Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Puhelut vanhan äitini kanssa ovat ikäviä, vaivaannuttavia kiertelyjä ja tyytymättömyyttä täynnä.
15.10.2016 |
Asun vanhasta äidistä toisella puolella Suomea. Äiti on hyväkuntoinen, perusterve vanhus omassa asunnossaan.
Soitan hänelle ehkä noin kerran-kaksi kuukaudessa. Hän ei koskaan soita minulle, paitsi syntymäpäivänäni. Ei edes jouluaattona soittanut.
Puhelut ovat piinallista kiertelyä, manipulointia ja hänen itsensä vähättelyä ja huokailua, mistä ei tule kuin paskamainen olo. Hän esittää urheaa sillä tavalla kierteisesti, että tulee selväksi ettei hänellä olekaan asiat ollenkaan niin hyvin kuin hän puheissaan väittää. Tiedättekö sellainen tapa että "eiiiiihän mulle nyt mitään kuulu, ja eiiiiihän täällä nyt mitäääään tapahdu ja enhän minä mitään tarvitse tai halua". Ja samalla tulee selväksi miten tyytymätön on kaikkeen, en edes tiedä mihin kaikkeen.
Tiedän että hänellä on ystäviä ja vanhoja työkavereita joiden kanssa ovat tekemisissä paljonkin. Hänellä käy vieraita jatkuvasti ja hän on itse tämän tästä menossa jonnekin.
Kuitenkin puhuessani hänen kanssaan hän vähättelee itseään koko ajan ja joka asiassa. Mikään ei ole mitään ja hän ei ole mitään.
Tunnen että hän haluaa minut saamaan tuntemaan jotain syyllisyyttä, mutta en oikein pääse selville että mistä. Elän ihan tavallista viiskymppisen naisen elämää, enkä yritä esittää mitään.
Äiti on aina ollut piiloviestinnän, kiertoilmaisujen ja kaksoisviestinnän Suomen Mestari.
Ja tässä hän ei ole muuttunut tai yrittänyt opetella parempaa tapaa kommunikoida meidän lastensa kanssa.
Koko puhelu menee siihen, että minä yritän jotenkin "väistellä" sieltä tulevia piikkejä. Ja hän taas yrittää olla näyttämättä sitä, mitä todellisesti haluaisi sanoa ja mitä ajattelee.
Aivan sietämättömän voimillekäypää. Olen joka puhelun jälkeen valmis kävelemään baarikaapille ottamaan jonkun tukevan paukun.
50 vuotta vanhoja pelisääntöjä on mahdoton muuttaa. En varmasti osaa edes selittää, millaista se on.
Kommentit (154)
Vierailija kirjoitti:
Tuttu tunne, äiti syyllistää aina juhlapyhät siitä että on yksinään kotonasn. Me lähdemme useimmiten pääsiäiseksi Lappiin, juhannuksena mökille, ja hän sitten soittelee perään sellaisia "mitähän pahaa olen tehnyt että pääsiäinenkin pitää yksin viettää". Jopa syntymäpäiväpuhelut aina samalla syyllistämisen kaavalla: "minä odotin että tulisit syntymäpäivänäsi kylään tänne äitisi luo".
Jouluaattona usein käydään, ja silloinkin syyllistämistä siitä että vaan piipahdetaan ja jatketaan puolison vanhemmille käymään. Äitini ei itse tee mitään joulun eteen, muutaman kerran jouduttu aattona lähtemään Prismaan että ollaan saatu ruokaa, kun hän ei halua ostaa ylimääräistä vieraille. Sitten ihmettelee kun ei huvita käydä, ajaa 100km syömään mariekeksejä ja juomaan laihaa kahvia. Ja siis rahasta ei ole puute, satoja tuhansia perinyt suvultaan. Ei vaan halua sen vertaa ajatella että vieraille tarjoaisi ruokaa tai kahvin
Piipahtajat ei ruokaa tarvitse. Kun ei voi olla varma ehdittekö edes piipahtaa. Miksi hän ostaisi jotkut viiden hengen ruuat vaikka kuinka olisi rahaa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tässä ketjussa on yllättävän paljon vertaistukea ja kokemuksia, hienoa. Vain muutama äitisi-hoiti-sinua-lapsena-muista-se kommentteja.
