Härskejä odotuksia ja vaatimuksia - mitä naapurisi, kaverisi, sukulaisesi jne. on kehdannut pyytää?

Pieni paikkakunta ja tammikussa syntyneenä sain ensimmäisenä luokaltani ajokortin. Minuun ei ollut pahemmin kiinnitetty huomiota aiemmin, olin se hiljainen seinäkukkanen luokkakavereiden joukossa, kavereita oli, mutta vain pari joiden kanssa oikeasti viihdyin ja vietin aikaa.  Sitten kun sana kiiri että minulla on ajokortti, niin johan alkoi tulla puheluita, varsinkin perjantaina ja lauantaina kun piti päästä kaupungille, jonne oli matkaa 40 km suuntaansa. Olin niin mukava ja ihana tyyppi ja pari-kolme kertaa kävinkin kuskaamassa, mutta kun tajusin ettei minulle oikein edes puhuttu mitään ja perille päästyä tyypit katosivat kuin piru saharaan keskenään, niin kyllästyin aika nopeasti. Sanoinkin vanhemmilleni että en vastaa puhelimeen (tämä oli aikaa ennen kännyköitä) ja he kysyivät jatkossa soittajilta suoraan onko asiaa minulle vai ajokortilleni. Sainkin sitten maineen tiukkapipona joka ei auta muita.

Vierailija kirjoitti:

Kun seurustelin silloisen poikaystävän - nykyisen aviomieheni - kanssa jotkut sukulaiset vannottivat pitämään tästä kaverista kiinni. Olihan hän erään alan ammattimies, ja heillä oli ilmeisesti mielessä saada halpaa tai jopa ilmaista työvoimaa sukuun. Sanoin silloin, että en puutu hänen työhönsä millään tavalla enkä järjestele hänelle ylimääräisiä töitä vapaa-ajalle. Hän teki pitkää päivää osin yrittäjänä, osin työntekijänä.

Eräs sisaruksistani oli kuitenkin ottanut yhteyttä mieheeni ja pyytänyt tekemään hänen poikansa perheen kotona "pienen homman". Mieheni oli luvannut ja pian tulikin kutsu käymään tämän pojan luona. Kutsun syy selvisi minulle, kun huomasin mieheni kokoilevan työkalujaan mukaansa ennen lähtöämme.

Siitäpä syntyi ihka ensimmäinen riitamme. Sanoin, ettei tälle tielle kannattanut lähteä. Toimeksiannoista ei tulisi loppua, eikä hän mitään maksua saisi. Mies vakuutti, että kyseessä oli pieni homma, joten ei hän siitä mitään veloittaisi. Olisi kiva nähdä lisää minun sukulaisiani. Tiesin kuitenkin, että minä tai mieheni emme pariskuntaa kiinnostaneet. He saisivat vain jonkin homman teetettyä halvalla.

Minua harmitti sekin, että isäntäväelle kävi vain tietty arki-ilta, ja siksi lähtiessämme työpäivän jälkeen oli jo myöhä. Perillä isäntä kertoi millaisesta työstä oli kyse ja sanoi, että kohtuullinen maksu varmaan riittää. Mieheni totesi vain, että näin on. Hänellähän ei ollut tarkoitus veloittaa mitään.

Pieni homma osoittautui kahden ja puolen tunnin työksi. Sitten kahvipöydässä isäntä kiitteli kovasti ja sanoi: Hyvä, että saatiin tämä kuntoon. On niin hankala paikka tuo vintti, kun näissä vanhoissa taloissa on aina asbestia. Paljonkos tämä nyt tuli tekemään?

Jähmetyin niille sijoilleni, eikä yhtään järkevää ajatusta ollut mielessä. Mieheni sanoi kylmästi summan, joka oli täysi ammattimiehen palkka tuolta ajalta. Isäntä maksoi hiukan nikotellen.

