Sinkku, mikä siinä puolison löytämisessä on niin vaikeaa?

Mulla kyllä toimii yksin baariin meneminen. Kunhan valitsee oikeanlaisen paikan, sellaisen vähän tyylikkäämmän alkuillan paikan. Juuri kuule viime viikon lauantaina join yksin viinilasillistani, kun seuraani istui ensin kaksi vanhempaa miestä, no ihan mukava niiden kanssa oli jutella mutta en ole millään lailla kiinnostunut niin vanhoista (ikää 55?). Heti heidän perään kysyi minun ikiäni oleva mies, saako istua. Toki, ja tunnin verran siinä juteltiin, jonka jälkeen mun piti lähteä yöbussille, hän kysyi numeroani ja annoin sen. Nyt ollaan tällä viikolla käyty yhdessä lenkillä ja viikonloppuna sovittiin näkevämme uudelleen.

Minusta kivaa, kun mitään ei ole tapahtunut, haluan myös tutustua ensin kaveripohjalta ennen kuin tarvitsee tietää, "kolahtaako" toinen, minä kun en tässä iässä enää oikein usko rakkauteen ensisilmäyksellä tai jalat alta vievään tunteeseen. Mukava, rento yhdessä oleminen sen sitten kertoo, onko toinen sitä tyyppiä, jota haluaisi nähdä vielä uudestaan. Ja vielä uudestaan.

N40

Vierailija kirjoitti:

Oman tasoisen löytäminen on ihan helvetin vaikeeta.

Olisi helppo latistaa sanomalla että oma tasosi on se minkä saat. Mutta ei se niinkään taida olla. Jos nainen ei onnistu löytämään puolisoa opiskelijaelämänvaiheessa niin on pian tosi lirissä. Ne miehet joilla on jotakuinkin sama taso - hyvä ulkonäkö, pääkaupunkimainen elämäntapa, korkea koulutus - alkavat kolmenkympin tienoilla saada melkeinpä naisen kuin naisen, sillä näitä miehiä on lopulta aika vähän. Silloin kauniskin nainen voi jäädä yksin kun oman tasoisilla miehillä on vaan valinnanvaraa niin paljon.

Vierailija kirjoitti:

Parisuhdemarkkinat ovat vähän sellaiset että joko olet niille kelpaava tai sitten et. Ei ole harmaata aluetta. Eli joko suhteita tai ainakin mahdollisuuksia niihin on paljon, tai ei yhtään. Todella harvassa ovat ne joilla on vain yksi suhde eikä edes mahdollisuutta ole koskaan ollut tai tule uuteen suhteeseen.

Tämä selvittikin sen, että miksi jotkut saavat naisia vaikka kuinka helposti, mutta itselläni ei näytä olevan mitään mahdollisuuksia minkäänlaisiin suhdeviritelmiin. Tässä on kai asennoiduttava niin, että loppuelämä menee ilman naista. Jos naisten miehille asettamat laatuvaatimukset ei täyty, niin ne ei täyty.

Aloin etsiä kumppania vasta kolkytvuotiaana. Siitä tietysti seurasi jo heti vaikeutta, vapaat miehet olivat jo vähentyneet tuntuvasti. Miehiä runsaasti toisella kierroksella, mikä epäsuhtainen tilanne minulle, jolla ei ollut ollenkaan seurustelukokemusta.

Vetovoiman tunne erittäin tärkeä. Ilman sitä en ole edes jaksanut aloittaa mitään. Oikeastaan ilman tätä vaatimusta tai toivetta mies olisikin löytynyt nopeasti. Edustan sellaista mukavaa naapurintyttötyyppiä, joten miehiä on aina pyörinyt ympärillä. 

Muutama raskas pettymys, kun mies osoittautui joksikin muuksi mitä oli kertonut. Olin ällikällä päähän lyöty siitä, miten miehet valehtelevat paljon. Olin omassa elämänpiirissäni tottunut luotettaviin ihmisiin. Kulttuuritörmäys oli suuri. Suomalaisissakin on todella erilaisia ihmisiä. 

