Kristitty mystikko, huhuu?!? Kysymyksiä.

Kirjoittelin tuolla yllä siitä että ottaako elämään salaisuus-tyyppinen manifestointiasenne vai  Hellsteniin "jos pyydät jumalalta a:ta voit hyvinkin saada b:tä" - tyyppinen kuuliaisuuteen kehottava elämänkatsomus. Jos oikein ymmärsin vastauksen niin idea on se että kaikki mitä tapahtuu on oman itseni (ja samalla "jumalan") järjestelemää. Olen nyt tätä ajatusta pari päivää pyöritellyt ja täytyy sanoa että kauhean hankalaksi nää jutut ainakin elämän tekee, oli syy sitten mikä tahansa. Kun se oma pintataso voi nähtävästi täysin vilpittömästi haluta jotain ja samalla jokin piilossa oleva sisäinen sabotööri pilaa juttuja minkä kerkiää :D. Esimerkiksi se kerta kun mun piti olla äitiyslomalla kolme vuotta ja asiakaat tiesi sen, ja sitten kenenkään tietämättä päätin siirtyäkin töihin kahden vuoden kohdalla, en kuitenkaan puhunut vielä asiasta edes perhepiirissä. Lisäksi päätin dumpata tärkeimmän mutta myös vaikeimman asiakkaani. Päätös oli erittäin vaikea, mutta tiesin että on mahdotonta jatkaa asiakkaan kanssa, ja sitten eräänä yönä valvoin ihan paineessa kolmeen yöllä ja sain viimein päätettyä helpottuneena että en enää jatka, jes. Seuraavana aamuna asiakas soitti kymmeneltä ja sanoi että tuu jo töihin, kaksi vuotta viimeisimmän komuunikaation jälkeen. Tai entä sitten se kesä kun olin viikkokausia odottanut erästä lomajutskaa todella kiihkeästi ja kun viimeinkin olin siinä pisteessä että pari päivää vielä, vastoinkäymiset alkoi päättyen siihen että retki jouduttiin perumaan e-colin saastuttaman veden takia ja lisäksi niihin aikoihin kun lähtö olisi ollut soitti eräs asiakas ja esitti poikkeuksellisen tarjouksen josta oli hyvin vaikea kieltäytyä ja joka olisi räjäyttänyt loputkin kiivaasti odotetusta lomasta. Insinöörityyppinen miehenikin sanoi mulle silloin että kuule, toi loppuu sitten kun opit sanomaan ei. Tässä jälkimmäisessä tapauksessa ymmärrän sen että olisin manifestoinut  asiakkaan soittelemaan kesken loman että saisin harjoitella ein sanomista :D, mutta mistä se e-coli tuli? Mitään en niin kaivannut kuin lomaa ja luulin uskovani että ansaitsen sen. Ja ansaitsinkin. En tiedä. Tuollaiset NIIN tuntuu dialogilta itsesabotaasin sijaan :D.

Kaikesta muusta olen samaa mieltä, siis ymmärrän mitä tarkoitat, mutta yksi teema on sangen masentava: kollektiivinen tietoisuus. Se vetää pohjan siltä, että minä olisin turvassa ja pystyisin vaikuttamaan asioihin. Kollektiivisuus joskuitenkin voittaa lopulta... Ymmärrän kyllä, että vaikka kollektiivisuus voittaisi, on minulla silti mahdollisuus löytää rauha kaikesta huolimatta, mutta silti tuo oli asia, jota en haluaisi kuulla.

Tuo on kyllä toimiva vinkki, että yrittää nähdä toisen ihmisen hyvänä, kaikesta huolimatta. Samoin kuin provosoimattomuus. Nämä toimivat kaikkiin muihin paitsi Eksääni... Jotkut sanovat, että vaikeat tilanteet ovat opettamassa jotain. Minulle ne (siis kaikki vaikeat tilanteet) ovat opettaneet eniten tunteista: omista kateuden, mustasukkaisuuden tai pelon tunteista. Eksä ja muut käyttäytyvät kuten haluavat, se on minun oma tunteeni, joka siihen resonoi. Minun ajatuskulkuni paranemisen suunnasta kulminoituu näköjään aina niihin tunteisiin. Sinä et niistä paljoa puhu?

Ap

44:lle. Ei kollektiivinen tietoisuus ole masentava asia. Se on pikemminkin helpottava asia, sillä se tarkoittaa että yksilö ei ole syyllinen kärsimystä tuottavaan ajatteluun itsessään, vaan suurimman osan siitä hän on perinyt siitä mihin muu maailma uskoo. Ei tarvitse syyttää itseään eikä etsiä itsestään ja psyykestään vikoja ja virheajatuksia.

