Kristitty mystikko, huhuu?!? Kysymyksiä.

Vierailija kirjoitti:

Saanko kysyä henkilökohtaista asiaa? Miten tämä ajatusmaailmasi ja toimintasi vaikuttaa ihmissuhteisiisi? Oletko naimisissa, jos, niin onko puoliso samanlainen? Entä työpaikalla, miten ihmiset ottavat sinut? Pitävätkö outona vai mitä?

Joskus olen ajatellut, etten halua nousta mihinkään toisiin tietoisuuksiin, avioerohan siitä seuraa jos vibat ei kohtaa.,.

Ap

En ole naimisissa eikä ole lapsia. Olin vasta kouluikäinen lapsi, kun tulin uskoon (silloin fundamentalistiseen helluntaiuskoon), ja silloin jo tiesin, että minä tulen olemaan vain Kristuksen morsian, omistautumaan hengelliselle elämälle. Tulihan sitä jossain vaiheessa parisuhteita kokeiltua silti, mutta totesin että minä vaan taidan olla "lahjoiltani" tosiaan enemmän hengellisten asioiden ihminen kuin käytännön perhe-elämän. Huomasin olevani varsin erakko luonne, joka kaipasin hiljaista kuljeskelua luonnossa ja sisäistä ja ulkoista hiljaisuutta. 

Mutta kaikista EI tule minunkaltaisiani, vaan jokaisella säilyy oma luonne. Se vaan jopa vahvistuu, kun sen alkaa nähdä arvokkaana jumalallisen yksilöllisenä itseilmaisuna ihan riippumatta siitä, millainen se luonne on. Jumala ilmaisee itseään erakkoina ja sosiaalisina ekstrovertteinä, nopeina ja hitaina temperamentteina, kaikissa ammateissa, perheellisinä ja perheettöminä. Yksikään ei ole toista huonompi eikä mikään valaistuminen tunge ihmisiä samaan muottiin elämäntavan tai luonteen suhteen. Jokaisella on oma tiensä sen suhteen. 

Kieltämättä parisuhteessa toisen hengellinen herääminen voi olla pieni riski "eroon kasvamiselle". Ei siksi, että heränneestä tulisi outo, sellainen joka paasaa mystiikkaa ja metafysiikkaa tai istuu vaan meditoimassa jossain, vaan siksi, että joillekin ihmisille valaistunut ihminen on tavallaan liian helppo. Jotkut parisuhteet perustuvat paljolti draamalle, sille että elämään saa sisältöä ja elämisen tunnetta ristiriidoista ja haasteista toisen kanssa. Ja jos toisesta tulee täysin henkisesti vastukseton, niin toinen ei enää saa mitä haluaa ja ahdistuu, ja voi lähteä pois. Silti sanoisin että tämä riski on melko pieni, ja voi käydä hyvinkin niin että toinen ei edes huomaa koko muutosta, koska ulkoisesti toinen toimii kuten aina ennenkin. Jos toinen ei ole sellaisista asioista kiinnostunut, ei niitä kannata myös hänen päälleen syytää vaan pitää pitkälti omana sisäisenä salaisuutenaan.

Sama koskee työelämää. En minä esimerkiksi usko että minua pidetään mitenkään outona. Ja olen sentään kovana ja stressavana pidetyllä teknisellä alalla. Mutta en minä töissä puhu mitään sisäisestä elämästäni ja hengellisistä näkemyksistäni, vaan töistä ja sellaisista asioista mitä nyt ihmiset yleensä puhuu. Siitä ei olisi kellekään mitään hyötyä että "saarnaisi" näkemyksiään esim. töissä - useimmat eivät ymmärtäisi ja itse saisi vain hullun maineen.

Yleensäkin ne jotka kulkevat pitkälle sitä tietä jota itsekin kuljet, ovat tässä maailmassa ns. edistyneitä opettajia, joiden opista ei ole useimmille hyötyä. Useimmat ovat tasolla, jolla psyykkinen viisaus ja perinteinen uskonnollisuus riittää, eikä heille kannata tuputtaa sitä, mitä he eivät voisi kuitenkaan ymmärtää. Parempi on keskittyä omaan sisäiseen elämään, ja ne jotka hyötyvät sinusta, ja jotka kaipaavat mitä edustat, löytävät kyllä itse luoksesi, ilman "mainostustakin". 

Käyttäjä102 kirjoitti:

Kaaosmaagi kirjoitti:

Lienemme melko lailla samoilla linjoilla. Varoisin kuitenkin käsitettä illuusio ellei illuusiota määritellä tarkasti.

Ei "ego" ole illuusiota sen enempää tai vähempää kuin sormesi on illuusio. "Ego" ei myöskään ole Sinä sen enempää tai vähempää kuin sormesi on Sinä. Egon pitäminen koko minuutena/tietoisuutena sen sijaan on illuusio.

Se mitä yleisesti pidämme Minuutena (ego) on aistimuksia ja puhetta, mutta se ei ole Minä tai edes tietoisuus. On erittäin helppoa todistaa käytännössä kenelle tahansa, että näin on.

Todellisuuden pitämiseen illuusiona vaadin mielipiteen esittäjältä syventämistä ]:/

Mutta minulle sormeni ON illuusio ;) Koko fyysinen ilmiömaailma on. 

Mutta siitä ajattelen samoin kuin sinä, että ihmisen tasolla egoa ei ole syytä demonisoida, kuten jotkut hengelliset ajattelijat tekevät. Se on kuitenkin tarpeellinen, toimeenpaneva voima kun toimitaan ajan ja paikan illuusion sisällä. Se on pahuksen huono isäntä, mutta hyvä renki, jos se on yhteydessä itseään syvempään minän tasoon, jonka impulsseja se vaan muuntaa muotoon. Esimerkiksi jos ihminen on runoiilija ja saa luovan impulssin runoon, tarvitaan kyllä egon tasoa tulkitsemaan henkinen, muodoton impulssi ihmiskieleksi, sanoiksi ja lauseiksi. Sitten kun egosta luopuu kokonaan, luopuu myös ihmisen muodosta ja elämästä.

Miksi pidän ilmiömaailmaa illuusiona? Oman sisäisen näkemiseni takia. Olen tullut näkemään sen, että "taivasten valtakunta on teidän keskellänne", että tässä tosiaan ON todellisuus, mutta se ei ole mitään sellaista mitä ihmiset sanovat sen olevan. Kaikki todellinen on ikuista, myös jokainen meistä yksilönä (niin, jopa muoto eli "ruumis", mutta se on ihan muuta kuin se syntyvä ja vanheneva ja kuoleva objekti mitä yleensä ruumiina pidämme), mutta ihmisten perususkomukset vääristävät sen niin, että todellisuus nähdään materiaalisten, ajallisten muotojen vaihtuvuutena ajassa. Ajan ja paikan illuusiot ovat ihmisten maailman rakennusainetta, joiden läpi ikuinen ja muuttumaton tulkitaan ajassa kehittymiseksi ja muuttumiseksi. 

