Dokumenttiprojekti: Perintönä köyhyys

L

Vai oli telkkaria ja kaikkea. :)

Ei olisi saanut olla? Usein köyhällä on masennusta ja köyhyys edesauttaa tilanteeseen missä ihminen ei enää jaksa kiinnostua hoitamaan talouttaan,mkoska se raha ei riitä kuitenkaan.

Toisekseen, usein köyhillä on luottotietomerkintä jos toinenkin ja tavaraa on hankittu luotolle, jota ei ole maksettu takaisin eli tv:kin voi hyvin olla hankittu näin eikä siihen ole siten käytetty euroakaan kuukausittaisista käyttövaroista.

Vaikka näkisitte kuinka ja mitä niin mikään, ei mikään poista sitä faktaa paljonko minimi toimeentulotuki on. Se ei ole noussut lainkaan samaa tahtia kun muu elintaso.

Sillä pärjää väliaikaisesti jos ei tarvitse ostaa kaikille lapsille luistimia, suksia ja monoja tai polkupyöriä yhtäaikaa, mutta vuosien tulotasona sillä ei ylläpidetä noita asioita ellei siihen käytä paljon aikaa ja voimia (aina ahkerasti etsiä halvinta ja kestävintä sekä käytettyä).

Nekin resurssit tulisi voida käyttää työn hakemiseen ja kouluttautumiseen. Opiskelua ei tässä maassa kannateta ettei vaan köyhä pääse nousuun. Opintolainaa pakko ottaa ja jos et ota niin se lasketaan tuloiksesi kuitenkin halusit tai et, mutta kukaan ei tue jos et työllistykään heti tai sairastut ja sinun tulisi maksaa tuota lainaa pois toimeentulotuella ollessasi.

Selvität kirjallisesti jokaikisen kuitin ja lääkekulusi, hyvä ettet kuukautiskiertoasi, jotta saat tarvittavan vähimmän rahan.

Ei täällä useat vastanneet tiedä köyhyydestä mitään ja siitä ettei aina vaan jaksa. Ei ole työkavereita eikä mitään yhteisöä minne päivisin lähteä. Kun elät ja teet kaiken halvimman mukaan niin siihen kuluu aikaa niin, että turha tarjota jotain vertaistukiryhmiä.

Sitten niistäkin löytyy sellaisia ihmisiä keiden kanssa ns.kunnolliset köyhät eivät halua kaveerata vaan köyhyys on ihan ainoa asia mikä näitä ohmisiä yhdistää.

Sama kun järjestäisi kerhon kaikille työssäkäyville.

Ainahan näissä hesarin ja ylen köyhyysdokkareissa/artikkeleissa on valkattu ne, joilla köyhyys on elämänhallinnan puutosta eikä varsinaisesti pieniä tuloja. Jos muistatte sen Rovaniemeläisen perheen jossa ostettiin tuosta noin liikuntarajoitteiselle lapselle 900 euron hiihtokelkka ja kinuttiin sossulta siihen rahat. Lapset harrastivat kalliisti. Myöhemmin perhe muutti ouluun ja sieltä tampereelle isoon kolmioon, jossa asui vain äiti miehensä kanssa lasten lähdettyä omilleen. Rahankäyttö oli ihan älytöntä, nuorimmainen oli tahtonut Tampereelle medialukioon joten äiti maksoi lapsenkin kämpän vuokran. Kuukausitulot olivat jotain kolme tonnia, mutta silti lievän masennuksen takia sairaseläkkeellä oleva äiti valitteli ettei rahat riitä siihen sun tähän. Ja sitten oli se yksi ukko, joka asui isossa saunallisessa kolmiossa Vantaalla ja oli tehnyt ex-vaimonsa kanssa useamman lapsen vaikka jo ensimmäisen kohdalla nainen masentui niin ettei päässyt enää sängystä ylös. Voivotteli hänkin kun on niin kurjaa ja köyhää, ammatti taisi olla freelance-kirjailija. Ja se yksi perhe joka asui kalliissa asunnossa jonkun kaupungin keskustassa ja kämppä ostettu täyteen tavaraa osamaksulla. Perheen isä suoraan sanoi että ei ole oikeastaan edes hakenut töitä ja äiti puolestaan oli jättänyt oman työpaikkansas ryhtyäkseen kotiäidiksi. 

Vaikka tällaisille tapauksille antaisi 10000 euroa puhtaana käteen kuussa, he olisivat luultavasti edelleen köyhiä. Rahat ei yksinkertaisesti pysyisi käsissä. Tunnen useamman pienituloisen tapauksen jotka heti rahaa saatuaan käyvät törsäämässä sen johonkin turhuuteen ja elävät jatkuvasti kädestä suuhun jättämättä mitään säästöön, joten yllättävien kulujen kohdalla kierretään kaverit läpi anelemassa lainaa. Henkilökohtaista taloutta ei suunnitella millään tavalla eikä osata ennakoida.  

Ja typerää muutenkin olettaa että on köyhä vain koska ei ole varaa maksaa lapsille jääkiekkoharrastusta tai ostaa jouluna viittä säkillistä leluja. Tuntuu että nämäkin tapaukset ovat heti ensimmäisenä kitisemässä jonkun luksuksen perään ja tuntevat kroonista vihaa niitä kohtaan, jotka osaavat hallita talouttaan. 

