"Naisten on helppo saada seksiseuraa" No ei ole!
.. tai ehkä olisi, jos ei yhtään mitään kriteereitä olisi kumppanille ja olisi valmis lähtemään jonkun tuntemattoman luo hotelliin. Olen nyt yrittänyt löytää netistä (iskuri, milan, alastonsuomi) seuraa satunnaiseen seksiin useamman kuukauden ajan, mutta eipä onnistukaan vaikka niin mainostetaan kuinka naisella on miehiä jonossa. Olen itse nätti, urheilullinen (ja sitä myöten hyväkroppainen) ja naisellisen näköinen 30+ nainen. Nätiksi uskallan itseäni sanoa, koska en ole keltään saanut vielä pakkeja kuvien vaihtamisen jälkeen. Etsin samanlaista seuraa, eli +-10 vuotta omaan ikääni nähden olevaa miestä; lisäksi pitäisi edes jonkin verran olla liikunnallinen ja ei saa tupakoida. Naamarajaa minulla ei ole, sillä monet miehet on livenä paljon paremman näköisiä kuin kuvissa, enkä oikeastaan edes pidä mistään hunksmalleista. Eli ihan "tavallinen pallinaama" on ulkonäön puolesta ok, kunhan ei ole kymmeniä kiloja ylipainoa. Katsotaanpa tarkemmin sitä "miesten pitkää jonoa":
Saan kyllä omiin ilmoituksiini vastauksia, ja olen toki myös ottanut paljon miehiin itse yhteyttä heidän ilmoitustensa perusteella. Sadasta ensikontaktista:
- 50 on jotain ihan muuta kuin mitä olen hakenut. Ikää on esim. 10 vuotta hakemaani enemmän tai kuvassa näkyy tupakoiva isomahainen äijä.
- 20 aloittaa tyyliin "olen nyt hotellissa, tule panemaan" tai "haluaisin roiskia s***mat naamallesi".
--> Heti alkuun karsiutuu siis noin 70% miehistä, sillä a) en vaan kiihotu pätkän vertaa isäni ikäisistä miehistä tai halua toimia kenellekään pumpattavana nukkena. Jo ihan turvallisuussyistäkään en lähde suoraan kenenkään luokse panemaan. Jäljelle jää siis 30 jotka edes suunnilleen vastaavat hakemaani ja eivät ole täysin idiootteja.
.. jatkuu
Kommentit (470)
Vierailija kirjoitti:
Puutteessa mutta ei epätoivoinen kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap vaikuttaa nauttivansa pervoviesteistä. Muutoin kävelisi baariin ja olisi tyydytetty.
Mä myönnän, että olen täysin noviisi/kokematon seuran hankkimisessa baareista/livenä. En todellakaan osaa "kävellä baariin ja olla tyydytetty". En suoraan sanottuna edes ymmärrä, miten se baariin kävely auttaisi. Kuten monta kertaa sanoin, olen kyllä yökerhoissa käynyt muutaman kerran (ehkä joka toinen kuukausi) vuodessa ja ikinä en ole tyydytettynä niistä ulos kävellyt. Vaatinee siis vähän jotain muutakin kuin baariin kävelyn...
Älä mene mihinkään yökerhoon. Mene mukavaan pubiin hyvällä alueella, sellaiseen mihin ihmiset menee viihtymään ja juttelemaan, pelaamaan biljardia jne. Menet sinne yksin, tilaat vaikka sen alkoholittoman oluen ja istut johonkin pöytään tai baaritiskille. Katselet avoimesti ihmisiä, niin todennäköisesti sinun ei tarvitse kauaa ilman seuraa istua.
Ja jos tämän uskallat tehdä, ja tosiaan olet ihan tasokkaassa pubissa jossa käy työssäkäyviä tavallisia ihmisiä eikä jossain Kontulan räkäisimmässä spurgupubissa, niin tulet yllättämään kuinka helppoa ja mutkatonta sen luotettavan seksiseuran saaminen on.
Ei mitään tuommoisia ihmeellisiä kuvioita joissa täytyy keskustella omituisista aiheista kuten orgasmintuottokyvystä tai tykkäätkö antaa suuseksiä. Ei, vaan juttelet toisen ihmisen kanssa ihan tavallisista asioista, ja siinä sivussa molemmat pohditte omassa päässänne, että olisiko tuo sellainen tyyppi jonka kanssa haluaisin viettää yönkin. Jos ei, niin on helppo kiittää juttuseurasta ja lähteä pöydästä. Huikata että menee vielä katselemaan keitä muita täällä on paikalla tms. Kukaan ei loukkaannu, kenellekään ei tarvitse listata miksi hän ei ns. kelpaa, kaikki tapahtuu luonnollisesti ja helposti.
Huvittaa oikein nämä kuvaukset näistä nettikuvioista joita täällä on, että miten on ties mitä mulkkukuvaa ja bukkake-ehdotusta, kun itse muistan viimeisen baarista löytämäni jutun viime perjantailta. Ei mitään tuollaista, vaan mukavan oloinen insinöörimies tuli juttelemaan, tavallisen näköinen, ei silminnähden humalassa vaikka tuoppi luostariolutta olikin edessä. Siinä juteltiin sitten mm. joukkoliikenteen kehittämisestä, nykyarkkitehtuurin esteettisestä karuudesta ja mietittiin sen suhdetta luterilaiseen käytännöllisyyden ja säästäväisyyden etiikkaan, juteltiin toistemme aloista ja työelämän käytännöistä. Sen että molempia kiinnosti myös muu kuin keskustelu näki siitä, että katseet pitenivät ja hymyt yleistyivät mitä enemmän juteltiin, ja lopulta mies halusi tulla samalle puolelle pöytää istumaan kuin minä. Ja siitä jossain vaiheessa ikään kuin vahingossa käsi reidelle, melkein kuin pyytäen anteeksi ja valmiina vetämään sen pois jos en pidä, mutta kun hyväksyin, niin siitä sitten molemmat tajusi että samaa asiaa halutaan...
Vierailija kirjoitti:
Puutteessa mutta ei epätoivoinen kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Viestin 118 kirjoittaja eli viikossa parin hyvännäköisen miehen kanssa pannut täsmentää vielä: en itse urheile enkä ole timmi. Rintava, reitevä ja persevä ja tätä ko. miehet juuri kiittelivätkin. Aistin jotain itsetunto-ongelmia ja pientä pipon kireyttä ap:ssä, se harvalle on turn on. Naimista se vaan on, ei sen kummempaa, relaa chicksi ❤
En saa mitään irti sellaisesta seksistä, jossa esim. minä olen ainoa joka on aktiivinen. Enkä usko että pelolta saisin irti mitään sellaisesta, jossa joutuisin riskeeraamaan liikaa turvallisuuttani (ts. menemällä suoraan hotelliin esim.). Tai sellaisesta seksistä, joka ei ole ollenkaan oma juttuni (esim. ne bukkake-ehdotukset). Sama olisi sitten pyytää seksistä maksu, jos siitä ei itse tyydytystä saa.
Näin kokeneena irtoseksillä seksitarpeeni jo pari vuosikymmentä tyydyttäneenä täytyy sanoa että sulla on kyllä aika erikoiset kuvitelmat miehistä ja seksistä, ihan liian pessimistiset.
Ei, miesten enemmistö ei ole jotain öykkäreitä, jotka haluavat tuosta vaan käyttää reikääsi siihen että voivat tökkiä vehjettään sinne kunnes tulevat. Yleensä miehet kyllä haluavat myös olla hyviä rakastajia ja tuottaa sille naiselle, myös yhden illan kumppanille, nautintoa. Kyllä se on molemmilla sukupuolilla osa nautintoa, että pystyy tuottamaan toiselle nautintoa. Seksi myös on pitkälle viettitoimintaa, ja kyllä ne vietit ajavat muutakin tekemään kuin pelkän yhdynnän - ne laittavat haluamaan myös tutkia ja kosketella toisen kehoa, katsella sitä ja tehdä kaikenlaista hyvää tekevää.
