Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

"Naisten on helppo saada seksiseuraa" No ei ole!

Puutteessa mutta ei epätoivoinen
04.08.2016 |

.. tai ehkä olisi, jos ei yhtään mitään kriteereitä olisi kumppanille ja olisi valmis lähtemään jonkun tuntemattoman luo hotelliin. Olen nyt yrittänyt löytää netistä (iskuri, milan, alastonsuomi) seuraa satunnaiseen seksiin useamman kuukauden ajan, mutta eipä onnistukaan vaikka niin mainostetaan kuinka naisella on miehiä jonossa. Olen itse nätti, urheilullinen (ja sitä myöten hyväkroppainen) ja naisellisen näköinen 30+ nainen. Nätiksi uskallan itseäni sanoa, koska en ole keltään saanut vielä pakkeja kuvien vaihtamisen jälkeen. Etsin samanlaista seuraa, eli +-10 vuotta omaan ikääni nähden olevaa miestä; lisäksi pitäisi edes jonkin verran olla liikunnallinen ja ei saa tupakoida. Naamarajaa minulla ei ole, sillä monet miehet on livenä paljon paremman näköisiä kuin kuvissa, enkä oikeastaan edes pidä mistään hunksmalleista. Eli ihan "tavallinen pallinaama" on ulkonäön puolesta ok, kunhan ei ole kymmeniä kiloja ylipainoa. Katsotaanpa tarkemmin sitä "miesten pitkää jonoa":

Saan kyllä omiin ilmoituksiini vastauksia, ja olen toki myös ottanut paljon miehiin itse yhteyttä heidän ilmoitustensa perusteella. Sadasta ensikontaktista:

- 50 on jotain ihan muuta kuin mitä olen hakenut. Ikää on esim. 10 vuotta hakemaani enemmän tai kuvassa näkyy tupakoiva isomahainen äijä.
- 20 aloittaa tyyliin "olen nyt hotellissa, tule panemaan" tai "haluaisin roiskia s***mat naamallesi".
--> Heti alkuun karsiutuu siis noin 70% miehistä, sillä a) en vaan kiihotu pätkän vertaa isäni ikäisistä miehistä tai halua toimia kenellekään pumpattavana nukkena. Jo ihan turvallisuussyistäkään en lähde suoraan kenenkään luokse panemaan. Jäljelle jää siis 30 jotka edes suunnilleen vastaavat hakemaani ja eivät ole täysin idiootteja.

.. jatkuu

Kommentit (470)

Vierailija
121/470 |
04.08.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vastasin aikoinani huvikseni 18-vuotiaan neitosen hyvinkin rivien välistä suoraviivaiseen seksiseuranhaku-ilmoitukseen deittisivulla. Pari kohteliasta mailinvaihtoa puoleen ja toiseen kunnes neiti ilmoitti että hän haluaa tavata ja hyvinkin intiimeissä merkeissä. Sen verran jarruttelin että sovittiin tapaaminen ja tehdään siellä johtopäätökset miten edetään.

Erinäisten juttujen vuoksi tuo tapaaminen siirtyi 5 kk päähän ja menimme sokkona tuohon tapaamiseen, eli ei kuvia yms. Treffit kaupungin keskustassa, kivannäköinen ja seksikäs neitonen vastapuolena. Kahvila-baarissa muodollisuus-siiderin kesken hän kumartui puoleeni kuiskaamaan "mua himottaa tai oikeastaan panettaa ihan helvetisti...lähdetään sun kämpille" - seuraavan 18 tunnin aikana nukuttiin ehkä 4 tuntia yhteensä.

Mailikeskustelut pidettiin koko ajan suht asiallisella tasolla, joskin selvää oli että jos mätsää niin se on seksiä ja paljon/eri asennoissa/vuorotellen toisen mieltymysten mukaan. Ja koska olin uhonnut ottavani naisenkin huomioon, eihän se ole mies eikä mikään joka ei sanaansa pidä - hän sai paljon kielikutittelua ja takaapäin koska niin oli pyytänyt...

Vierailija
122/470 |
04.08.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niin elikkä on yritetty netin alhaisimmissa paikoissa ja sitten valitetaan, ettei voi saada miestä? Menepä baariin ja tee aloite about sen näköiselle miehelle, jonka kanssa olit viimeksi parisuhteessa. Ihan höpö höpöä ettet miestä saisi. Tämäkin palsta on täynnä naisia jotka kertovat miten helppoa seksiseuran saaminen on. Monet sanovat että miehet ovat "varmoja" tai että saavat netistä/tinderistä seksiseuraa vaikka samana päivänä. Jos olet vieläpä hyvännäköinen, niin on ihan paskaa että et saisi munaa.

Ap kertoi ettei jaksa valvoa, miehet on humalassa, kahden pvän treenit menee pilalle ja ja ja...

Eli tiukkis. Sellaisten on varsin vaikea saada seksiseuraa. Onhan niitä tiukkis-miehiäkin, mutta ne on myös yleensä siinä mielessä konservatiiveja, että haluavat tavanomaisen parisuhteen, ei mitään fuckbuddy-kuvioita. 

Muutenkin nuo ap:n ehdot ja vaatimukset on niin poikkeavat siitä miten ihmiset yleensä seksiseuransa hankkivat ja miten ja missä seksiä harrastavat, että todellakin täytyisi niissä ilmoituksissa joilla seuraa hakee kertoa hyvin selkeästi mitä hakee. Ei kukaan voi ymmärtää muuten, että hakee nimenomaan seksiseuraa eikä parisuhdetta, mutta ei kuitenkaan kertaseksiä ekalla kerralla, ja että päiväsaikaan, selvinpäin jne.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
123/470 |
04.08.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Puutteessa mutta ei epätoivoinen kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap haluaa olla suoraviivainen ja ilmoittaa selkeästi haluavansa vain seksisuhdetta. Sitten kun siihen heti halukkaita löytyy, karsii hän heti nämä pois liiallisen innokkuuden takia. Jotenkin hän olettaa saavansa näiltä vain huonoa seksiä tai olevan muuten vaarallisia. Vähän vaikeaksi menee.