Minulla ei ole enää edes ruuhkavuodet menossa, vaan osan vuodesta töissä ja muutaman vuoden kuluttua jään eläkkeelle. Äiti elää kotiavun tukemana omassa kodissaan, ilman mitään isompia sairauksia tai kipuja.Istuu kädet sylissä keittiön pöydän ääressä ja muistelee kaikki menneisyyden loukkaukset mitä ikinä voi mieleen tulla, loput keksii itse. Niinkin relevantti aihe, että hän ei saanut eläkkeelle jäädessään työnantajalta sellaisista kukista tehtyä kimppua, josta hän olisi pitänyt, vaan annettiin keltaisia ruusuja, joista hän ei pidä!
Ja niin edelleen, loputtomasti. Koko maailma on keskiittynyt siihen, että häntä kohdellaan loukkaavasti.
Enpä tiedä mikä häneen auttaisi. Sillä mikään ei riitä, vaikka me kaikki lapset ja lastenlapset käytäisiin hänen
Aikuistu kun olet jo vanhuuden kynnyksellä itsekin. Täällä kaikki valittavat miehestään, vanhdmmisttaan, työkavereista, töistään, mikään ei ole hyvin.
Ovat just sen äitinsä kopioita.
Vierailija kirjoitti:
Äiti oli mitä oli kunnes pois nukkui. Nyt sitten huomaan jotain samaa vanhemmassa siskossani. Ja kai itsessänikin, kun sitä katseli muorin tekemisiä ja ennen kaikkea kuunteli ja oli likasankona. Äiti oli leski ja toivoi kai mun elävän vanhanapiikana hänen kanssaan. Kun löysin mieheni, äiti toivoi meidän asuvan kolmestaan niinkuin ennenvanhaan tehtiin. Äiti oli kieltämättä yksinäinen ainakin siskonsa kuoltua, mutta itse oli sen kyllä aiheuttanutkin kohtelemalla ihmisiä miten sattui. Ja vanhetessa ystävät vähenevät joka tapauksessa. Siskollani on kai hyvin ystäviä ainakin työpaikastaan. Ja exänsä kanssa on kai kohtuullisissa väleissä?
Itse elän mieheni kanssa, ystäviä on vähän. Vielä pärjätään, mutta kumpi vain ensin poistuukin, jälkeenjääneellä ei hyvin mene!
Mistä muuten monet tietävät, että vanhuksella on seuraa ja ystäviä käy, vaikka välimatkaa on 100km t. enemmän?
Minun 85-v äitini ainakin luettelee puhelimessa kaikki ystävien puhelinsoitot ja yhteiset reissut. Ja niitä tuntuu riittävän.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuota ap:n mutsin käytöstä sanotaan marttiydeksi ja vallankäytöksi. Ei vanhoilla akoilla ole hätää. Sama meno minun äidillä mutta olen lopettanut välittämästä vuosikymmenet jo sitten, turha tuhlata omaa energiaa toisen elämän elämiseen.
Lähes kaikki tuon sukupolven naiset ovat tuollaisia, heidät on kasvatettu sellaisiksi, eikä heitä voi muuttaa. Kannattaa oppia elämään asian kanssa. Kun aika äidistä jättää, voin taata, että ikävä tulee sitä narinaa ja marttiyriyttä
Ei tule ikävä. Mamman kuolemasta on jo 15 vuotta, enkä kaipaa. Pitää olla päässä vikaa tai masokisti, jos manipulointia, henkistä väkivaltaa ja jatkuvaa valitusta kaipaa elämäänsä.
Vierailija kirjoitti:
Ei Edes Jouluaattona soittanut? Miksi Äiti on Jouluna Yksin? Keroppa se? En usko aloitukseesi.On tarina jonka itse olet keksinyt ja sinulla on äitisi kanssa riita,kaunaa äidilesi..Kirjoituksella haet vain tukea.Jätät taas Äitisi Jouluksi Yksin.