Onko tämä pelkkää merkityksetöntä teoriaa? Ei, koska sen kautta voi maailmaan tuoda rauhaa ja lepoa "maailman myrskyistä", jopa ihmeitä  jos sen tarpeeksi syvästi oivaltaa. Kun Jeesus paransi ramman, ei hän rukoillut mitään Jumalan voimaa muuttamaan ulkopuolista todellisuutta, vaan käski tämän ottaa vuoteensa ja kävellä. Hän näki, että sairaus rajoituksineen on illuusio, eikä mikään oikeasti pidättele ihmistä, paitsi hänen uskonsa sairaaseen ruumiiseen. Ja koska taas "parannettava" uskoi että Jeesus voi auttaa, hän pystyi luopumaan uskomuksestaan sairauteen, vaikkei itse nähnytkään varmasti sairauden illuusioluonnetta, vaan uskoi että Jeesus auttaa häntä jumalallisella voimalla.

Joku joskus sanoi, että sellainen, joka ei siirrä uskollaan vuoria siksi koska ei koe sitä tarpeelliseksi, on hölmö.

Ongelma ilmiömaailman täydellisenä illuusiona pitämisessä on se, että ainoastaan muutamalla historiaan jääneellä yksilöllä se on kestänyt sen kun pelkkää illuusiota oleva maailma oikeasti päättää tulla kylään. Talon katolta putoaminen linttaa, syöpä tappaa ja kiduttaja aiheuttaa sietämätöntä tuskaa. Kun endorfiinit on poltettu vartalosta loppuun ja kestokyky ylitetty muuttuu illuusio todelliseksi. Minusta ympäröivän todellisuuden pitäminen pelkästään illuusiona on sama asia kuin paperista askarreltujen luodinkestävien liivien käyttö - ne toimivat oikein hyvin niin kauan kun kukaan ei ammu.

Tämä ei tarkoita sitä, että pitäisin päivätajunnan käsitystä todellisuuden luonteesta edes pienenä osana siitä mikä mahdollisesti on Todellisuus. Lainatakseni Principia Discordiaeta;

"Sekä järjestys että epäjärjestys ovat ihmisen luomia käsitteitä. Ne ovat puhtaan kaaoksen keinotekoista jakamista osiin, joka kuitenkin on aina astetta syvempää kuin käsitteiden luomisen taso on.

Käsitteenluomiskoneellamme, jota kutsutaan “mieleksi”, tarkastelemme todellisuutta niiden käsitteiden läpi, joita kulttuurimme meille antaa.

Nämä käsitteet on erheellisesti nimetty “todellisuudeksi” ja ymmärtämättömät ihmiset ovat tämän takia aina hämmentyneitä siitä, että varsinkin toisten kulttuurien edustajat näkevät “todellisuuden” eri tavalla kuin he.

Ainoastaan todellisuuskäsitykset ovat erilaisia. Oikea Todellisuus (isolla T:llä) on astetta syvempää kuin todellisuuden käsite."

-

"Se on pahuksen huono isäntä, mutta hyvä renki, jos se on yhteydessä itseään syvempään minän tasoon, jonka impulsseja se vaan muuntaa muotoon"

Viisi tähteä. Loistavaa! Tässä osittain yksi kaaosmagian perusteista siinä mielessä, että ego voi myös välittää intententioitaan syvemmän minän tasolle.

Kaaosmaagi kirjoitti:

Käyttäjä102 kirjoitti:

Kaaosmaagi kirjoitti:

Lienemme melko lailla samoilla linjoilla. Varoisin kuitenkin käsitettä illuusio ellei illuusiota määritellä tarkasti.

Ei "ego" ole illuusiota sen enempää tai vähempää kuin sormesi on illuusio. "Ego" ei myöskään ole Sinä sen enempää tai vähempää kuin sormesi on Sinä. Egon pitäminen koko minuutena/tietoisuutena sen sijaan on illuusio.

Se mitä yleisesti pidämme Minuutena (ego) on aistimuksia ja puhetta, mutta se ei ole Minä tai edes tietoisuus. On erittäin helppoa todistaa käytännössä kenelle tahansa, että näin on.

Todellisuuden pitämiseen illuusiona vaadin mielipiteen esittäjältä syventämistä ]:/

Mutta minulle sormeni ON illuusio ;) Koko fyysinen ilmiömaailma on. 

Mutta siitä ajattelen samoin kuin sinä, että ihmisen tasolla egoa ei ole syytä demonisoida, kuten jotkut hengelliset ajattelijat tekevät. Se on kuitenkin tarpeellinen, toimeenpaneva voima kun toimitaan ajan ja paikan illuusion sisällä. Se on pahuksen huono isäntä, mutta hyvä renki, jos se on yhteydessä itseään syvempään minän tasoon, jonka impulsseja se vaan muuntaa muotoon. Esimerkiksi jos ihminen on runoiilija ja saa luovan impulssin runoon, tarvitaan kyllä egon tasoa tulkitsemaan henkinen, muodoton impulssi ihmiskieleksi, sanoiksi ja lauseiksi. Sitten kun egosta luopuu kokonaan, luopuu myös ihmisen muodosta ja elämästä.

Miksi pidän ilmiömaailmaa illuusiona? Oman sisäisen näkemiseni takia. Olen tullut näkemään sen, että "taivasten valtakunta on teidän keskellänne", että tässä tosiaan ON todellisuus, mutta se ei ole mitään sellaista mitä ihmiset sanovat sen olevan. Kaikki todellinen on ikuista, myös jokainen meistä yksilönä (niin, jopa muoto eli "ruumis", mutta se on ihan muuta kuin se syntyvä ja vanheneva ja kuoleva objekti mitä yleensä ruumiina pidämme), mutta ihmisten perususkomukset vääristävät sen niin, että todellisuus nähdään materiaalisten, ajallisten muotojen vaihtuvuutena ajassa. Ajan ja paikan illuusiot ovat ihmisten maailman rakennusainetta, joiden läpi ikuinen ja muuttumaton tulkitaan ajassa kehittymiseksi ja muuttumiseksi. 