Itse en ole koskaan osannut pelätä yhden illan suhteissa, vaikka tosiaan haen ne baareista ja samana iltana mennään petiin. Luotan sen verran ihmistuntemukseeni, että jos siinä parin tuopin ajan juttelen tyypin kanssa, niin ymmärrän onko hän turvallista ja mukavaa seuraa. Koskaan minulle ei ole sattunut minkäänlaista vaaratilannetta yhden illan seksiä hakiessani. Pahimmat pettymykset oli joskus nuorena, kun itse menin liian humalassa baariin, ja otin sitten niin humalaisen miehen että mies sammui eikä pystynyt antamaan seksiä ollenkaan :D Mutta ei mitään väkivaltaa, pakottamista mihinkään mitä en halua tms, mitään sellaista en ole koskaan kokenut.
Jotenkin tuntuu että saatat yleensä olla liian säikky ja turvallisuushakuinen näihin satunnaisempiin kumppanuuksiin, joita kuitenkin jostain syystä haluat, vaikka muuten tekstisi perusteella tulee kaikin puolin mieleen konservatiivinen ihminen, jonka luulisi olevan parisuhdeihminen. Miten muuten pystyt jonkun kahvittelun perusteella vakuuttamaan itsesi turvallisuudesta? Jos kerran miehet on petoja ja potentiaalisia vaaroja, niin eikö se vaarallinen mies voi näytellä muuta kahvittelun ajan vikitelläkseen sinut ansaan, ja alkaa alistaa ja pakottaa vasta kun olette kahden jossain?
Siinä teet tietysti oikein ettet lähde fetisseihin joista et itse pidä. Ehdotuksista ei kuitenkaan kannata loukkaantua, sillä eipä niiden harrastajillakaan ole muuta keinoa saada omanhenkistään seuraa kuin kysyä monelta että kiinnostaisiko sinua tämä juttu. Siihen voi vaan vastata että kiitos mutta ei kiitos, ei iol eminun juttuni, ja sitten mies jatkaa kysymään seuraavalta. Minusta on oikein hyvä että erikoisempien fetissien harrastajat mainitsevat tai kysyvät asiasta jo etukäteen, niin ettei tule sitten kummallekin pettymyksiä myöhemmin.
Tietenkään en pelkän kahvittelun perusteella voi olla VARMA onko joku hullu vai ei. Mutta onhan se nyt vähän parempi keino kuin mennä suoraan yksin hotelliin tai metsäautotielle! Siinä kahvin lomassa sentään näkee että mies on se jonka kuvan lähetti, ja ettei hulluus ainakaan päällepäin näy. Kyllä minusta on ihan eri asia nähdä kerran ja sitten lähteä jonnekin, kuin mennä suoraan jonnekin. Eli juuri näin kun sanoit "Luotan sen verran ihmistuntemukseeni, että jos siinä parin tuopin=kahvikupin ajan juttelen tyypin kanssa, niin ymmärrän onko hän turvallista ja mukavaa seuraa." En minäkään sen enempää vaadi!
Ja kyllä, ennen tätä seuran etsimistä luulin että miehille olisi keskimäärin tärkeää että nainenkin saa nautintoa. Mutta ihan oikeasti, jos viestit on pelkkää mieheen keskittymistä (taas, nuo roiskimis- yms fetissiviestit), niin tuleeko sulle fiilis että kyllä tuo mies välittää naisenkin nautinnosta? Ihan oikeasti, en usko!
En ole loukkaantunut ehdotuksista, olen turhautunut; että vaikka kuinka tarkkaan kerron mitä etsin ja mitä en, tuntuvat miehet lukevan tasan ekan sanan "nainen" ja sitten alkaa näppis laulaa niitä fetissejä. Ja täällä valtaosa on sitä mieltä että kun en näitä halua toteuttaa, tarkoittaa se että oikeasti en haluakaan seksiä.

Pipon kireyttä se ap:llä on.
Suhteeseen pitäisi löytyä ap:n kriteerit täyttävä mies ap:n ehdoilla. Mutta mikäli kyseessä ei ole asiakas-myyjä - suhde on molempien osapuolien yleensä tehtävä kompromissejä.
Jos taas kyseessä olisi satunnainen seksisuhde, jossa antaudutaan viettien vietäväksi, ei silloin tehdä turvallisuustarkistuksia eikä katsella kellonaikoja, eikä pohdita kumppanin orgasmintuottokykyä.
Hyvänen aika. Totta hemmetissa pohdin kumppanin orgasmintuottokykyä, kun olen seksikumppania etsimässä :D! Tietenkään en vaaranna turvallisuuttani lähtemällä yhden viestin perusteella jonnekin kahden kesken! Ja tottakai mulla on kriteereitä - miten on mahdollista että näin monen mielestä mikä tahansa kriteeri on aina huono, pitäisi vaan panna menemään ihan kaikkea mitä sattuu tielle tulemaan?? Vaikka se olisi itseä 20v vanhempi, lihava, tupakalle haiseva äijä joka haluaa vaan runkata päälleni. Huh huh.
Miten se orgasmin saanti varmistuu siinä arviointikeskustelussa?
Puhe ei ollut orgasmin saannin varmistamisesta, vaan orgasmintuottokyvyn arvioinnista. Ei tietenkään voi varmistaa saavansa, mutta tiettyjen merkkien perusteella voi kyllä olla varma, että tuon kanssa ei ainakaan saisi. Ja sellaisia on turha tavata. Kuten niitä 56 vuotiaita tai syväkurkkua etsiviä tai "olen neitsyt mutta haluaisin että istut naamalleni" -tyyppejä.
Muunsin ap:n treffi-ilmon miehen lähettämäksi. On varmaan itsestäänselvää, miksei ap:lle vastaa fiksut tyypit.. itse olen nainen, enkä ikinä vastaisi tällaiseen ilmoitukseen, vaikka seksisuhteen haluankin. Ilmoituksesta ei todellakaan saa sellaista mielikuvaa, että vastassa olisi kiva, sympaattinen ja fiksu tyyppi, jonka kanssa voisi alkaa rentoon seksisuhteeseen. Sen sijaan tulee mielikuva katkerasta kontrollifriikistä.
"Jos meinaat lähettää minulle alapääsi kuvan ja kertoa kuinka haluaisit minun roiskivan ties mitä päällesi, älä vaivaudu tämän pidemmälle. Etsin fiksua ja kivannäköistä seuraa satunnaisiin tapaamisiin - sellaista, joka ymmärtää että tieto siitä että sinulla on sukupuolielin, ei yhtäkään miestä kiihota. Harrastan itse paljon liikuntaa (sali+pyöräily) joten samanlaiset ajanviettotavat ovat ainoa ulkonäköösi kohdistuva vaatimukseni; urheilullinen ihminen harvemmin on epäviehättävä.
En ole fetissi-ihminen enkä halua viedä neitsyyttäsi tai käyttää aikaani seksuaalineuvojana - etsin siis naista joka on Nainen riippumatta siitä mikä se syntymävuosi nyt sattuukaan olemaan, ja joka jo tietää suunnilleen mitä meidän miesten kanssa tehdään. En lähde kenenkään kanssa seksitreffeille vaan haluan ensin tutustua esim. kahvilla."
Vierailija kirjoitti:
Puutteessa mutta ei epätoivoinen kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap vaikuttaa nauttivansa pervoviesteistä. Muutoin kävelisi baariin ja olisi tyydytetty.
Mä myönnän, että olen täysin noviisi/kokematon seuran hankkimisessa baareista/livenä. En todellakaan osaa "kävellä baariin ja olla tyydytetty". En suoraan sanottuna edes ymmärrä, miten se baariin kävely auttaisi. Kuten monta kertaa sanoin, olen kyllä yökerhoissa käynyt muutaman kerran (ehkä joka toinen kuukausi) vuodessa ja ikinä en ole tyydytettynä niistä ulos kävellyt. Vaatinee siis vähän jotain muutakin kuin baariin kävelyn...
