Lastenvalvojasta ok, että 6kk vauva isällään 2yötä putkeen, mitä tehdä?
En löytänyt aiemmin aloittamaani keskustelua, jossa kyselin onko minun suostuttava siihen, että sillon 5kk vauva (nyt siis 6kk ikäinen) olisi isällään joka toinen viikonloppu kaksi yötä putkeen ja sen lisäksi 1-2 arki-iltana muutaman tunnin. Tämä oli miehen ehdotus, joka oli lastenvalvojan mielestä tuollon ekalla tapaamisella ok ja kun minä en ollut tähän suostuvainen niin varattiin uusi aika ja kun nyt taas käytiin niin lastenvalvoja edelleen sitä mieltä, että se pari yötä putkeen on ihan ok. Tällä kertaa vauva oli mukana tuolla tapaamisessa (tätä joku ehdotti edellisessä ketjussa), mutta tästä huolimatta lastenvalvojan mielestä vauva voi olla isällä sen pari yötä putkeen.
Sain paljon neuvoja, miten yrittää saada mies ymmärtämään, ettei hänen ehdotuksensa ole näin pienelle toimiva. Kokeilin neuvoja toteuttaa myös käytännössä, mutta miehen pää ei vaan käänny vaan hän haluaa sen kaks yötä putkeen eikä niin, että vauva olis joka viikonloppu yhden yön hänellä ja lisäks ne arkitapaamiset.
Täällä on vaan yks lastenvalvoja eli toisen mielipiteen kysyminen ei ole mahdollista. Mies on nyt tämän "väliajan", kun varsinaista sopimusta ei ole niin nähnyt vauvaa kolme kertaa arkipäivinä aina muutaman tunnin kerrallaan ja viikonlopulla on pitänyt vauvaa koko päivän, mutta yöksi on tuonut kotiin. Muutaman kerran on jäänyt kyllä meille yöksi ja hoitanut vauvan yöheräilyt ja mä oon saanut nukkua. Ei jostain syystä ole halunnut ottaa vauvaa edes siksi yhdeksi yöksi luokseen, kun ei ole saanut tahtoaan läpi, että vauva olisi hänellä kaksi yötä putkeen.
Niin ja minä oon siis ollut vauvan pääasiallinen huoltaja alusta saakka, osin jo siksi, että mies on käynyt töissä. Sillon, kun vielä oltiin yhdessä ja mies hoiti kerran viikossa vauvan kanssa yöheräilyt, että mä sain nukkua niin aina seuraavana päivänä sai kuulla, että miten miestä väsyttää jne. Tämän takia vähän ihmetyttää, että miksi se on nyt niin äärettömän tärkeää, että vauvan pitäisi näin pienestä asti olla se kaks yötä putkeen isällään. Olen sanonut miehelle myös, että lapsen ollessa isompi voidaan siirtyä hänen ehdottamaansa, mutta nyt se ei ole millään muotoa vauvan etu.
Kommentit (252)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
http://yle.fi/aihe/artikkeli/2010/10/12/minka-ikainen-lapsi-kestaa-yon-…
Joo, isä on vanhempi, mutta esimerkiksi meillä isää ja äitiä ei voi verrata. Täälläkin 5kk vauva. Mies näkee vauvaa pari tuntia päivässä ja sit lähtee töihin. Eikä tuota paria tuntia todellakaan vietä vain vauvan kanssa. Esimerkiksi kun lapsi on ollut isänsä kanssa käymässä muualla kylässä ilman minua, on vauva ollut todella kiukkuinen, eikä suostunut syömään pullosta. Normaalisti vauva ei ikinä itke, mutta isänsä kanssa oli kyllä huutanut vähän väliä ja selvästi kaivannut äitiään. Ja kyse on kolmesta tunnista.
Mä en todellakaan suostuisi tollaseen järjestelyyn.