Onko tämä pelkkää merkityksetöntä teoriaa? Ei, koska sen kautta voi maailmaan tuoda rauhaa ja lepoa "maailman myrskyistä", jopa ihmeitä  jos sen tarpeeksi syvästi oivaltaa. Kun Jeesus paransi ramman, ei hän rukoillut mitään Jumalan voimaa muuttamaan ulkopuolista todellisuutta, vaan käski tämän ottaa vuoteensa ja kävellä. Hän näki, että sairaus rajoituksineen on illuusio, eikä mikään oikeasti pidättele ihmistä, paitsi hänen uskonsa sairaaseen ruumiiseen. Ja koska taas "parannettava" uskoi että Jeesus voi auttaa, hän pystyi luopumaan uskomuksestaan sairauteen, vaikkei itse nähnytkään varmasti sairauden illuusioluonnetta, vaan uskoi että Jeesus auttaa häntä jumalallisella voimalla.

Joku joskus sanoi, että sellainen, joka ei siirrä uskollaan vuoria siksi koska ei koe sitä tarpeelliseksi, on hölmö.

Mitä tulee vuorten siirtämiseen, niin oma tieni on kiusauksista huolimatta pidättäytyä mistään yrityksistä käyttää voimaa ihmillisen tahtoni mukaan. Minä olen siis tavallaan "antimaagi", en ole voiman käyttäjä vaan sen käytettävissä, jos se tahtoo, milloin se tahtoo. Ja olemaan käyttämättä minua, jos se ei tahdo, silti vaikka ihmismieleni mielestä pitäisi tehdä jotain.

Spirituaalisen tason voiman erikoisuus on juuri siinä, että se on toisaalta suurin voima, mutta se tulee hinnalla, että luopuu halusta käyttää sitä inhimillisen tahdon ja viisauden mukaan. Mentaalista voimaa ihminen voi käyttää tahtonsa mukaan, ja silläkin voi saada aikaa melkoisia asioita, jos pystyy mielessään kumoamaan nykymaailman rajoittuneet perususkomukset siitä mikä on mahdollista ja mikä ei  (se on tosin ollut helpompaa joskus menneinä aikoina kun uskottiin yliluonnolliseen ja esimerkiksi magiaan). 

Mutta universumin Luovan voiman ydinvoima on "mustasukkainen Jumala", joka ei ryhdy ihmisen  palvelijaksi. Palvelussuhteen kuuluu mennä toisin päin, tai aika pian loppuu yhteys siihen tietoisuuden tasoon. Mutta jokaisella siihen yhteyden saaneella on silti ajoittain kiusauksia käyttää voimaa, oli jo Jeesuksella, kolme kuuluisaa kiusaustaan erämaassa.

Voin kuvitella että jotain tällaisia kiusauksia on ollut tapauksessa jossa Jeesusta kiusattiin muuttamaan kivi leiväksi: "Jos sinulla on kerran nälkä, mikset muuttaisi kiveä leiväksi? Olethan ennenkin tehnyt ihmeitä, joten voiman käytössä ei ole mitään pahaa! Eikä leivässä ole mitään pahaa, leivän manifestointi ja syöminen ei vahingoita ketään! Ja jos joku näkisi ihmeen, niin ehkä ne uskoisivat Jumalaankin, ja sinähän nimenomaan yrität julistaa ihmisille Jumalaa!" Ihmisjärjen mukaan kaikki tämä on viisasta, ja on hölmöä olla muuttamatta kiveä leiväksi, jos kerran pystyy. Ja silti Jeesus kieltäytyi, ja päätti että ei tee mitään oman inhimillisen viisautensa mukaan, vaan vain jos impulssi toimintaan tulee Isältä, syvemmältä tasolta. Joka lopulta on syvempi, todellinen Itse. Minä olen sen saman tien kulkijoita, ja siksi maailman silmissä erittäinkin hölmö. Joskus jopa omissanikin, mutta minä hyväksyn sen että ihmisjärkeni ei tiedä lopulta mikä on hyväksi, vaikka se niin ajoittain luulee, ja siksi pidättäydyn yrittämästä toimia omasta tahdostani. Minä vain olen hiljaa ja odotan, ja annan syvemmän tason toimia, jos se tahtoo.

"Ongelma ilmiömaailman täydellisenä illuusiona pitämisessä on se, että ainoastaan muutamalla historiaan jääneellä yksilöllä se on kestänyt sen kun pelkkää illuusiota oleva maailma oikeasti päättää tulla kylään. Talon katolta putoaminen linttaa, syöpä tappaa ja kiduttaja aiheuttaa sietämätöntä tuskaa. Kun endorfiinit on poltettu vartalosta loppuun ja kestokyky ylitetty muuttuu illuusio todelliseksi. Minusta ympäröivän todellisuuden pitäminen pelkästään illuusiona on sama asia kuin paperista askarreltujen luodinkestävien liivien käyttö - ne toimivat oikein hyvin niin kauan kun kukaan ei ammu."

Mutta se muuttuu todelliseksi vain ihmisajatuksissa, joilla ei lopulta ole paljonkaan väliä, ja jotka ovat luonteeltaan ajallisia ja ailahtelevia. Niin, kärsimys voi saada erittäin hyvinkin henkisen ikuisen olemuksensa tiedostavan ihmisen hetkeksi ajattelemaan toisin, kuten Jeesuskin syytti ristillä Jumalaa itsensä hylkäämisestä, mutta sillä ei ole mitään merkitystä. Jos ajalliseen ruumiiseen samaistuminen hetkeksi imaisikin mukaansa, niin näkemys todellisesta olemuksesta palaa viimeistään sitten, kun illusorisen olemuksen kuolema on lopettanut tuskan. Ja joka tapauksessa, koko tapahtumasarja näyttää siltä miltä ihmisen näkökulmasta näyttää vain illuusion sisältä käsin, sieltä missä on aikaa ja peräkkäisiä tapahtumia.

Mutta se on totta, että ajatuksia kaiken materiaalisen ja ajassa ilmenevän illuusioluonteesta ei pidä käyttää minään luotiliiveinä. Jos sitä yrittää, osoittaa että välittää vielä kovin paljon tästä ihmiselämän unesta ja sen jatkumisesta, eikä siis ehkä näekään sitä niin illusorisena kuin ehkä sanoo. Itse en kaipaa luotiliivejä, olen valmis lähtemään vaikka tänään tästä kokemisen tasosta, jota inhimilliseksi elämäksi sanotaan. Paremminkin on niin päin, että lähtisin mielelläni, mutta suostun jäämäänkin, jos minulle on vielä jotain tehtävää.

