Härskejä odotuksia ja vaatimuksia - mitä naapurisi, kaverisi, sukulaisesi jne. on kehdannut pyytää?

Sain kutsun vanhan kaverini häihin. Sain hääpaikalle kyydin ja minut tultaisiin sieltä sitten hakemaan kotiin. Morsian pyysi voisiko hänen paras ystävänsä päästä samalla kyydillä sitten kotiinsa johon suostuin. Illalla kun aloin tehdä lähtöä aikoi osa seurueesta vielä jäädä tanssimaan ja morsian olisi halunnut että paras ystäväkin jäisi eli siis minunkin olisi jäätävä. En kuitenkaan ole pikkutunneille juhliva enkä tanssi enkä halunnut kohtuuttomasti valvottaa kuskiani joten lähdin ja heitimme moriamen ystävän kotiin. Ilmeisesti tästä syystä olen saanut kuulla kettuilua itsekkyydestä ja ties mistä. Jos halusi kaverin jäävän olisi sitten maksanut hänen taksinsa vaikka, ei olisi ollut edes kallis matka.

Tosta hymyilemisestä.

Mulla oli aikoinaan esimies, nainen, jolla naama norsunvitulla 90% työajasta. Otti kotistressinsä töihin. Raskas tyyppi. Näki jo kun tuli töihin että oliko kotona tapahtunut jotain ikävää.

Itse taas olen ollut people pleaser, harmooninen kynnysmatto.

Kotielämäni oli mitä oli, lapsia millä kaikki aakkoset ja välinpitämätön minäitsemies.

No olihan se syy tiuskia että mikä suakin vaivaa kun et ole ollenkaan oma ittesi.

Olen nyt parantanut tapani, enkä enää yritä ilahduttaa ja paapoa näitä työpaikan äkäpusseja.

Olen ystävällinen niille jotka ovat sitä minulle. Muille neutraali.

Kesti vaan 54 vuotta oppia arvostamaan itseäni.

Olin nuorempana liian kiltti. Eräällä (nyt jo entisellä ystävälläni) oli elämänhallintaongelmia, aina oli rahat loppu tai joku tilanne päällä. Muuten oikein hauska ja mukava ihminen. 

Hänellä oli tulossa jotain remppaukkoja katsomaan jotain, ja kämppänsä oli karsea läävä. Hädissään hän pyysi multa siivousapua, aikaa siivoamiseen n. vuorokausi. Suostuin, koska täytyyhän ystävää hädässä auttaa.

Kämppää ei tosiaan oltu siivottu aikoihin, rehkin siellä hiki hatussa, ystävä keskittyi lähinnä kaljan juontiin. Sain olla koko ajan usuttamassa häntäkin osallistumaan siivoukseen. 

Ystäväni keksi sitten pyydellä mua koko ajan avuksi johonkin (hänelle epämieluisaan) hommaan. En usko, että pahuuttaan. Ehkä laiskuuttaan ja ajattelemattomuuttaan vain. Fyysisesti hänessä ei ollut mitään vikaa, aikuinen ihminen, ja olisi kyllä pystynyt itsekin asiansa hoitamaan.

Sama kaava toistui; hän jätti asiansa hoitamatta tai viime tinkaan, ja sitten paniikissa pyysi mua avuksi milloin mihinkin. Kämppänsä oli aina kuin kaatopaikka, siellä siivosin varmaan sata kertaa. Tyyppi heittäytyi ihan avuttomaksi ja luotti, että kyllä minä autan ja hoidan ja selvitän. Ja kyllä niitä (itseaiheutettuja) ongelmia sitten piisasikin. 

Viimeinen niitti oli, kun ystäväni muutti. Hänellä olisi ollut monta kuukautta aikaa pakata. Idioottina suostuin muuttoavuksi, vaikka aavistelinkin pahaa. En silti osannut arvata, että kun muuttopäivä koitti ja saavuin kämpälle, mitään, siis todellakaan MITÄÄN ei oltu pakattu! Muuttoautoakaan ei oltu tilattu. Kaksi tai kolme pahvilaatikkoa oli saanut jostain hommattua, muttei niitäkään ollut viitsinyt täyttää. 