Antaisin miehesi hoitaa lasta, äläkä puutu siihen. Mielestäni tässä maassa pitäisi olla laki, joka suojaa myös isää ja tämän oikeuksia ja naiset, jotka eivät suostu viranomaisten tekemiin sääntöihin lasten tapaamisoikeksista, menettäisivät lähihuoltajuuden lapseensa. On lapsen etu,että vanhemmat eivät riitele ja lyö kapuloita toisen rattaisiin.
Sinulla on nyt homma iloisesti väärinpäin; lapsen etu tulee ensin ja sitten mietitään vanhempien "oikeudet". Lapsen etu on se, että vauva ei ole erossa ikäkuukausiaan pidempään tunneissa pääasiallisesta kiintymyssuhteestaan, eli tässä tapauksessa äidistään. Äidin ja isän etu on terve vauva.
Lastensuojelu taitaa olla nykyisin isän suojelua.
Vierailija kirjoitti:
HEL-NYC kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
62/70 tässä 70/70 hyvä että otit juuri tuon lastenpsykiatrin esille, häntä tarkoitin. Luulisi, että tuo olisi jokaisen lastenvalvojan raamattu. Mene oikeusaputoimistoon, siellä neuvovat ja ottavat lausuntoja ja selvittävät muista kunnista mikä on käytäntö pienten vauvojen kanssa. Lasta on ajateltava että hän ei ihan mene sekaisin. Välillä saa rintaa ja kun ei saa loppuu imetys siihen paikkaan, ottaako kunnan sosiaalityöntekijät siitä vastuun. Ota yhteyttä neuvolaan ja kerro koko tilanteesi.
Täällä kommentoivat jotkut kenellä ei ole mitään tekemistä lasten tai lastenkasvatuksen kanssa. Ajattele vain omalla päälläsi ja sydämelläsi.
Lapset menevät sekaisin vain ja ainoastaan riitelevistä vanhemmista.
Eli mielestäsi kiintymyyssuhde on ihan puhdasta huttua? Olen melko varma, että niillä pienillä lapsilla romanialaisissa lastenkodeissa ei ole riiteleviä vanhempia...
Lapselle on tai hänelle tulee, jos vaan te yh-äidit antaisitte, kiintymyssuhde myös isään. Ap:n lapsi ei ole menossa orpokotiin vaan isälleen!
En ole yh-äiti, vaan naimisissa lasteni isän kanssa. Kiintymyssuhde ei toimi noin. Noin pieni lapsi muodostaa sen kiintymyssuhteen siihen pääasialliseen hoitajaan, sitä ei voi jakaa. Tuollainen jakaminen aiheuttaa vauvalle turvattomuutta ja pahimmillaan traumoja. Millainen isä haluaa sitä?
HEL-NYC kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
HEL-NYC kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos lastensuojelusta ok, annat lapsen ja sillä siisti. Et sinäkään saa lapsen isää kiusata.
Jos siellä on ollut noin epäpätevä henkilö työssä, niin se ei ole sillä siisti. Jo äitiyslomakin on 9kk, mitähän se tarkoittaa? Sitä, että vauvan kanssa on tarkoitus olla se 9kk ikään saakka. Eikö sen jo maalaisjärkikin sano? Tai ilmeisesti ei kaikille.
Tässä hyvä opus luettavaksi https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/54703/LIITE%203_Opas.pdf?…
Tässä pätkä : Liisa Keltikangas-Järvinen: ”Kolmeen ikävuoteen asti lapsi kestää olla erossa äidistään (kiintymyksen kohteestaan) kiintymyssuhteen häiriintymättä niin pitkään kuin on lapsen ikä +2. Alle vuo- den vanhana tämä luku on tunteja, sen jälkeen päiviä.”
Höpsis, joltakin vauvoilta äiti kuolee tai muuten hylkää ja kasvavat ihan tasapainoiseksi esim. Isän kanssa. Ja 9kn ei ole korvamerkittyä aikaa äitimme, vanheimpainvapaan voi pitää myös isä.
