Uskotko että moni konmarittaja vielä katuu

Vierailija kirjoitti:

"Kommari uskovaiset". Älä tee itsestäsi av-vitsiä, jooko?

Ja näin konmari uskovaiset yrittävät hiljentää kritiikkiä :-D

Tuttavani säilyttii seinäkalentereita. Joka seitsemäs vuosi tms. niissä osuu viikonpäivät jälleen kohdilleen. Tarvitsee vain kirjoittaa uusi vuosiluku vanhan päälle.

Lämmöllä muistaen vanhaa tuttavaa. :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En usko. Kuka oikeasti jäisi kaipaamaan jotain tavaraa? Ikäänkuin ne yhtäkkiä katoaisivat kaupoista.

Kröhöm. Sano mulle kauppa, josta voi käydä ostamassa menneisyyden valokuvat, päiväkirjat ja kalenterit.

Niitä monet ovat voineetkin heittää pois marituksessaan, jos eivät ole sillä hetkellä tuottaneet iloa.

Mitä iloa on vuosikausien kalenterikertymästä, luetko itse useinkin vanhoja kalentereitasi? Tai niistä päiväkirjoista, jos ne sisältävät oikeasti vain tosi ikäviä muistoja? Ei ne ikävät muistot siitä parane, vaikka kuinka uskollisesti säilyttäisi päiväkirjoja odottaen muistojen kultaamista. 

Ihmisen elämän jälkipuoliskon isoja kehitystehtäviä on rauhan tekeminen oman menneisyyden kanssa. Eli ne ikävät muistot saattavat ihan oikeasti parantua, tai ainakin niistä saattaa pystyä löytämään jonkun pienen lohdullisen murusen. Tässä niistä päiväkirjoista todella saattaa olla apua.

Saa päiväkirjan avulla siitä, että teini-Pete petti tai äiti ei päästänyt discoon?

No yritipäs olla hauska. Toisilla kun on ollut teininä isompiakin huolia ja pelkoja kuin pojat ja diskot. Tuskin nuo äiti ei päästänyt diskoon jutut ovat niitä kaikista pahimpia muistoja, joiden takia pitää päiväkirjat hävittää ja ne ahdistavat kaapissa eniten.. Mutta hienoa, että sinulla on ollut noin vähän huolia lapsuudessasi, kaikilla ei niin ole.

Vierailija kirjoitti:

No jaa, eipä meillä täällä 80 neliön loftissa nyt ollut muutenkaan hirveästi ylimääräistä, nyt ei ole sitäkään vähää. Eli ei oikein osunut, en ole hamsteri enkä posliinikoirien kerääjä, mutta nyt on loputkin tavarat tip top. Enpä ole tähän terapiaa tarvinnut, täysissä järjissä ja toimintakykyinen olen ilmankin.

Hienoa että et ole tarvinnut terapiaa! Valitettavasti on meitä jotka olemme joutuneet rakentamaan identiteetin uudestaan meistä johtumattomista syistä. Huomasin kyllä että tarkoituksesi oli sivaltaa (olen monessa ryhmässä Facebookissa mutta konmarittajat ovat harvinaisen pahansuopia ja naljaileva!) mutta minun pointtini meni sinulta kyllä ihan ohi. Konmarittajat hehkuttavat suurta muutosta mitä tulee kaikkiin elämän osa-alueisiin. Minulle se ei tarjonnut mitään uutta joka varmaan johtuu juuri terapiasta.

Vierailija kirjoitti:

Konmari perustuu jatkuvaan kuluttamiseen ja trendeihin ja silloin se toimii. Aina on uudet ja ajanmukaiset vermeet ja vanhat voi heittää/antaa/myydä pois. Kaikki mitä ei just sillä hetkellä tarvitse eikä siedä silmissään. Ihan perusjapanilaista meininkiä. Komeron sijaan tavara vaan kannetaan ovesta ulos jotta on enemmän tilaa uudelle tavaralle. Poissa silmistä poissa mielestä. Uudenhan voi sitten ostaa taas hyvällä omatunnolla kun se tuottaa taas mielihyvää.

