Haluaisin vain surra rauhassa, mutta pitäis järjestää lapsen syntymäpäiviä ja elää muutenkin normiarkea koko ajan

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

55 jatkaa.. Kaikki valitsevat ihmiset ympärilleen tavalla tai toisella. Sinä saat määrätä omat rajasi, samoin kuin muut saavat määrätä omat rajansa. Ei kaikkien tarvitse aina ymmärtää sinua ollakseen sinun elämässäsi. Ihmiset ovat erilaisia ja se vaan pitää hyväksyä. Silti huonoa kohtelua ei kannata hyväksyä keneltäkään. Millainen ystävä sinä olet muille? Kuunteletko ja tuetko muita, vai joutuvatko muut aina kuuntelemaan sinua? Autatko muita ja tuot iloa heidän elämäänsä? Joskus voi olla vaikeaa saada ystäviä, jos velloo vaan oman elämän kurjuudessa. On raskasta olla ystävä ihmiselle, joka vaatii tukea koko ajan.

No luuletko sinä, että mulle on jäänyt voimia olla tuollainen erinomainen ja ihna ystävä muille? Oman äidin kiusaamana? Kun kukaan ei ole nähnyt minua, vaan pitää äitiäni ihan ok:na? En arvosta moniakaan ihmisiä, he ovat pinnallisia. Heti syyttelemässä minua vioistani näkemättä omiaan.

ap

Miksi valehtelet ettet ole Kivikissaäiti eli Äitihullu? Mitä hyödyt valehtelusta?

Mene itseesi ja lue tarkasti mitä kirjoitin ja mieti sitä :D

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja vaikkei äitini kiusaaminen ole minun vikani niin ei sekään ole, miltä minusta tuntuu sen raunioilla ja se on ihan vitun paska tunne. En aio antaa siitä hyvää muille samalla kun itse voin huonosti. Saan olla minäkin paska, kun minuakin kohtaan ollaan. Jos paska on se, joka välittää vain omista tunteistaan.

ap

Eli et edes halua antaa lapsillesi hyvää lapsuutta koska voit itse huonosti? Minkä ikäiset lapsesi olivatkaan? Minkälainen heidän isäsuhteensa on? Miten teidän tämä päivä on mennyt kun olet ollut aamupäivästä asti täällä palstalla? Kerropa ihan mielenkiinnosta mitä olet tehnyt tänään lastesi ja miehesi kanssa.

Kyllä mä haluan antaa voimieni mukaan niin hyvän lapsuuden heille kuin voin, mitä ihmettä sä muuta luulet? Mies meistä enemmän lapsia halusi ja on enemmän heistä vastuussa. Onko joku ihmetyksen aihe sulle? Oletko kade? En ole mikään mustasukkainen äiti joka kuvittelee äidin olevan lapselle maailmassa parasta mitä olla voi.

ap

Siksi en kuvittele, koska oma äitini ei ollut. Isäni oli paljon ystävällisempi.

ap

Kannattaisiko sinun antaa lapset isälle ja ottaa elämäntehtäväksi oman itsesi surkutteleminen. Pilaat lastesi elämän. Voisit aamusta iltaan sääliä itseäsi.

55 jatkaa.. Yleensä lapsuudessa opitaan sosiaalista käyttäytymistä muiden kanssa, ja yksi asia mikä siihen liittyy on muiden huomioon-ottaminen. Saa tuntua välillä pahalta, mutta omaa reaktiotaan kannattaa hillitä, mikäli haluaa olla tekemisissä muiden aikuisten kanssa. Ei muiden tarvitse opetella sietämään huonoa käytöstä tai tunteenpurkauksia, mikä on yleensä kiusallista muille. Läheisille ihmisille voi tietysti avautua enemmän, mutta lähtökohtaisesti aikuisilta odotetaan tietyn verran itsehillintää. Sinun ei tarvitse olla hyväntekijä muille, riittää että omaat normaalit käytöstavat. Se yleensä riittää siihen, että saa hankittua ihmissuhteita. Toinen asia mitä sinun kannattaisi miettiä kuinka ison osan elämästäsi haluat pilata huonolla äitisuhteellasi. Jos esimerkiksi äitisi pilasi elämäsi 20 ensimmäistä vuotta, niin sinulla on vielä helposti 60 vuotta mitä hän ei voi pilata (koska et asu enää kotona). Aiotko antaa menneisyyden pilata myös nämä 60 vuotta? Mitä mielestsi voisit tehdä, että pääsisit yli ensimmäisestä kahdestakymmenestä vuodesta?

