Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Sinkku, mikä siinä puolison löytämisessä on niin vaikeaa?
15.09.2016 |
Etkö uskalla itse heittäytyä, entä pystytkö luopumaan asioista parisuhteen vuoksi? Parisuhde on aina kahden kauppa, ei vain toisen "unelma".
Keskustelu koskee niitä sinkkuja, jotka haluavat parisuhteeseen.
Kommentit (129)
Vierailija kirjoitti:
Sitä voisi kysyä niiltä 22 mieheltä kenen kanssa olen tässä vuoden aikana käynyt tinder-treffeillä. Mikä on kun en kenellekkään heistä kelvannut. Veikkaan rumaa naamaani ja olemattomia tissejäni. N27
Suosittelen etsimään jostain muualta kuin Tinderistä.
t. Seurusteleva ikätoverisi
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No mitäpä veikkaatte naiset??
Johtuisiko että meille normaaleille ei riitä niitä naisia. Kymmeniätuhansia vähemmän.
Pikkasen jos googlettaa niin löytää aika masentavaa faktaa pariutumisesta miesten jannalta suomessa.
Jos et naisena löydä miestä Suomesta olet ihan sairaan nirso tai olet lihava etkä viiysi tapailla muita lihavia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aivan idioottimainen kysymys, se on pakko sanoa heti tähän alkuun. Moni meistä sinkuista haluaisi parisuhteen, mutta melkein yhtä moni meistä ei kuitenkaan halua sitä parisuhdetta ihan kenen kanssa vain. Vaikeaa on ollut löytää ihminen, joka kolahtaa juuri oikealla tavalla. Ihminen, jonka jutut tai olemus ei ärsytä mua, vaan jonka persoonasta,mielipiteistä ja kokemuksista janoan saada lisää tietoa. Puoli vuotta tosin ollut vasta sinkkuna ja käynyt treffeillä seitsemän miehen kanssa.
Komppaan, kysymys on todella idioottimainen! Uskooko ap, että sinkkuna löytäisi uuden puolison tuosta vain? Jos elämä on tuonut luoksesi sinulle sopivan ihmisen, niin koita kuitenkin olla realisti siinä, ettei kaikki ole olleet yhtä onnekkaita. Syyttävä/halventava asenteesi on todella epäkypsä.
En ole ap, mutta pakko on tähän sanoa, että olen ollut elämässäni sinkku muutamaan otteeseen, enkä koskaan kovin pitkään, vaikken ole mitenkään hakemalla hakenut miestä niin aika nopeasti on aina löytynyt joku luonteeltaan mukava ja olemuksellaan minuun vetoava, kun en ole esim. ulkonäön tai lompakon paksuuden suhteen kovin valikoiva ja olen sosiaalinen ja aloitteellinen nainen. :D
Lisää tuohon joku rajoittava tekijä, kuten vapaaehtoinen lapsettomuus, ja valikoima onkin todella olematon. Olin itse parisuhteessa *aina* 16-38 -vuotiaana. Nyt 41-vuotiaana olen todennut, että taidan viettää elämäni itsekseni, vaikka en ole koskaan ollut ns. pelimiesten tai komeiden perään. Se, että en halua lapsiperhe-elämää, karsii pois suurimman osan miehistä. En siis halua olla edes äitipuoli. Mielestäni se olisi väärin lapsia kohtaan, kun en todellakaan haluaisi, että he ovat ns. osa pakettia, mihin heillä on täysi oikeus. Ikäväkseni ihastun aina miehiin, jotka haluavat lapsiperhe-elämää.
Nuorempana ollut tätä ongelmaa, kun lapsiasia ei ollut näin vahvasti esillä kaikilla/lapsia on jo.