KonMari ei perustu jatkuvaan kulutukseen (saati trendeihin), mutta kulutus osaltaan pyörittää ihmisen rakentamaa yhteiskuntaa, eikä mikään materia kestä ikuisesti. Harvassa ovat ne ihmiset jotka eivät ihan oikeasti omista tai osta yhtään mitään, enkä usko sinunkaan olevan mikään buddha. KonMarissahan ei sanota sanallakaan pitääkö "vermeet" olla uutta ja ajanmukaista. Katsos se vanhakin voi olla hyvä, täyttää tarkoituksensa ja tuoda iloa. Kirjassa oikeastaan kannustetaan katsomaan sitä mitä jo on, ei miettimään sitä mitä puuttuu. Siinä ei myöskään keskitytä tavaran ovesta ulos kantamiseen, vaan siihen miten omistamansa saa mahtumaan niihin komeroihin käytännöllisesti.

Sinun kannattaisi varmaan tutustua perusjapanilaiseen meininkiin, ennen kuin sanot siitä yhtään mitään.

T: tokiolainen

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Kommari uskovaiset". Älä tee itsestäsi av-vitsiä, jooko?

Ja näin konmari uskovaiset yrittävät hiljentää kritiikkiä :-D

Olet varmasti kuullut av:n "palstahulluista". Anti-konmari siitä listasta vielä puuttuu, mutta kriteerit alkaa täyttymään kun joku paasaa ketjusta toiseen viestitolkulla siitä kuinka yksi siivouskirja on uskonto ja rahat menee väärään taskuun. Keskustellakko tosissaan tuollaisen kanssa vai ei, vaikuttaa trollilta, vitsiltä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaikki jotka sanovat jotain kriiittistä Konmari-metodista tällä palstalla saavat alapeukut,samoin ne,jotka eivät tajua liittyä tuon  oppaan kehujien kuoroon.

Suurin osa kriitikoista ei ole lukenut kirjaa ja eivät siten ole päteviä esittämään kritiikkiä asiasta.

Miksi te konmari uskovaiset ette korjaa näitä väitteitä vaan vastailette vain kunnon uskovaisen tavoin "et ole lukenut kirjaa" tyylisesti? Ei kyseessä ole mitään rakettitiedettä jonka selittäminen olisi haastavaa.

Kun kyseessä ei ole rakettitiede, niin sen opuksenhan pystyy lukemaan jokainen lukutaitoinen, joka on keskustelusta kiinnostunut ja asiaa haluaa kommentoida. Silloin ei olla vain nettikeskusteluiden tai toisen käden tiedon varassa. Pätee moneen muuhunkin asiaan, että kannattaa ensiksi perehtyä aiheeseen ja vasta sitten laukoa mielipiteitä.

Up

Pitäisi kai konmarittaa isoisän jatkosodassa ,asemasotavaiheessa  tekemät puhdetyöt. Puinen oluthaarikka ( 'Tuki-Suomen Suuren-Syväri -Aunus 1942'). ja ompelurasia katajasaranoilla. Eivät tuo mieleen mitään iloisia aikoja vaan ne ns.  'kunniamme päivät'. Veljensä tuli Suomeen New Yorkista asti ja kaatui heti talvisodan ensimmäisellä viikolla. Äidin isä taas kuoli jatkosodassa 20-vuotiaana. Ei mitään iloisia muistoja siis  suvussamme . Konmarittaisinko siis  ne ?

Onko se  säteily muuten aina niin  'iloinen asia' ?

Juuri japanilaisethan ovat joutuneet siihen valitettavasti maassaan, kahteenkin otteeseen  tutustumaan. Viimeksi Fukushimassa, sitä ennen...Hiroshimassa. Usein muistot ovat sellaisia,että niiden kanssa vain joutuu elämään.

Vain lapsena voi uskoa johonkin  säteilevien saippuakuplien tuottaman onnen  taikaan kuin sadussa ja elämän olevan sitten siitä eteenpäin aina sellaista ,mutta elämä opettaa kaikkia ja monia hyvin raskaastikin .

Siinä eivät silloin mitkään näpertelyt auta.

Silloin kun elämä hymyilee,on helppo elää vaikka missä illuusioissa ja taikamaailmoissa. Vilkaisu todelliseen maailmaan voisi  kyllä vähän  virkistää ja avata ajattelua monelle .

En tiedä. Ei välttämättä.  Ovat eri tyyppisiä ihmisiä, jotka tuohon edes lähtevät. Tai ainakin ne jotka eniten siitä meuhkaavat.

En ole lukenut kirjaa. Tällä palstalla sitä paljon mainostetaan ja puolustetaan jostain syystä.