Vierailija kirjoitti:

Kannattaisiko sinun antaa lapset isälle ja ottaa elämäntehtäväksi oman itsesi surkutteleminen. Pilaat lastesi elämän. Voisit aamusta iltaan sääliä itseäsi.

Minä siivosin ekoja syntymäpäiviä varten, hankin kaikki lahjat ja koristeet ja tarvikkeet. Hoidin, että lapsi sai kutsukortit tehtyä. Mies auttoi siinä, että saatiin ne ajoissa lapsen kanssa tehtyä. Mies siivosi vähän ulkona.

ap

Vierailija kirjoitti:

55 jatkaa.. Yleensä lapsuudessa opitaan sosiaalista käyttäytymistä muiden kanssa, ja yksi asia mikä siihen liittyy on muiden huomioon-ottaminen. Saa tuntua välillä pahalta, mutta omaa reaktiotaan kannattaa hillitä, mikäli haluaa olla tekemisissä muiden aikuisten kanssa. Ei muiden tarvitse opetella sietämään huonoa käytöstä tai tunteenpurkauksia, mikä on yleensä kiusallista muille. Läheisille ihmisille voi tietysti avautua enemmän, mutta lähtökohtaisesti aikuisilta odotetaan tietyn verran itsehillintää. Sinun ei tarvitse olla hyväntekijä muille, riittää että omaat normaalit käytöstavat. Se yleensä riittää siihen, että saa hankittua ihmissuhteita. Toinen asia mitä sinun kannattaisi miettiä kuinka ison osan elämästäsi haluat pilata huonolla äitisuhteellasi. Jos esimerkiksi äitisi pilasi elämäsi 20 ensimmäistä vuotta, niin sinulla on vielä helposti 60 vuotta mitä hän ei voi pilata (koska et asu enää kotona). Aiotko antaa menneisyyden pilata myös nämä 60 vuotta? Mitä mielestsi voisit tehdä, että pääsisit yli ensimmäisestä kahdestakymmenestä vuodesta?

"Yleensä lapsuudessa opitaan sosiaalista käyttäytymistä muiden kanssa, ja yksi asia mikä siihen liittyy on muiden huomioon-ottaminen. Saa tuntua välillä pahalta, mutta omaa reaktiotaan kannattaa hillitä, mikäli haluaa olla tekemisissä muiden aikuisten kanssa."

Tosi huvittavaa. Luuletko, ettn mä ois voinut oppia kaikkea tuota, jos mua ois kohdeltu noiden periaatteiden mukaisesti itseäni? Mutta kun nuo ohjeet eivät koske minua, niin mä opin sen, miten mua on kohdeltu. Ja sitäpaitsi se miten äiti opetti minua kohtelemaan muita i ole ikinä pätenyt teidän muiden kohtelussa minua kohtaan. Äiti opetti että ihmisten erilaisia elämäntilanteita pitää ymmärtää, eikä saa mennä suuna päänä kertomaan toiselle ja pahoittamaan hänen mieltänsä, että mikä toisen elämässä on pielessä. Onko muut välittäneet siitä ohjeesta paskaakaan minua kohtaan? Eivät ole. Minua saa arvostella aivan kuin olisin maailman paskin ihminen. En ole, vaan arvostelijani sinä olet.

ap

Vierailija kirjoitti:

55 jatkaa.. Yleensä lapsuudessa opitaan sosiaalista käyttäytymistä muiden kanssa, ja yksi asia mikä siihen liittyy on muiden huomioon-ottaminen. Saa tuntua välillä pahalta, mutta omaa reaktiotaan kannattaa hillitä, mikäli haluaa olla tekemisissä muiden aikuisten kanssa. Ei muiden tarvitse opetella sietämään huonoa käytöstä tai tunteenpurkauksia, mikä on yleensä kiusallista muille. Läheisille ihmisille voi tietysti avautua enemmän, mutta lähtökohtaisesti aikuisilta odotetaan tietyn verran itsehillintää. Sinun ei tarvitse olla hyväntekijä muille, riittää että omaat normaalit käytöstavat. Se yleensä riittää siihen, että saa hankittua ihmissuhteita. Toinen asia mitä sinun kannattaisi miettiä kuinka ison osan elämästäsi haluat pilata huonolla äitisuhteellasi. Jos esimerkiksi äitisi pilasi elämäsi 20 ensimmäistä vuotta, niin sinulla on vielä helposti 60 vuotta mitä hän ei voi pilata (koska et asu enää kotona). Aiotko antaa menneisyyden pilata myös nämä 60 vuotta? Mitä mielestsi voisit tehdä, että pääsisit yli ensimmäisestä kahdestakymmenestä vuodesta?