"

Tämä ei tarkoita sitä, että pitäisin päivätajunnan käsitystä todellisuuden luonteesta edes pienenä osana siitä mikä mahdollisesti on Todellisuus. Lainatakseni Principia Discordiaeta;

"Sekä järjestys että epäjärjestys ovat ihmisen luomia käsitteitä. Ne ovat puhtaan kaaoksen keinotekoista jakamista osiin, joka kuitenkin on aina astetta syvempää kuin käsitteiden luomisen taso on.

Käsitteenluomiskoneellamme, jota kutsutaan “mieleksi”, tarkastelemme todellisuutta niiden käsitteiden läpi, joita kulttuurimme meille antaa.

Nämä käsitteet on erheellisesti nimetty “todellisuudeksi” ja ymmärtämättömät ihmiset ovat tämän takia aina hämmentyneitä siitä, että varsinkin toisten kulttuurien edustajat näkevät “todellisuuden” eri tavalla kuin he.

Ainoastaan todellisuuskäsitykset ovat erilaisia. Oikea Todellisuus (isolla T:llä) on astetta syvempää kuin todellisuuden käsite."

On, ja on lukemattomia muitakin mahdollisia tapoja kokea Todellisuus kuin inhimillinen, tai edes aineellisten olentojen. Erilaisia unia tai illuusioita, erilaisia tulkintoja todellisuudesta, on lukemattomia. Joskus olin itse kiinnostunut sellaisten tutkimisesta meditaatiossa. Se on vähän kuin ilma olisi täynnä näkymättömiä radioaaltoja, ja kun säädät vastaanottimen tietylle taajuudelle, kuuluu yksi ohjelma, ja kun toiselle, aivan erilainen ohjelma. Huomasin jossain vaiheessa että omaa tietoisuuden tilaa voi säätää niin että kokee aivan erilaisia todellisuuksia, jotka kaikki kuitenkin ovat vain erilaisten tietoisuuden tilojen tai tasojen tulkintoja perimmäisestä. Miten voisi olla pitämättä kaikkia niitä tasoja, myös ihmisten tavanomaisia, illusorisena tai vääristymänä Perimmäisestä sen jälkeen...

En jaksa lukea koko ketjua mutta täältä voisin saada apua yhteen kysymykseen. Minä olin aikanaan kiinnostunut new age -sälästä, mm. harjoittelin visualisointia, meditoin jne. Lopetin kun se alkoi mennä siihen että meditoinnissa odottelin kieli pitkällä milloin väripilvet tulee ja joko ne kohta alkaa pyöriä ja tajusin itsekin ettei tässä ole mitään mieltä ja että teen tätä vääristä syistä ja se liika tarkoitushakuisuus esti jo meditointia onnistumasta jne. Nykyään olen yrittänyt jättää nuo asiat kokonaan taakseni mutta kun ne eivät jätä mua... Noh, lyhyestä virsi kaunis ja asiaan, yksi teoria on siis tämä salaisuus-tyyppinen eli saat mitä mitä manifestoit siihen vakaasti uskoen. Sitten taas satuin löytämään Hellstenin uusimman ja silmäilin sitä sieltä täältä, ja tuossa kirjassa oli vahvasti esillä se ajatus että "jumala" ei anna sitä mitä pyydät vaan mitä tarvit ja se voi olla jotain aivan muuta. Juttu on sillä lailla ajankohtainen että laitoin aika paljon henkisiä paukkuja ja toiveita yhteen asiaan, voisi sanoa että manifestoin oikein olan takaa ja yksityiskohtaisesti, ja se mikä toteutui oli suorastaan hulvattomalla tavalla täysin ja joka asiassa päinvastoin. Kyseessä ei ollut mikään fyysinen asia minkä olisin halunnut, mutta jos olisin yrittänyt manifestoida ison mustan venäläisen kovaäänisen lentokoneen, sainkin pikkuruisen valkoisen ja äänettömän amerikkalaisen purjeveneen.

Ymmärrä että "kaikki on illuusiota" tasolla tämä asia on merkityksetön, mutta kun en ole sillä tasolla :). Yritän pärjätä täällä vähemmän valaistuneena ja olen ihan pihalla että kuinka minun kannattaisi yrittää elämääni elää. Pakko on jotain tehdä. Manifestoi? Ole kuuliainen? Aargh.

28 lisää: toki minun elämä ei millään lailla perustu yrityksille hallita elämää manifestoimalla tms., olenpahan vain ollut huomaavinani että synkronisiteetti (koseli) vaikuttaisi todella olevan olemassa ja muutenkin tekee mieli kokeilla asioita. Ja jotkut jutut tulee tilaamatta ja pyytämättä.

Vierailija kirjoitti:

En jaksa lukea koko ketjua mutta täältä voisin saada apua yhteen kysymykseen. Minä olin aikanaan kiinnostunut new age -sälästä, mm. harjoittelin visualisointia, meditoin jne. Lopetin kun se alkoi mennä siihen että meditoinnissa odottelin kieli pitkällä milloin väripilvet tulee ja joko ne kohta alkaa pyöriä ja tajusin itsekin ettei tässä ole mitään mieltä ja että teen tätä vääristä syistä ja se liika tarkoitushakuisuus esti jo meditointia onnistumasta jne. Nykyään olen yrittänyt jättää nuo asiat kokonaan taakseni mutta kun ne eivät jätä mua... Noh, lyhyestä virsi kaunis ja asiaan, yksi teoria on siis tämä salaisuus-tyyppinen eli saat mitä mitä manifestoit siihen vakaasti uskoen. Sitten taas satuin löytämään Hellstenin uusimman ja silmäilin sitä sieltä täältä, ja tuossa kirjassa oli vahvasti esillä se ajatus että "jumala" ei anna sitä mitä pyydät vaan mitä tarvit ja se voi olla jotain aivan muuta. Juttu on sillä lailla ajankohtainen että laitoin aika paljon henkisiä paukkuja ja toiveita yhteen asiaan, voisi sanoa että manifestoin oikein olan takaa ja yksityiskohtaisesti, ja se mikä toteutui oli suorastaan hulvattomalla tavalla täysin ja joka asiassa päinvastoin. Kyseessä ei ollut mikään fyysinen asia minkä olisin halunnut, mutta jos olisin yrittänyt manifestoida ison mustan venäläisen kovaäänisen lentokoneen, sainkin pikkuruisen valkoisen ja äänettömän amerikkalaisen purjeveneen.

Ymmärrä että "kaikki on illuusiota" tasolla tämä asia on merkityksetön, mutta kun en ole sillä tasolla :). Yritän pärjätä täällä vähemmän valaistuneena ja olen ihan pihalla että kuinka minun kannattaisi yrittää elämääni elää. Pakko on jotain tehdä. Manifestoi? Ole kuuliainen? Aargh.