Lähdimme siitä kotimatkalle, jonka aikana valistin miestäni, että näin toimii minun sukuni. Hänen kannattaisi vastaisuudessa kysyä minulta, jos aikoo vielä näihin pikku hommiin suostua. Voisin hiukan taustoittaa. Tosin tässä tapauksessa olin yhtä tietämätön kuin mieheni.

Vielä näin pitkän ajan kuluttuakin minua karmaisee tämän ajatteleminenkin. Miten ihmisillä on tällaiseen pokkaa? Emme ole olleet heihin missään yhteydessä. Se tästä kuitenkin seurasi, että suku ei sen jälkeen miestäni töihin juuri kysellyt. Laatua kuulemma tekee ja asiansa osaa, mutta on kyllä kallis.

Miehelle pisteet, sulle alapeukku. Mieshän hoiti homman just oikein, mitä sä siihen enää sotkeutumaan.

Maalasin sukulaisen talon koska olen maalari ja raksamies ammatiltani. Kun homma alkoi olee valmis niin sukulainen sanoi että ei häen tarvii maksaakkaan palkkaa koska ollaan sukulaisia. Palkaksi oli sovittu 4500 euroa. Sanoin että tottakai pitää ja haluan palkan. Ihan tosissaan se oli ettei aio maksaa joten haastoin sen oikeuteen. Otin valokuvia maalausvaiheista  ja oli myös sähköposti todisteena että työ oli sovittu tuntipalkkana. Oikeudessa sitten voitin ja sain 5600 euroa. Sukulaine joutu maksaa vielä kulut 3500 euroa oikeudesta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun seurustelin silloisen poikaystävän - nykyisen aviomieheni - kanssa jotkut sukulaiset vannottivat pitämään tästä kaverista kiinni. Olihan hän erään alan ammattimies, ja heillä oli ilmeisesti mielessä saada halpaa tai jopa ilmaista työvoimaa sukuun. Sanoin silloin, että en puutu hänen työhönsä millään tavalla enkä järjestele hänelle ylimääräisiä töitä vapaa-ajalle. Hän teki pitkää päivää osin yrittäjänä, osin työntekijänä.

Eräs sisaruksistani oli kuitenkin ottanut yhteyttä mieheeni ja pyytänyt tekemään hänen poikansa perheen kotona "pienen homman". Mieheni oli luvannut ja pian tulikin kutsu käymään tämän pojan luona. Kutsun syy selvisi minulle, kun huomasin mieheni kokoilevan työkalujaan mukaansa ennen lähtöämme.

Siitäpä syntyi ihka ensimmäinen riitamme. Sanoin, ettei tälle tielle kannattanut lähteä. Toimeksiannoista ei tulisi loppua, eikä hän mitään maksua saisi. Mies vakuutti, että kyseessä oli pieni homma, joten ei hän siitä mitään veloittaisi. Olisi kiva nähdä lisää minun sukulaisiani. Tiesin kuitenkin, että minä tai mieheni emme pariskuntaa kiinnostaneet. He saisivat vain jonkin homman teetettyä halvalla.

Minua harmitti sekin, että isäntäväelle kävi vain tietty arki-ilta, ja siksi lähtiessämme työpäivän jälkeen oli jo myöhä. Perillä isäntä kertoi millaisesta työstä oli kyse ja sanoi, että kohtuullinen maksu varmaan riittää. Mieheni totesi vain, että näin on. Hänellähän ei ollut tarkoitus veloittaa mitään.

Pieni homma osoittautui kahden ja puolen tunnin työksi. Sitten kahvipöydässä isäntä kiitteli kovasti ja sanoi: Hyvä, että saatiin tämä kuntoon. On niin hankala paikka tuo vintti, kun näissä vanhoissa taloissa on aina asbestia. Paljonkos tämä nyt tuli tekemään?