Ja vielä todella huvittavaa on, että jos kerran toistn ei tarvitse sietää muiden kiukunpurkauksia, niin mitä mä sitten tin siellä äidin auton takapenkillä kun tultiin vieraisilta äidin kanssa kahdestaan illalla autosta kotiin ja äiti käytti kaiken raivonsa purkamisen minuun, joka olin taas mokannut hänen edestään vierailun emännän edessä? Tirsk. Mitä se raivari sitten mulle kuului? Miksi sen piti minuun sattua? Miksi mun piti tuntea, että se jonka kuuluukin satuttaa äidin huudosta itsnsä, olen minä? Millä oikeudella minä otin sen kaikn vihan niskoilleni?

Miksi minun raivoni torpattiin vääränä käytöksenä, kun itse sai käyttäytyä minua kohtaan juuri niin kuin sinä sanoit, että ihminen EI saa käyttäytyä?

Älä tule mulle sanomaan, miten pitää käyttäytyä, mulla ei ole ollut mitään mahdollisuutta tulla kuulluksi ja saada reilua kohtelua.

ap

Ja siis se rikkeeni, josta huudettiin oli tasoa sanoa "äiti, lähdetään jo kotiin, mulla on tylsää" 7-vuotiaana. "Järkyttävää. :D!" Emäntä itki siis sitä mun kommnttia varmaan viikon, eikö? Oli se niin kauhee. Siis todella. Aivan varmasti. Ainakin äidin raivarin koosta päätellen. Not.

Mä sen sijaan muistan sen halveksunnan ja huudon itseäni kohtaan yhä.

ap

Eikä siis puhettakaan, että äiti myöntäisi, uskoisi toimineensa noin, pyytäisi anteksi. Jos siis joku avautuu mulle siitä, millainen äiti mä olen. Myöntäisin virheeni, enkä valehtelisi, ettei lapsen kokemaa edes tapahtunut. Tai jos lapsi sanoisi, että tapahtui, niin koittaisi vain suojella omaa mielentrveyttäni kieltämällä kaiken, vaan jos näkisin lapsen kärsineen, niin vaikken muistaisikaan asiaa, pahoittelisin sitä. Koska minä arvostan lapsiani.

ap

Enkä mä nooita enää sure, mutta en ole saanut kokemusta siitä, että olen arvostettava ihminen, niin opetetaan mulle nyt sitten, miten muita tulee kohdella :D

Kyllä mä sen tiedän, mutta en ole itsekään saanut sitä, niin odotan ensin saavani sitä kuuluisaa reilua kohtelua :D Antakaa tulla vaan :D

ap

55 jatkaa.. Sinulla ei ollut mahdollista reiluun kohteluun lapsena, mutta aikuisena on. Sinä päätät itse ketä päästät elämääsi ja miten annat heidän kohdella sinua. Elämä ei ole reilua. Ei ole olemassa tasapuolisuutta, jota voisi vaatia myös itselleen. Ainoa kuka voi muuttamaan elämääsi, on sinä itse. Sinä voit päättää yrittää tehdä elämästäsi onnellisempaa. Kukaan ei voi pyyhkiä niitä kahtakymmentä vuotta pois, jotka pilasivat elämäsi. Voit jäädä makaamaan tuleen, tai tehdä jotain asialle. Se tuskin onnistuu, ennen kun opit pitämään itseäsi muunakin kuin uhrina ja arvostamaan sitä mitä sinulla on; perhe, lapsia, työpaikka, terveys? Mitä sanot kahdenkymmenen vuoden päästä lapsillesi, jos he ovat yhtä katkeria omasta lapsuudestaan sinulle? Että teit parhaasi? Oma äitisi saattaisi sanoa sinulle nyt samoin.

Vierailija kirjoitti:

55 jatkaa.. Sinulla ei ollut mahdollista reiluun kohteluun lapsena, mutta aikuisena on. Sinä päätät itse ketä päästät elämääsi ja miten annat heidän kohdella sinua. Elämä ei ole reilua. Ei ole olemassa tasapuolisuutta, jota voisi vaatia myös itselleen. Ainoa kuka voi muuttamaan elämääsi, on sinä itse. Sinä voit päättää yrittää tehdä elämästäsi onnellisempaa. Kukaan ei voi pyyhkiä niitä kahtakymmentä vuotta pois, jotka pilasivat elämäsi. Voit jäädä makaamaan tuleen, tai tehdä jotain asialle. Se tuskin onnistuu, ennen kun opit pitämään itseäsi muunakin kuin uhrina ja arvostamaan sitä mitä sinulla on; perhe, lapsia, työpaikka, terveys? Mitä sanot kahdenkymmenen vuoden päästä lapsillesi, jos he ovat yhtä katkeria omasta lapsuudestaan sinulle? Että teit parhaasi? Oma äitisi saattaisi sanoa sinulle nyt samoin.

