Lue keskustelun säännöt.
Anoppi omii lapseni
kurkkua myöten täynnä anoppia
03.08.2016 |
Mentiin ihan minne vaan kaappaa anoppi lapsen. Varsinkin vauva-aikaan oli todella paha. Lapsi täyttää pian kaksi. Yksivuotissynttäreillä lähdin veljeni vaimolle näyttämään pihan kukkaistutusta ja takaisin tulessa oli anoppi leikkaamassa lapsen kanssa kakusta ensimmäistä siivua ja tästä tilanteesta otettiin tietysti kuvia. Itse hämmennyin tilanteesta, etten mitään osannut sanoa. Jälkeen päin sanoin miehelle asiasta, niin sanoi, että tilanne tuli niin nopeasti, ettei vastaankaan osannut sanoa.
Aina, jos samassa kyläpaikassa/juhlissa ollaan tulee ottamaan lapsen kädet ojossa vastaan ja huudahtaa "minulleko". En siinä kaikkien toljottaessa kehtaa lasta olla antamattakaan tai sanoa "et v***u saa". Jos kutsutaan syömään ravintolaan on syöttötuoli aseteltu valmiiksi anopin ja apen väliin.
Vauva-aikaan heillä kyläillessä, vauvan ollessa unilla ja pienenkin inahduksen kuuluessa (vauva ei siis aina edes herännyt) nousi perse penkistä anopilla heti ja ryntäsi vauvan luokse. Tunsin itseni täysin jyrätyksi (asiaa ei auttanut se, että olin toipumassa synnytyksestä saamistani vaurioista ja esikoinen siis kyseessä).
Jatkuvasti anoppi kyselee milloin lapsi tulee taas kylään ja tulee toisinaan kysymättä lasta hakemaan heille. On ostanut turvaistuimen heidän autoonsa, vaikka asutaan muutaman talon päässä toisistamme (eli ihan liian lähekkäin).
Mikä tätä helvetin ämmää vaivaa?!?! Mielestäni en ylireakoi. Tässä ei edes ole vielä kaikkea...
Kommentit (493)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei kaikkien kanssa keskustella. Yritetty on vuosien saatossa. Minun jyräanoppini alkaa joko itkeä tai sitten paasaa mitrn kamala anoppi hänellä oli joten kyllä hänelläkin on oikeus olla kamala. Sen jälkeen temppuilee ja kiukuttelee. Esim ei voi syödä meillä koska kerran tarjottiin kasvisruokaa joka ei ole ihmisen ruokaa. Jne. Lopuksi soittelee seitsemän sisarustaan läpi ja paasaa pahuuttani. Minkä jälkeen ne sisarukset lapsineen soittelee pari viikkoa miehelle.
Ja mikään ei tod muutu.
Itse vaan nauraisin jos joku yrittäisi kyynelillä minuun vaikuttaa.
(Esim. kerran Pariisin metrossa nappasin nuoren taskuvarkaan joka yritti itkemällä päästä pälkähästä. Heh -ei onnistunut!)
No luuletko että sitä meilläkään kukaan uskoo, mutta keskustelepa vesiputouksen kanssa järkeviä. Anoppi heittäytyy noin kolmivuotiaaksi, kun ei saa tahtoaan läpi.
Mun anoppi kokee henkilökohtaisena moitteena esimerkiksi pyynnöt, ettei lapsille syötetä karkkia joka tapaamisella. Ja kaiken muunkin, vaikka itse on kovin kärkäs arvostelemaan kaikkea ja kaikkia. Hän ei myöskään kuuntele mitä sanotaan, jos porukalla keskustellaan kissanpennuista, hän saattaa osallistua keskusteluun kertomalla olleensa eilen poimimassa vattuja. Mieluusti tuo itseään ja erinomaisuuttaan esiin joka käänteessä. Ei vaan onnistu, yritetty on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei kaikkien kanssa keskustella. Yritetty on vuosien saatossa. Minun jyräanoppini alkaa joko itkeä tai sitten paasaa mitrn kamala anoppi hänellä oli joten kyllä hänelläkin on oikeus olla kamala. Sen jälkeen temppuilee ja kiukuttelee. Esim ei voi syödä meillä koska kerran tarjottiin kasvisruokaa joka ei ole ihmisen ruokaa. Jne. Lopuksi soittelee seitsemän sisarustaan läpi ja paasaa pahuuttani. Minkä jälkeen ne sisarukset lapsineen soittelee pari viikkoa miehelle.
Ja mikään ei tod muutu.
Itse vaan nauraisin jos joku yrittäisi kyynelillä minuun vaikuttaa.
(Esim. kerran Pariisin metrossa nappasin nuoren taskuvarkaan joka yritti itkemällä päästä pälkähästä. Heh -ei onnistunut!)
No luuletko että sitä meilläkään kukaan uskoo, mutta keskustelepa vesiputouksen kanssa järkeviä. Anoppi heittäytyy noin kolmivuotiaaksi, kun ei saa tahtoaan läpi.
Mun anoppi kokee henkilökohtaisena moitteena esimerkiksi pyynnöt, ettei lapsille syötetä karkkia joka tapaamisella. Ja kaiken muunkin, vaikka itse on kovin kärkäs arvostelemaan kaikkea ja kaikkia. Hän ei myöskään kuuntele mitä sanotaan, jos porukalla keskustellaan kissanpennuista, hän saattaa osallistua keskusteluun kertomalla olleensa eilen poimimassa vattuja. Mieluusti tuo itseään ja erinomaisuuttaan esiin joka käänteessä. Ei vaan onnistu, yritetty on.
