Esikoinen syntyt sektiolla,mies ei ymmärrä..

Vierailija kirjoitti:

Luojan kiitos oysissä on kiellettyä muiden kun miehen vierailut. Ei pääse anopit hyppimään nenille

Ajattelin just samaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä siinä on niin kauheaa jos miehen äiti nopeasti käy pyörähtämässä? Sulla on kipulääkitys ja kun vauva nukkuu niin sairaalassa on aika tylsääkin. Ehkä on ihan piristävääkin kun käy vieraita, sairaala on muutoin niin ankea paikka.

Ehkäpä sitä voisi vaikka levätä, jotta toipuminen tapahtuisi nopeammin. Minulla vuosi rinnoista maitoa ja kaikki paidat tahriintuivat ja vieraat naureskelivat asialle, kun en itse sitä huomannut eikä mieskään osannut tarkistaa, että näytin ihmiseltä. Olo oli tukala, rintoja pakotti, koko ajan kuumeinen fiilis ja naama kiilteli, sektiohaava oli ihan helvetin kipeä, ei se sillä Buranalla yhtään helpottanut. Jos esim. vertaa ohutsuolileikkaukseen, jossa olin vuosia sitten, niin ero oli valtava. Leikkauksessa poistettiin sekä ohutsuolta että vähän paksusuolta, leikkaushaava oli sellainen pieni viilto, ehkä 5 cm, ei tarvinnut nousta sängystä pariin ekaan päivään ollenkaan ja senkin jälkeen ihan fiiliksen mukaan, kipupiikkejä sain aina kun pyysin ja erityisesti öisin, kun olin yöllä eniten kipeä ja viikon vietin sairaalassa.

Sektiohaava oli koko alavatsan ulottuva haava, josta vauvan lisäksi poistettiin koko kohtu ja tarkistettiin huolella ja laitettiin takaisin mutta jo samana iltana piti itse könytä vessaan (sektio siis klo 15), seuraavana aamuna pakotettiin kävelemään suihkuun, aamupalaa en saanut, kun en itse jaksanut suihkukäynnin jälkeen hakea ja kipulääkkeeksi sain buranaa kolme kertaa päivässä. Ja tietenkin piti hoitaa vauva itse vaipanvaihdoista ja syötöistä yöitkuihin. Kun ensimmäisenä yönä kipeän sektiohaavan kanssa nousin 20. kertaa vauvan itkun takia, niin aloin itkeä ja sain kätilöltä kipakan tokaisun, että on sen vauvan kanssa muutkin äidit pärjänneet ilman itkua. Seuraavana päivänä vieraita tulvi virtana, kun näytin itkeneeltä, turvonneelta, kipeältä ja maitoa valuvalta.

Kyllä, olen kuullut, että moni on toipunut sektiosta hetkessä. Kun minut heitettiin kolmen yön jälkeen sairaalasta ulos ja sain kotona rauhassa levätä miehen auttaessa yösyöttöjen kanssa, niin viidentenä päivänä olo oli jo kuin ihmisellä eikä kipujakaan enää ollut. Mutta kun sairaalassa oltiin kärsimättömiä, vähätteleviä ja välinpitämättömiä, niin johan se vaikuttaa mielialaankin.

Loppupeleissä olin onnellinen, että vieraat kävivät sairaalassa, koska sain kotona olla ihan rauhassa seuraavat pari viikkoa, mutta erityisesti ensimmäistä kertaa sektioon joutuvan kannattaa kyllä rauhoittaa se sairaala-aika ja pyytää sitten apua vaikka kotona, jos ongelmat jatkuvat. Minä olin ihan normaalikuntoinen viidennestä päivästä alkaen, kun keksin maidonkerääjät ja liivinsuojat, joita kukaan ei tajunnut esitellä/neuvoa ostamaan sairaalassa (mies meni kauppaan ja teki löytöjä) ja kun sain oikeasti levätä enkä toteuttaa kätilöiden laatimia kuntosuunnitelmia. Olisi jäänyt se kurja olo kokematta kun vieraat naureskelevat maitotahroille ja kiiltelevälle naamalle ja pohtivat, miksi näytän noin väsyneeltä, vaikka olen saanut vain  maata sairaalassa.