Mun olisi pitänyt vaan häipyä saman tien! Mutta koska olin idiootti ja nössö, jäinkin sinne kaatopaikalle hommiin. Sieltä lähdettyäni päätin, että tämä ystävyys oli nyt tässä, enää en sietäisi hyväksikäyttöä.

Kun muutosta oli kulunut pari viikkoa, ystäväni soitti ja pyysi mua luokseen purkamaan muuttolaatikot ( !!!) kun se on hänen mielestään niin rasittavaa. Nauroin paskaset naurut.

Vierailija kirjoitti:

 

Vierailija kirjoitti:

Tässä on yksi mielestäni hyvin härski odotus/vaatimus: anoppi käyttää puolisoani ilmaisena terapeuttina ja seuralaisena.

Ei ole elämänsä aikana ystävyyssuhteita luonut tai saanut pidettyä ja nysvää nyt eläkkeellä yksin kotonaan, vaikka lähellä olisi kulttuuripalveluja ja tarjontaa viihteeksi monenlaista. Varaakin hänellä varmasti olisi käydä vaikka päivittäin kahviloissa istumassa edes sen lehden lukemassa, että olisi ihmisten ilmoilla sekä kerran viikossa vaikka teatteriin, museoihin, elokuviin... Edes jotakin sosiaalista tekemistä, vaikka kirjakerho tai kutomapiiri eläkeläisten kesken, missä saisi kielenkantojaan lärpättää ja tuulettaa ja voisi itsekin paremmin. 

Mutta ei, soittelee monen tunnin puheluja iltaisin ja valvottaa töissä käyvää perheellistä jälkeläistään jäkättämällä ihan tie mitä jonninjoutavaa paskaa, suoraan sanottuna. Jos

Ukolle nappikuulokkeet ja puhelin taskuun, niin voi vaikka siivota samalla tai lähteä lenkille.

Vierailija kirjoitti:

Olin veljen muutossa. Hänellä on kolme aikuista tytärtä samassa kaupungissa, mutta eivät suostuneet tulemaan muuttoon, koska "se on rasittavaa". Niin minä 55 v äijä raadoin suurmuutossa koko helevetin pitkän päivän ruokapalkalla, kun tyttäret lekottelivat. Testamentissani heille 0 euroa, niin vidusti sapetti. Ja sapettaa.

Pelastit kuitenkin veljesi - hän varmaan arvosti panostasi.

Vierailija kirjoitti:

Autoin vuosia useita sukulaisia ja kavereita - 10 vuoden aikana ainakin 30 muuttoa.

Kun tuli mulle muuttoavun tarve - ei apuja löytynyt. 

Nyt en auta ketään.

          Majoitin sukulaisia pari kertaa vuodessa parinkymmenenvuoden ajan. Soittivat milloin mistäkin päin pääkaupunkiseutua mistä piti hakea. Kartasta etsimään. Matkat 10-30km.Oli siinä etsimistä. Muutin sitten Maalle. Sukulaiset Parin Sadan kilometrin päässä vaihtaneet Asuntoa. Sovittiin päivä koska menen käymään. V puoli soitti illalla. Vaimo oli päättänyt että Lähtevät Aamulla Mökille.  Aamulla vaunu koukkuun ja lähdettiin joensuuhun vaikka vierailu peruuntuikin. Tulipahan vaunu katsastettua. Tulihan halvalle katsastukselle hintaa. Sain myöhemmin lohdutkseksi tuplasti ennakkoperintöä. Varmaankin myötätunnosta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei tuossa rakkaudesta ole kysymys vaan äidin jo "äidinmaidossa" lapseensa istuttamasta syyllisyyden tunteesta. Ei rakasta äiti eikä hänen puhelinmaratonien uuvuttama lapsensakaan. Laske puhelujen kestot, jotta voit osoittaa puolisollesi, kuinka mittavaa puhelinterrori on.