Niin tuttua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos äiti pelkää, että anoppi syrjäyttää hänet lapsen elämässä, ei kysymys kyllä ole yhtään mistään muusta kuin äidin omasta todella huonosta itsetunnosta. Eikä lapsen tehtävä ole olla sen korjaaja ja paikkaaja.
Mun mielestä tämä koko ketju on ihan käsittämätöntä väninää. Anoppi RAKASTAA sitä lapsenlasta. Ja se on sille lapselle paljon parempi asia, kuin huonoitsetuntoinen nyrpeä äiti.
Jotenkin on tosi vaikea käsittää, miten te ette muka saa olla niiden lasten kanssa ihan tarpeeksi 24/7, että joku satunnainen tilanne anopin kanssa on sitten aivan ylitsepääsemätöntä? Vai onko kyse siitä, että kaikki ei tanssikaan teidän pillinne mukaan? Kun minäminäminä ja minun lapsi ja minä määrääääääääään....
No meillä anoppi antaa kaiken todellisen rakkauden vain ja ainoastaan itselleen. Lapset ja lapsenlapset ovat sitä varten, että heidän saavutuksillaan voidaan pönkittää omaa egoa. Niin, ja pitää palveluskuntana.
Ja nuo "satunnaiset tilanteet" ovat kyllä useita kertoja viikossa tapahtuvia. Ja meillä se on kyllä anoppi joka suuttuu siitä kun me emme hänen tahtoonsa taivu. Ja siitähän sitten riittää juttua koko kylälle, kun on hullu miniä. Ja poikakin on tyhmä kun tämmösen itselleen valitsi emännäksi.
Ja jos anoppi yrittää opettaa lasta kutsumaan itseään äidiksi, niin mistä muusta siinä on kyse kuin syrjäytysyrityksestä? Eipä siinä mummulla ainakaan lapsen paras ole mielessä!
Juuri näin. Meillä myös kertoillaan täysin ihmetarinoita mummon osuudesta. Perheemme ei selviäisi ilman häntä, hän hoitaa lapset yksin jne.
Ja meillä siis sovittiin jopa lääkäriaikoja selän takana, soiteltiin neuvolaan, järjestettiin päivähoitopaikkaåoja, valittiin koulu jne.
Ja minä olin "hankala, kun "kyseenalaistin tehdyt päätökset".
No ei kai neuvolasta jne. olla suostuttu keskustelemaan anopin kanssa?
Meidän anoppi huseerasi kirkkoherran virastossa kun esikoisen ristiäisiä järjestettiin. Kävin siellä tekemässä selväksi että anoppi ei ole sanansaattajani. Lisäksi mies sai taottua anopin päähän, että itse hoidamme tämmöiset asiat. Tiedä sit koska taas yllättää...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos äiti pelkää, että anoppi syrjäyttää hänet lapsen elämässä, ei kysymys kyllä ole yhtään mistään muusta kuin äidin omasta todella huonosta itsetunnosta. Eikä lapsen tehtävä ole olla sen korjaaja ja paikkaaja.
Mun mielestä tämä koko ketju on ihan käsittämätöntä väninää. Anoppi RAKASTAA sitä lapsenlasta. Ja se on sille lapselle paljon parempi asia, kuin huonoitsetuntoinen nyrpeä äiti.
Jotenkin on tosi vaikea käsittää, miten te ette muka saa olla niiden lasten kanssa ihan tarpeeksi 24/7, että joku satunnainen tilanne anopin kanssa on sitten aivan ylitsepääsemätöntä? Vai onko kyse siitä, että kaikki ei tanssikaan teidän pillinne mukaan? Kun minäminäminä ja minun lapsi ja minä määrääääääääään....
No meillä anoppi antaa kaiken todellisen rakkauden vain ja ainoastaan itselleen. Lapset ja lapsenlapset ovat sitä varten, että heidän saavutuksillaan voidaan pönkittää omaa egoa. Niin, ja pitää palveluskuntana.
Ja nuo "satunnaiset tilanteet" ovat kyllä useita kertoja viikossa tapahtuvia. Ja meillä se on kyllä anoppi joka suuttuu siitä kun me emme hänen tahtoonsa taivu. Ja siitähän sitten riittää juttua koko kylälle, kun on hullu miniä. Ja poikakin on tyhmä kun tämmösen itselleen valitsi emännäksi.
Ja jos anoppi yrittää opettaa lasta kutsumaan itseään äidiksi, niin mistä muusta siinä on kyse kuin syrjäytysyrityksestä? Eipä siinä mummulla ainakaan lapsen paras ole mielessä!
Juuri näin. Meillä myös kertoillaan täysin ihmetarinoita mummon osuudesta. Perheemme ei selviäisi ilman häntä, hän hoitaa lapset yksin jne.
Ja meillä siis sovittiin jopa lääkäriaikoja selän takana, soiteltiin neuvolaan, järjestettiin päivähoitopaikkaåoja, valittiin koulu jne.
Ja minä olin "hankala, kun "kyseenalaistin tehdyt päätökset".
No ei kai neuvolasta jne. olla suostuttu keskustelemaan anopin kanssa?