Mitähän hevon/bullshittiä tää kirjotus on? Kyllä sairaalassa tarjotaan kunnon kipulääkityys eikä mitään jonninjoutavaa buranaa. Aluksi menee morfiinitippa suoraan selkäytimeen ja sen jälkeen saa kunnon mömmöt kun tarvii. Mulle on tehty kolme sektiota eikä kertaakaan ole tarvinnut kivussa kärvistellä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä siinä on niin kauheaa jos miehen äiti nopeasti käy pyörähtämässä? Sulla on kipulääkitys ja kun vauva nukkuu niin sairaalassa on aika tylsääkin. Ehkä on ihan piristävääkin kun käy vieraita, sairaala on muutoin niin ankea paikka.

Ehkäpä sitä voisi vaikka levätä, jotta toipuminen tapahtuisi nopeammin. Minulla vuosi rinnoista maitoa ja kaikki paidat tahriintuivat ja vieraat naureskelivat asialle, kun en itse sitä huomannut eikä mieskään osannut tarkistaa, että näytin ihmiseltä. Olo oli tukala, rintoja pakotti, koko ajan kuumeinen fiilis ja naama kiilteli, sektiohaava oli ihan helvetin kipeä, ei se sillä Buranalla yhtään helpottanut. Jos esim. vertaa ohutsuolileikkaukseen, jossa olin vuosia sitten, niin ero oli valtava. Leikkauksessa poistettiin sekä ohutsuolta että vähän paksusuolta, leikkaushaava oli sellainen pieni viilto, ehkä 5 cm, ei tarvinnut nousta sängystä pariin ekaan päivään ollenkaan ja senkin jälkeen ihan fiiliksen mukaan, kipupiikkejä sain aina kun pyysin ja erityisesti öisin, kun olin yöllä eniten kipeä ja viikon vietin sairaalassa.

Sektiohaava oli koko alavatsan ulottuva haava, josta vauvan lisäksi poistettiin koko kohtu ja tarkistettiin huolella ja laitettiin takaisin mutta jo samana iltana piti itse könytä vessaan (sektio siis klo 15), seuraavana aamuna pakotettiin kävelemään suihkuun, aamupalaa en saanut, kun en itse jaksanut suihkukäynnin jälkeen hakea ja kipulääkkeeksi sain buranaa kolme kertaa päivässä. Ja tietenkin piti hoitaa vauva itse vaipanvaihdoista ja syötöistä yöitkuihin. Kun ensimmäisenä yönä kipeän sektiohaavan kanssa nousin 20. kertaa vauvan itkun takia, niin aloin itkeä ja sain kätilöltä kipakan tokaisun, että on sen vauvan kanssa muutkin äidit pärjänneet ilman itkua. Seuraavana päivänä vieraita tulvi virtana, kun näytin itkeneeltä, turvonneelta, kipeältä ja maitoa valuvalta.

Kyllä, olen kuullut, että moni on toipunut sektiosta hetkessä. Kun minut heitettiin kolmen yön jälkeen sairaalasta ulos ja sain kotona rauhassa levätä miehen auttaessa yösyöttöjen kanssa, niin viidentenä päivänä olo oli jo kuin ihmisellä eikä kipujakaan enää ollut. Mutta kun sairaalassa oltiin kärsimättömiä, vähätteleviä ja välinpitämättömiä, niin johan se vaikuttaa mielialaankin.

