Listataan ahdistavia sosiaalisia tilanteita

Ei nyt ehkä mene ihan suoraan tähän kategoriaan mutta jaan silti tuskani. Eli jos oon kävellyt jo pidemmän matkaa jonkun randomin perässä ja itselle tulee jo pieni stalkkeri-olo, niin homma kruunautuu sillä että tyyppi menee juuri siihen kauppaan johon itsekin olit ajatellut meneväsi, mutta koska et halua vaikuttaa hullulta stalkkaajalta, jatkat suoraan kaupan ohi ja päätät käydä siellä joskus toiste.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se kun lenkkipolulla tulee joku vastaan. Pitääkö katsoa silmiin ja hymyillä, vai katsoako vain eteen tielle. Jos hymyilee, niin siinähän voi vaikka tahtomattaan näyttää siltä että flirttailee tai sitten toinen ihminen voi kokea sen ahdistavana. Jos taas ei tee niin, niin toinen voi pitää sinua tylynä. Kauhean vaikeaa.

Itse katson täysin luontaisesti yleensä silmiin vastaantulevaa. Sitten en katso, jos olen ajatuksissani. Kyllä se hieman ärsyttää joskus, kun monet ei katso. Pidän sitä tylynä. No, yritän ymmärtää, että jotkut on ujoja tms.

Hyvä että ymmärrät! :) Itse olen ujo, en yleensä katso vastaantulevia silmiin, vaikka ehkä jo turvallisuuden takia kannattaisi... Lisäksi koen usein näyttäväni hyvin epäedustavalta ollessani lenkillä, naama punertavan laikukas, ilman meikkiä ja hiukset sotkuisella ponnarilla, joten en tiedä mitä tekisin jos joku siinä alkaisi hymyillä, luultavasti ajattelisin että onko hiukseni nyt hyvin hassusti tai housuni revenneet haaroista:D

En nyt sanoisi ahdistava tilanne, mutta tulee sellainen Finnish nightmares- fiilis. Kun lähdet ohittamaan autoa, muttet pääsekään enää takaisin oikealle kaistalle (kyseinen auto kiihdyttää, kaista on täynnä, jäät punaisiin valoihin tms) Et kehtaa enää mennä takaisin saman auton perään, joten käännyt seuraavasta sattumanvaraisesta risteyksestä ihan kuin se olisi ollut tarkoituskin. Siellä sitten teet joko u-käännöksen tai ajat pidempää kiertoreittiä määränpäähän.

Vierailija kirjoitti:

Tulen kauppaan. Myyjä hyökkää kimppuuni. Sanon, että katselen vain, kiitos. Myyjä seuraa liikkeitäni muutamam metrin päästä. Aina kun kädelläni kosken jotain vaatetta tai katseeni viipyy tuotteessa pari sekuntia kauemmkn, myyjä kommentoi: "eikös olekin aivan ihana? tosi upea väri ja niin pehmoinen päällä! haluaisitko sovittaa? sopii tosi kauniisti sinun hiustenväriinkin. tämä onkin ollut tosi suosittu tänä syksynä." tms. Ja tätä jatkuu aina kun hetkenkin pysähdyn jonkun tuotteen kohdalle. Monesti myyjä saattaa pitää jostain tuotteista usean minuutin myyntipuheen ja katsoa odottavasti tuleeko kauppoja. Silloin tulee tosi kiusallinen olo. Täytyy yrittää jotenkin tahdikkaasti kieltäytyä. Näitä yli-innokkaita myyjiä on juurikin niissä pikkuputiikeissa, joissa ei käy kuin pari asiakasta päivässä. Kunpa ymmärtäisivät, että antamalla asiakkaalle tilaa ja katselurauhan tuotteet menisi paremmin kaupaksi. Painostus ja päällekäyvät myyntipuheet vähentää ostohalujani.

Tän takia en käy pikkuputiikeissa.

Vierailija kirjoitti:

Se hetki kun menet jonnekin tilaisuuteen missä on monia henkilöitä esim koululuokka, työryhmä tai auditorio ja opettaja tai esimies pyytää kaikkia yksitellen esittelemään itsensä..