Sinulla tuntuu olevan vahvana ajatus, että jotta visualisointi toimisi, niin täytyisi jotenkin saada alitajunnastaankin kaikki halutun uskomuksen vastainen materiaali juurittua. Sinulle näin onkin, jos kerran niin uskot (niinhän Vetovoiman laki sanoo, että se mitä uskot, tapahtuu). Tuo on erittäin tehokas tapa tehdä tehokas manifestointi mahdottomaksi, jos uskoo että alitajunta, joka jo määritelmänsä mukaan on sellainen jonka sisältö ei ole arkitietoisuudessa vapaasti tarkasteltavissa, voi tehdä tyhjäksi kaiken mitä tietoisella tasolla yrittää saavuttaa. Minä keskittyisin sinuna ensimmäisenä muuttamaan tuon uskomuksen rakentavampaan ;) Kyllä se osa mikä on merkittävää, tulee itsestään tietoisuuteen kun alkaa tavoitella jotain tavoitetta. Silloin sitä voi käsitellä niin kuin kokee hyväksi. 

Kun turvallisuudesta puhuit, niin sitä ei kyllä lopullisesti löydä vetovoiman lain tasolta. Sen avulla saa järjesteltyä ihmiselämän illuusion olosuhteita miellyttävämmiksi itselleen. Järjestelmällisesti harjoittelemalla aika paljonkin. Siihen moni tyytyy, koska eivät tunne kutsumusta spirituaaliselle polulle, jonka lopullinen lopputulos on turva ja rauha illusoriseksi nähdyistä maallisista olosuhteista riippumatta, ja paradoksaalisesti tämän seurauksena miellyttävämpi ihmiselämän illuusio. Eikä siinä ole mitään vikaa jos tyytyy.

Hassua kyllä, vaikka vetovoiman lain harjoittelu voi monella olla avain kohti spirituaalista tasoa, niin sille pyrittäessä lopulta sellainen täytyy jättää -ja tähän yleensä ihminen alkaa ihan luonnostaan silloin päätyä, ei enää jaksa tai halua visualisoida. Mutta tätä ei voi oikein tehdä, jos siihen ei ole kutsumusta,sellaista tahtoa, että menköön tämä maailma vaikka helvettiin, mutta minun on ihan pakko oivaltaa todellisuuden syvempi luonne tai Jumala tai miksi kukin sitä kutsuu. Lopettaa "kaiken tämän" jota visualisoimalla tavoiteltiin etsiminen: maallisen turvan, maallisen vaurauden, maallisen rauhan, ja etsiä vain taivasten valtakuntaa sisäisesti itsessä. Elävä, koettu yhteys siihen on avain pysyvään turvallisuuteen ja uudenlaiseen näkemiseen. Oikeat teoriat sitä koskien ei riitä, pitää olla yhteys ja kokemus.

Noista tunteista vielä. Ei, minä en pidä ihmisajatuksia enkä tunteita niin kovin merkittävinä. Niitä tulee ja menee, ne muuttuvat aina, mitä niihin takertumaan. Ne ovat pilviä tietoisuuden taivaalla, välillä tummia, välillä hopeareunaisia hattaroita, mutta eivät ne vaikuta itse tietoisuuteen, joka on se olennainen. Jos tunteekin vaikka kateutta tai mustasukkaisuutta, niin mitä sitten? Pieni musta pilvi kulki tietoisuuden taivaan halki, jälkiä jättämättä. Missä on ongelma? Ei missään, ellei itse omaksu uskomuksia että jotkut tunteet on pahoja ja niitä ei saisi olla.

Vierailija kirjoitti:

Ihan eri juttuihin liittyvä kysymys. Mä oon myös harrastanut Salaisuus-visualisointia ja on tullut mieleen, että jos vetovoiman laki on totta, niin eikö nämä hysterisoinnit ravinnosta ja terveysasioista silloin oikeastaan aiheuta huonoa vointia ja sairautta. Ihmiset uskovat että ravinto on vaara, se voi sairastuttaa. Vetovoiman lain mukaan tällainen uskomus on itseään toteuttava. Näin myös joskus täällä lääkäriaseman mainoksen jossa luki "jokaiselle tuli kaihi". Juuri Salaisuus kirjan lukeneena tuli mieleen, että siinä meille taas syötetään uskomusta, jota mieli sitten alkaa automaattisesti visualisoida kun on sen uskonut. Mitä mieltä sinä olet näistä ravintoon ja terveyteen liittyvistä väitteistä joita tulee nykyään joka tuutista?

Samaa mieltä kuin sinä. Tuo on juuri sitä maailman ohjelmointia, jolla tämän maailman kollektiivisia perususkomuksia pidetään yllä - kaikkea sitä, joka lopulta luo kokemuksen. Tiedotusvälineet huutaa joka puolelta: tämä ei ole turvallinen universumi! Bakteerit uhkaa, mielipuolet raiskaajat uhkaa, pommit uhkaa, ja nykyään jopa ruoka uhkaa. Kuinkahan moni esimerkiksi on alkanut saada vehnästä oireita siksi, kun on niin kauan toitotettu että se on valtavan haitallista... 