Jähmetyin niille sijoilleni, eikä yhtään järkevää ajatusta ollut mielessä. Mieheni sanoi kylmästi summan, joka oli täysi ammattimiehen palkka tuolta ajalta. Isäntä maksoi hiukan nikotellen.

Lähdimme siitä kotimatkalle, jonka aikana valistin miestäni, että näin toimii minun sukuni. Hänen kannattaisi vastaisuudessa kysyä minulta, jos aikoo vielä näihin pikku hommiin suostua. Voisin hiukan taustoittaa. Tosin tässä tapauksessa olin yhtä tietämätön kuin mieheni.

Vielä näin pitkän ajan kuluttuakin minua karmaisee tämän ajatteleminenkin. Miten ihmisillä on tällaiseen pokkaa? Emme ole olleet heihin missään yhteydessä. Se tästä kuitenkin seurasi, että suku ei sen jälkeen miestäni töihin juuri kysellyt. Laatua kuulemma tekee ja asiansa osaa, mutta on kyllä kallis.

Miehelle pisteet, sulle alapeukku. Mieshän hoiti homman just oikein, mitä sä siihen enää sotkeutumaan.

Teen usein mun enolle töitä.  Sitten sanon jonkun palkan mitä työ maksaa niin se maksaa siihen 25% lisää vielä ja sanoo että teen liian halvalla töitä.

Kaverin veli oli kovin rahanahne ja isänsä kuoltua äitinsä jäi vielä asumaan heiän maatilalleen taloon kissojensa kanssa leskenoikudella. Tämä kaverin veli halusi lopettaa äitinsä rakkaat kissat ja tunkea äitinsä yksityiseen hoivakotiin vaikka pärjäsi vielä kotona, jotta voisi myydä tilukset ja saisi rahaa. Omasta äidistä viis.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ylimpään yhteiskuntaluokkaan kuuluva naapurin rouva tuli käymään, ja esitti, että kun teidän pojan jalka on kipsissä, niin me otamme hänen polkupyöränsä meidän Vesalle, sillä eihän teidän poika enää pysty polkupyöräilemään.

Mikä ihme on "ylin yhteiskuntaluokka"? Ja tuskinpa teidän yhteiskuntaluokissanne on aivan valtavaa eroa, jos kuitenkin asutte samassa rapussa. Ja eiköhän se rouvakin ihan ystävällisesti kysynyt pyörää lainaan, kun kerran sitä ei itse voitu käyttää.

Asumme omakotitalossa kuten naapurin rouvakin perheineen. Tämä rouva on itse itsensä ja perheensä ylentänyt ylimpään yhteiskuntaluokkaan sillä perusteella, kun hänen miehensä on yliopistolla tutkijana.

Ei kysynyt lainaan vaan sanoi "että kun teidän pojan jalka on kipsissä, niin me otamme hänen polkupyöränsä meidän Vesalle, sillä eihän teidän poika enää pysty polkupyöräilemään." Ei olisi koskaan palauttanut sitä polkupyörää.

En kyllä pitäisi yliopistotutkija ylimpään yhteiskuntaluokkaan kuuluvana, ainakaan taloudellisesti,

Paljonko niillä on palkka?

3000€ hujakoilla. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun seurustelin silloisen poikaystävän - nykyisen aviomieheni - kanssa jotkut sukulaiset vannottivat pitämään tästä kaverista kiinni. Olihan hän erään alan ammattimies, ja heillä oli ilmeisesti mielessä saada halpaa tai jopa ilmaista työvoimaa sukuun. Sanoin silloin, että en puutu hänen työhönsä millään tavalla enkä järjestele hänelle ylimääräisiä töitä vapaa-ajalle. Hän teki pitkää päivää osin yrittäjänä, osin työntekijänä.

Eräs sisaruksistani oli kuitenkin ottanut yhteyttä mieheeni ja pyytänyt tekemään hänen poikansa perheen kotona "pienen homman". Mieheni oli luvannut ja pian tulikin kutsu käymään tämän pojan luona. Kutsun syy selvisi minulle, kun huomasin mieheni kokoilevan työkalujaan mukaansa ennen lähtöämme.

