Listataan ahdistavia sosiaalisia tilanteita

Vierailija kirjoitti:

Sitten vielä jos on jossain bileissä ja on jotenkin epävarma olo siellä, joku juhlijoista huomaa sen ja kysyy "Mikä on? Etkö viihdykään täällä?".  Sekin on jotenkin niin ahdistavaa, kun ei viitsisi alkaa selittää mitään. 

Tai sanoo "miksi et hymyile, hymyilisit joskus, ei se ole niin vakavaa" tai muuta tuollaista vitun rasittavaa.

Se, kun vastaan tulee ihminen, joka on tuttu jostain, muttet muista mistä. Apua! Hän alkaa hymyillä, tunnisti varmaan. Onko hän tuttu töistä? Leikkipuistosta? Lapsen luokkakaverin äiti? Sanot moi ja nyökkäät kohteliaasti hymyillen, etkä edelleenkään ole täysin varma kuka tämä ihminen on, siksi helpottuneena jatkat matkaa kun toinen kävelee ohi eikä jää juttelelemaan.

Kun pitäisi lähteä juhlista pois ensimmäisenä ja selittää miksi pitää poistua, kiittää isäntäväkeä ja hyvästellä juhlaseurue.

Jos kaupassa törmään tuttuun uudestaan, heitän hänelle vain ystävällisen mutta nopean hymyn, jonka tarkoitus on viestittää: "Kappas, taas törmättiin, mutta jatketaanpas kumpikin rauhassa ostospuuhiamme!" Ei tosiaan ole mitään velvollisuutta enää jutella, mutta on kohteliasta silti noteerata toinen.

Vanhempainilta päikyssä tai koulussa.

Vierailija kirjoitti:

Kun tapaa kaupassa tutun, moikkaa ja vaihtaa pari sanaa. Sitten törmää tähän uudestaan jossain toisessa hyllyvälissä. Pitääkö jotenkin huomioida tuttu uudestaan? 🤔 Yleensä yritän vältellä törmäämistä loppureissun.

Tämän takia välttelen kaikkia paikkoja, en halua nähdä ketään tuttua/puolituttua jolle pitäisi jotain turhaa puhua." mitä teet nykyään?" -Kysymyksiä! Argh.

Olen epäsosiaalinen.

Vierailija kirjoitti:

Olet jossain kutsuilla tai bileissä. Juttu luostaa muilla, mutta sulla on ulkopuolinen olo. Et tiedä/tunne tarpeeksi jutunaiheita joista puhutaan. Et tunne kovin hyvin suurinta osaa porukasta. Jutut eivät aidosti naurata sua, mutta yrität edes hymyillä. Tiedät ettet pääse tilanteesta ainakaan patiin tuntiin olematta epäkohtelias. Yrität olla edes vähän sosiaalinen, mutta kukaan ei huomaa sua tai yrityksiäsi. Sua väsyttää ja uuvuttaa. Haluaisit vain mennä kotiin.

Just tämän takia en käykään missään bileissä. Small talk ei suju alkuunkaan, kun ei oikein keksi mitään sopivia aiheita mistä puhua puolituntemattomien kanssa. Itsestäni en jaksa puhua, koska mulla ei ole työn ulkopuolella oikeastaan mitään elämää, ja se vähän mitä on, on sekin helvetin tylsää muiden näkökulmasta. Yleisesti ottaen mua taas kiinnostaa puheenaiheet, jotka ei ns. perus-Perttiä kiinnosta, että senkin puoleen on vaikea ruveta juttua vääntämään. Muutenkaan mä en ymmärrä, mikä järki on edes yrittää keskustella ihmisten kanssa jossain bileissä, kun joku paska teknomusiikki pauhaa yleensä taustalla niin kovaa, että hyvä jos omaa ääntään kuulee. Tähän kaikkeen kun lisätään vielä se, että mä olen tällainen ääripessimistinen introvertti, jota nyt noin yleensäkin rasittaa kaikenlainen sosiaalinen kanssakäyminen, niin lopputuloksena olisin siis varmaan jonain ilonpilaajana, jossain nurkassa yksin murjottamassa ja miettimässä, että mitä vittua mä täällä teen.

Se kun lainaa kirjastosta jotain noloa, räväkkää tai epästereotyyppistä. Kirjastotädit ovat yleensä niin kiltin ja konservatiivisen näköisiä sekä kiireettömän oloisia, että varmasti huomaavat paheksua lukemisiani ja elokuvamakuani.

Vierailija kirjoitti:

Kun tapaa kaupassa tutun, moikkaa ja vaihtaa pari sanaa. Sitten törmää tähän uudestaan jossain toisessa hyllyvälissä. Pitääkö jotenkin huomioida tuttu uudestaan? 🤔 Yleensä yritän vältellä törmäämistä loppureissun.