Minä en usko Jumalalta pyytelemiseen ollenkaan, eli siinä mielessä olen huono kommentoimaan Hellstenin ajatusta ;) Koko ajattelu lähtee siitä lähtökohdasta, että Jumala on erillinen omasta identiteetistä, ja minulle taas Jumala on Minä olen, ydinidentiteetti. Ei omalle tietoisuudelleen tarvitse kertoa mitä haluaa tai tarvitsee, se tietää sen muutenkin. Se tosin myös tosiaankin tietää sen, että vaikka "alempi" mieli tahtookin jotain, niin se olisi hyvin huonoksi sille mitä ydinminä pitää kaikkein tärkeimpänä, hengellistä kehitystä.

Silti ihmisellä on niin halutessaan tässä elämässä mahdollisuus runnoa sitä omaa pinnallisempaa tahtoaan läpi, joko materian tason keinoin, tai mentaalisen tason keinoin, jos niin haluaa. Voi vaikka alkaa juopottelemaan päivittäin, eikä mikään estä, vaikka syvempi minä ei todellakaan pidä sitä hyvänä kehityskulkuna. Tai voi visualisoida jotain mikä ei lopulta tuota hyvää lopputulosta. Ihminen voi ihan vapaasti touhuta oman tahtonsa mukaisesti tässä maailmassa, mutta luonnolliset lopputulokset täytyy myös kestää itse. Ihminen voi hyvin sulkea korvansa Jumalan tai syvemmän minän ohjaukselta, ei mikään muu pakota oikealle tielle kuin ehkä aikaansaannosten aiheuttama luontainen ahdistus ja tuska.

Siksi itse kannatan enemmän Jumalan, tai syvimmän Minän, kuuntelemista, kuin siltä pyytelemistä ja sille pelkästään puhumista. On parempi virittää oma tahtonsa sen taajuudelle, kuin yrittää vääntää Jumala oman tahtonsa taajuudelle. Mielen hiljaisuus, se että on joka päivä edes pari hetkeä jolloin vain kuuntelee sisäisyyttä, on avain tähän. Vaikka ei näiden hetkien aikana ns. kuulisi mitään, eikä kokisi mitään, niin silti on avannut itseään sille, että syvemmältä tasolta tulee myöhemmin mieleen jokin inspiraatio, jokin intuitio siitä, että mitä pitäisi tehdä tai mitä ei pitäisi tehdä. Se voi tuntua niin luonnolliselta, ettei sitä ajattele saaneensa jumalallista ohjausta ollenkaan, vaan vain saaneensa luontaisen oman idean. Mutta mikä olisikaan sen luonnollisempaa kuin tulla oman syvemmän Itsensä inspiroimaksi. Sitten tietää, onko aika odottaa, tai visualisoida, tai tehdä jotain käytännön tasolla.

Vierailija kirjoitti:

28 lisää: toki minun elämä ei millään lailla perustu yrityksille hallita elämää manifestoimalla tms., olenpahan vain ollut huomaavinani että synkronisiteetti (koseli) vaikuttaisi todella olevan olemassa ja muutenkin tekee mieli kokeilla asioita. Ja jotkut jutut tulee tilaamatta ja pyytämättä.

Suurin osa tulee aina tilaamatta ja pyytämättä, tiedostamattomina manifestaatioina, jotka kumpuavat vaan ihmiskunnan ja omista henkilökohtaisista perususkomuksista ja yleisestä tietoisuudentilasta sekä yksilön "mielen sävystä", ajatus- ja tunnemaailmasta joka sitä hallitsee. Kävisi se raskaaksi, jos täytyisi tietoisesti manifestoida kaikki luonnonlaeista ja muista tämän kokemisen tason perusoletuksista lähtien ;) 

Minusta muuten tuon kaltaisissa tutkimuksissa ja kokeiluissa ei ole mitään pahaa. Ne voivat olla erittäin avartavia metafyysisessä mielessä, avata jotain ihan olennaista siitä miten ihmisen kokema maailma rakentuu, ja monesta muustakin asiasta. 

Itselläni on tosin lopulta koittanut paluu automaattiseen manifestaatioon, mutta aivan erilaisista todellisuutta, Jumalaa, itseäni jne  koskevista perusoletuksista, ja aivan erilaisesta syvemmästä näkemisestä lähtien kuin aikanaan, ja sen takia lopputuloskin on aivan erilainen. 

Neile Donald Walch opettaa, että ns sponsoring thought totetuu aina. Tämä on joko pelko tai rakkaus.

Tältä pohjalta olen huomannut, että en pysty manifestoimaan mitään, ellen tunne rakkautta asiaa kohtaan. Voisiko siis tiedostamaton pelko vaikuttaa negaation toteutumiseen?

Ap

Kiitos tästä viestiketjusta! Laitan talteen, jotta voin palata lukemaan.

Minäkin kiitän, ja toivon, että mahdollisimman moni lukisi tämän. Ajatella, että av:lta saa tällaista hengen ravintoa! :)

Vierailija kirjoitti:

Neile Donald Walch opettaa, että ns sponsoring thought totetuu aina. Tämä on joko pelko tai rakkaus.

Tältä pohjalta olen huomannut, että en pysty manifestoimaan mitään, ellen tunne rakkautta asiaa kohtaan. Voisiko siis tiedostamaton pelko vaikuttaa negaation toteutumiseen?

Ap

Kyllä, sellaiset pelot voivat vaikuttaa asioihin. Tosin en usko niinkään että yleisellä tasolla pelko, vaan mahdolliset pelot liittyen joko prosessiin jolla yrittää saavuttaa (joillain esim. pelko että Vetovoiman lain käyttäminen on väärin), tai saavutettavaan asiaan itseensä (esim. voi manifestoida itselleen vaativaa työpaikkaa, mutta toisaalta pelätä ettei ehkä pärjäisikään siellä). Tavallisempaa kuin negaation toteutuminen on tosin se että ei toteudu oikein mitään. Toisaalta ei pidä itse antaa liikaa valtaa alitajuisille ajatuksille, koska jos alkaa ajatella, että siellä jossain tiedostamattomissa on valtava määrä ajatuksia ja uskomuksia joista en tiedä, ja jotka voivat kuitenkin tuhota kaiken mitä yritän, niin homma käy hankalaksi.

