Kristitty mystikko, huhuu?!? Kysymyksiä.

Vierailija kirjoitti:

Ihmisen ego on psykopaatti. sen hallitessa tämä on tätä.

Ihmisen ego ilman yhteyttä syvempään tasoon on oikeastaan aika säälittävä olento. Se kokee olevansa pelkkä hyvin hauras psykofyysinen olento, joka on koko ajan vaarassa menettää itsensä joko psyykkisesti tai fyysisesti. Se on loputtomassa taistelussa sekä omanarvontunnon tappioita että fyysisiä vaaroja vastaan, ja tämä taistelun ja vaaran tunne taas vetää puoleensa ja luo ympärilleen juuri sellaisen maailman, kuin mihin uskotaan. Vetovoiman laki toimii valitettavan tehokkaasti myös tiedostamatta. 

Niinpä ihminen luo itselleen ongelmia, häpeää, ahdistusta, tappioita, sairauksia ja onnettomuuksia sisältävän maailman, ja pitää tätä todisteena siitä, että ego on oikeassa, että todellakin: minän sekä psyykkinen muoto että fyysinen ruumis todella ovat jatkuvasti vaarassa, joten on entistä enemmän suojauduttava ja puolustauduttava, tarvittaessa hyökättäväkin. Sitä erittäin harva oivaltaa, että entä jos onkin niin päin, että egon tuottama tietoisuuden tila luo sen ahdistavan kokemusmaailman, eikä toisin päin. Vain harva kyseenalaistaa sen todellisuuden perimmäistä todellisuutta, minkä aistit näyttävät, ja siksi vain harva onnistuu myöskään muuttamaan yksittäisiä manifestointeja lukuun ottamatta oman elämän kokonaissävyä.

Vierailija kirjoitti:

Näitä asioita koittaa ymmärtää kovasti varsinkin silloin kun omainen kuolee.Mulla on ollut ainakin niin paljon kokemuksia siitä että toiselta puolelta otetaan yhteyttä et uskon täysin.

Tästä vielä. Minulle koko kuoleman raja on täysin illusorinen. Se on olemassa ihmisille ihmisten perususkomusten takia, vaikka perimmäisessä todellisuudessa sitä ei ole. Jeesus tiesi sen, ja pystyi keskustelemaan kirkastusvuorella Mooseksen ja Elian kanssa huolimatta siitä, että nämä olivat ihmisten uskomusten mukaan ajat sitten lähteneet. Sillä Mooses ja Elia, Jeesus, ja sinä tai minä, me kaikki olemme pohjimmiltamme ikuisia henkiolentoja, samoja eilen ja tänään ja iankaikkisesti. Vain ihmisen näkemys siitä, mikä on, muuttuu tietoisuuden kehittymisen myötä, ei todellinen olemus. 

Omassa näkemyksessäni ajalla ei ole perimmäistä todellisuutta, joten ei voi myöskään olla perinteisessä mielessä kuoleman jälkeistä, esimerkiksi jälleensyntymistä tai kuviota jossa ensin ollaan ruumiillinen olento ja sen jälkeen henkiolento. Silti näkemys jälleensyntymisestä tai siitä että kuolleet tavalla tai toisella ovat olemassa ja voivat ottaa yhteyttä, on paljon lähempänä perimmäistä todellisuutta kuin nykyään yleisin näkemys, että ihminen syntyy kerran, elää pienen hetkensä ja kuolee, ja se on olemassaolon loppu.

Jos minulta siis joku kysyy, uskonko vaikka kummituksiin, niin sanon, että vain saman verran kuin eläviin ihmisiinkin, eli en kovin paljon ;) Minulle niin elävät kuin kuolleet ovat joka tapauksessa ikuisia Jumalan lapsia, jotka asuvat tänä päivänä, tänä ajan ulkopuolella olevana ikuisena päivänä, taivasten valtakunnassa. Niin halutessani, yleensä toisten kanssa kommunikoinnin helpottamiseksi, voin toki katsoa asioita toisiltakin tietoisuuden tasoilta, vaikka siltä missä ihminen nähdään ajan ja paikan maailmassa elävänä materiaalisena olentona, joka eilen syntyi ja huomenna kuolee.