Lisää kysymyksiä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aivan idioottimainen kysymys, se on pakko sanoa heti tähän alkuun. Moni meistä sinkuista haluaisi parisuhteen, mutta melkein yhtä moni meistä ei kuitenkaan halua sitä parisuhdetta ihan kenen kanssa vain. Vaikeaa on ollut löytää ihminen, joka kolahtaa juuri oikealla tavalla. Ihminen, jonka jutut tai olemus ei ärsytä mua, vaan jonka persoonasta,mielipiteistä ja kokemuksista janoan saada lisää tietoa. Puoli vuotta tosin ollut vasta sinkkuna ja käynyt treffeillä seitsemän miehen kanssa.
Komppaan, kysymys on todella idioottimainen! Uskooko ap, että sinkkuna löytäisi uuden puolison tuosta vain? Jos elämä on tuonut luoksesi sinulle sopivan ihmisen, niin koita kuitenkin olla realisti siinä, ettei kaikki ole olleet yhtä onnekkaita. Syyttävä/halventava asenteesi on todella epäkypsä.
En ole ap, mutta pakko on tähän sanoa, että olen ollut elämässäni sinkku muutamaan otteeseen, enkä koskaan kovin pitkään, vaikken ole mitenkään hakemalla hakenut miestä niin aika nopeasti on aina löytynyt joku luonteeltaan mukava ja olemuksellaan minuun vetoava, kun en ole esim. ulkonäön tai lompakon paksuuden suhteen kovin valikoiva ja olen sosiaalinen ja aloitteellinen nainen. :D
Lisää tuohon joku rajoittava tekijä, kuten vapaaehtoinen lapsettomuus, ja valikoima onkin todella olematon. Olin itse parisuhteessa *aina* 16-38 -vuotiaana. Nyt 41-vuotiaana olen todennut, että taidan viettää elämäni itsekseni, vaikka en ole koskaan ollut ns. pelimiesten tai komeiden perään. Se, että en halua lapsiperhe-elämää, karsii pois suurimman osan miehistä. En siis halua olla edes äitipuoli. Mielestäni se olisi väärin lapsia kohtaan, kun en todellakaan haluaisi, että he ovat ns. osa pakettia, mihin heillä on täysi oikeus. Ikäväkseni ihastun aina miehiin, jotka haluavat lapsiperhe-elämää.
Nuorempana ollut tätä ongelmaa, kun lapsiasia ei ollut näin vahvasti esillä kaikilla/lapsia on jo.
Lisää kysymyksiä?
Ps. Minulle kelpaa oikeanlainen ihminen, koulutus on yhdentekevää. Tulot samoin, pienituloinen kelpaa ihan hyvin (itse olen keskituloinen).
T. Sama
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aivan idioottimainen kysymys, se on pakko sanoa heti tähän alkuun. Moni meistä sinkuista haluaisi parisuhteen, mutta melkein yhtä moni meistä ei kuitenkaan halua sitä parisuhdetta ihan kenen kanssa vain. Vaikeaa on ollut löytää ihminen, joka kolahtaa juuri oikealla tavalla. Ihminen, jonka jutut tai olemus ei ärsytä mua, vaan jonka persoonasta,mielipiteistä ja kokemuksista janoan saada lisää tietoa. Puoli vuotta tosin ollut vasta sinkkuna ja käynyt treffeillä seitsemän miehen kanssa.
Komppaan, kysymys on todella idioottimainen! Uskooko ap, että sinkkuna löytäisi uuden puolison tuosta vain? Jos elämä on tuonut luoksesi sinulle sopivan ihmisen, niin koita kuitenkin olla realisti siinä, ettei kaikki ole olleet yhtä onnekkaita. Syyttävä/halventava asenteesi on todella epäkypsä.
