Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Puhelut vanhan äitini kanssa ovat ikäviä, vaivaannuttavia kiertelyjä ja tyytymättömyyttä täynnä.
15.10.2016 |
Asun vanhasta äidistä toisella puolella Suomea. Äiti on hyväkuntoinen, perusterve vanhus omassa asunnossaan.
Soitan hänelle ehkä noin kerran-kaksi kuukaudessa. Hän ei koskaan soita minulle, paitsi syntymäpäivänäni. Ei edes jouluaattona soittanut.
Puhelut ovat piinallista kiertelyä, manipulointia ja hänen itsensä vähättelyä ja huokailua, mistä ei tule kuin paskamainen olo. Hän esittää urheaa sillä tavalla kierteisesti, että tulee selväksi ettei hänellä olekaan asiat ollenkaan niin hyvin kuin hän puheissaan väittää. Tiedättekö sellainen tapa että "eiiiiihän mulle nyt mitään kuulu, ja eiiiiihän täällä nyt mitäääään tapahdu ja enhän minä mitään tarvitse tai halua". Ja samalla tulee selväksi miten tyytymätön on kaikkeen, en edes tiedä mihin kaikkeen.
Tiedän että hänellä on ystäviä ja vanhoja työkavereita joiden kanssa ovat tekemisissä paljonkin. Hänellä käy vieraita jatkuvasti ja hän on itse tämän tästä menossa jonnekin.
Kuitenkin puhuessani hänen kanssaan hän vähättelee itseään koko ajan ja joka asiassa. Mikään ei ole mitään ja hän ei ole mitään.
Tunnen että hän haluaa minut saamaan tuntemaan jotain syyllisyyttä, mutta en oikein pääse selville että mistä. Elän ihan tavallista viiskymppisen naisen elämää, enkä yritä esittää mitään.
Äiti on aina ollut piiloviestinnän, kiertoilmaisujen ja kaksoisviestinnän Suomen Mestari.
Ja tässä hän ei ole muuttunut tai yrittänyt opetella parempaa tapaa kommunikoida meidän lastensa kanssa.
Koko puhelu menee siihen, että minä yritän jotenkin "väistellä" sieltä tulevia piikkejä. Ja hän taas yrittää olla näyttämättä sitä, mitä todellisesti haluaisi sanoa ja mitä ajattelee.
Aivan sietämättömän voimillekäypää. Olen joka puhelun jälkeen valmis kävelemään baarikaapille ottamaan jonkun tukevan paukun.
50 vuotta vanhoja pelisääntöjä on mahdoton muuttaa. En varmasti osaa edes selittää, millaista se on.
Kommentit (154)
Vierailija kirjoitti:
Äitini on jo kuollut. Nuo adjektiivit vaivaannuttava, ikävä, kiertelevä, tyytymättömyys ovat sellaista, jota en koskaan suhteessa äitiini kokenut. Ties vaikka itse sitten olisin herättänyt äidissäni tuollaisia tunteita?
Niin. Hm. Mistäpä sitä tässä oikein voisi kukaan tietää? Että miksipä lähit tähän ketjun aiheeseen tätä lisäämään?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Nämä vanhentuneet k*rvänsyylät, valittajat ja ihmisten elämän hankaloittajat pitäisi laittaa hyvissä ajoin uuniin, jotta kaikilla olisi helpompaa.
Epäilen, että olisi helpompaa.
Mun äitini liioittelee aina kun puhun hänen kanssaan. Ulkopuolisille taas kaunistelee asioita. Mietin että onko hän rehellinen edes itselleen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äitini on jo kuollut. Nuo adjektiivit vaivaannuttava, ikävä, kiertelevä, tyytymättömyys ovat sellaista, jota en koskaan suhteessa äitiini kokenut. Ties vaikka itse sitten olisin herättänyt äidissäni tuollaisia tunteita?
Niin. Hm. Mistäpä sitä tässä oikein voisi kukaan tietää? Että miksipä lähit tähän ketjun aiheeseen tätä lisäämään?
Niin. Hm. Miksipä lähdinkään? No kuule. Tuli vain mieleeni puhelinsoitot äitini kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Hirveitä akkoja ootte suurin osa. Toivottavasti jäätte perinnöttä
Toivottavasti sinä et itse hiillosta omia lapsiasi ihan tärviölle.
Nykypäivän työelämä on raskasta, siihen vielä oma perhe ja huonot yöunet ja äidin tunnin kestävät valituspuhelut.