Ei ole korvamerkittyä, mutta jakaa sitä ei saa, ymmärrätkö? Se vanhempi, joka alunperin on se läheisin, yleensä äiti, on oltava se läheisin koko varhaislapsuuden, muuten altistetaan lasta turhille traumoille. Toki ihmisiä kuolee, mutta tässä nyt oli kyse vaihtoehdosta.
Höpö-höpö! Lapset eivät saa traumoja vahvasta isäsuhteesta, mutta katkerien äitien pyrkimyksistä rajoittaa isän tapaamisia ja oikeuksia lapseensa kylläkin. Lapsella on oikeus isäänsä, Ymmärrätkö?! Ja kaksi yötä isällään ei aiheuta vauvalle traumoja. Moni lapsi makaa esim viikkoja tai kuukausia sairaalassa muiden, kuin vanhempiensa hoidossa ja kasvavat ihan tasapainoiseksi. Isä ei ole, eikä hänestsaa tehdä lapselleen vierasta!

Mun ex oli maannut kauan vauvana sairaalassa sairauden vuoksi. Oli ihan sekopää, väkivaltainen ja muuta. Joskus mietin että oliko se sairaala-aika sekoittanut miehen pään, koska veljensä suht normaali. Varokaa.

Ja lisää huttua. Kyllä se toimii, kun antaa toimia. Ennen lapsia hoiti vanhempien lisäksi Kummit vaarit ja muu suku myös, ja heillä olikin läheiset suhteen siten myös muuhun sukuun yleensä lopun. Nykyään äidit kuvittelevat itsestään aivan liikoja, eivätkä todellakaan lasten eduksi. Halutaan eristää lapsi muista itsensä jatkeeksi.Se on pelkkää omahyväisyyttä ja itsekkyyttä äidiltä, eikä sillä ole mitään tekemistä lapsen edun kanssa!
Vierailija kirjoitti:
Anteeksi mitä? Olet siis riistämässä lapsen isältä oikeuden viettää vauvan kanssa aikaa??
Ei ole olemassa mitään isän tai äidin etua, vaan pelkästään lapsen etu. Ja tällä hetkellä, kun vauva on noin pieni, niin on elintärkeää varhaisen kiintymyssuhteen kehittymisen vuoksi, että on yksi täysin luotettava vanhempi, joka pysyy. Lapsi voi olla niin monta vuorokautta erossa kiintopisteestään, kuin hänellä on vuosia, eli vasta vuoden ikäisenä kokonaisen vuorokauden. Ei missään nimessä kahta.
Ap, lastenvalvojan sana ei ole laki. E i tarvitse suostua, kuuntele omia tuntemuksia, sinä olet nyt vauvan tulkki.

Varokaa mitä? Viemästä lasta sairaalaan?Ok, annetaan kuolla, siitä tulee sekopää ilman Super äitinsä hoivaa :D

Sinä et vissiin ole sivistänyt itseäsi lapsia koskevilla kirjoilla?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Anteeksi mitä? Olet siis riistämässä lapsen isältä oikeuden viettää vauvan kanssa aikaa??
Ei ole olemassa mitään isän tai äidin etua, vaan pelkästään lapsen etu. Ja tällä hetkellä, kun vauva on noin pieni, niin on elintärkeää varhaisen kiintymyssuhteen kehittymisen vuoksi, että on yksi täysin luotettava vanhempi, joka pysyy. Lapsi voi olla niin monta vuorokautta erossa kiintopisteestään, kuin hänellä on vuosia, eli vasta vuoden ikäisenä kokonaisen vuorokauden. Ei missään nimessä kahta.
Ap, lastenvalvojan sana ei ole laki. E i tarvitse suostua, kuuntele omia tuntemuksia, sinä olet nyt vauvan tulkki.