Tämä ketju sisältää new age -oppeja kristillisillä termeillä höystettynä. Kristilliseen uskoon eivät kuulu panteismi, "universumin luova voima", nondualismi, buddhalaisuus, energiat, law of attraction -hömppä, yksisarvisenergia-hömppä, Eckhart Tolle...

Vierailija kirjoitti:

Tämä ketju sisältää new age -oppeja kristillisillä termeillä höystettynä. Kristilliseen uskoon eivät kuulu panteismi, "universumin luova voima", nondualismi, buddhalaisuus, energiat, law of attraction -hömppä, yksisarvisenergia-hömppä, Eckhart Tolle...

Miksi samoista asioista ei voisi puhua eri käsittein? Itselleni yksi tämän ketjun ap:n kiinnostavimmista puolista on että hän vaikuttaa älykkäältä ihmiseltä, joka osaa peilata todellisuutta monien erilaisten oppien käsitemallien läpi, katsoa sitä eri ajattelun viitekehyksistä käsin. Kokemukseni mukaan on aika pahuksen harvinainen yhdistelmä että on syvällinen spirituaalinen näkemys ja silti analyyttinen selkeä ajattelu- ja kirjoittamistapa.

Syvän pimeän yön vaihe täälläkin. Olen muuten se sama kirjoittaja, joka ykkössivulla kertoi kyllästyneensä tietoiseen luomiseen. Voisin kirjoitella nyt paremmin kun en ole vain mobiililaitteen varassa.

Kun katson taaksepäin tällä henkisellä matkallani, muistan, että olen ei-uskovaisuudestani huolimatta aina ajatellut, että on olemassa jotain enemmän kuin tämä maallinen maailmamme. Olkoon se sitten kaikenkattava "alkuenergia", jonkinlainen jumaluus, maallisen tuolla puolen oleva jokin... "Vetovoiman lain" tutkimiseen minut ajoi juuri tuo tunne. Olin hukassa elämässäni ja ajattelin jälleen, että tässäkö tämä todella on.

Käytin useita vuosia siihen, että "opiskelin" erilaisia kirjoja ja tekniikoita. Lopulta ne kaikki puhuivat samasta asiasta - olivat ne sitten ylikaupallisia jenkkihypetyksiä tai Tollen kirjoitusten kaltaisia hiljaisen läsnäolon vaalijoita. Ja se yksi asia oli onnen ja rauhan löytäminen tästä hetkestä. Nyt tiputtaisin tuon The Secretin (ja jatko-osien) tai Abraham-Hicksin ylikorostaman onnellisuuden/kiitollisuuden yhtälöstä pois; sekin on lopulta vain tunne, joka tulee ja menee ja on siten vain väliaikaista ja muuttuvaa. Ehkä se tässäkin ketjussa esille tullut Taivasten valtakunta kuvaisi tuota rauhaa, tyyneyttä, luottamusta parhaiten (kun mikään tunnetta kuvaava sana ei lopulta pysty tavoittamaan ei-maallista ja ei-sanallista olevaista).

Koko ajan kuitenkin ajattelin, että joojoo, ole onnellinen nyt ja saat haluamasi plaaplaplaa - "but where's my stuff", kuten Esther sen sanoo, eli silti ajattelin koko ajan vain fyysisten manifestaatioiden (=tavaran, olkoonkin kyse myös ei-materialistisista asioista) saavuttamista jotta voisin olla onnellinen.

Jokainen ketjua lukeva tietänee, ettei se niin mene.

Olen nyt saanut yhtä ja toista "tavaraa", osa on osoittautunut myöhemmin jopa haitalliseksi elämäni kannalta, mutta sellaiset asiat, joihin minulla on ollut vahva intuitiivinen side jo alusta asti ovat osoittautuneet oikeiksi (mitä oikea ja väärä nyt lopulta onkaan). Olenkin opetellut olemaan enää haluamatta - vaisto ohjatkoon kohti niitä asioita, joiden tulee olla.

