Lastenvalvojasta ok, että 6kk vauva isällään 2yötä putkeen, mitä tehdä?
En löytänyt aiemmin aloittamaani keskustelua, jossa kyselin onko minun suostuttava siihen, että sillon 5kk vauva (nyt siis 6kk ikäinen) olisi isällään joka toinen viikonloppu kaksi yötä putkeen ja sen lisäksi 1-2 arki-iltana muutaman tunnin. Tämä oli miehen ehdotus, joka oli lastenvalvojan mielestä tuollon ekalla tapaamisella ok ja kun minä en ollut tähän suostuvainen niin varattiin uusi aika ja kun nyt taas käytiin niin lastenvalvoja edelleen sitä mieltä, että se pari yötä putkeen on ihan ok. Tällä kertaa vauva oli mukana tuolla tapaamisessa (tätä joku ehdotti edellisessä ketjussa), mutta tästä huolimatta lastenvalvojan mielestä vauva voi olla isällä sen pari yötä putkeen.
Sain paljon neuvoja, miten yrittää saada mies ymmärtämään, ettei hänen ehdotuksensa ole näin pienelle toimiva. Kokeilin neuvoja toteuttaa myös käytännössä, mutta miehen pää ei vaan käänny vaan hän haluaa sen kaks yötä putkeen eikä niin, että vauva olis joka viikonloppu yhden yön hänellä ja lisäks ne arkitapaamiset.
Täällä on vaan yks lastenvalvoja eli toisen mielipiteen kysyminen ei ole mahdollista. Mies on nyt tämän "väliajan", kun varsinaista sopimusta ei ole niin nähnyt vauvaa kolme kertaa arkipäivinä aina muutaman tunnin kerrallaan ja viikonlopulla on pitänyt vauvaa koko päivän, mutta yöksi on tuonut kotiin. Muutaman kerran on jäänyt kyllä meille yöksi ja hoitanut vauvan yöheräilyt ja mä oon saanut nukkua. Ei jostain syystä ole halunnut ottaa vauvaa edes siksi yhdeksi yöksi luokseen, kun ei ole saanut tahtoaan läpi, että vauva olisi hänellä kaksi yötä putkeen.
Niin ja minä oon siis ollut vauvan pääasiallinen huoltaja alusta saakka, osin jo siksi, että mies on käynyt töissä. Sillon, kun vielä oltiin yhdessä ja mies hoiti kerran viikossa vauvan kanssa yöheräilyt, että mä sain nukkua niin aina seuraavana päivänä sai kuulla, että miten miestä väsyttää jne. Tämän takia vähän ihmetyttää, että miksi se on nyt niin äärettömän tärkeää, että vauvan pitäisi näin pienestä asti olla se kaks yötä putkeen isällään. Olen sanonut miehelle myös, että lapsen ollessa isompi voidaan siirtyä hänen ehdottamaansa, mutta nyt se ei ole millään muotoa vauvan etu.
Kommentit (252)
HEL-NYC kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
HEL-NYC kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
HEL-NYC kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
HEL-NYC kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos lastensuojelusta ok, annat lapsen ja sillä siisti. Et sinäkään saa lapsen isää kiusata.
Jos siellä on ollut noin epäpätevä henkilö työssä, niin se ei ole sillä siisti. Jo äitiyslomakin on 9kk, mitähän se tarkoittaa? Sitä, että vauvan kanssa on tarkoitus olla se 9kk ikään saakka. Eikö sen jo maalaisjärkikin sano? Tai ilmeisesti ei kaikille.
Tässä hyvä opus luettavaksi https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/54703/LIITE%203_Opas.pdf?…
Tässä pätkä : Liisa Keltikangas-Järvinen: ”Kolmeen ikävuoteen asti lapsi kestää olla erossa äidistään (kiintymyksen kohteestaan) kiintymyssuhteen häiriintymättä niin pitkään kuin on lapsen ikä +2. Alle vuo- den vanhana tämä luku on tunteja, sen jälkeen päiviä.”