Lapsella on oikeus isäänsä, eikä hänen varhaista kiintymyssuhdetta isäänsä saa estää! Estäminen ei ole lapsen etu, ei millään tavalla. Ja kyllä isäkin osaa olla lapsensa "tulkki"
Toivon todella, että yhteiskunta alkaa pikkuhiljaa laittaa stoppia äitien diktatuurille
Vierailija kirjoitti:
HEL-NYC kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
HEL-NYC kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos lastensuojelusta ok, annat lapsen ja sillä siisti. Et sinäkään saa lapsen isää kiusata.
Jos siellä on ollut noin epäpätevä henkilö työssä, niin se ei ole sillä siisti. Jo äitiyslomakin on 9kk, mitähän se tarkoittaa? Sitä, että vauvan kanssa on tarkoitus olla se 9kk ikään saakka. Eikö sen jo maalaisjärkikin sano? Tai ilmeisesti ei kaikille.
Tässä hyvä opus luettavaksi https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/54703/LIITE%203_Opas.pdf?…
Tässä pätkä : Liisa Keltikangas-Järvinen: ”Kolmeen ikävuoteen asti lapsi kestää olla erossa äidistään (kiintymyksen kohteestaan) kiintymyssuhteen häiriintymättä niin pitkään kuin on lapsen ikä +2. Alle vuo- den vanhana tämä luku on tunteja, sen jälkeen päiviä.”
Höpsis, joltakin vauvoilta äiti kuolee tai muuten hylkää ja kasvavat ihan tasapainoiseksi esim. Isän kanssa. Ja 9kn ei ole korvamerkittyä aikaa äitimme, vanheimpainvapaan voi pitää myös isä.
Ei ole korvamerkittyä, mutta jakaa sitä ei saa, ymmärrätkö? Se vanhempi, joka alunperin on se läheisin, yleensä äiti, on oltava se läheisin koko varhaislapsuuden, muuten altistetaan lasta turhille traumoille. Toki ihmisiä kuolee, mutta tässä nyt oli kyse vaihtoehdosta.
Höpö-höpö! Lapset eivät saa traumoja vahvasta isäsuhteesta, mutta katkerien äitien pyrkimyksistä rajoittaa isän tapaamisia ja oikeuksia lapseensa kylläkin. Lapsella on oikeus isäänsä, Ymmärrätkö?! Ja kaksi yötä isällään ei aiheuta vauvalle traumoja. Moni lapsi makaa esim viikkoja tai kuukausia sairaalassa muiden, kuin vanhempiensa hoidossa ja kasvavat ihan tasapainoiseksi. Isä ei ole, eikä hänestsaa tehdä lapselleen vierasta!
Höpö-höpö itsellesi. Laita yksikin lähde väitteellesi. Täällä on näytetty aika väkeviä lähteitä sen tueksi, että vauvaa ei saa erottaa pääasiallisesta hoitajastaan. Sinulta on kuulunut vain omituista mutuilua. Moni lapsi kasvaa myös alkoholistiperheessä, jossa pahoinpidellään kaikkia, ja silti kasvaa ihan tasapainoiseksi. Se ei ole mikään todiste silti siitä, että alkoholistiperheessä olisi parempi asua, kuin normaalisti alkoholiin suhtautuvassa.
Vahva isäsuhde on jotain ihan muuta kuin 6kk ikäisen vauvan pääasiallisesta huoltajastaan erottaminen. Lapsen etu on se, että lapsi saa kasvaa rauhassa siellä pääasiallisen hoitajan luona ja se toinen vanhempi vierailee siellä mahdollisimman paljon, jotta lapsi saa häneenkin turvallisen ja hyvän suhteen. Millä tavalla siinä yritetään vierottaa lapsi isästään?