"Vaikka tällaisille tapauksille antaisi 10000 euroa puhtaana käteen kuussa, he olisivat luultavasti edelleen köyhiä. Rahat ei yksinkertaisesti pysyisi käsissä. Tunnen useamman pienituloisen tapauksen jotka heti rahaa saatuaan käyvät törsäämässä sen johonkin turhuuteen ja elävät jatkuvasti kädestä suuhun jättämättä mitään säästöön, joten yllättävien kulujen kohdalla kierretään kaverit läpi anelemassa lainaa. Henkilökohtaista taloutta ei suunnitella millään tavalla eikä osata ennakoida. "

Tämä on ihan totta. Minäkin tunnen "kroonisesti" rahattomia ihmisiä, joiden rahattomuus on oikeasti sitä, että he alitajuisesti ovat säätäneet itsensä sellaisiksi. Eivät ikinä suunnittele, mieti elämäänsä eteenpäin. Jos saavat jonkun ylimääräisen rahaerän, se suorastaan polttaa heidän näppejään ja ellei se ole jopa etukäteen tuhlattu. Eräs ystäväni pääsi velkajärjestelyyn ja nyt kun on luottotiedot puhdistuneet muutama kk sitten, on velkaa taas kertynyt ihan älyttömiä määriä. Hänen tulonsa on aina olleet kohtalaisen suuret, mutta ne ei riitä, koska kulutus säädetään aina himpun verran isommaksi. ihan kuin ihminen haluaisi rypeä säälissä ja kurjuudessa? Kuten ex-missi Jessica, on vain laskenut oman arvonsa niin alas, ettei ylöspäin pääse millään, vaikka kaikki tarjottais kultatarjottimella.

Rahankäyttämisen puute tai heikkous on monella vähävaraisella taustalla. Lapsuudesta asti ei ole opittu ymmärtämään, miten rahan ja varojen kanssa toimitaan niin, että ne riittävät. Ei ole mallia lapsuudenperheestä, rahasta ei ole puhuttu, tai päinvastoin vain valitettu rahapulaa. Kukaan ei ole missään elämän vaiheessa opettanut järkevää, taloudellista rahankäyttöä. Käytöstä leimaa milloin kateus, kauna rikkaita kohtaan, milloin impulsiivisuus, lyhytjännitteisyys. Lapsekkuus rahan käytössä näyttäytyy juuri silloin, kun rahaa saa: sitä käytetään holtittomasti ja liikaa, kun "kerrankin on millä mällätä edes hetken". Normaalitila on rahattomuus. Siinä ei pääse rahankäyttötaito kehittymään. Vähävaraisen on opeteltava uusi tapa käyttää rahaa; se on opittavissa. Tarkkuus. Suunnitelmallisuus. Kieltäytyminen ja itsekuri. Todellisuudessa rikkaiden, hyvätuloisten ihmisten taustalla on paitsi ahkeruus, niin suurimmassa osassa säästäväisyys, jopa nuukuus.

Rahankäytön suunnitelmallisuus pitäisi olla koulussa osa opetusta; esim. matematiikan tunneilla. Kotona pitäisi opettaa lapset ymmärtämään, mitä seuraa, jos ostelee karkkeja, hampurilaisia, pikkujuttuja päivittäin - ja mitä saavuttaa, jos kieltäytyy em. heräteostosten tekemisestä. Vaikka säästäväisyyttä on parjattu, niin silti se lopulta, vaikka hitaastikin, johtaa jonkinlaiseen taloudelliseen tasapainoon. Kädestä suuhun eläminen on monille jokapäiväistä - mutta olkoon se oikein, jos rahat kuitenkin riittävät. Että elämässä selviää ja pärjää.

Vierailija kirjoitti:

JOo, ton dokkarin nimi pitäisi olla "perintönä tyhmyys". Tyypit asuu jossain keskellä Kalliota, missä olis kirjastot, uimahallit, urheiluhallit- ja kentät, kaikkea kulttuuririentoa lapsille joka käänteessä ja nää ei osaa mennä kuin jonnekin leipäjonoo. Mummokin mukana. Ja sit vaikka ollaan kokopäivätyöttömiä, niin puurokin tehään jostain valmis-sokerijauheesta, eikä viittitä / osata tehdä sitä alusta. Ja tosiaan on taulutelkkarit yms, mutta ei taida olla yhtään kirjaa. Jonkun martan ne tonne tarttis opettaan miten ne rahat käytetään viisaasti eikä senttiäkään enemmän rahaa. 

No näin se kyllä suomessa just on. Ei todellakaan köyhän olot parane lisärahalla, koska "köyhä" yksinkertaisesti ei osaa sitä rahaa käyttää. Köyhä kuvittelee, että lapsi syrjäytyy, koska sitä ei saa vietyä hoploppiin joka viikonloppu, vaikka tosiaan niitä ilmaisia kulttuuririentoja ja kirjastoja ja ties mitä olisi vaikka kuinka paljon tarjolla. Ja siihen päälle sitä AIKAA olla ja tehdä lapsen/lasten kanssa, kun ei edes töissä käy.

Mutta tätähän tää on.

En ole enää samaa mieltä kanssanne. Ennen olisin ollut mutten enää. Mieheni käy töissä ja on asiantuntijatöissä, asumme Helsingin kaupungin vuokra-asunnossa eli halvin asumismuoto mutta tässäkin vuokraa on 900 e kk. Yksi lapsi kotihoidossa kun ei ole varaa päivähoitoon (maksimimaksu mieheni tulojen takia eli 270 e/kk). Itse olin 3 vuotta hoitamassa lasta kotona tervyesongelmien takia, nyt työttömänä 6 kk. Opiskelupaikka meni kotona vietettyjen vuosien takia, en saa mitään töitä. Miehen tulot 2300 e kk netto, siitä vuokra, elarit 250 ekk, vuokra 900 e kk. Itse saan sen 570 e kk peruspäivärahaa. 