Höpsis, joltakin vauvoilta äiti kuolee tai muuten hylkää ja kasvavat ihan tasapainoiseksi esim. Isän kanssa. Ja 9kn ei ole korvamerkittyä aikaa äitimme, vanheimpainvapaan voi pitää myös isä.
Ei ole korvamerkittyä, mutta jakaa sitä ei saa, ymmärrätkö? Se vanhempi, joka alunperin on se läheisin, yleensä äiti, on oltava se läheisin koko varhaislapsuuden, muuten altistetaan lasta turhille traumoille. Toki ihmisiä kuolee, mutta tässä nyt oli kyse vaihtoehdosta.
Höpö-höpö! Lapset eivät saa traumoja vahvasta isäsuhteesta, mutta katkerien äitien pyrkimyksistä rajoittaa isän tapaamisia ja oikeuksia lapseensa kylläkin. Lapsella on oikeus isäänsä, Ymmärrätkö?! Ja kaksi yötä isällään ei aiheuta vauvalle traumoja. Moni lapsi makaa esim viikkoja tai kuukausia sairaalassa muiden, kuin vanhempiensa hoidossa ja kasvavat ihan tasapainoiseksi. Isä ei ole, eikä hänestsaa tehdä lapselleen vierasta!
Höpö-höpö itsellesi. Laita yksikin lähde väitteellesi. Täällä on näytetty aika väkeviä lähteitä sen tueksi, että vauvaa ei saa erottaa pääasiallisesta hoitajastaan. Sinulta on kuulunut vain omituista mutuilua. Moni lapsi kasvaa myös alkoholistiperheessä, jossa pahoinpidellään kaikkia, ja silti kasvaa ihan tasapainoiseksi. Se ei ole mikään todiste silti siitä, että alkoholistiperheessä olisi parempi asua, kuin normaalisti alkoholiin suhtautuvassa.
Vahva isäsuhde on jotain ihan muuta kuin 6kk ikäisen vauvan pääasiallisesta huoltajastaan erottaminen. Lapsen etu on se, että lapsi saa kasvaa rauhassa siellä pääasiallisen hoitajan luona ja se toinen vanhempi vierailee siellä mahdollisimman paljon, jotta lapsi saa häneenkin turvallisen ja hyvän suhteen. Millä tavalla siinä yritetään vierottaa lapsi isästään?
Ei ole mutuilua, olen alan ammattilainen. Lähteitä löytyy pilvin pimein, kun etsii eikä tarkoita pelkkää marjanpoimintaa lukemalla vain omaan agendaan liittyvää materiaalia ja tutkimustietoa
Taidat olla kyseinen lastenvalvoja... Ei kai teitä monta pönttöpäätä ole? No laitahan vaikka yksi varteenotettava linkki. Ei voi olla vaikeaa, jos niitä kerran löytyy pilvin pimein?
Ihan saat itse etsiä, tekee hyvää sinulle ja huomaat, miten vanhaa sinun tietosi on
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mutta mikä sitä isää vaivaa, että haluaa vauvan väkisinkin kahdeksi yöksi peräkkäin, mutta yhdeksi ei suostu ottamaan??
Ihan selvä tapaus. Tekee kiusaa. Ei yhtään tuntia, jos tollanen meno jatkuu.
Lapsi ei kuulu vain äidille.
Kun tietämyksesi nyt tuntuu olevan sieltä esihistorian havinoista, niin luehan huviksesi sellaista aikaistasi opusta kuin vaikka Raamattu. Siellä on hieno tarina kahdesta tappelevasta naisesta, jotka molemmat haluavat saman vauvan. Kuningas Salomonilla on kuitenkin hieno ratkaisu tähän. Pieni spoileri: isä ei tässä tapauksessa saisi vauvaa, koska vain toinen vanhemmista ajattelee lapsen etua, eikä se ole isä...
Vierailija kirjoitti:
HEL-NYC kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
HEL-NYC kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
HEL-NYC kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
HEL-NYC kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos lastensuojelusta ok, annat lapsen ja sillä siisti. Et sinäkään saa lapsen isää kiusata.