Se kolahduksen puute. Ei vaan voi mitään jos ei tunnu oikealta. Treffasin kesällä miehen, johon ihastuin kirjoitusten perusteella. Ihania, sujuvia ja hauskoja viestejä, juttu luisti ja suorastaan ihastuin jo siinä vaiheessa. Kuvissakin näytti tosi kivalta. Mutta tosielämässä hän ei ollut yhtään minun tyyppiäni, en vaan saanut viisaria värähtämään vaikka miten yritin. Kolmesti nähtiin ja oli pakko sanoa että ei tästä tule mitään. Ne tyypit joiden kanssa oikeasti natsaa ovat todella harvassa. Ja kun sen pitäisi vielä toimia molempiin suuntiin... Olen varautunut yksinäiseen loppuelämään, ja sekin on ihan ok.

Olen ollut 2 vuotta sinkkuna. Sitä ennen 3 vuoden avoliitto.

Olen tässä parin vuoden aikana tapaillut useita miehiä. En varsinaisesti etsi parisuhdetta, sillä olen matkaopas ja katoan aina talveksi lämpimään, kesät Suomessa.

Tapauksia joihin olen törmännyt:

1. Mies 25v, "mä en kyllä voi tapailla mitään matkaopasta, kyllä naisen täytyy lääkäri olla. Tai opettaja."

2. Mies 23v, "mä en malta odottaa että tavataan taas! Sun kanssa on tosi mahtavaa! Voitais olla koko viikonloppu yhdessä!" ... itse en lämmennyt ollenkaan. Tavattiin kerran. Yli-innokas

3. Mies 21v, selitti ettei ole päässyt yli yläasteaikaisesta suhteesta, mutta halusi kuitenkin tapailla. No ei tapailtu.

Pari mukavaakin ja normaalia olen tavannut. Toisen kanssa tapailtiin pidempään, mutta hänellä oli yritys Islannissa, joten mun olisi pitänyt muuttaa sinne.

T. Nainen 22v

Jaa-a, uskoisin johtuvan pääasiassa siitä etten paljoa liiku missään missä kohtaisin sinkkunaisia. Nettideittailun aloittaminen, vai sanotaanko että kenenkään tapaaminen sitä kautta, tuntuu aika korkealta kynnykseltä ja haastavalta. Viestien vaihtaminen ennen tapaamista tuntuu näin aikuisena aika tökeröltä. Livenä on helpompi jutella ja huomaa heti kiinnostaako toista osapuolta.

Pitäisi varmaan alkaa käymään niissä baareissa, tai alkaa vain puhumaan mukavia kivan näköisille naisille missä niihin törmäänkään. Voi olla aika vaivalloista mutta minkäs teet.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oman tasoisen löytäminen on ihan helvetin vaikeeta.

Olisi helppo latistaa sanomalla että oma tasosi on se minkä saat. Mutta ei se niinkään taida olla. Jos nainen ei onnistu löytämään puolisoa opiskelijaelämänvaiheessa niin on pian tosi lirissä. Ne miehet joilla on jotakuinkin sama taso - hyvä ulkonäkö, pääkaupunkimainen elämäntapa, korkea koulutus - alkavat kolmenkympin tienoilla saada melkeinpä naisen kuin naisen, sillä näitä miehiä on lopulta aika vähän. Silloin kauniskin nainen voi jäädä yksin kun oman tasoisilla miehillä on vaan valinnanvaraa niin paljon.

Tuntuu, jos täällä mainitsee sanan "taso" niin moni ymmärtää siten, että puhutaan jostain kauniista fitbody ekonomista vaikka nyt naisten kohdalla. Se on kyllä varmaan osittain totta kun mainitsit "tasosi on se minkä saat".