Ap ei tunnu tajuavan, että jos miehelle ehdottaa seksiä (tai oikeastaan mitä tahansa) se tarkoittaa sitten että siihen ryhdytään saman tien. Mutta ap  ei tätä haluakaan. Hän haluaa miehen ensin tarkasteltavaksensa ja päättää sitten kelpuuttaako hän tämän seksisuhteeseen. Hän kuitenkin edellyttää että mies on aloitteellinen tämän katselmustilaisuuden järjestämisessä. Seksikumppanikandidaattien voi olla vaikea tietää ap:n logiikkaa ja toiveita ellei hän niitä selkeästi tuo esille.

Ap:n kannattaisi vielä selkeämmin tuoda esille vaatimuksensa ja sen miten hän kelpuutusprosessin haluaa viedä läpi.

Siis:

- Tavoitteena fuckbuddy-suhde / yksittäinen seksisuhde

- Ennen suhteeseen ryhtymistä tapaaminen julkisella paikalla, minkä perusteella jatkoon/ei jatkoon. .Miehen ehdotettava aika ja paikka tälle katselmustapaamiselle ja mielellään maksettava tarjoilut. Tässä yhteydessä ei puhuta seksistä eikä harrasteta sitä

- Kahvilakatselmusten jälkeen valitulle/valituille ilmoitetaan hyväksynnästä 

- Seksi tulee olla mainstream-seksiä naisen orgasmi varmistaen

- Seksiä harjoitetaan ap:n halun ja tarpeen mukaan sovitussa paikassa ennen klo 22:00

Nämä askelmerkit kun teet ilmoituksissasi selväksi, niin ehdä saat paremmin sopivia ehdokkaita. Lisäksi ikä-, koko-, ulkonäkö- yms. vaatimukset. 

"Sitten kun siihen heti halukkaita löytyy, karsii hän heti nämä pois liiallisen innokkuuden takia."

Kyllä, karsin todellakin ne jotka ilmoittavat mitä haluavat ruikkia ja mihin. Tai vaativat että tulen suoraan hotelliin. Yhä, jos tämä tekee minusta nirson, niin so be it.

Kyllä, haluan "tarkistaa" miehen ennen kuin lähden hänen kanssaan jonnekin kahden kesken. Minusta tämä on ihan järkevää varovaisuutta. Olenko ainoa joka ajattelee näin?

Kyllä, oletan että kun ilmoituksessa jo kerron että haluan käydä ensin tutustumassa kahvilla, ja viestissä kysyn "lähtisitkö kanssani kahville", niin mies osaa itse ehdottaa paikkaa ja aikaa. Eikä niin, että viestittely menee

(mies) "joo :)" 

(minä) "no milloin sulle passaisi, käykö ensi viikolla?" 

(mies) "eiköhän"

(minä)"mulle sopisi maanantaina illalla, oisko joku paikka keskustassa" 

(mies)"hmmm kyllä varmaan, en minä sieltä oikein kyllä mitään tiedä"

jne jne jne. Kyllä, sen verran prinsessa olen että en tuollaista vaan jaksa. Täydellistä aloitekyvyttömyyttä.

Ei, miehen ei tarvitse maksaa tarjoilua (kupillista kahvia).

Kyllä, seksin tulee olla mainstream-seksiä naisen orgasmi varmistaen. En ole fetissi-ihminen ja tottakai haluan itsekin saada, miksi muuten seuraa etsisin?

Kyllä, haluan tavata muulloin kuin yöaikaan.

Kyllä, olen hämmästynyt että nämä vaatimukset ovat ilmeisesti liian suuret :D!

Eivät ne välttämättä ole liian suuret, vaan ongelma on siinä, että et selkeästi ilmaise noita vaatimuksiasi, vaan oletat, että mies osaa lukea ajatuksiasi. Jos haluat olla suoraviivainen, ole sitten sitä, äläkä räväkän aloituksen jälkeen ryhdy arvoitukselliseksi prinsessaksi, jota pitää osata oikealla tavalla miellyttää, jotta heruu.

Tässä on esimerkki yhdestä ilmoituksestani:

"Jos meinaat lähettää minulle vehkeesi kuvan ja kertoa kuinka haluaisit roiskia ties mitä päälleni, älä vaivaudu tämän pidemmälle. Etsin fiksua ja kivannäköistä seuraa satunnaisiin tapaamisiin - sellaista, joka ymmärtää että tieto siitä että sinulla on sukupuolielin, ei yhtäkään naista kiihota. Harrastan itse paljon liikuntaa (sali+pyöräily) joten samanlaiset ajanviettotavat ovat ainoa ulkonäköösi kohdistuva vaatimukseni; urheilullinen ihminen harvemmin on epäviehättävä. 

En ole fetissi-ihminen enkä halua viedä neitsyyttäsi tai käyttää aikaani seksuaalineuvojana - etsin siis miestä joka on Mies riippumatta siitä mikä se syntymävuosi nyt sattuukaan olemaan, ja joka jo tietää suunnilleen mitä meidän naisten kanssa tehdään. En lähde kenenkään kanssa seksitreffeille vaan haluan ensin tutustua esim. kahvilla."