Meidän anoppi huseerasi kirkkoherran virastossa kun esikoisen ristiäisiä järjestettiin. Kävin siellä tekemässä selväksi että anoppi ei ole sanansaattajani. Lisäksi mies sai taottua anopin päähän, että itse hoidamme tämmöiset asiat. Tiedä sit koska taas yllättää...
Ei. Meillä oli fiksu neuvolan terkka.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huonosti harkittua käytöstä mummolta/anopilta. Kyllä äiti ja isä määräävät missä järjestyksessä esim synttäreillä mennään. Onko ko anopilla tyttäriä? Kun tytär saa lapsia, tulevat he muuttamaan tilanteen siten, että kiinnostus laimenee pojan lapsia kohtaan.
Toisaalta on ihanaa kun on läheiset välit isovanhempiin Se on lapsille plussaa.
Olisi ihanaa, jos appivanhempiin voisi olla läheiset välit, ja lapset voisi huoletta jättää hoitoon kun hoitointoa on. Anoppi omalla tunkeilullaan, ilkeydellään ja tärkeilyllään estää tämän tehokkaasti. Tosin se hoitointokin tuppaa katoamaan tositoimissa, lapsi juorusi viimeisen kerran jälkee että mummu vaan juorusi puhelimessa.
Minä haaveilin esikoisen odotusaikana miten mukavaa meillä tuleekaan olemaan ja miten soittelen anopin kanssa vauvan kuulumisia, ja kyläilisi meillä usein.
No, eka tapaaminen hänen luonaan ja vauva oli reilun kuukauden vanha. Vietiin heti kynnyksellä mun sylistä noteeramatta minua mitenkään. Ei meinattu antaa takaisin, vaikka alkoi itkemään nälkäänsä. Hyssyteltiin vain ja käveltiin poispäin. Purnutettiin mahaa ja kutiteltiin, väkisin aktivoitiin ja pidettiin hereillä. Ei mitään käsitystä siitä et noin pieni nukkuu about vuorokauden ympäri, ei sen kanssa tarvitse mitenkään erityisesti vielä leikkiä. Herätettiin kesken unien kolistamalla jotain noin metrin päässä matkasängystä. Mun käydessä vessassa oli yritetty juottaa vettä. Kaikkea ihan älytöntä.
Minä hermostuin ja lähdettiin kotiin, koska vauva ois stressaantunut siellä ihan liikaa.
Samanlainen tyyli jatkuu edelleen, lapsia on tullut lisää ja ovat jo kohta kouluikäisiä. On syötetty herkkuja omalla lusikalla, ja herkuistakin erityisesti meidän maitoallergikolle kaikkea sopimatonta (onneksi tämä osaa nykyään itsekin vähän katsoa mitä syö). Äiti ei edelleenkään ole mitään "kyllä mummin luona on hauskempaa kuin äidin kanssa kotona päivät pitkät", "mummi antaisi sinulle jäätelöä, mutta ei tuo äiti taida antaa lupaa" jnejne. Kylillä huudellaan miten minä olen aivan liian ylisuojeleva lapsistani, enkä anna mummin osallistua.
Sanomattakin selvää et yhteydenpito on aika minimissä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yllättävän harva kertoo vetäneensä anopille raivarit ja vaikka huutaneensa päin naamaa, sanoneensa suoraan tyyliin "lopeta se vollotus, ketään ei kiinnosta". Miksi olette niin kilttejä hullulle ämmälle?
Vierailija kirjoitti:
Yllättävän harva kertoo vetäneensä anopille raivarit ja vaikka huutaneensa päin naamaa, sanoneensa suoraan tyyliin "lopeta se vollotus, ketään ei kiinnosta". Miksi olette niin kilttejä hullulle ämmälle?
Minä olen. Oli hyvin vapauttava kokemus. Tosin olisi saanut purkaus tulla muutamia vuosia aiemmin!
Miksi kesti niin kauan ennen kuin pidin puoleni? Yritin kestää, kun kyseessä rakkaan puolisoni äiti. Kyseenalaistin omia tuntemuksiani. Ylireagoinko? Sanoiko anoppi oikeesti noin? Tarkoittiko kumminkin hyvää? Olenko hullu? Olenko paha ja itsekäs jos en halua anoppia visiitille kolmesti päivässä? Kasvatukseni on myös sellainen, että mieluummin lakaistaan epäkohdat maton alle eikä pidetä puoliaan. Kulissihan voi sortua jos pikkusen korottaa ääntänsä. Ja ajatus "kyllä laiha sopu on parempi kuin lihava riita" on iskostettu päähän jo varhain.
Mun anopin kanssa ei voi keskustella. Jotain ehkä meni perille, kun huusin pää punaisena. Marttyyrianoppi oli toki kertonut asiasta kaikille, olipa loukkaantuneena pirauttanut jopa äidilleni, kun "Tiina" on hänelle huutanut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
täällä pattitilanne.. Liian paljon pakollista menoa joten tarvitaan anoppia, omaa äitiäni on turha pyytää (ei ikinä tule). Anoppi kävelee päältäni aina lasten nähden..
Esim: -iltapala aika, täälltä leivät ja jugurtit. Anoppi: -ei tarvitse syödä sitten kaikkea.. Ottakaa vähän leipää niin saatte jäätelöt!
esim: -iltapalalle, aamulla pitää jaksaa kouluun.. Anoppi: - ei nyt vielä tarvitse, käydään pyörälenkki vielä!
aina lapset kärsii kun anoppi tahtoo antaa kaiken! Tulee usein kyläänkin vasta klo20!! Arkena kun lasten pitää mennä nukkumaan pian!