Ilman huumorintajua et tule saamaan kuin niitä limaisia ehdotuksia. Höllenä sitä hikinauhaa.
Ai se "kävele baariin ja ole tyydytetty" oli vitsi? No kuinkas se minua sitten auttoi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Puutteessa mutta ei epätoivoinen kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap vaikuttaa nauttivansa pervoviesteistä. Muutoin kävelisi baariin ja olisi tyydytetty.
Mä myönnän, että olen täysin noviisi/kokematon seuran hankkimisessa baareista/livenä. En todellakaan osaa "kävellä baariin ja olla tyydytetty". En suoraan sanottuna edes ymmärrä, miten se baariin kävely auttaisi. Kuten monta kertaa sanoin, olen kyllä yökerhoissa käynyt muutaman kerran (ehkä joka toinen kuukausi) vuodessa ja ikinä en ole tyydytettynä niistä ulos kävellyt. Vaatinee siis vähän jotain muutakin kuin baariin kävelyn...
Älä mene mihinkään yökerhoon. Mene mukavaan pubiin hyvällä alueella, sellaiseen mihin ihmiset menee viihtymään ja juttelemaan, pelaamaan biljardia jne. Menet sinne yksin, tilaat vaikka sen alkoholittoman oluen ja istut johonkin pöytään tai baaritiskille. Katselet avoimesti ihmisiä, niin todennäköisesti sinun ei tarvitse kauaa ilman seuraa istua.
Minusta tuon lisäksi kannattaa itse myös aloittaa niitä keskusteluja. En jaksa sitä että huomenna ap kirjoittaa istuneensa koko yö baarissa eikä kukaan tullut juttelemaan. Hän kun etsisi kuitenki sen baarin pimeimmän paikan naisten vessan vieressä olevan verhon takaa ja istuisi naama norsun..
No ehkä tuokin on mahdollista. Itse tosiaan olen keski-ikäinen ja läski, mutta ei ole tarvinnut vaivautua itse aloittamaan keskusteluja. Toisaalta olen luonnostani sellainen iloisen ja avoimen oloinen ihminen, jota ns. uskaltaa lähestyä. Monet onkin sanoneet että minun kanssa on tosi helppo olla. Jos ap taas on perusolemukseltaan tiukkiksen ja torjuvan oloinen, on kyllä mahdollista että miehet tulkitsee niin että tuo haluaa olla rauhassa tulematta häirityksi, ja siksi tosiaan ei saa juttuseuraa tekemättä itse aloitteita. Tiedän itsekin jopa varsin kauniita ihmisiä, jotka onnistuvat näyttämään niin jääkuningattarilta, että harva mies viitsii lähestyä, koska olettavat tulevansa tylysti torjutuksi jos niin tekevät.

Ap haluaa olla suoraviivainen ja ilmoittaa selkeästi haluavansa vain seksisuhdetta. Sitten kun siihen heti halukkaita löytyy, karsii hän heti nämä pois liiallisen innokkuuden takia. Jotenkin hän olettaa saavansa näiltä vain huonoa seksiä tai olevan muuten vaarallisia. Vähän vaikeaksi menee.
Ap ei tunnu tajuavan, että jos miehelle ehdottaa seksiä (tai oikeastaan mitä tahansa) se tarkoittaa sitten että siihen ryhdytään saman tien. Mutta ap ei tätä haluakaan. Hän haluaa miehen ensin tarkasteltavaksensa ja päättää sitten kelpuuttaako hän tämän seksisuhteeseen. Hän kuitenkin edellyttää että mies on aloitteellinen tämän katselmustilaisuuden järjestämisessä. Seksikumppanikandidaattien voi olla vaikea tietää ap:n logiikkaa ja toiveita ellei hän niitä selkeästi tuo esille.
Ap:n kannattaisi vielä selkeämmin tuoda esille vaatimuksensa ja sen miten hän kelpuutusprosessin haluaa viedä läpi.
Siis:
- Tavoitteena fuckbuddy-suhde / yksittäinen seksisuhde
- Ennen suhteeseen ryhtymistä tapaaminen julkisella paikalla, minkä perusteella jatkoon/ei jatkoon. .Miehen ehdotettava aika ja paikka tälle katselmustapaamiselle ja mielellään maksettava tarjoilut. Tässä yhteydessä ei puhuta seksistä eikä harrasteta sitä
- Kahvilakatselmusten jälkeen valitulle/valituille ilmoitetaan hyväksynnästä
- Seksi tulee olla mainstream-seksiä naisen orgasmi varmistaen
- Seksiä harjoitetaan ap:n halun ja tarpeen mukaan sovitussa paikassa ennen klo 22:00
Nämä askelmerkit kun teet ilmoituksissasi selväksi, niin ehdä saat paremmin sopivia ehdokkaita. Lisäksi ikä-, koko-, ulkonäkö- yms. vaatimukset.
"Sitten kun siihen heti halukkaita löytyy, karsii hän heti nämä pois liiallisen innokkuuden takia."
Kyllä, karsin todellakin ne jotka ilmoittavat mitä haluavat ruikkia ja mihin. Tai vaativat että tulen suoraan hotelliin. Yhä, jos tämä tekee minusta nirson, niin so be it.
Kyllä, haluan "tarkistaa" miehen ennen kuin lähden hänen kanssaan jonnekin kahden kesken. Minusta tämä on ihan järkevää varovaisuutta. Olenko ainoa joka ajattelee näin?
Kyllä, oletan että kun ilmoituksessa jo kerron että haluan käydä ensin tutustumassa kahvilla, ja viestissä kysyn "lähtisitkö kanssani kahville", niin mies osaa itse ehdottaa paikkaa ja aikaa. Eikä niin, että viestittely menee
(mies) "joo :)"
(minä) "no milloin sulle passaisi, käykö ensi viikolla?"
(mies) "eiköhän"
(minä)"mulle sopisi maanantaina illalla, oisko joku paikka keskustassa"
(mies)"hmmm kyllä varmaan, en minä sieltä oikein kyllä mitään tiedä"
jne jne jne. Kyllä, sen verran prinsessa olen että en tuollaista vaan jaksa. Täydellistä aloitekyvyttömyyttä.
Ei, miehen ei tarvitse maksaa tarjoilua (kupillista kahvia).
Kyllä, seksin tulee olla mainstream-seksiä naisen orgasmi varmistaen. En ole fetissi-ihminen ja tottakai haluan itsekin saada, miksi muuten seuraa etsisin?
Kyllä, haluan tavata muulloin kuin yöaikaan.
Kyllä, olen hämmästynyt että nämä vaatimukset ovat ilmeisesti liian suuret :D!
Eivät ne välttämättä ole liian suuret, vaan ongelma on siinä, että et selkeästi ilmaise noita vaatimuksiasi, vaan oletat, että mies osaa lukea ajatuksiasi. Jos haluat olla suoraviivainen, ole sitten sitä, äläkä räväkän aloituksen jälkeen ryhdy arvoitukselliseksi prinsessaksi, jota pitää osata oikealla tavalla miellyttää, jotta heruu.
Tässä on esimerkki yhdestä ilmoituksestani:
"Jos meinaat lähettää minulle vehkeesi kuvan ja kertoa kuinka haluaisit roiskia ties mitä päälleni, älä vaivaudu tämän pidemmälle. Etsin fiksua ja kivannäköistä seuraa satunnaisiin tapaamisiin - sellaista, joka ymmärtää että tieto siitä että sinulla on sukupuolielin, ei yhtäkään naista kiihota. Harrastan itse paljon liikuntaa (sali+pyöräily) joten samanlaiset ajanviettotavat ovat ainoa ulkonäköösi kohdistuva vaatimukseni; urheilullinen ihminen harvemmin on epäviehättävä.
En ole fetissi-ihminen enkä halua viedä neitsyyttäsi tai käyttää aikaani seksuaalineuvojana - etsin siis miestä joka on Mies riippumatta siitä mikä se syntymävuosi nyt sattuukaan olemaan, ja joka jo tietää suunnilleen mitä meidän naisten kanssa tehdään. En lähde kenenkään kanssa seksitreffeille vaan haluan ensin tutustua esim. kahvilla."