Tuo summa kuullostaa varmaan teistä "suurelta" mutta ei siltä tunnu. Olemme eläneet minimillä jo yli 3 vuotta, emme ole käyneet lomalla missään, hankin kaikki kirppiksiltä. Silti rahat usein loppu ja kaikesta joutuu säästämään. Kyllähän tämä menee vaikka vuoden tai kaksi mutta nyt on alkanut tuntua että pää hajoaa tähän. Tunnen itseni näköalattomaksi, eikä ole toivoa. Tämä asunto ja alue on kauhea lapselle, mutta ei ole varaa varmaan koskaan omaan, edes asoasuntoon emme saa lainaa.

Ehkä tämä, että toinen on töissä ja toinen kotona on paskin tilanne kun kaiken joutuu maksamaan itse. Naapurissa asuvat eivät maksa asumistestaan penniäkään, ja silti elävät kuten me. Kyllähän se miestä riipii kun maksaa vuokran itse ja koko talossa on ainut työssäkäyvä. Joskus sosiaalitoimiston asiakkaat saavat enemmän kuin tälläisessä tilanteessa kuin me.En  sano millään lailla olevani parempi kuin työttömät naapurit,mutta kyllähän sen työssäkäynnin täytyisi tuoda perheelle jotain etua vrt. elämäntapatyöttömät perheet. 

Ei ole kivaa 40 vuotiaana olla näin köyhä ja persaukinen. Olen tottunut käymään töissä ja saamaan palkkaa aina, tehnyt usemapaa työtä samaan aikaan. Nyt ei ole varaa edes ylioppilaslahjaan sukulaisen lapselle. Tuntuu että tämä viimeinen 6 kk on ollut vaikeinta ja olen alkanut menettää toivon paremmasta. En jaksa enää käydä lapsen kanssa tapahtumissa, tavata ketään jne. Eli selvästi köyhyys on alkanut vaikuttaa elämääni kapeuttavasti.

Hulluinta on se, että opiskelin aiemmin sosionomiksi. Nyt tunnen, että omassa elämässäni olen kuin tutkiva jouralisti todistaen syrjäytymisilmiötä todeksi. En tiedä mitä tehdä, jotta voisin katkaista kierteen. 

Vierailija kirjoitti:

En ole enää samaa mieltä kanssanne. Ennen olisin ollut mutten enää. Mieheni käy töissä ja on asiantuntijatöissä, asumme Helsingin kaupungin vuokra-asunnossa eli halvin asumismuoto mutta tässäkin vuokraa on 900 e kk. Yksi lapsi kotihoidossa kun ei ole varaa päivähoitoon (maksimimaksu mieheni tulojen takia eli 270 e/kk). Itse olin 3 vuotta hoitamassa lasta kotona tervyesongelmien takia, nyt työttömänä 6 kk. Opiskelupaikka meni kotona vietettyjen vuosien takia, en saa mitään töitä. Miehen tulot 2300 e kk netto, siitä vuokra, elarit 250 ekk, vuokra 900 e kk. Itse saan sen 570 e kk peruspäivärahaa. 

Tuo summa kuullostaa varmaan teistä "suurelta" mutta ei siltä tunnu. Olemme eläneet minimillä jo yli 3 vuotta, emme ole käyneet lomalla missään, hankin kaikki kirppiksiltä. Silti rahat usein loppu ja kaikesta joutuu säästämään. Kyllähän tämä menee vaikka vuoden tai kaksi mutta nyt on alkanut tuntua että pää hajoaa tähän. Tunnen itseni näköalattomaksi, eikä ole toivoa. Tämä asunto ja alue on kauhea lapselle, mutta ei ole varaa varmaan koskaan omaan, edes asoasuntoon emme saa lainaa.

Ehkä tämä, että toinen on töissä ja toinen kotona on paskin tilanne kun kaiken joutuu maksamaan itse. Naapurissa asuvat eivät maksa asumistestaan penniäkään, ja silti elävät kuten me. Kyllähän se miestä riipii kun maksaa vuokran itse ja koko talossa on ainut työssäkäyvä. Joskus sosiaalitoimiston asiakkaat saavat enemmän kuin tälläisessä tilanteessa kuin me.En  sano millään lailla olevani parempi kuin työttömät naapurit,mutta kyllähän sen työssäkäynnin täytyisi tuoda perheelle jotain etua vrt. elämäntapatyöttömät perheet. 

Ei ole kivaa 40 vuotiaana olla näin köyhä ja persaukinen. Olen tottunut käymään töissä ja saamaan palkkaa aina, tehnyt usemapaa työtä samaan aikaan. Nyt ei ole varaa edes ylioppilaslahjaan sukulaisen lapselle. Tuntuu että tämä viimeinen 6 kk on ollut vaikeinta ja olen alkanut menettää toivon paremmasta. En jaksa enää käydä lapsen kanssa tapahtumissa, tavata ketään jne. Eli selvästi köyhyys on alkanut vaikuttaa elämääni kapeuttavasti.

Hulluinta on se, että opiskelin aiemmin sosionomiksi. Nyt tunnen, että omassa elämässäni olen kuin tutkiva jouralisti todistaen syrjäytymisilmiötä todeksi. En tiedä mitä tehdä, jotta voisin katkaista kierteen. 

Teistä se dokumentti pitäisi tehdä, eikä tuollaisista elämantapalappujen täyttäjistä ja vähän yksinkertaisista. Olette juuri sellainen "väliinputoaja" pariskunta. Vissiin pahin mahdollinen on tuo, että toinen tienaa kohtalaisesti ja toinen työttömänä. Tukia ei tipu mistään, mutta maksut kyllä juoksevat. 