HEL-NYC kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
http://yle.fi/aihe/artikkeli/2010/10/12/minka-ikainen-lapsi-kestaa-yon-…
Joo, isä on vanhempi, mutta esimerkiksi meillä isää ja äitiä ei voi verrata. Täälläkin 5kk vauva. Mies näkee vauvaa pari tuntia päivässä ja sit lähtee töihin. Eikä tuota paria tuntia todellakaan vietä vain vauvan kanssa. Esimerkiksi kun lapsi on ollut isänsä kanssa käymässä muualla kylässä ilman minua, on vauva ollut todella kiukkuinen, eikä suostunut syömään pullosta. Normaalisti vauva ei ikinä itke, mutta isänsä kanssa oli kyllä huutanut vähän väliä ja selvästi kaivannut äitiään. Ja kyse on kolmesta tunnista.
Mä en todellakaan suostuisi tollaseen järjestelyyn.
Antaisin miehesi hoitaa lasta, äläkä puutu siihen. Mielestäni tässä maassa pitäisi olla laki, joka suojaa myös isää ja tämän oikeuksia ja naiset, jotka eivät suostu viranomaisten tekemiin sääntöihin lasten tapaamisoikeksista, menettäisivät lähihuoltajuuden lapseensa. On lapsen etu,että vanhemmat eivät riitele ja lyö kapuloita toisen rattaisiin.
Sinulla on nyt homma iloisesti väärinpäin; lapsen etu tulee ensin ja sitten mietitään vanhempien "oikeudet". Lapsen etu on se, että vauva ei ole erossa ikäkuukausiaan pidempään tunneissa pääasiallisesta kiintymyssuhteestaan, eli tässä tapauksessa äidistään. Äidin ja isän etu on terve vauva.
Lapsen etu on kiinteä suhde molempiin vanhempiin, se on myös heidän oikeus. Suomessa äidit saavat iloisesti polkea lapsien oikeuksia oman vuoksi. Tällä suorastaan kannustetaan siihen, kuten tässä ketjussa näkee.
HEL-NYC kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
HEL-NYC kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
HEL-NYC kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos lastensuojelusta ok, annat lapsen ja sillä siisti. Et sinäkään saa lapsen isää kiusata.
Jos siellä on ollut noin epäpätevä henkilö työssä, niin se ei ole sillä siisti. Jo äitiyslomakin on 9kk, mitähän se tarkoittaa? Sitä, että vauvan kanssa on tarkoitus olla se 9kk ikään saakka. Eikö sen jo maalaisjärkikin sano? Tai ilmeisesti ei kaikille.
Tässä hyvä opus luettavaksi https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/54703/LIITE%203_Opas.pdf?…
Tässä pätkä : Liisa Keltikangas-Järvinen: ”Kolmeen ikävuoteen asti lapsi kestää olla erossa äidistään (kiintymyksen kohteestaan) kiintymyssuhteen häiriintymättä niin pitkään kuin on lapsen ikä +2. Alle vuo- den vanhana tämä luku on tunteja, sen jälkeen päiviä.”
Höpsis, joltakin vauvoilta äiti kuolee tai muuten hylkää ja kasvavat ihan tasapainoiseksi esim. Isän kanssa. Ja 9kn ei ole korvamerkittyä aikaa äitimme, vanheimpainvapaan voi pitää myös isä.
Ei ole korvamerkittyä, mutta jakaa sitä ei saa, ymmärrätkö? Se vanhempi, joka alunperin on se läheisin, yleensä äiti, on oltava se läheisin koko varhaislapsuuden, muuten altistetaan lasta turhille traumoille. Toki ihmisiä kuolee, mutta tässä nyt oli kyse vaihtoehdosta.