Jos siellä on ollut noin epäpätevä henkilö työssä, niin se ei ole sillä siisti. Jo äitiyslomakin on 9kk, mitähän se tarkoittaa? Sitä, että vauvan kanssa on tarkoitus olla se 9kk ikään saakka. Eikö sen jo maalaisjärkikin sano? Tai ilmeisesti ei kaikille.
Tässä hyvä opus luettavaksi https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/54703/LIITE%203_Opas.pdf?…
Tässä pätkä : Liisa Keltikangas-Järvinen: ”Kolmeen ikävuoteen asti lapsi kestää olla erossa äidistään (kiintymyksen kohteestaan) kiintymyssuhteen häiriintymättä niin pitkään kuin on lapsen ikä +2. Alle vuo- den vanhana tämä luku on tunteja, sen jälkeen päiviä.”
Höpsis, joltakin vauvoilta äiti kuolee tai muuten hylkää ja kasvavat ihan tasapainoiseksi esim. Isän kanssa. Ja 9kn ei ole korvamerkittyä aikaa äitimme, vanheimpainvapaan voi pitää myös isä.
Ei ole korvamerkittyä, mutta jakaa sitä ei saa, ymmärrätkö? Se vanhempi, joka alunperin on se läheisin, yleensä äiti, on oltava se läheisin koko varhaislapsuuden, muuten altistetaan lasta turhille traumoille. Toki ihmisiä kuolee, mutta tässä nyt oli kyse vaihtoehdosta.
Höpö-höpö! Lapset eivät saa traumoja vahvasta isäsuhteesta, mutta katkerien äitien pyrkimyksistä rajoittaa isän tapaamisia ja oikeuksia lapseensa kylläkin. Lapsella on oikeus isäänsä, Ymmärrätkö?! Ja kaksi yötä isällään ei aiheuta vauvalle traumoja. Moni lapsi makaa esim viikkoja tai kuukausia sairaalassa muiden, kuin vanhempiensa hoidossa ja kasvavat ihan tasapainoiseksi. Isä ei ole, eikä hänestsaa tehdä lapselleen vierasta!
Höpö-höpö itsellesi. Laita yksikin lähde väitteellesi. Täällä on näytetty aika väkeviä lähteitä sen tueksi, että vauvaa ei saa erottaa pääasiallisesta hoitajastaan. Sinulta on kuulunut vain omituista mutuilua. Moni lapsi kasvaa myös alkoholistiperheessä, jossa pahoinpidellään kaikkia, ja silti kasvaa ihan tasapainoiseksi. Se ei ole mikään todiste silti siitä, että alkoholistiperheessä olisi parempi asua, kuin normaalisti alkoholiin suhtautuvassa.
Vahva isäsuhde on jotain ihan muuta kuin 6kk ikäisen vauvan pääasiallisesta huoltajastaan erottaminen. Lapsen etu on se, että lapsi saa kasvaa rauhassa siellä pääasiallisen hoitajan luona ja se toinen vanhempi vierailee siellä mahdollisimman paljon, jotta lapsi saa häneenkin turvallisen ja hyvän suhteen. Millä tavalla siinä yritetään vierottaa lapsi isästään?
Ei ole mutuilua, olen alan ammattilainen. Lähteitä löytyy pilvin pimein, kun etsii eikä tarkoita pelkkää marjanpoimintaa lukemalla vain omaan agendaan liittyvää materiaalia ja tutkimustietoa
Taidat olla kyseinen lastenvalvoja... Ei kai teitä monta pönttöpäätä ole? No laitahan vaikka yksi varteenotettava linkki. Ei voi olla vaikeaa, jos niitä kerran löytyy pilvin pimein?
Ihan saat itse etsiä, tekee hyvää sinulle ja huomaat, miten vanhaa sinun tietosi on
Eli p*skapuhetta oli sinun lähteesi. Niinkuin arvelinkin.
Kyllä on lastenvalvojalla tehty päätöksiä, jotka on pitänyt muuttaa, kun lapsi on alkanut oireilemaan. Palkkaahan he saavat, tekevät sitten oikeita tai vääriä päätöksiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Maitoa jos tulee niin kannattaa imettää eikä juottaa pullosta. Vauva noinki pieni niin ei voi olla kahta pvää isällään. Miksi vauvan isä ei voi tulla missä vauva on? En antaisi noin pientä isälleen ja varsinkin kun imettää. Ei silloin oo muuta afääriä kun on noin pieni vauva vaan keskittyy vauvan hoitamiseen.
