Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Puhelut vanhan äitini kanssa ovat ikäviä, vaivaannuttavia kiertelyjä ja tyytymättömyyttä täynnä.
15.10.2016 |
Asun vanhasta äidistä toisella puolella Suomea. Äiti on hyväkuntoinen, perusterve vanhus omassa asunnossaan.
Soitan hänelle ehkä noin kerran-kaksi kuukaudessa. Hän ei koskaan soita minulle, paitsi syntymäpäivänäni. Ei edes jouluaattona soittanut.
Puhelut ovat piinallista kiertelyä, manipulointia ja hänen itsensä vähättelyä ja huokailua, mistä ei tule kuin paskamainen olo. Hän esittää urheaa sillä tavalla kierteisesti, että tulee selväksi ettei hänellä olekaan asiat ollenkaan niin hyvin kuin hän puheissaan väittää. Tiedättekö sellainen tapa että "eiiiiihän mulle nyt mitään kuulu, ja eiiiiihän täällä nyt mitäääään tapahdu ja enhän minä mitään tarvitse tai halua". Ja samalla tulee selväksi miten tyytymätön on kaikkeen, en edes tiedä mihin kaikkeen.
Tiedän että hänellä on ystäviä ja vanhoja työkavereita joiden kanssa ovat tekemisissä paljonkin. Hänellä käy vieraita jatkuvasti ja hän on itse tämän tästä menossa jonnekin.
Kuitenkin puhuessani hänen kanssaan hän vähättelee itseään koko ajan ja joka asiassa. Mikään ei ole mitään ja hän ei ole mitään.
Tunnen että hän haluaa minut saamaan tuntemaan jotain syyllisyyttä, mutta en oikein pääse selville että mistä. Elän ihan tavallista viiskymppisen naisen elämää, enkä yritä esittää mitään.
Äiti on aina ollut piiloviestinnän, kiertoilmaisujen ja kaksoisviestinnän Suomen Mestari.
Ja tässä hän ei ole muuttunut tai yrittänyt opetella parempaa tapaa kommunikoida meidän lastensa kanssa.
Koko puhelu menee siihen, että minä yritän jotenkin "väistellä" sieltä tulevia piikkejä. Ja hän taas yrittää olla näyttämättä sitä, mitä todellisesti haluaisi sanoa ja mitä ajattelee.
Aivan sietämättömän voimillekäypää. Olen joka puhelun jälkeen valmis kävelemään baarikaapille ottamaan jonkun tukevan paukun.
50 vuotta vanhoja pelisääntöjä on mahdoton muuttaa. En varmasti osaa edes selittää, millaista se on.
Kommentit (154)
Vierailija kirjoitti:
Minullakin oli pitkään vanhuksista sellainen kuva, että he ovat arvokkaasti vanhenevia, viisaita ja lempeitä ihmisiä.
Kyllä toisin on ainakin oman äitini kohdalla. Nyt yli 80 ja vittuilutahti senkun kiihtyy. Aina ollut kiusaajaluonteinen ja kimpussa. Heitti niin raskaan jutun kuukausi sitten niskaani, etten vastannut ensin puheluihinsa, sitten vastasin kerran ja lopetin sen suunnilleen parin minuutin päästä kun taas oli kiusaaminen menossa.
Meni viikko. Puhelin soi. Nostin luurini ja kysyin, että mitä sinulla on asiaa. Ei mitään kuulemma. Sanoin olevani juuri lähdössä kotoa, mikä pitikin paikkansa. Hän sitten muka anteeksi pyytämässä häiriötä. Ei ole sen jälkeen soiteltu enkä jaksa sitä ihmistä enää. Koko ajan pitää varoa näitä piikkejä ja letkautuksia.
Anoppini, nyt jo kuollut, letkautteli myös kaikenlaista. Hänen kanssaan opin jo ensi sekunneilla kuuntelemaan äänensävyään, että alkaako riitely ja letkauttelu. Oma äitini on epäselvempi tapaus. Heittää tikarin yhtäkkiä, kesken kaiken. Sitten saa yrittää kasata itseään useamman päivän ajan, koska tulee yllätetyksi. MInulle ei riitä lenkki tai viini, vaan tunteitani loukataan yleensä niin syvästi, että vain nieleskelen muutamankin päivän enkä ole uskoa, että taas kävi näin.