Oma maailmankuvani on niin kaukana tuosta, että minuun nuo eivät vaikuta. Minulle kaiken näkyvän syvin olemus on spirituaalinen, ei-aineellinen. Kaikki on jumaluutta itseään ilmenneenä, ja itsessään hyvää. Inhimillisen tietoisuuden taso toki tulkitsee spirituaalisen aineellisiksi objekteiksi, ja juuri siitä syntyy se, mitä kutsun illuusioksi. Se on ihmisen itsensä luoma, ja ihminen itse antaa luomalleen materialistiselle universumille merkitykset. Ruoallakin on juuri se vaikutus, minkä ihminen sille uskomuksillaan antaa. Itse annan sen, että se on jumaluutta itseään (toisin sanoen: omaa tietoisuuttani) ilmenneenä muodossa, pelkästään hyvää, ei koskaan vahingoittavaa. Mannaa taivaasta. Ja sitten jotkut ihmettelevät, miten "uskallan" syödä esimerkiksi sokerisia jälkiruokia. Ennen vanhaan ihmiset pelkäsivät villipetoja ja ryöstäjiä, nyt sitten jo makeita jälkiruokiakin ;)

Vierailija kirjoitti:

Kirjoittelin tuolla yllä siitä että ottaako elämään salaisuus-tyyppinen manifestointiasenne vai  Hellsteniin "jos pyydät jumalalta a:ta voit hyvinkin saada b:tä" - tyyppinen kuuliaisuuteen kehottava elämänkatsomus. Jos oikein ymmärsin vastauksen niin idea on se että kaikki mitä tapahtuu on oman itseni (ja samalla "jumalan") järjestelemää. Olen nyt tätä ajatusta pari päivää pyöritellyt ja täytyy sanoa että kauhean hankalaksi nää jutut ainakin elämän tekee, oli syy sitten mikä tahansa. Kun se oma pintataso voi nähtävästi täysin vilpittömästi haluta jotain ja samalla jokin piilossa oleva sisäinen sabotööri pilaa juttuja minkä kerkiää :D. Esimerkiksi se kerta kun mun piti olla äitiyslomalla kolme vuotta ja asiakaat tiesi sen, ja sitten kenenkään tietämättä päätin siirtyäkin töihin kahden vuoden kohdalla, en kuitenkaan puhunut vielä asiasta edes perhepiirissä. Lisäksi päätin dumpata tärkeimmän mutta myös vaikeimman asiakkaani. Päätös oli erittäin vaikea, mutta tiesin että on mahdotonta jatkaa asiakkaan kanssa, ja sitten eräänä yönä valvoin ihan paineessa kolmeen yöllä ja sain viimein päätettyä helpottuneena että en enää jatka, jes. Seuraavana aamuna asiakas soitti kymmeneltä ja sanoi että tuu jo töihin, kaksi vuotta viimeisimmän komuunikaation jälkeen. Tai entä sitten se kesä kun olin viikkokausia odottanut erästä lomajutskaa todella kiihkeästi ja kun viimeinkin olin siinä pisteessä että pari päivää vielä, vastoinkäymiset alkoi päättyen siihen että retki jouduttiin perumaan e-colin saastuttaman veden takia ja lisäksi niihin aikoihin kun lähtö olisi ollut soitti eräs asiakas ja esitti poikkeuksellisen tarjouksen josta oli hyvin vaikea kieltäytyä ja joka olisi räjäyttänyt loputkin kiivaasti odotetusta lomasta. Insinöörityyppinen miehenikin sanoi mulle silloin että kuule, toi loppuu sitten kun opit sanomaan ei. Tässä jälkimmäisessä tapauksessa ymmärrän sen että olisin manifestoinut  asiakkaan soittelemaan kesken loman että saisin harjoitella ein sanomista :D, mutta mistä se e-coli tuli? Mitään en niin kaivannut kuin lomaa ja luulin uskovani että ansaitsen sen. Ja ansaitsinkin. En tiedä. Tuollaiset NIIN tuntuu dialogilta itsesabotaasin sijaan :D.

Ei oikeastaan niin, että kaikki mitä tapahtuu olisi oman itsesi ja samalla Jumalan järjestämää. Jumalan valtakunta ei ole aineellinen, se on ikuinen taivasten valtakunta joka tosin on tämän näkyvänkin taustalla ja ytimenä. Mutta tämä, mitä me näemme ajan ja paikan maailmana, jossa asioita tapahtuu ajassa, on ihan oma luomuksemme, oma tulkintamme siitä taivasten valtakunnasta, joka on pohjimmiltaan ihan muuta. Suuressa mittakaavassa ihmiskunnan tietoisuudentilan kollektiivinen luomus, ja yksilön elämän mittakaavassa oma. Ihmiset aina syyttävät Jumalaa siitä, millainen tämä maailma on, vaikka Jumala loi kaiken hyväksi, ja ihmiset vaan tärvelivät näkökykynsä niin että alkoivat nähdä kaiken hyvän ja pahan sekasotkuna.