Puolivuotaaalle voi jo antaa muuta kuin tissiä. Jos omaa maitoa haluaa antaa, ap pakastaa sitä mukaan.
Huomaa, ettei täällä ole asiaan oikeasti perehtyneitä imettäjiä ja äitejä. En olisi voinut olla kahta vuorokautta erossa 6 kk ikäisestä lapsesta, koska se olisi aiheuttanut kamalia minun rinnoille ja mahdollisesti olisi tullut paha tulehdus. Ei rintojen tyhjennys niin vain onnistu. Puhumattakaan lapsesta, joka olisi kaivannut äidin rinnalleen. Pakastettua äitiä vauvalle.
HEL-NYC kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaadi lastenpsykistrin lausuntoa
Täytyy kysellä vai saiskohan yksityiseltä tämän lausunnon?
ap
Tampereen yliopistossa on hyvä lastenpsykiatriprofessori, joka on kirjoittanut kirjoja tästä asiasta. Kaiva netistä esille joku asiantuntijan lausunto siitä miten on lapsen edun vastaista heitellä lasta koko ajan edestakaisin. Ja lopullinen este on se, että imetät. Onko miehellä uusi tyttöystävä joka haluaa leikkiä äitiä.
Imetys ei ole este puolivuotiaalla. Maitoa voi pakastaa mukaan tai antaa jo korviketta. Ja äiti pumppaa sen ajan,kun lapsi isällä
Ei se pumppaaminen ole ollenkaan sama asia. Tuon ikäinen vauva säätää itse äidin maidontuotannon, mikä tarkoittaa sitä, että maitoa tulee sitä tahtia, minkä vauva tarvitsee juuri hänen iässään ja kehitysvaiheessaan. Pumppu, eikä äidin oma vaisto toimi niin. Liian pitkä ero äidistä herkässä imetysiässä sotkee imetyksen ehkä lopullisesti.
Samaa mieltä, itse en saanut pumpulla ollenkaan, ainoastaan vauva siinä rinnalla sai maidon herumaan.
Puolivuotiaana voi jo vierottaa. Rintamaitoa ei enää siinä vaiheessa ole välttämätöntä ja usein maito ei ole edes enää kovin ravinteikasta.Kouttakaakan nyt lukea jo ihan tutkittua asiatietoa

Voi. Tietysti voi. Mutta se ei ole hyväksi lapselle, jos äiti ja vauva molemmat haluavat jatkaa imetystä. WHO suosittelee imetystä 2.5v ikään saakka, mutta tietysti yksittäinen av-mamma tietää paremmin...

Huomaa nimenomaan että on. Puolivuotaaalle tissi ei enää ole välttämätön, yleensä sitä tarvitsee enemmän äiti, kuin lapsi tuossa vaiheessa
Menkööt ap miehen luo imettämäänn, sillähän se ratkeaa
Vierailija kirjoitti:
No, henkilökohtaisesti mä kyllä erotilanteessa antaisin vauvan isälleen tuollaisella sopimuksella. Tärkeä se isäkin on. Meillä on kotivuoro vaihtunut molempien poikien kanssa siinä 6kk iässä, eli äiti on palannut opintoihin/töihin ja isä ollut päivät vauvan kanssa. Olen myös ihan surutta käynyt omissa menoissani heti lasten syntymän jälkeen, siinä missä isäkin.
Oletko ollut 6 kk:n ikäisestä vauvasta joka toinen viikko erossa 48 tuntia putkeen?
Sitähän minäkin.
On se ihme, kun pitää väkisin vääntää, että isää tässä nyt sorretaan! Ap on monesti tuonut esille, että mies SAA hoitaa vauvaa mutta vauvalle ikäsopivan ajan!