Sitä voi tuhlata vaikka koko elämänsä yrittäessään penkoa alitajunnan sisältöä, vaikka ei sellaiseen ole tarvetta. Sen sijaan vaan muuttaa uskomuksensa sellaisiksi, että ei enää usko että tiedostamattomat ajatukset vaikuttavat merkittävästi. Samoin kuin voi ajatella, että riittää että yli 50% ajatuksista on tavoitteen mukaisia, vaikka välillä tuleekin epäuskoa ja epätoivoa, eikä antaa tilapäisille epäilyksille valtaa tuhota sitä mitä yrittää manifestoida. Itse käytin aikanaan tuota paljon, huomasin että sama uskomusten laki toimii tuollakin tasolla, että voi itse päättää minkä antaa vaikuttaa manifestoinnin estämiseksi ja minkä ei. Tiedän että jotkut enemmän selvittelevät noita alitajuisia vastauskomuksiaan, ja sitä voi tehdä, jos se tuntuu hyvältä ja luonnolliselta itselle. Ihmisten psyyket on erilaisia, ja vähän erilaiset tekniikat toimivat eri ihmisillä.

Itselläni ei koskaan liittynyt manifestointiin erityisiä tunnetiloja.  Varsinkin sitten kun aloin olemaan siinä hyvä, se oli kuin kevyttä leikkiä, ja saatoin tehdä sitä vain ilokseni, ilman mitään erityistä tunnetta: tarvetta, rakkautta tai mitään erityistä. Vähän kuin ottaisi muovailuvahaa ja päättäisi että taidanpa tehdä tästä lehmän  - ei ihmeempiä tunteita, vain inspiraatio hetkessä ja sen toteutus.

Kiitos vinkistä, että uskomuksia voi muuttaa helpostikin. Minä olen niitä, jotka kaivavat alitajuntaansa.

jäin pohtimaan illuusiota. Ymmärrän kyllä, että jos minussa on vihaa, niin vedän puoleeni vihaisia ihmisiä, tai minussa on syyllisyyttä, niin joku tulee syyllistämään. Eli tämä on tavallaan sitä illuusiota. Mutta mihin kategoriaan eksäni kuuluu? Hän on ollut aina hyvä henkisen väkivallan käyttäjä. Mitä enemmän minä olen löytänyt tietoisuuttani, sitä vähemmän eksä on minua satuttanut. Siksi hän on koventanut otteitaan... Minulle tämä on totisinta totta enkä ymmärrä, miksi.... Minussa ei pitäisi olla tarttumapintaa... Miksi tämä tapahtuu, minkä heijastuma se on?

Ap

Kiitos tästä ketjusta.

T. Johanna

Vierailija kirjoitti:

Kiitos vinkistä, että uskomuksia voi muuttaa helpostikin. Minä olen niitä, jotka kaivavat alitajuntaansa.

jäin pohtimaan illuusiota. Ymmärrän kyllä, että jos minussa on vihaa, niin vedän puoleeni vihaisia ihmisiä, tai minussa on syyllisyyttä, niin joku tulee syyllistämään. Eli tämä on tavallaan sitä illuusiota. Mutta mihin kategoriaan eksäni kuuluu? Hän on ollut aina hyvä henkisen väkivallan käyttäjä. Mitä enemmän minä olen löytänyt tietoisuuttani, sitä vähemmän eksä on minua satuttanut. Siksi hän on koventanut otteitaan... Minulle tämä on totisinta totta enkä ymmärrä, miksi.... Minussa ei pitäisi olla tarttumapintaa... Miksi tämä tapahtuu, minkä heijastuma se on?

Ap

Miksi etsit muuten tällaiseen psyykkisen tason ratkaisua, kun ongelma luultavasti olisi ratkaistavissa yksinkertaisesti fyysisellä tasolla, olemalla kokonaan olematta yhteydessä exään, tai jos se ei ole mahdollista, pistää tiukat rajat sille mitä sallit ja mitä et? Itse kannatan ns. vähimmän voiman tietä - jos fyysinen ratkaisu riittää, ei ole mitään syytä käyttää psyykkisiä kuten visualisointia. Se olisi yhtä hassua kuin todeta että kukkapenkissäni on kivi, jonka haluan pois, mutta sen sijaan että hakisin rautakangen ja kampeaisin sen pois, alkaisin visualisoida kiveä pois ja miettiä, että mistä alitajuisesta syystä tuo kivi minua piinaa. Minä toteaisin mieluummin, että sellainen tämä ajan ja aineen illuusio nyt on, että joskus on kiviä paikoissa missä ei toivoisi, ja sitten niille pitää tehdä jotain.

Tuntuu, että etsit rauhaa tästä maailmasta, siitä että saisit tämän maailman (illuusion) tasolla asiat riittävän hyvin. Mutta se ei anna pysyvää rauhaa. Rauha tulee löytää sisältään, siitä että tietää mikä on nimen ja ajallisen muodon tuolla puolen. Silloin se ei ole niin kovin tärkeää, mitä tälle joka tapauksessa kuolevalle ajalliselle muodolle tapahtuu. Pyhiä miehiä ja naisia on aina pilkattu ja viety ristille, huolimatta heidän korkeasta tietoisuuden tilastaan, tai usein juuri sen takia, ja siinä todella vasta punnitaan näkemisen syvyys, että miten suhtautuu siihen. Jonkun tehtävä on voinut juurikin olla näyttää maailmalle, miten tyynesti sisäisen rauhan löytänyt voi mennä jopa äärimmäiseen maailmallisen kärsimykseen. Mutta nämä ihmiset suostuvat siihen itse, hyväksyvät itse kirkastaa Jumalaa sillä tavalla, eikä sellaiseen pakoteta ketään. 

Kun maailman yleinen tietoisuudentila on mitä on, kenenkään ei kannata ylen määrin ihmetellä, jos kokee sen seurauksia omassakin elämässään. Varsinkaan kun lopulta on niin, että tehokkain tapa päästä myös ulkoisen tason harmoniaan ei ole etsiä ulkoista harmoniaa, vaan sisäistä. "Etsikää ensin Jumalan valtakuntaa, niin myös kaikki tämä annetaan teille". Omassa elämässäni epäharmonian kokemus on nykyisin äärimmäisen vähäinen, mutta jos sellaista on, en minä sitä jää analysoimaan mistä se johtuu, vaan reagoin miten intuitio käskee. Ja se ei käske olemaan kynnysmatto hyväksikäyttäjille ja loukkaajille, esimerkiksi. Ilman vihaa ja sisäistä vastustustakin voi pitää rajansa: lähteä tilanteesta tai tehdä erittäin vakuuttavasti selväksi, että tämä ei nyt käy.