Jaahas, äitee löysi paikalle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minun äitini on edesmennyt, samoin rakkain tätini. Rauha heidän sielulleen. Pk-seudulla uraa luoneen tätini kanssa meillä oli usein parin tunnin puhelusessioita, joita äitini kanssa ei ollut enää vuosiin ennen hänen kuolemaansa. Äidin aivoverenvuodon jälkeinen puheafasia teki sen, että hän ei aina löytänyt sanoja, ja tämä toki vaikutti keskustelun laatuun olennaisesti.
Isäni vielä alle 70 pikkusisko on elossa, mutta hänen englantinsa ei ole kovin hyvä. Isäni tulkkaa tai käytän kääntäjää. 🙂
Tuntuu hassulta, kun joitakin vuosia nuoremmalla ystävällä on vielä isoäitikin elossa, joka on 95, mutta yhä kotona todella hyvässä kuosissa. Omat mummini kuolivat aikapäiviä sitten.
Kivaa kesäviikkoa. 🙋 Muistakaa nesteytys.
Kiitä onneasi. Täällä puhelin soi pahimmillaan 10 kertaa päivä alkaen aamusta. Lähdettävä lisäksi äkkilähtojä asioille eikä kysytä joudatko tai voitko. Alkanut jo ahdistamaan jokainen puhelu että mitä nyt. Itse halusi jäädä kotiinsa eikä huolinut hoitopaikkaa vaikka mä sitä puoliväkisin tarjosin hyvänä vaihtoehtona. Näin sitä ikäänkuin yllättäen huomasi olevansa se mitä pelkäsin eli välivouhka joka hoitaa kaiken. Ihan kun omassa elämässä ja työssä ei riittäisi haasteita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulta vain tuo vimppa.
Itse erakkona haluan usein viettää jopa joulun hiljaisuuden retriitissä, koska rakastan yksinoloa yli kaiken. Vaikka saisin minkälaisen kyläkutsun. Tämä voi joillekin tuntua hyvin vieraalta ajatukselta.
Off topic, mutta tuli mieleeni. 🙂
Vierailija kirjoitti:
Itse asun 50m päässä vanhemmistani, ajattelin juuri aamulla tajuaako sisareni, joka hänkin tapaa vanhempiamme viikottain, kuinka huonokuntoisia vanhemmat oikeasti ovat.
Ennen kokoajan touhuavien ihmisten elämä on aamupuuron keitto-lepo-kaupassa/läärärissä/kerhossa käynti-lepo-ruuanlaitto-lepo, jos vieraita tulee yhdessä jaksavat keittää kahvit, usein jos vieraat ovat läheisiä, toinen voi kesken vierailun levätä sängyllä.
Yhdessä pärjäävät, miten sitten kun heitä on vain yksi?
Minusta jokaisen 50v, pitäisi jo kasvaa aikuiseksi ja oikeasti nähdä vanhempansa jo kuihtuvina vanhuksina, eikä äippänä ja isukkina, joilta vaatia jotain, nyt viimeistään on mietittävä miten kantaa huolta vanhuksistaan.
Pohja luodaan silloin, kun lapset ovat pieniä. Lapselle annetaan roolimalli, miten huolehditaan läheisistä. Jos ei lapsena saa hoivaa ja huolenpitoa, niin miten pystyt sitä itse antamaan vanhemmillesi?
Omat vanhempani suhtautuivat minuun hyvin vihamielisesti tsi kylmän välinpitämättömästi. Ei yhtään kaduta että toiseen katkaisin yhteydet ja toista välttelin.
Minun on ollut vaikea olla vanhempi omille lapsille. Mutta onneksi näen, että omat lapset ovat parempia kuin minä kasvattajina. Ja lapsenlapset rakastavat minua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minulta vain tuo vimppa.
Itse erakkona haluan usein viettää jopa joulun hiljaisuuden retriitissä, koska rakastan yksinoloa yli kaiken. Vaikka saisin minkälaisen kyläkutsun. Tämä voi joillekin tuntua hyvin vieraalta ajatukselta.
Off topic, mutta tuli mieleeni. 🙂
#148, ylläoleva ja tämä minulta.
Poistun ketjusta. Nauttikaa helteistä.