Loppupeleissä olin onnellinen, että vieraat kävivät sairaalassa, koska sain kotona olla ihan rauhassa seuraavat pari viikkoa, mutta erityisesti ensimmäistä kertaa sektioon joutuvan kannattaa kyllä rauhoittaa se sairaala-aika ja pyytää sitten apua vaikka kotona, jos ongelmat jatkuvat. Minä olin ihan normaalikuntoinen viidennestä päivästä alkaen, kun keksin maidonkerääjät ja liivinsuojat, joita kukaan ei tajunnut esitellä/neuvoa ostamaan sairaalassa (mies meni kauppaan ja teki löytöjä) ja kun sain oikeasti levätä enkä toteuttaa kätilöiden laatimia kuntosuunnitelmia. Olisi jäänyt se kurja olo kokematta kun vieraat naureskelevat maitotahroille ja kiiltelevälle naamalle ja pohtivat, miksi näytän noin väsyneeltä, vaikka olen saanut vain  maata sairaalassa.

Sinun kohdallasi vika ei ollut sektiossa, vaan synnärin henkilökunnassa ja niissä vieraissasi. .

Minä olin sektion jälkeen sairaalassa viikon. Ensimmäisen yön vauva oli lastenhoitajilla, eikä tuotu edes syömään. Vauva kylvetettiin ja hoidettiin henkilökunnan toimesta silloin kun isä ei ollut paikalla, en pysynyt edes kunnolla pystyssä menetettyäni verta. Kuntosuunnitelmia ei tehty, tosin fysioterapeutti piti luennon lantionpohjalihasten harjoittamisesta. Ruoka tuotiin huoneeseen, kun sitä pyysin, kun en itse heikotukselta pystynyt sitä kärrystä käytävältä hakemaan.

Minun vieraani eivät naureskelleet ulkonäöllrni sektion jälkeen. Ihmettelen omiasi kovasti!

Vierailija kirjoitti:

Sori, en jaksa ymmärtää näitä av-mammoja, jotka käytää JOKAISTA tapaa lyödä anoppia ja synnytys on hyvä siihen. Ei synnyttäminen nyt sentään niin iso asia ole, ettei sen jälkeen voi anoppi saada nähdä edes vauvaa. Voi jeesus, sankarimamma synnyttää ja ympärillä pyörii koko maailma.

Sitä paitsi ota sairaalaan, ei tunge sitten heti kotiin. Sairaalaan on helppo päästää porukkaa, suurin osa kaveripiiristä esimerkiksi toivoi, että halukkaat tulisi sinne, niin ei tarvi heti keitellä kahvia kotona.

Niin anopin ympärillähän se maailma pyörii, hoh hoijaa. Jos äiti ei tahdo tai jaksa, niin eiköhän hänen tunteitaan tulisi kunnioittaa, eikä jeesustella anopin puolesta. Tyhmä saa olla, muttei idiootti - sanotaan

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luojan kiitos oysissä on kiellettyä muiden kun miehen vierailut. Ei pääse anopit hyppimään nenille

Haha, mun anoppi oli tullu sinne ovelle norkoilemaan ja se oli syvästi loukkaantunut kun mies ei vienyt vauvaa osastolta tapaamaan häntä osaston ulkopuolelle. Kyllä ne keinot keksii.

Tunnetkohan samaa vahingoniloa silloin, kun saat ensimmäisen lapsenlapsesi, eikä lapsesi puoliso päästä sinua vauvaa tapaamaan?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä siinä on niin kauheaa jos miehen äiti nopeasti käy pyörähtämässä? Sulla on kipulääkitys ja kun vauva nukkuu niin sairaalassa on aika tylsääkin. Ehkä on ihan piristävääkin kun käy vieraita, sairaala on muutoin niin ankea paikka.

