Listataan ahdistavia sosiaalisia tilanteita

Vierailija kirjoitti:

Se kun ollaan jumpassa/joogassa/pilateksessa/ryhmäliikuntatunnilla. Kaikki koittaa mennä takariviin ja kukaan ei ainakaan halua tulla ihan peiliseinän eteen. Sitten ennenkuin tunti alkaa, niin on vaan *hiljaisuus* ja jos jotkut sattuvat keskenään juttelemaankin, hekin ovat kiusallisen tietoisia siitä että kaikki muut kuuntelevat hiljaa. Ja sitten jos ohjaaja kysyy jotain, kukaan ei sano mitään, kaikki vaan mumisevat ja nyökkäilevät/pudistavat päätään. Ja kun tunti loppuu, kaikki vain lähtevät hiljaa pukukoppiin missä vaatteet vaihdetaan hiljaa ja kadotaan ovesta. Ja tämä siis vaikka olisi vuodenkin ollut sama ryhmä:D

Mä olen varmaan ollut eri ryhmäliikuntatunneilla. Kaikki pölisee yhteen ääneen, kilpailee eturivin paikoista ja ohjaaja saa hyssytellä porukkaa olemaan hiljaa. :)

Kun menee työpaikan vessakoppiin ja on ehtinyt jo lukita oven, kun huomaa kamalan paskankäryn ja jarrutusraidat pöntössä... Koska olen ottanut asenteen, etten ole kenenkään mutsi ja ala siivota aikuisten ihmisten paskaraitoja, lähden kopista aikomuksenani siirtyä toiseen. Toinen on tietysti varattu, ja vessan eteiseen on ehtinyt tulla jonottamaan työkaveri, joka sujahtaa sinne paskakoppiin. Sen sitten tietää, kenen työkaveri luulee sen sotkun aiheuttaneen. 

Jätä se sika!

Hyvä tietää, että muitakin ahdistaa samat asiat.

Suurin osa sosiaalisista tilanteista, joihin liittyy tuntemattomia tai puolituttuja, ahdistaa jollain tasolla. Vaikka sen kanssa pystyykin elämään niin ei se koskaan mitenkään mukavaa ole. Varsinkin kaupungissa kun omalla "reviirillä" on jatkuvasti tuntemattomia ja missään ei ikinä saa olla rauhassa. Jos yksikin vieras ihminen on samassa tilassa tai tulee vastaan vaikka kävellessä luonnon helmassa, se häiritsee aina jonkin verran, eikä tunne oloaan täysin vapautuneeksi. 

Vierailija kirjoitti:

Täällä on näköjään muitakin, jotka pelkäävät tuota ruokalassa viimeiseksi jäämistä :D Itselläni tilanne on vielä se, etten lievästä likinäköisyydestäni huolimatta käytä jatkuvasti silmälaseja (kaivan ne esiin usein vasta luennolla) eli se paniikki, joka iskee siinä vaihessa kun kaverit katoavat ruokalaan ja ihmisten kasvot blurrautuvat harmaaksi massaksi on ihan järkyttävä :D Tällaisten tilanteiden takia olen alkanut entistä enemmän käyttämään silmälaseja lähes päivittäin. Kiusallisia tilanteita sattuu myös kun et kaupungilla kävellessä erota ihmisiä toisistaan eli joku tuttu saa ihan rauhassa moikata toiselta puolelta tietä eikä minulla ole hajuakaan että ketä siellä huudetaan :)

Hrr, alkaa ahdistaa jo ajatuskin kun muistelen näitä hetkiä kouluajoilta :D Kaikkia ei tosiaan sitten varmaan ahdistanut tuo, koska he vain marssivat suoraan pöytään. Toisaalta jos minä joskus koetin noudattaa samaa käyttäytymismallia ja mennä rohkeasti suoraan pöytään, muut eivät välttämättä tulleetkaan/löytäneetkään siihen minun pöytääni ja sekin oli ahdistavaa. Sama toistuu nykyään työpaikkojen lounastauoilla; jotkut vain lähtevät kävelemään kaupungille eivätkä yhtään odota. Siinä sitten yrittää juosta toisia kiinni ja arvailla mihin ovat menossa syömään. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pysäkillä puolitutun (esim työtuttu/naapuri) kanssa - kun on vaihdettu pari sanaa tai vähän small talkia, pitääkö mennä bussiin istumaan vierekkäin (ja siis jatkaa sitä small talkia koko matka) vai voidaanko mennä  erikseen istumaan. Itse koitan aina mennä ekana bussiin niin se tuttu joutuu itse päättämään että tuleeko viereen.

Välillä ei jaksaisi kuin selata nettiä tai tuijottaa ulos (eikä ehkä se tuttukaan) mutta on vaan kohteliasta jutella - joten on "pakko". 

Mites muut tämän hoitaa?