Tsemppiä! 

Yhtä ihmettelen näissä köyhyys-dokumenteissa: tavaranpaljoutta ja liikalihavuutta. Kuvittelevatko (vähävaraiset) ihmiset, että digikamat, yms. tekevät onnellisiksi ja rikkaiksi? Liikalihavuutta, ylensyöntiä en ymmärrä missään tuloluokassa, en myöskään tupakointia tai viinanjuontia. Jos haluaa tulla taloudellisesti toimeen vähilläkin varoilla, on lakattava tuhlaamasta. Ja mitä tulee lasten harrastuksiin, jotka valitettavasti todellakin ovat kalliita (ja osin elitistisiä): ei lasten elämä tai tulevaisuus ole kiinni harrastuksista. Kouluun keskittyminen, ja esim. lasten koulunkäynnin seuraaminen (kokeisiin kuulustelu, läksyjen kontrolli, tms). on kaikkien vanhempien velvollisuus. Jonkinlainen koulutus ja ammatti on kaikkien hankittava.

Palatakseni tavaranpaljouteen: typerää hommata kämppä täyteen muoviroinaa siinä uskossa, että "muillakin on". Ylipäätään shoppailu on mitä suurimmassa määrin rahan haaskausta. Ihminen tulee huomattavasti vähemmällä toimeen kuin luulee - ts. ihmiset eivät tiedä, että vähemmälläkin pärjää. Simppeli koti on helppo pitää siistinä. Näissä ohjelmissa nähdyt köyhät ovat suhteellisesti köyhiä.

Vierailija kirjoitti:

Yhtä ihmettelen näissä köyhyys-dokumenteissa: tavaranpaljoutta ja liikalihavuutta. Kuvittelevatko (vähävaraiset) ihmiset, että digikamat, yms. tekevät onnellisiksi ja rikkaiksi? Liikalihavuutta, ylensyöntiä en ymmärrä missään tuloluokassa, en myöskään tupakointia tai viinanjuontia. Jos haluaa tulla taloudellisesti toimeen vähilläkin varoilla, on lakattava tuhlaamasta. Ja mitä tulee lasten harrastuksiin, jotka valitettavasti todellakin ovat kalliita (ja osin elitistisiä): ei lasten elämä tai tulevaisuus ole kiinni harrastuksista. Kouluun keskittyminen, ja esim. lasten koulunkäynnin seuraaminen (kokeisiin kuulustelu, läksyjen kontrolli, tms). on kaikkien vanhempien velvollisuus. Jonkinlainen koulutus ja ammatti on kaikkien hankittava.

Palatakseni tavaranpaljouteen: typerää hommata kämppä täyteen muoviroinaa siinä uskossa, että "muillakin on". Ylipäätään shoppailu on mitä suurimmassa määrin rahan haaskausta. Ihminen tulee huomattavasti vähemmällä toimeen kuin luulee - ts. ihmiset eivät tiedä, että vähemmälläkin pärjää. Simppeli koti on helppo pitää siistinä. Näissä ohjelmissa nähdyt köyhät ovat suhteellisesti köyhiä.

Kyllä he kuvittelevat. Älä ikinä aliarvioi yksinkertaisen ihmisen yksinkertaisuutta. Ei heille tule mieleen vaikka pakata eväitä reppuun, ajella pyörillä jonnekin ja nauttia lasten kanssa Suomen kesästä. Jotain hesen vierailua tai hoploppia kyllä voidaan suunnitella, mutta sitten jää toteuttamatta kun ollaan "köyhiä" ja itketään asiasta. Kauhean surullista kun yksinkertainen ihminen omaksuu markkinamiesten luoman kulutushysterian. Siinä sitten masentuu kun pieni ihminen ei tietenkään pysty pienillä tuloilla hommaamaan niitä kaikkia. Varsinkaan kun säästäminen on näillä tyypeillä yhtä mahdotonta. Pankkiposssut ja patjanalusvarastot tyhjennetään samantien, kun äiskä näkee jonkun kivan jutun kaupassa. 

Miten joku voi ottaa tämä dokumentin tosisssaan, kun kokiksi kouluttautunut äiti ei keitä edes puuroa alusta asti perheelle vaan tekee sen jostain jauho-sokeri valmispusseista? Ei voi onnistua kovin hyvin elämässä jos pienituloisena ei osaa edes keittää puuroa.

Perintönä syrjäytyminen (sisältää mielenterveyden häiriöt, toimeentulotukiasiakkuuden, näköalattomuuden jne) olisi tälle dokkarille parempi nimi.

Mua suretti tuon perheen poika. Helsingissä on niin valtavasti halpoja juttuja tarjolla lapsille, olisivat käyneet niissä. Edes puistoon eivät ikinä lapsen kanssa menneet. Itse olemme myös aina olleet pienituloisia mutta silti lapsemme on saanut käydä museoissa,teattereissa, erilaisissa tapahtumissa yms.

Vierailija kirjoitti:

En ole enää samaa mieltä kanssanne. Ennen olisin ollut mutten enää. Mieheni käy töissä ja on asiantuntijatöissä, asumme Helsingin kaupungin vuokra-asunnossa eli halvin asumismuoto mutta tässäkin vuokraa on 900 e kk. Yksi lapsi kotihoidossa kun ei ole varaa päivähoitoon (maksimimaksu mieheni tulojen takia eli 270 e/kk). Itse olin 3 vuotta hoitamassa lasta kotona tervyesongelmien takia, nyt työttömänä 6 kk. Opiskelupaikka meni kotona vietettyjen vuosien takia, en saa mitään töitä. Miehen tulot 2300 e kk netto, siitä vuokra, elarit 250 ekk, vuokra 900 e kk. Itse saan sen 570 e kk peruspäivärahaa. 

