Listataan ahdistavia sosiaalisia tilanteita

Amk:n ruokala on paha. Aina on täyttä ja kaverit ehtii kadota, jos satut olemaan viimeisenä maksamassa. Koetapa siinä sitten etsiä niitä... Ei onnistu. Jos en ole viimeisenä jään aina odottamaan seuraavaa, että voidaan yhdessä katsoa minne mennään. Ilmeisesti muita ei ahdista tämä, koska he vain menevät edeltä.

Lisää koulumaailmasta: Uuden kurssin alkaessa opettaja päättää vetää esittelykierroksen. Näitä on tosi harvassa ja siksi ne tulevat aina yllättäen. En tajua pointtiakaan, koska opettaja ei tule muistamaan nimiämme ja muutenhan me kaikki jo tunnemme toisemme, kun ollaan aina saman luokan kanssa.

Tutustumisleikki, jossa haastattelet paria ja sitten kerrotaan koko ryhmälle kuka se sun pari on.

Työpaikan kahvitunti, kun olet kahdestaan jonkun kanssa ennen kuin muut tulevat. Myös kahdestaan jonottaminen kahviautomaatille on paha, sitä vaan toivoo että se riivatun kahvi valmistuisi. Olen työpaikan ainoa nainen ja lähes ainoa alle 30v.

Vierailija kirjoitti:

Apteekissa asiointi. Lauma kiilusilmäisiä farmaseutteja hönkii niskaasi heti kun astut sisään, valmiina esittelemään pukamasalvoja ja emätinvoiteita. Niitä eiedes saa säädettyä, jäävät metrin päähän huokumaan kun yrität katsella jotakin.

Jep :D Kävelet sisään, ja välittömästi on joku kysymässä mitä etsit... "No tuota, hiilitabletteja...". Ja sitten alkaa vaivan perusteellinen analysointi, kaikkien keskellä selvitellään kovaan ääneen mitä vaivaa parannetaan ja kenellä, opitaan että näitä ei enää ripuliin käytetä, ja perusteellisen lisäkyselyn jälkeen kenellekään toiselle asiakkaalle ei varmasti jää epäselväksi että kärsit juuri saatanallisesta paskataudista ja pystyit juuri säntäämään lähiapteekkiin kunhan käynti ei kestä yli kymmentä minuuttia :D Totta kai arvostan asiantuntemusta, ammattitaitoa ja asiakaspalveluhenkisyyttä, mutta onhan tuo hieman kiusallista....

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Uusi kaveri tuppautuu kylään eikä kehtaa kieltääkään. Ja sitten viipyykin pari tuntia, kun olet jo puolen tunnin kahvittelun jälkeen valmis sanomaan heipat ja vetäytymään omaan rauhaan. Mulla on yksi tuttu joka on ihan kiva, mutta jonka kanssa ei ole oikein mitään yhteistä. Silti tuputtautuu välillä kylään, selittää pari tuntia ummet ja lammet ja koko ajan vaan vilkuilet kelloa ja mietit, milloin toi oikein lähtee.

Jatkankin: ja sitten jos yrität jonkun tekosyyn varjolla saada vieraan lähtemään. Tyyliin sanot, että pitäisi käydä kaupassa, mutta tuttu sanoo, että niin munkin, mennään yhdessä! Tai sanot vihjailevasti että pitäisi alkaa siivoamaan tms (oikeasti et aio evääsi liikauttaakaan), ja kaveri sanookin että ei se mitään, hän voi olla seurana / auttaa! Sitten on pakko alkaa siivota tms vaikkei oikeadti ollut aikomus.

Oh gods, tähän ei ikinä pidä lankeaman :DDD muutoin lopputulos on se, että molemmat siivoavat, eikä kumpikaan halunnut sitä. Ojasta allikkoon...

Kaikki ne on (mulle) ahdistavia sillä kärsin sosiaalisten tilanteiden pelosta.