Luin pari viimeistä sivua tästä ketjusta. Miksi nuoruuden päiväkirjat on siis huono juttu ja kaikki negatiivisuus ja huonot fiilikset?

Onko siis ihanaa, olla kodissa, jossa on tyhjää tilaa ja onnellinen mieli? Mistä se tulee se onnellinen mieli tässä filosofiassa, joka perustuu oman onnen ja hyvänolon etsimiseen.

Miksi katua jonkin tavaran menneeseen jäämistä? Ei täältä kuitenkaan kukaan mitään saa mukaansa. Viimeistään kun kuolen, vanhat muistoesineet muuttuvat joka tapauksessa roskaksi. Ja muuta tavaraa saa kyllä lisää kaupasta, jos nyt yhtäkkiä huomaa, ettei tulekaan toimeen ilman sitä sähkökäyttöistä valkosipulin kuorijaa.

Vierailija kirjoitti:

Pitäisi kai konmarittaa isoisän jatkosodassa ,asemasotavaiheessa  tekemät puhdetyöt. Puinen oluthaarikka ( 'Tuki-Suomen Suuren-Syväri -Aunus 1942'). ja ompelurasia katajasaranoilla. Eivät tuo mieleen mitään iloisia aikoja vaan ne ns.  'kunniamme päivät'. Veljensä tuli Suomeen New Yorkista asti ja kaatui heti talvisodan ensimmäisellä viikolla. Äidin isä taas kuoli jatkosodassa 20-vuotiaana. Ei mitään iloisia muistoja siis  suvussamme . Konmarittaisinko siis  ne ?

Onko se  säteily muuten aina niin  'iloinen asia' ?

Juuri japanilaisethan ovat joutuneet siihen valitettavasti maassaan, kahteenkin otteeseen  tutustumaan. Viimeksi Fukushimassa, sitä ennen...Hiroshimassa. Usein muistot ovat sellaisia,että niiden kanssa vain joutuu elämään.

Vain lapsena voi uskoa johonkin  säteilevien saippuakuplien tuottaman onnen  taikaan kuin sadussa ja elämän olevan sitten siitä eteenpäin aina sellaista ,mutta elämä opettaa kaikkia ja monia hyvin raskaastikin .

Siinä eivät silloin mitkään näpertelyt auta.

Silloin kun elämä hymyilee,on helppo elää vaikka missä illuusioissa ja taikamaailmoissa. Vilkaisu todelliseen maailmaan voisi  kyllä vähän  virkistää ja avata ajattelua monelle .

Itsehän sinä tiedät parhaiten mistä haluat luopua.

Jos minulla olisi jotain perintöä jota en kokisi itselleni tärkeäksi, niin antaisin sen hyvillämielen sellaiselle henkilölle, joka käyttäisi ja säilyttäisi sitä huolella ja rakkaudella.

Nyt ei puhuta atomipommin tai ydinvoimalaonnettomuuden säteilystä, vaan tavaroista ja niiden säteilemästä ilosta/merkityksestä. Minun puolestani voidaan jättää tuollainen vitsailu pois.

KonMari nimenomaan on hyvä reality check siitä millä on oikeasti elämässä merkitystä (niin hyvinä kuin huonoinakin aikoina).

Kirjan suurin heikkous on metodin keskeisin osa eli ilon tuottamisen vaatimus. Monet muistot ja asiat ovat ambivalentteja, esimerkiksi kun katselen isovanhempien kuvia alan aina pillittää ja ne ahdistavat minua, mutten tod. heittäisi niitä pois. Myöskään käyttöesineiden ei ole tarkoitus tuottaa iloa, vaan olla hyödyksi, ne ovat siis neutraaleja.

Lisäksi mielipiteet ailahtelevat fiiliksen mukaan päivästä toiseen, ja ihminen muuttuu pitkän ajan kuluessa. Kaikki tuntemukset eivät pysy samoina, kun asioita alkaa nähdä uudesta vinkkelistä. Kondo on sen verran nuori, että ehkä saamme häneltä vielä uuden päivitetyn version menetelmästä, jossa tiedostetaan nämäkin asiat.

Ei mitään hajua, katuvatko vai eivät. Koska en ylipäänsä ymmärrä ihmistä kovin hyvin joka tähän hurahtaa.

Itselläni tökkii tässä filosofiassa kaikki.

Tosin en ole lukenut kirjaa.