Tähän(kin) ilmoitukseen sain vastauksena peniksen kuvia, kuvauksia suorakurkkuseksistä jota minun haluttiin suorittavan, kutsuja hotelliin/panemaan jonnekin, ja useamman pyynnön opettaa 19v pojalle seksin saloja. Ja läjän niitä jotka vastasivat, ja sen jälkeen eivät millään uskaltaneet lähettää kuvaa tai sopia niitä treffejä, vaan olisivat halunneet vaan puhua seksistä. Kerro pliis kerro mitä voin vielä ilmaista suoremmin, kun tämä ilmoitukseni ei vielä selvästi tarpeeksi suoraa puhetta ollut :D?!?!

Vierailija
124/470 |
04.08.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Normaalin näköinen nainen saa seksiseuraa milloin tahansa, jos ei niin kyse on liian korkealle asetetuista kriteereistä. Jos kelpuuttaa vain vähintään 190cm komeita miljonäärejä petikumppaneiksi niin odotus voi venähtää koko elämän pituiseksi, sillä rikkaiden komistusten ei tarvitse tyytyä perusnätteihin naapurintyttöihin.

Vierailija
125/470 |

Miusta sie annoit liikaa huomiota just näille ei-toivotuille tyypeille. Asialliselle miehelle nostaa kynnystä ottaa yhteyttää tollaiseen passiivis-agressiiviseen profiiliin.

Vierailija
126/470 |

Tuo miehen katselmustilaisuus voi olla tässä yksi ongelmakohta. Ymmärrän hyvin sen, että haluat etukäteen varmistua, millainen mies on, ennen kuin menet jonnekin yksityisiin tiloihin hänen kanssaan. Mutta miehen voi taas olla vaikea ymmärtää, miksi hänen pitää tulla ensin arvoitavaksi, koska mies ei tällaisessa tilanteessa ole turvallisuudestaan huolissaan, ja jos kuvatkin on vaihdettu, on ulkonäkö jo kelpuutettu. Mies olisi silloin valmis siirtymään seuraavalle pesälle, mutta nainen vielä suorittaa arvointia. Lisäksi se, että miehen pitäisi olla aloitteellinen järjestämään itsensä arviointitilaisuus, voi varmaankin tuntua oudolta. Pitää myös ottaa huomioon, että mies suorittaa tässä tilaisuudessa myös omaa arviointia, ja liiallisen arvionnin kohteena oleminen voi olla paha turn-off ja aiheuttaa sen, että miehen kiinnostus laskee vaikka ap hänet kelpuuttaisikin.  Lopuksi sekään, että mies kahvilassa vaikuttaisi normaalilta ja turvalliselta, ei tietenkään takaa sitä, etteikö hän muualla voisi käyttäytyä toisin.

Ihmetyttää myös se, miksi ap tuntuu ajattelevan, että seksiin innokas mies ei sitten seksiin päästyään olisi kiinnostunut naisen nautinnosta, vaan haluaisi vain käyttää naista masturbointikohteena.

Niin... kuva voi olla kenestä vaan, ja hotellissa odottaakin joku ihan muu. Tai voi olla että mies haisee pahalle, tai kuva oli 10v vanha, tai ei muuten vaan henkisesti sytytä. Siinä sitten on hankala paikka sanoa että eipä nappaakaan, kun toinen odottaa sängyllä vehje pystyssä... En mä ainakaan voi luvata kenellekään kenestä olen nähnyt vain kuvan (monet ei lähettäneet sitäkään) että joo, mä tuun panemaan. Eikö teillä muilla ihan oikeasti ole mitään muita kriteereitä seksikumppanille kuin (valokuvasta nähtävissä oleva) ulkonäkö?? Olen hämmästynyt!

Jos mies lähettää minulle noita roiskimis/syväkurkku/kakkospano/jne viestejä niin kyllä, hän selvästi ei ole kiinnostunut naisen nautinnosta. Tai ainakaan minun, koska minä en noista nauti. Se ei minusta ole "innokkuutta seksiin" vaan ostoslista, jonka voi laatia maksulliselle seuralaiselle. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
127/470 |
04.08.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Absolutisti Antero (alkoholin suhteen) kirjoitti:

Paljon myös mutuilua. Jos tulisi jne.

Aloitus kuitenkin todistaa Laasaset:

Naiselle riittää seuraa absoluuttisesti. Miehelle ei riitä seuraa absoluuttisesti.

Vai puhummeko samaa kieltä?

Laasanen läpivalaistuna:

Naiselle riittää seuraa absoluuttisesti. Lue: naiselle pitäisi riittää että mies on mies, ei mitään omia mieltymyksiä ja toiveita kiska miehen on kelvattava juuri sellaisena kuin hän on.

Miehelle ei riitä seuraa absoluuttisesti. Lue: joka pojalle ei riitä/ole omaa pärstäkerrointa siihen kuvankauniiseen timmiin blondiin (kauneusihanne).

Laasasen teoriat ovat kauniille naisille katkeroituneen miehen mielipiteitä.

Valitettavasti et käsittänyt:

Kiteytänpäs. Se Ö-luokan Jorma ei saa minkäänlaista naista. Se Jorma ei saa sitä Ö-luokan Lissua, mutta Lissu saa, jos ei ole niin nuuka.

Siis kelpuuttaa kenet vaan. Mutta Jorma ei saa ketään, koska kukaan ei kelpuuta häntä, ei edes se Liisa, joka ei kelpuuta ketä vaan. Tämä on sitä absoluuttista.

Ymmärtänet sen? Toivottavasti osaat käsitellä asiaa menemättä henkilökohtaisuuksiin, kuten yleensä on palstalla tapana.