Tän takia välttelen kaikkia koulutuksia yms.

Vierailija kirjoitti:

Hississä vieraan kanssa. Tuntuu, että on töykeä, jos ei puhu mitään, mutta ei halua puhua mitään "kaunis ilma tänään".

Tän takia en asu kerrostalossa

Vierailija kirjoitti:

Kun pitää astua ovesta ulos.

Tän takia en monesti poistukaan kotoa

Se, kun esim. ruokaillessa joku puolituttu tai sukulainen yhtäkkiä ottaa puheeksi ulkonäköni. "Miks sullon naamassa tommonen ja tommonen? Onks toi joku ihottuma? Eikö tuota kannattais hoitaa?"

Tuollaiset jutut tuntuvat joka kerta yhtä nöyryyttäviltä. Tekee mieli syöksyä ulos huoneesta ja viiltää ranteet auki.

Erityislapsen HOJKS palaveri, jossa olet lapsesi kanssa ja paikalla on myös erityisope, kuraattori, koulupsykologi ja ehkä vielä joku muu. Kuin inkvisition edessä olisit. Sieltä annetaan tulla täydellä teholla mitä tehdään, mitä sinun oletetaan tekevän, mihin tahoihin sinun oletetaan olevan yhteyksissä ja tiukataan miksi jotain ei olla tehty, perustellaan miksi koulu ei voi jotain asiaa tehdä ja lopulta kun sieltä pääset pois olo on kuin piestyllä kodittomalla koiralla kylmänä ja märkänä syysyönä.

Vierailija kirjoitti:

Kun jää etäiseksi koetun sukulaisen kanssa kahdestaan pöydän ääreen.

Tän takia en käy juhlissa

Vierailija kirjoitti:

Se, kun vastaan tulee ihminen, joka on tuttu jostain, muttet muista mistä. Apua! Hän alkaa hymyillä, tunnisti varmaan. Onko hän tuttu töistä? Leikkipuistosta? Lapsen luokkakaverin äiti? Sanot moi ja nyökkäät kohteliaasti hymyillen, etkä edelleenkään ole täysin varma kuka tämä ihminen on, siksi helpottuneena jatkat matkaa kun toinen kävelee ohi eikä jää juttelelemaan.

Tän taiia katson aina maahan tai puhelinta

Vierailija kirjoitti:

Vanhempainilta päikyssä tai koulussa.

Tän takia olen vela

Vierailija kirjoitti:

Kun menet naapurin tai muun ei-sukulaisen kotiin rippi- tai ylioppilasjuhliin, jossa on paljon ihmisiä, joita et tunne. Pitääkö aloittaa aktiivinen kättelykierros kaikkien kanssa, vai sulaudutko vain joukkoon ja menet pokkana hakemaan kahvia?

Tän takia en kaveeraa naapurien kanssa

Vierailija kirjoitti:

Apteekissa asiointi. Lauma kiilusilmäisiä farmaseutteja hönkii niskaasi heti kun astut sisään, valmiina esittelemään pukamasalvoja ja emätinvoiteita. Niitä eiedes saa säädettyä, jäävät metrin päähän huokumaan kun yrität katsella jotakin.

Tän takia en käy apteekkissa!

Näet kaupungilla etäisesti tutun näköisen ihmisen, joka moikkaa sinulle. Moikkaat takaisin ja tajuat samalla sekunnilla, että vain luulit tuntevasi ko.henkilön ja hän moikkasikin kaverilleen takanasi.

Vierailija kirjoitti:

Matkustin ajatuksissani hissillä viidennestä ykköseen kännykkään uppoutuneena. Oli vIelä kiire bussille

Alakerrassa olikin joitain uusia asukkaita tulossa hissiin sivulta päin, etten nähnyt kapeasta ikkunasta. Kun sitten yhtäkkiä kuului moi, niin suustani kuului vain sellainen äänekäs räkäinen sisäänvetävä kuorsausääni, kun vedin ensin happea sisääni.