Esimerkiksi sen tietynlainen elitistisyys, voiko ihminen joka myös nukkuu yönsä työpaikallaan tehtaassa ja on käytännössä orja, ja jonka riistämiseen perustuu ajatus siitä, että ostetaan sitten vain uusi, jos tarve tuleekin, toteuttaa tätä uskontoa.

Voisin luetella myös sata muuta asiaa, mikä tökkii.

Aiemmat uskonnot perustuivat ajatukseen kultaisesta käskystä, oikeastaan kaikki, tämä ei.

Ja ajatus siitä, että tavara ei saa olla tärkeä, jota viimeisillä sivuilla on tuotu esiin, on jotenkin absurdi, koska ainakin se kuva mikä minulle on tullut, on se, että lähes kaikki fanaattisimmat konmarit heittävät kaiken sellaisen pois jolla ei ole kovin paljon rahallista arvoa ja sen jälkeen ostetaan kalliimmat lakanat tilalle (jotka tietenkin miellyttävät itseä enemmän myös).

Onko siis parempi että brändi tai tavaran ulkonäkö on tärkeää kuin tunne siitä mikä on. Että tavara jota on itse käyttänyt tai johon sisältyy muistoja, saa olla tärkeä.

Ja nyt on turha sanoa, että kalliimpi tavara olisi eettisempi. Ei ole. Samoissa tehtaissa nykyään kaikki tehdään.

nouhaju kirjoitti:

Ei mitään hajua, katuvatko vai eivät. Koska en ylipäänsä ymmärrä ihmistä kovin hyvin joka tähän hurahtaa.

Itselläni tökkii tässä filosofiassa kaikki.

Tosin en ole lukenut kirjaa.

Esimerkiksi sen tietynlainen elitistisyys, voiko ihminen joka myös nukkuu yönsä työpaikallaan tehtaassa ja on käytännössä orja, ja jonka riistämiseen perustuu ajatus siitä, että ostetaan sitten vain uusi, jos tarve tuleekin, toteuttaa tätä uskontoa.

Voisin luetella myös sata muuta asiaa, mikä tökkii.

Aiemmat uskonnot perustuivat ajatukseen kultaisesta käskystä, oikeastaan kaikki, tämä ei.

Ja ajatus siitä, että tavara ei saa olla tärkeä, jota viimeisillä sivuilla on tuotu esiin, on jotenkin absurdi, koska ainakin se kuva mikä minulle on tullut, on se, että lähes kaikki fanaattisimmat konmarit heittävät kaiken sellaisen pois jolla ei ole kovin paljon rahallista arvoa ja sen jälkeen ostetaan kalliimmat lakanat tilalle (jotka tietenkin miellyttävät itseä enemmän myös).

Onko siis parempi että brändi tai tavaran ulkonäkö on tärkeää kuin tunne siitä mikä on. Että tavara jota on itse käyttänyt tai johon sisältyy muistoja, saa olla tärkeä.

Tässä tekstissä ei kyllä ole nyt mitään järkeä.

Vierailija kirjoitti:

Kirjan suurin heikkous on metodin keskeisin osa eli ilon tuottamisen vaatimus. Monet muistot ja asiat ovat ambivalentteja, esimerkiksi kun katselen isovanhempien kuvia alan aina pillittää ja ne ahdistavat minua, mutten tod. heittäisi niitä pois. Myöskään käyttöesineiden ei ole tarkoitus tuottaa iloa, vaan olla hyödyksi, ne ovat siis neutraaleja.

Lisäksi mielipiteet ailahtelevat fiiliksen mukaan päivästä toiseen, ja ihminen muuttuu pitkän ajan kuluessa. Kaikki tuntemukset eivät pysy samoina, kun asioita alkaa nähdä uudesta vinkkelistä. Kondo on sen verran nuori, että ehkä saamme häneltä vielä uuden päivitetyn version menetelmästä, jossa tiedostetaan nämäkin asiat.

Toimivat käyttöesineet tuovat ainakin minulle iloa. Esimerkiksi toimiva vetoketju tuo iloa monella tapaa: vaate on helppo pukea päälle ja toimivan kanssa ei tarvitsi taistella aamun kiireisinä minuutteina. Tai hyvä paistinpannu. Sekin tuo minulle iloa, että ruokani ei pala pohjaan, eikä ruokani sisällä teflonia. Näitä esimerkkejä voi kaivaa loputtomasti arjesta!