Minusta tuntuu, ettei kannata ihan noin yksittäistasolla tulkita tapahtumia jälkeenpäin itse visualisoiduiksi. Voi olla että E. coli iski ihan vaan siksi, että sinä, kuten varmaan kaikki alunperin, olet omaksunut ihmiskunnan kollektiivisen uskomuksen että ihminen voi välillä sairastua. Voi olla että siihen oli myös syitä omassa tietoisuudentilassasi, miksi se iski juuri silloin. Mutta niitä tuskin saa oikein millään selville, eikä siitä olisi juuri hyötyäkään jos saisi. Mennyt on mennyttä, nykyhetki on se mihin on paras keskittyä, sillä nykyhetken tietoisuudentila määrää tulevien nykyhetkien luonteen.

Kiitos tästä ketjusta, keskustelijat! Tämä on virkistävä poikkeus av:lla. :) Minulla on itselläni ollut menossa "etsikkoaika" jo vuosia, kun olen etsinyt sitä perimmäistä totuutta maailmankaikkeudesta ja Jumalasta. New age on tietyiltä osin vakuuttanut, tietyiltä sitten taas ei. Mikään yksittäinen uskontokaan ei ole säväyttänyt, joskin niistä kaikista löytyy kyllä pohdiskelun arvoisia ajatuksia. Olen vasta viime aikoina päätynyt hyvin samankaltaiseen maailmankuvaan, kuin minkä kristitty mystikko vaikuttaa omaavan, mutta henkilökohtainen kokemus minulta puuttuu. Minulla on tapana "koetella" uskomuksia kokemusten kautta, mutta tällä tiellä olen vasta alussa. On vienyt vuosia, että olen saanut ajatukseni jonkinlaiseen järkevään muotoon, niin että ristiriidat eivät enää kiusaa mieltäni. Nyt haluaisin päästä "ajatusten tuolle puolen" syvään henkilökohtaiseen yhteyteen Jumalan kanssa, mutta kuinka siihen päästään? Olen harjoittanut tuomitsemattomuutta, kiinnittymättömyyttä ja mielenhallintaa, ja vaikutukset näkyvät kyllä jo yleisessä olotilassani. Mutta se yhteyden kokemus puuttuu vielä, onko mystikolla vinkkejä tähän?

(Nimimerkille etsivä löytää) Ensinnäkin täytyy ymmärtää, että se mitä tavoittelet on maailmassa toistaiseksi aika harvinainen kokemus, ja jotain sellaista, jota pidetään hyvin vaativana saavutuksena. Esimerkiksi hindut sanovat sitä atmanin ja brahmanin yhtymiseksi, vapautumiseksi jälleensyntymisen pyörästä, ja että sitä pitää tavoitella jopa tuhansia jälleensyntymiä. Jotkut buddhalaiset omistautuvat valaistumisen tavoitteluun niin että vetäytyvät maailmasta vuosiksi, elävät yhdessä henkisten opettajien kanssa meditoiden suuria määriä päivittäin. Ei siis kannata ihmetellä, jos ei ole mitään simppeliä niksiä jonka tietoon saatuaan voisi hetken harjoittaa sitä, ja olisi saavuttanut. Tämä tahtoo sanoa, että tarvitaan kärsivällisyyttä.

Toisaalta tämän ei pidä antaa lannistaa, koska jo se, että ihminen kaipaa sellaista asiaa tarkoittaa, että alkaa olla valmis. Kuinka luonnoton onkaan luonnolliselle ihmiselle voimakas halu johonkin niin muodottomaan, johonkin niin tavalliselle elämälle vieraaseen! Ihmisen on luonnollista haluta terveyttä, kauneutta, vaurautta, onnellisuutta, hyviä ihmissuhteita, mutta että joku haluaa yli kaiken valaistumista, todellisuuden ydinolemuksen tuntemista, Jumalan tai luovan voiman tuntemista, silti vaikkei vielä edes tiedä oikeastaan mitä nämä ovat ja mitä ne hyödyttävät, se on ihme. Ja sitä ei synny ihmisen omasta luonnollisesta tahdosta, vaan se tarkoittaa, että syvempi tietoisuus on jo päässyt koskettamaan ja sitä kautta kutsumaan.

Ja jos se on päässyt jo koskettamaan, vaikkakin ehkä hyvin tiedostamatta, niin se myös pystyy ohjaamaan jatkoa. Se on sentään universumin luova ja ylläpitävä voima, ja sen tahto on vetää kutsumansa siihen täyttymykseen jota hän etsii. Nyt täytyy vain luottaa siihen, että vaikka vielä olisikin tiheitä luonnollisen ihmisyyden kerroksia niin ettei koe suoraan etsimäänsä, niin tulee kyllä saamaan intuitioita siitä, mitä olisi hyvä tehdä, mitä hyvä lukea. Näitä intuitioita on hyvä noudattaa, tunnustella kaikkia asioita omassa sisimmäässään ja valita niitä käytäntöjä ja oppeja jotka itseen vetoavat. (jatkan toisessa viestissä)