Vierailija kirjoitti:
Kuinka paljon nuo perusterveet, mutta tylsistyneet vanhukset kuormittaa terveyskeskuksia? Alan vähän epäillä että aika paljon.
Äiti,joka on kyllä liki 80vee, on terve ja verenpaine ja diabetes hoidossa ja kunnossa. Siitä huolimatta hän tuntuu ramppaavan siellä lääkärillä koko ajan. Hän on kuulemma " seurannassa" vaikka tiettävästi ei ole mitään seurattavaa.
Vinkkinä lääkäri oli antanut kännynumeronsa että voi soittaa jos on jotain kysyttävää. Tässä oli varma tarkoitus saada ne jokaviikkoiset ajanvaraukset jostain pikkuasiasta loppumaan. Eivät loppuneet. Äiti kyllä kehui lääkäriä että onpa ystävällinen mutta käynnit ei vähene.
Vaatiakin osaa. Kun nyt on tapetilla tuo influenssarokotus ja siihen oli sanottu ettei tos lääkäriä tarvita, ei tämä käynyt.
Siellä se kulkee kyselemässä jotain mistä on ollut "Akuutissa" puhetta että mitenkä tämä vaikuttaa minuun vai eikö vaikuta.
En itse jaksais kuunnella
Ihmettelin mutta on 2016 kirjoitettu kommentti ja ehkä jostain pikkukunnasta. Olen ite 80, hoitaja toppuuttelee vaivat ja asiat, lääkäriä ei näe saati saisi lääkärinaikaa. Diabeteksen seuranta kahden vuoden vämein, liuskoja ei enää saa.
Lääkäriin pääsee jos lanssi vie. Onneksi pärjään näilläkahden vuoden välein labrakokeilla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Puhu itse suoraan, miltä sinusta tuntuu ja kysy miksi hän vähättelee itseään ja antaa ymmärtää rivien välistä, että kaikki on huonosti. Kysy ja ota vakavasti ja ohjaa vaikka lääkärin juttusille jos on masennusta tai muuta.
Mikä estää sinua olemasta suora ja rehellinen? Onko käynyt niin, että äiti osaa taitavasti herättää käytöksellään sinun syyllisyyden ja häpeän tunteet? Mihin ne liittyvät, miksi koet niin? Selvitä se itsellesi ja pääset eroon tuosta manipulaation kohteena olemisesta.
Samoten äitisi voi tulla todella kuulluksi ja kohdatuksi omissa murheissaan. Et ole mitään velkaa äidillesi ja kun prosessoit tämän ja omat mörköai suhteesaa äitiisi, tilanne vapautuu. Parhaimmillaan teidän välille voi avautua uusi ja syvällinen kahden aikuisen yhteys.
Voi että, vai joutuu ihan puhelimessa puhumaan teidät synnyttäneiden ja kasvattaneiden ihmisten kanssa...? On teillä rankkaa. Kyllä vanhemman pitäisi tajuta olla hiljaa ja laittaa rahaa tilille ja toimia ilmaisena lastenvahtina. Ja jos vanhus valittaa yksinäisyyttään niin mikähän siihen auttaisi...? Niin vain on minutkin tänne syrjäkylille yksin hylätty. Joulunakin hyvä jos yhden illan kerkiävät kanssani viettää ja sitten pitää jo rynnätä muualle. Olisi kiva joskus edes viettää ihan kunnolla aikaa ja olla yhdessä aatonaatosta loppiaiseen, mutta kai se on siihen yhteen iltaan tyytyminen...
Alue: Aihe vapaa
Jos äitisi puhuisi sairauksistaan ja lääkäreistä olisi hän nariseva vaivalloinen vanhus.
Jos hän soittelisi sinulle valittaisit täällä siitä. Koko ajan häiritsee.
Tunnistan itseni, en puhu todellisista asioistani, en soittele lapsille päin. Heidän asioitaan kuuntelen ja mitä heidän lapsensa ovat touhunneet.
Ja mun elämässä ei oikeesti edes tapahdu mitään kertomisen arvoista. Jos jossain tarvitsen apua ratkaisen sen muuten ilman kaukana asuvia lapsia. Ei se heitä edes kiinnosta.