Aiemmin soittelin hänelle päin myös, koska oletin että kaipaa jutteluseuraa. Sitten alkoi tällainen vähättelevä: soitin nyt sulle kun en saanut kiinni Marttaa. Pakko on ilmoittaa heti että olet kakkosvaihtoehto, joka olen aina ollut hänelle kaikessa.
Sitten tällaisia aivan ufoja juttuja että tein tässä sinulle vaikkapa rahkapiirakkaa (joka ei ole koskaan ollut mitenkään suosikkiani), että jos vaikka tuolet käymään (välimatkaa noin 100 km). Sanon ettei meillä ollut puhetta vierailusta. No joo ja se piirakkakin on jo mennyt, kun kaksi sisarustasi tulivat ilmoittamatta paikalle ja söivät sen. Miksi se piti kertoa minulle?
Mainitsen käyneeni Ruotsissa, ihan sivulauseena vain. Hän hanakasti kysymässä että onko sulla siellä joku mies, kun kävit keväälläkin. Koskaan ei ole tällaisista asioista avoimesti puhuttu. Noita risteilyitä nyt saa halvalla, se on oikea syy. Eikä asia hänelle edes kuulu.
Tämäntapaista.
En tosiaan olettanut ollenkaan että hän kiusaa minua edelleen, vaikka on vanhus.
Ehdotan seurakunnan kerhoon menemistä. Kerho olisi 200 metrin päässä kerran viikossa, mutta ei hän mene. Tarjouduin soittamaan sinne ja kyselemään hieman siitä. Ei. Hänellä olikin sitten jo 10 tekosyytä sille, miksi ei voi mennä muiden vanhusten seuraan. Yksinään kotona istuessa tulee todella pimeäksi. Hän on alkanut sanoa itseään erakoksi. Olkoon sitten.
Suorastaan malli esimerkki ihmissuhteesta kahden ihmisen välilllä, joka ei toimi ja joka on vain vahingollinen molemmille.! Surullista ja varmasti niin totta. Teidän ei pitäisi olla misään tekemisissä keskenään. Ette osaa kumpikaan kuunnella toista että mitä toinen yritää viesitittää. Sitten tulkitaan itse ja omista lähtökohdista.
Varmaan vuosia sitten vääristynyt epäterveeksi teidän suhde. Karmeeta luettavaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kannattaa olla edes kohtuullisen hyvä vanhempi lapsille jos näiltä haluaa vanhana apua: raivohullu alkoholisti ja tältä silmänsä sulkeva välinpitämätön eivät esim ole kohtuullisen hyviä.
Voi kuule hyvä ap, tiedän ihan tasan millaista tuollaisen äidin kanssa on. Omani on samanlainen, sillä erotuksella että on ihan avoimen narsistis-marttyyri.
Mene käymään äitisi luona, kun on tilaisuus ja puhukaa suoraan mitä ajattelette. Rehellisyys maan perii. Sano äidillesi ettet tykkää vihjailuista.
Vierailija kirjoitti:
Ettekö te tiedä että Alzheimerin oireisiin kuuluu tuo jatkuva valittaminen ja pelko. Jo varhaisessa vaiheessa.
Ja nykyään 3/4 saa Alzheimerin vanhempana!
Minun 8-kymppisellä äidilläni on sitten ollut alzheimer koko ikänsä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ettekö te tiedä että Alzheimerin oireisiin kuuluu tuo jatkuva valittaminen ja pelko. Jo varhaisessa vaiheessa.
Ja nykyään 3/4 saa Alzheimerin vanhempana!
Minun 8-kymppisellä äidilläni on sitten ollut alzheimer koko ikänsä.
Perusluonne ei muutu kun ihminen vanhenee. Luonteen piirteet vielä terävöityvät mitä enemmän ikää tulee.