Ei ole vain yhtä tietä haluttuun lopputulokseen, vaan monia. Esimerkiksi nykyisin suosittu Eckhart Tollen läsnäolon voima listaa monia niistä: nykyhetkessä pysyttely, ajatusten tarkkailu, antautuminen - ja perinteinen on esimerkiksi meditaatio. Lopulta ei tarvitse kuin riittävän, melko pienen määrän väärien estävien uskomusten tuhoamista mielestä oikealla opilla, ja sitten työtä sen harjoitteen suhteen, minkä on intuitiivisesti valinnut. Ei siis tarvitse harjoittaa montaa tekniikkaa tai tietä, ja niiden sekoittaminen voi jopa häiritä. Toki voi vaihtaa yhdesteä toiseen, jos tuntuu ettei etene entisellä.

Itse olen tykännyt eniten opetuksista ehkä Joel S. Goldsmithin "the Infinite Way":stä, jonka tosin itse löysin vasta kun olin jo kokenut sen mihin sekin kehottaa pyrkimään. Mutta se vetosi minuun koska ensinnäkin oma taustani oli kristillinen, ja toiseksi olin jo pitkään ollut kiinnostunut metafysiikasta, ja kirjoittajalla on myös siihen taipumuksia. Jollekin muulle Goldsmithin kirjoitukset voisivat olla tympeitä ja pitkästyttäviä, ja hänelle sopisi ihan joku muu tie. Jonka löytämiseen ohjaa kyllä intuitio ja halu etsiä hengellisesti.

Aina kannattaa myös muistaa vanhojen uskontojen pyhät kirjoitukset, tosin niissä ainakin itselleni oli se ongelma, että aloin oikeasti ymmärtää vasta sitten, kun olin jo kokenut sen mitä ne yrittävät opettaa tavoittelemaan. Sitä ennen minusta suuri osa oli kiinnostavaa, mutta sisäisesti ristiriitaista juttua jota en vaan ymmärtänyt, tai ymmärsin kovin kirjaimellisesti. Buddhalaisuudesta ymmärsin hyvin filosofisen puolen, mutta en siitäkään tajunnut että mikä sitten olisi se muutosvoima, joka veisi ajattelun ja filosofioiden tuolle puolen. Jeesuksen opetukset vaikuttivat minusta niin katkelmanomaisilta ja sekavilta, että ihmettelin, miten kukaan niiden perusteella voisi löytää mitään. Asiaan vaikutti varmasti myös se, että olin ollut fundamentalistikristitty aiemmin, ja minuun oli aivopesty ns. perinteiset tulkinnat, ja niistä oli vaikea päästä eroon vaikka tiesi että ne eivät toimi, ne eivät vie taivasten valtakuntaan meidän keskellämme, tässä ja nyt.

Vasta heräämiskokemukseni jälkeen löysin myös keskiajan kristilliset mystikot, ja totesin että kristikunnassa mystiikka, eli suora kokemuksellinen yhteys Jumalaan, ei olekaan ollut vieras asia. Mestari Eckhart, Juliana Norwichlainen, Avilan Teresa, Ristin Johannes, monet muut puhuivat siitä. Nämä ovat syy miksi vieläkin useimmiten sanon olevani kristitty, vaikka en kannata sitä nykyistä ristinlunastus ja kuoleman jälkeen taivaaseen -oppia jota nykyään kristinuskoksi sanotaan - kristinuskossa on ollut ja on muitakin suuntia, myös mystisiä. 

Kaikissa suunnissa keskeisiä asioita ovat nykyhetkessä eläminen ja sisäinen hiljaisuus. Hiljaisuutta vaalitaan eri tavoin, toisten tapa on muodollinen meditaatio, toisten joku muu. Aika monelle voisi sopia Goldsmithin suositus 2-3 vain muutaman minuutin meditaatiohetkestä päivittäin, koska siihen pystyy useimmat arkensa keskellä.

Mutta ei sillä että itse olisin loppuvaiheessa tuollaista noudattanut. Minulla nimittäin oli niin pakkomielteinen halu, suoranainen kuume, kokea, että koin että joko löydän tai kuolen, koska ilman löytämistä minulla ei ole mitään halua enää jatkaa merkityksetöntä elämää. Olin jo varsin kuollut maailmalle ja sen nautinnot eivät merkinneet mitään, mutta ei ollut vielä kokemusta syvemmästä tasostakaan - se välivaihe on melkoisen apatian ja masennuksen laakso, ja kuumeisen etsinnän. Meikäläinen pisti reippaasti parisuhteen poikki, osti pienen talon syrjäkulmilta ja omistautui kaiken työltä liikenevän ajan hiljaiseen luonnossa kuljeskeluun ja meditaatioon. Ei minkään opin mukaiseen, vaan pelkkään "tyhjyyden tuijottamiseen", sisäiseen kuunteluun vaikkei mitään kuulunut. Kaikkien ei tarvitse tehdä tuollaista, se on harvojen tie. Mutta minulla oli siihen polttava sisäinen palo, minun oli pakko. Moni muu etenee paljon systemaattisemmin ja rauhallisemmin, yrittämättä rynnäköllä sisään taivasten valtakuntaan. Kukin tehköön kuten oma sisin sanoo.