Mielestäni aloituksessa kaikki kuulostaa suht normaalilta, paitsi tuo syntymäpäiväepisodi, joka ei todellakaan ollut ok. Tietysti, jos miniä selvästi ilmaisee, että kokee käytöksen tunkeiluna, fiksu anoppi ymmärtäisi vähän perääntyä.
Vauva-arki voi olla hyvinkin raskasta äidille. Ei ole kulunut montaa sukupolvea siitä, kun lasta hoidettiin paljon yhteisöllisemmin, kun taas nykyaikana vanhemmat ovat lapsen kanssa aika yksin. Samat asiat, jotka ap:sta tuntuvat lapsen omimiselta, merkitsevät monille muille välittämistä ja huolenpitoa. Minä olen kokenut vanhempieni ja appivanhempieni luona vierailemisen vauvan kanssa rentouttavana, samaten moni ystäväni. Se on aikamoista luksusta (etenkin itkuisen vauvan vanhemmalle tai vaikkapa synnytyksen jälkeisestä masennuksesta kärsivälle), että saa rauhassa juoda kahvia keskeytyksittä, ottaa sohvalla nokoset tai käydä vaikka pikku kävelyllä mummojen, pappojen, tätien tai setien sillä välin sylitellessä vauvaa ja nauttiessa tämän seurasta. Samaten ap loukkaantui siitä, kun ravintolassa anoppi oli sijoittanut syöttötuolin automaattisesti anopin ja apen väliin. Minun sydäntäni taas moinen lämmittäisi, sillä tietäisin anopin ajattelevan, että "saa nuoripari kerrankin nauttia rauhassa hyvästä ateriasta". Useimmissa tapauksissa tuollainen on win-win-tilanne: vanhemmat ehtivät kyllä varmasti häärätä vauvan ympärillä väsymykseen asti, kun taas vauvan kanssa oleminen voi olla mummolle piristävää ja nautinnollista.
Ap:n kannattaa ajatella asiaa tältä kantilta, ennen kuin nimittelee anoppia helvetin ämmäksi. Luultavasti anoppi ei tarkoita mitään pahaa. Hänellä voi olla mielessään vaikkapa ne hetket, kun itse sinnitteli hulluuden rajamailla tauotta huutavan vauvan kanssa ja olisi toivonut, että ovesta olisi tullut joku, joka olisi ottanut lapsen hetkeksi huomaansa. Meillä kaikilla on taipumusta peilata maailmaa omien kokemustemme kautta. Mitä ilmeisemmin ap ei koe tarvitsevansa anopin apua ainakaan siinä mittakaavassa, jossa tämä sitä tyrkyttää, enkä sano, että hänen olisi pakko antaa lasta anopille hoitoon silloin, kun ei itse halua. Mutta minusta ap:n ei kannata suhtautua avuntarjouksiin vihamielisesti, vaan olla kiitollinen siitä, sillä se on etuoikeus, jota kaikilla ei ole, ja joka olisi monelle hyvin tärkeä. Suosittelen avointa keskustelua ilman syyttelyä ja nimittelyä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Naisten välistä kilpailua ja valtapeliä. Miehet eivät käyttäydy noin naurettavasti. En jaksa tuollaisia vanhempia naisia, joilla ei ole mitään sääntöjä itselleen (muille kyllä). Kunhan lapsenlapsella irokeesi päässä, niin johan muuttuu mummonkin käytös :D
Miehet eivät käyttäydy noin koska eivät välitä kuin itsestään. Ne pesäloiset ovat tyytyväisiä kunhan joku muu vahtii ja hoitaa lapset.
Vierailija kirjoitti:
Mielestäni aloituksessa kaikki kuulostaa suht normaalilta, paitsi tuo syntymäpäiväepisodi, joka ei todellakaan ollut ok. Tietysti, jos miniä selvästi ilmaisee, että kokee käytöksen tunkeiluna, fiksu anoppi ymmärtäisi vähän perääntyä.
Vauva-arki voi olla hyvinkin raskasta äidille. Ei ole kulunut montaa sukupolvea siitä, kun lasta hoidettiin paljon yhteisöllisemmin, kun taas nykyaikana vanhemmat ovat lapsen kanssa aika yksin. Samat asiat, jotka ap:sta tuntuvat lapsen omimiselta, merkitsevät monille muille välittämistä ja huolenpitoa. Minä olen kokenut vanhempieni ja appivanhempieni luona vierailemisen vauvan kanssa rentouttavana, samaten moni ystäväni. Se on aikamoista luksusta (etenkin itkuisen vauvan vanhemmalle tai vaikkapa synnytyksen jälkeisestä masennuksesta kärsivälle), että saa rauhassa juoda kahvia keskeytyksittä, ottaa sohvalla nokoset tai käydä vaikka pikku kävelyllä mummojen, pappojen, tätien tai setien sillä välin sylitellessä vauvaa ja nauttiessa tämän seurasta. Samaten ap loukkaantui siitä, kun ravintolassa anoppi oli sijoittanut syöttötuolin automaattisesti anopin ja apen väliin. Minun sydäntäni taas moinen lämmittäisi, sillä tietäisin anopin ajattelevan, että "saa nuoripari kerrankin nauttia rauhassa hyvästä ateriasta". Useimmissa tapauksissa tuollainen on win-win-tilanne: vanhemmat ehtivät kyllä varmasti häärätä vauvan ympärillä väsymykseen asti, kun taas vauvan kanssa oleminen voi olla mummolle piristävää ja nautinnollista.