Ehkäpä sitä voisi vaikka levätä, jotta toipuminen tapahtuisi nopeammin. Minulla vuosi rinnoista maitoa ja kaikki paidat tahriintuivat ja vieraat naureskelivat asialle, kun en itse sitä huomannut eikä mieskään osannut tarkistaa, että näytin ihmiseltä. Olo oli tukala, rintoja pakotti, koko ajan kuumeinen fiilis ja naama kiilteli, sektiohaava oli ihan helvetin kipeä, ei se sillä Buranalla yhtään helpottanut. Jos esim. vertaa ohutsuolileikkaukseen, jossa olin vuosia sitten, niin ero oli valtava. Leikkauksessa poistettiin sekä ohutsuolta että vähän paksusuolta, leikkaushaava oli sellainen pieni viilto, ehkä 5 cm, ei tarvinnut nousta sängystä pariin ekaan päivään ollenkaan ja senkin jälkeen ihan fiiliksen mukaan, kipupiikkejä sain aina kun pyysin ja erityisesti öisin, kun olin yöllä eniten kipeä ja viikon vietin sairaalassa.

Eipä sitä morfiinia ilmeisesti kaikillejaella, kun ei itellekkään annettu kun nappia naamaan vaan. Ei pelkkää buranaa, muttei olleet kyllä mitään vahvojakaan mömmöjä. Eytä bullshittaa vaan yksinäsi. Tapauksia on monia, vai kuvitteletko, että sinulla kun meni sektion jälkeen näin, niin menee sitten muillakin ? Kuvittele kuule vaan

Sektiohaava oli koko alavatsan ulottuva haava, josta vauvan lisäksi poistettiin koko kohtu ja tarkistettiin huolella ja laitettiin takaisin mutta jo samana iltana piti itse könytä vessaan (sektio siis klo 15), seuraavana aamuna pakotettiin kävelemään suihkuun, aamupalaa en saanut, kun en itse jaksanut suihkukäynnin jälkeen hakea ja kipulääkkeeksi sain buranaa kolme kertaa päivässä. Ja tietenkin piti hoitaa vauva itse vaipanvaihdoista ja syötöistä yöitkuihin. Kun ensimmäisenä yönä kipeän sektiohaavan kanssa nousin 20. kertaa vauvan itkun takia, niin aloin itkeä ja sain kätilöltä kipakan tokaisun, että on sen vauvan kanssa muutkin äidit pärjänneet ilman itkua. Seuraavana päivänä vieraita tulvi virtana, kun näytin itkeneeltä, turvonneelta, kipeältä ja maitoa valuvalta.

Kyllä, olen kuullut, että moni on toipunut sektiosta hetkessä. Kun minut heitettiin kolmen yön jälkeen sairaalasta ulos ja sain kotona rauhassa levätä miehen auttaessa yösyöttöjen kanssa, niin viidentenä päivänä olo oli jo kuin ihmisellä eikä kipujakaan enää ollut. Mutta kun sairaalassa oltiin kärsimättömiä, vähätteleviä ja välinpitämättömiä, niin johan se vaikuttaa mielialaankin.

Loppupeleissä olin onnellinen, että vieraat kävivät sairaalassa, koska sain kotona olla ihan rauhassa seuraavat pari viikkoa, mutta erityisesti ensimmäistä kertaa sektioon joutuvan kannattaa kyllä rauhoittaa se sairaala-aika ja pyytää sitten apua vaikka kotona, jos ongelmat jatkuvat. Minä olin ihan normaalikuntoinen viidennestä päivästä alkaen, kun keksin maidonkerääjät ja liivinsuojat, joita kukaan ei tajunnut esitellä/neuvoa ostamaan sairaalassa (mies meni kauppaan ja teki löytöjä) ja kun sain oikeasti levätä enkä toteuttaa kätilöiden laatimia kuntosuunnitelmia. Olisi jäänyt se kurja olo kokematta kun vieraat naureskelevat maitotahroille ja kiiltelevälle naamalle ja pohtivat, miksi näytän noin väsyneeltä, vaikka olen saanut vain  maata sairaalassa.