Ei kai me täällä palstalla tiedetä montako yötä vauva saa olla etävanhemman luona. Toiset täällä puolustaa isien etuja, ja toiset uskoo että äiti on aina se tärkein vanhempi. Lastenvalvoja on se ammattilainen tässä asiassa. Voihan sitä tietenkin hakea jonkun toisen valvojan mielipidettä jos ensimmäinen ei kelpaa. Varmaan vauvoissakin on eroja tässäkin asiassa. Toivottavasti ap pystyy sopimaan jotenkin tämän exänsä kanssa. En usko, että hän yrittää pitää lasta erossa isästään, niinkuin jotkut täällä uskovat.
HEL-NYC kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
HEL-NYC kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaadi lastenpsykistrin lausuntoa
Täytyy kysellä vai saiskohan yksityiseltä tämän lausunnon?
ap
Tampereen yliopistossa on hyvä lastenpsykiatriprofessori, joka on kirjoittanut kirjoja tästä asiasta. Kaiva netistä esille joku asiantuntijan lausunto siitä miten on lapsen edun vastaista heitellä lasta koko ajan edestakaisin. Ja lopullinen este on se, että imetät. Onko miehellä uusi tyttöystävä joka haluaa leikkiä äitiä.
Imetys ei ole este puolivuotiaalla. Maitoa voi pakastaa mukaan tai antaa jo korviketta. Ja äiti pumppaa sen ajan,kun lapsi isällä
Ei se pumppaaminen ole ollenkaan sama asia. Tuon ikäinen vauva säätää itse äidin maidontuotannon, mikä tarkoittaa sitä, että maitoa tulee sitä tahtia, minkä vauva tarvitsee juuri hänen iässään ja kehitysvaiheessaan. Pumppu, eikä äidin oma vaisto toimi niin. Liian pitkä ero äidistä herkässä imetysiässä sotkee imetyksen ehkä lopullisesti.
Samaa mieltä, itse en saanut pumpulla ollenkaan, ainoastaan vauva siinä rinnalla sai maidon herumaan.
Puolivuotiaana voi jo vierottaa. Rintamaitoa ei enää siinä vaiheessa ole välttämätöntä ja usein maito ei ole edes enää kovin ravinteikasta.Kouttakaakan nyt lukea jo ihan tutkittua asiatietoa
Voi. Tietysti voi. Mutta se ei ole hyväksi lapselle, jos äiti ja vauva molemmat haluavat jatkaa imetystä. WHO suosittelee imetystä 2.5v ikään saakka, mutta tietysti yksittäinen av-mamma tietää paremmin...
Niin suosittelee, kehitysmaissa. Nyt vaan ei olla kehitysmaassa vaan Suomessa, jossa puolivuotiaana voi olla jo tissittä ja jos se ei äidille käy, äiti menee sitten imettämään isän luo, kun on isän lähipäivät

Ei se ole imetyksestä kiinni, vaan kiintymyssuhteesta. Sinulta on pyydetty lähteitä, joita ei sitten ihme kyllä löytynytkään. Sinulle on sen sijaan annettu lukuisia lähteitä, joiden mukaan kiintymyssuhde vaurioituu jos vauva erotetaan pääasiallisesta hoitajastaan.
HEL-NYC kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
HEL-NYC kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
HEL-NYC kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
HEL-NYC kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
HEL-NYC kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos lastensuojelusta ok, annat lapsen ja sillä siisti. Et sinäkään saa lapsen isää kiusata.
Jos siellä on ollut noin epäpätevä henkilö työssä, niin se ei ole sillä siisti. Jo äitiyslomakin on 9kk, mitähän se tarkoittaa? Sitä, että vauvan kanssa on tarkoitus olla se 9kk ikään saakka. Eikö sen jo maalaisjärkikin sano? Tai ilmeisesti ei kaikille.
Tässä hyvä opus luettavaksi https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/54703/LIITE%203_Opas.pdf?…
Tässä pätkä : Liisa Keltikangas-Järvinen: ”Kolmeen ikävuoteen asti lapsi kestää olla erossa äidistään (kiintymyksen kohteestaan) kiintymyssuhteen häiriintymättä niin pitkään kuin on lapsen ikä +2. Alle vuo- den vanhana tämä luku on tunteja, sen jälkeen päiviä.”