Ap:n kannattaa ajatella asiaa tältä kantilta, ennen kuin nimittelee anoppia helvetin ämmäksi. Luultavasti anoppi ei tarkoita mitään pahaa. Hänellä voi olla mielessään vaikkapa ne hetket, kun itse sinnitteli hulluuden rajamailla tauotta huutavan vauvan kanssa ja olisi toivonut, että ovesta olisi tullut joku, joka olisi ottanut lapsen hetkeksi huomaansa. Meillä kaikilla on taipumusta peilata maailmaa omien kokemustemme kautta. Mitä ilmeisemmin ap ei koe tarvitsevansa anopin apua ainakaan siinä mittakaavassa, jossa tämä sitä tyrkyttää, enkä sano, että hänen olisi pakko antaa lasta anopille hoitoon silloin, kun ei itse halua. Mutta minusta ap:n ei kannata suhtautua avuntarjouksiin vihamielisesti, vaan olla kiitollinen siitä, sillä se on etuoikeus, jota kaikilla ei ole, ja joka olisi monelle hyvin tärkeä. Suosittelen avointa keskustelua ilman syyttelyä ja nimittelyä.
Miten vieras ihminen voi tietää paremmin onko jonkun läheinen hullu vai ei?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jos äiti pelkää, että anoppi syrjäyttää hänet lapsen elämässä, ei kysymys kyllä ole yhtään mistään muusta kuin äidin omasta todella huonosta itsetunnosta. Eikä lapsen tehtävä ole olla sen korjaaja ja paikkaaja.
Mun mielestä tämä koko ketju on ihan käsittämätöntä väninää. Anoppi RAKASTAA sitä lapsenlasta. Ja se on sille lapselle paljon parempi asia, kuin huonoitsetuntoinen nyrpeä äiti.
Jotenkin on tosi vaikea käsittää, miten te ette muka saa olla niiden lasten kanssa ihan tarpeeksi 24/7, että joku satunnainen tilanne anopin kanssa on sitten aivan ylitsepääsemätöntä? Vai onko kyse siitä, että kaikki ei tanssikaan teidän pillinne mukaan? Kun minäminäminä ja minun lapsi ja minä määrääääääääään....
Niin, varmasti näin anoppi sanoo, kun anopin pillin mukaan ei enää haluttaisi pomppia ja siitä jopa uskalletaan sanoa. Kai lapsen äidilläkin on oikeus rakastaa lasta ja viettää aikaa lapsen kanssa? Eihän se ole edes mikään kilpailu, vaan itsestäänselvä asia. Kuten on miniän ja pojankin rakkaussuhde. Ei siinä ole sijaa anopin kilpailulle. Jos anoppi kutsuu miniää mustasukkaiseksi, eikö silloin ole oletus, että miniän jotenkin pitäisi sitä olla? Eikö silloin ole aika vääristyneet valtasuhteet? Ei miniä tarvitse eikä kuulu millään muotoa olla mustasukkainen anopille. Poikahan on miniän elämänkumppani nyt, rakastettu. Anoppi on äiti, jonka kuuluisi kai antaa poikansa olla aikuinen ja elää elämäänsä. Eikö?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mielestäni aloituksessa kaikki kuulostaa suht normaalilta, paitsi tuo syntymäpäiväepisodi, joka ei todellakaan ollut ok. Tietysti, jos miniä selvästi ilmaisee, että kokee käytöksen tunkeiluna, fiksu anoppi ymmärtäisi vähän perääntyä.
Vauva-arki voi olla hyvinkin raskasta äidille. Ei ole kulunut montaa sukupolvea siitä, kun lasta hoidettiin paljon yhteisöllisemmin, kun taas nykyaikana vanhemmat ovat lapsen kanssa aika yksin. Samat asiat, jotka ap:sta tuntuvat lapsen omimiselta, merkitsevät monille muille välittämistä ja huolenpitoa. Minä olen kokenut vanhempieni ja appivanhempieni luona vierailemisen vauvan kanssa rentouttavana, samaten moni ystäväni. Se on aikamoista luksusta (etenkin itkuisen vauvan vanhemmalle tai vaikkapa synnytyksen jälkeisestä masennuksesta kärsivälle), että saa rauhassa juoda kahvia keskeytyksittä, ottaa sohvalla nokoset tai käydä vaikka pikku kävelyllä mummojen, pappojen, tätien tai setien sillä välin sylitellessä vauvaa ja nauttiessa tämän seurasta. Samaten ap loukkaantui siitä, kun ravintolassa anoppi oli sijoittanut syöttötuolin automaattisesti anopin ja apen väliin. Minun sydäntäni taas moinen lämmittäisi, sillä tietäisin anopin ajattelevan, että "saa nuoripari kerrankin nauttia rauhassa hyvästä ateriasta". Useimmissa tapauksissa tuollainen on win-win-tilanne: vanhemmat ehtivät kyllä varmasti häärätä vauvan ympärillä väsymykseen asti, kun taas vauvan kanssa oleminen voi olla mummolle piristävää ja nautinnollista.