Ja kun on intohimo johonkin, niin ei se tunnu turhalta ja masentavalta. No, ehkä hetkittäin mieli voi kitistä, mutta minkäs teet, jos tietää että mitään muuta mitä haluakaan ei ole? Silloin on pakko etsiä sitä mikä on ainoa halu jäljellä. Saavutan sen tai kuolen yrittäessäni, minä usein sanoin itselleni turhautumisen hetkinä. Ja sitten jonain päivänä se tuli, ensin tunne ikään kuin läsnäolosta, yhteydestä johonkin tietoisuuden tasoon josta ei ollut ennen tiennyt mitään. 

Jotkut luulevat että se ensi yhteys on päämäärä, mutta ei, se on vasta alku. Se on ehkä se mitä yleisimmin valaistumiseksi kutsutaan, ja sen koettuaan on jo vahvassa johdatuksessa, ei enää hätääntyneenä ihmisjärjellä mieti mitä voisin tehdä, löydänkö koskaan. Sitä on jo löytänyt, mutta silti se on vasta vastasyntynyt Kristus, jota täytyy suojella maailmalta kunnes se kasvaa täyteen mittaansa. Läsnäolon tuntemisen jälkeen tulee yhteyden tunne, jota keskiajan mystikot kutsuivat nimellä communio - se vaihe jossa Jumala todella puhuu itselle hiljaisuudessa, johdattaa, opettaa, näyttää salaisuuksia, vastaa jos mielessään kysyy vaikka selitystä opinkohtaan. Tällöin tuntee edelleen olevansa ihminen, mutta konkreettisessä yhteydessä korkeampaan, jota voi sanoa Jumalaksi, tai korkeammaksi Itseksi, koska sen jo tietää, että se oikeastaan ei ole itsestä erillinen, vaan itse on sen ilmentymä. Sekään ei ole loppu, vaan sen jälkeen on vielä unioni - se tila, jossa kokemusta ihmisitsestä mitenkään erillisenä ei ole. Se tila, jossa ei enää sanota, että "Isä tekee teot", vaan "joka on nähnyt minut, on nähnyt myös Isän", totaalinen ykseys. 

Sanottakoon, että oma tilani vaihtelee kahden viimemainitun välillä. Rukouksessa, meditaatiossa, ja joskus arjessakin olen usein unionin tilassa, mutta usein myös hieman 'alemmassa' yhteyden tilassa, jossa koen ensisijaisesti olevani ihminen joka saa intuitioita ja voimaa Isältä. Jopa Jeesus näytti puhuvan molemmilta tasoilta käsin, välillä "ilman Isää en voi mitään tehdä" ja välillä totaalisen ykseyden näkökulmasta, joten tiedä sitten onko se kellekään mahdollista olla ihmismuodossa ja silti jatkuvassa unionin tilassa. Siitä ei kuitenkaan tarvitse murehtia, kuten ei mistään muustakaan, kun on nähnyt miten tämä koko ajassa kehkeytyvä ihmisminä ja maailma on vain illuusio, ja taustalla on Todellisuus, jossa on jo ikuisessa unionissa Lähteen kanssa. Se on itse asiassa erikoinen kokemus, yhtä aikaa nähdä perimmäinen todellisuus jossa ei ole aikaa eikä paikkaa, ja kaikki on jo, ja ihmisten illuusio kehittyvästä tietoisuudesta. Olen kahden maan kansalainen, laulavat uskovaiset, mutta joskus mietin, kuinka moni on oikeasti kokenut sen...

Kiitos näistä näkemyksistä taas, osaat muotoilla asiat mukavan ymmärrettävään muotoon. :) Olen kyllä saanut jo kokea johdatusta ja vahvistusta siitä, että tämä on itselleni se oikea tie, ja onpa minulle esitetty eräs menetelmäkin tuon kuvailemasi tilan saavuttamiseksi. Kuulin Ihmeiden Oppikurssista jo vuosia sitten, mutta silloin vielä ymmärrykseni ei ollut sillä tasolla, että olisin ollut siihen valmis: Luin opusta sieltä täältä ja turhauduin täydellisesti, kun opetukset tuntuivat niin käsittämättömiltä ja ristiriitaisilta. Vaati tämän etsikkoajan, jotta saatiin "maaperä hedelmälliseksi", ja nyt tuo kirja tuntuu puhuttelevan ihan eri tavalla. Mielenkiintoista on, että myös minulle ovat tuttuja niin buddhalaisuus, hindujen opetukset kuin pyhät kirjoituksetkin. Myös itselläni on hyvin fundamentalistinen kristillinen tausta, mutta tunsin voimakkaasti jo lapsena, että minulle iskostetut näkemykset eivät olleet totuudenmukaisia. Silti vaati vuosien työn päästä niiden vaikutuksista eroon.