Vierailija kirjoitti:
Hirveitä akkoja ootte suurin osa. Toivottavasti jäätte perinnöttä
Sinulta varmaan saa hyviä vinkkejä siihen, miten äidin saa käyttämään rahaa omaan hyvinvointiin ja palveluihin? Nyt ei suostu mihinkään rahaa vaativaan vaan sanoo säästävänsä ne perinnöksi. Kiitos jo etukäteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se voi olla myös sellaista automaattireagointia eli tyyli, jolla omasta mielestään selviää hyvin kommunikoinnista. Esim. kaikkeen aina ensin "ei" tai ollaan juuri vastakkaista mieltä kuin sanoja, tyyliin että toinen ei pysty koskaan tekemään oikeaan osuvia havaintoja asioista. Takana ei siis tarvitse olla kauheasti ajatusta, johon tarvitsisi ottaa niin tunteenomaisesti kantaa. Kunhan tiedostaa itsekunkin itsereflektion rajallisuuden.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tunnistan saman. Minäkin viisikymppinen, äiti kahdeksankymmentä. Emme ole olleet läheisiä edes lapsuudessani. En tunne mitään erityistä kiintymystä äitiäni kohtaan, yhteydenpito johtuu velvollisuudentunteesta. En koe edes syyllisyyttä tilanteesta, koska ihmissuhteet ovat aina kahden kauppa. Tiedän olevani huono tytär, mutta eipä äitinikään ole ollut kummoinen äiti, vaikka ulkopuolisten silmissä lapsuuteni oli tavallisen keskiluokkainen.
En syyllistäisi itseäni, ne vanhemmat on kuitenkin kasvattaneet sellaiseksi kuin on tullut.
Eli sinä/te vaaditte että yli 80-vuotias muuttaa käytöstään mutta et/ette itse voi muuttua koska kasvatus! Älkää nyt viitsikö, aikuiset ihmiset!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tästäkin ketjusta nähdään se, että ainoa asia, jonka suurin osa suomalaisista vanhuksista tarvitsee, on kerran päivässä ruokaa ja kahdesti päivässä kunnon selkäsaunan.
Näyttää, että sinulle selkäsauna kaksi kertaa ei riitä, saunan taakke vaan! Tollo!
T. N. 32 v
Älkää nyt hyvät ihmiset äitiänne yksin jättäkö selviämään. Nuo ovat vähän niinkuin hätähuutoa, kun ei osaa muutenkaan sanoa. Yksinäisyys ja vaivat voivat olla hirveä ongelma. Kyllä siihen omien lasten apua jotenkin tarvitsee ja läsnäoloa, kuuntelua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Älkää nyt hyvät ihmiset äitiänne yksin jättäkö selviämään. Nuo ovat vähän niinkuin hätähuutoa, kun ei osaa muutenkaan sanoa. Yksinäisyys ja vaivat voivat olla hirveä ongelma. Kyllä siihen omien lasten apua jotenkin tarvitsee ja läsnäoloa, kuuntelua.
Henkilö itse kieltäytyy jo ennen koronaa kaikista menoista ystäviensä kanssa.
Kieltäytyy kotihoidon käynneistä.
Mieluusti valittaa ja suuttuu hoitokotiehdotuksista.
Minulla on oikeus uhoaa kuten teini-ikäinen. Nyt vain pitää seurata milloin vippaa päästä niin pahasti, että hoitokotiin yrittäminen on pakko aloittaa. Toki niihin on lähes mahdoton päästä.
Käyn töissä, minulla on perhe ja nukun äärettömän huonosti, noin 4-5 h yössä.
Asumme 300 km päässä.
Huhhhuh miten acfurate ja gutub kuuloista ap. Mistä johtunee tuon sukupolven armoton ja jatkuva piikittely sekä sellainen hlvetillinen kaksoisviestintä. Suvun manipulointi jne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Edellinen sukupolvi on ollut siis suorastaan ihan h lvtistä kaiketi. Mutta miksi? Varsinkin naiset. Ej niinkään miehet. Johtuuko isänpuutteezta vai mistä. Ollaan kateellisia omille tyttärilöeen, joilla isät hengissä tjs.
Vierailija kirjoitti:
Edellinen sukupolvi on ollut siis suorastaan ihan h lvtistä kaiketi. Mutta miksi? Varsinkin naiset. Ej niinkään miehet. Johtuuko isänpuutteezta vai mistä. Ollaan kateellisia omille tyttärilöeen, joilla isät hengissä tjs.
Äidin suvussa on selkeästi jotain vikaa/ongelmia, näin ulkopuolisen tarkkailijan näkökulmasta. En ole vain saanut selville mistä se johtuu.
Isän suvullakin on ongelmansa, mutta ei niin pajoja ja paljolti selittyvät raskailla evakkoajoilla.
Vierailija kirjoitti:
Älkää nyt hyvät ihmiset äitiänne yksin jättäkö selviämään. Nuo ovat vähän niinkuin hätähuutoa, kun ei osaa muutenkaan sanoa. Yksinäisyys ja vaivat voivat olla hirveä ongelma. Kyllä siihen omien lasten apua jotenkin tarvitsee ja läsnäoloa, kuuntelua.
On siinä ollut vuosikymmeniä aikaa opetella normaaliin kommunikaatioon. On ollut ihan oma valinta, jos ei ole opetellut.
Hyvä, kun tästäkin asiasta puhutaan. Moni vanhus ei todellakaan ole mikään seuraavien sukupolvien seesteinen voimavara. Eikä ole mikään ihme, ettei kaikkia siellä hoivakodissa hypätä katsomassa. Tietysti on välinpitämättömyyttäkin osalla.