Höpsis, joltakin vauvoilta äiti kuolee tai muuten hylkää ja kasvavat ihan tasapainoiseksi esim. Isän kanssa. Ja 9kn ei ole korvamerkittyä aikaa äitimme, vanheimpainvapaan voi pitää myös isä.
Ei ole korvamerkittyä, mutta jakaa sitä ei saa, ymmärrätkö? Se vanhempi, joka alunperin on se läheisin, yleensä äiti, on oltava se läheisin koko varhaislapsuuden, muuten altistetaan lasta turhille traumoille. Toki ihmisiä kuolee, mutta tässä nyt oli kyse vaihtoehdosta.
Höpö-höpö! Lapset eivät saa traumoja vahvasta isäsuhteesta, mutta katkerien äitien pyrkimyksistä rajoittaa isän tapaamisia ja oikeuksia lapseensa kylläkin. Lapsella on oikeus isäänsä, Ymmärrätkö?! Ja kaksi yötä isällään ei aiheuta vauvalle traumoja. Moni lapsi makaa esim viikkoja tai kuukausia sairaalassa muiden, kuin vanhempiensa hoidossa ja kasvavat ihan tasapainoiseksi. Isä ei ole, eikä hänestsaa tehdä lapselleen vierasta!
Höpö-höpö itsellesi. Laita yksikin lähde väitteellesi. Täällä on näytetty aika väkeviä lähteitä sen tueksi, että vauvaa ei saa erottaa pääasiallisesta hoitajastaan. Sinulta on kuulunut vain omituista mutuilua. Moni lapsi kasvaa myös alkoholistiperheessä, jossa pahoinpidellään kaikkia, ja silti kasvaa ihan tasapainoiseksi. Se ei ole mikään todiste silti siitä, että alkoholistiperheessä olisi parempi asua, kuin normaalisti alkoholiin suhtautuvassa.
Vahva isäsuhde on jotain ihan muuta kuin 6kk ikäisen vauvan pääasiallisesta huoltajastaan erottaminen. Lapsen etu on se, että lapsi saa kasvaa rauhassa siellä pääasiallisen hoitajan luona ja se toinen vanhempi vierailee siellä mahdollisimman paljon, jotta lapsi saa häneenkin turvallisen ja hyvän suhteen. Millä tavalla siinä yritetään vierottaa lapsi isästään?
Ei ole mutuilua, olen alan ammattilainen. Lähteitä löytyy pilvin pimein, kun etsii eikä tarkoita pelkkää marjanpoimintaa lukemalla vain omaan agendaan liittyvää materiaalia ja tutkimustietoa
Taidat olla kyseinen lastenvalvoja... Ei kai teitä monta pönttöpäätä ole? No laitahan vaikka yksi varteenotettava linkki. Ei voi olla vaikeaa, jos niitä kerran löytyy pilvin pimein?
Ihan saat itse etsiä, tekee hyvää sinulle ja huomaat, miten vanhaa sinun tietosi on
Eli p*skapuhetta oli sinun lähteesi. Niinkuin arvelinkin.
No ei ollut, sinä vaan et joko osaa tai halua hakea oikeaa tietoa
Ja olen kuullut monestakin vauvasta, jotka ovat isällään käki yötä. Ei mitenkään tavatonta nykyään, kun aikuiset eivät osaa hoitaa parisuhteitaan. Aikuiset eroaa ja lapset kärsivät, näin se mennee. Ajattelisitte lapsen etua jo ennen kun eroatte
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mutta mikä sitä isää vaivaa, että haluaa vauvan väkisinkin kahdeksi yöksi peräkkäin, mutta yhdeksi ei suostu ottamaan??
Ihan selvä tapaus. Tekee kiusaa. Ei yhtään tuntia, jos tollanen meno jatkuu.
Lapsi ei kuulu vain äidille.
Ei niin. Miksihän tätäkin kommenttia oli peukutettu alaspäin?