Mitähän hevon/bullshittiä tää kirjotus on? Kyllä sairaalassa tarjotaan kunnon kipulääkityys eikä mitään jonninjoutavaa buranaa. Aluksi menee morfiinitippa suoraan selkäytimeen ja sen jälkeen saa kunnon mömmöt kun tarvii. Mulle on tehty kolme sektiota eikä kertaakaan ole tarvinnut kivussa kärvistellä.

Sektion jälkeen ei halua vieraita vastaanottaa ja mies kun tuli katsomaan niin en noussut sängystä. Olin kanttuvei. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olet hysteerinen ja täysin vauhko akka. Hormonit on tainnut sekoittaa pään. Mieti, että onkohan hyvä että olet hankkinut lapsia ollenkaan.

Miten nopsaan sinä olet halunnut vieraita ja ollut seurustelukunnossa ison vatsan alueen leikkauksen jälkeen?

Heti kun tikit on neulottu. Miehillä on katsos vähän korkeampi tuo kipukynnys, ja ennen kaikkea valittamiskynnys.

Eli et ole ollut isossa leikkauksessa. Ei vatsaan tikkejä laiteta vaan niitit. Nyt ei puhuta miesflunssasta.

Sinäkö olet itse kirurgi. Päivittäin leikkaussalissa töissä olevana kerron, että vatsan leikkaushaavaan laitetaan monesti myös juokseva ommel, ei todellakaan aina niittejä. Ai niin, mutta kun sulle laitettiin, niin sitten kaikille? =D

Vierailija kirjoitti:

Mies voi näyttää vauvaa anopille muissa tiloissa JOS anoppiin voi luottaa. Me oltiin sovittu tästä mutta yllätyyyys täytyyhän sitä tuoretta äitiäkin käydä onnittelemassa ihan kasvotusten ja viettää seuraava tunti siinä jauhamassa. Ja se tunne, kun kotiuduttiin sairaalasta ja ajettiin kotipihaan yöllä niin kukapa kuka siellä istui rappusilla odottamassa. 

Ihanaa, että vauva oli anopille tärkeämpi kuin omalle äidillesi.

Miten täällä moni sanoo, että ota sairaalaan, niin ei tartte kestitä sitten kotona. Ja sitten ootte vasten tahtoanne ottanu ne vieraat sinne kotiin ? Miksi ? Uskomatonta, ettei jonkun sukulaiset osaa antaa tuoreelle perheelle rauhaa olla sairaalassa ja antaa synnyttäneen toipua ja sen jälkeen rauhassa kotiutua. Muakaan ei sori vaan tehny pillu täynnä ompeleita mieli laittaa edes päälle muuta, kuin vanhat pikkarit ja toppi. Sittenkö ne vieraat vielä odottaa jotain kahvitsemista? Huhuh.

Meillä kävi molempien vanhemmat sairaalassa ja se oli meille ok. Eivätkä viipyneet kauaa, puolisen tuntia ja vierailuaika oli tunnin. Kotiin kun päästiin, niin heti kyllä tarjottiin apua, mutta kieltäydyttiin, kun haluttiin olla ensin ihan rauhassa. Eikä kukaan tunkenut kylään. Myöhemmin sitten kun jotkut tuli moikkaamaan, niin toivat kahvin kanssa jotain hyvää tullessaan, mikä on todella kohteliasta ja ihanaa minusta! Jos minut joskus kutsutaan vastasyntynyttä kotiin katsomaan, niin varmasti teen vaikka piirakan isäntäväelle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huvittava ajatus että hoitajat valvoisi vartijoina jossain ovella ja kysyisi jokaiselta ei-sairaala-asuiselta, että et kai vaan ole menossa rouva Mäkisen luo... :D Ei se mikään suljettu osasto ole.

No ei se ihan noin meekään, mutta hoitajille voi sanoa, ettei halua vastaanottaa vieraita, silloin ei hoitajien tule päästää ketään kyseisen potilaan luo.