Oma onneksi entinen anoppini kilpailutti ensin lapsensa niin, että tyttärestä tuli anorektikko ja pojasta, entisestä miehestäni, yhä sietämättömäksi käyvä ylisuorittaja. Tyttären laihuudesta tuli anopille normi, johon kaikki naiset verrataan. Itselläni on poikansa kanssa kaksi tytärtä, jotka eivät koskaan välty kilojensa kommentoinnilta, olivatpa minkä kokoisia vain. Kaikessa muussakin anoppi jaksaa pitää kisaa yllä. Aina on joku lapsenlapsi parempi kuin se, jonka kanssa keskustelee. Itse lopetin vastaamisen hänen puheluihinsa eromme jälkeen - teko, josta vieläkin iloitsen joka päivä. Kiltti ja herkkä nuorempi tyttäreni yrittää soitella hänelle säännöllisesti ja aina seuraa päivien ahdistus, kun mummu on taas tölvinyt hänen elämänsä, jossa mikään ei kelpaa. Ja kun soitot vähenevät, panokset vain kovenevat. Olen sanonut lapsilleni, jotka ovat siis jo aikuisia, että ei ole mikään pakko muistaa mummua, jolta ei koskaan kuule yhtään hyvää sanaa eikä ainakaan rehellistä sanaa, mitä nyt joskus makeilee. Oma äitini on onneksi ollut toista maata, viisas ja lempeä nainen. Kauheata olla tuollaisen ihmisen jälkeläinen !
Vierailija kirjoitti:
Olen taas kuunnellut vanhentuneen äidin valitukset ja kärsimystarinat ihan kaikesta. Onko se joku vanhuuden psykologinen muutos ajatuksissa, että kaikki on hunosti, kukaan ei muista eikä soita eikä käy ja teeveestä tulee vain huooa ohjelmaa? Vaikka tosiasiassa vanhus ise on ihan terve, vaikkakin vanha, hänellä käy viertaita sukulaisa ja ystäviä joka päivä joku. Vanhempien sukulaisten kanssa puhutaan joka päivä puhelimessa. Miten VOI olla niin vaikeaa tuo elo kuitenkin? Eikö se tosiaan tiedä todellisista ongelmista ja sairauksista , vai eikö hän tosiaan välitä pätkääkään, miltä meistä toisista tuntuu kuunnella tuota ikuista valittamista??
Lehde ja tv-ohjelmat rummuttaa yksinäisistä vanhuksistta . Tämä kuuntelee näitä korvat höröllä ja on sitä mieltä että hänet on yksin jätetty ja yksinäinen vanhusparka tässä yrittää. Ja kun näin ei ole asia, mtta millä sen saa selitettyä.
Vie niin paljon energiaa puhelut, pitää kerätä voimia ensin ennen soittoa että jaksaa kuunnella, sitten pitää vielä huokaista ja käydä lenkillä/baarissa puhelun jälkeen.
Tämäpä tämä täälläkin!
Oma isäni oli nuoruudessani rasittava jäärä ja kaikkeen puuttuja. Nyt yli 80-vuotiaana hänelle on mukava soittaa: hän on aina soitostani iloinen, elämäänsä tyytyväinen, kertoo tarinoita naapureista ja heidän kuulumisiaan ja kyselee mitä meidän perheelle kuuluu. Soitoista jää aina hyvä mieli. Isä on elämäänsä ja valintoihinsa tyytyväinen. Kaikista hänen valinnoistaan en ole samaa mieltä, mutta tärkeintä on että hän on niihin tyytyväinen.
Äidille taas on raskasta soittaa. Hän valittaa kaikesta ja kaikista, piikittelee siitä miten harvoin käymme kylässä (välimatka 200 km, käymme n. kerran kuussa) ja koko ajan palaa menneisyyden valintoihinsa. Puhelut ovat raskaita eikä niistä tule hyvä mieli. Äiti ei ole tyytyväinen omiin valintoihinsa eikä omaan elämäänsä. Hänessä näen myös paljon äidinäitiä, joka oli samanlainen elämänsä valintoihin tyytymätön vanhetessaan. Yhteistä molemmille naisille on, että elivät elämänsä muiden ehtojen mukaan eivätkä niin kuin itse halusivat. Ja äitiys ei kelpaa syyksi: mummon kaikki lapset olivat muuttaneet kotoa kun hän oli 45 v leski ja toinen sai lapsensa vasta 36 täytettyään. Molemmilla oli lähes 40 vuotta aikaa tehdä oman näköisiä valintoja.
Alue: Aihe vapaa
Äitini on jo kuollut. Nuo adjektiivit vaivaannuttava, ikävä, kiertelevä, tyytymättömyys ovat sellaista, jota en koskaan suhteessa äitiini kokenut. Ties vaikka itse sitten olisin herättänyt äidissäni tuollaisia tunteita?