Tuo summa kuullostaa varmaan teistä "suurelta" mutta ei siltä tunnu. Olemme eläneet minimillä jo yli 3 vuotta, emme ole käyneet lomalla missään, hankin kaikki kirppiksiltä. Silti rahat usein loppu ja kaikesta joutuu säästämään. Kyllähän tämä menee vaikka vuoden tai kaksi mutta nyt on alkanut tuntua että pää hajoaa tähän. Tunnen itseni näköalattomaksi, eikä ole toivoa. Tämä asunto ja alue on kauhea lapselle, mutta ei ole varaa varmaan koskaan omaan, edes asoasuntoon emme saa lainaa.

Ehkä tämä, että toinen on töissä ja toinen kotona on paskin tilanne kun kaiken joutuu maksamaan itse. Naapurissa asuvat eivät maksa asumistestaan penniäkään, ja silti elävät kuten me. Kyllähän se miestä riipii kun maksaa vuokran itse ja koko talossa on ainut työssäkäyvä. Joskus sosiaalitoimiston asiakkaat saavat enemmän kuin tälläisessä tilanteessa kuin me.En  sano millään lailla olevani parempi kuin työttömät naapurit,mutta kyllähän sen työssäkäynnin täytyisi tuoda perheelle jotain etua vrt. elämäntapatyöttömät perheet. 

Ei ole kivaa 40 vuotiaana olla näin köyhä ja persaukinen. Olen tottunut käymään töissä ja saamaan palkkaa aina, tehnyt usemapaa työtä samaan aikaan. Nyt ei ole varaa edes ylioppilaslahjaan sukulaisen lapselle. Tuntuu että tämä viimeinen 6 kk on ollut vaikeinta ja olen alkanut menettää toivon paremmasta. En jaksa enää käydä lapsen kanssa tapahtumissa, tavata ketään jne. Eli selvästi köyhyys on alkanut vaikuttaa elämääni kapeuttavasti.

Hulluinta on se, että opiskelin aiemmin sosionomiksi. Nyt tunnen, että omassa elämässäni olen kuin tutkiva jouralisti todistaen syrjäytymisilmiötä todeksi. En tiedä mitä tehdä, jotta voisin katkaista kierteen. 

Näin. Köyhyyteen voi tänä päivänä luisua, vaikka elämänhallinta olisi ihan kunnossa. Siksi ärsyttää, että mediassa ei koskaan puhuta korkeakoulutetuista köyhistä. 

Itselläni on maisterin tutkinto ja useamman vuoden työkokemus. Työskentelin yhteensä 6 vuotta ulkomailla, mutta päätin muuttaa takaisin Suomeen, kun asuinmaani työtilanne heikkeni. Tästä on nyt 2 vuotta, enkä ole onnistunut työllistymään monipuolisesta kielitaidosta huolimatta, kun paikalliset verkostot ovat olemattomat. Ulkomailla hankitusta työkokemuksesta on ihan suoraan sanottu, että ei se ole sama asia kuin Suomesta hankittu. Olen hakenut ihan kaikenlaista työtä, mutta olen kuulemma ylikoulutettu perus tradenomitason työhön saati kassalle. Säästöt ovat huvenneet paluumuuttoon ja työttömyyteen. Sossusta en ole vielä saanut rahaa, koska minulla on ollut säästöjä. Yritän pitää viimeistä paria sataa puskurina, joten elän vuokran jälkeen 250 eurolla kuussa. Alanvaihtoa ja uudelleenkouluttautumista olen suunnitellut, mutta hallitus pistää jatkuvasti kapuloita rattaisiin: ensikertalaiskiintiöitä, opintotukikuukausien vähentämistä jne. Avoimessa minulla ei ole varaa opiskella. Satunnaisia freelance-keikkoja en uskalla enää tehdä, kun lakimuutoksen vuoksi pelkään, että minut lasketaan yrittäjäksi ja menetän kaikki tuet ja päätyväni kadulle, kun alle 200 euron tuloilla en eläisi ja maksaisi asuntoa. 

Muuttaisin pois Suomesta, mutta rahatta se on hyvin haastavaa.

Olen aina sanonut, että Joni ja Mira on wt-nimiä.

Rahallinen köyhyys ei ole suurin syy. Vaan henkiset jutut. Vähilläkin rahoilla voi elää hyvää elämää. Jos osaa käyttää ne oikein. Tupakkaan on rahaa, kämppä täynnä romua, ja ädin ylipaino on varmaan tullut tyhjästä.

Tupakka-askiin on rahaa, mutta uimahallilippuun ei. Tekisi mieli ravistella tuollaisia ihmisiä. Onko ne valmiita tekemään itse mitään? Onko se heidän OMA SYY? 

Pitäskö kysyä heiltä kysymys "HALUATTEKO ELÄÄ LOPPUELÄMÄNNE TUOLLAISTA ELÄMÄÄ?" Millaisen elämän haluatte lapsellenne? Millaiset arvot? Mitä on henkinen sivistys? Kirjastokortti on ilmainen.

Kenen syy on se että Suomessa (hyvinvointivaltio) on köyhiä jo kolmannessa sukupolvessa?