Tuo kuvailusi totuuden etsintään ajavasta voimasta on varsin osuva, ja myös itselläni on ollut voimakkaita impulsseja vetäytyä maailmasta ja yrittää löytää etsimäni hiljaisuudessa. En kuitenkaan noudattanut noita impulsseja, sillä koin, että minulla on tehtävää vielä myös täällä maailman keskuudessa. Ehkä siitäkin johtuen oma lähestymistapani on sitten kuitenkin tuota rauhallisempaa sorttia. Olen jo valitettavan tietoinen siitä, kuinka pitkäjänteistä sitoutumista tämä tie vaatii, mutta koen olevani siihen vihdoin valmis. Pikaratkaisua ei todellakaan ole, vaikka sellaista olen yrittänytkin etsiä. Itselläni on ihan normaali elämä lapsineen päivineen, mutta olen jo pitkään tiennyt, että tämä elämä ei perinteisine arvoineen tarjoa minulle mielenrauhaa. Kiitos noista vastauksista vielä, ne vahvistavat entisestään jo aiemminkin hyvin voimakasta totuudenkaipuutani.

Kristitylle Mystikolle: Voitko rukoilla minun puolestani?

Olen tällä hetkellä syvän pimeän yön vaiheessa. Minusta on pudonnut lähes kaikki entinen pois, tavoitteet, luulot, elämäntavat, uskomukset... Sydämeni on täynnä rakkautta Jumalaa kohtaan ja palaa halusta palvella, mutta jotenkin en osaa vielä kuunnella Hengen opastusta. Tai sitten Hän ei halua opastaa minua. Olen hämmennyksissäni tästä tyhjyyden tunteesta. Pelkään että kuljen taas harhaan enkä osaa kuunnella, lisäksi minulla on tietysti KIIRE ymmärtämään enemmän ja enemmän (vaikka tiedänkin että tämä hetki on ainoa mitä on.) Minulla on ollut hyvin vaikea elämä tänne asti päästäkseni, ja välillä entinen heikoksi käynyt egoni yrittää tuottaa vielä kaikenlaisia pelkoja. Myös täällä maailmassa selviäminen mietityttää välillä, sillä minulla on lapsiakin, ja tämän pimeän yön vaiheen aikana olen ollut kyvytön työntekoon. En halua enää mitään mitä Jumala ei minulle halua, mutta en tiedä mitä Hän haluaa.  

up

t.55

Näitä asioita koittaa ymmärtää kovasti varsinkin silloin kun omainen kuolee.Mulla on ollut ainakin niin paljon kokemuksia siitä että toiselta puolelta otetaan yhteyttä et uskon täysin.Kuitenkin suurin osa porukasta pitää mua hulluna.Te kätkette hulluutenne älyn taakse ja höpötätte itseksenne,anonyymina.Jos koittaisitte mennä jutteleen näitä asioita vaikka jonkun kristityn papin kanssa,hänkin pitäis "tälläistä uskovaa" sekopäänä.Uskova joka mietiskelee ja sekottaa vielä kaikki tunnetut uskonnot keskenään on vaan huono.Opetan tän elämänkatsomukseni jumalasta,ylösnousemuksesta,uudelleensyntymästä,henkimaailmasta ja siitä et menneet pitää meistä huolta,vielä lapsillenikin.Hartaan kristityn mielestä olen vain huono kristitty ja vähän outo ja sellaisen mielestä joka ei usko mihinkään,olen aivan hullu.

Kiva maailma..

hulluus on suhteellista.

Esimerkiksi rahan pitäminen korkeimpana voimana on mieletöntä hulluutta ja syynä tulevaan joukkotuhoomme.

Vierailija kirjoitti:

hulluus on suhteellista.

Esimerkiksi rahan pitäminen korkeimpana voimana on mieletöntä hulluutta ja syynä tulevaan joukkotuhoomme.

Suhteellista tai ei mutta ainakin hyväksyttyä.Rahan ja menestyksen tavoittelu on yleisesti ainakin hyväksyttyä ja ihailtua.Kaikki pehmeät arvot kuten toisten auttaminen tai toisista huoltapitäminen ei sitä ole,paitsi jos sen tekee joku varakas.

Ihmisen ego on psykopaatti. sen hallitessa tämä on tätä.

Vierailija kirjoitti:

Kristitylle Mystikolle: Voitko rukoilla minun puolestani?