Tähän(kin) ilmoitukseen sain vastauksena peniksen kuvia, kuvauksia suorakurkkuseksistä jota minun haluttiin suorittavan, kutsuja hotelliin/panemaan jonnekin, ja useamman pyynnön opettaa 19v pojalle seksin saloja. Ja läjän niitä jotka vastasivat, ja sen jälkeen eivät millään uskaltaneet lähettää kuvaa tai sopia niitä treffejä, vaan olisivat halunneet vaan puhua seksistä. Kerro pliis kerro mitä voin vielä ilmaista suoremmin, kun tämä ilmoitukseni ei vielä selvästi tarpeeksi suoraa puhetta ollut :D?!?!
Miusta sie annoit liikaa huomiota just näille ei-toivotuille tyypeille. Asialliselle miehelle nostaa kynnystä ottaa yhteyttää tollaiseen passiivis-agressiiviseen profiiliin.
Joo, tekstissä on negatiivinen sävy alusta alkaen. Heti ensimmäisessä lauseessa oletetaan että lukija on pervo runkkari jolla on kyrvän kuva näppäimellä valmiina. Asiallinen tyyppi kavahtaa roiskimisjuttuja heti alkuunsa, ja jäljelle jää ne roiskijat, jotka vastaavat "se koira älähtää johon kalikka kalahtaa" - periaatteella.
Paremmin toimisi positiivinen lähestymistapa ja kuvauksia siitä, mitä haluaa sen sijaan mitä ei halua. Ei-toivottujen listat voi jättää loppupuolelle, jos ovat ollenkaan tarpeen.

Niin. Mukava ja pubi ei vaan sovi samaan lauseeseen. En pidä kovaäänisestä rockmusiikista tai iskelmästä. En voi sietää tupakansavua (se ei onneksi nykyään kyllä taida olla enää ongelma sisätiloissa). En katso urheilua, enkä tykkää esim. baarivisoista tai todellakaan biljardista. En ole ikinä elämässäni käynyt "mukavassa pubissa" vaikka monessa pubissa olen käynyt. Sama kuin sanoisi "menet mukavaan hammaslääkärin tuoliin juurihoidettavaksi". Tuhoon tuomittu yritys siis :(. Ja vaikka kukaan ei uskokaan, niin olen kaukana tosikosta ja ilonpilaajasta - en vaan satu tykkäämään tällaisesta main stream -viihteestä jossa seksisuhteet yleensä solmitaan. Mieluummin istun vaikka siellä kahvilla, tai jäätelöllä torilla, tai lammen rannassa. Ja juuri siksi olen seuraa yrittänyt netistä löytää, koska noissa paikoissa sitä seuraa ei isketä.

Jep, en mahda sille mitään että en viihdy näissä "mukavissa pubeissa" sitten yhtään, ja on todella hankalaa yrittää vääntää tekohymyä ja yrittää näyttää siltä että viihtyy, kun oikeasti vaan ihmispaljous ja meteli vituttavat.
Vierailija kirjoitti:
Oma kokemukseni laadukasta seksiseuraa etsineenä naisena on tämä.
On olemassa kahdenlaisia miehiä.
-Niitä jotka etsivät vakavaa seuraa tai seuraa, jolla on edes mahdollisuus muuttua vakavaksi. He usein haluavat vastavuoroista suhdetta, molemminpuolista hyvää seksiä, keskustelua, hauskanpitoa ja että tämä edes mahdollisesti lopulta johtaa parisuhteeseen. He eivät halua olla fuck buddyjä tai friend zonella. He haluavat olla yhdessä, lähekkäin. Nainen pystyy tähän ilman parisuhdetta. Mies yleensä ei. Mies joko on lähekkäin ja parisuhteessa tai välttelee parisuhdetta ja etsii pelkkää seksiä. Vain hyvin harva mies haluaa olla naisen kanssa kuin olisi parisuhteessa ja silti tyytyä pelkkään seksiin. He mieluummin haluavat joko vain seksiä tai niin sanotusti koko paketin.
-Niitä jotka haluavat pelkkää seksiä. Nämä ovat lähes poikkeuksetta itsekkäitä eikä nainen kiinnosta heitä muuten kuin välineenä omaan nautintoon. Tavallaan on inhimillistä ja järkevää olla itsekäs, jos etsii pelkkää seksiä. Kunhan halut kohtaavat, molemmat ovat luultavasti tyytyväisiä. Nämä syväkurkku ja bukkake-alustaa etsivät miehet luultavasti löytävät sellaisen naisen, joka tätä haluaa ja molemmat saavat, mitä haluavat. Miehiä, jotka etsivät samaa kuin ap, on todella vähän. Mies haluaa sitoutua naiseen, jonka kanssa on henkinen yhteys. Jos sellaista ei ole ollenkaan, mies haluaa pelkän seksisuhteen. Jos taas on, mies haluaa enemmän.
Miehen ei tarvitse suostua epätyydyttävään suhteeseen. Ei edes epätyydyttävään seksisuhteeseen. Kuten ei naisenkaan. Jos mies ei koe saavansa mitään siitä, että on puoliksi parisuhteessa, puoliksi friend zonella ja puoliksi pano, ei hänen tarvitse siihen suostua. Suurin osa ei suostu. He haluavat olla joko seksisuhteessa tai suhteessa, jolla on edes mahdollisuus muuttua vakavaksi, jos kemiat kohtaavat. Ap ei tarjoa kumpaakaan, joten mies etsii muualta. Mies joko sitoutuu täysin tai ei sitoudu ollenkaan. Välimuotoa ei ole.
Todennäköisintä löytää hyvä fuck buddy on, kun sen löytää ystävien joukosta. Todennäköisyys sille, että toinen haluaa jossain vaiheessa jotain enemmän on silti suuri.
Ap tavallaan haluaa rusinat pullasta. Hän haluaa suhteen, joka on kuin parisuhde ilman sitoutumista ja lupausta tulevaisuudesta. Fiksu mies ei tuhlaa aikaansa naiseen, joka ei häntä oikeasti halua ja silti tavallaan haluaa enemmän kuin seksiä etsivä mies on valmis antamaan. Ap.n diili on tavallaan todella huono miehen näkökulmasta ja jos joku siihen suostuu niin luultavasti joku, joka ei kerta kaikkiaan saa muuten seksiä ja jonka on pakko suostua. Nämä ovat usein juuri niitä epävarmoja neitsyitä, jotka myöskin ärsyttävät ap.tä. Toisaalta siihen saattaa suostua joku, joka on ihastunut ap.hen. Kuten vaikka joku kaveri, jolle seksisuhde on kuitenkin parempi diili kuin friend zone. Ongelmia seuraa kuitenkin lopulta tästäkin, koska tällainen mies aina alkaa jossain vaiheessa haluta enemmän.
Kerro lisää itsestäsi, tunnut ymmärtävän miehiä paremmin kuin moni mies itsekään!
Moni mieshän ei edes tajua miksi he hakeutuvat muuten mukavassa fuck buddy / seksisuhteessa ongelmiin, haluavat siis enemmän, eli liikaa tai sitten ei kiinnosta tippaakaan joten homma päätyy.
Sinä kirjoitit asian auki paremmin kuin itsekään olisin pystynyt. Ainakin minä 38v ei-niin-adnonismaisena "puutteessa" elävänä miehenä näen asian täsmälleen noin kuin kirjoitit. En "saa" seksiä koska nuo "ehdot" eivät minulle kelpaa.
P.S. Suhun olis mielenkiintoista tutustua joten laita toki jotain yhteystietoa (väliaikaismeili tms) jos huvittaa :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Puutteessa mutta ei epätoivoinen kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Puutteessa mutta ei epätoivoinen kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap haluaa olla suoraviivainen ja ilmoittaa selkeästi haluavansa vain seksisuhdetta. Sitten kun siihen heti halukkaita löytyy, karsii hän heti nämä pois liiallisen innokkuuden takia. Jotenkin hän olettaa saavansa näiltä vain huonoa seksiä tai olevan muuten vaarallisia. Vähän vaikeaksi menee.