En mä ala tuhlata aikaani puheluiden kellottamiseen :)

Puoliso tietää joka tapauksessa kantani kun aiemmin olen selkeästi havaintoni ja kantani hänelle esittänyt ja perustellut havaintojani. Puolisoni silti pysyy omassa kannassaan ja istuu tuntitolkulla puhelin korvallaan kun äitinsä soittaa. En aio puolisoni päähän istuttaa väkisin ajatuksia tai havaintoja, jotka ovat minun ja jotka hän on päättänyt hylätä kuunneltuaan ne kerran. Sehän olisi manipulatiivista käytöstä enkä moiseen alennu. Kyllä puolisoni näyttää jollain tasolla näkevän äit

 

Todella hyviä pointteja, kiitos. Olen kyllä skarppi tapaus ja toin nämä asiat esiin puolisolle jo aikaisin.

Ihan suhteemme alussa olimme ihanassa kesätilaisuudessa ja anoppi vei siitä 40 min puhelullaan. Puhelun aiheena (saa nauraa) oli huoltoyhtiön tiedote jokasyksyisestä taloyhtiön tarkastuskierroksesta, poikkeuksena vain muutamien muidenkin kuin yleistilojen tarkastus tulevana syksynä (siihen ajankohtaan oli aikaa yli 2 kk puhelun hetkellä). Anoppi sai siis paskanhalvauksen siitä, että huoltoukkeli tulisi autotallin lattiat ja seinät katsomaan mahdollisten vuotojen/vaurioiden osalta. Tuon puhelun aikana minä seisoin puolison vieressä ja pari kertaa soitin hänelle, jotta puheluun tulisi se tuuttausääni merkiksi toisesta puhelusta ja puolisolla olisi pätevä syy lopettaa anopin hysteriapuhelu. Ei lopettanut. Tämän jälkeen kävimme keskustelun näistä puheluista ja yleisesti ajankäytöstä. 

Puoliso hoitaa kyllä kotityöosuutensa ja jää sitten iltaisin usein vaille omia harrastuksia, menoja ja tapahtumia, koska asettaa äitinsä puhelut etusijalle. Se on hänen valintansa ja koska asiasta on keskusteltu ja arkemme sujuu hyvin, en nostele kissaa pöydälle turhaan :) Jos hän jollekin tästä kaikesta joskus suuttuu, se en tule olemaan minä. 

Vierailija kirjoitti:

 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei tuossa rakkaudesta ole kysymys vaan äidin jo "äidinmaidossa" lapseensa istuttamasta syyllisyyden tunteesta. Ei rakasta äiti eikä hänen puhelinmaratonien uuvuttama lapsensakaan. Laske puhelujen kestot, jotta voit osoittaa puolisollesi, kuinka mittavaa puhelinterrori on.

En mä ala tuhlata aikaani puheluiden kellottamiseen :)

Puoliso tietää joka tapauksessa kantani kun aiemmin olen selkeästi havaintoni ja kantani hänelle esittänyt ja perustellut havaintojani. Puolisoni silti pysyy omassa kannassaan ja istuu tuntitolkulla puhelin korvallaan kun äitinsä soittaa. En aio puolisoni päähän istuttaa väkisin ajatuksia tai havaintoja, jotka ovat minun ja jotka hän on päättänyt hylätä kuunneltuaan ne kerran. Sehän olisi manipulatiivista käytöstä enkä moiseen alennu. Kyllä puolisoni näyttää jollain t

 

En minä seuraakaan sivusta, teen tuolloin ihan omia juttujani :) 

Toisekseen, me emme vittuile toisillemme, joten en ala kertoa aikuiselle ihmiselle kellottaneeni hänen ja äitinsä puheluja viikkotasolla. Kyllä hän tietää itsekin, että puheluihin menee liikaa aikaa.

Ne puhelut eivät kuitenkaan enää ole perheeltämme pois vaan puolison omista menoista ja harrastuksistaan, joten siihen valintaan minulla ei ole sanomistakaan. Kyllä puolisoni tietää, että minua harmittaa hänen puolestaan, joten ei ole sitäkään pelkoa, että minut voisi leimata ilkeäksi kun en suostu siirtelemään menojamme puheluiden takia. 