Mutta, mun unelmien nainen olisi liikunnallinen, poliittisesti vasemmalla ja on kiinnostunut ajankohtaisista aiheista, normaalipainoinen tai siihen pyrkivä (terveelliset elämäntavat), ei tupakoi, suvaitsevainen, feministi ja haluaa tasa-arvoisen parisuhteen. Mulle ei ole väliä toisen tuloilla, koulutuksella tai historialla, mt-ongelmatkaan eivät ole este kunhan oma elämä on ainakin suurilta osin hallinnassa. Missä tää homma sit kusee, koska tuollaisi naisiahan on pilvin pimein varsinkin jossain pk-seudulla. Se kuinka moni heistä haluaa miehekseen pieni palkkaisen vuokralla asuvan amiksen onkin jo sitten toinen kysymys.

Ja ei, en ole katkera naisille, enkä kirjoittele tänne palstalle naisten nirsoudesta. Totean vain, että on vaikea löytää oman tasoista seuraa. Se mitä olen tänne kirjoitellut aikaisemminkin on, että saan matcheja / viestejä naisilta, jotka ovat korkeasti koulutettuja ja seuraava elämänvaihe olisi omakotitalo ja pari mukulaa. Eihän sitä tietysti kukaan usko, mut asia vaan on näin ja se turhauttaa, koska mä en ole heille se oikea henkilö siihen unelmaan.

Kaikki on rumia, alkkiksia, sekopäitä, yyhoita tai eläimen omistajia. Laatu on suoraan sanottuna olematonta.

Kun pelkkien aloituskriteerien kanssa on jo noin vaikeaa niin mitä siitä nyt tulisi että pitäisi yrittää vielä sopivaa luonnettakin etsiä? En tarvitse jotain "pissiksiä rannalla"-sarjan "tähteä".

Vierailija kirjoitti:

Olen ollut 2 vuotta sinkkuna. Sitä ennen 3 vuoden avoliitto.

Olen tässä parin vuoden aikana tapaillut useita miehiä. En varsinaisesti etsi parisuhdetta, sillä olen matkaopas ja katoan aina talveksi lämpimään, kesät Suomessa.

Tapauksia joihin olen törmännyt:

1. Mies 25v, "mä en kyllä voi tapailla mitään matkaopasta, kyllä naisen täytyy lääkäri olla. Tai opettaja."

2. Mies 23v, "mä en malta odottaa että tavataan taas! Sun kanssa on tosi mahtavaa! Voitais olla koko viikonloppu yhdessä!" ... itse en lämmennyt ollenkaan. Tavattiin kerran. Yli-innokas

3. Mies 21v, selitti ettei ole päässyt yli yläasteaikaisesta suhteesta, mutta halusi kuitenkin tapailla. No ei tapailtu.

Pari mukavaakin ja normaalia olen tavannut. Toisen kanssa tapailtiin pidempään, mutta hänellä oli yritys Islannissa, joten mun olisi pitänyt muuttaa sinne.

T. Nainen 22v

Se on muuten täyttä pötyä, että nykyiset parikymppiset miehet eivät välittäisi ollenkaan naisen koulutuksesta. Ainakin akateemisista nuorista miehistä enemmistölle se merkitsee.

Vierailija kirjoitti:

Ei tunnu kenellekään kelpaavan introvertti, pitäisi olla ekstrovertti show-mies.

Itse olen aina pitänyt hiukan hiljaisemmista miehistä ja kiertänyt show-miehet kaukaa. Hiljaisista on vain niin kauhean vaikea sanoa, ovatko kiinnostuneita. Miesystäväni kanssa otin riskin ja tein aloitteen suutelemalla häntä. No olihan hän kiinnostunut, todellakin😉.

Uudelleenpariutuneena aihe kiinnostaa. Olen tutkaillut tuota ongelmaa lukemalla ketjuja täällä. erityisesti nyt tuota ensitreffit alttarilla-ohjelman ketjua. Muutama havainto:

- Ulkonäkö on hirveän tärkeä. Hyvin pienet asiat tuntuvat olevan turn off.