Siitäpä syntyi ihka ensimmäinen riitamme. Sanoin, ettei tälle tielle kannattanut lähteä. Toimeksiannoista ei tulisi loppua, eikä hän mitään maksua saisi. Mies vakuutti, että kyseessä oli pieni homma, joten ei hän siitä mitään veloittaisi. Olisi kiva nähdä lisää minun sukulaisiani. Tiesin kuitenkin, että minä tai mieheni emme pariskuntaa kiinnostaneet. He saisivat vain jonkin homman teetettyä halvalla.

Minua harmitti sekin, että isäntäväelle kävi vain tietty arki-ilta, ja siksi lähtiessämme työpäivän jälkeen oli jo myöhä. Perillä isäntä kertoi millaisesta työstä oli kyse ja sanoi, että kohtuullinen maksu varmaan riittää. Mieheni totesi vain, että näin on. Hänellähän ei ollut tarkoitus veloittaa mitään.

Pieni homma osoittautui kahden ja puolen tunnin työksi. Sitten kahvipöydässä isäntä kiitteli kovasti ja sanoi: Hyvä, että saatiin tämä kuntoon. On niin hankala paikka tuo vintti, kun näissä vanhoissa taloissa on aina asbestia. Paljonkos tämä nyt tuli tekemään?

Jähmetyin niille sijoilleni, eikä yhtään järkevää ajatusta ollut mielessä. Mieheni sanoi kylmästi summan, joka oli täysi ammattimiehen palkka tuolta ajalta. Isäntä maksoi hiukan nikotellen.

Lähdimme siitä kotimatkalle, jonka aikana valistin miestäni, että näin toimii minun sukuni. Hänen kannattaisi vastaisuudessa kysyä minulta, jos aikoo vielä näihin pikku hommiin suostua. Voisin hiukan taustoittaa. Tosin tässä tapauksessa olin yhtä tietämätön kuin mieheni.

Vielä näin pitkän ajan kuluttuakin minua karmaisee tämän ajatteleminenkin. Miten ihmisillä on tällaiseen pokkaa? Emme ole olleet heihin missään yhteydessä. Se tästä kuitenkin seurasi, että suku ei sen jälkeen miestäni töihin juuri kysellyt. Laatua kuulemma tekee ja asiansa osaa, mutta on kyllä kallis.

Miehelle pisteet, sulle alapeukku. Mieshän hoiti homman just oikein, mitä sä siihen enää sotkeutumaan.

Sinä alapeukuttaja, taisit missata koko tarinan pointin.

- Eri -

On se tosiaan ihmeellistä, miten yhtäkkiä niitä "kavereita" löytyy ajokortin saadessa.

Jouduin aikanaan lukihäiriö takia kertaamaan yhden luokan, joten tietenkin luokkakaverini olivat minua vuoden nuorempia. Olin myös seinäruusu jota ei tunnettu, kavereita kyllä oli ja heidän kanssa viihdyin.

Mutta heti kun 18 tuli mittariin ja kortin sain, niin johan oli kyselijöitä. "Et voisi hakea minua (30 km päästä) kylille?", "viitsitkö käyttää minua nopeasti paikassa A?", "olisitko voinut hakea juomia perjantaille?". Yleensä näillä reppanoilla ei ollut omaa rahaa, lupailtiin että jostain bensa- ja juomarahat löytyy, jos vanhemmilta ei tipu.

Yhden kerran erehdyin viemään yläasteaikaisen, rinnakkaisluokalla olevan henkilön paikkaan A sillä verukkeella, että paikan päällä saan kahvit ja vähän rahaa. Vitut saanut mitään, kämpän omistaja totesi ettei heillä ole kahvia, eikä kyllä sisällekään mahdu enempää.