Käyttäjä102 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kiitos vinkistä, että uskomuksia voi muuttaa helpostikin. Minä olen niitä, jotka kaivavat alitajuntaansa.

jäin pohtimaan illuusiota. Ymmärrän kyllä, että jos minussa on vihaa, niin vedän puoleeni vihaisia ihmisiä, tai minussa on syyllisyyttä, niin joku tulee syyllistämään. Eli tämä on tavallaan sitä illuusiota. Mutta mihin kategoriaan eksäni kuuluu? Hän on ollut aina hyvä henkisen väkivallan käyttäjä. Mitä enemmän minä olen löytänyt tietoisuuttani, sitä vähemmän eksä on minua satuttanut. Siksi hän on koventanut otteitaan... Minulle tämä on totisinta totta enkä ymmärrä, miksi.... Minussa ei pitäisi olla tarttumapintaa... Miksi tämä tapahtuu, minkä heijastuma se on?

Ap

Miksi etsit muuten tällaiseen psyykkisen tason ratkaisua, kun ongelma luultavasti olisi ratkaistavissa yksinkertaisesti fyysisellä tasolla, olemalla kokonaan olematta yhteydessä exään, tai jos se ei ole mahdollista, pistää tiukat rajat sille mitä sallit ja mitä et? Itse kannatan ns. vähimmän voiman tietä - jos fyysinen ratkaisu riittää, ei ole mitään syytä käyttää psyykkisiä kuten visualisointia. Se olisi yhtä hassua kuin todeta että kukkapenkissäni on kivi, jonka haluan pois, mutta sen sijaan että hakisin rautakangen ja kampeaisin sen pois, alkaisin visualisoida kiveä pois ja miettiä, että mistä alitajuisesta syystä tuo kivi minua piinaa. Minä toteaisin mieluummin, että sellainen tämä ajan ja aineen illuusio nyt on, että joskus on kiviä paikoissa missä ei toivoisi, ja sitten niille pitää tehdä jotain.

Tuntuu, että etsit rauhaa tästä maailmasta, siitä että saisit tämän maailman (illuusion) tasolla asiat riittävän hyvin. Mutta se ei anna pysyvää rauhaa. Rauha tulee löytää sisältään, siitä että tietää mikä on nimen ja ajallisen muodon tuolla puolen. Silloin se ei ole niin kovin tärkeää, mitä tälle joka tapauksessa kuolevalle ajalliselle muodolle tapahtuu. Pyhiä miehiä ja naisia on aina pilkattu ja viety ristille, huolimatta heidän korkeasta tietoisuuden tilastaan, tai usein juuri sen takia, ja siinä todella vasta punnitaan näkemisen syvyys, että miten suhtautuu siihen. Jonkun tehtävä on voinut juurikin olla näyttää maailmalle, miten tyynesti sisäisen rauhan löytänyt voi mennä jopa äärimmäiseen maailmallisen kärsimykseen. Mutta nämä ihmiset suostuvat siihen itse, hyväksyvät itse kirkastaa Jumalaa sillä tavalla, eikä sellaiseen pakoteta ketään. 

Kun maailman yleinen tietoisuudentila on mitä on, kenenkään ei kannata ylen määrin ihmetellä, jos kokee sen seurauksia omassakin elämässään. Varsinkaan kun lopulta on niin, että tehokkain tapa päästä myös ulkoisen tason harmoniaan ei ole etsiä ulkoista harmoniaa, vaan sisäistä. "Etsikää ensin Jumalan valtakuntaa, niin myös kaikki tämä annetaan teille". Omassa elämässäni epäharmonian kokemus on nykyisin äärimmäisen vähäinen, mutta jos sellaista on, en minä sitä jää analysoimaan mistä se johtuu, vaan reagoin miten intuitio käskee. Ja se ei käske olemaan kynnysmatto hyväksikäyttäjille ja loukkaajille, esimerkiksi. Ilman vihaa ja sisäistä vastustustakin voi pitää rajansa: lähteä tilanteesta tai tehdä erittäin vakuuttavasti selväksi, että tämä ei nyt käy.

Parempi vertaus on se, että puutarhaani tulee häirikkö, joka heittelee niitä kiviä sinne. Kivien heittely stressaa, koska ne voivat satuttaa tai rikkoa asioita. Enkä voi estää häirikköä tulemasta yhteisten lapsien vuoksi.

Juu, yritän ratkaista fyysistä ongelmaa psyykkisellä tasolla. Mutta yritänhän manifestoida autonkin tai leivänpaahtimenkin fyysisellä tasolla. Miten tämä eroaa toisistaan?

Vai miten sinä toimisit, jos työpaikalla sinun on aivan pakko tehdä töitä kollegan kanssa, joka tuo aika ajoin yhteiseen työhuoneeseen ulisevan kiven? Et halua sitä sinne, koska se häiritsee sinua. Mutta kollega haluaa. Ja teidän on pakko olla samassa tilassa.

On toki minun vastuullani ilmaista rajani ja suojella itseäni. Mutta ei se aina ole mahdollista.

Sitä täyttä rauhaa tässä tavoitellaankin, ettei se uliseva kivi häiritsisi... Eli onko se ainoa vaihtoehto, että asiat pitää vain hyväksyä, ja lopulta se ulina ei enää häiritse?

Ap

Yleensä autoa tai leivänpaahdinta aletaan kuitenkin hankkimaan vetovoiman lain avulla tietoisesti, jos jostain syystä ei muuten pystytä - yleensä syy on ettei ole rahaa. Jos on rahaa muutenkin, niin yleensä valitaan helpompi tapa ja käydään vaan ostamassa se leivänpaahdin tai auto (ellei sitten ihan muuten vaan testaile miten vetovoiman laki toimii). Aika usein myös ihmissuhde- tai työelämän asioissa käytännön ratkaisut on helpompi tapa. Ja sittenkin, jos manifestoi, niin täytyy muistaa seurata prosessin seurauksena nousevia käytännön toimien impulsseja, ettei olisi kuin lottovoittoa manifestoiva, joka ei ikinä edes lottoa, tai työpaikkaa manifestoiva joka ei hae töitä. 

Tämän sanon lähinnä siksi, kun on olemassa ihmisiä jotka innostuvat niin paljon vetovoiman laista, että eivät haluaisi enää ottaa juuri käytännön vastuuta elämästään. Olen tavannut ihmisen, jolla oli asia joka olisi vaatinut juridisia toimia, mutta hänestä sellaiseen ei pitäisi joutua, vaan ongelma pitäisi pystyä ratkaisemaan puhtaan henkisellä tasolla. Jos tuota tietä seuraa johdonmukaisesti, ei kohta enää tee yhtään mitään muuta kuin visualisoi. Taivaan linnut eivät tosin kanna huolta huomisesta, ja silti taivaallinen Isä ruokkii ne, mutta eivät ne myöskään istu nokka auki kohti taivasta ja odota että ruoka putoaa suoraan sinne. En missään nimessä väitä että sinä olisit tuollainen, vaan kommentoin lähinnä sitä miksi yleensä otin esiin tuon sinänsä itsestäänselvän asian, että usein käytännöllinen ratkaisu on paras. Näitä kun lukee muutkin ihmiset.