Ei kiitos enempää jaappausta ilkeistä morsmaikuista. 

Saisiko vielä pari analyysiä tuon miehen puheluista äitinsä kanssa ja siihen liittyvistä tuntemuksista?

Vierailija kirjoitti:

Tosta hymyilemisestä.

Mulla oli aikoinaan esimies, nainen, jolla naama norsunvitulla 90% työajasta. Otti kotistressinsä töihin. Raskas tyyppi. Näki jo kun tuli töihin että oliko kotona tapahtunut jotain ikävää.

Itse taas olen ollut people pleaser, harmooninen kynnysmatto.

Kotielämäni oli mitä oli, lapsia millä kaikki aakkoset ja välinpitämätön minäitsemies.

No olihan se syy tiuskia että mikä suakin vaivaa kun et ole ollenkaan oma ittesi.

Olen nyt parantanut tapani, enkä enää yritä ilahduttaa ja paapoa näitä työpaikan äkäpusseja.

Olen ystävällinen niille jotka ovat sitä minulle. Muille neutraali.

Kesti vaan 54 vuotta oppia arvostamaan itseäni.

Ihanaa että opit <3

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Seinänaapurit teki kylpyhuone remonttia. Olettivat, että koko perhe asioi meidän kylpyhuoneessa koko remontin ajan.

Olisi pitänyt omat aikataulut sovittaa

Naapuri: Me aletaan käydä teidän vessassa nyt kun on toi remppa käynnissä ja kylppäri pois käytöstä.

Sinä: hyvä juttu, tervetuloa. Kissamme käyttävät vessaa 23-08 ja haisevat menemään sekä raapivat kaikkia ovesta tulevia sekunneissa paskaisilla kynsillään, sitten minä luen uutisia pöntöllä aamulla kellon 8-9 välillä, seuraavaksi vaimo käy aamukahvin jälkeen ripulipaskalla ja laittaa haisemaan, yleensä toki valmista tulee 9:30 mennessä, mutta sitten teinit valittaa että haisee ja silti menevät vuorotellen suihkuun ja meikkaamaan, siinähän klo 12 mennessä ne on sopivasti kouluista myöhästyneet ja aloittavatkin hiustenvärjäämisen ja karvojensa ajelemiset ja nyppimiset koko iltapäiväksi, ja pian

Oksettava perhe hyi v  i t t u 🤢🤢🤢🤢

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Seinänaapurit teki kylpyhuone remonttia. Olettivat, että koko perhe asioi meidän kylpyhuoneessa koko remontin ajan.

Olisi pitänyt omat aikataulut sovittaa

Naapuri: Me aletaan käydä teidän vessassa nyt kun on toi remppa käynnissä ja kylppäri pois käytöstä.

Sinä: hyvä juttu, tervetuloa. Kissamme käyttävät vessaa 23-08 ja haisevat menemään sekä raapivat kaikkia ovesta tulevia sekunneissa paskaisilla kynsillään, sitten minä luen uutisia pöntöllä aamulla kellon 8-9 välillä, seuraavaksi vaimo käy aamukahvin jälkeen ripulipaskalla ja laittaa haisemaan, yleensä toki valmista tulee 9:30 mennessä, mutta sitten teinit valittaa että haisee ja silti menevät vuorotellen suihkuun ja meikkaamaan, siinähän klo 12 mennessä ne on sopivasti kouluista myöhästyneet ja aloittavatkin hiustenvärjäämisen ja karvojensa a

 

Eikö vessa ole juuri tuollaisia toimintoja varten?