Sosiaalityöntekijä voi ohjata asiakasta oikealle tielle. Mutta ratkaisun ja valinnat tekee asiakas itse! Se ei tapahdu hetkessä. Ja on masentavaa, kun kaikki ei korjaannu heti. Mutta onhan hänellä (dokumentin naisella 35v työelämää edessä). Häviskö osa tekstistä? En jaksa enempää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ole enää samaa mieltä kanssanne. Ennen olisin ollut mutten enää. Mieheni käy töissä ja on asiantuntijatöissä, asumme Helsingin kaupungin vuokra-asunnossa eli halvin asumismuoto mutta tässäkin vuokraa on 900 e kk. Yksi lapsi kotihoidossa kun ei ole varaa päivähoitoon (maksimimaksu mieheni tulojen takia eli 270 e/kk). Itse olin 3 vuotta hoitamassa lasta kotona tervyesongelmien takia, nyt työttömänä 6 kk. Opiskelupaikka meni kotona vietettyjen vuosien takia, en saa mitään töitä. Miehen tulot 2300 e kk netto, siitä vuokra, elarit 250 ekk, vuokra 900 e kk. Itse saan sen 570 e kk peruspäivärahaa. 

Tuo summa kuullostaa varmaan teistä "suurelta" mutta ei siltä tunnu. Olemme eläneet minimillä jo yli 3 vuotta, emme ole käyneet lomalla missään, hankin kaikki kirppiksiltä. Silti rahat usein loppu ja kaikesta joutuu säästämään. Kyllähän tämä menee vaikka vuoden tai kaksi mutta nyt on alkanut tuntua että pää hajoaa tähän. Tunnen itseni näköalattomaksi, eikä ole toivoa. Tämä asunto ja alue on kauhea lapselle, mutta ei ole varaa varmaan koskaan omaan, edes asoasuntoon emme saa lainaa.

Ehkä tämä, että toinen on töissä ja toinen kotona on paskin tilanne kun kaiken joutuu maksamaan itse. Naapurissa asuvat eivät maksa asumistestaan penniäkään, ja silti elävät kuten me. Kyllähän se miestä riipii kun maksaa vuokran itse ja koko talossa on ainut työssäkäyvä. Joskus sosiaalitoimiston asiakkaat saavat enemmän kuin tälläisessä tilanteessa kuin me.En  sano millään lailla olevani parempi kuin työttömät naapurit,mutta kyllähän sen työssäkäynnin täytyisi tuoda perheelle jotain etua vrt. elämäntapatyöttömät perheet. 

Ei ole kivaa 40 vuotiaana olla näin köyhä ja persaukinen. Olen tottunut käymään töissä ja saamaan palkkaa aina, tehnyt usemapaa työtä samaan aikaan. Nyt ei ole varaa edes ylioppilaslahjaan sukulaisen lapselle. Tuntuu että tämä viimeinen 6 kk on ollut vaikeinta ja olen alkanut menettää toivon paremmasta. En jaksa enää käydä lapsen kanssa tapahtumissa, tavata ketään jne. Eli selvästi köyhyys on alkanut vaikuttaa elämääni kapeuttavasti.

Hulluinta on se, että opiskelin aiemmin sosionomiksi. Nyt tunnen, että omassa elämässäni olen kuin tutkiva jouralisti todistaen syrjäytymisilmiötä todeksi. En tiedä mitä tehdä, jotta voisin katkaista kierteen. 

Näin. Köyhyyteen voi tänä päivänä luisua, vaikka elämänhallinta olisi ihan kunnossa. Siksi ärsyttää, että mediassa ei koskaan puhuta korkeakoulutetuista köyhistä. 

Itselläni on maisterin tutkinto ja useamman vuoden työkokemus. Työskentelin yhteensä 6 vuotta ulkomailla, mutta päätin muuttaa takaisin Suomeen, kun asuinmaani työtilanne heikkeni. Tästä on nyt 2 vuotta, enkä ole onnistunut työllistymään monipuolisesta kielitaidosta huolimatta, kun paikalliset verkostot ovat olemattomat. Ulkomailla hankitusta työkokemuksesta on ihan suoraan sanottu, että ei se ole sama asia kuin Suomesta hankittu. Olen hakenut ihan kaikenlaista työtä, mutta olen kuulemma ylikoulutettu perus tradenomitason työhön saati kassalle. Säästöt ovat huvenneet paluumuuttoon ja työttömyyteen. Sossusta en ole vielä saanut rahaa, koska minulla on ollut säästöjä. Yritän pitää viimeistä paria sataa puskurina, joten elän vuokran jälkeen 250 eurolla kuussa. Alanvaihtoa ja uudelleenkouluttautumista olen suunnitellut, mutta hallitus pistää jatkuvasti kapuloita rattaisiin: ensikertalaiskiintiöitä, opintotukikuukausien vähentämistä jne. Avoimessa minulla ei ole varaa opiskella. Satunnaisia freelance-keikkoja en uskalla enää tehdä, kun lakimuutoksen vuoksi pelkään, että minut lasketaan yrittäjäksi ja menetän kaikki tuet ja päätyväni kadulle, kun alle 200 euron tuloilla en eläisi ja maksaisi asuntoa. 

Muuttaisin pois Suomesta, mutta rahatta se on hyvin haastavaa.