Olen 37-vuotias ja luonteelt ani aika vakaa. Minulla ei fiilikset, saatikka mielipiteet, heittele laidasta laitaan eri päivinä. Tiedän mistä pidän ja mitä arvostan. Tunnen itseni aika hyvin ja tiedän mistä minun kannattaa luopua ja mitä säilyttää.

Jos kykenee antamaan sen rahankin pois ja lähtee repun kanssa maailmalle, tienaten kulkiessaan ruokansa ja yöpaikkansa, luottaen ihmisten vieraanvaraisuuteen, ei tavara ja mammona merkitse mitään.

Mutta näillähän on täysin päinvastoin.

Vierailija kirjoitti:

nouhaju kirjoitti:

Ei mitään hajua, katuvatko vai eivät. Koska en ylipäänsä ymmärrä ihmistä kovin hyvin joka tähän hurahtaa.

Itselläni tökkii tässä filosofiassa kaikki.

Tosin en ole lukenut kirjaa.

Esimerkiksi sen tietynlainen elitistisyys, voiko ihminen joka myös nukkuu yönsä työpaikallaan tehtaassa ja on käytännössä orja, ja jonka riistämiseen perustuu ajatus siitä, että ostetaan sitten vain uusi, jos tarve tuleekin, toteuttaa tätä uskontoa.

Voisin luetella myös sata muuta asiaa, mikä tökkii.

Aiemmat uskonnot perustuivat ajatukseen kultaisesta käskystä, oikeastaan kaikki, tämä ei.

Ja ajatus siitä, että tavara ei saa olla tärkeä, jota viimeisillä sivuilla on tuotu esiin, on jotenkin absurdi, koska ainakin se kuva mikä minulle on tullut, on se, että lähes kaikki fanaattisimmat konmarit heittävät kaiken sellaisen pois jolla ei ole kovin paljon rahallista arvoa ja sen jälkeen ostetaan kalliimmat lakanat tilalle (jotka tietenkin miellyttävät itseä enemmän myös).

Onko siis parempi että brändi tai tavaran ulkonäkö on tärkeää kuin tunne siitä mikä on. Että tavara jota on itse käyttänyt tai johon sisältyy muistoja, saa olla tärkeä.

Tässä tekstissä ei kyllä ole nyt mitään järkeä.

Selvä. Hyvin perustelit kantasi.

Vierailija kirjoitti:

Kirjan suurin heikkous on metodin keskeisin osa eli ilon tuottamisen vaatimus. Monet muistot ja asiat ovat ambivalentteja, esimerkiksi kun katselen isovanhempien kuvia alan aina pillittää ja ne ahdistavat minua, mutten tod. heittäisi niitä pois. Myöskään käyttöesineiden ei ole tarkoitus tuottaa iloa, vaan olla hyödyksi, ne ovat siis neutraaleja.

Lisäksi mielipiteet ailahtelevat fiiliksen mukaan päivästä toiseen, ja ihminen muuttuu pitkän ajan kuluessa. Kaikki tuntemukset eivät pysy samoina, kun asioita alkaa nähdä uudesta vinkkelistä. Kondo on sen verran nuori, että ehkä saamme häneltä vielä uuden päivitetyn version menetelmästä, jossa tiedostetaan nämäkin asiat.

Jos olet lukenut kirjan, tiedät että tätäkin aihetta käsiteltiin.

Muistoesineet ovat sellaisia joiden ei välttämättä kaikkien tarvitse saada hymyilemään, kunhan ne ei ole taakka. Kukin tietää millä on itselleen merkitystä eli mitä haluaa säilyttää.

Mitä jos jotain tarvitsee, mutta se ei varsinaisesti tuo iloa? Mieti mitä kyseinen tavara saa aikaiseksi. Eikö se tuo iloa, helpota elämää? Säilytä sitä hyvin ja samalla kiitollisuudella kuin sellaista tavaraa joka loistaa iloa.

Jos kärsii päivittäisistä, niin äärimmäisistä tunnetilojen vaihteluista ja impulsiivisuudesta, ettei edes tiedä mikä on itselle rakasta, niin kannattaa käydä tutkituttamassa. Normaalisti ihminen muuttuu ajan kulussa, mutta niin tavaratkin menettää tarkoituksensa tai hajoavat. Silloin pitää tietää päästää irti, jotta on tilaa korvaavalle tai sellaiselle mitä tarvitsee. Tämä on sitä todellisuutta ja KonMari mukailee sitä hyvin.