Lue keskustelun säännöt.
Onko mieheni VÄKIVALTAINEN vai vain temperamenttinen?!
23.11.2016 |
Kaipaisin nyt kokemuksia tilanteestani. Minulla on todella ihana mies ja rakastamme toisiamme paljon, olemme nyt olleet yhdessä kohta 4 vuotta ja siitä reilu vuoden naimisissa, meillä on yksi lapsi. Vauvavuoden aikana ovat riitamme paisuneet melkoisiin svääreihin aika ajoin ja tuntuu että miehellä on pinna todella kireällä. Hän on tulistuva luonne ja suuttuu nollasta sataan sekunnissa, välillä en edes ehdi tajuta kun tavarat jo lentää (esim. lelut yms joka eteen sattuu). Kaikki alkoi siis tavaroiden heittelyllä tai nyrkillä oveen/seinään/pöytään lyömisellä, yleisellä huutamisella ja raivoamisella sekä minun haukkumisella. Hän on todella paha suustaan suuttuessaan ja on tämän perinyt omien sanojensa mukaan omalta isältään. Sittemmin noin vuosi sitten hän on alkanut töniä minua riidan aikana, pitänyt kättänsä suuni edessä lujaa (jotten sanoisi mitään, myönnän olevani provosoivaa tyyppiä riidan aikana sekä hyvin sanavalmis perustelemaan kantani), hän on sylkenyt päälleni muutaman kerran (tästä nyt jo aikaa eikä ole toistunut sen jälkeen), hän on "potkinut" minua jalkoihin (ei kovaa) ja joskus kun yritän rauhoitella häntä on minua sattunutkin kun hän työntää minut voimalla pois. Olen huolestunut tilanteesta ja olemme jutelleet rauhassa asiasta. Mies myöntää kaiken ja pyytää anteeksi, mutta hän tuntee huonoa omaatuntoa käytöksestään ja häpeää puhua asiasta jopa minun kanssa, sanoo ettei voi antaa itselleen anteeksi. Olen lukenut paljon perheväkivallasta yms, siinä puhutaan aina väkivaltaisen tarpeesta kontrolloida uhria. Mieheni ei ole lainkaan mustasukkainen, ei ollenkaan kontrolloivaa tyyppiä, käyn harrastuksissa ja tapaan säännöllisesti ystäviäni, käymme myös yhdessä ulkona sekä ystäviä tapaamassa. Mies auttaa kotona sekä ottaa minut huomioon naisena ja äitinä. Meillä ei ole rahaongelmia eikä muitakaan suuria ongelmia, olemme aivan tavallinen perhe. Väsymys ja stressi lienevät suurimmat ongelmat tällä hetkellä. Kuitenkin aina kun tämä tilanne riidan aikana tai miehen muuten vain suuttuessa yhtäkkiä jostain, minä koen oloni äärimmäisen ahdistuneeksi, pulssi nousee ja haluan vain mieheni rauhoittuvan.En tunnista miestä lainkaan samaksi kyseisellä hetkellä, vaan näen hänessä syvää raivoa, hän oikein tärisee siitä, eikä kontrolloi itseään usein lainkaan. Hän itsekin sanoo että silmissä ikään kuin sumenee, usein hän ei muista mitä sanoi tilanteen aikana. Mieheni on korkeasti koulutettu, fiksu tyyppi, mutta kun raivostuu on täysin tunteidensa vietävänä. Viime aikoina hän on myös uhkaillut sanallisesti, "tekisi mieli räjäyttää sun pääs" "tule tänne niin mä heitän sut ulos". Hän ei ole ollut väkivaltainen lainkaan aikaisemmassa pitkässä parisuhteessaan, mutta hänen ex oli hyvin alistuvaa tyyppiä, minä taas olen sanavalmis ja itsekin temperamenttinen. Olen päätellyt että mies ei kestä kun olen niin itsepäinen riidan aikana ja yrittää kaikin keinoin muuttaa kantaani. Hän on valmis menemään juttelemaan käytöksestään ulkopuoliselle, mutta kokee että se ei häntä hyödytä, mutta on valmis tekemään sen minun takiani. Olen jopa miettinyt että hänellä on joku kriisi meneillään lapsen syntymän jälkeen. Todella sekavaa tekstiä, mutta toivottavasti joku voisi kommentoida edes jotain, olen ihan väsynyt pyörittelemään tätä päässäni.
Kommentit (115)
Kuinka moni on voi oikeasti sanoa, ettei ole koskaan haukkunut puolisoa tai tuuppaissut?
Ap
En ole koskaan tuuppaisut puolisoa, enkä ole koskaan uhkaillut puolisoa fyysisellä väkivallalla, nimitellyt ym. Eikä minua ole koskaan kohdeltu näin. En käyttäydy ketään muutakaan kohtaan näin. Sinun käsityksesi parisuhteessa tapahtuvasta riitelystä on vääristynyt, olethan itsekin syyllistynyt tuuppimiseen aiemmassa suhteessasi. En ole myöskään koskaan kuullut, että läheisteni suhteissa riideltäisiin näin.