Täällä on näköjään muitakin, jotka pelkäävät tuota ruokalassa viimeiseksi jäämistä :D Itselläni tilanne on vielä se, etten lievästä likinäköisyydestäni huolimatta käytä jatkuvasti silmälaseja (kaivan ne esiin usein vasta luennolla) eli se paniikki, joka iskee siinä vaihessa kun kaverit katoavat ruokalaan ja ihmisten kasvot blurrautuvat harmaaksi massaksi on ihan järkyttävä :D Tällaisten tilanteiden takia olen alkanut entistä enemmän käyttämään silmälaseja lähes päivittäin. Kiusallisia tilanteita sattuu myös kun et kaupungilla kävellessä erota ihmisiä toisistaan eli joku tuttu saa ihan rauhassa moikata toiselta puolelta tietä eikä minulla ole hajuakaan että ketä siellä huudetaan :)

Vierailija kirjoitti:

Kun oot esim. kahvilla kaverin ja kaverinkaverin kanssa, jota et itse tunne. Kolmistaan juttelu sujuu ihan ok, mutta sitten kaveri päättää lähteä käymään vessassa ja jäät kaksin tämän tuntemattoman tyypin kanssa. Yleensä molemmat kaivaa siinä vaiheessa kännykät esiin ja alkaa selailla niitä, kun ei vaan keksi mitään järkevää puhuttavaa. Molemmat vaan toivovat, että tulisi se kaveri nyt sieltä vessasta pian.

Eräs kaverini ideoi kerran kevätmatkan ja kutsui mukaan kolme toisilleen lähes tuntematonta ystäväänsä. Hän vuokrasi Tanskasta kotoisin olevalta tutultaan talon maaseudulta. Jaettiin vuokra, oli tarkoitus pyöräillä ja tutustua rauhassa ympäristöön, tehdä yhdessä ruokaa yms.

Lähtöpäivänä kaverini sitten sairastuikin, eikä uskaltanut lähteä lennolle. Lopulta hän ei päässyt ollenkaan paikalle, ja niin meitä oli sitten kolme toisilleen vierasta ihmistä viikon maalaistalossa tanskalaisessa pikkukylässä omatoimimatkalla. Tästä on aikaa sen verran, ettei ollut nettiä tai kännyköitä ja kortitkin toimi huonosti. Jouduttiin keskenään sumplimaan raha-asioita ja selvittelemään kaikenlaista asuntoon liittyvää. Kyllähän siitä selvittiin, mutta alkumatkasta vielä odoteltiin kaverin toipumista innokkaasti ; ).

Vierailija kirjoitti:

Kerrompa todella vaivaannuttavan tilanteen, joka tapahtui minulle pari vk sitten. Asun 6. kerroksessa ja olen tottunut siihen, että saan matkustaa hissillä aina yksin. Nooh, lähdin hissillä alaspäin ja tuijotin samalla tiukasti kännykkääni. Hissi pysähtyi, ovet aukesivat ja ampaisin ulos, mutta samalla hetkellä huomasin, että olen vasta kerroksessa 3. ja joku muu on tulossa hissin kyytiin. Jähmetyin täysin ja tämä toinen henkilö meni hissiin tuijottaen minua ja mä siinä pöllämystyneenä sitten päätin esittää, että olin jäämässä jo siinä vain tajutakseni, että kukaan ei todellakaan matkustaisi kotitalossani kerroksesta 6 kerrokseen 3. Ei ehkö kuulosta pahalta, mutta ei jumalauta kun nolotti.

Mulle käy noin jatkuvasti ku asun 6.kerroksessa.

Sori jos pilaan tän ketjun, mutta mua ärsyttää ku lähes jokainen käyttää sä-passiivia täällä. Sellaista ei ole suomessa.

Lasket tupakkatauon niin, että tupakkapaikalla ei ole silloin ketään. Kuinkas ollakaan, rauhassa istut ja paikalle ilmaantuu se työpaikan mukavin ja sosiaalisin höpöttelijä , joka alkaa heti viritellä juttua jostain. Istut  kiusaantuneena ja yrität vastata jotain muutakin kuin: aha? ihan totta! niin minäkin ajattelin! mitäs sitten tapahtui? joo, on aika viileä päivä! Ja mietit tuskaisena tupakkasi loppuunpalamista, voitko vain tumpata sen ja kävellä pois? Pitääkö odottaa että toinenkin saa tupakkansa loppuun ja kävellä yhdessä pois? Jos tumppaa tupakkansa ja lähtee, onko tähän sanottava jokin loppurepliikki ennen poiskävelyä?