Ap:n kannattaa ajatella asiaa tältä kantilta, ennen kuin nimittelee anoppia helvetin ämmäksi. Luultavasti anoppi ei tarkoita mitään pahaa. Hänellä voi olla mielessään vaikkapa ne hetket, kun itse sinnitteli hulluuden rajamailla tauotta huutavan vauvan kanssa ja olisi toivonut, että ovesta olisi tullut joku, joka olisi ottanut lapsen hetkeksi huomaansa. Meillä kaikilla on taipumusta peilata maailmaa omien kokemustemme kautta. Mitä ilmeisemmin ap ei koe tarvitsevansa anopin apua ainakaan siinä mittakaavassa, jossa tämä sitä tyrkyttää, enkä sano, että hänen olisi pakko antaa lasta anopille hoitoon silloin, kun ei itse halua. Mutta minusta ap:n ei kannata suhtautua avuntarjouksiin vihamielisesti, vaan olla kiitollinen siitä, sillä se on etuoikeus, jota kaikilla ei ole, ja joka olisi monelle hyvin tärkeä. Suosittelen avointa keskustelua ilman syyttelyä ja nimittelyä.
Miten vieras ihminen voi tietää paremmin onko jonkun läheinen hullu vai ei?
Voin kertoa, että kohta 100 vuotiaat isomummomme tuntevat vieläkin suurta katkeruutta miniäajoistaan.Se syö heitä vieläkin, rankasti. Ne elämän suurimmat ikävyydet. Vaikka muuten ovatkin hyvin lämpimiä ja viisaita, paljon hyvää kokeneita ja tehneitä. Että eipäs vertailla menneisyyteen. Eipä se elo Italiassakaan niin helppoa pariskunnille ole. Liekö siitä seurausta suuri määrä aikamiespoikia äidin hoivissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mielestäni aloituksessa kaikki kuulostaa suht normaalilta, paitsi tuo syntymäpäiväepisodi, joka ei todellakaan ollut ok. Tietysti, jos miniä selvästi ilmaisee, että kokee käytöksen tunkeiluna, fiksu anoppi ymmärtäisi vähän perääntyä.
Vauva-arki voi olla hyvinkin raskasta äidille. Ei ole kulunut montaa sukupolvea siitä, kun lasta hoidettiin paljon yhteisöllisemmin, kun taas nykyaikana vanhemmat ovat lapsen kanssa aika yksin. Samat asiat, jotka ap:sta tuntuvat lapsen omimiselta, merkitsevät monille muille välittämistä ja huolenpitoa. Minä olen kokenut vanhempieni ja appivanhempieni luona vierailemisen vauvan kanssa rentouttavana, samaten moni ystäväni. Se on aikamoista luksusta (etenkin itkuisen vauvan vanhemmalle tai vaikkapa synnytyksen jälkeisestä masennuksesta kärsivälle), että saa rauhassa juoda kahvia keskeytyksittä, ottaa sohvalla nokoset tai käydä vaikka pikku kävelyllä mummojen, pappojen, tätien tai setien sillä välin sylitellessä vauvaa ja nauttiessa tämän seurasta. Samaten ap loukkaantui siitä, kun ravintolassa anoppi oli sijoittanut syöttötuolin automaattisesti anopin ja apen väliin. Minun sydäntäni taas moinen lämmittäisi, sillä tietäisin anopin ajattelevan, että "saa nuoripari kerrankin nauttia rauhassa hyvästä ateriasta". Useimmissa tapauksissa tuollainen on win-win-tilanne: vanhemmat ehtivät kyllä varmasti häärätä vauvan ympärillä väsymykseen asti, kun taas vauvan kanssa oleminen voi olla mummolle piristävää ja nautinnollista.
Ap:n kannattaa ajatella asiaa tältä kantilta, ennen kuin nimittelee anoppia helvetin ämmäksi. Luultavasti anoppi ei tarkoita mitään pahaa. Hänellä voi olla mielessään vaikkapa ne hetket, kun itse sinnitteli hulluuden rajamailla tauotta huutavan vauvan kanssa ja olisi toivonut, että ovesta olisi tullut joku, joka olisi ottanut lapsen hetkeksi huomaansa. Meillä kaikilla on taipumusta peilata maailmaa omien kokemustemme kautta. Mitä ilmeisemmin ap ei koe tarvitsevansa anopin apua ainakaan siinä mittakaavassa, jossa tämä sitä tyrkyttää, enkä sano, että hänen olisi pakko antaa lasta anopille hoitoon silloin, kun ei itse halua. Mutta minusta ap:n ei kannata suhtautua avuntarjouksiin vihamielisesti, vaan olla kiitollinen siitä, sillä se on etuoikeus, jota kaikilla ei ole, ja joka olisi monelle hyvin tärkeä. Suosittelen avointa keskustelua ilman syyttelyä ja nimittelyä.
Valitettavasti on anoppeja, jotka eivät tunne empatiaa ja auttamisenhalua miniäänsä kohtaan. Poikaansa kohataan kyllä, oletuksena tietenkin aina se, että poika kokee jotakin vääryyttä miniän kanssa. outuu vaikka vielä tiskaamaan tai valvomaan vauvan kanssa jonakin yönä (että äiti pysyy järjissä ja saa edes joskus unta). Aika myös kultaa kummasti muistot. Kaikki oli paremmin anopin äitiaikana, vauva-aikana jne. Synnytyslaitokseltakin jo lähdettiin suoraa päätä sukuloimaan ja jaksettiin vaikka mitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mielestäni aloituksessa kaikki kuulostaa suht normaalilta, paitsi tuo syntymäpäiväepisodi, joka ei todellakaan ollut ok. Tietysti, jos miniä selvästi ilmaisee, että kokee käytöksen tunkeiluna, fiksu anoppi ymmärtäisi vähän perääntyä.