Onnea valitsemallasi tiellä, koska et selvästikään halua kuulla eriäviä mielipiteitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Väkivaltaa selkeästi.
Onko miehelläsi taipumus seota samalla lailla työpaikallaan kollegoita kohtaan tai sukujuhlissa sukulaisia kohtaan? Niinpä. Kykenee siis erinomaisesti hillitsemään itsensä, kun haluaa.
Sinua kohtaan hän kokee oikeudekseen olla väkivaltainen, koska sisimmässään kokee sinut omaisuudekseen, jota hänellä on oikeus hallita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuinka moni on voi oikeasti sanoa, ettei ole koskaan haukkunut puolisoa tai tuuppaissut?
Ap
Ap
Täh?
Voin todellakin sanoa, että aviomieheni kanssa emme ole koskaan haukkuneet tai tuuppineet toisiamme ja uskon, että samoin on ystävieni ja sukulaisteni perheissä.
Vierailija kirjoitti:
Vastasitko siihen testiin rehellisesti? Että miehesi on oikeasti mm. potkinut sinua?
Kyllä vastasin, miksi valehtelisin, kun olen itsekin huolestunut tönimisestä? Laitoin kohtaan "Onko hän koskaan läpsinyt, potkinut, purrut, kuristanut, repinyt tukasta tai polttanut sinua?" ruksin kohtaan "joskus", koska tätä on tapahtunut joskus. Lisäksi kohta nimittely laitoin ruksin usein, lähes kaikki muut kohdat ovat ei ikinä. Mies ei ole lähelläkään kontrolloivaa, vaan päinvastoin, minä hoidan perheen raha-asiat, elämme mieheni palkalla, te nyt ette vaan tahdo tätä asiaa uskoa, vaan luulette että mies on manipuloiva narsisti joka pitää minua hellan ja nyrkin välissä. En silti vähättele tönimistä tai haukkumista, mutta mielestäni asia nyt on suurenneltu palstalla. Otan asian vakavasti, enkä koskaan vaarantaisi lastani enkä hänen psyykettään.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Kuinka moni on voi oikeasti sanoa, ettei ole koskaan haukkunut puolisoa tai tuuppaissut?
Ap
En ole koskaan tuuppaisut puolisoa, enkä ole koskaan uhkaillut puolisoa fyysisellä väkivallalla, nimitellyt ym. Eikä minua ole koskaan kohdeltu näin. En käyttäydy ketään muutakaan kohtaan näin. Sinun käsityksesi parisuhteessa tapahtuvasta riitelystä on vääristynyt, olethan itsekin syyllistynyt tuuppimiseen aiemmassa suhteessasi. En ole myöskään koskaan kuullut, että läheisteni suhteissa riideltäisiin näin.
Onnea valitsemallasi tiellä, koska et selvästikään halua kuulla eriäviä mielipiteitä.
Haluan kuulla eriäviä mielipiteitä, mutten halua että asiaa suurennellaan. Minun tutuistani montakin on heittänyt tavaroita, uskon toki ettet sinä tai tuntemasi ole näin tehneet. Silti monessa paristuhteessa näin tapahtuu. Olen itsekin syyllistyyt tuuppimiseen, kyllä, mutta silti en ole mikään paska ihminen.
AP
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi olet lukenut parisuhdeväkivallasta? Kirjoitit tämän aloituksen? Teet testejä? Kyselet neuvoja? Merkit ovat olemassa.
En toki tunne tilannettanne kokonaan, mutta silti tämä vaikuttaa minusta valitettavan selvältä. Voi olla, että palstoilla liioitellaan asioita, koska me emme käy läpi sinun positiivisia tunteita miestäsi kohtaan, vaan luemme vain kaiken kirjoittamasi karun tekstin. Niin saa selkeän kuvan, kun tunteet eivät ole häiritsemässä tilanteen analysointia.
Ei ole mitään väliä sillä kuinka koulutettu tai menestynyt mies on siihen nähden, voiko hän olla väkivaltainen. Usein koulutetut miehet ovat kuitenkin älykkäämpiä väkivaltansa suhteen, kuten sinunkin miehesi, sillä hän käyttää väkivaltaa, josta ei jää jälkiä.
Et ehkä vielä tunnista itseäsi kun luet parisuhdeväkivallasta, mutta uskon sen johtuvan siitä, että tilanne ei ole vielä edennyt pahimpaan, vaikka se näyttää olevan etenemässä sinne. Usein väkivallan uhrit eivät myöskään HALUA nähdä tilannetta selkeästi, sillä on vastenmielistä todella käsittää se, että rakas ihminen todella sylkee minua kohti (sylkeminen on selkeä merkki halveksunnasta, eikä missään nimessä kuulu parisuhteeseen), tönii, potkii ja ei välitä tunteistani.