Vierailija
128/470 |
04.08.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Puutteessa mutta ei epätoivoinen kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Puutteessa mutta ei epätoivoinen kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Puutteessa mutta ei epätoivoinen kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tiedätkö itsekään, mitä haluat? Sanot etsiväsi pelkkää seksiä, mutta kuitenkin torppaat miehet, jotka ehdottavat sulle seksiä. Sanot etsiväsi normaalia miestä, mutta etsit paikoista, joissa todennäköisyys sellaisen löytymiselle on pieni. Kuka järkevä tyyppi ensinnäkään hakeutuu mainitsemillesi saiteille? Eikö jo maalaisjärki sano, ettei tollasilla sivustoilla pyöri kuin peräkammarinpoikia tai idiootteja, joilla on jotenkin kieroutunut käsitys seksistä? Jos et halua mennä baariin, kokeile Tinderiä tai ihan tavallisia netin deittisivustoja. Niissä voi ilmoittaa olevansa lähinnä seikkailumielessä liikkeellä tms. Ehkä ei edes kannata sanoa suoraan hakevansa pelkkää seksiä, se antaa ihmisestä jotenkin oudon kuvan ja vetää vain outoja tyyppejä puoleensa. Sano, että haluat tapailla muttet etsi mitään vakavaa tällä hetkellä. Hyvännäköinen nainen saa aina seksiä, jos vain osaa etsiä eikä sitten torppaa niitä seksin tarjoajia.

Sanoin tämän jo aiemmin, mutta mielestäni on aika iso harmaa alue siinä välissä missä ääripäissä on romanssi ja "roiskin spermat sun suuhun". Olen saanut vain noita jälkimmäisiä "seksiehdotuksia", ja kyllä, ne olen torpannut kaikki. Seksi tarkoittaa minulle mm. suutelua, molemminpuolista käsi/suuseksiä ja yhdyntää. Sellaista minulle ei ole tarjottu. Oliko nyt tarpeeksi rautalankaa?

Ja niin, niin näyttää olevan todennäköisyys pieni. Vinkkaa toki mikä on "tavallinen deittisivusto"!! Otan vinkit hyvin mielelläni vastaan. En kuitenkaan hakua sanoa että haluan "tapailla", koska sitä en halua enkä halua johtaa ketään harhaan, joka oikeasti etsisi parisuhdetta. Minusta se olisi julmaa.

Ja jollekin muulle: kyllä, sellainen puoleen yöhön tai yli valvominen ON minulle todella rankkaa. Olen yhdeltätoista -__- ja puolelta öin ei enää ajatus kulje. Käyn kyllä välillä yökerhoissa, joten tiedän että täälläpäin niissä alkaa olla porukkaa vasta noin yhden aikaan yöllä. Klo 23 on vielä ihan autiota. Pubeissa taas istuskelee vain kaveriporukoita, olisi aika outoa mennä sinne yksin hengaamaan päivällä/alkuillasta.

No eikö vakipanon säännöllinen tapaaminenkin ole "tapailua"? Minä olen löytänyt itselleni normaalia seksiseuraa tuolla "tapailu" -termillä, siis juurikin sellaista, jossa tavataan toisiamme vain tarkoituksena harrastaa seksiä. No ollaan kyllä pari kertaa myös juotu vähän skumppaa panotreffien yhteydessä, mutta en silti laske niitä "normaaleiksi" treffeiksi.

Mulla on pelko, että jos ilmaisen etsiväni "tapailuseuraa", niin johdan harhaan jotakuta joka kuitenkin haluaisi seurustella. Yhä, minusta toisten harhaanjohtaminen on julmaa, enkä halua antaa kenellekään turhia odotuksia parisuhteesta kun en sellaista kerran etsi. Mutta onko siis todellakin niin, että "tapailu" on yleinen keino ilmaista että etsii vain fuckbuddya? Itselle kun tuo "tapailu" merkitsee ennemmin jotain kevytseurustelua, jossa esim. käydään elokuvissa tai vietetään ylipäätään aikaa muutenkin kuin seksin merkeissä.

Voi taivas mitä analysointia jo ennen kuin mitään on tapahtunut. Eipä ihme, jos joillain naisilla ei käy kala onkeen.

Tässä ollaan kuitenkin ihmisten kanssa tekemisissä, ja seksuaalisuus on aika intiimi asia. Kyllä, sen verran haluan analysoida etten loukkaa ketään. Minusta olisi hirveää jos "tapailisin" miestä ja itselleni se olisi pelkkää seksiä, ja sitten selviäisi että mies on koko ajan olettanut kyseessä olevan parisuhteen esiaste. Tuntisin itseni todella paskaksi hyväksikäyttäjäksi. Jos tämä estää multa seksisuhteet niin yhä, mieluummin olen puutteessa kuin hyväksikäyttäjä ja sydänsurujen aiheuttaja.

Jos kerrot etsiväsi tapailuseuraa ja että et ole valmis/halukas parisuhteeseen, niin silloin on kyllä miehen oma ongelma, jos hän kuvittelee tapailua "parisuhteen esiasteeksi". Ihastua toki mies voi silloinkin, mutta et ole vastuussa aikuisen ihmisen tunteista.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
129/470 |
04.08.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Jos nainen on kiinnostava, ehdotan kyllä tapaamista mahdollisimman pian. Jos ei, niin sitten se menee semmoseks liirumlaarumiks "Mikä on sun lempi jäätelö?" ym ym.

Jos haluan seksisuhteen niin haluan kyllä tietää millainen nainen on sängyssä eli silloin siitä seksistä on puhuttava etukäteen. En ole kyllä koskaan sanonut ruikkivani mitään yhtään minnekään :D

Ja lopuksi, jos "nätti" perusnainen ei osaa hommata itselleen tasokasta seksiseuraa niin ehkä sitä seksiä ei kannata harrastaa ollenkaan. Kyllä se vika silloin on siinä naisessa. Ymmärrän, jos on joku A-luokan fitnesskroppainen, joka hakee sitä todellista alfamiestä. Silloin voi olla vaikeaa.