Höpö-höpö! Lapset eivät saa traumoja vahvasta isäsuhteesta, mutta katkerien äitien pyrkimyksistä rajoittaa isän tapaamisia ja oikeuksia lapseensa kylläkin. Lapsella on oikeus isäänsä, Ymmärrätkö?! Ja kaksi yötä isällään ei aiheuta vauvalle traumoja. Moni lapsi makaa esim viikkoja tai kuukausia sairaalassa muiden, kuin vanhempiensa hoidossa ja kasvavat ihan tasapainoiseksi. Isä ei ole, eikä hänestsaa tehdä lapselleen vierasta!
Höpö-höpö itsellesi. Laita yksikin lähde väitteellesi. Täällä on näytetty aika väkeviä lähteitä sen tueksi, että vauvaa ei saa erottaa pääasiallisesta hoitajastaan. Sinulta on kuulunut vain omituista mutuilua. Moni lapsi kasvaa myös alkoholistiperheessä, jossa pahoinpidellään kaikkia, ja silti kasvaa ihan tasapainoiseksi. Se ei ole mikään todiste silti siitä, että alkoholistiperheessä olisi parempi asua, kuin normaalisti alkoholiin suhtautuvassa.
Vahva isäsuhde on jotain ihan muuta kuin 6kk ikäisen vauvan pääasiallisesta huoltajastaan erottaminen. Lapsen etu on se, että lapsi saa kasvaa rauhassa siellä pääasiallisen hoitajan luona ja se toinen vanhempi vierailee siellä mahdollisimman paljon, jotta lapsi saa häneenkin turvallisen ja hyvän suhteen. Millä tavalla siinä yritetään vierottaa lapsi isästään?
Ei ole mutuilua, olen alan ammattilainen. Lähteitä löytyy pilvin pimein, kun etsii eikä tarkoita pelkkää marjanpoimintaa lukemalla vain omaan agendaan liittyvää materiaalia ja tutkimustietoa
Eerika kirjoitti:
Lastensuojelu taitaa olla nykyisin isän suojelua.
Hyvä jos näin on, isien oikeuksia ja sitä kautta myös lasten oikeuksia onkin jo poljettu liian kauan. Ihan oikein, jos itsekkäät äidit eivät enää voi käyttää lasta koston välineenä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaadi lastenpsykistrin lausuntoa
Täytyy kysellä vai saiskohan yksityiseltä tämän lausunnon?
ap
Tampereen yliopistossa on hyvä lastenpsykiatriprofessori, joka on kirjoittanut kirjoja tästä asiasta. Kaiva netistä esille joku asiantuntijan lausunto siitä miten on lapsen edun vastaista heitellä lasta koko ajan edestakaisin. Ja lopullinen este on se, että imetät. Onko miehellä uusi tyttöystävä joka haluaa leikkiä äitiä.
Imetys ei ole este puolivuotiaalla. Maitoa voi pakastaa mukaan tai antaa jo korviketta. Ja äiti pumppaa sen ajan,kun lapsi isällä
Ei se pumppaaminen ole ollenkaan sama asia. Tuon ikäinen vauva säätää itse äidin maidontuotannon, mikä tarkoittaa sitä, että maitoa tulee sitä tahtia, minkä vauva tarvitsee juuri hänen iässään ja kehitysvaiheessaan. Pumppu, eikä äidin oma vaisto toimi niin. Liian pitkä ero äidistä herkässä imetysiässä sotkee imetyksen ehkä lopullisesti.

Taidat olla kyseinen lastenvalvoja... Ei kai teitä monta pönttöpäätä ole? No laitahan vaikka yksi varteenotettava linkki. Ei voi olla vaikeaa, jos niitä kerran löytyy pilvin pimein?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mutta mikä sitä isää vaivaa, että haluaa vauvan väkisinkin kahdeksi yöksi peräkkäin, mutta yhdeksi ei suostu ottamaan??
Ihan selvä tapaus. Tekee kiusaa. Ei yhtään tuntia, jos tollanen meno jatkuu.