En ole ap, mutta pakko on tähän sanoa, että olen ollut elämässäni sinkku muutamaan otteeseen, enkä koskaan kovin pitkään, vaikken ole mitenkään hakemalla hakenut miestä niin aika nopeasti on aina löytynyt joku luonteeltaan mukava ja olemuksellaan minuun vetoava, kun en ole esim. ulkonäön tai lompakon paksuuden suhteen kovin valikoiva ja olen sosiaalinen ja aloitteellinen nainen. :D
Lisää tuohon joku rajoittava tekijä, kuten vapaaehtoinen lapsettomuus, ja valikoima onkin todella olematon. Olin itse parisuhteessa *aina* 16-38 -vuotiaana. Nyt 41-vuotiaana olen todennut, että taidan viettää elämäni itsekseni, vaikka en ole koskaan ollut ns. pelimiesten tai komeiden perään. Se, että en halua lapsiperhe-elämää, karsii pois suurimman osan miehistä. En siis halua olla edes äitipuoli. Mielestäni se olisi väärin lapsia kohtaan, kun en todellakaan haluaisi, että he ovat ns. osa pakettia, mihin heillä on täysi oikeus. Ikäväkseni ihastun aina miehiin, jotka haluavat lapsiperhe-elämää.
Nuorempana ollut tätä ongelmaa, kun lapsiasia ei ollut näin vahvasti esillä kaikilla/lapsia on jo.
Lisää kysymyksiä?
Suurin osa tuntemistani miehistä ei halua lapsia tai se ei ole heille se ykkösjuttu. Itse olen kokenut haastavammaksi nimenomaan löytää miehen, joka ei olisi vela. Ainoa tapailemani mies, jolla oli lapsi, oli menettänyt lapsensa tapaamisoikeuden kokonaan.
Jos tuo tuntuu olevan ongelma, kannattaa kokeilla vähän nuorempia miehiä. Ovat tosin aika usein myös sitoutumiskammoisia.
t. Tuon edellisen kirjoittaja.
Vierailija kirjoitti:
Jos et naisena löydä miestä Suomesta olet ihan sairaan nirso tai olet lihava etkä viiysi tapailla muita lihavia.
Ja pöh, olen pullukka ja 90% miehistä ei herätä mussa minkään tason seksuaalista mielenkiintoa, mutta silti ei ole ollut koskaan ongelma löytää seuraa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Se kolahduksen puute. Ei vaan voi mitään jos ei tunnu oikealta. Treffasin kesällä miehen, johon ihastuin kirjoitusten perusteella. Ihania, sujuvia ja hauskoja viestejä, juttu luisti ja suorastaan ihastuin jo siinä vaiheessa. Kuvissakin näytti tosi kivalta. Mutta tosielämässä hän ei ollut yhtään minun tyyppiäni, en vaan saanut viisaria värähtämään vaikka miten yritin. Kolmesti nähtiin ja oli pakko sanoa että ei tästä tule mitään. Ne tyypit joiden kanssa oikeasti natsaa ovat todella harvassa. Ja kun sen pitäisi vielä toimia molempiin suuntiin... Olen varautunut yksinäiseen loppuelämään, ja sekin on ihan ok.
Hauskasti sanottu, ettet saanut "viisaria värähtämään". Olen käsittänyt että tuolla tarkoitetaan miehen kiihottumista? Sori ohis!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos et naisena löydä miestä Suomesta olet ihan sairaan nirso tai olet lihava etkä viiysi tapailla muita lihavia.
Ja pöh, olen pullukka ja 90% miehistä ei herätä mussa minkään tason seksuaalista mielenkiintoa, mutta silti ei ole ollut koskaan ongelma löytää seuraa.
No mutta ongelma on sinussa jos 90% ei herätä tuntemuksia. Ei siinä mitään väärää ole. Silti löydät seuraa. Minä en ole pullukka ja pääkaupunkiseudulla pyörin enkä löydä edes kahviseuraa terv, mies
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aivan idioottimainen kysymys, se on pakko sanoa heti tähän alkuun. Moni meistä sinkuista haluaisi parisuhteen, mutta melkein yhtä moni meistä ei kuitenkaan halua sitä parisuhdetta ihan kenen kanssa vain. Vaikeaa on ollut löytää ihminen, joka kolahtaa juuri oikealla tavalla. Ihminen, jonka jutut tai olemus ei ärsytä mua, vaan jonka persoonasta,mielipiteistä ja kokemuksista janoan saada lisää tietoa. Puoli vuotta tosin ollut vasta sinkkuna ja käynyt treffeillä seitsemän miehen kanssa.