Oma äitini on aina osannut syyllistämisen taidon. Sen opin on tästä kaikesta elämän varrella saanut, ettei kohtele omia lapsiaan samalla tavalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itsensä vähättely samalla itseään korostaen, sitä meillä tehdään.
Kaikki hänen hyvinvointi vastustetaan meille aikuisille lapsille! Häntä pitää viihdyttää ja hyvitellä jostakin koko ajan. Omaa vastuuta siitä omasta tunnelmaltaan ei ole ollenkaan.
Kaksoiviestintä on kaikkein vahingollisin tapa kommunikoida kenenkään kanssa. Omat läheisensä sillä keinoin tuhoaa tehokkaasti.
Mutsi osaa kaksoisviestinnän huolellisesti, on aina osannut.
Lisäksi hän pelaa useita täysin erilaisia rooleja eri ihmisille, jopa omille lapsilleen. Olemme tässä siskokset keskenämme käyneet läpi äitimuorin sanomisia ja tekemisiä ja on selvinnyt että puhuu ihan toista yhdelle ja toista toiselle! Ja selitys EI ole että hönellä olisi muistisairaus, kun ei ole. Vaan manipulointi on huipussaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Monenlaista vanhusta tänne mahtuu! Hieman lohdutti ja tuli perspektiiviä kun ulkomaalainen työkaverini kertoi äidistään, anopista ja heidän taisteluistaan. Riidanaihe ja mielensöpahoittamiset ihan identtisiä kuin täälläkin.
Raskaaksi käy elämänvaihe, jossa vanhempi taantuu kiukuttelevaksi pikkulapselsi loputtoman huomionhakuisena, ja itsellä on vaikka ura tai perhe tai vaikka talonrakentaminen samaan aikaan. Semmoisiakin työkavereita on ollut ja he ovat aivan poikki! Usein jo avioliittokin katkolla pelkästään tämän lastin takia.
Meillä äiti käyttänyy poikiaan kohtaan iloisesti ja reippaasti, kaikki käy ja mikään ei ole ongelma. Mulle selvisi että olen itse soittanut saman aamupäivän aikana hänelle, ja kaikki oli väärin : kotihoito piruilee ( not) , mihinkään ei pääse, on niin vaikea saada lääkkeitä, hän on yksinäinen vanhus jne.
Hämmästyttävä mielenmuuttaja, joka toistuu aina.
Näinpä myöskään veljet eivät edes tajua eikä usko että äiti olisi vanhentunut tai tarvitsee apua: ”höh, ihsn hyvinhän sillä menee” on vastaus.
Huokaus.
Ensin oli karanteeni joka oli ihan helvetistä. Nyt kun sitä helpotetaan niin on niin kova helle, ettei sitä kestä ihminen.
Ota kaikki, mitä hän sanoo, kirjaimellisesti. Ei minulle mitään kuulu. Selvä, heippa! Tai eihän täällä mitään tapahdu. No voi harmi. Ja niin edelleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla on ollut aina huonot välit äitiini ja näyttää siltä, että ne vain huonontuu vuosi vuodelta.
En osaa tehdä asialle mitään.
Äitini onnistuu melkein joka puhelussa pahoittamaan mun mieleni jotenkin.
Enne soittelimme useammin mutta nykyään tosi harvoin. Ei edes kerran kuussa. Tavallaan se on hyvä mutta tavallaan myös surullista.
Vierailija kirjoitti:
Mene käymään äitisi luona, kun on tilaisuus ja puhukaa suoraan mitä ajattelette. Rehellisyys maan perii. Sano äidillesi ettet tykkää vihjailuista.
Mä olen yrittänyt puhua suoraan mutta siitä tulee vielä pahempi konflikti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse asun 50m päässä vanhemmistani, ajattelin juuri aamulla tajuaako sisareni, joka hänkin tapaa vanhempiamme viikottain, kuinka huonokuntoisia vanhemmat oikeasti ovat.
Ennen kokoajan touhuavien ihmisten elämä on aamupuuron keitto-lepo-kaupassa/läärärissä/kerhossa käynti-lepo-ruuanlaitto-lepo, jos vieraita tulee yhdessä jaksavat keittää kahvit, usein jos vieraat ovat läheisiä, toinen voi kesken vierailun levätä sängyllä.