Samalla kuitenkin kaikki on alkanut menettää merkitystään. Ja kun sanon kaikki, niin en tarkoita ainoastaan materialistisia toiveitani - rahaa, kotia, ihannevartaloa, matkailua jne. Ihan kaikki on menettänyt merkityksensä. Mikään ei enää merkitse mitään. Jos menisin lääkäriin, saisin varmaan masennusdiagnoosin. Mutta kun tämä ei ole sellaista masennusta (diagnosoidun sellaisen läpikäyneenä väittäisin näin). Masennuskin on lopulta vain tunne.

Tämä on jotain suurempaa. Matrixiin viitaten olen juuri nyt siinä vaiheessa, jossa otan joko sinisen tai punaisen pillerin.

Valitettavasti tästä ei taida päästä eteenpäin pelkän pillerin voimin. Siihen kaipaisinkin tukea, etten menettäisi elämänhaluani vallan kokonaan.

Vaikka minulla on paljon rakkaita ihmisiä ympärilläni, tunnen olevani kokonaisvaltaisen yksin tämän kanssa. Puolisoni on kulkenut rinnallani tällä matkallani, mutta en usko hänenkään ymmärtävän aivan kaikkea. Mutta hän on huomannut, että olen ollut entistä rauhattomampi ja tyytymättömämpi viime aikoina. Ajatukseni ja puheeni harhailevat menneisyydessä ja tulevaisuudessa. Tämä hetki pakenee, vaikka tiedän, että vain paikalleen asettuminen olisi avain.

Rukoilu, hiljentyminen ja rauhallinen läsnäolo olkoot punainen pillerini.

Niin ja nro 67 jatkaa, tuo aiemman kirjoittajan kuvailu syvästä pimeästä yöstä kuvaa parhaiten sitä, mitä minullekin on tapahtunut ja tapahtumassa:

Vierailija kirjoitti:

Minusta on pudonnut lähes kaikki entinen pois, tavoitteet, luulot, elämäntavat, uskomukset... [...]Olen hämmennyksissäni tästä tyhjyyden tunteesta. Pelkään että kuljen taas harhaan enkä osaa kuunnella, lisäksi minulla on tietysti KIIRE ymmärtämään enemmän ja enemmän (vaikka tiedänkin että tämä hetki on ainoa mitä on.) Minulla on ollut hyvin vaikea elämä tänne asti päästäkseni, ja välillä entinen heikoksi käynyt egoni yrittää tuottaa vielä kaikenlaisia pelkoja. Myös täällä maailmassa selviäminen mietityttää välillä, sillä minulla on lapsiakin, ja tämän pimeän yön vaiheen aikana olen ollut kyvytön työntekoon. En halua enää mitään mitä Jumala ei minulle halua, mutta en tiedä mitä Hän haluaa.

Todella mielenkiintoinen ketju. Tämän innoittamana luin muitakin ketjuja, joihin mystikko on kirjoittanut enemmän. Se on ainakin aivan totta, ettei tämä maailmankatsomus ole kaikkia varten.

Kristitty mystikko: Voisiko vetovoiman lakia käyttää henkilökohtaisen Jumala-yhteyden luomiseen? En ole aiemmin ollut kovin motivoitunut opettelemaan tietoista luomista, kunhan vain totesin sen pitävän paikkansa tällä maallisella tasolla luomalla joitain pikkujuttuja. Mutta tähän asiaan minulla kyllä riittäisi motivaatiota... Vai onko niin, että Jumala sisällämme nousee vain hiljaisuudesta? Egottomuudesta, uskojen ja halujen puutteesta, pelkästä olemisesta? Mieleni vastustaa sitä työtä, mitä tähän asiaan liittyy, mutta voisinko tosiaan vetovoiman lain avulla käyttääkin mieltäni työkaluna henkilökohtaisen kokemuksen saavuttamiseksi?

Ketju ilmoitettu asiattomaksi. Menkää muualle uskonto- ja politiikkakeskusteluinenne.

"Samalla kuitenkin kaikki on alkanut menettää merkitystään. Ja kun sanon kaikki, niin en tarkoita ainoastaan materialistisia toiveitani - rahaa, kotia, ihannevartaloa, matkailua jne. Ihan kaikki on menettänyt merkityksensä. Mikään ei enää merkitse mitään. Jos menisin lääkäriin, saisin varmaan masennusdiagnoosin."