Ap ei tunnu tajuavan, että jos miehelle ehdottaa seksiä (tai oikeastaan mitä tahansa) se tarkoittaa sitten että siihen ryhdytään saman tien. Mutta ap ei tätä haluakaan. Hän haluaa miehen ensin tarkasteltavaksensa ja päättää sitten kelpuuttaako hän tämän seksisuhteeseen. Hän kuitenkin edellyttää että mies on aloitteellinen tämän katselmustilaisuuden järjestämisessä. Seksikumppanikandidaattien voi olla vaikea tietää ap:n logiikkaa ja toiveita ellei hän niitä selkeästi tuo esille.
Ap:n kannattaisi vielä selkeämmin tuoda esille vaatimuksensa ja sen miten hän kelpuutusprosessin haluaa viedä läpi.
Siis:
- Tavoitteena fuckbuddy-suhde / yksittäinen seksisuhde
- Ennen suhteeseen ryhtymistä tapaaminen julkisella paikalla, minkä perusteella jatkoon/ei jatkoon. .Miehen ehdotettava aika ja paikka tälle katselmustapaamiselle ja mielellään maksettava tarjoilut. Tässä yhteydessä ei puhuta seksistä eikä harrasteta sitä
- Kahvilakatselmusten jälkeen valitulle/valituille ilmoitetaan hyväksynnästä
- Seksi tulee olla mainstream-seksiä naisen orgasmi varmistaen
- Seksiä harjoitetaan ap:n halun ja tarpeen mukaan sovitussa paikassa ennen klo 22:00
Nämä askelmerkit kun teet ilmoituksissasi selväksi, niin ehdä saat paremmin sopivia ehdokkaita. Lisäksi ikä-, koko-, ulkonäkö- yms. vaatimukset.
"Sitten kun siihen heti halukkaita löytyy, karsii hän heti nämä pois liiallisen innokkuuden takia."
Kyllä, karsin todellakin ne jotka ilmoittavat mitä haluavat ruikkia ja mihin. Tai vaativat että tulen suoraan hotelliin. Yhä, jos tämä tekee minusta nirson, niin so be it.
Kyllä, haluan "tarkistaa" miehen ennen kuin lähden hänen kanssaan jonnekin kahden kesken. Minusta tämä on ihan järkevää varovaisuutta. Olenko ainoa joka ajattelee näin?
Kyllä, oletan että kun ilmoituksessa jo kerron että haluan käydä ensin tutustumassa kahvilla, ja viestissä kysyn "lähtisitkö kanssani kahville", niin mies osaa itse ehdottaa paikkaa ja aikaa. Eikä niin, että viestittely menee
(mies) "joo :)"
(minä) "no milloin sulle passaisi, käykö ensi viikolla?"
(mies) "eiköhän"
(minä)"mulle sopisi maanantaina illalla, oisko joku paikka keskustassa"
(mies)"hmmm kyllä varmaan, en minä sieltä oikein kyllä mitään tiedä"
jne jne jne. Kyllä, sen verran prinsessa olen että en tuollaista vaan jaksa. Täydellistä aloitekyvyttömyyttä.
Ei, miehen ei tarvitse maksaa tarjoilua (kupillista kahvia).
Kyllä, seksin tulee olla mainstream-seksiä naisen orgasmi varmistaen. En ole fetissi-ihminen ja tottakai haluan itsekin saada, miksi muuten seuraa etsisin?
Kyllä, haluan tavata muulloin kuin yöaikaan.
Kyllä, olen hämmästynyt että nämä vaatimukset ovat ilmeisesti liian suuret :D!
Eivät ne välttämättä ole liian suuret, vaan ongelma on siinä, että et selkeästi ilmaise noita vaatimuksiasi, vaan oletat, että mies osaa lukea ajatuksiasi. Jos haluat olla suoraviivainen, ole sitten sitä, äläkä räväkän aloituksen jälkeen ryhdy arvoitukselliseksi prinsessaksi, jota pitää osata oikealla tavalla miellyttää, jotta heruu.
Tässä on esimerkki yhdestä ilmoituksestani:
"Jos meinaat lähettää minulle vehkeesi kuvan ja kertoa kuinka haluaisit roiskia ties mitä päälleni, älä vaivaudu tämän pidemmälle. Etsin fiksua ja kivannäköistä seuraa satunnaisiin tapaamisiin - sellaista, joka ymmärtää että tieto siitä että sinulla on sukupuolielin, ei yhtäkään naista kiihota. Harrastan itse paljon liikuntaa (sali+pyöräily) joten samanlaiset ajanviettotavat ovat ainoa ulkonäköösi kohdistuva vaatimukseni; urheilullinen ihminen harvemmin on epäviehättävä.
En ole fetissi-ihminen enkä halua viedä neitsyyttäsi tai käyttää aikaani seksuaalineuvojana - etsin siis miestä joka on Mies riippumatta siitä mikä se syntymävuosi nyt sattuukaan olemaan, ja joka jo tietää suunnilleen mitä meidän naisten kanssa tehdään. En lähde kenenkään kanssa seksitreffeille vaan haluan ensin tutustua esim. kahvilla."
Tähän(kin) ilmoitukseen sain vastauksena peniksen kuvia, kuvauksia suorakurkkuseksistä jota minun haluttiin suorittavan, kutsuja hotelliin/panemaan jonnekin, ja useamman pyynnön opettaa 19v pojalle seksin saloja. Ja läjän niitä jotka vastasivat, ja sen jälkeen eivät millään uskaltaneet lähettää kuvaa tai sopia niitä treffejä, vaan olisivat halunneet vaan puhua seksistä. Kerro pliis kerro mitä voin vielä ilmaista suoremmin, kun tämä ilmoitukseni ei vielä selvästi tarpeeksi suoraa puhetta ollut :D?!?!
Miusta sie annoit liikaa huomiota just näille ei-toivotuille tyypeille. Asialliselle miehelle nostaa kynnystä ottaa yhteyttää tollaiseen passiivis-agressiiviseen profiiliin.
Joo, tekstissä on negatiivinen sävy alusta alkaen. Heti ensimmäisessä lauseessa oletetaan että lukija on pervo runkkari jolla on kyrvän kuva näppäimellä valmiina. Asiallinen tyyppi kavahtaa roiskimisjuttuja heti alkuunsa, ja jäljelle jää ne roiskijat, jotka vastaavat "se koira älähtää johon kalikka kalahtaa" - periaatteella.
Paremmin toimisi positiivinen lähestymistapa ja kuvauksia siitä, mitä haluaa sen sijaan mitä ei halua. Ei-toivottujen listat voi jättää loppupuolelle, jos ovat ollenkaan tarpeen.
Kuten sanoin niin olen kokeillut myös niitä tavallisia, positiivia perusilmoituksia. Kertonut vain mistä tykkään ja mitä mulla olisi tarjota. Niihin tulee vielä enemmän kuraa.

Onko siis todellakin niin, että näissä tapauksissa miehiä ei taas ollenkaan kiinnosta se vastapuolen nautinto, vaan silloin mies käyttäytyy kuin huorissa kävisi?
Pääasiassa kyllä.
Puutteessa mutta ei epätoivoinen kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Puutteessa mutta ei epätoivoinen kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Viestin 118 kirjoittaja eli viikossa parin hyvännäköisen miehen kanssa pannut täsmentää vielä: en itse urheile enkä ole timmi. Rintava, reitevä ja persevä ja tätä ko. miehet juuri kiittelivätkin. Aistin jotain itsetunto-ongelmia ja pientä pipon kireyttä ap:ssä, se harvalle on turn on. Naimista se vaan on, ei sen kummempaa, relaa chicksi ❤
En saa mitään irti sellaisesta seksistä, jossa esim. minä olen ainoa joka on aktiivinen. Enkä usko että pelolta saisin irti mitään sellaisesta, jossa joutuisin riskeeraamaan liikaa turvallisuuttani (ts. menemällä suoraan hotelliin esim.). Tai sellaisesta seksistä, joka ei ole ollenkaan oma juttuni (esim. ne bukkake-ehdotukset). Sama olisi sitten pyytää seksistä maksu, jos siitä ei itse tyydytystä saa.