Yhdessä pärjäävät, miten sitten kun heitä on vain yksi?
Minusta jokaisen 50v, pitäisi jo kasvaa aikuiseksi ja oikeasti nähdä vanhempansa jo kuihtuvina vanhuksina, eikä äippänä ja isukkina, joilta vaatia jotain, nyt viimeistään on mietittävä miten kantaa huolta vanhuksistaan.Kirjoituksesi oli kuin vastaus mietteisiini, jotka aloituksesta heräsivät. Ajattelin, että oikeastaan aika kohtuutonta aikuiselta odottaa vanhoilta vanhemmiltaan enää viihdytystä itselleen. Pitäisi lopettaa se lapsen rooli ja alkaa antamaan omille vanhemmilleen. Vaikka se sitten olisi vain kuuntelemista ikävystymättä. Ei sitä enää kauan kestä.
Viihdytystä itselleen? Et ilmeisesti ymmärrä, että tämän tyyppiset vanhemmat eivät ole koskaan viihdyttäneet yhtään mitään. 50 -vuotiaana voi sitten olla oma mitta niin täynnä toisen likasankona oloa ettei välitä enää yhtään.
Vierailija kirjoitti:
Ettekö te tiedä että Alzheimerin oireisiin kuuluu tuo jatkuva valittaminen ja pelko. Jo varhaisessa vaiheessa.
Ja nykyään 3/4 saa Alzheimerin vanhempana!
Etkö sinä tiedä, että monet boomerinaiset on olleet tuollaisia nuoresta lähtien? Oma äitini niin kauan kuin muistan eli n 25 vuotiaasta lähtien.
Vierailija kirjoitti:
Mene käymään äitisi luona, kun on tilaisuus ja puhukaa suoraan mitä ajattelette. Rehellisyys maan perii. Sano äidillesi ettet tykkää vihjailuista.
Nämä vanhat ikänsä muita manipuloinert eivät kykene ottamaan minkäänlaista kritiikkiä vastaan. Mikään ei muutu, seuraus on mököttävä hiljaisuus, kun ilkeä tytär erehtyi sanomaan suorat sanat vanhalle äitiparalleen. Enää en soita takaisin ja pyydä anteeksi. Äiti soittaa taas noin 2-3 viikon kuluttua, kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan.
Vierailija kirjoitti:
Tuota ap:n mutsin käytöstä sanotaan marttiydeksi ja vallankäytöksi. Ei vanhoilla akoilla ole hätää. Sama meno minun äidillä mutta olen lopettanut välittämästä vuosikymmenet jo sitten, turha tuhlata omaa energiaa toisen elämän elämiseen.
Lähes kaikki tuon sukupolven naiset ovat tuollaisia, heidät on kasvatettu sellaisiksi, eikä heitä voi muuttaa. Kannattaa oppia elämään asian kanssa. Kun aika äidistä jättää, voin taata, että ikävä tulee sitä narinaa ja marttiyriyttä
Omat mummoni 80v-> ovat kyllä ihania, hyväkäytöksisiä ja lämpöisiä, silti vahvoja naisia.
Huono käytös ehkä kertoo huonosta olosta tms...? Tai siitä että aivot alkaa pikkuhiljaa sanomaan itseään irti jolloin normaali käytös ei enää luonnistu.
omatvanhemmatmenettänyt kirjoitti:
Monella ihmisellä on tapana käpertyä itseensä vanhuksena. Riippuu kuinka elämä on mennyt ja heitellyt. Usein voi vaivata syyllisyydentunto lapsia ja heidän lapsuuttaan kohtaan, voi tulla katkeraksi elämälle ja ihmisille. Jotkut ovat aktiivisia vanhuksia, jotkut ovat suunnattoman yksin. Oma vanhempikin on ihminen, jolla on oma lapsuutensa ja nuoruutensa takana. Kaikkia asioita se oma vanhempikaan ei ole voinut valita. Ajat ovat olleet erit vuosikymmeniä sitten jne. Jokaisen kannattaa asettua myös oman vanhemman asemaan, jos olisitte itse vanhuksia ja kukaan ei pitäisi yhteyttä, ei edes omat lapset. Miltä se itsestänne tuntuisi? Yleensä näkisin että vanhemmat yrittävät parhaansa lapsiensa suhteen vallitsevissa olosuhteissa. Kaikkea ei tarvitse hyväksyä, mutta vanhemmilleen voi olla armollinen.