 Tämä maailma ei pysty ymmärtämään hengellisiä prosesseja, koska sen ihmiskuva lähtee siitä, että ihminen on vain psykofyysinen kokonaisuus, jolle on luonnollista tavoitella psyykkisiä ja fyysisiä asioita. Tämän maailman viisaus ei näe sitä maailmaa, jota hengellisen tien etsijät tavoittelevat, joten heidän silmilssään sellainen etsintä on omituista pakkomiellettä, masennusta, tai omituinen mielikuvituskorvike sille kun ei ole oikein tosimaailmassa pärjännyt ja siitä saanut mitä kaipasi. 

Mutta tuo on hyvä tie, oikea tie. Sillä kaikki mitä aistit näkevät on illuusiota. Se on "tätä maailmaa", ja Jumalan valtakunta ei ole tästä maailmasta. Kaikki kiintymys tai viha tai pelko tätä maailmaa kohtaan kuolee, kaikki halu tuomita tai kiittää. Mikään ei enää ole hyvää tai pahaa, se vain on. Lopulta kun ei ole jäljellä minkäänlaista reagointia tähän maailmaan, ei mielen kommentteja, jäljellä on vain Minä, ajattelua ylempi tietoisuus. Silloin ihminen näkee mikä on Minän todellinen luonne ja näkee aistien illuusioiden verhon läpi - ihmismielen piirtämien vääristyneiden ja rumien kuvien läpi Todellisuuteen, Taivasten valtakuntaan tässä ja nyt.

"

Siihen kaipaisinkin tukea, etten menettäisi elämänhaluani vallan kokonaan.

Vaikka minulla on paljon rakkaita ihmisiä ympärilläni, tunnen olevani kokonaisvaltaisen yksin tämän kanssa."

Tätä tietä ei voi kulkea kuin yksin. Jokaisen on mentävä omalle ristilleen yksin. Sillä sitä se on: luonnollisen itsen ristille menemistä, jotta sen takaa suurempi Minä voisi nousta esiin. Jokainen tien kulkija on itse valinnut tiensä, mutta samoin kuin Jeesus ristillä syytti Jumalaa hylkäämisestä, voi jokainen kulkija myös kokea heikkouden hetkiä jolloin ei vahvistaisi valintaansa lähteä Tielle, vaan sanoisi että mitä vaan, kunhan tämä kärsimys loppuu. Syvempi minä, sielu, kuitenkin haluaa viedä tien loppuun asti, sillä se tietää että siellä on syvin rauha ja ilo mitä on. Ylös noustakseen täytyy ensin kuolla. 

"Rukoilu, hiljentyminen ja rauhallinen läsnäolo olkoot punainen pillerini."

Ne ovat jokaiselle henkisen ja hengellisen tien kulkijalle tarpeen. Mutta sekään ei haittaa, jos aina ei ole rauhaa. Rauhattomuuskin on vain "tämän maailman" asioita, ohimenevää, ei niin merkittävää. Sen takana on todellinen Minä ikuisessa rauhan tilassa, ja se tulee murtautumaan esiin rauhattoman ajallisen naamion takaa. 

Vierailija kirjoitti:

Todella mielenkiintoinen ketju. Tämän innoittamana luin muitakin ketjuja, joihin mystikko on kirjoittanut enemmän. Se on ainakin aivan totta, ettei tämä maailmankatsomus ole kaikkia varten.

Ei ole. Se on harvojen tie, ja on onni että ne joiden tie se ei ole, ohittavat tällaiset jutut vain epäkiinnostavina tai omituisena sekoiluna. Jos näin ei olisi, näitä ei uskaltaisi edes julkisesti kirjoittaa, koska valmistautumattomana maailman näkeminen kuten minä sen näen ei olisi se Taivasten valtakunta mitä se minulle on, vaan mielen kaaosta ja hulluuden pelkoa kaiken sen romahtaessa, mitä on pitänyt todellisuutena, mitä on pitänyt itsenä... Se tie täytyy niidenkin, joiden tie se on, kulkea askel kerrallaan, ja useimmat eivät koe siihen kutsumusta lainkaan. Kun taas niille, joilla siiihen on kutsumus, ei ole muuta vaihtoehtoa.