Yleensä parisuhdeväkivaltaa käyttävät eivät todellakaan ole kokoajan pahoja ja ilkeitä, koska se kuuluu kuvaan. Muutenhan toinen lähtisi heti. Asiaan kuuluu se, että mies on suurimman osan ajasta "oma itsensä" niin kuin olet oppinut hänet usean vuoden ajan tuntemaan. Kaikki myös etenee todella hiljaa. Ei todellakaan ole ennenkuulumatonta sekään, että narsistinen ihminen suostuu (pari)terapiaan. Sillä hän voi kontrolloida jäämistäsi.
Olet ehkä rakastunut mieheesi, näet yhteisen tulevaisuutenne selkeänä, yhteinen lapsi jolle haluat tarjota ydinperheen, haluaisit että kaikki menee suunnitelmiesi mukaan, yrität ymmärtää miestäsi ja vähätellä tilannetta, et suostu uskomaan että mies voi olla niin paha kuin ulkopuoliset tilanteen näkevät - kaikkea tuota mies voi käyttää hyväksensä.
Suosittelen hakemaan apua. Lastensuojelua ei tarvitse pelätä eikä siinä ole mitään häpeällistä, pikemminkin se olisi vastuullista. Kommenttini on tarkoitettu avuksi ja pohdittavaksi, ei liioitteluksi ja syyttelyksi.
Huhhuh, mulla oli ap:n miehen kaltainen mies, mutta suhde päättyi vielä tuossa huuto/raivo/haukkumisvaiheessa. Samanlaista, mies kilaroi ja jälkeenpäin itkee kun ei voi mitään itselleen. Haukkui ja solvasi ja RAIVOSI. Sellaista jylisevää raivoa josta ajattelin, että apua mitähän naapurit ajattelevat. Mies tiesi etten hyväksy sellaista. Joten lopulta erosi minusta. Nyt kun luin ap:n tekstin, olen niin onnellinen, että pääsin pois suhteesta. Luulen, että seuraava taso olisi ollut fyysinen kajoaminen. Mies mm. teki jo sitä että vihaisena autoillessa ajoi holtittomasti. Viimeisimpinä aikoina löi myös nyrkkiä seinään. Voi luoja miten helpottunut olen, että pääsin pois. Minä olisin voinut olla ap. Ja samalla tavalla minä ymmärsin ja ymmärsin..eikä mies ollut muille ihmisille samanlainen, vain minulle. Säännöllisin väliajoin sain kuulla, miten tyhmä, laiska, saamaton,avuton,epäitsenäinen, idiootti minä olen. Ajatelkaa elämää kumppanin kanssa jolta saa kuulla sellaista. Ja itkin niin paljon kun hän jätti minut ja koin epäonnistuneeni!!! Miten sairasta. Ja mikä helpotus, että se on ohi. Luojalle kiitos.
Ap kysy itseltäsi, haluatko tällaisen kumppanin? Todella? Miksi haluat elää tuollaisessa helvetissä? Kaikissa suhteissa ei ole tuollaista. Voimia tuhottomasti sinulle. Sellaisesta suhteesta, jossa on ollut henkistä alistamista, on hyvin vaikea lähteä pois. Ainakin minusta tuntui, että elämäni on loppu, en voi hengittää - elämäni oli pyörinyt niin vahvasti miehen ja tämän äkillisesti vaihtelevien mielialojen ympärillä. Mutta jotenkin olen selvinnyt ja selviämisen tie on vielä kesken.
Ja joku kirjoitti täällä sen olennaisen: olisiko sinusta ok että mies tekee noin lapsellenne?
Kaikkia ei voi pelastaa tai parantaa, ainakaan sinä ap. Mies voi itse hoitaa itsensä kuntoon. Mutta tällä hetkellä sinä olet hänen vaikeiden käsittelemättömien tunteiden nyrkkeilysäkki. Miehen päähän sinä et pääse ja mikään rakkaus, ymmärrys tai hyväksyminen ei sitä korjaa, mikä miehesi sisällä on vialla. Miehessäsi voi olla ihania, mahtavia puolia.. mutta teot tekoina. Ei noin. Voimia!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miksi olet lukenut parisuhdeväkivallasta? Kirjoitit tämän aloituksen? Teet testejä? Kyselet neuvoja? Merkit ovat olemassa.
En toki tunne tilannettanne kokonaan, mutta silti tämä vaikuttaa minusta valitettavan selvältä. Voi olla, että palstoilla liioitellaan asioita, koska me emme käy läpi sinun positiivisia tunteita miestäsi kohtaan, vaan luemme vain kaiken kirjoittamasi karun tekstin. Niin saa selkeän kuvan, kun tunteet eivät ole häiritsemässä tilanteen analysointia.