Ei toimi noin. Missään ei ole sanottu että hoitajien tehtävä on pitää vieraat pois. Siihen ei edes ole resursseja. Lisäksi synnyttäneet oli se sitten sektiolla tai ei, ei ole potilaita. Raskaus ja synnytys ei ole sairaus.

Jos naisella on vatsassa iso sektiohaava, niin todellakin silloin on potilas. Samoin voisi ajatella, että eihän jalkansa murtanut mieskään ole sairas, hänellä on vain luu murtunut.

Murtunut luu on sairaus. Toisekseen murtumien jalan takia yleensä ei sairaalaan jäädä.

Ehkä sinä et joutunut jäämään. Mutta ei ole kerta tai kaksi, kun murtunut raaja joudutaan leikkaamaan, eikä silloin tosiaankaan pääse samana päivänä sairaalasta kotiin.

Vierailija kirjoitti:

Selitä miehellesi asia uudestaan. Pyydä hänet vaikka seuraavalle lääkäri/neuvola käynnille tai pyydä henkilökuntaa puhumaan idän kanssa jos ei muuten tunnu uskovan että tämä on oikeasti merkittävä asia naiselle.

Ja voisivat samalla puhua sille äidille, että tämä on oikeasti merkittävä asia isällekin. Ei vaan - ei neuvolassa ole tällaisiin resursseja, kyllä jotkut asiat on keskusteltava kotioloissa ilman ammattilaisia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luojan kiitos oysissä on kiellettyä muiden kun miehen vierailut. Ei pääse anopit hyppimään nenille

Haha, mun anoppi oli tullu sinne ovelle norkoilemaan ja se oli syvästi loukkaantunut kun mies ei vienyt vauvaa osastolta tapaamaan häntä osaston ulkopuolelle. Kyllä ne keinot keksii.

Tunnetkohan samaa vahingoniloa silloin, kun saat ensimmäisen lapsenlapsesi, eikä lapsesi puoliso päästä sinua vauvaa tapaamaan?

Ymmärsit mut väärin! Mä en ollut vahingoniloinen sillon anopille vaan tuo oli vastaus kommenttiin että oyssi estää. Ja se oli tällanen huono vitsi että "ei pääse hyppimään nenille" "- kyllä ne keinot keksii". Sori, ilmaisin itseäni selvästi huonosti ja olihan toi typerä "vitsi" :/

Vierailija kirjoitti:

Siis mikä ihmeen kiire kaikilla mummonkaimoilla on juosta heti uutta tulokasta lääppimään, hyvä jos koko vauva on saatu ulos niin ovella on jo jono valmiina. Miksi ei voi antaa äidille toipumisaikaa jos tämä niin haluaa? Ei tulisi mieleenkään vastoin toisen tahtoa tunkea sekaan väkisin.

Tällä vastaajalla ei taida olla lapsenlapsia. Onko lapsiakaan?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mies voi näyttää vauvaa anopille muissa tiloissa JOS anoppiin voi luottaa. Me oltiin sovittu tästä mutta yllätyyyys täytyyhän sitä tuoretta äitiäkin käydä onnittelemassa ihan kasvotusten ja viettää seuraava tunti siinä jauhamassa. Ja se tunne, kun kotiuduttiin sairaalasta ja ajettiin kotipihaan yöllä niin kukapa kuka siellä istui rappusilla odottamassa. 

Ihanaa, että vauva oli anopille tärkeämpi kuin omalle äidillesi.