Käyttäjä102 kirjoitti:

Etsivä löytää kirjoitti:

Kristitty mystikko: Voisiko vetovoiman lakia käyttää henkilökohtaisen Jumala-yhteyden luomiseen? En ole aiemmin ollut kovin motivoitunut opettelemaan tietoista luomista, kunhan vain totesin sen pitävän paikkansa tällä maallisella tasolla luomalla joitain pikkujuttuja. Mutta tähän asiaan minulla kyllä riittäisi motivaatiota... Vai onko niin, että Jumala sisällämme nousee vain hiljaisuudesta? Egottomuudesta, uskojen ja halujen puutteesta, pelkästä olemisesta? Mieleni vastustaa sitä työtä, mitä tähän asiaan liittyy, mutta voisinko tosiaan vetovoiman lain avulla käyttääkin mieltäni työkaluna henkilökohtaisen kokemuksen saavuttamiseksi?

Ei, Vetovoiman lakia ei voi käyttää Jumala-yhteyden luomiseen. Sillä voi kulkea sitä kohti, jos on esimerkiksi tilassa jossa ei usko. Kun itse esimerkiksi aloin sitä harjoittaa, olin ollut vuosia vihainen uskostani luopunut ateisti, sittemmin lientynyt agnostikoksi, ja aloin tutkia mahdollisuutta, että vaikka en uskontoihin ja jumaliin uskonutkaan, niin voisiko olla, että on olemassa muutakin kuin aineellista, että olisi jokin toisen olemisen taso, ja että sitä ja aineen tasoa sitoisi yhteen Vetovoiman lain kaltainen luonnonlaki. Minulle siis Vetovoiman laki oli pehmeä tie takaisin henkisyyden ja hengellisyyden pariin, sellainen joka ei aiheuttanut samanlaisia ahdistuksia kuin ajatus uskonnosta, johon olin pettynyt.

Mutta Vetovoiman lailla voi vain leikkiä muodoilla: psyykkisillä ajatusten muodoilla ja niiden materialisoitumilla, fyysisillä muodoilla. Sen kyvyt rajoittuvat siihen, minkä mieli pystyy ymmärtämään, mitä se osaa tahtoa. Miten kukaan voisi manifestoida yhteyden Jumalaan, kun ei -yhteyttä vasta kaipaavana- edes tiedä mikä Jumala on? Edes yritys on vaarallista, koska varsin helposti voi tahtomattaan onnistua luomaan mielen luoman epäjumalan, johon hyvinkin saa yhteyden, mutta joka lopulta on vain yksi oman luonnollisen mielen sisäinen ääni tai persoonan omaksuma rooli. Ego Jumalaksi pukeutuneena ei ole kauhean miellyttävä herra.

Lopulta tietysti on niin, että se joka manifestoi, ON Jumala - sillä kaikki mitä ilmenee on Jumala ilmenneenä. Manifestointi voi auttaa ylittämään nykyajan käsittämät ihmisen mahdollisuuksien rajat, ja siten rikkoa sitä kaikelle hengelliselle elämälle haitallista perususkomusta, että ihminen on pelkkä kuolevainen luonnonlakien sitoma kasa materiaa. Mutta yhteyttä syvempään Minään, Sieluun, Jumalaan, sillä ei saa. Se yhteys syntyy aivan eri tasolla kuin mielen tasolla, kun taas manifestointi on mielen tason asioita. Vetovoiman lailla tutkitaan psyykkisen ja aineen tason vuorovaikutusta, mutta spirituaalinen taso on sen tuolla puolen.