Muutaman kerran pyydetty muuttoavuksi.. Mitään ei olla pakattu ja isäntä nukkuu eikä tee siis yhtään mitään kun vihdoin viimein heräsi, No vasta apuahan heiltä ei koskaan saatu kun me muutettiin.  Eipä olla menty enää.  Toinen perhe laittoi viestillä mitä heidän lapsilleen saa/voi viedä lahjaksi, kallista tietenkin. Lapsia on useampi ja toiveet sellaisia ettei ois kauaa kiinnostanu, eikä eläkeläisillä ole liikoja rahoja, hyvä kun itse selvitään.. No kas miehen sattui sairastumaan..   Eipä ole menty sen jälkeen heille juhlimaan, ei kyllä ole pyydettykään kun kahdesti..  

Minullakin on tähän ikivanhaan ketjuun täytettä.

Olin sellainen vatula joka kiltisti autteli muita, jotta ihmiset pitäisivät minusta. Vahdin kersoja, juhlissa aina keittiöorjana ja siivoojana, hoidin mummojen pikku haavat ja pappojen pihatyöt. Kun oli sukujuhlat, minä vahdin kakarat, koska en "juonut mitään" ja yleensä sain kutsunkin virallisten kutsujen ulkopuolella nimenomaan "tulethan sitten lapset vahtimaan". Yksiin häihin en saanut edes kutsua, vaan soitettiin siivoamaan sunnuntaina, kun oli unohtunut juhlatohinoissa sopia siivous ja minullahan ei ole viikonloppuisin mitään kun ei "ole lapsia eikä tärkeää tekemistä". En ole ollut esim. yhdissäkään polttareissa, vaikka olen ollut töissä noin 20 häät, monet peijaiset ja parit ristiäiset.

Sen kerran kun erehdyin kertomaan, että seinälläni olleet kuvat olivat itse ottamiani, johti "kuvauskeikkoihin", josta piti tietty saada "photoshopatut" kuvat ilmaiseksi. Ja taas seuraaviin, kun sana kiersi. Pahin oli joku aloitteleva fitnesspimu joka ei koskaan edes kiitosta sanonut  vaikka "muutama kuva" venyi kokonaiseksi työpäiväksi kameran takana ja toiseksi päiväksi kuvankäsittelyä. Jatkoon pääsemättömyys johtui tietty huonoista kuvistani.

Aloin tajuamaan oman tyhmyyteni vasta tuossa kolmenkympin korvilla. Siitä kiitos kuuluu "kaverille", joka saattoi minuutin varoitusajalla soittaa, että hän on pihalla, nyt lähdetään. Istuin hänen kyydissään ja ajeltiin ympäri kaupunkia, minä miettien että miksi ihmeessä olen mukana. Baari-iltoihin käskettiin mukaan, mutta ei hauskanpitoon, vaan istuin sitten pöydässä laukku/juomavahtina ja pöydän varaajana. Musiikkimakuni oli erilainen, mutta aina pyörittiin jossain suomipop-puolella, jossa en saanut edes sitä yhtä siedettävää kappaletta tanssia, jotten "veisi huomiota". Sitä hänen kamalaa kersaa olisi pitänyt sitten viikollakin vahtia, jotta hän olisi päässyt vähän "tuulettumaan", ja siellä oli tosiaan kasvamassa sellainen uniikki lumihiutale mikä päätti mitä syödään ja milloin leikitään ja veti itkupotkuraivarit Prisman käytävällä, koska kielsin sorkkimasta irtokarkkeja. Onneksi se pesti loppui lyhyeen, koska minä rupesin kasvattamaan lumihiutaletta ja lumihiutale ei tykännyt minusta. Opin tämän "kaverin" ansiosta pikkuhiljaa sanomaan ei - ja sitä mukaa myös tämä ystävyys kuoli. Eräänä päivänä vaan havahduin siihen, että en ollut kuullut hänestä enää mitään. Hallelujaa.

Nykyään sanon avunpyytäjille useimmiten ja rahanlainaajille aina ei. En tietysti itsekään pyydä mitään apua keneltäkään, mutta nykytilanne paljastaa, millainen heittopussi olen ollut. Kaikki, jotka eivät hyödy minusta, kaikkoavat nopeasti. Heitä oli yllättävän paljon, enkä ole enää "hyvä tyyppi", vaan itsekäs ja laiska. Onneksi ympärilleni on jäänyt pieni joukko oikeita ystäviä ja välittäviä sukulaisia, joille olen muutakin kuin "reipas käsipari".