Komppaan, kysymys on todella idioottimainen! Uskooko ap, että sinkkuna löytäisi uuden puolison tuosta vain? Jos elämä on tuonut luoksesi sinulle sopivan ihmisen, niin koita kuitenkin olla realisti siinä, ettei kaikki ole olleet yhtä onnekkaita. Syyttävä/halventava asenteesi on todella epäkypsä.
En ole ap, mutta pakko on tähän sanoa, että olen ollut elämässäni sinkku muutamaan otteeseen, enkä koskaan kovin pitkään, vaikken ole mitenkään hakemalla hakenut miestä niin aika nopeasti on aina löytynyt joku luonteeltaan mukava ja olemuksellaan minuun vetoava, kun en ole esim. ulkonäön tai lompakon paksuuden suhteen kovin valikoiva ja olen sosiaalinen ja aloitteellinen nainen. :D
Lisää tuohon joku rajoittava tekijä, kuten vapaaehtoinen lapsettomuus, ja valikoima onkin todella olematon. Olin itse parisuhteessa *aina* 16-38 -vuotiaana. Nyt 41-vuotiaana olen todennut, että taidan viettää elämäni itsekseni, vaikka en ole koskaan ollut ns. pelimiesten tai komeiden perään. Se, että en halua lapsiperhe-elämää, karsii pois suurimman osan miehistä. En siis halua olla edes äitipuoli. Mielestäni se olisi väärin lapsia kohtaan, kun en todellakaan haluaisi, että he ovat ns. osa pakettia, mihin heillä on täysi oikeus. Ikäväkseni ihastun aina miehiin, jotka haluavat lapsiperhe-elämää.
Nuorempana ollut tätä ongelmaa, kun lapsiasia ei ollut näin vahvasti esillä kaikilla/lapsia on jo.
Lisää kysymyksiä?
Suurin osa tuntemistani miehistä ei halua lapsia tai se ei ole heille se ykkösjuttu. Itse olen kokenut haastavammaksi nimenomaan löytää miehen, joka ei olisi vela. Ainoa tapailemani mies, jolla oli lapsi, oli menettänyt lapsensa tapaamisoikeuden kokonaan.
Jos tuo tuntuu olevan ongelma, kannattaa kokeilla vähän nuorempia miehiä. Ovat tosin aika usein myös sitoutumiskammoisia.
t. Tuon edellisen kirjoittaja.
Olen kokeillutkin nuorempaa
Hän halusi lapsia. :(
En koskaan voisi tapailla miestä, joka ei välitä lapsistaan tai on ryssinyt niin pahasti, että ei saa tavata heitä. Pidän siis vastuuntuntoisista ja empaattisista miehistä. Jotka useimmiten ovat isiä.
Kuten sanottu, aloitteellisuus ja realistiset kriteerit eivät aina auta. Olen ihan ok yksin, ei tämä nyt niin kamalaa ole.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos et naisena löydä miestä Suomesta olet ihan sairaan nirso tai olet lihava etkä viiysi tapailla muita lihavia.
Ja pöh, olen pullukka ja 90% miehistä ei herätä mussa minkään tason seksuaalista mielenkiintoa, mutta silti ei ole ollut koskaan ongelma löytää seuraa.
Eihän naiselle seuran löytäminen ja saaminen ole mikään ongelma.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Aina, kun tapaan jonkun ihmisen joka olisi kanssani samalla aaltopituudella ja jonka kanssa on selkeästi molemminpuolista kipinää, on olosuhteissa jotain sellaista joka estää mitään ihanaa syntymästä välillämme. Joka. Kerta. Minä uskon kohtaloon ja se jostain syystä sanelee kohdallani näin. 💔 😞
Tämä sama minullakin! Ja näitä tilanteita, jolloin löytyy joku minua kiinnostava samalla aaltopituudella oleva ihminen tapahtuu tosi harvoin. Toivo tässä on jo hiipumassa.