Miksi ne miehet sitten ottaa yhteyttä, jos eivät ole kiinnostuneita?

Kaikki miehet joiden kanssa olen suostunut seksistä puhumaan, ovat osoittautuneet feikeiksi. Seksistä puhuminen ei siis kannata, koska se vie paljon aikaa mutta ei hyödytä mitään. 

Ja jep, en ilmeisesti todellakaan osaa koska lienen sitten liian suorapuheinen enkä halua tässäkään asiassa pelata mitään "tapaillaan ja esitetään että ollaan jossain suhteessa mutta oikeasti harrastetaankin vain seksiä" peliä. Ja kun en baareissa tippaakaan viihdy.

Vierailija
130/470 |
04.08.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Itse en koskaan vastaisi naisen ilmoitukseen, joka alkaa miesten haukkumisella. En kiistä etteikö naiset saisi törkypostia. Netissä nyt on hiihtäjiä joka lähtöön.

Silti seksiseuraksi valitsen naisen, jolla on lämmin sydän ja rietas mieli ;)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
131/470 |
04.08.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Puutteessa mutta ei epätoivoinen kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Puutteessa mutta ei epätoivoinen kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap haluaa olla suoraviivainen ja ilmoittaa selkeästi haluavansa vain seksisuhdetta. Sitten kun siihen heti halukkaita löytyy, karsii hän heti nämä pois liiallisen innokkuuden takia. Jotenkin hän olettaa saavansa näiltä vain huonoa seksiä tai olevan muuten vaarallisia. Vähän vaikeaksi menee.

Ap ei tunnu tajuavan, että jos miehelle ehdottaa seksiä (tai oikeastaan mitä tahansa) se tarkoittaa sitten että siihen ryhdytään saman tien. Mutta ap  ei tätä haluakaan. Hän haluaa miehen ensin tarkasteltavaksensa ja päättää sitten kelpuuttaako hän tämän seksisuhteeseen. Hän kuitenkin edellyttää että mies on aloitteellinen tämän katselmustilaisuuden järjestämisessä. Seksikumppanikandidaattien voi olla vaikea tietää ap:n logiikkaa ja toiveita ellei hän niitä selkeästi tuo esille.

Ap:n kannattaisi vielä selkeämmin tuoda esille vaatimuksensa ja sen miten hän kelpuutusprosessin haluaa viedä läpi.

Siis:

- Tavoitteena fuckbuddy-suhde / yksittäinen seksisuhde

- Ennen suhteeseen ryhtymistä tapaaminen julkisella paikalla, minkä perusteella jatkoon/ei jatkoon. .Miehen ehdotettava aika ja paikka tälle katselmustapaamiselle ja mielellään maksettava tarjoilut. Tässä yhteydessä ei puhuta seksistä eikä harrasteta sitä

- Kahvilakatselmusten jälkeen valitulle/valituille ilmoitetaan hyväksynnästä 

- Seksi tulee olla mainstream-seksiä naisen orgasmi varmistaen

- Seksiä harjoitetaan ap:n halun ja tarpeen mukaan sovitussa paikassa ennen klo 22:00

Nämä askelmerkit kun teet ilmoituksissasi selväksi, niin ehdä saat paremmin sopivia ehdokkaita. Lisäksi ikä-, koko-, ulkonäkö- yms. vaatimukset. 

"Sitten kun siihen heti halukkaita löytyy, karsii hän heti nämä pois liiallisen innokkuuden takia."

Kyllä, karsin todellakin ne jotka ilmoittavat mitä haluavat ruikkia ja mihin. Tai vaativat että tulen suoraan hotelliin. Yhä, jos tämä tekee minusta nirson, niin so be it.

Kyllä, haluan "tarkistaa" miehen ennen kuin lähden hänen kanssaan jonnekin kahden kesken. Minusta tämä on ihan järkevää varovaisuutta. Olenko ainoa joka ajattelee näin?

Kyllä, oletan että kun ilmoituksessa jo kerron että haluan käydä ensin tutustumassa kahvilla, ja viestissä kysyn "lähtisitkö kanssani kahville", niin mies osaa itse ehdottaa paikkaa ja aikaa. Eikä niin, että viestittely menee

(mies) "joo :)" 

(minä) "no milloin sulle passaisi, käykö ensi viikolla?" 

(mies) "eiköhän"

(minä)"mulle sopisi maanantaina illalla, oisko joku paikka keskustassa" 

(mies)"hmmm kyllä varmaan, en minä sieltä oikein kyllä mitään tiedä"

jne jne jne. Kyllä, sen verran prinsessa olen että en tuollaista vaan jaksa. Täydellistä aloitekyvyttömyyttä.

Ei, miehen ei tarvitse maksaa tarjoilua (kupillista kahvia).

Kyllä, seksin tulee olla mainstream-seksiä naisen orgasmi varmistaen. En ole fetissi-ihminen ja tottakai haluan itsekin saada, miksi muuten seuraa etsisin?

Kyllä, haluan tavata muulloin kuin yöaikaan.

Kyllä, olen hämmästynyt että nämä vaatimukset ovat ilmeisesti liian suuret :D!

Eivät ne välttämättä ole liian suuret, vaan ongelma on siinä, että et selkeästi ilmaise noita vaatimuksiasi, vaan oletat, että mies osaa lukea ajatuksiasi. Jos haluat olla suoraviivainen, ole sitten sitä, äläkä räväkän aloituksen jälkeen ryhdy arvoitukselliseksi prinsessaksi, jota pitää osata oikealla tavalla miellyttää, jotta heruu.