Ei ole mitään väliä sillä kuinka koulutettu tai menestynyt mies on siihen nähden, voiko hän olla väkivaltainen. Usein koulutetut miehet ovat kuitenkin älykkäämpiä väkivaltansa suhteen, kuten sinunkin miehesi, sillä hän käyttää väkivaltaa, josta ei jää jälkiä.
Et ehkä vielä tunnista itseäsi kun luet parisuhdeväkivallasta, mutta uskon sen johtuvan siitä, että tilanne ei ole vielä edennyt pahimpaan, vaikka se näyttää olevan etenemässä sinne. Usein väkivallan uhrit eivät myöskään HALUA nähdä tilannetta selkeästi, sillä on vastenmielistä todella käsittää se, että rakas ihminen todella sylkee minua kohti (sylkeminen on selkeä merkki halveksunnasta, eikä missään nimessä kuulu parisuhteeseen), tönii, potkii ja ei välitä tunteistani.
Yleensä parisuhdeväkivaltaa käyttävät eivät todellakaan ole kokoajan pahoja ja ilkeitä, koska se kuuluu kuvaan. Muutenhan toinen lähtisi heti. Asiaan kuuluu se, että mies on suurimman osan ajasta "oma itsensä" niin kuin olet oppinut hänet usean vuoden ajan tuntemaan. Kaikki myös etenee todella hiljaa. Ei todellakaan ole ennenkuulumatonta sekään, että narsistinen ihminen suostuu (pari)terapiaan. Sillä hän voi kontrolloida jäämistäsi.
Olet ehkä rakastunut mieheesi, näet yhteisen tulevaisuutenne selkeänä, yhteinen lapsi jolle haluat tarjota ydinperheen, haluaisit että kaikki menee suunnitelmiesi mukaan, yrität ymmärtää miestäsi ja vähätellä tilannetta, et suostu uskomaan että mies voi olla niin paha kuin ulkopuoliset tilanteen näkevät - kaikkea tuota mies voi käyttää hyväksensä.
Suosittelen hakemaan apua. Lastensuojelua ei tarvitse pelätä eikä siinä ole mitään häpeällistä, pikemminkin se olisi vastuullista. Kommenttini on tarkoitettu avuksi ja pohdittavaksi, ei liioitteluksi ja syyttelyksi.
Kiitos järkevästä kommentista. Ymmärrän sanomasi, mies on nyt kuitenkin hakenut apua ja aion katsoa ainakin siihen asti tilannetta. Tottakai haluaisin ydinperheen lapselleni, ja kyllä rakastan miestäni ja haluaisin tukea häntä muuttumaan, oltaisiin sitten yhdessä tai vaikka erottaisiinkin. Ja pelkään kyllä siinä mielessä lastensuojelua, koska minä en ole tehnyt mitään väärää, ja jos mieheni hakee apua ja saan lastensuojelun niskaan niin on se minusta paha asia. Voin kyllä muuttaa toiseen osoitteeseen tilanteen niin vaatiessa, mutta en kaipaa mitään lastensuojelullisia toimenpiteitä.
AP
Vierailija kirjoitti:
Kuulostat juuri sairaan miehen manipuloimalta väkivallan uhrilta. Lue aiheesta enemmän. Hyvä että olet edes hieman havahtunut kasvavaan, pahenevaan väkivaltaan.
Se varmaan alkoi niin, että mies joskus laittoi hellästi kätensä suusi eteen? Parin kuukauden päästä vähän kovemmin? Ja oli kaiken muun aikaa oma "ihana" itsensä? Pari kuukautta eteenpäin ja mies tönäisi sinua riidan aikana? Mies oli itsekkin järkyttynyt, itki, pyysi anteeksi ja esitti uhria? Ei kai yksi tönäisy haittaa, kun mies on muuten niin ihana ja me ollaan ehditty hankkia tuo lapsikin? Seuraavaksi pikku läpsäisy? Mies "siedättää" sinua väkivaltaan. Keinot ovat niin kieroutuneet, että psyykkisesti terve ihminen ei havaitse niitä ilman ulkopuolista apua.
Lopeta se ennen kuin joudut katumaan enemmän.
Olen sivullinen, mutta teki mieli kommentoida.
On vaikea nähdä omaa tilannetta objektiivisesti ap. Sinä ja lapsesi olette väkivallan uhreja. Lapsikin vaikka ei ole kotona silloin. Hän kuitenkin aistii sen valtadynamiikan, minkä miehesi käytös ja sinun alistumisesi aikaansaa ja alkas aikanaan itse toistaa samaa kuviota omissa suhteissaan, kuten miehesikin oppi lapsena omassa kodissaan.