Jatkan: kun köyhien kulutustottumuksista puhutaan, niin en osta mitään ylimääräistä, teen kaiken ruoan alusta asti itse, hyödynnän tarjouksia ja ostan sesongin kasviksia. En osta lihaa ollenkaan, kalat saan tutulta harrastuskalastajalta. Pakastan paljon ja poimin marjat itse. Sen sijaan minulla on kaksi pientä lemmikkikoiraa, jotka hankin aikoinaan töissäkäyvänä. Niiden ruokinta ja hoito on ensi sijalla omaani nähden. Alkuun niille oli vakuutus, mutta sitä ei ole enää varaa maksaa, joten olisi melkoinen katastrofi, jos niille tulisi jotain vaivoja. Luultavasti pitäisi näin nelikymppisenä mennä kerjäämään vanhemmilta rahaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ole enää samaa mieltä kanssanne. Ennen olisin ollut mutten enää. Mieheni käy töissä ja on asiantuntijatöissä, asumme Helsingin kaupungin vuokra-asunnossa eli halvin asumismuoto mutta tässäkin vuokraa on 900 e kk. Yksi lapsi kotihoidossa kun ei ole varaa päivähoitoon (maksimimaksu mieheni tulojen takia eli 270 e/kk). Itse olin 3 vuotta hoitamassa lasta kotona tervyesongelmien takia, nyt työttömänä 6 kk. Opiskelupaikka meni kotona vietettyjen vuosien takia, en saa mitään töitä. Miehen tulot 2300 e kk netto, siitä vuokra, elarit 250 ekk, vuokra 900 e kk. Itse saan sen 570 e kk peruspäivärahaa. 

Tuo summa kuullostaa varmaan teistä "suurelta" mutta ei siltä tunnu. Olemme eläneet minimillä jo yli 3 vuotta, emme ole käyneet lomalla missään, hankin kaikki kirppiksiltä. Silti rahat usein loppu ja kaikesta joutuu säästämään. Kyllähän tämä menee vaikka vuoden tai kaksi mutta nyt on alkanut tuntua että pää hajoaa tähän. Tunnen itseni näköalattomaksi, eikä ole toivoa. Tämä asunto ja alue on kauhea lapselle, mutta ei ole varaa varmaan koskaan omaan, edes asoasuntoon emme saa lainaa.

Ehkä tämä, että toinen on töissä ja toinen kotona on paskin tilanne kun kaiken joutuu maksamaan itse. Naapurissa asuvat eivät maksa asumistestaan penniäkään, ja silti elävät kuten me. Kyllähän se miestä riipii kun maksaa vuokran itse ja koko talossa on ainut työssäkäyvä. Joskus sosiaalitoimiston asiakkaat saavat enemmän kuin tälläisessä tilanteessa kuin me.En  sano millään lailla olevani parempi kuin työttömät naapurit,mutta kyllähän sen työssäkäynnin täytyisi tuoda perheelle jotain etua vrt. elämäntapatyöttömät perheet. 

Ei ole kivaa 40 vuotiaana olla näin köyhä ja persaukinen. Olen tottunut käymään töissä ja saamaan palkkaa aina, tehnyt usemapaa työtä samaan aikaan. Nyt ei ole varaa edes ylioppilaslahjaan sukulaisen lapselle. Tuntuu että tämä viimeinen 6 kk on ollut vaikeinta ja olen alkanut menettää toivon paremmasta. En jaksa enää käydä lapsen kanssa tapahtumissa, tavata ketään jne. Eli selvästi köyhyys on alkanut vaikuttaa elämääni kapeuttavasti.

Hulluinta on se, että opiskelin aiemmin sosionomiksi. Nyt tunnen, että omassa elämässäni olen kuin tutkiva jouralisti todistaen syrjäytymisilmiötä todeksi. En tiedä mitä tehdä, jotta voisin katkaista kierteen. 

Teistä se dokumentti pitäisi tehdä, eikä tuollaisista elämantapalappujen täyttäjistä ja vähän yksinkertaisista. Olette juuri sellainen "väliinputoaja" pariskunta. Vissiin pahin mahdollinen on tuo, että toinen tienaa kohtalaisesti ja toinen työttömänä. Tukia ei tipu mistään, mutta maksut kyllä juoksevat. 

Tsemppiä! 

En ikimaailmassa menisi mihinkään kertomaan tästä julkisesti lapsen takia. Se vielä puuttuisi, että joutuisi kestämään sääliä muilta. Haluaisin vain että nämä vaikeudet eivät kertaantuisi lapselle, ja se auttaa jaksamaan jotenkin. Tällä hetkellä vain tuntuu että missään ei näy valoa tunnelin päässä, kun taas tulossa kesä ja ihmiset kyselevät suunnitelmia, reissaavat jne. Ei nuo 3 ekaa kesää haitanneet,retkeilimme kuten aina lähellä (ne perinteiset rannat ja metsät) nyt tuntuu että haluaisi edes kotoa joskus pois johonkin vaikka pariksi yöksi. Sekin olisi lomaa. En ikinä kerro tilanteestamme kenellekään, puistossa ja muualla pysyn kasassa mutta kotona olen nykyään aina väsynyt enkä jaksa olla lapsen kanssa. Tuntuu että koko ajan täytyisi olla töitä etsimässä ja käydä vaikka jollaain kurssilla, mutta onglema on noi pkmaksut. Nyt kun olen ollut työtön saamme 150 ekk enemmän käteen kuin silloin kun olin kotihoidontuella, tuntuu että jos saamme vielä siitäkin vähemmän taas (eli 270 ekk pk maksuihin) en enää jaksa. 