Tässä on esimerkki yhdestä ilmoituksestani:

"Jos meinaat lähettää minulle vehkeesi kuvan ja kertoa kuinka haluaisit roiskia ties mitä päälleni, älä vaivaudu tämän pidemmälle. Etsin fiksua ja kivannäköistä seuraa satunnaisiin tapaamisiin - sellaista, joka ymmärtää että tieto siitä että sinulla on sukupuolielin, ei yhtäkään naista kiihota. Harrastan itse paljon liikuntaa (sali+pyöräily) joten samanlaiset ajanviettotavat ovat ainoa ulkonäköösi kohdistuva vaatimukseni; urheilullinen ihminen harvemmin on epäviehättävä. 

En ole fetissi-ihminen enkä halua viedä neitsyyttäsi tai käyttää aikaani seksuaalineuvojana - etsin siis miestä joka on Mies riippumatta siitä mikä se syntymävuosi nyt sattuukaan olemaan, ja joka jo tietää suunnilleen mitä meidän naisten kanssa tehdään. En lähde kenenkään kanssa seksitreffeille vaan haluan ensin tutustua esim. kahvilla."

Tähän(kin) ilmoitukseen sain vastauksena peniksen kuvia, kuvauksia suorakurkkuseksistä jota minun haluttiin suorittavan, kutsuja hotelliin/panemaan jonnekin, ja useamman pyynnön opettaa 19v pojalle seksin saloja. Ja läjän niitä jotka vastasivat, ja sen jälkeen eivät millään uskaltaneet lähettää kuvaa tai sopia niitä treffejä, vaan olisivat halunneet vaan puhua seksistä. Kerro pliis kerro mitä voin vielä ilmaista suoremmin, kun tämä ilmoitukseni ei vielä selvästi tarpeeksi suoraa puhetta ollut :D?!?!

Todella epämiellyttävä tiukkis kuva sinusta tuosta ilmoituksesta tulee. Kyllä se monia provosoi varmasti ihan kiusallaankin laittamaan juuri niitä vehjekuvia ja vähän kiusaamaan. 

Vierailija
132/470 |
04.08.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Viestin 118 kirjoittaja eli viikossa parin hyvännäköisen miehen kanssa pannut täsmentää vielä: en itse urheile enkä ole timmi. Rintava, reitevä ja persevä ja tätä ko. miehet juuri kiittelivätkin. Aistin jotain itsetunto-ongelmia ja pientä pipon kireyttä ap:ssä, se harvalle on turn on. Naimista se vaan on, ei sen kummempaa, relaa chicksi ❤

En saa mitään irti sellaisesta seksistä, jossa esim. minä olen ainoa joka on aktiivinen. Enkä usko että pelolta saisin irti mitään sellaisesta, jossa joutuisin riskeeraamaan liikaa turvallisuuttani (ts. menemällä suoraan hotelliin esim.). Tai sellaisesta seksistä, joka ei ole ollenkaan oma juttuni (esim. ne bukkake-ehdotukset). Sama olisi sitten pyytää seksistä maksu, jos siitä ei itse tyydytystä saa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
133/470 |
04.08.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Itse en koskaan vastaisi naisen ilmoitukseen, joka alkaa miesten haukkumisella. En kiistä etteikö naiset saisi törkypostia. Netissä nyt on hiihtäjiä joka lähtöön.

Silti seksiseuraksi valitsen naisen, jolla on lämmin sydän ja rietas mieli ;)

Näinpä. Tuo viesti saa oikein ihokarvat pystyyn. Heti syytetään miehiä ja pelätään epäluuloisesti pahinta. Lisäksi tulee todella tosikko kuva tyypistä jo kirjoitustyylin perusteella sekä kuva, että tässä neiti nirppanokka esittää vaatimuslistaansa kertomatta oikein mitään mitä hän tarjoaa. No pillua varmaan, kun kerran seksiseuraa hakee, mutta ei kyllä vaikuta ollenkaan lupaavalta rennoksi, mukavaksi seuraksi. 

Vierailija
134/470 |
04.08.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Pipon kireyttä se ap:llä on.

Suhteeseen pitäisi löytyä ap:n kriteerit täyttävä mies ap:n ehdoilla. Mutta mikäli kyseessä ei ole asiakas-myyjä - suhde on molempien osapuolien yleensä tehtävä kompromissejä. 

Jos taas kyseessä olisi satunnainen seksisuhde, jossa antaudutaan viettien vietäväksi, ei silloin tehdä turvallisuustarkistuksia eikä katsella kellonaikoja, eikä pohdita kumppanin orgasmintuottokykyä.

Lisäksi on huomioitava, että miehelle yleensä huono pano on vain huono pano, eikä mikään elinikäisiä traumoja tuottava kriisi.

Mikäli ap haluaa seksisuhteen ehdoillaan on hänen löydettävä kumppani, jonka haluaa samanlaista suhdetta samanlaisilla ehdoilla. Sellaisia on vähemmän markkinoilla. Suuri osa ikähaarukan "kunnollisista" miehistä on varattuja ja jäljelle jäävistä samoilla ehdoilla suhdetta hakevia ei löytyne paljoa. Jäljelle jää millä tahansa ehdoilla suhteeseen halukkaita. Ne ap taas karsii liian aloitekyvyttöminä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
135/470 |
04.08.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Puutteessa mutta ei epätoivoinen kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Puutteessa mutta ei epätoivoinen kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap haluaa olla suoraviivainen ja ilmoittaa selkeästi haluavansa vain seksisuhdetta. Sitten kun siihen heti halukkaita löytyy, karsii hän heti nämä pois liiallisen innokkuuden takia. Jotenkin hän olettaa saavansa näiltä vain huonoa seksiä tai olevan muuten vaarallisia. Vähän vaikeaksi menee.