Näin minä vähän pelkäsinkin, kiitos vahvistuksesta. Tuo harhaluomuksen uhka lienee tosiaan suuri. Mieleni vain näyttää kovasti vastustavan tätä tietä ja yrittää keksiä "oikoreittiä". Ja minä olen vielä niin harjaantumaton, etten näe, milloin mieleni vain yrittää harhauttaa ja viivästyttää matkantekoa. Hankalaa, kun tiedostan kyllä, mikä minulle sopiva menetelmä on: Se on tuotu eteeni jo niin usein, että ei ole sattumaa. Vielä, kun onnistuisin "kesyttämään" tuon vastustelevan mieleni ja pitäytymään asiassa...

Koen tämän kysymyksen hiukan lapselliseksi, mutta kysyn silti; Onko sielun pimeä yö pakollinen vai onko se vain minun mieleni, egoni, joka uskottelee, että edessä on kärsimystä, tyhjyyttä ja menetyksiä jos ja kun kuljen tätä polkua? Olen etsinyt jo kauan. Kulkenut hiljaisuudessa, lukenut viisaiden sanoja jne. Tiedän, ettei tältä tieltä ole paluuta, mutta minua pelottaa, kun on maallisia velvoitteita, joita pitäisi suoriutua. Olen stressaantunut ja ahdistunut, enkä saa oikein nukutuksi ja olen huolissani siitä, kuinka pystyn huolehtimaan pienestä pojastani tänä etsikkoaikanani. Pyydän rukousta sinulta.

En jaksanut lukea koko keskustelua, mutta ihmettelen miksi luokittelet itsesi kristityksi, jos ajatusmaailmasi on mikä on. Itse voin samaistua ainakin niihin asioihin jotka sain poimittua keskustelusta, mutta olen ehdottoman buddhalainen. Minusta on selvää, että kaikki uskonnot on periatteessa yksi ja sama (kristinusko, islaminusko jne. on vain ihmisten ja kulttuurin omia suuntauksia siitä itsestään), sekä on olemassa vain yksi "Jumala" joka on oikeasti me itse, eläimet, kasvit, todellisuus ja illuusio. Sitä Jeesus (jos hän oli olemassa) ja hänen sadat edeltäjänsä eri uskonnoissa on yrittänyt kertoa. Se on buddhalaisuuden ydin myös, sekä päästä kosketuksiin mm. meditoimalla tämän tietoisuuden kanssa. 

Onhan tämäkin yksi porvarien tapa sanoa että köyhyys ja kurhuus on luuserien oma vika ja rikkaus ja onni on omaa ansioita vaikka ei olisikaan ja se olisi saavutetty riistolla ja toisten kyykytyksellä.

Nro 14/67 jatkaa (ja kiittää tähänastisista vastauksista):

Kaiken melankolian ja vanhasta minästä, vanhoista toiveista ja haluista, voimakkaista tunteista jne. luopumisen keskellä ymmärsin juuri jotain.

Olen siis ollut tässä murrosvaiheessa pian vuoden ajan, seilaten masennuksen, apatian ja tyhjyyden sekä toisaalta egooni ripustautumisen välillä, mutta liian peloissani astuakseni eteenpäin kohti tyhjää ja tuntematonta. On ollut helpompi yrittää entistä kovemmin löytää merkitystä tästä maailmasta kuin luopua kaikesta ja lähteä tuntemattomaan suuntaan. Silti olen palannut samaan risteyskohtaan jatkuvasti, kun olen huomannut, ettei mikään maallinen tuota minulle enää iloa (kuten ennen) enkä osaa haaveilla ja rukoilla (kuten ennen).

Tunne siitä, ettei halua eikä kaipaa enää mitään, oli aluksi todella pelottava ja on sitä edelleen. Varsinkin, kun sekä arkipäivän kokemusmaailma että aiemmin lukemani oppaat kehottavat jatkuvaan menestyksen ja onnistumisen tavoitteluun. On paljon asioita, mitä voisin vielä saada ja saavuttaa, mutta en enää intohimoisesti kaipaa mitään. Jopa raha on menettänyt merkityksensä, vaikka sitä minulla ei todella ole liikaa. Mitä ihmettä oikein teen elämässäni, jos en halua enkä tarvitse enää mitään? En halua enää tavoitella edes hyvää mieltä ja iloa. Kaikki vaan jotenkin... on. Mikään ei ole hyvää eikä pahaa. En osaa haluta enkä tuomita.