Näin kokeneena irtoseksillä seksitarpeeni jo pari vuosikymmentä tyydyttäneenä täytyy sanoa että sulla on kyllä aika erikoiset kuvitelmat miehistä ja seksistä, ihan liian pessimistiset.
Ei, miesten enemmistö ei ole jotain öykkäreitä, jotka haluavat tuosta vaan käyttää reikääsi siihen että voivat tökkiä vehjettään sinne kunnes tulevat. Yleensä miehet kyllä haluavat myös olla hyviä rakastajia ja tuottaa sille naiselle, myös yhden illan kumppanille, nautintoa. Kyllä se on molemmilla sukupuolilla osa nautintoa, että pystyy tuottamaan toiselle nautintoa. Seksi myös on pitkälle viettitoimintaa, ja kyllä ne vietit ajavat muutakin tekemään kuin pelkän yhdynnän - ne laittavat haluamaan myös tutkia ja kosketella toisen kehoa, katsella sitä ja tehdä kaikenlaista hyvää tekevää.
Itse en ole koskaan osannut pelätä yhden illan suhteissa, vaikka tosiaan haen ne baareista ja samana iltana mennään petiin. Luotan sen verran ihmistuntemukseeni, että jos siinä parin tuopin ajan juttelen tyypin kanssa, niin ymmärrän onko hän turvallista ja mukavaa seuraa. Koskaan minulle ei ole sattunut minkäänlaista vaaratilannetta yhden illan seksiä hakiessani. Pahimmat pettymykset oli joskus nuorena, kun itse menin liian humalassa baariin, ja otin sitten niin humalaisen miehen että mies sammui eikä pystynyt antamaan seksiä ollenkaan :D Mutta ei mitään väkivaltaa, pakottamista mihinkään mitä en halua tms, mitään sellaista en ole koskaan kokenut.
Jotenkin tuntuu että saatat yleensä olla liian säikky ja turvallisuushakuinen näihin satunnaisempiin kumppanuuksiin, joita kuitenkin jostain syystä haluat, vaikka muuten tekstisi perusteella tulee kaikin puolin mieleen konservatiivinen ihminen, jonka luulisi olevan parisuhdeihminen. Miten muuten pystyt jonkun kahvittelun perusteella vakuuttamaan itsesi turvallisuudesta? Jos kerran miehet on petoja ja potentiaalisia vaaroja, niin eikö se vaarallinen mies voi näytellä muuta kahvittelun ajan vikitelläkseen sinut ansaan, ja alkaa alistaa ja pakottaa vasta kun olette kahden jossain?
Siinä teet tietysti oikein ettet lähde fetisseihin joista et itse pidä. Ehdotuksista ei kuitenkaan kannata loukkaantua, sillä eipä niiden harrastajillakaan ole muuta keinoa saada omanhenkistään seuraa kuin kysyä monelta että kiinnostaisiko sinua tämä juttu. Siihen voi vaan vastata että kiitos mutta ei kiitos, ei iol eminun juttuni, ja sitten mies jatkaa kysymään seuraavalta. Minusta on oikein hyvä että erikoisempien fetissien harrastajat mainitsevat tai kysyvät asiasta jo etukäteen, niin ettei tule sitten kummallekin pettymyksiä myöhemmin.
Tietenkään en pelkän kahvittelun perusteella voi olla VARMA onko joku hullu vai ei. Mutta onhan se nyt vähän parempi keino kuin mennä suoraan yksin hotelliin tai metsäautotielle! Siinä kahvin lomassa sentään näkee että mies on se jonka kuvan lähetti, ja ettei hulluus ainakaan päällepäin näy. Kyllä minusta on ihan eri asia nähdä kerran ja sitten lähteä jonnekin, kuin mennä suoraan jonnekin. Eli juuri näin kun sanoit "Luotan sen verran ihmistuntemukseeni, että jos siinä parin tuopin=kahvikupin ajan juttelen tyypin kanssa, niin ymmärrän onko hän turvallista ja mukavaa seuraa." En minäkään sen enempää vaadi!
Ja kyllä, ennen tätä seuran etsimistä luulin että miehille olisi keskimäärin tärkeää että nainenkin saa nautintoa. Mutta ihan oikeasti, jos viestit on pelkkää mieheen keskittymistä (taas, nuo roiskimis- yms fetissiviestit), niin tuleeko sulle fiilis että kyllä tuo mies välittää naisenkin nautinnosta? Ihan oikeasti, en usko!
En ole loukkaantunut ehdotuksista, olen turhautunut; että vaikka kuinka tarkkaan kerron mitä etsin ja mitä en, tuntuvat miehet lukevan tasan ekan sanan "nainen" ja sitten alkaa näppis laulaa niitä fetissejä. Ja täällä valtaosa on sitä mieltä että kun en näitä halua toteuttaa, tarkoittaa se että oikeasti en haluakaan seksiä.
Ongelma on tuo netti. Ei ihmiset tuollaisia oikeassa elämässä ole. Ei luultavasti edes ne ihmiset jotka niitä viestejä ruudun takaa kirjoittelevat.
Itse en juuri siksi hae seuraa muuta kuin livenä, että minusta olisi jotenkin vaivaannuttavaa ja luonnotonta PUHUA tai KIRJOITTAA noista asioista. Siitä tulee väkisinkin omituisia toive- ja vaatimuslistoja, joilla aika vähän on lopulta merkitystä. Merkitystä on sillä onko minkäänlaista kemiaa, tuntuuko että tuon kanssa haluaisin seksiä. Ja sitä ei mistään kirjoitetusta ilmoituksesta voi tietää. Baarissa käymällä toisen näkeminen käy luontaisesti ja helposti, ilman että täytyy ensin etsiä kömpelöillä hakuviesteillä potentiaalisia kumppaneita "näytille". Ja siellä tosielämässä käytännössä kukaan ei koskaan puhu tuommoisia ällöyksiä kuin mitä kuvaat nettimaailmassa saaneesi viesteinä.
Ymmärrän tuon että tavallaan on sama asia tsekata toinen kahvin kuin baareilunkin merkeissä. Mutta siinä on se ero, että sinun järjestämäsi tilanne on tarkoitushakuinen miehen katsastustilaisuus, josta toiselle voi tulla epämiellyttävä olo. Baaritilanne taas on sellainen, että ei sinne mennä jotain tiettyä miestä katsastamaan ja arvioimaan, vaan siellä on se porukka mitä siellä on, ja jos kiinnostavia näkyy niin niille voi mennä juttelemaan. Kenellekään ei tarvitse tulla oloa, että on siellä käymässä näytillä että kelpaako jollekin naiselle tai miehelle. Siellä ollaan juomassa, juttelemassa, katselemassa ihmisiä, ja siinä sivussa voi vaikka hakea seksiseuraakin jos sitä kaipaa. Itse kyllä käyn baarissa vain jos haluan yöseuraa, mutta silti siinä ei ole sellaista tyrkkyfiilistä kuin jos laittaisi jonkun ilmoituksen nettiin, koska eihän ne muut voi sitä tietää että minä olen päättänyt saada munaa sinä yönä, vaan voin olla myös muuten vain tullut tuopille tms.
On kyllä huono tuuri sulla. Itse en ole kokenut ongelmaksi löytää sopivaa seksiseuraa, vaikka en olekaan mikään kaunotar. Tuntuu että seksiä löytyy vaikka lähikaupasta, jos vaan haluaa. Ja ei, ei ole tarvinnut tyytyä mihinkään kaljamahaisiin keski-ikäisiin tai pornon aivopesemiin poikiin.