- Ihmiset ovat kärsimättömiä kun yrittävät löytää kumppania. Ketjun kirjoittajista hyvin monet lyövät mielipiteensä lukkoon ensinäkemisellä (esim. tv sarjassa ihan ensimmäisten jaksojen perusteella tekevät jo syväanalyysia kuka on liian nössö jne), ei oikeasti ja aidosti jakseta tutustua toiseen, luotetaan omaan intuiitioon. Ihan OK noin, mutta se intuiitio on tainnut monesti viedä sinkun harhaan? Ja kun se perustuu siihen omaan historiaan, monesti ne "kolahtavat" tyypit tuntuvat niin sopivilta koska niiden kanssa voisi toistaa niitä lapsuuden traumoja joista mieluummin kannattaisi päästä eroon (esim. turvattomuutta kokenut ihastuu seikkailijaan, alkoholisti-isän lapsi holistiin).

- Monet eivät oikeasti tiedä mitä haluavat, eivätkä tunne itseään ja tarpeitaan. Ne listat jotka alkavat pituudella ja hiusten värillä eivät taida olla kovin syvällisesti harkittuja? Jos etsit miestä jonka kanssa haluat olla senkin jälkeen kun hän kaljuuntuu nuo prioriteetit lannattaisi miettiä uusiksi. Mitä ihan oikeasti haluat kumppanilta? Mitä itse olet, mitkä asiat ovat niitä tärkeitä elämässäsi joihin haluat rahasi ja aikasi laittaa?

- Osa sinkuista näyttää elävän jo turvallisemmin virtuaalielämässä kuin oikeassa. Vähän jo huolestuttaa kuinka jotkut täysin fiksoituvat esim. realitysarjojen ihmisiin. Ohjelmassa saatava info ensitreffit alttarilla ihmisistä ei riitä, vaan käytetään hirveästi aikaa netissä surffaten, etsitään kuvien perusteella ihmisten sukunimiä fbstä, kaivellaan linkedinniä jne. Tuo on minusta jo surullista. JOs tapaa uuden ihmisen treffeillä stalkkaako hänetkin saman tien vai odottaako ja luottaako, että tutustuu ihmiseen pikkuhiljaa? Ehkä osa on oikeasti onnellisempia turvallisessa virtuaalikuplassa.

Sitä voisi kysyä niiltä 22 mieheltä kenen kanssa olen tässä vuoden aikana käynyt tinder-treffeillä. Mikä on kun en kenellekkään heistä kelvannut. Veikkaan rumaa naamaani ja olemattomia tissejäni. N27

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen ollut 2 vuotta sinkkuna. Sitä ennen 3 vuoden avoliitto.

Olen tässä parin vuoden aikana tapaillut useita miehiä. En varsinaisesti etsi parisuhdetta, sillä olen matkaopas ja katoan aina talveksi lämpimään, kesät Suomessa.

Tapauksia joihin olen törmännyt:

1. Mies 25v, "mä en kyllä voi tapailla mitään matkaopasta, kyllä naisen täytyy lääkäri olla. Tai opettaja."

2. Mies 23v, "mä en malta odottaa että tavataan taas! Sun kanssa on tosi mahtavaa! Voitais olla koko viikonloppu yhdessä!" ... itse en lämmennyt ollenkaan. Tavattiin kerran. Yli-innokas

3. Mies 21v, selitti ettei ole päässyt yli yläasteaikaisesta suhteesta, mutta halusi kuitenkin tapailla. No ei tapailtu.

Pari mukavaakin ja normaalia olen tavannut. Toisen kanssa tapailtiin pidempään, mutta hänellä oli yritys Islannissa, joten mun olisi pitänyt muuttaa sinne.

T. Nainen 22v

Se on muuten täyttä pötyä, että nykyiset parikymppiset miehet eivät välittäisi ollenkaan naisen koulutuksesta. Ainakin akateemisista nuorista miehistä enemmistölle se merkitsee.

Ymmärtäisin, jos olisin peruskoulun käynyt saapas, mutta on mulla sentään amk-tutkinto ja töitä teen, joilla itseni elätän. Suurin osa kavereista yliopistossa, eikä ne tai niiden puheenaiheet ole sen kummempia kuin omanikaan.

Tuo lääkäri-kommentin heittänyt on ylioppilas, opiskelee liiketaloutta ensimmäistä vuotta.