Täh? Miten tossa synnyttäjän äiti liittyy asiaan? Mä en oikein ymmärrä että jos anoppi tekee jotain pöljää niin heti ollaan vetämässä se toinen mummo mukaan. Nehän on kaksi erillistä ihmistä! 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oletteko te, joita ahdistaa ja stressaa ajatus siitä, että lähisukulaiset käyvät piipahtamassa sairaalassa vauvaa katsomassa, tunne-elämältänne aivan terveitä? Kyse on kuitenkin normaalisti sellaisista vierailuista, että isovanhemmat käyvät päivän tai parin päästä onnittelemassa ja katsomassa lasta, maksimissaan puolen tunnin - tunnin visiittejä. Miksi koette tuollaisen tilanteen stressaavana ja uhkaavana? Ettekö usko noiden ihmisten hyväntahtoisuuteen teitä kohtaan? Onko teillä huonot välit vanhempiinne/appivanhempiinne? Vai ovatko välit hyvät, mutta itsetuntonne niin huono, että kuvittelette olevanne kritisoitavana äitiytenne ensi metreillä? Luuletteko, että vieraat eivät ymmärrä sitä, että olette kipeitä ja väsyneitä? Ahdistaako teitä kuvitelma, että teidän vuorovaikutustanne uuden lapsen kanssa tarkkaillaan ja arvioidaan? Luuletteko heidän arvostelevan huolittelematonta ulkomuotoanne ja vartalonne palautumista? Mistä ihmeestä on kyse?

Itsekin olin kipeä ja väsynyt sektion jälkeen. Mutta kyllä minä muutaman sanan jaksoin myös vanhempieni ja appivanhempieni kanssa vaihtaa, jaksoinhan miehellenikin välillä jutella ja lehtiä lueskella. Vaikka en oma itseni täysin ollutkaan, vaan poissaoleva ja sekavakin. Itsetuntoni on terve, joten minua ei ahdistanut, vaikka muutkin kuin mieheni pääsivät näkemään minut niin "avuttomassa" tilassa. Nuo ihmiset toivoivat minulle ja vauvalle pelkkää hyvää. Minusta tuntui itse asiassa kivalta nähdä tuoreiden isovanhempien onni aivan uutukaisen lapsenlapsensa äärellä, kun olin itsekin vielä kovin ihmeissäni tapahtuneesta. Jaettu ihmetys ja onni tuntuu vieläkin suuremmalta.

Ja mitä tulee siihen "perheen omaan erityiseen aikaan", niin kyllä sitä ehti sairaalassa viettää monta päivää tuota yhtä vierailutuntia lukuunottamatta. Ja kotona samaten.

Mun anoppi ei ainakaan välittänyt pätkääkään siitä kuinka kipeä olin kotouduttuani vauvan kanssa. Kovasti vaan piti pahana lapsen kokoa ja toisteli eri äänenvoimakkuuksilla ja ivallisuuden asteilla "kyllä on pieni" . Jos olisin ollut yhtään paremmassa kunnossa olisin heittäny ämmän niskaperseotteella pihalle. Kyllä niihin muihin sukulaisiin ehtii tutustua myöhemminkin.

Ne hormoni, ne hormonit. Hyväntahtoinen pienen ihastelu "kyllä on pieni" kääntyy hormonien vallassa olevalla äidillä ivallisuudeksi. =D

Muutaman vuoden kuluttua saamme lukea ap:n vuodatusta siitä, kuinka anoppi ei ole kiinnostut lapsenlapsesta (lue lähetä postissa kalliita lahjoja ja laita tilille rahaa).  Harmi lapsen kannalta, että äiti on tunnevammainen idiootti

Vierailija kirjoitti:

Saako jossain perhehuoneen, jos on tehty sektio? Ainakin Helsingissä ne on tarkoitettu vain normisynnytyksen läpikäyneille ilman mitään komplikaatioita, sillä perhehuoneissa ei pahemmin käy sairaalan henkilökuntaa. Sektioäideillä ei ole sinne mitään asiaa. Vai onko tämä muuttunut?

.