Puutteessa mutta ei epätoivoinen kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Puutteessa mutta ei epätoivoinen kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Puutteessa mutta ei epätoivoinen kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap haluaa olla suoraviivainen ja ilmoittaa selkeästi haluavansa vain seksisuhdetta. Sitten kun siihen heti halukkaita löytyy, karsii hän heti nämä pois liiallisen innokkuuden takia. Jotenkin hän olettaa saavansa näiltä vain huonoa seksiä tai olevan muuten vaarallisia. Vähän vaikeaksi menee.
Ap ei tunnu tajuavan, että jos miehelle ehdottaa seksiä (tai oikeastaan mitä tahansa) se tarkoittaa sitten että siihen ryhdytään saman tien. Mutta ap ei tätä haluakaan. Hän haluaa miehen ensin tarkasteltavaksensa ja päättää sitten kelpuuttaako hän tämän seksisuhteeseen. Hän kuitenkin edellyttää että mies on aloitteellinen tämän katselmustilaisuuden järjestämisessä. Seksikumppanikandidaattien voi olla vaikea tietää ap:n logiikkaa ja toiveita ellei hän niitä selkeästi tuo esille.
Ap:n kannattaisi vielä selkeämmin tuoda esille vaatimuksensa ja sen miten hän kelpuutusprosessin haluaa viedä läpi.
Siis:
- Tavoitteena fuckbuddy-suhde / yksittäinen seksisuhde
- Ennen suhteeseen ryhtymistä tapaaminen julkisella paikalla, minkä perusteella jatkoon/ei jatkoon. .Miehen ehdotettava aika ja paikka tälle katselmustapaamiselle ja mielellään maksettava tarjoilut. Tässä yhteydessä ei puhuta seksistä eikä harrasteta sitä
- Kahvilakatselmusten jälkeen valitulle/valituille ilmoitetaan hyväksynnästä
- Seksi tulee olla mainstream-seksiä naisen orgasmi varmistaen
- Seksiä harjoitetaan ap:n halun ja tarpeen mukaan sovitussa paikassa ennen klo 22:00
Nämä askelmerkit kun teet ilmoituksissasi selväksi, niin ehdä saat paremmin sopivia ehdokkaita. Lisäksi ikä-, koko-, ulkonäkö- yms. vaatimukset.
"Sitten kun siihen heti halukkaita löytyy, karsii hän heti nämä pois liiallisen innokkuuden takia."
Kyllä, karsin todellakin ne jotka ilmoittavat mitä haluavat ruikkia ja mihin. Tai vaativat että tulen suoraan hotelliin. Yhä, jos tämä tekee minusta nirson, niin so be it.
Kyllä, haluan "tarkistaa" miehen ennen kuin lähden hänen kanssaan jonnekin kahden kesken. Minusta tämä on ihan järkevää varovaisuutta. Olenko ainoa joka ajattelee näin?
Kyllä, oletan että kun ilmoituksessa jo kerron että haluan käydä ensin tutustumassa kahvilla, ja viestissä kysyn "lähtisitkö kanssani kahville", niin mies osaa itse ehdottaa paikkaa ja aikaa. Eikä niin, että viestittely menee
(mies) "joo :)"
(minä) "no milloin sulle passaisi, käykö ensi viikolla?"
(mies) "eiköhän"
(minä)"mulle sopisi maanantaina illalla, oisko joku paikka keskustassa"
(mies)"hmmm kyllä varmaan, en minä sieltä oikein kyllä mitään tiedä"
jne jne jne. Kyllä, sen verran prinsessa olen että en tuollaista vaan jaksa. Täydellistä aloitekyvyttömyyttä.
Ei, miehen ei tarvitse maksaa tarjoilua (kupillista kahvia).
Kyllä, seksin tulee olla mainstream-seksiä naisen orgasmi varmistaen. En ole fetissi-ihminen ja tottakai haluan itsekin saada, miksi muuten seuraa etsisin?
Kyllä, haluan tavata muulloin kuin yöaikaan.
Kyllä, olen hämmästynyt että nämä vaatimukset ovat ilmeisesti liian suuret :D!
Eivät ne välttämättä ole liian suuret, vaan ongelma on siinä, että et selkeästi ilmaise noita vaatimuksiasi, vaan oletat, että mies osaa lukea ajatuksiasi. Jos haluat olla suoraviivainen, ole sitten sitä, äläkä räväkän aloituksen jälkeen ryhdy arvoitukselliseksi prinsessaksi, jota pitää osata oikealla tavalla miellyttää, jotta heruu.
Tässä on esimerkki yhdestä ilmoituksestani:
"Jos meinaat lähettää minulle vehkeesi kuvan ja kertoa kuinka haluaisit roiskia ties mitä päälleni, älä vaivaudu tämän pidemmälle. Etsin fiksua ja kivannäköistä seuraa satunnaisiin tapaamisiin - sellaista, joka ymmärtää että tieto siitä että sinulla on sukupuolielin, ei yhtäkään naista kiihota. Harrastan itse paljon liikuntaa (sali+pyöräily) joten samanlaiset ajanviettotavat ovat ainoa ulkonäköösi kohdistuva vaatimukseni; urheilullinen ihminen harvemmin on epäviehättävä.
En ole fetissi-ihminen enkä halua viedä neitsyyttäsi tai käyttää aikaani seksuaalineuvojana - etsin siis miestä joka on Mies riippumatta siitä mikä se syntymävuosi nyt sattuukaan olemaan, ja joka jo tietää suunnilleen mitä meidän naisten kanssa tehdään. En lähde kenenkään kanssa seksitreffeille vaan haluan ensin tutustua esim. kahvilla."
Tähän(kin) ilmoitukseen sain vastauksena peniksen kuvia, kuvauksia suorakurkkuseksistä jota minun haluttiin suorittavan, kutsuja hotelliin/panemaan jonnekin, ja useamman pyynnön opettaa 19v pojalle seksin saloja. Ja läjän niitä jotka vastasivat, ja sen jälkeen eivät millään uskaltaneet lähettää kuvaa tai sopia niitä treffejä, vaan olisivat halunneet vaan puhua seksistä. Kerro pliis kerro mitä voin vielä ilmaista suoremmin, kun tämä ilmoitukseni ei vielä selvästi tarpeeksi suoraa puhetta ollut :D?!?!
Miusta sie annoit liikaa huomiota just näille ei-toivotuille tyypeille. Asialliselle miehelle nostaa kynnystä ottaa yhteyttää tollaiseen passiivis-agressiiviseen profiiliin.
Joo, tekstissä on negatiivinen sävy alusta alkaen. Heti ensimmäisessä lauseessa oletetaan että lukija on pervo runkkari jolla on kyrvän kuva näppäimellä valmiina. Asiallinen tyyppi kavahtaa roiskimisjuttuja heti alkuunsa, ja jäljelle jää ne roiskijat, jotka vastaavat "se koira älähtää johon kalikka kalahtaa" - periaatteella.
Paremmin toimisi positiivinen lähestymistapa ja kuvauksia siitä, mitä haluaa sen sijaan mitä ei halua. Ei-toivottujen listat voi jättää loppupuolelle, jos ovat ollenkaan tarpeen.
Kuten sanoin niin olen kokeillut myös niitä tavallisia, positiivia perusilmoituksia. Kertonut vain mistä tykkään ja mitä mulla olisi tarjota. Niihin tulee vielä enemmän kuraa.
No, yksi perusongelma on se, että vapaita, "kunnollisia", ja ap:n muut kriteerit täyttäviä, fuckbuddy-suhteen haluavia miehiä on hyvin vähän.
Avauksessahan ap esitti asian niin, että olisi puppupuhetta että naisen on helppo saada seksiseuraa. No, kuten hän itsekin on todennut niin ei se mikään ongelma ole. Seksiseuraa olisi tarjolla vaikka kuinka paljon. Ei vain ole ap:n kriteerit täyttävää seksiseuraa.
Vaihtoehtona on joko onnekas neulan löytäminen heinäsuovasta tai sitten kriteerien höllentäminen ja/tai hakualueen laajentaminen.