Hämmennyksessä en saanut edes sanottua mitään, vaan esitin teatraalista yskänpuuskaa ja kuiskasin vasta ulko-ovella kiireessä pienen pihisevän moin.

Kyllä nolotti ja teki vielä kadulla mieli kääntyä ja mennä sanomaan kunnolla, että MOI MOI TEILLEKIN!!

Ai hitto mä nauroin tätä :D Voisin kuvitella noin käyvän itsellenikin.

Kun olet aamulla jo sanonut työkaverille huomenta, ja törmäät myöhemmin samaan työkaveriin käytävällä. Ei tiedä pitäisikö nyökätä, katsoa silmiin, hymyillä vai vain ignoorata.

Vierailija kirjoitti:

Erityislapsen HOJKS palaveri, jossa olet lapsesi kanssa ja paikalla on myös erityisope, kuraattori, koulupsykologi ja ehkä vielä joku muu. Kuin inkvisition edessä olisit. Sieltä annetaan tulla täydellä teholla mitä tehdään, mitä sinun oletetaan tekevän, mihin tahoihin sinun oletetaan olevan yhteyksissä ja tiukataan miksi jotain ei olla tehty, perustellaan miksi koulu ei voi jotain asiaa tehdä ja lopulta kun sieltä pääset pois olo on kuin piestyllä kodittomalla koiralla kylmänä ja märkänä syysyönä.

Otan osaa. Itse olen ollut tuontapaisessa tilanteessa, joskin sen lapsen asemassa. Vielä nykyäänkin poden kamalaa kammoa psykologeja ja kaikenlaisia valkotakkeja kohtaan. Lääkäriinkin menen ainoastaan pakon edessä.

Vierailija kirjoitti:

Näet kaupungilla etäisesti tutun näköisen ihmisen, joka moikkaa sinulle. Moikkaat takaisin ja tajuat samalla sekunnilla, että vain luulit tuntevasi ko.henkilön ja hän moikkasikin kaverilleen takanasi.

Toi on paha. Toinen on se tilanne että kun moikkaus tulee niin yllättäen etten osaa reagoida, tai en ole varma oliko se mulle. Tai joku sanoo "moi" niin hiljaa etten ole varma moikkasiko se ollenkaan ja hetken arpomisen jälkeen en enää kehtaa vastata koska aikaa on kulunut liikaa.

Vierailija kirjoitti:

Se, kun änkeät risteyksestä tai kaistanvaihdossa autolla vähän ahtaaseen väliin, niin että kanssa-autoilija joutuu reippaammin hidastamaan, tai töppäät muuten liikenteessä ja huomaat että tämä tyyppi ajaakin perässäsi samalle parkkipaikalle, johon olet itse menossa.

Tästä tuli mieleen: Olin ostanut uuden auton ja ajokokemusta oli muutenkin vielä tosi vähän eli en ollut mikään kaikista loistavin kuski. Auton kytkin tuntui ihan erilaiselta kuin miehen autossa, jolla olin aiemmin ajellut ja onnistuin sammuttamaan autoni vähän väliä. Lähdin iltapäiväruuhkan aikaan kaupungin keskustaan kaupoille ja ainakin kaksissa liikennevaloissa sammuttelin autoa koko ajan. Ihmiset tööttäilivät vihaisina takanani ja hermostuksissani tyrin liikkeellelähdön aina uudelleen ja uudelleen. No, pääsin lopulta keskustaan asti ja hetken päästä kauppaan tuli samaan aikaan seinänaapurimme. Hän alkoi tuhahdella, että oli kyllä joku varsinainen pässi äsken liikenteessä punaisella Opelilla ja puoli kaupunkia ruuhkautui sen takia. Lehahdin punaiseksi häpeästä ja mutisin jotain... Varmistin, etten vain mene naapurin kanssa kaupan parkkikselle samaa matkaa. Myöhemmin hän taisi talomme parkkipaikalla tajuta, että minähän sillä punaisella Opelilla ajelin.

Sori pieni ot, jatkakaa... :D