Ap ei tunnu tajuavan, että jos miehelle ehdottaa seksiä (tai oikeastaan mitä tahansa) se tarkoittaa sitten että siihen ryhdytään saman tien. Mutta ap  ei tätä haluakaan. Hän haluaa miehen ensin tarkasteltavaksensa ja päättää sitten kelpuuttaako hän tämän seksisuhteeseen. Hän kuitenkin edellyttää että mies on aloitteellinen tämän katselmustilaisuuden järjestämisessä. Seksikumppanikandidaattien voi olla vaikea tietää ap:n logiikkaa ja toiveita ellei hän niitä selkeästi tuo esille.

Ap:n kannattaisi vielä selkeämmin tuoda esille vaatimuksensa ja sen miten hän kelpuutusprosessin haluaa viedä läpi.

Siis:

- Tavoitteena fuckbuddy-suhde / yksittäinen seksisuhde

- Ennen suhteeseen ryhtymistä tapaaminen julkisella paikalla, minkä perusteella jatkoon/ei jatkoon. .Miehen ehdotettava aika ja paikka tälle katselmustapaamiselle ja mielellään maksettava tarjoilut. Tässä yhteydessä ei puhuta seksistä eikä harrasteta sitä

- Kahvilakatselmusten jälkeen valitulle/valituille ilmoitetaan hyväksynnästä 

- Seksi tulee olla mainstream-seksiä naisen orgasmi varmistaen

- Seksiä harjoitetaan ap:n halun ja tarpeen mukaan sovitussa paikassa ennen klo 22:00

Nämä askelmerkit kun teet ilmoituksissasi selväksi, niin ehdä saat paremmin sopivia ehdokkaita. Lisäksi ikä-, koko-, ulkonäkö- yms. vaatimukset. 

"Sitten kun siihen heti halukkaita löytyy, karsii hän heti nämä pois liiallisen innokkuuden takia."

Kyllä, karsin todellakin ne jotka ilmoittavat mitä haluavat ruikkia ja mihin. Tai vaativat että tulen suoraan hotelliin. Yhä, jos tämä tekee minusta nirson, niin so be it.

Kyllä, haluan "tarkistaa" miehen ennen kuin lähden hänen kanssaan jonnekin kahden kesken. Minusta tämä on ihan järkevää varovaisuutta. Olenko ainoa joka ajattelee näin?

Kyllä, oletan että kun ilmoituksessa jo kerron että haluan käydä ensin tutustumassa kahvilla, ja viestissä kysyn "lähtisitkö kanssani kahville", niin mies osaa itse ehdottaa paikkaa ja aikaa. Eikä niin, että viestittely menee

(mies) "joo :)" 

(minä) "no milloin sulle passaisi, käykö ensi viikolla?" 

(mies) "eiköhän"

(minä)"mulle sopisi maanantaina illalla, oisko joku paikka keskustassa" 

(mies)"hmmm kyllä varmaan, en minä sieltä oikein kyllä mitään tiedä"

jne jne jne. Kyllä, sen verran prinsessa olen että en tuollaista vaan jaksa. Täydellistä aloitekyvyttömyyttä.

Ei, miehen ei tarvitse maksaa tarjoilua (kupillista kahvia).

Kyllä, seksin tulee olla mainstream-seksiä naisen orgasmi varmistaen. En ole fetissi-ihminen ja tottakai haluan itsekin saada, miksi muuten seuraa etsisin?

Kyllä, haluan tavata muulloin kuin yöaikaan.

Kyllä, olen hämmästynyt että nämä vaatimukset ovat ilmeisesti liian suuret :D!

Eivät ne välttämättä ole liian suuret, vaan ongelma on siinä, että et selkeästi ilmaise noita vaatimuksiasi, vaan oletat, että mies osaa lukea ajatuksiasi. Jos haluat olla suoraviivainen, ole sitten sitä, äläkä räväkän aloituksen jälkeen ryhdy arvoitukselliseksi prinsessaksi, jota pitää osata oikealla tavalla miellyttää, jotta heruu.

Tässä on esimerkki yhdestä ilmoituksestani:

"Jos meinaat lähettää minulle vehkeesi kuvan ja kertoa kuinka haluaisit roiskia ties mitä päälleni, älä vaivaudu tämän pidemmälle. Etsin fiksua ja kivannäköistä seuraa satunnaisiin tapaamisiin - sellaista, joka ymmärtää että tieto siitä että sinulla on sukupuolielin, ei yhtäkään naista kiihota. Harrastan itse paljon liikuntaa (sali+pyöräily) joten samanlaiset ajanviettotavat ovat ainoa ulkonäköösi kohdistuva vaatimukseni; urheilullinen ihminen harvemmin on epäviehättävä. 

En ole fetissi-ihminen enkä halua viedä neitsyyttäsi tai käyttää aikaani seksuaalineuvojana - etsin siis miestä joka on Mies riippumatta siitä mikä se syntymävuosi nyt sattuukaan olemaan, ja joka jo tietää suunnilleen mitä meidän naisten kanssa tehdään. En lähde kenenkään kanssa seksitreffeille vaan haluan ensin tutustua esim. kahvilla."

Tähän(kin) ilmoitukseen sain vastauksena peniksen kuvia, kuvauksia suorakurkkuseksistä jota minun haluttiin suorittavan, kutsuja hotelliin/panemaan jonnekin, ja useamman pyynnön opettaa 19v pojalle seksin saloja. Ja läjän niitä jotka vastasivat, ja sen jälkeen eivät millään uskaltaneet lähettää kuvaa tai sopia niitä treffejä, vaan olisivat halunneet vaan puhua seksistä. Kerro pliis kerro mitä voin vielä ilmaista suoremmin, kun tämä ilmoitukseni ei vielä selvästi tarpeeksi suoraa puhetta ollut :D?!?!