Puutteessa mutta ei epätoivoinen kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Puutteessa mutta ei epätoivoinen kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap vaikuttaa nauttivansa pervoviesteistä. Muutoin kävelisi baariin ja olisi tyydytetty.
Mä myönnän, että olen täysin noviisi/kokematon seuran hankkimisessa baareista/livenä. En todellakaan osaa "kävellä baariin ja olla tyydytetty". En suoraan sanottuna edes ymmärrä, miten se baariin kävely auttaisi. Kuten monta kertaa sanoin, olen kyllä yökerhoissa käynyt muutaman kerran (ehkä joka toinen kuukausi) vuodessa ja ikinä en ole tyydytettynä niistä ulos kävellyt. Vaatinee siis vähän jotain muutakin kuin baariin kävelyn...
Älä mene mihinkään yökerhoon. Mene mukavaan pubiin hyvällä alueella, sellaiseen mihin ihmiset menee viihtymään ja juttelemaan, pelaamaan biljardia jne. Menet sinne yksin, tilaat vaikka sen alkoholittoman oluen ja istut johonkin pöytään tai baaritiskille. Katselet avoimesti ihmisiä, niin todennäköisesti sinun ei tarvitse kauaa ilman seuraa istua.
Niin. Mukava ja pubi ei vaan sovi samaan lauseeseen. En pidä kovaäänisestä rockmusiikista tai iskelmästä. En voi sietää tupakansavua (se ei onneksi nykyään kyllä taida olla enää ongelma sisätiloissa). En katso urheilua, enkä tykkää esim. baarivisoista tai todellakaan biljardista. En ole ikinä elämässäni käynyt "mukavassa pubissa" vaikka monessa pubissa olen käynyt. Sama kuin sanoisi "menet mukavaan hammaslääkärin tuoliin juurihoidettavaksi". Tuhoon tuomittu yritys siis :(. Ja vaikka kukaan ei uskokaan, niin olen kaukana tosikosta ja ilonpilaajasta - en vaan satu tykkäämään tällaisesta main stream -viihteestä jossa seksisuhteet yleensä solmitaan. Mieluummin istun vaikka siellä kahvilla, tai jäätelöllä torilla, tai lammen rannassa. Ja juuri siksi olen seuraa yrittänyt netistä löytää, koska noissa paikoissa sitä seuraa ei isketä.
Ei tuossa muuta ongelmaa ole kuin vain se, että tässä kulttuurissa ei yleensä tapailla noissa merkeissä eli siis seksiseuran etsimismerkeissä kahvilla tai lammen rannassa. Sellaiset treffit kuuluu enemmänkin siihen kun etsitään vakisuhdetta, deittaillaan ja tapaillaan siinä mielessä että voidaan paremmin tutustua toiseen ihmisenä koska halutaan ihan muuta kuin pelkkää seksiä. En sano että tuossa mitä haluaisit olisi yhtään mitään vikaa, mutta koska se on niin erikoista, voi olla vaikea löytää siihen innokkaita, muista kuin niistä pervorunkkareista joille se että olet nainen ja etsit seksiseuraa, tarkoittaa että täytyy koittaa kepillä jäätä ja lähettää se kyrvän kuva ja härski viesti.
Itsekin muuten olen erittäin introvertti ja vihaan tungosta ja meteliä. Olenkin elämäntapasinkku juuri siksi, etten kestäisi parisuhteen vaatimaa jatkuvaa sosiaalisuutta. Minulle ei kuitenkaan tuota ongemia mennä pariksi tunniksi rauhalliseen baariin silloin jos sillä tavalla kutkuttaa että seksi tekisi hyvää. Tosin kieltämättä, minua siinä auttaa se että yleensä otan muutaman oluen, mistä tulee rento, mukava olo, ja sinulla kun et käytä alkoholia, ei sitä vaihtoehtoa ole. Mutta en kyllä yleensä käy missään paikoissa missä musiikki soi kovalla tai on karaokea tai jotain baarivisoja tms. Kuulostaa huonoilta lähiöjunttiloilta sellaiset paikat. Loppuillasta toki on puheensorina aika kova kun ihmiset humaltuu, ja kieltämättä, jos olen selvin päin liikkeellä niin se voi sen verran häiritä että haluan löytää seurani melko aikaisin ja viedä kotiini "hyväksikäytettäväksi" ;)
Ymmärrän hyvin, jos ujon ja flirttitaidottoman naisen on vaikea saada seksiseuraa. Sellaiset naiset eivät vain ole kovin kiinnostavia sänkykumppaneita. Ei siis millään pahalla ja toivottavasti APkin saa sitä munaa tyydyttämään tarpeet.
Puutteessa mutta ei epätoivoinen kirjoitti:
3) En osaa flirttailla :(. En vain osaa, koska teen töitä miesten kanssa päivät pitkät ja olen paljon enemmän kotonani mies- kuin naisseurassa. Kaipaan tähän ihan konkreettisia vinkkejä. Olen yrittänyt googlettaa (epätoivoista :D) neuvoja kuinka nainen saa iskettyä miehen, mutta joka ikinen video ja ohje käsittelee vain sitä, kuinka MIES iskee naisen. Ei ole olemassa miesten iskemiseen pelinaisoppaita! Ei edes "näin flirttailet miehelle" oppaita, jos ei jotain cosmon naurettavia "pujota jalkaasi kenkään ja ulos, mies yhdistää sen alitajuisesti yhdyntään" lasketa..!
Naisen flirtti on usein niin hienovaraista, että sitä varmaan on vaikea neuvoa. Siksi sitä koetaan, että naiset joko luonnostaan on helposti lähestyttävä tai ei ole. Voi olla niin että viereisissä pöydissä istuu kaksi naista, kumpikaan ei tee mitään erityistä, istuvat lasi edessä ja katselevat, ja silti toisesta tulee tunne, että tuolle olisi kiva mennä juttelemaan, ja toisesta olo että sitä ei parane häiritä, tulisi vaan tylyt ylimieliset pakit. Kai siinä jotain kehon- ja ilmekielen viestejä on, joita varmaan jotkut on tutkineetkin. Mutta eri asia, kuinka helppoa sellaista on opetella tietoisesti.
Fakta on myös että suomalaisten satunnaisseksiä edistää paljon alkoholi, jota ap taas ei käytä. Alkoholi tunnetusti poistaa estoja ja pistää normaalisti jäykemmätkin leidit käyttäytymään vapaammin, iloluontoisemmin ja jopa irstaasti toisinaan. Jos kieltolaki tulisi, niin luultavasti paljon vähemmän sinkut ihmiset harrastaisivat seksiä tässä maassa, kun se olisi vaan niin vaivautunutta ja jäykkää se vieraaseen tutustuminen ja siitä seksiin asti pääseminen.
Vierailija kirjoitti:
Itse taas miehenä olen huomannut että esim tinderissä naiset on vaan chattailuseuraa vailla.
Ekaan viestiin jos laitan jotain liirumlaarumia että mitä kuuluu ja mitä harrastaa niin siihen tulee salamannopea vastaus kyllä mutta kun seuraavassa viestissä ehdotan tapaamista ja ehdotan jopa tapaamispaikkaa niin naiset ei enää vastaa. Mitä järkeä on lähetellä useampia viestejä tinderissä, olin itse siinä uskossa että jos mätsää toisen kanssa ja toisesta löytyy jo kaikki perustiedot profiilista niin tarkoitus olisi tavata.
Oletko kenties insinööri tai DI? :) Vinkki, jos olet huomannut että keskustelu tyssää kun ehdotat tapaamista samantien, kannattaisiko yrittää toista taktiikkaa? Esim lähetellä useampia viestejä. Vai menetkö baarissa samantien ehdottamaan "lähetääks paneen" ja ihmettelet kun ei lohkea?
Baarista miestä iskiessäni, minun ei ole kertaakaan tarvinnut sanoa hakevani seksiseuraa. Juttelet illan ja lähdette yhtämatkaa pois.