Tilaa netistä kirja Why does he do that? Huomaat, että tuo on selvää väkivaltaa eikä väkivaltaisten miesten joukosta ole kuin pieni osa narsisteja. Persoonallisuushäiriö olisi kyseessä, jos mies olisi samanlainen kaikkia ihmisiä kohtaan, tavallinen ja paljon yleisempi tilanne eli perheväkivalta, kun hän on sellainen vain omaa puolisoa kohtaan.
Olen itse miettinyt samoja juttuja, mutta lievemmin. Mieheni ei ole koskaan käynyt käsiksi eikä käyttänyt rumia sanoja tai haukkumasanoja eikä esittänyt uhkauksia mitä kuvasit. Hän ei ole koskaan edes huutanut. On siis hyvin vaikea tunnistaa henkistä väkivaltaa. Silti olen ajoittain mielestäni sitä kokenut ja joutunut laittamaan tiukat rajat.
Yksi merkki on toisen syyllistäminen ja oman vastuun kiistäminen asioista. Toinen mm että tunnet, ettet voi vapaasti ilmaista itseäsi ja ns hengittää vapaasti. Joudut miettimään, että jos sanon tai teen näin, seuraa noin ja noin. Rangaistuksen ei tarvitse olla huutamista tai potkimista tai lyömistä. Se voi olla esim kylmä ilmapiiri ja kosketuksen välttely, kireä ilmapiiri, hyväksynnän evääminen jne.
Mielenkiintoista muuten kuinka joku kirjoitti tuossa lainaamassani tekstissä, että mies on varmaan aluksi laittanut käden suulle hellästi. Minun mieheni on tehnyt niin myös joskus! Ikäänkuin hellästi ja tavallaan pilailumielessä, niin ettei sitä voisi hullukaan väittää väkivallaksi. Kuitenkin sen vaikutus on ollut voimallinen. Sitä ihan hämmentyy täysin ja ns pasmat menevät sekaisin ja puhe katkeaa heti. Menee ihan sanattomaksi ja tuntuu kuin melkein kulkisi jotain sähköiskuja aivoissa.
Väkivallan ja kontrolloinnin ei tarvitse olla räikeää ollakseen tehokasta. Ap sinä olet yhä vastustanut miestä ja pitänyt puoliasi, niinpä miehen teot ovat koko ajan vakavoituneet. Hae pikaisesti apua!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Huhhuh, mulla oli ap:n miehen kaltainen mies, mutta suhde päättyi vielä tuossa huuto/raivo/haukkumisvaiheessa. Samanlaista, mies kilaroi ja jälkeenpäin itkee kun ei voi mitään itselleen. Haukkui ja solvasi ja RAIVOSI. Sellaista jylisevää raivoa josta ajattelin, että apua mitähän naapurit ajattelevat. Mies tiesi etten hyväksy sellaista. Joten lopulta erosi minusta. Nyt kun luin ap:n tekstin, olen niin onnellinen, että pääsin pois suhteesta. Luulen, että seuraava taso olisi ollut fyysinen kajoaminen. Mies mm. teki jo sitä että vihaisena autoillessa ajoi holtittomasti. Viimeisimpinä aikoina löi myös nyrkkiä seinään. Voi luoja miten helpottunut olen, että pääsin pois. Minä olisin voinut olla ap. Ja samalla tavalla minä ymmärsin ja ymmärsin..eikä mies ollut muille ihmisille samanlainen, vain minulle. Säännöllisin väliajoin sain kuulla, miten tyhmä, laiska, saamaton,avuton,epäitsenäinen, idiootti minä olen. Ajatelkaa elämää kumppanin kanssa jolta saa kuulla sellaista. Ja itkin niin paljon kun hän jätti minut ja koin epäonnistuneeni!!! Miten sairasta. Ja mikä helpotus, että se on ohi. Luojalle kiitos.
Ap kysy itseltäsi, haluatko tällaisen kumppanin? Todella? Miksi haluat elää tuollaisessa helvetissä? Kaikissa suhteissa ei ole tuollaista. Voimia tuhottomasti sinulle. Sellaisesta suhteesta, jossa on ollut henkistä alistamista, on hyvin vaikea lähteä pois. Ainakin minusta tuntui, että elämäni on loppu, en voi hengittää - elämäni oli pyörinyt niin vahvasti miehen ja tämän äkillisesti vaihtelevien mielialojen ympärillä. Mutta jotenkin olen selvinnyt ja selviämisen tie on vielä kesken.
Ja joku kirjoitti täällä sen olennaisen: olisiko sinusta ok että mies tekee noin lapsellenne?