Siihen loppui minun hyväksikäyttäminen. Loppui myös kavereiden kuskaaminen, kun oltiin ajelemassa ja yksi heistä alkoi takapenkillä ulista, että en osaa ajaa ollenkaan ja olen paska kuski. Syy oli se, että käännyin ensimmäiseltä rampilta, siitä pääsi nopeammin paikkaan mihin oltiin menossa. Hänen mielestään minun olisi pitänyt vasta seuraavalta rampilta mennä. Matka olisi tällöin vain ollut pitempi.

Tällä samalla runkkarilla on loputtomasti näitä mielikuvitustarinoita eikä ole oppinut vieläkään käyttämään sanaa "että" :DDDD

Muistui mieleen kerrostalossa asuessani naapurin rouva.

Tapaus 1: Tulin kaupasta suklaakakkua kantaen. Rouva tuli rapussa vastaan, ja sanoi ykskantaan: - anna minulle siitä pala.

En antanut.

Tapaus 2: Puolisoni tuli töistä, ja parkkeerasi autonsa parkkipaikalle, joka näkyy asuntoihimme. Välissä on pihapiiri leikkipaikkoineen. Sama rouva rientää miestäni vastaan pihan poikki, ja sanoo: Tule laittamaan ketjut paikoilleen pojalla irtosi pyörästä ketju.

No yhtä hölmistyneenä mieheni kieltäytyi kunniasta ryhtyä rassaamaan naapurin penskan fillaria.

Sama muija antoi tehtäväksi miehelleni hakea marjalaatikko kaupasta. Naapuri oli maksanut sen kauppaan, mutta ei itse voinut sitä kotiinsa kuljettaa. Ei myöskään mieheni. Minä sitten hyvyyttäni hain autolla marjat kaupasta hänelle. Kiitosta ei herunut. Vain silmien pyörittelyä.

Vierailija kirjoitti:

Tällä samalla runkkarilla on loputtomasti näitä mielikuvitustarinoita eikä ole oppinut vieläkään käyttämään sanaa "että" :DDDD

Mietin just ihan samaa.

Vierailija kirjoitti:

On se tosiaan ihmeellistä, miten yhtäkkiä niitä "kavereita" löytyy ajokortin saadessa.

Jouduin aikanaan lukihäiriö takia kertaamaan yhden luokan, joten tietenkin luokkakaverini olivat minua vuoden nuorempia. Olin myös seinäruusu jota ei tunnettu, kavereita kyllä oli ja heidän kanssa viihdyin.

Mutta heti kun 18 tuli mittariin ja kortin sain, niin johan oli kyselijöitä. "Et voisi hakea minua (30 km päästä) kylille?", "viitsitkö käyttää minua nopeasti paikassa A?", "olisitko voinut hakea juomia perjantaille?". Yleensä näillä reppanoilla ei ollut omaa rahaa, lupailtiin että jostain bensa- ja juomarahat löytyy, jos vanhemmilta ei tipu.

Yhden kerran erehdyin viemään yläasteaikaisen, rinnakkaisluokalla olevan henkilön paikkaan A sillä verukkeella, että paikan päällä saan kahvit ja vähän rahaa. Vitut saanut mitään, kämpän omistaja totesi ettei heillä ole kahvia, eikä kyllä sisällekään mahdu enempää.

Siihen loppui minun hyväksikäyttäminen. Loppui myös kavereiden kuskaaminen, kun oltiin ajelemassa ja yksi heistä alkoi takapenkillä ulista, että en osaa ajaa ollenkaan ja olen paska kuski. Syy oli se, että käännyin ensimmäiseltä rampilta, siitä pääsi nopeammin paikkaan mihin oltiin menossa. Hänen mielestään minun olisi pitänyt vasta seuraavalta rampilta mennä. Matka olisi tällöin vain ollut pitempi.