Vierailija kirjoitti:

Tässä on yksi mielestäni hyvin härski odotus/vaatimus: anoppi käyttää puolisoani ilmaisena terapeuttina ja seuralaisena.

Ei ole elämänsä aikana ystävyyssuhteita luonut tai saanut pidettyä ja nysvää nyt eläkkeellä yksin kotonaan, vaikka lähellä olisi kulttuuripalveluja ja tarjontaa viihteeksi monenlaista. Varaakin hänellä varmasti olisi käydä vaikka päivittäin kahviloissa istumassa edes sen lehden lukemassa, että olisi ihmisten ilmoilla sekä kerran viikossa vaikka teatteriin, museoihin, elokuviin... Edes jotakin sosiaalista tekemistä, vaikka kirjakerho tai kutomapiiri eläkeläisten kesken, missä saisi kielenkantojaan lärpättää ja tuulettaa ja voisi itsekin paremmin. 

Mutta ei, soittelee monen tunnin puheluja iltaisin ja valvottaa töissä käyvää perheellistä jälkeläistään jäkättämällä ihan tie mitä jonninjoutavaa paskaa, suoraan sanottuna. Joskus kumoaa kuppia ja itkee vanhoja traumojaan, jotka olisi voinut jo aj

Numero estolle, -ongelma ratkaistu!

Serkkuni painosti minua ja puolisoani menemään jonkun sijoituskerhon tilaisuuteen. Sanoin ettei ole sellaisia rahoja, ja kyselin talletussuojasta ja mihin sijoitettaisiin ym. Vastaukset olivat epämääräisiä ja kysyinkin, miten se eroaa pörssiosakkeisiin sijoittamisesta. Taas jotain epämääräistä, ei selkeää vastausta mihin valuuttaan, insturmentteihin tms. sijoitettaisiin. Teeskentelin tietämättömämpää kuin olinkaan ja homma haisi palaneen kärylle.

En halunnut olla epäkohtelias joten otin esittelytilaisuuden tiedot ylös. Netistä löytyi tilan tiedoilla myös varaajan tiedot: Winclub/Wincapita. Googletin lisää ja KRP:n sivuilla oli tiedote, jossa kerrottiin siihen kohdistuvasta tutkinnasta , epäilynä pyramidihuijaus. Serkun äiti soitteli äidilleni ja vouhotti kuinka tärkeää olisi että liittyisimme kerhoon.

N. tuntia ennen tilaisuutta serkkuni joka ei koskaan kysellyt kuulumisiani tai pitänyt yhteyttä, soitti ja tiukkaan sävyyn tiedusteli, olemmeko menossa siihen tilaisuuteen. Olin äimänä ja sanoin että emme, meillä on muuta ohjelmaa. Kysyin tietääkö hän poliisitutkinnasta. Hän vastasi että se on hyvä että tutkivat, toteavat sitten ettei se ole pyramidihuijaus.

Jälkikäteen muistin tapauksen kun yksi kaverini aiemmin kertoi jostain sijoituskerhosta, kyseli kerhon osakkeiden arvosta ym. meiltä. Hän näytti kerhon nettisivutkin jossa sen osakkeilla käytiin kauppaa. Kyselimme aikamme ja jouduin kertomaan että häntä on taidettu huijata. kehotin yrittämään saamaan rahoistaan mahdollisimman pajon takaisin vaikka yrittämällä myydä kerhon "osakkeet" siellä sivuilla. Wincapitahan se tässäkin tapauksessa oli. Kaveri oli sentään serkkua fiksumpi ja oli tajunnut itsekin tulleensa jymäytetyksi. Lopun varmaan tiedättekin kun Kailajärvi ja kumppanit saivat isot kakut.