Kaikkia ei voi pelastaa tai parantaa, ainakaan sinä ap. Mies voi itse hoitaa itsensä kuntoon. Mutta tällä hetkellä sinä olet hänen vaikeiden käsittelemättömien tunteiden nyrkkeilysäkki. Miehen päähän sinä et pääse ja mikään rakkaus, ymmärrys tai hyväksyminen ei sitä korjaa, mikä miehesi sisällä on vialla. Miehessäsi voi olla ihania, mahtavia puolia.. mutta teot tekoina. Ei noin. Voimia!
Mies sanoi että on valmis ottamaan vastuun teoistaan, siksi on apua hakenut.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ystävä hyvä, ei ole normaalia, että mies sanoo sinulle "Ai sä saat sanoa mulle mitä vaan mutta mä en sais suuttua?" kun et oikeasti edes ole sanonut mitään pahaa! Tuolla tavalla juuri häiriintyneet ihmiset syyllistävät uhrinsa, ja uhri jää hölmistyneenä miettimään, että mitä tein, sanoinko todella jotain pahasti - et sanonut, vaan niin kuin itsekin totesit, mies suuttuu mitä kummallisimmista asioista ja kokee oikeudekseen olla väkivaltainen. Kaikki on hyvin laskelmoitua, vaikka mies voi vaikuttaa kuinka vilpittömältä tahansa.
Ok, en usko että mies on laskelmoiva, vaikka voihan asia niinkin olla. Myöhemmin kun mies rauhoittuu, hän myöntää minun olleen oikeassa, tai etten sanonut pahasti vaan hän suuttui turhaan. Uskon että mies käyttäytyy kyseisellä tavalla johtuen lapsuudestaan (isästään). Siksi haluaisin uskoa, että terapialla mies voi muuttua.
Ap
Minä olen itse kokenut parisuhdeväkivaltaa useita vuosia sitten. Voin tietenkin olla väärässä, mutta kaiken kertomasi perusteella en ole. Kaikki mitä kerrot on todella tuttua, ja kun en ollut ennen sairasta ihmistä tavannut, havahduin exäni häiriintyneisyyteen vasta kun väkivalta paheni. Hän oli älykäs ihminen eikä myöskään käyttänyt todisteita jättävää väkivaltaa, mutta väkivalta oli silti pahaa ja tuhoavaa.
Se että mies myöntelee sinulle riidan päätteeksi ei välttämättä kerro mitään miehen sopimisen halusta tai vastuunotosta, vaan voi olla vain sinun manipulointiasi. Exäni hakeutui myös terapiaan kun tilanne lähti pahenemaan, mutta (pari)terapiassa yritti vain puhua terapeutin puolelleen. Terapeutit myös näkevät ja kuulevat niin paljon pahaa, eikä ole heidän ammattietiikan mukaista suoralta kädeltä tuomita ketään, vaan olla ymmärtäväisiä ja auttavaisia, ja usein he näkevät vikaa molemmissa, siinäkin tapauksessa että väkivaltainen puoliso vain juuri haluaakin terapeutin näkevän ja käyttäytyvän niin.
Jos menette terapiaan, ole tarkkana ja tunnustele millaisia tunteita sinussa herää siellä. Älä anna miehen syyllistää sinua. Miehen omat lapsuuden traumat eivät ole säälipisteitä jakava tekijä, ellet sitten halua tarttua miehen syöttiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ehdottiko mies lapsen hankkimista?
Vierailija kirjoitti:
Ehdottiko mies lapsen hankkimista?
Ei, vaan se oli molempien yhteinen toive.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minullakin oli menestyvä, hyvin koulutettu, temperamenttinen mies. Joka raivosi pienistäkin asioista useimmiten aivan yllättävissä tilanteissa. Nimitteli minua tyhmäksi ja nolasi välillä myös muiden kuullen. Yritti kontrolloida pukeutumista ja käyttäytymistä. Ei ollut oman ilmoituksensa mukaan lainkaan mustasukkainen, mutta etenkin jälkikäteen ajateltuna se tuskin piti paikkaansa. Aiheutti käytöksellään sen, että oma yhteydenpitoni ystäviin ja sukulaisiin väheni. Myös meillä ongelma kärjistyi lapsen syntymän myötä. Mies ei koskaan ollut fyysisesti väkivaltainen, ei tuuppinut, eikä edes heitellyt esineitä, mutta kuka tietää, olisiko se ollut seuraava vaihe, jos suhde olisi jatkunut.
Vuosien aikana sokeuduin tuolle käytökselle. Minä, myös hyvin koulutettu, menestyvä, itsenäinen ja sanavalmis nainen. En alkanut pitää itseäni tyhmänä, vaikka hän niin sanoikin. Mutta kuitenkin lamaannuin ja yritin ennakoida raivostumista aiheuttavia tilanteita ja estää niitä syntymästä. Aloin keksiä pieniä valkoisia valheita mitättömistä jutuista, koska en halunnut suututtaa miestä. Arvata saattaa, että kun jäin niistä kiinni, suuttuminen oli entistä suurempaa. Ennakointi oli myös turhaa, koska kun pyrin tekemään tai sanomaan jonkin asian tietyllä tavalla, erityisesti ajatellen sitä, että mies ei nyt sitten suuttuisi, hän löysikin suuttumisen aiheen jostain aivan toisaalta.