Vauva-arki voi olla hyvinkin raskasta äidille. Ei ole kulunut montaa sukupolvea siitä, kun lasta hoidettiin paljon yhteisöllisemmin, kun taas nykyaikana vanhemmat ovat lapsen kanssa aika yksin. Samat asiat, jotka ap:sta tuntuvat lapsen omimiselta, merkitsevät monille muille välittämistä ja huolenpitoa. Minä olen kokenut vanhempieni ja appivanhempieni luona vierailemisen vauvan kanssa rentouttavana, samaten moni ystäväni. Se on aikamoista luksusta (etenkin itkuisen vauvan vanhemmalle tai vaikkapa synnytyksen jälkeisestä masennuksesta kärsivälle), että saa rauhassa juoda kahvia keskeytyksittä, ottaa sohvalla nokoset tai käydä vaikka pikku kävelyllä mummojen, pappojen, tätien tai setien sillä välin sylitellessä vauvaa ja nauttiessa tämän seurasta. Samaten ap loukkaantui siitä, kun ravintolassa anoppi oli sijoittanut syöttötuolin automaattisesti anopin ja apen väliin. Minun sydäntäni taas moinen lämmittäisi, sillä tietäisin anopin ajattelevan, että "saa nuoripari kerrankin nauttia rauhassa hyvästä ateriasta". Useimmissa tapauksissa tuollainen on win-win-tilanne: vanhemmat ehtivät kyllä varmasti häärätä vauvan ympärillä väsymykseen asti, kun taas vauvan kanssa oleminen voi olla mummolle piristävää ja nautinnollista.
Ap:n kannattaa ajatella asiaa tältä kantilta, ennen kuin nimittelee anoppia helvetin ämmäksi. Luultavasti anoppi ei tarkoita mitään pahaa. Hänellä voi olla mielessään vaikkapa ne hetket, kun itse sinnitteli hulluuden rajamailla tauotta huutavan vauvan kanssa ja olisi toivonut, että ovesta olisi tullut joku, joka olisi ottanut lapsen hetkeksi huomaansa. Meillä kaikilla on taipumusta peilata maailmaa omien kokemustemme kautta. Mitä ilmeisemmin ap ei koe tarvitsevansa anopin apua ainakaan siinä mittakaavassa, jossa tämä sitä tyrkyttää, enkä sano, että hänen olisi pakko antaa lasta anopille hoitoon silloin, kun ei itse halua. Mutta minusta ap:n ei kannata suhtautua avuntarjouksiin vihamielisesti, vaan olla kiitollinen siitä, sillä se on etuoikeus, jota kaikilla ei ole, ja joka olisi monelle hyvin tärkeä. Suosittelen avointa keskustelua ilman syyttelyä ja nimittelyä.
Valitettavasti on anoppeja, jotka eivät tunne empatiaa ja auttamisenhalua miniäänsä kohtaan. Poikaansa kohataan kyllä, oletuksena tietenkin aina se, että poika kokee jotakin vääryyttä miniän kanssa. outuu vaikka vielä tiskaamaan tai valvomaan vauvan kanssa jonakin yönä (että äiti pysyy järjissä ja saa edes joskus unta). Aika myös kultaa kummasti muistot. Kaikki oli paremmin anopin äitiaikana, vauva-aikana jne. Synnytyslaitokseltakin jo lähdettiin suoraa päätä sukuloimaan ja jaksettiin vaikka mitä.
Väittävät kyllä hyvää vain tahtovansa, mutta eivät myönnä todellisia tunteitaan kenellekään. Appiukkokin uskoo, ellei koe samoja tunteita kuin anoppi "menetetystä lapsestaan" ja vallan sekä hallinnan menetyksestä siinä samalla.
Täällä on kyllä käsittämätöntä liioittelua ja anoppien haukkumista. Selkeästi on laitettu anoppivihalasit päähän. Aloituksessa kaikki ihan normaalia syntymäpäivää lukuunottamatta. Vastaajat demonisoi anoppia. Liioitellaan, keksitään. Moni passaa 1v päivien mekosta, mummon ostama oli tietty trikooriepu ja onhan se nyt äidin Oikeus pukea lapsi 1 v päiville... Haloo, onko oikeasti elämää suurempi asia?
Toinen oli se punnitusmummo. Ei huolta äidillä, vaikka lapsi -2 käyrällä. Eli huolestuttavan laiha. Taisi mummon huoli olla aiheellista.
Meillä ei sais tuota 2-v ainokaista lasta antaa kellekään muulle, kuin isovanhemmille. Mun piti nyt kesällä käydä pari viikkoa töissä, pyysivät, että voisinko millään tulla edes vähäksi aikaa pari viikkoa, kun tarvittais mua. Pyysin miehen 20-v opiskelijasiskoa, joka ei saanut kesätöitä, hoitamaan lasta päivisin jos maksan hänelle ihan reilun korvauksen ja saa syödä mitä kaapista löytyy ja käyttää autoa niin voi lähteä vaikka rannalle jos on hyvä ilma. Mun äiti veti ihan hirveät kilarit, kun kuuli että lapsi on tarvinnut hoitajaa ja oon pyytänyt jonkun muun, kuin hänet.