Lähinnä säälittää mies, kun käy töissä ja tekee illatkin töitä kotona (tohtoriopintojaan) ja silti elää tälläisessä slummissa jossa naapurit kännää kaiket yöt ja nukkuu krapuloissaan päivät. Talot ovat karsean näköisiä ulkoa, en edes tiennyt tälläisiä Suomessa olevankaan aiemmin. Ei pääse mieskään nauttimaan pitkistä opinnoistaan tai työnteostaan kun puoliso on työtön. Täytyisi olla joko molemmat työttömiä, tai se joka töissä tienata niin että saisi asumistukea tai sitten molemmat töissä. Jos saisimme asumistukea, olisi varaa muuttaa paremmalle alueelle ja parempaan asuntoon. Saimme vaihtotarjouksen naiselta joka asuu 85 neliön neliössä kivalla alueella (Hekan talo) vuokra 1100. Asuu täysi-ikäisen työttömän poikansa kanssa siinä. Heillä on varaa asua siinä, meillä ei, vaikka mieheni maksaa vuokramme omasta pussistaan. 

Jotain mätää tässä systeemissä on. Esim. kansalaispalkka olisi sellaisille kuin me todella hyvä juttu.

Vierailija kirjoitti:

En ole enää samaa mieltä kanssanne. Ennen olisin ollut mutten enää. Mieheni käy töissä ja on asiantuntijatöissä, asumme Helsingin kaupungin vuokra-asunnossa eli halvin asumismuoto mutta tässäkin vuokraa on 900 e kk. Yksi lapsi kotihoidossa kun ei ole varaa päivähoitoon (maksimimaksu mieheni tulojen takia eli 270 e/kk). Itse olin 3 vuotta hoitamassa lasta kotona tervyesongelmien takia, nyt työttömänä 6 kk. Opiskelupaikka meni kotona vietettyjen vuosien takia, en saa mitään töitä. Miehen tulot 2300 e kk netto, siitä vuokra, elarit 250 ekk, vuokra 900 e kk. Itse saan sen 570 e kk peruspäivärahaa. 

Tuo summa kuullostaa varmaan teistä "suurelta" mutta ei siltä tunnu. Olemme eläneet minimillä jo yli 3 vuotta, emme ole käyneet lomalla missään, hankin kaikki kirppiksiltä. Silti rahat usein loppu ja kaikesta joutuu säästämään. Kyllähän tämä menee vaikka vuoden tai kaksi mutta nyt on alkanut tuntua että pää hajoaa tähän. Tunnen itseni näköalattomaksi, eikä ole toivoa. Tämä asunto ja alue on kauhea lapselle, mutta ei ole varaa varmaan koskaan omaan, edes asoasuntoon emme saa lainaa.

Ehkä tämä, että toinen on töissä ja toinen kotona on paskin tilanne kun kaiken joutuu maksamaan itse. Naapurissa asuvat eivät maksa asumistestaan penniäkään, ja silti elävät kuten me. Kyllähän se miestä riipii kun maksaa vuokran itse ja koko talossa on ainut työssäkäyvä. Joskus sosiaalitoimiston asiakkaat saavat enemmän kuin tälläisessä tilanteessa kuin me.En  sano millään lailla olevani parempi kuin työttömät naapurit,mutta kyllähän sen työssäkäynnin täytyisi tuoda perheelle jotain etua vrt. elämäntapatyöttömät perheet. 

Ei ole kivaa 40 vuotiaana olla näin köyhä ja persaukinen. Olen tottunut käymään töissä ja saamaan palkkaa aina, tehnyt usemapaa työtä samaan aikaan. Nyt ei ole varaa edes ylioppilaslahjaan sukulaisen lapselle. Tuntuu että tämä viimeinen 6 kk on ollut vaikeinta ja olen alkanut menettää toivon paremmasta. En jaksa enää käydä lapsen kanssa tapahtumissa, tavata ketään jne. Eli selvästi köyhyys on alkanut vaikuttaa elämääni kapeuttavasti.

Hulluinta on se, että opiskelin aiemmin sosionomiksi. Nyt tunnen, että omassa elämässäni olen kuin tutkiva jouralisti todistaen syrjäytymisilmiötä todeksi. En tiedä mitä tehdä, jotta voisin katkaista kierteen. 

Me ollaan eletty tuolla tavalla vuosikausia. Mies töissä ja minä kotona työttömänä. Nyt pärjätään paremmin kun lopultakin työtön puoliso saa sen peruspäivärahankin. Silloin oli vaikeaa kun elettiin täysin miehen palkalla. Välillä sain työnpätkiä mutta jostakin syystä työnantajat eivät tykkää minusta ja saan kaikessa rauhassa vaikka kuolla nälkään yhteiskunnan puolesta. Jos mies ei olisi elättänyt, niin niin olisi varmaan käynytkin.

En ole katkera mutta pidän suomalaista yhteiskuntaa ja tätä järjestelmää paskana. Täällä on vain 2 mallia miten elää niin että pärjää. Joko molemmat puolisot töissä tai sitten molemmat työttöminä. Kun mies oli kerran hetken aikaa työttömänä niin johan alkoi tukia tulla. Ei paljon mutta kuitenkin. Ymmärrän täysin, ettei kovin moni työtön perhe lähde tähän rumbaan, että vain toinen on töissä koska se on älyttömän kallista ja kuluttavaa. Kaikki pitää silloin maksaa itse vaikkei rahaa olisikaan. 

Vierailija kirjoitti:

Se, että suomalaiset "köyhäy" ovat sairaalloisen ylipainoisia ja että on varaa tupakkaan, leluihin ja viinaan, tarkoittaa sitä, että sosiaalituet on lopetettava välittömästi. 

Vitsailit varmaan :D:D:D mutta jos et vitsaillut niin toivottavasti ajattelet noin jos jäät itsekin työttömäksi. Sun pitäis ajatella sosiaaliturvaa myös sun omana turvana jos työttömyys osuu omalle kohdallesi joskus. Ei se elämä kivaa ole soskun tukien varassa, ei rutiinia elämässä ja sosiaalisia kontakteja vähän.