Olen tällä hetkellä syvän pimeän yön vaiheessa. Minusta on pudonnut lähes kaikki entinen pois, tavoitteet, luulot, elämäntavat, uskomukset... Sydämeni on täynnä rakkautta Jumalaa kohtaan ja palaa halusta palvella, mutta jotenkin en osaa vielä kuunnella Hengen opastusta. Tai sitten Hän ei halua opastaa minua. Olen hämmennyksissäni tästä tyhjyyden tunteesta. Pelkään että kuljen taas harhaan enkä osaa kuunnella, lisäksi minulla on tietysti KIIRE ymmärtämään enemmän ja enemmän (vaikka tiedänkin että tämä hetki on ainoa mitä on.) Minulla on ollut hyvin vaikea elämä tänne asti päästäkseni, ja välillä entinen heikoksi käynyt egoni yrittää tuottaa vielä kaikenlaisia pelkoja. Myös täällä maailmassa selviäminen mietityttää välillä, sillä minulla on lapsiakin, ja tämän pimeän yön vaiheen aikana olen ollut kyvytön työntekoon. En halua enää mitään mitä Jumala ei minulle halua, mutta en tiedä mitä Hän haluaa.  

Rukoilen. 

Sielun pimeän yön ominaisuus on juuri se, että on henkisesti menettänyt tai menettämässä kaiken sen mitä aiemmin piti tärkeänä, mutta vielä ei ole tullut tilalle mitään muutakaan: ei erityistä Jumalan läsnäolon tuntemusta, ei oman syvemmän minän tai ikuisen sielun tuntemista, ei erityistä hengellisen tarkoituksen tunnetta elämään. On vain loputon tyhjyys, jossa on tieto ettei mikään maallinen voi enää tyydyttää, mutta ei voi olla varma siitäkään, onko mitään hengellistä edes olemassa, koska itse ei ainakaan sellaista koe. 

Useimmille tuo on välttämätön vaihe hengellistä kasvua, mutta tuskallinen, sitä ei voi kieltää. Sen jo läpi käyneenä on helppo sanoa, että ota vaan hetki kerrallaan, älä mieti tulevaa äläkä mennyttä, älä sitä kauanko yö on jo kestänyt tai kauanko sitä pitää vielä kestää, mutta tiedän että siinä kokemuksessa ollessa ei pysty hallitsemaan hätääntynyttä ihmismieltään niin, että onnistuisi jatkuvasti pysymään nykyhetkessä ja luottamuksessa. Sitten kun siihen pystyy, yö onkin jo ohi ja aamu sarastaa. Siihen asti täytyy vaan ottaa yksi isku kerrallaan, yksi askel kerrallaan, koska henkinen vastustaminen vain lisää omaa tuskaa eikä hyödytä mitään.

Vierailija kirjoitti:

Näitä asioita koittaa ymmärtää kovasti varsinkin silloin kun omainen kuolee.Mulla on ollut ainakin niin paljon kokemuksia siitä että toiselta puolelta otetaan yhteyttä et uskon täysin.Kuitenkin suurin osa porukasta pitää mua hulluna.Te kätkette hulluutenne älyn taakse ja höpötätte itseksenne,anonyymina.Jos koittaisitte mennä jutteleen näitä asioita vaikka jonkun kristityn papin kanssa,hänkin pitäis "tälläistä uskovaa" sekopäänä.Uskova joka mietiskelee ja sekottaa vielä kaikki tunnetut uskonnot keskenään on vaan huono.Opetan tän elämänkatsomukseni jumalasta,ylösnousemuksesta,uudelleensyntymästä,henkimaailmasta ja siitä et menneet pitää meistä huolta,vielä lapsillenikin.Hartaan kristityn mielestä olen vain huono kristitty ja vähän outo ja sellaisen mielestä joka ei usko mihinkään,olen aivan hullu.

Kiva maailma..

Sellaista se on. Ihmiset ajattelevat mielellään, että ne barbaariset ajat ovat kauan sitten menneet, jolloin ei sallittu kuin uskomus yhteen yhteiseen totuuteen, siihen oman heimon tai kansan perinteiseen uskomusjärjestelmään. Samaan aikaan ihmiset tekevät luonnontieteellisestä maailmankuvasta ainoaa ns. järkeville ihmisille sallittua maailmankuvaa, ja sen rajat mihin uskotaan kapenevat koko ajan. Sivistyksen edistys entisiin aikoihin on lähinnä siinä, että enää väärin ajattelijoita ei laiteta roviolle tai ristille, vaan heidät tuomitaan mielessä ja puheissa mielisairaiksi ja täten mitätöidään täysin. 

Itselläni on ihan sisäisesti saatu ohje, että minun ei tule arjessani puhua näistä asioista muuten kuin jos koen siihen sisäisen kutsun, jos koen että henkilö jonka kanssa keskustelen on vastaanottavainen. Se ei hyödytä ketään, jos puhuu niistä pilkkaajille: pilkkaaja ei hyödy, minä en hyödy, ja mikä pahinta, se ei tuota Jumalallekaan kunniaa vaan päinvastoin, ihmiset alkavat ajatella että Jumalaan uskovat ihmiset ovat mielisairaan oloisia kummajaisia. Parempi on olla normaalisti kuin muutkin, ja pitää sielunsa syvyydet piilossa, paljastaen ne vain niille, jotka tuntevat kiinnostusta ja kutsua samalle tielle.