Erosin vuosia sitten. Omasta aloitteestani. Minun silmäni eron välttämättömyydelle lähtivät avautumaan siitä, kun kerroin muutamalle ystävälle, mitä meillä oikeasti kotona tapahtuu. Sain vastaukseksi ensin epäuskoisia naurun tirskahduksia ja sitten yhä järkyttyneempiä kommentteja ja kysymyksiä. Muistan sen keskustelun edelleen, vaikka aikaa on vierähtänyt jo kymmenen vuotta. Vaikka koko ajan tiesin, että se, mitä meillä tapahtui ei ollut hyvää eikä oikein, kaikki piti sanoa ääneen ennen kuin asia konkretisoitui itselleni niin, että sain motivaation toimia. Päivääkään en ole eroa katunut. Se on edelleen elämäni paras päätös.
Jos et usko sitä, mitä täällä sanotaan, juttele jollekin ystävällesi. Älä kaunistele, vaan kerro rehellisesti se, mitä teillä tapahtuu.
Mistä hän on hakenut apua? Jussi-työstä? http://www.miestyonfoorumi.fi/tiivistelmat/33
Pidä turvakodin numero ja poliisin numero lähellä. Kassit pakattuina.
KYLLÄ HÄN ON VÄKIVALTAINEN! tuollaisen tilanteet vahingoittavat lasta, joten sinulle suosittelisin, että otatte asumuseron ja alatte molemmat hakea apua. Yhteisasuminen ei saa nyt jatkua.
Ap, en usko miehesi olevan mikään narsisti tai mikään muukaan hullu. Näen ongelmaksi hänen kritiikinsietokykynsä, joka on ilmeisesti nollan vaiheilla. Kerroit riitojen lisääntyneen ja pahentuneen nimenomaan lapsen tulon jälkeen, joten on ilmeistä, että miehesi stressitaso on noussut pysyvästi ylätasolle ja pienikin poikkipuolinen sana tai arvostelu voi laukaista tilanteen. Hän on toistaiseksi pystynyt hillitsemään itsensä lapsen läsnäollessa.
Voisiko olla mahdollista, että miehesi olisi lievästi asperginen? Fiksu, älykäs ja hyvinkoulutettu voi silti hyvin olla, ei olisi yllätys. Teidän olisi kuitenkin hyvä käydä yhdessä hakemassa apua pariterapiasta nyt tässä vaiheessa ennen kuin lapsenne on uhmaiässä. Miehellesi se tulee olemaan täysin sietämätöntä aikaa, mikäli hän ei löydä keinoja leimahtamisen hillitsemiseen.
Vierailija kirjoitti:
Minullakin oli menestyvä, hyvin koulutettu, temperamenttinen mies. Joka raivosi pienistäkin asioista useimmiten aivan yllättävissä tilanteissa. Nimitteli minua tyhmäksi ja nolasi välillä myös muiden kuullen. Yritti kontrolloida pukeutumista ja käyttäytymistä. Ei ollut oman ilmoituksensa mukaan lainkaan mustasukkainen, mutta etenkin jälkikäteen ajateltuna se tuskin piti paikkaansa. Aiheutti käytöksellään sen, että oma yhteydenpitoni ystäviin ja sukulaisiin väheni. Myös meillä ongelma kärjistyi lapsen syntymän myötä. Mies ei koskaan ollut fyysisesti väkivaltainen, ei tuuppinut, eikä edes heitellyt esineitä, mutta kuka tietää, olisiko se ollut seuraava vaihe, jos suhde olisi jatkunut.
Vuosien aikana sokeuduin tuolle käytökselle. Minä, myös hyvin koulutettu, menestyvä, itsenäinen ja sanavalmis nainen. En alkanut pitää itseäni tyhmänä, vaikka hän niin sanoikin. Mutta kuitenkin lamaannuin ja yritin ennakoida raivostumista aiheuttavia tilanteita ja estää niitä syntymästä. Aloin keksiä pieniä valkoisia valheita mitättömistä jutuista, koska en halunnut suututtaa miestä. Arvata saattaa, että kun jäin niistä kiinni, suuttuminen oli entistä suurempaa. Ennakointi oli myös turhaa, koska kun pyrin tekemään tai sanomaan jonkin asian tietyllä tavalla, erityisesti ajatellen sitä, että mies ei nyt sitten suuttuisi, hän löysikin suuttumisen aiheen jostain aivan toisaalta.