Eihän nää jutut täällä oo yhtään kiusallisia? Mun mielestä just ei oo kiusallista törmätä ihan aavistamatta johonkin tuttuun kaupassa, sillon se just toimii ku elää ihan hetkessä! Oon kyllä tosi small talk ihminen :D

Mietittekö oikeasti syvällisesti tälläisiä juttuja? Jostain luokan edessä esittäytymisestä nyt en pidä minäkään, mutta miksi ihmeessä lenkkipolun kanssasisarista pitäis joku numero tehdä tai siitä jos törmää kaupassa tuttuunsa?! :D

Minusta nettideittailussa on jotain vaivaannuttavaa. Jos tulee vastaan joku tyyppi ja molemmat etsivät parisuhdetta, niin tuntuu että siinä on hirveästi paineita ihastua siihen toiseen, kun molemmat tietää sen että tässä etsitään nyt parisuhdetta. Sitten jos ei tule heti mitään maatajärisyttäviä tunteita niin ei tiedä että pitäisikö juosta karkuun vai jatkaa tutustumista. En tiedä onko tämä vain minun päässäni, mutta mielestäni ihmissuhteiden on luonnollisempaa vain syntyä spontaanisti eikä "hakemalla ja tekemällä." Toisaalta tuntuu että se olisi itselleni se paras tapa löytää mies, koska olen niin paljon vain kotona, enkä lähde esimerkiksi baareihin ilman kavereita...

Vaivvaanuttavaa, jos joutuu olemaan puolitutun kanssa kahdestaan pitkältä tuntuvan ajan ( esim. bussi- tai junamatkalla) etkä keksi mitään puhuttavaa.

Vierailija kirjoitti:

Se kun lenkkipolulla tulee joku vastaan. Pitääkö katsoa silmiin ja hymyillä, vai katsoako vain eteen tielle. Jos hymyilee, niin siinähän voi vaikka tahtomattaan näyttää siltä että flirttailee tai sitten toinen ihminen voi kokea sen ahdistavana. Jos taas ei tee niin, niin toinen voi pitää sinua tylynä. Kauhean vaikeaa.

Itse katson täysin luontaisesti yleensä silmiin vastaantulevaa. Sitten en katso, jos olen ajatuksissani. Kyllä se hieman ärsyttää joskus, kun monet ei katso. Pidän sitä tylynä. No, yritän ymmärtää, että jotkut on ujoja tms.

Se kun törmää kaupan tuulikaapissa liukuovien välissä johonki puolituttuun ja tekisi mieli lähteä solidaarisuudesta hänen peräänsä samaan suuntaan esim. parkkipaikalle mutta mitä siellä sitten tekisi, kääntyisi takaisin kauppaan päin kun hän on kävellyt oman autonsa kohdalle? Tai sitte vaan tuulikaapissa kylmästi hylkää sen taakse ja kävelee itse kauppaan päin. Vaikeaa!

Vierailija kirjoitti:

Briteissä asuvana sanoisin, että britit ovat vielä suomalaisiakin "pahempia". Yhdistä sosiaalisuudesta ahdistuminen ja ylikohteliaisuus. Sitä pardonien määrää mitä hulluimmissa tilanteissa! Nää kaikki tässä ketjussa pätee britteihin, ja vielä voimakkaammin :)

Lontoossa ekaa kertaa ollessani ihmettelin sitä, että pyytävät anteeksi täysin merkityksettömistä jutuista. Mieleen jäi etenkin se, että pikku hipaisustakin metro ruuhkissa pyysivät anteeksi.

Osallistut keskusteluun pienessä porukassa, jossa kaikki muut ovat kavereita keskenään ja heittäessäsi jonkin kommentin sulautuaksesi joukkoon kukaan ei noteeraa/ kuule kommenttiasi, vaan jatkavat omaa juttuansa.

Vierailija kirjoitti:

Vaivvaanuttavaa, jos joutuu olemaan puolitutun kanssa kahdestaan pitkältä tuntuvan ajan ( esim. bussi- tai junamatkalla) etkä keksi mitään puhuttavaa.

Puhelee vaikka upeista maisemista, jotka ikkunoista avautuvat.

Vierailija kirjoitti:

Se kun pitää osallistua keskusteluun jossa on yli kolme henkilöä, ja puheenvuoro saadakseen on taisteltava äänekkäitä puhujia vastaan.

http://kääntäjä.tv

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vaivvaanuttavaa, jos joutuu olemaan puolitutun kanssa kahdestaan pitkältä tuntuvan ajan ( esim. bussi- tai junamatkalla) etkä keksi mitään puhuttavaa.

Puhelee vaikka upeista maisemista, jotka ikkunoista avautuvat.

Tai tielainsäädännöstä ja älyttömistä uusista ylinopeusrajoista.