Voi olla myös armollinen itselleen ja asettaa rajat omalle jaksamiselleen. Ei tarvitse olla kenenkään turhaumien sylkykuppina.
Alue: Aihe vapaa
Minullakin oli pitkään vanhuksista sellainen kuva, että he ovat arvokkaasti vanhenevia, viisaita ja lempeitä ihmisiä.
Kyllä toisin on ainakin oman äitini kohdalla. Nyt yli 80 ja vittuilutahti senkun kiihtyy. Aina ollut kiusaajaluonteinen ja kimpussa. Heitti niin raskaan jutun kuukausi sitten niskaani, etten vastannut ensin puheluihinsa, sitten vastasin kerran ja lopetin sen suunnilleen parin minuutin päästä kun taas oli kiusaaminen menossa.
Meni viikko. Puhelin soi. Nostin luurini ja kysyin, että mitä sinulla on asiaa. Ei mitään kuulemma. Sanoin olevani juuri lähdössä kotoa, mikä pitikin paikkansa. Hän sitten muka anteeksi pyytämässä häiriötä. Ei ole sen jälkeen soiteltu enkä jaksa sitä ihmistä enää. Koko ajan pitää varoa näitä piikkejä ja letkautuksia.
Anoppini, nyt jo kuollut, letkautteli myös kaikenlaista. Hänen kanssaan opin jo ensi sekunneilla kuuntelemaan äänensävyään, että alkaako riitely ja letkauttelu. Oma äitini on epäselvempi tapaus. Heittää tikarin yhtäkkiä, kesken kaiken. Sitten saa yrittää kasata itseään useamman päivän ajan, koska tulee yllätetyksi. MInulle ei riitä lenkki tai viini, vaan tunteitani loukataan yleensä niin syvästi, että vain nieleskelen muutamankin päivän enkä ole uskoa, että taas kävi näin.
Aiemmin soittelin hänelle päin myös, koska oletin että kaipaa jutteluseuraa. Sitten alkoi tällainen vähättelevä: soitin nyt sulle kun en saanut kiinni Marttaa. Pakko on ilmoittaa heti että olet kakkosvaihtoehto, joka olen aina ollut hänelle kaikessa.
Sitten tällaisia aivan ufoja juttuja että tein tässä sinulle vaikkapa rahkapiirakkaa (joka ei ole koskaan ollut mitenkään suosikkiani), että jos vaikka tuolet käymään (välimatkaa noin 100 km). Sanon ettei meillä ollut puhetta vierailusta. No joo ja se piirakkakin on jo mennyt, kun kaksi sisarustasi tulivat ilmoittamatta paikalle ja söivät sen. Miksi se piti kertoa minulle?
Mainitsen käyneeni Ruotsissa, ihan sivulauseena vain. Hän hanakasti kysymässä että onko sulla siellä joku mies, kun kävit keväälläkin. Koskaan ei ole tällaisista asioista avoimesti puhuttu. Noita risteilyitä nyt saa halvalla, se on oikea syy. Eikä asia hänelle edes kuulu.
Tämäntapaista.
En tosiaan olettanut ollenkaan että hän kiusaa minua edelleen, vaikka on vanhus.
Ehdotan seurakunnan kerhoon menemistä. Kerho olisi 200 metrin päässä kerran viikossa, mutta ei hän mene. Tarjouduin soittamaan sinne ja kyselemään hieman siitä. Ei. Hänellä olikin sitten jo 10 tekosyytä sille, miksi ei voi mennä muiden vanhusten seuraan. Yksinään kotona istuessa tulee todella pimeäksi. Hän on alkanut sanoa itseään erakoksi. Olkoon sitten.