Todella epämiellyttävä tiukkis kuva sinusta tuosta ilmoituksesta tulee. Kyllä se monia provosoi varmasti ihan kiusallaankin laittamaan juuri niitä vehjekuvia ja vähän kiusaamaan. 

Ensin valitettiin että en sano asioita liian suoraan ja sitten kun sanon, niin on epämiellyttävä tiukkis?! Voi luojan tähden, kertokaa haukkumisen sijaan millainen ilmoitus sitten olisi hyvä! Ja tuollaiseksi oma ilmoitukseni on jalostunut, sen jälkeen kun ns. tavallinen "Nätti urheilullinen nainen etsii seksiseuraa. Olethan itsekin siisti, suunnilleen normaalipainoinen ja ymmärrät, että en uskalla lähteä suoraan seksitreffeille" tms. sai ihan samalla lailla pelkkää paskaa. Kymmeniä fetissiyhteenottoja, hotellipanokutsuja, toiveita neitsyyde viennistä jne jne. 

Sanot niin tai näin niin aina väärinpäin? 

Vierailija
136/470 |
04.08.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Puutteessa mutta ei epätoivoinen kirjoitti:

Tässä on esimerkki yhdestä ilmoituksestani:

"Jos meinaat lähettää minulle vehkeesi kuvan ja kertoa kuinka haluaisit roiskia ties mitä päälleni, älä vaivaudu tämän pidemmälle. Etsin fiksua ja kivannäköistä seuraa satunnaisiin tapaamisiin - sellaista, joka ymmärtää että tieto siitä että sinulla on sukupuolielin, ei yhtäkään naista kiihota. Harrastan itse paljon liikuntaa (sali+pyöräily) joten samanlaiset ajanviettotavat ovat ainoa ulkonäköösi kohdistuva vaatimukseni; urheilullinen ihminen harvemmin on epäviehättävä. 

En ole fetissi-ihminen enkä halua viedä neitsyyttäsi tai käyttää aikaani seksuaalineuvojana - etsin siis miestä joka on Mies riippumatta siitä mikä se syntymävuosi nyt sattuukaan olemaan, ja joka jo tietää suunnilleen mitä meidän naisten kanssa tehdään. En lähde kenenkään kanssa seksitreffeille vaan haluan ensin tutustua esim. kahvilla."

Tähän(kin) ilmoitukseen sain vastauksena peniksen kuvia, kuvauksia suorakurkkuseksistä jota minun haluttiin suorittavan, kutsuja hotelliin/panemaan jonnekin, ja useamman pyynnön opettaa 19v pojalle seksin saloja. Ja läjän niitä jotka vastasivat, ja sen jälkeen eivät millään uskaltaneet lähettää kuvaa tai sopia niitä treffejä, vaan olisivat halunneet vaan puhua seksistä. Kerro pliis kerro mitä voin vielä ilmaista suoremmin, kun tämä ilmoitukseni ei vielä selvästi tarpeeksi suoraa puhetta ollut :D?!?!

Eihän tuossa ole mitään epäselvää, millaista seuraa haluaa. Jokainen keskimääräisen älykkyyden omaava itsestään huolehtiva sinkkumies (25-35) terveellä itsetunnolla pystyy vastaamaan noihin vaatimuksiin, eikä tarvitse olla edes komistus näemmä. Ja toki jonkin verran "seksikokemusta".

Ilmeisesti joillakin miehillä oikeasti on verta liian vähän kropassa, meinaan jos nainen ilmoittaa noinkin suoraan seksistä niin veri valahtaa näillä miehillä sladdiin. Eikä sitä riitä sitten aivojen hapensaannin turvaamiseen, minkä seurauksena tuleepi näitä syväkurkkuilu/"lähetsähervantaanhotelliinpaneen"-tms juttuja.

Vierailija
137/470 |
04.08.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Pipon kireyttä se ap:llä on.

Suhteeseen pitäisi löytyä ap:n kriteerit täyttävä mies ap:n ehdoilla. Mutta mikäli kyseessä ei ole asiakas-myyjä - suhde on molempien osapuolien yleensä tehtävä kompromissejä. 

Jos taas kyseessä olisi satunnainen seksisuhde, jossa antaudutaan viettien vietäväksi, ei silloin tehdä turvallisuustarkistuksia eikä katsella kellonaikoja, eikä pohdita kumppanin orgasmintuottokykyä.

Hyvänen aika. Totta hemmetissa pohdin kumppanin orgasmintuottokykyä, kun olen seksikumppania etsimässä :D! Tietenkään en vaaranna turvallisuuttani lähtemällä yhden viestin perusteella jonnekin kahden kesken! Ja tottakai mulla on kriteereitä - miten on mahdollista että näin monen mielestä mikä tahansa kriteeri on aina huono, pitäisi vaan panna menemään ihan kaikkea mitä sattuu tielle tulemaan?? Vaikka se olisi itseä 20v vanhempi, lihava, tupakalle haiseva äijä joka haluaa vaan runkata päälleni. Huh huh.

Vierailija
138/470 |
04.08.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ap vaikuttaa nauttivansa pervoviesteistä. Muutoin kävelisi baariin ja olisi tyydytetty.

Vierailija
139/470 |
04.08.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Luulen, että tiedän mitä haet takaa, ja kummastelen muiden miesten asiattomia kommentteja. 

Ehkä vika on siinä, ettei sinua voi luokitella yleisiin kategorioihin? Yleensä sinun ikäisesi naiset hakevat elämänkumppania tai yhdenyön juttuja. 

Vierailija
140/470 |
04.08.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

On naisella ongelma. Itse aiheutettu. Valitettavasti.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kolme viisi kahdeksan