Kerran eräs tuttava sanoi bussin saapuessa: "Sopiiko, että menen itsekseni tonne perälle kuuntelemaan musiikkia? Haluaisin rauhoittua näin aamulla..." En tiedä, miten muut kokisivat tilanteen, mutta minusta se oli helppoa, loukkaamatonta ja ihailtavaa.

Vierailija kirjoitti:

Olet jossain kutsuilla tai bileissä. Juttu luostaa muilla, mutta sulla on ulkopuolinen olo. Et tiedä/tunne tarpeeksi jutunaiheita joista puhutaan. Et tunne kovin hyvin suurinta osaa porukasta. Jutut eivät aidosti naurata sua, mutta yrität edes hymyillä. Tiedät ettet pääse tilanteesta ainakaan patiin tuntiin olematta epäkohtelias. Yrität olla edes vähän sosiaalinen, mutta kukaan ei huomaa sua tai yrityksiäsi. Sua väsyttää ja uuvuttaa. Haluaisit vain mennä kotiin.

Miten voisin huomata ja auttaa tällaista ihmistä? Tiedän tilanteen, ja olen ollut sellaisessa itsekin. Toisissa juhlissa taas ei mitään ongelmaa. En silti osaa vastata omaan kysymykseeni, mutta haluaisin auttaa tällaista ihmistä niissä juhlissa, joissa itselläni onkin mukava olo.

Mä inhoan pakkoryhmätöitä tai pakkoryhmäkeskusteluita vanhempainilloissa. En halua avata elämääni tai lastenkasvatusmetodeja vieraille, vaikka niissä ei salattavaa olekaan. Minulla on erityislapsi, johon ei päde mitkään tavalliset säännöt. Niinpä vaan hymyilen puunaamahymyä noissa keskusteluissa ja sanon väliiä "Joo" ja "Aivan". 

Vierailija kirjoitti:

Kun tapaa kaupassa tutun, moikkaa ja vaihtaa pari sanaa. Sitten törmää tähän uudestaan jossain toisessa hyllyvälissä. Pitääkö jotenkin huomioida tuttu uudestaan? 🤔 Yleensä yritän vältellä törmäämistä loppureissun.

Höpsö, ei sinun tarvitse vältellä. :) On luonnollista, että kumpikin löytyy samasta kaupasta vielä hetken päästäkin. Voit hymyillä tai jos ei hymyilytä, vain katsoa silmiin. Jos tuttu moikkaa uudestaan, on toki kilttiä vastata. :)

Itselleni luonteva tapa on moikata uudestaan vaikka viisi kertaa ja vähän naurahataa tilanteen hassuudelle ja sille, että tosiaan moikkaan uudestaan. :D

Paras keino selvitä kiusallisista tilanteista on asettua kuuntelijan asemaan. Jokainen haluaa kertoa itsestään, ja hyvää kuuntelijaa pidetään mukavana ihmisenä. Muutama kannustava kysymys välillä, niin suosiosi on taattu. Mä itse käytän tätä metodia monesti, kun en halua jutella omista asioistani. Sitäpaitsi ihmiset on yleensä mukavia, kun antaa tilaisuuden.

Vierailija kirjoitti:

Se kun törmää kaupan tuulikaapissa liukuovien välissä johonki puolituttuun ja tekisi mieli lähteä solidaarisuudesta hänen peräänsä samaan suuntaan esim. parkkipaikalle mutta mitä siellä sitten tekisi, kääntyisi takaisin kauppaan päin kun hän on kävellyt oman autonsa kohdalle? Tai sitte vaan tuulikaapissa kylmästi hylkää sen taakse ja kävelee itse kauppaan päin. Vaikeaa!

:D

Minulla on teoria siihen, miksi juuri suomalaisten ajatellaan ahdistuvan sosiaalisista tilanteista:

Suomalaisista sanotaan myös, että he ovat rehellistä kansaa. Eli me vain puhumme tästä asiasta rehellisesti. Varmasti muissakin maissa ahdistutaan, mutta teeskennellään vieraanvaraista, ymmärtäväistä, hymyillään ynnä muuta.

Joku puhui rahalipaskerääjistä. Myös feissarin kohtaaminen kadulla on vaivaannuttavaa. Et halua sitä lippusta, mutta on epäkohteliasta torjua se. Lopputuloksena heität lipun roskiin edes katsomatta sitä. Kyllä maapallo kiittää tällasesta tuhlailusta.

Vierailija kirjoitti:

Se, kun ratikassa tai bussissa joku spurgu tulee viereen ahdistelemaan ja lääppimään. Muut matkustajat seuraavat tilannetta silmä kovana, mutta eivät tee mitään. Itse ei kehtaa sanoa ahdistelijalle pahasti poiskaan ei tilanteesta pääse. Olen huomannut, että muutkin naiset yrittävät selvitä tilanteesta nätisti puhumalla. Helsingissä näitä riittää... Itse pyrin aina puuttumaan jos näen näitä ahdistelutilanteita.