Jotenkin en vaan löydä ihmistä, jonka kanssa voisi olla tasaveroisesti yhdessä. Minuun ihastuvat aina miehet, jotka haluavat PALVOA ja kuvitella että olen tyyliin täydellisintä mitä on olemassa. Ja vaikka se ehkä kuulostaa tosi ihanalta ja romanttiselta, niin sitä se ei todellakaan ole. Olen ihan tavallinen ihminen, en mitään ihmeellistä tai erikoista. Haluan miehen jonka seurassa saan välillä tuntea itseni tyhmäksi ja pieneksi, ja luottaa siihen että hänkin on minun kallioni kun sellaista tarvitsen. Näistä palvojista ei siihen ole, koska heidän onnensa on aina sen jumalan asemaan korotetun yli-ihmisen käsissä eikä suinkaan heidän omissaan.
Viisi vuotta tässä on menty....mutta ei se mitään, pärjään minä yksinkin joten tulee jos on tullakseen :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä se puolison löytäminen vaan on vaikeaa, etenkin kun on itseään avioliittoon säästävä absolutisti. Millähän todennäköisyydellä kuvittelet, että esimerkiksi baarista löytyy mies, jonka kanssa elämänarvot kohtaavat niin, että hän haluaa kanssani parisuhteeseen? Jos neuvot etsimään seurakunnasta sopivaa puolisoa, idea on teoriassa hyvä, mutta käytännössä surkea. Ikäiseni uskovaiset miehet ovat pääsääntöisesti naimissa ja pienten lasten isiä, sillä miehiä on seurakunnissa paljon naisia vähemmän. Suurin osa pariutui jo teini-iässä.
t: uskovainen ikisinkkunainen 28v
"En halua kerhoon, joka suostuu ottamaan minut jäsenekseen." Groucho Marx
Tavoittamattomat ovat tosi hotteja.
Ei oo oikein mitään annettavaa kenellekkään ja kaikilla on niin kovat odotukset.
Miksi pitäisi olla suhteessa vain että on joku? Enkä edes ole ominaisuuksiltani haluttava nainen, olen ulkoisesti epäviehättävä, ihmisarka, sairaalloisen ujo ja hiljainen, neuroottinen, omituinen ja minulla on masennus. Jes miten hieno yhdistelmä, minunlaisen ihmisen kannattaa valmistautua yksinäiseen vanhuuteen sillä en tule koskaan saamaan miestä itselleni.
Naisten ahneus. Naiset ovat lähes järjestäänsä ahneita, pinnallisia ja tunteettomia rahan perässä juoksijoita, mikä tekee kunnollisen naisen löytämisestä hyvin hankalaa.
Sinkkuna oloni syy on, että kiinnostavat miehet ovat varattuja. Aiemmin luulin, että saan ehkä mahdollisuuden "seuraavalla" kierroksella. No, nyt näyttää siltä, että kumppani vaihtuu lennossa eli niillä kiinnostavilla miehillä on jo uusi nainen kainalossa, kun ero entisestä on ns julkista. Eli täytyisi kai vaan mennä varattuja vaanimaan... ei kiitos, mieluummin sitten vaikka täällä av:lla kiukkuamassa.
Alue: Aihe vapaa
Siis mikset voisi olla heille oikea henkilö? Minä vastaan kaikkia sinun kriteereitäsi, ja mieheni oli vielä amisopiskelija, kun me tapasimme, minä työelämässä oleva maisteri. Nyt mies on pienipalkkainen duunari, meillä on omakotitalo ja lapsi tulossa. En vaihtaisi miestä mihinkään muuhun, varsinkaan mihinkään uraorientoituneeseen mieheen.