Vierailija kirjoitti:
Täällä on kyllä käsittämätöntä liioittelua ja anoppien haukkumista. Selkeästi on laitettu anoppivihalasit päähän. Aloituksessa kaikki ihan normaalia syntymäpäivää lukuunottamatta. Vastaajat demonisoi anoppia. Liioitellaan, keksitään. Moni passaa 1v päivien mekosta, mummon ostama oli tietty trikooriepu ja onhan se nyt äidin Oikeus pukea lapsi 1 v päiville... Haloo, onko oikeasti elämää suurempi asia?
Toinen oli se punnitusmummo. Ei huolta äidillä, vaikka lapsi -2 käyrällä. Eli huolestuttavan laiha. Taisi mummon huoli olla aiheellista.
Ensinnäkin se mummo oli minun äitini, ei anoppi. Ja kun lapsi kasvaa tasaisesti -2-käyrällä, kuten kirjoitin, myös se pituus on siellä -2-käyrällä. Ymmärrätkö? Kadvaa tasaisesti ja hyvin, edelleen siellä samalla -2-käyrällä, vaikka on jo 16.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos äiti pelkää, että anoppi syrjäyttää hänet lapsen elämässä, ei kysymys kyllä ole yhtään mistään muusta kuin äidin omasta todella huonosta itsetunnosta. Eikä lapsen tehtävä ole olla sen korjaaja ja paikkaaja.
Mun mielestä tämä koko ketju on ihan käsittämätöntä väninää. Anoppi RAKASTAA sitä lapsenlasta. Ja se on sille lapselle paljon parempi asia, kuin huonoitsetuntoinen nyrpeä äiti.
Jotenkin on tosi vaikea käsittää, miten te ette muka saa olla niiden lasten kanssa ihan tarpeeksi 24/7, että joku satunnainen tilanne anopin kanssa on sitten aivan ylitsepääsemätöntä? Vai onko kyse siitä, että kaikki ei tanssikaan teidän pillinne mukaan? Kun minäminäminä ja minun lapsi ja minä määrääääääääään....
Niin, varmasti näin anoppi sanoo, kun anopin pillin mukaan ei enää haluttaisi pomppia ja siitä jopa uskalletaan sanoa. Kai lapsen äidilläkin on oikeus rakastaa lasta ja viettää aikaa lapsen kanssa? Eihän se ole edes mikään kilpailu, vaan itsestäänselvä asia. Kuten on miniän ja pojankin rakkaussuhde. Ei siinä ole sijaa anopin kilpailulle. Jos anoppi kutsuu miniää mustasukkaiseksi, eikö silloin ole oletus, että miniän jotenkin pitäisi sitä olla? Eikö silloin ole aika vääristyneet valtasuhteet? Ei miniä tarvitse eikä kuulu millään muotoa olla mustasukkainen anopille. Poikahan on miniän elämänkumppani nyt, rakastettu. Anoppi on äiti, jonka kuuluisi kai antaa poikansa olla aikuinen ja elää elämäänsä. Eikö?
Uskon, että kyse on tämänhetkisen anoppisukupolven luonteesta, kuten suurten ikäluokkienkin. He eivät kokeneet samanlaista aoppiutta, koska Suomi eli silloin murroksessa. Anopit olivat kiireisiä monilapsisissa perheissään ja pelloilla. Kotona riiti kävijöitä, ei siellä yhden perheen tavinnut niin usein käydä lapsineen. Jos kävikin, huomio jakautui niin, ettei anopilla olisi ollut energiaa puuttua yhden elämään liikaa. Anopit olivat myös nöyrempää sukupolvea.
Tämä uusi anoppisukupolvi on itsekkäämpää. He ovat saaneet kaiken. Työn työpaikan ovesta sisään kävelemällä, perheen, uutta elintasoa ja huvituksia, vapautta omasta lapsuudenkodistaan . Heitä eivät vanhemmat pidelleet napanuorassa kiinni. Nyt ei ole peltoja, ei kyläyhteisöjä. Lapsenlapset ovat uusi pätemisen muoto muille mummoille ja nuorenparin elämään puuttuminen elämäntehtävä. Ku n ei ole kyläyhteisöjä ympärillä, pelätään yksinäisyyttä ja lapsten lentämistä liian kauas. Ei ole missä päteä ja hallita. Onneksi on sen ainoa lapsi tai kaksi lasta ja lapstenlapset. Harmi kun se miniä tuli siihen ja muutti koko kuvion, vei meidän Reinon . Reino on ihan muuttunut ajatuksiltaankin, miniä on sen pilannut. Miksei Reino enää kerro kaikkia yksityiskohtia elämästään ja hankinnoistaan, menemisistään. Se on Mirjan syytä. Mirja on nin itsekäs ja lapsellinen, ilkeä.
Minä en jaksa viedä lapsia hoitoon ihmiselle joka ensin ruikuttaa heitä sinne, sitten se hoito on meidän haukkumista ja kaikki tehdään päättömästi ja täysin vastoin ohjeita ja jopa kissa-allergista lasta siedätetään kissalla (lapsi ambulanssissa sairaalaan). Ja kaiken tämän härdellin jälkeen kuulen mummon naapurilta, miten taas olin kuulemma hyväksiäyttänyt sairasta vanhusta, mistä koko taloyhtiö nyt kuohuu.