Lapsi ei kuulu vain äidille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
HEL-NYC kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
HEL-NYC kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
62/70 tässä 70/70 hyvä että otit juuri tuon lastenpsykiatrin esille, häntä tarkoitin. Luulisi, että tuo olisi jokaisen lastenvalvojan raamattu. Mene oikeusaputoimistoon, siellä neuvovat ja ottavat lausuntoja ja selvittävät muista kunnista mikä on käytäntö pienten vauvojen kanssa. Lasta on ajateltava että hän ei ihan mene sekaisin. Välillä saa rintaa ja kun ei saa loppuu imetys siihen paikkaan, ottaako kunnan sosiaalityöntekijät siitä vastuun. Ota yhteyttä neuvolaan ja kerro koko tilanteesi.
Täällä kommentoivat jotkut kenellä ei ole mitään tekemistä lasten tai lastenkasvatuksen kanssa. Ajattele vain omalla päälläsi ja sydämelläsi.
Lapset menevät sekaisin vain ja ainoastaan riitelevistä vanhemmista.
Eli mielestäsi kiintymyyssuhde on ihan puhdasta huttua? Olen melko varma, että niillä pienillä lapsilla romanialaisissa lastenkodeissa ei ole riiteleviä vanhempia...
Lapselle on tai hänelle tulee, jos vaan te yh-äidit antaisitte, kiintymyssuhde myös isään. Ap:n lapsi ei ole menossa orpokotiin vaan isälleen!
En ole yh-äiti, vaan naimisissa lasteni isän kanssa. Kiintymyssuhde ei toimi noin. Noin pieni lapsi muodostaa sen kiintymyssuhteen siihen pääasialliseen hoitajaan, sitä ei voi jakaa. Tuollainen jakaminen aiheuttaa vauvalle turvattomuutta ja pahimmillaan traumoja. Millainen isä haluaa sitä?
Ja lisää huttua. Kyllä se toimii, kun antaa toimia. Ennen lapsia hoiti vanhempien lisäksi Kummit vaarit ja muu suku myös, ja heillä olikin läheiset suhteen siten myös muuhun sukuun yleensä lopun. Nykyään äidit kuvittelevat itsestään aivan liikoja, eivätkä todellakaan lasten eduksi. Halutaan eristää lapsi muista itsensä jatkeeksi.Se on pelkkää omahyväisyyttä ja itsekkyyttä äidiltä, eikä sillä ole mitään tekemistä lapsen edun kanssa!
Sinä et vissiin ole sivistänyt itseäsi lapsia koskevilla kirjoilla?
Yleensä alan ammattilaiset ovat lukeneet paljonkin kirjoja ja vieläpä sitä uusinta tietoa
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaadi lastenpsykistrin lausuntoa
Täytyy kysellä vai saiskohan yksityiseltä tämän lausunnon?
ap
Tampereen yliopistossa on hyvä lastenpsykiatriprofessori, joka on kirjoittanut kirjoja tästä asiasta. Kaiva netistä esille joku asiantuntijan lausunto siitä miten on lapsen edun vastaista heitellä lasta koko ajan edestakaisin. Ja lopullinen este on se, että imetät. Onko miehellä uusi tyttöystävä joka haluaa leikkiä äitiä.
Imetys ei ole este puolivuotiaalla. Maitoa voi pakastaa mukaan tai antaa jo korviketta. Ja äiti pumppaa sen ajan,kun lapsi isällä
Ei se pumppaaminen ole ollenkaan sama asia. Tuon ikäinen vauva säätää itse äidin maidontuotannon, mikä tarkoittaa sitä, että maitoa tulee sitä tahtia, minkä vauva tarvitsee juuri hänen iässään ja kehitysvaiheessaan. Pumppu, eikä äidin oma vaisto toimi niin. Liian pitkä ero äidistä herkässä imetysiässä sotkee imetyksen ehkä lopullisesti.
Samaa mieltä, itse en saanut pumpulla ollenkaan, ainoastaan vauva siinä rinnalla sai maidon herumaan.