Ja myös siksi, että se on lähellä sitä haastetta jonka olen omaan elämääni valinnut, kun olen valinnut työelämän erittäin hektisellä areenalla, jossa työn koko luonne on ongelmien ratkaisua, ristiriitojen selvittelyä jne. On melko helppoa olla henkinen ihminen, jos omistautuu kokonaan esim. henkisen opettajan uralle tai muuttaa pientilalle omavaraistalouteen mietiskelemään ja rauhallista työtä tekemään, mutta haasteita kaipaavat tekevät sitä keskellä liike-elämän pyörteitä, samalla kun juoksevat oravanpyörässä tuhatta ja sataa ;)

"Vai miten sinä toimisit, jos työpaikalla sinun on aivan pakko tehdä töitä kollegan kanssa, joka tuo aika ajoin yhteiseen työhuoneeseen ulisevan kiven? Et halua sitä sinne, koska se häiritsee sinua. Mutta kollega haluaa. Ja teidän on pakko olla samassa tilassa."

En voi tietää etukäteen. Intuitio siitä miten toimia tai jättää toimimatta tulee hetkessä. Yleensä kaikki tuollaiset ratkeavat aika helposti, kun pysyy henkisessä näkemyksessä, jossa näkee sen "änkyröivän" tai vaikka huutavan ihmisen Jumalan lapsena, joka pohjiimmiltaan on saman Hengen ilmenemä kuin minäkin. Muistaa, että me olemme samalla puolella, vaikka toinen ei ehkä sitä vielä tiedä, sisaria ja veljiä. Sellainen näkeminen yleensä vaikuttaa ihmisiin niin, että asiat ratkeavat ilman pahaa mieltä kellekään. Henkinen asenteeni on: "Kristus vaikeassa valepuvussa, mutta Kristus kuitenkin: kunnioittava tervehdys!" Ulospäin se näkyy lähinnä haluna keskustella ja ymmärtää, provosoitumattomuutena, ja niin - myös kompromissikykynä jos asia on tosiaan toiselle tärkeä ja itse pystyn sopeutumaan ongelmitta. Mutta ei ole tosiaan mitään standardiratkaisua, vaan hetken inspiraatio määrää mitä sanon ja mitä teen. On myös aikoja jolloin itsekin yllätyn jämäkkyyttäni, tai kykyäni ajaa läpi asioita 'vaikka läpi harmaan kiven' - ei se aina ole pelkkää sopeutumista.

"Sitä täyttä rauhaa tässä tavoitellaankin, ettei se uliseva kivi häiritsisi... Eli onko se ainoa vaihtoehto, että asiat pitää vain hyväksyä, ja lopulta se ulina ei enää häiritse?"

Se on yksi mahdollinen ratkaisu monissa tapauksissa. Jos tilanteeseen liittyy muita ihmisiä, niin aika usein niin että henkinen vastustamattomuus, provosoitumattomuus, johtaa siihen että toisetkin rauhoittuvat. Ainoa vaihtoehto se ei ole, on sekä käytännön ratkaisuja että psyykkisen tason ratkaisuja, sekä tietysti spirituaalisen tason ratkaisu jossa oma rauha ja näkemys myös toisesta pohjimmiltaan hyvänä ja pyhänä muuttaa kaiken. 

Joka tapauksessa, kun yllä esitit kysymyksen, että minkä heijastuma se on, että eksäsi vielä sinua häiritsee, niin luulen, että siihen kysymykseen ei kannata kauheasti vaivannäköä uhrata. Yleisin vastaus näihin asioihin kun ei ole että yksilö ajattelee jossain väärin, vaan yleisesti: maailman uskomukset ja niihin uskominen. Ihmiskunnan universaalit uskomukset, joiden mukaan tuollaiset tilanteet on mahdollisia. Ei syöpääkään voi laittaa jonkun yksilön kontolle, niin että ajattelit tai tunsit noin, syöpä on sen seuraus. Ihmiskunta uskoo syöpiin jotka iskevät melko sattumanvaraisesti ihmisiin, ja tämä kollektiivinen uskomus on pääongelma. Ihmiskunta uskoo siihen että on riitaisia eroja ja piinaavia eksiä, ja sitten kokee näitä. Ja ihmiskunta uskoo että on pahaa ja sotaa, ja kokee näitä. On paljon parempi etsiä itselleen sisäistä rauhaa muualta kuin ulkoisten olosuhteiden tasolta, kuin yrittää etsiä syitä ulkoisiin tapahtumiin psyykkiseltä tasolta.  Se kun on enemmän "tietoisuuden taso" ja myös psyykkisen tilan yleissävy, kuin mitkään yksittäiset ajattelu- tai tuntemustavat, joka vaikuttaa siihen mitä vetää puoleensa.

Jos haluaa käyttää esim. visualisointia, se on täysin ok, ja toimii, kunhan keksii omalle psyykelle sopivat tavat uskoa jo saaneesi se mitä toivot: rauha häirinnästä. Sitä ei tarvitse tietää, miksi sellainen tilanne on kohdallesi osunut, johon tarvitsisit lääkkeeksi visualisointia. Samalla kun korjaat tuota ongelmaa visualisoinnilla, toki voit jatkaa syvemmän sisäisen rauhan etsintää eksästä ja ongelmasta riippumatta.

Ihan eri juttuihin liittyvä kysymys. Mä oon myös harrastanut Salaisuus-visualisointia ja on tullut mieleen, että jos vetovoiman laki on totta, niin eikö nämä hysterisoinnit ravinnosta ja terveysasioista silloin oikeastaan aiheuta huonoa vointia ja sairautta. Ihmiset uskovat että ravinto on vaara, se voi sairastuttaa. Vetovoiman lain mukaan tällainen uskomus on itseään toteuttava. Näin myös joskus täällä lääkäriaseman mainoksen jossa luki "jokaiselle tuli kaihi". Juuri Salaisuus kirjan lukeneena tuli mieleen, että siinä meille taas syötetään uskomusta, jota mieli sitten alkaa automaattisesti visualisoida kun on sen uskonut. Mitä mieltä sinä olet näistä ravintoon ja terveyteen liittyvistä väitteistä joita tulee nykyään joka tuutista?