Ei ole mahdollisuutta reiluun kohteluun aikuisenakaan, koska ihmiset ovat sellaisia paskoja, että. Jos tekee virheen saa heti paskaa niskaansa. Pitäkää vittu tunkkinne.

ap

55 jatkaa.. En tiedä millaisiin ihmisiin yleensä tutustut, mutta mielestäni suurin osa ihmisistä on ihan tavallisia, eikä mitenkään ilkeitä. Paljon tilanne tietystikin riippuu siitä miten kohtelet muita ja reagoit heidän käytökseen. Jos oma asenteesi on se, ettet arvosta muita, niin saatat saada samanlaista kohtelua muilta. Vaatii rohkeutta luottaa muihin ja antaa ihmisille mahdollisuus tutustua itseensä sellaisena kuin on ja toisaalta hyväksyä muiden erilaisuus. Ei ventovierailta voi vaatia erityiskohtelua, vaikka olisikin traumoja.

Vierailija kirjoitti:

55 jatkaa.. En tiedä millaisiin ihmisiin yleensä tutustut, mutta mielestäni suurin osa ihmisistä on ihan tavallisia, eikä mitenkään ilkeitä. Paljon tilanne tietystikin riippuu siitä miten kohtelet muita ja reagoit heidän käytökseen. Jos oma asenteesi on se, ettet arvosta muita, niin saatat saada samanlaista kohtelua muilta. Vaatii rohkeutta luottaa muihin ja antaa ihmisille mahdollisuus tutustua itseensä sellaisena kuin on ja toisaalta hyväksyä muiden erilaisuus. Ei ventovierailta voi vaatia erityiskohtelua, vaikka olisikin traumoja.

Vältän tutustumista kovinkaan syvällisesti, koska en luota ihmisiin. Ihmiset ovat tekopyhiä omien toimiensa hyväksyjiä ja muiden toiminnan tuomitsijoita. Tai siis jos eivät olekaan, niin siitä selville pääseminen ei käy kädenkäänteessä.

ap

Ihan turhaa se sun terapiasi, et ole edistynyt yhtään.

Sä keksit tuon "siivouksesta menee seksihalut"-kuvion ihan vaan ettei sun miehes naputtaisi sun saamattomuudesta siivoushommissa. Oot sä törkee muija.

Vierailija kirjoitti:

Sä keksit tuon "siivouksesta menee seksihalut"-kuvion ihan vaan ettei sun miehes naputtaisi sun saamattomuudesta siivoushommissa. Oot sä törkee muija.

No en todellakaan! :O Mitä mä siitä hyötyisin? Voin olla siivoamatta ilman moitteita jos sille tuntuu anyway. Ja kun siis tykkäsin siivota, pääsin irti palstastakin moneksi päiväksi. Mutta ehkä se oli vain jokin muuntumisvaihe.

ap

Vierailija kirjoitti:

Ihan turhaa se sun terapiasi, et ole edistynyt yhtään.

Älä nyt, oon menny eteenpäin. Joskus se tapahtuu vain sukelluksella pahoihin tunteisiin. Ne pitää voida käsitellä. Nyt esim. mietin tuota miksi tunnen itseni miehille seksuaalisessa mielessä hylkiöksi. Erittäin epämiellyttävä ajatus. Kykenisin tuskin pullauttamaan sitä edes päivätajuntaani ylös ilman terapiaani. En halua tuntea niin. Se on erittäin kurja tunne. Ja minusta tuntuu sille, tunnistin sen tai en. Mieluummin tunnistan, jotta voin karsia tai käsitellä moisen uskomuksen mielestäni pois jokisikin kehitävämmäksi, terapeutin (ja ehkä miehnikin) tuella ja avulla.

ap

55 jatkaa.. Harrastatko ap jotain? Tai pidätkö lukemisesta, musiikista, tai ihan mistä vaan mikä vie ajatuksesi pois itsestäsi? Joskus saa asioihin vähän perspektiiviä, kun ajattelee muutakin kuin itseään. Mitä miehesi on mieltä näistä ajatuksista? Etkö pelkää että hän kyllästyy siihen, että olet jatkuvasti surullinen?