Mutta palatakseni asiaan, jonka juuri ymmärsin:

Halujen (ja niiden perässä juoksevan egon?) katoamisen myötä minä en olekaan tyhjä - minä olen vapaa.

Mikään maallinen ei enää merkitse minulle mitään, mutta minun ei tarvitse enää kärsiä, kaivata ja kilpailla.

Elän ruuhkavuosien keskellä ja työelämän oravanpyörässä, mutta silti vapaana. Voisin tältä istumalta lähteä työstäni ja perheeni luota - en pelkää enää kummankaan menettämistä, ja aiemmin luulin, että olin menettänyt rakkauteni lapsiini ja puolisooni kun tunsin näin. Mutta jos olen jotain menettänyt, niin egoni, joka on aiemmin ripustautunut tuohon rakkauden ja riippuvaisuuden illuusioon.

Tätä on todella vaikea selittää sanallisesti niin, ettei jäisi vaikutelmaa välinpitämättömyydestä ja tunnekylmyydestä. Kyse on kuitenkin siitä, että päätän huolehtia perheestäni ja jatkaa työssäni, vaikka ihan hyvin voisin lähteä. Kumpikaan ei merkitse minulle toista enempää, joten minulla on vapaus valita.

Toisaalta ymmärrän, miksi juuri tässä murroksessa jotkut lähtevät. Toisaalta näen tilanteessa myös mahdollisuuden olla aiempaa parempi puoliso ja vanhempi, sillä aiemmin ristiriitoja aiheuttaneet pelkoni ja itsekkäät haluni ovat väistymässä.

Äärimmäisen tärkeä keskustelu, pidetään elossa.

Vierailija kirjoitti:

Onhan tämäkin yksi porvarien tapa sanoa että köyhyys ja kurhuus on luuserien oma vika ja rikkaus ja onni on omaa ansioita vaikka ei olisikaan ja se olisi saavutetty riistolla ja toisten kyykytyksellä.

Näinpä.

Äärimmäisten kiinnostava kirjoittaja tämä kristitty mystikko. Useimmissa uskontoketjuissa vaan toistellaan valmiita oppeja joita on otettu kirjoittajan näkemysten mukaan milloin raamatusta, milloin new age kirjallisuudesta tai jopa Paolo Coelhon tapaisten kirjailijoiden tekosyvällisistä mietelauseista. Tämä kirjoittaja vaikuttaisi kuitenkin olevan täysin uniikki, kirjoittavan omasta kokemuksestaan eikä vain opeista joista on lukenut. Sillä hän lienee ansainnut myös sen kunnioituksen jolla useimmat kysyjät ja vastaajat häntä kohtelevat. Hyvin harva näissä ketjuissa alkaa riidellä opinkohdista, ja jos alkaa kuten aiemman sivun yksisarvisterapioista kommentoinut, niin sellainen kommentti näyttää vain likaläiskältä kristityn mystikon vastausten tyyntä kiihkottomuutta vasten.

Vierailija kirjoitti:

Äärimmäisten kiinnostava kirjoittaja tämä kristitty mystikko. Useimmissa uskontoketjuissa vaan toistellaan valmiita oppeja joita on otettu kirjoittajan näkemysten mukaan milloin raamatusta, milloin new age kirjallisuudesta tai jopa Paolo Coelhon tapaisten kirjailijoiden tekosyvällisistä mietelauseista. Tämä kirjoittaja vaikuttaisi kuitenkin olevan täysin uniikki, kirjoittavan omasta kokemuksestaan eikä vain opeista joista on lukenut. Sillä hän lienee ansainnut myös sen kunnioituksen jolla useimmat kysyjät ja vastaajat häntä kohtelevat. Hyvin harva näissä ketjuissa alkaa riidellä opinkohdista, ja jos alkaa kuten aiemman sivun yksisarvisterapioista kommentoinut, niin sellainen kommentti näyttää vain likaläiskältä kristityn mystikon vastausten tyyntä kiihkottomuutta vasten.

Sitä samaa Coelhorhondabyrne läppää ainakin tämä ketju sisältää.