Seinäjoella perhehuoneen sai sektioäitikin. Olimme alunperin valmistautumassa alatiesynnytykseen, ja toivoneet, että pääsisimme perhehuoneeseen heti synnytyksen jälkeen (Seinäjoella sinne pääsi yleensä vasta 1-2 vrk ennen kotiutumista, näin v. 2003). No, sektion jälkeen minut siirrettiin ensin tavalliseen huoneeseen, mutta seuraavana päivänä saimme perhehuoneen. Huonetta vaihdettaessa kätilö kysyessäni vakuutti, että toki sinne hoidetaan sektioäiti samoin kuin normaaliin huoneeseen. Tosiasiassa kävi niin, että sitten kun olisin tarvinnut apua (mies ei ollut paikalla), sanottiin, että itse olet perhehuoneeseen halunnut, sinun pitää hoitaa nyt itsesi ja vauvasi ihan itse. Ruokakin piti hakea itse käytävältä 30 m päästä kärrystä, enkä tahtonut pysyä pystyssä kun Hb oli sektion jälkeen 80 luokkaa. Tuttu äiti osastolla toi sitten ruoan silloin, kun mies ei ollut paikalla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muutama juttu tulee mieleen kahden elektiivisen sektion kokenerna. Toisen ajankohta päätettiin edellisenä päivänä, toiseen sain leikkausajan viikkoja ennen.

Saako jossain perhehuoneen, jos on tehty sektio? Ainakin Helsingissä ne on tarkoitettu vain normisynnytyksen läpikäyneille ilman mitään komplikaatioita, sillä perhehuoneissa ei pahemmin käy sairaalan henkilökuntaa. Sektioäideillä ei ole sinne mitään asiaa. Vai onko tämä muuttunut?

Sektioon on aina joku syy, ja se syy on vauvan tai äidin terveydessä. Jos vauva joutuu tehohoitoon tai erityistarkkailuun, anoppi ei pääse vauvaa katsomaan. Äidillä taas saattaa olla useitakin syitä, miksi sektio rehdään ja toipuminen voi viivästyä, esim. raskausmyrkytys.

En tmmärrä miksi sektiota vähätellään, sillä se on suuri leikkaus ja sen tulee suunnitellun sektion tekevä lääkärikin kertomaan etukäteen. Miksi ihmeessä sektioäidin tulee vaihtaa vereen sotkeutuneet lakanansa itse? Tuskin muun leikkauksen kokeneen tarvitsee olla samoissa likaisissa lakanoissa, jos ei itse niitä pysty vaihtamaan.

Itse asiassa sektio on virallisesti keskikokoinen gynekologinen leikkaus. Ja syy miksi sektion läpikäyneet laitetaan heti tekemään asiat itse on se, että haavat paranee paremmin ja kun kotiutui joutuu joka tapauksessa itse tekemään asioita. Ei kotonakin välttämättä ole mies passaamassa.

Ja ihan näin muuten vaan setäni joutui kaaduttuaan leikkaukseen jossa laitettiin tekonivel lantioon ja samana päivänä vielä laittoivat tämän kävelemään kivusta itkien ja huutaen. Ja tämä operaatio siis on valtava. Eli kun saat keskikokoisen haavan mahaasi ei kannata turhasta valittaa vaan teet kuten käsketään. Sinun parhaaksi se on

Mikä sinun mielestäsi sitten on iso gynekologinen leikkaus, jos sektio ei ole sitä? Itse et ole tainnut sektiota kokea. Lonkan protetisaatiota en pitäisi valtavana leikkauksena, setäsi taisi olla vähän kipuherkkä.

Sinulle tehdään leikkaus. Sinä päätät otatko vastaan vierailijoita vai et. Siinä mies ja hänen sukunsa saavat jäädä rannalle miettimään asiaan. Ja kukapa tietää vaikka anoppisi tajuaisi asian paremmin kuin miehesi. Sanot vaan hoitajille, ettet vastaanota ketään muita kuin miehesi. Nyt on miehelläsi aika aikuistua, sillä synnytyksestä toipuminenkin on raskas ja pitkä prosessi, ja silloin nainen päättää kotiin tulevien vierailijoiden vierailuajat ym. Tärkeintä ensiviikkoina olette sinä ja vauva, ja teidän välisen suhteen kehittyminen.