T. Sama nainen 22

Vierailija kirjoitti:

Vaikea löytää ihmistä, joka on minun tavoin aseksuaali, ei halua naimisiin eikä lapsia, mutta haluaa elää parisuhteessa.

Mä olisin, mutta et taida asua Turussa? M25

En minä tiedä. Onko se? En ole etsinytkään.

Sinkkumies.

Kelpaako aseksuaalille kumpikin sukupuoli?

No miten sen nyt sanois? En itse tee aloitteita miehille, koska pelko pakkien saamisessa on melko suuri, tai sit jopa saatetaan nauraa. Ei kiitos, itsetunto suotta vaan laskee. En käy baareissa, eikä nettitreffailut kiinnosta.

Ei miehetkään ole koskaan tehneet mulle aloitteita, vaan joskus oon saanut katseita. Lisäksi oon ujo, niin se varmaan vaikuttaa aika paljon. En oo mitenkään nirso, en vaan halua itseäni lyhyempää miestä, tai sysirumaa, ylipainoista, toki voi 2kg olla ylipainoa, mut ei mitää suuria määriä. Ja hygienia täytyy myös olla kunnossa, koulutuksella ei oo väliä, eikä haittaa vaikka olisi työtön, kunhan ei mikään pitkäaikaiS, enkä myöskään huoli alkkista, nistiä, tai semmosta joka ei ymmärä huumoria, on liian vakava.

Mun mielestä ei ole liikaa vaatimuksia, aika perus juttuja. No ehkä mä vielä joskus saan kumppanin.

Vierailija kirjoitti:

Etkö uskalla itse heittäytyä, entä pystytkö luopumaan asioista parisuhteen vuoksi? Parisuhde on aina kahden kauppa, ei vain toisen "unelma".

Keskustelu koskee niitä sinkkuja, jotka haluavat parisuhteeseen.

Minusta kiinnostuu aina miehet, jotka eivät perusasioissakaan halua samaa mitä minä. Esim. perhettä. Haluaisin että minulla ja miehellä olisi syvä henkinen yhteys ja koska ilman sellaista en pysty rakastumaan. En pysty löytämään sellaista pinnallisiin tai älyllisesti rajoittuneisiin ihmisiin joita suurin osa on. Kai sellainen järkiavioliittokin kivan ja luotettavan ihmisen kanssa kävisi, mutta sitten sen taas pitäisi olla ok molemmille eikä niin että toinen vaatii syvempiä tunteita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aivan idioottimainen kysymys, se on pakko sanoa heti tähän alkuun. Moni meistä sinkuista haluaisi parisuhteen, mutta melkein yhtä moni meistä ei kuitenkaan halua sitä parisuhdetta ihan kenen kanssa vain. Vaikeaa on ollut löytää ihminen, joka kolahtaa juuri oikealla tavalla. Ihminen, jonka jutut tai olemus ei ärsytä mua, vaan jonka persoonasta,mielipiteistä ja kokemuksista janoan saada lisää tietoa. Puoli vuotta tosin ollut vasta sinkkuna ja käynyt treffeillä seitsemän miehen kanssa.

Komppaan, kysymys on todella idioottimainen! Uskooko ap, että sinkkuna löytäisi uuden puolison tuosta vain? Jos elämä on tuonut luoksesi sinulle sopivan ihmisen, niin koita kuitenkin olla realisti siinä, ettei kaikki ole olleet yhtä onnekkaita. Syyttävä/halventava asenteesi on todella epäkypsä.

En ole ap, mutta pakko on tähän sanoa, että olen ollut elämässäni sinkku muutamaan otteeseen, enkä koskaan kovin pitkään, vaikken ole mitenkään hakemalla hakenut miestä niin aika nopeasti on aina löytynyt joku luonteeltaan mukava ja olemuksellaan minuun vetoava, kun en ole esim. ulkonäön tai lompakon paksuuden suhteen kovin valikoiva ja olen sosiaalinen ja aloitteellinen nainen. :D