Yllätyskummius

Ex-kaverini alkoi yht'äkkiä aiheetta nälvimään minua ja päätin olla ottamatta enää yhteyttä, katsoisin pyytääkö käytöstään anteeksi niin katsotaan sitten. Kului vuosia ja hän soitti. Oli ollut elämässään vaikeaa, mutta oli muistanut kuinka hauska meillä oli ja oli ollut ottamassa moneen kertaan yhteyttä. Sanoin että olisi vain ottanut.

Sitten pommi putosi: hän oli saanut lapsen ja halusi minut kummiksi. Olin sairastunut kroonisesti ja kaveri asui tuntien matkan päässä. Uuvuin jo pelkästä ajatuksesta, en olisi suoriutunut edes matkasta julkisilla terveyteni puolesta joten mieheni olisi pitänyt kuskata minua ja luonnollisesti olla mukana pitkä päivä jne. En olisi käytännössä jaksanut seurustella saati mitään muuta pelkästään sen matkan pituuden vuoksi.

Kaveri kysyi miehestäni, sanoin että on edelleen samassa työpaikassa ym normaalia. Kaveri arvosteli aikanaan häntäkin, en tajua miksi. Näin jälkikäteen tulee mieleen että häntä taisi harmittaa kun löysin hyvän miehen mutta hänellä ei flaksi käynyt ja siksi alkoi nälviä.

Pahoittelin mutta oli pakko kieltäytyä kummiudesta koska en olisi mitenkään suoriutunut siitä. Jälkikäteen tämän kuultuaan äitini sanoi, että taisi haluta meidät varavanhemmiksi. Ei pystytä suoritumaan, mieheni tuskin olisi halunnutkaan. Ex-kaverista ei ole kuulunut tuon jälkeen mitään, ei sitten halunnutkaan pitää yhteyttä näemmä kun meistä ei ollutkaan hyötyä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Autoin vuosia useita sukulaisia ja kavereita - 10 vuoden aikana ainakin 30 muuttoa.

Kun tuli mulle muuttoavun tarve - ei apuja löytynyt. 

Nyt en auta ketään.

          Majoitin sukulaisia pari kertaa vuodessa parinkymmenenvuoden ajan. Soittivat milloin mistäkin päin pääkaupunkiseutua mistä piti hakea. Kartasta etsimään. Matkat 10-30km.Oli siinä etsimistä. Muutin sitten Maalle. Sukulaiset Parin Sadan kilometrin päässä vaihtaneet Asuntoa. Sovittiin päivä koska menen käymään. V puoli soitti illalla. Vaimo oli päättänyt että Lähtevät Aamulla Mökille.  Aamulla vaunu koukkuun ja lähdettiin joensuuhun vaikka vierailu peruuntuikin. Tulipahan vaunu katsastettua. Tulihan halvalle katsastukselle hintaa. Sain myöhemmin lohdutkseksi tuplasti ennakkoperintöä. Varmaankin myötätunnosta.

Sekava juttu. Opettele kirjoittamaan! Terveisin äikänmaikka

Vierailija kirjoitti:

Mulla oli joskus sillä tavalla rasittava kaveri, että ollessamme yhdessä jossakin hän yhtäkkiä pyysi minua ostamaan hänelle jotakin, ja teki sen vieläpä esim. kassalla.

Ollaan vaikkapa kahvilassa ja olen ostamassa kahvia niin hän parkkeeraa ihan iholle kiinni ja kysyy että voitko ostaa mullekin kahvin? Niinä kertoina kun olin suostunut, hän tilasi kalliin erikoiskahvin kaikilla lisukkeilla (hinta tyyliin 10e). Itse ostin yleensä tavallisen kahvin, joka maksoi hienommissakin kahviloissa kuitenkin sen 3-4e korkeintaan.

Samaa teki vaatekaupoissa toisinaan, siellä sanoin jo kylmästi että en osta.

Entinen kaveri, syystäkin. 

Juuri näihin tapauksiin käteinen on erinomainen, joku pyytää esim"maksatko kahvin" niin jos myönnyn hän saa 5e setelin kouraansa että oleppa hyvä.

Jos kyselee selitystä niin sanoo et on helpompi muistaa näin.