Kauheeta millasen miehen kanssa sulla on lapsi hankittuna. Ei kuulosta kauheen kivalta varsinkaan sen lapsen kannalta. Voi raukka :(
HEL-NYC kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
HEL-NYC kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
HEL-NYC kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaadi lastenpsykistrin lausuntoa
Täytyy kysellä vai saiskohan yksityiseltä tämän lausunnon?
ap
Tampereen yliopistossa on hyvä lastenpsykiatriprofessori, joka on kirjoittanut kirjoja tästä asiasta. Kaiva netistä esille joku asiantuntijan lausunto siitä miten on lapsen edun vastaista heitellä lasta koko ajan edestakaisin. Ja lopullinen este on se, että imetät. Onko miehellä uusi tyttöystävä joka haluaa leikkiä äitiä.
Imetys ei ole este puolivuotiaalla. Maitoa voi pakastaa mukaan tai antaa jo korviketta. Ja äiti pumppaa sen ajan,kun lapsi isällä
Ei se pumppaaminen ole ollenkaan sama asia. Tuon ikäinen vauva säätää itse äidin maidontuotannon, mikä tarkoittaa sitä, että maitoa tulee sitä tahtia, minkä vauva tarvitsee juuri hänen iässään ja kehitysvaiheessaan. Pumppu, eikä äidin oma vaisto toimi niin. Liian pitkä ero äidistä herkässä imetysiässä sotkee imetyksen ehkä lopullisesti.
Samaa mieltä, itse en saanut pumpulla ollenkaan, ainoastaan vauva siinä rinnalla sai maidon herumaan.
Puolivuotiaana voi jo vierottaa. Rintamaitoa ei enää siinä vaiheessa ole välttämätöntä ja usein maito ei ole edes enää kovin ravinteikasta.Kouttakaakan nyt lukea jo ihan tutkittua asiatietoa
Voi. Tietysti voi. Mutta se ei ole hyväksi lapselle, jos äiti ja vauva molemmat haluavat jatkaa imetystä. WHO suosittelee imetystä 2.5v ikään saakka, mutta tietysti yksittäinen av-mamma tietää paremmin...
Niin suosittelee, kehitysmaissa. Nyt vaan ei olla kehitysmaassa vaan Suomessa, jossa puolivuotiaana voi olla jo tissittä ja jos se ei äidille käy, äiti menee sitten imettämään isän luo, kun on isän lähipäivät
Ei se ole imetyksestä kiinni, vaan kiintymyssuhteesta. Sinulta on pyydetty lähteitä, joita ei sitten ihme kyllä löytynytkään. Sinulle on sen sijaan annettu lukuisia lähteitä, joiden mukaan kiintymyssuhde vaurioituu jos vauva erotetaan pääasiallisesta hoitajastaan.
Ja lapsella on oikeus rakentaa kiintymyssuhde myös isään. En tarvitse lähteitänne, sillä osaan etsiä uusimman tiedon ja luotettavat lähteet itse. Jokaiselle tekee hyvää tehdä tämä työ itse, eikä vain lukea ja tyrkyttää lähteitä, jotka tukevat vain omia mielipiteitä. Kokeile
Vierailija kirjoitti:
Kauheeta millasen miehen kanssa sulla on lapsi hankittuna. Ei kuulosta kauheen kivalta varsinkaan sen lapsen kannalta. Voi raukka :(
Äiti tuossa hirveä on. Lastensuojelu nimenomaan ajattelee lapsen etua ja uusimman sekä luotettavan tutkimustiedon pohjalta, ei yh-mammojen vihkimisen pohjalta
Vierailija kirjoitti:
On se ihme, kun pitää väkisin vääntää, että isää tässä nyt sorretaan! Ap on monesti tuonut esille, että mies SAA hoitaa vauvaa mutta vauvalle ikäsopivan ajan!
Joo, samaa mieltä. Itse olen mies, ja kyllä tässä pitäisi ajatella ensisijaisesti vauvan etua. Ap ei pidä vauvaa erossa isästä tahallaan, niin ei pitäisi olla niin suuri ongelma. Onko lapsi siis kaksi yötä ja kaksi päivää putkeen etävanhemmalla? Kyllä se kuulostaa jo liialliselta, jos ensisijainen vanhempi on ollut äiti.
Omat tuntemuksetko on tärkeämpiä kuin lastenvalvojan mielipide?