Itse tokaisen "terve taas" ja pitää vielä näitä juttuja ostaa kun on päässyt loppumaan

Kaikki yllättävät törmäämiset esim. kaupassa.

Se kun ravintolassa pitää pyytää lasku eikä jälkiruokaa. En tiedä miksi nolottaa, tulee nuuka olo. Ja muutenkin laskun pyytäminen, varsinkin jos tarjoilija ei ole yhtään asialla ja joutuu kuikuilla ja viittoa 10min, huutaa en viitsi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun tapaa kaupassa tutun, moikkaa ja vaihtaa pari sanaa. Sitten törmää tähän uudestaan jossain toisessa hyllyvälissä. Pitääkö jotenkin huomioida tuttu uudestaan? 🤔 Yleensä yritän vältellä törmäämistä loppureissun.

Itse tokaisen "terve taas" ja pitää vielä näitä juttuja ostaa kun on päässyt loppumaan

Ja se toinen kääntyy sun puoleen ja kysyy: "Anteeks, en kuullut. Mitä sanoit?" Ja sä sanot "Näitä juttuja vaan, pitää ostaa... on loppumaan päässeet"

Ja se kaveri katsoo rusinapakettia sun kädessä ja sanoo "Ahaa". Sitten teidän on pakko keksiä lisää sanottavaa, että pääsette tilanteesta sujuvasti eteenpäin.

Vierailija kirjoitti:

Pysäkillä puolitutun (esim työtuttu/naapuri) kanssa - kun on vaihdettu pari sanaa tai vähän small talkia, pitääkö mennä bussiin istumaan vierekkäin (ja siis jatkaa sitä small talkia koko matka) vai voidaanko mennä  erikseen istumaan. Itse koitan aina mennä ekana bussiin niin se tuttu joutuu itse päättämään että tuleeko viereen.

Välillä ei jaksaisi kuin selata nettiä tai tuijottaa ulos (eikä ehkä se tuttukaan) mutta on vaan kohteliasta jutella - joten on "pakko". 

Mites muut tämän hoitaa?

Minä hoidan sen niin, että en mene. Enkä kanna siitä huolta. Viereen saa toki istua, jos haluaa : )

Se kun menet esim. uudelle työpaikalle, eikä sinulla ole hajuakaan miltä näyttää se ihminen, jolle olet puhunut aikaisemmin puhelimessa.

Vierailija kirjoitti:

Se kun lainaa kirjastosta jotain noloa, räväkkää tai epästereotyyppistä. Kirjastotädit ovat yleensä niin kiltin ja konservatiivisen näköisiä sekä kiireettömän oloisia, että varmasti huomaavat paheksua lukemisiani ja elokuvamakuani.

Ei meitä kamalasti kiinnosta lainakorienne sisällöt :) terv ex-kirjastotyöntekijä

Luennon tai esitelmän jälkeen luennoitsija/esitelmöitsijä on jättänyt aikaa vapaalle keskustelulle. "Onko kellään kysyttävää?" ....ja kukaan ei sano tai kysy mitään. Seinäkello raksuttaa sekunteja kuin rumpu ja auditoriossa/neukkarissa kuuluu vain kaskaiden siritystä.

Haha, nää on jotenki ihania, tulee mieleen ihan se sarjakuva "Finnish nightmares". :D

Vierailija kirjoitti:

Kun menee ainoana asiakkaana johonkin pieneen kauppaan js haluaisi vain katsella. Vaivaannuttavaa.

Juuri tämä ahdistaa myös minua! Ja kaupan ei tarvitse olla edes pieni kun joku myyjä saattaa silti lyöttäytyä seuraan. Monesti mennyt myyjän takia vaatteiden shoppailufiilikset heti ekan kaupan jälkeen ja olen tullut masentuneena kaupungilta kotiin. Mä en pysty ostamaan vaatteita (tai muutakaan) jos myyjä hengittää niskaan.

Kun menet naapurin tai muun ei-sukulaisen kotiin rippi- tai ylioppilasjuhliin, jossa on paljon ihmisiä, joita et tunne. Pitääkö aloittaa aktiivinen kättelykierros kaikkien kanssa, vai sulaudutko vain joukkoon ja menet pokkana hakemaan kahvia?

Inhoan sitä, kun joku kaveri yrittää saada minusta taustatukea jossain itselleen kiusallisessa tilanteessa kaveruuden verukkeella. Esimerkkinä voisi toimia vaikka jokin opiskeluun tai töihin liittyvä laiminlyönti, josta seuraavasta vastuusta kaveri yrittää luikerrella avullani sanomalla tyyliin "sano nyt säkin, että mulla oli tosiaan mummo sairaana enkä siksi voinut hoitaa tätä juttua". Toki haluan auttaa ja tukea kaveria, mutta minulla menee rehellisyys kaverin ehdottoman tukemisen edelle. En mielelläni valehtele missään tilanteessa ja olen ylipäätään onneton valehtelija.