Itse miehenä ajattelen, että nainen tykkää siitä, kun hymyilevät ja vastailevat iloisesti. Välillä naurahtelevat ja luovat itse keskustelua

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se, kun ratikassa tai bussissa joku spurgu tulee viereen ahdistelemaan ja lääppimään. Muut matkustajat seuraavat tilannetta silmä kovana, mutta eivät tee mitään. Itse ei kehtaa sanoa ahdistelijalle pahasti poiskaan ei tilanteesta pääse. Olen huomannut, että muutkin naiset yrittävät selvitä tilanteesta nätisti puhumalla. Helsingissä näitä riittää... Itse pyrin aina puuttumaan jos näen näitä ahdistelutilanteita.

Itse miehenä ajattelen, että nainen tykkää siitä, kun hymyilevät ja vastailevat iloisesti. Välillä naurahtelevat ja luovat itse keskustelua

Ja en siis itse ole ahdistelija, vaan liikun bussilla ja näen välillä tuollaisia tilanteita, mutta harvoin nainen kieltää tai sanoo "lopeta". Yleensä alkaa kikattelu

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Apteekissa asiointi. Lauma kiilusilmäisiä farmaseutteja hönkii niskaasi heti kun astut sisään, valmiina esittelemään pukamasalvoja ja emätinvoiteita. Niitä eiedes saa säädettyä, jäävät metrin päähän huokumaan kun yrität katsella jotakin.

Jep :D Kävelet sisään, ja välittömästi on joku kysymässä mitä etsit... "No tuota, hiilitabletteja...". Ja sitten alkaa vaivan perusteellinen analysointi, kaikkien keskellä selvitellään kovaan ääneen mitä vaivaa parannetaan ja kenellä, opitaan että näitä ei enää ripuliin käytetä, ja perusteellisen lisäkyselyn jälkeen kenellekään toiselle asiakkaalle ei varmasti jää epäselväksi että kärsit juuri saatanallisesta paskataudista ja pystyit juuri säntäämään lähiapteekkiin kunhan käynti ei kestä yli kymmentä minuuttia :D Totta kai arvostan asiantuntemusta, ammattitaitoa ja asiakaspalveluhenkisyyttä, mutta onhan tuo hieman kiusallista....

No on tuokin parempi  että päsee edes vähän hyllyjen väliin piiloon - täälä ulkomaassa apteekissa myydään ns. normihyllyillä vain meikkejä, kosteusvoidetta ja kylpysuolaa, kaikki muu on apteekin tiskin takana. Siinä sitten jonotat tiskille (jono perässäsi) ja selität vaivasi tai annat reseptin ja sitten pharmaseutti kyselee tarkentavia kysymyksiä hiivatulehduksestasi ja selvittää mihin rööriin ja miten usein niitä lääkkeeksi määrättyjä kapseleita ja voiteita laitetaan. Ja tietenkin joudut selittämään kaiken kahteen kertaan ja kovaan ääneen koska arvon pharmaseutti ei ymmärrä koska et puhu täydellistä alueen murretta. Huoh.

Se, kun änkeät risteyksestä tai kaistanvaihdossa autolla vähän ahtaaseen väliin, niin että kanssa-autoilija joutuu reippaammin hidastamaan, tai töppäät muuten liikenteessä ja huomaat että tämä tyyppi ajaakin perässäsi samalle parkkipaikalle, johon olet itse menossa.

Se, kun on käynyt esim. lenkillä ja menee aivan hikisenä norot naamaa pitkin valuen hissiin kuvitellen pääsevänsä sillä yksin omaan kerrokseen, ja siihen tuleekin yllättäen vielä joku muu...

Kun kerran erehdyin auttamaan työkaveria tietyn tutun kokoustilan käytössä, niin tehdään oletuksia, että osaisin automaattisesti kaikki muuallakin olevat systeemit. Kuten silloin, kun satakunta ihmistä oli isossa vieraassa salissa, ja esiintyjä kämmäsi laitteiden kanssa tilanteen alkaessa muodostua noloksi. Eiköhän joku keksinyt huutaa eturivistä "Mamma lavalle, se tuntee laitteet" ja isolta pomolta sitten lisäkannustusta perään. Sitten ei voi kuin mennä  parrasvaloihin summamutikassa painelemaan kädet täristen ihan ventovieraan systeemin nappuloita.

Kun on koiran kanssa lenkillä, ja huomaa yhtäkkiä koiran alkaessa vääntää kikkaretta julkiselle paikalle, että taskuun varattu kakkapussi on pudonnut jonnekin. Ja ihmiset seuraavat kiinnostuneena, korjaatko jätöksen asianmukaisesti.