Erosin vuosia sitten. Omasta aloitteestani. Minun silmäni eron välttämättömyydelle lähtivät avautumaan siitä, kun kerroin muutamalle ystävälle, mitä meillä oikeasti kotona tapahtuu. Sain vastaukseksi ensin epäuskoisia naurun tirskahduksia ja sitten yhä järkyttyneempiä kommentteja ja kysymyksiä. Muistan sen keskustelun edelleen, vaikka aikaa on vierähtänyt jo kymmenen vuotta. Vaikka koko ajan tiesin, että se, mitä meillä tapahtui ei ollut hyvää eikä oikein, kaikki piti sanoa ääneen ennen kuin asia konkretisoitui itselleni niin, että sain motivaation toimia. Päivääkään en ole eroa katunut. Se on edelleen elämäni paras päätös.
Jos et usko sitä, mitä täällä sanotaan, juttele jollekin ystävällesi. Älä kaunistele, vaan kerro rehellisesti se, mitä teillä tapahtuu.
Uskon kyllä, mutta oleellinen ero minun ja sinun tilanteessani on tuo kontrollointi tai ystävien vähentyminen yms. Ei todellakaan yritä kontrolloida minun pukeutumistani, raha-asioita tai yhtään mitään muutakaan. Ei ole ikimaailmassa nolannut minua muiden edessä. Ylistää minua ystävilleen, ylistää minua itsellenikin. Paitsi kun suuttuu. Minusta tämä johtuu hänen isästään, joka oli samanlainen, mitä nyt olen kuullut miehen äidiltä mieheltä itseltään. Olen silti varuillani miehen suhteen ja jos mitta täyttyy, aion ottaa eron.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Terapeutti tuskin tekee lasua tässä tapauksessa. Eikä ap lasua kannata pelätä, se ei tarkoita,että lapsi otetaan teiltä pois. Huostaanotto on eri asia ja äärimmäinen keino silloin, jos muut tarjotut tukitoimet ja avut eivät ole perheelle riittäviä ja lapsi on vaarassa. Huostaanotto ei ole halpaa lystiä eikä niitä tehdä huvikseen. Parhaammassa tapauksessa lasusta voi saada tilanteeseen apua. Voin sanoa, että minä äitinä tein itse lasun lapsestani, koska elin väkivaltaisen miehen kanssa ja olin ajautunut umpikujaan. Eikä minulla ole huonoa sanottavaa tämän perusteella lasusta. Saimme apua ja tukea,sain voimaa irrottautua miehestä. Lapsi sai takaisin turvallisen kodin ja ilmapiiriin,joka hänelle kuuluukin.
Juuri näin toimii vastuullinen vanhempi. Suojelee lasta väkivallalta ja se on selvä viesti viranomaisille, että perhe tarvitsee apua.
Viesti viranomaisille toimii myös toisinpäin, jos hyväksyy väkivallan ja asettaa lapsen vaaraan ja selittää toisen vanhemman väkivallan tekoja temperamentilla, niin silloin molemmat vanhemmat ovat avun tarpeessa.
Vierailija kirjoitti:
Ap, en usko miehesi olevan mikään narsisti tai mikään muukaan hullu. Näen ongelmaksi hänen kritiikinsietokykynsä, joka on ilmeisesti nollan vaiheilla. Kerroit riitojen lisääntyneen ja pahentuneen nimenomaan lapsen tulon jälkeen, joten on ilmeistä, että miehesi stressitaso on noussut pysyvästi ylätasolle ja pienikin poikkipuolinen sana tai arvostelu voi laukaista tilanteen. Hän on toistaiseksi pystynyt hillitsemään itsensä lapsen läsnäollessa.
Voisiko olla mahdollista, että miehesi olisi lievästi asperginen? Fiksu, älykäs ja hyvinkoulutettu voi silti hyvin olla, ei olisi yllätys. Teidän olisi kuitenkin hyvä käydä yhdessä hakemassa apua pariterapiasta nyt tässä vaiheessa ennen kuin lapsenne on uhmaiässä. Miehellesi se tulee olemaan täysin sietämätöntä aikaa, mikäli hän ei löydä keinoja leimahtamisen hillitsemiseen.
Kyllä kyse on nimenomaan kritiikinsietokyvystä. Lisäksi hänelle on monetkin ihmiset sanoneet, että ottaa kaiken todellakin liian henkilökohtaisesti, niin kotona kuin työssä. En tiedä voiko olla aspergerinen. Mies sanoo ettei halua enää pariterapiaan, koska kuulema minä vain syyttelen häntä siellä kaikesta (taas palataan tähän kritiikinsietokykyyn...) Itsekin pelkään lapsen uhmaikää, ei sillä että mies tekisi mitään lapselle, mutta hänen sanojansa raivon aikana.
AP
Vastasitko siihen testiin rehellisesti? Että miehesi on oikeasti mm. potkinut sinua?