Montako luokkaa siis kertasit, jos olit vielä 18-vuotiaana yläasteella? Yleensä ysillä ollaan korkeintaan 16-vuotiaana, jos on syntynyt alkuvuodesta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On se tosiaan ihmeellistä, miten yhtäkkiä niitä "kavereita" löytyy ajokortin saadessa.

Jouduin aikanaan lukihäiriö takia kertaamaan yhden luokan, joten tietenkin luokkakaverini olivat minua vuoden nuorempia. Olin myös seinäruusu jota ei tunnettu, kavereita kyllä oli ja heidän kanssa viihdyin.

Mutta heti kun 18 tuli mittariin ja kortin sain, niin johan oli kyselijöitä. "Et voisi hakea minua (30 km päästä) kylille?", "viitsitkö käyttää minua nopeasti paikassa A?", "olisitko voinut hakea juomia perjantaille?". Yleensä näillä reppanoilla ei ollut omaa rahaa, lupailtiin että jostain bensa- ja juomarahat löytyy, jos vanhemmilta ei tipu.

Yhden kerran erehdyin viemään yläasteaikaisen, rinnakkaisluokalla olevan henkilön paikkaan A sillä verukkeella, että paikan päällä saan kahvit ja vähän rahaa. Vitut saanut mitään, kämpän omistaja totesi ettei heillä ole kahvia, eikä kyllä sisällekään mahdu enempää.

Siihen loppui minun hyväksikäyttäminen. Loppui myös kavereiden kuskaaminen, kun oltiin ajelemassa ja yksi heistä alkoi takapenkillä ulista, että en osaa ajaa ollenkaan ja olen paska kuski. Syy oli se, että käännyin ensimmäiseltä rampilta, siitä pääsi nopeammin paikkaan mihin oltiin menossa. Hänen mielestään minun olisi pitänyt vasta seuraavalta rampilta mennä. Matka olisi tällöin vain ollut pitempi.

Montako luokkaa siis kertasit, jos olit vielä 18-vuotiaana yläasteella? Yleensä ysillä ollaan korkeintaan 16-vuotiaana, jos on syntynyt alkuvuodesta.

Jos luet tuon viestin vielä kerran uudestaan ja vaikka tavuttaen? eri.

Olen ammatiltani kylmälaiteasentaja. Asennan pääasiassa ilmalämpöpumppuja. Vaimoni veli sanoi minulle muutama vuosi sitten, että on ostanut ilmalämpöpumpun kesämökilleen ja minä asentaisin sen. Samalla voisimme viettää viikonlopun hänen kesämökillään ja juoda muutaman oluen. Parturi leikkaa sukulaisten hiukset, pakettiauton omistaja saa soittoja vuosien takaisilta tutuilta, minä asensin ilmalämpöpumpun veljeni vaimolle. Nyt tilanne käy hankalaksi sillä hän on soitellut ja aina sivussa maininnut ajatelleensa toista ilmalämpöpumppua. Kuinka kehtaan kieltäytyä tahdikkaasti?

Vierailija kirjoitti:

Miehen kaverin tyttöystävä, onneksi nykyään ex. Tulivat meille eka kertaa käymään muuttomme jälkeen ja kun kuuli etten tykännyt yhdestä lampusta, niin oli heti valmis viemään sen pois. Onneksi sille lampulle oli tarvetta siinä paikallaan ja googlasin sen myöhemmin, olikin suht arvokas design lamppu. Samaten oli ottamassa itselleen vanhoja puutuoleja, kun kuuli että ostimme uudet, melkein suuttui kun sanoin että en anna isoisäni tekemiä tammituoleja kenellekään. Kävi olohuoneessa läpi koriste-esineeni ja silloin jo tiesin, että jos jokin on vähänkään arvokkaampi, niin tytteli alkaa etsiä siitä vikoja ja on valmis viemään pois. Tässä vaiheessa ymmärsin tahallani väärin mistä esineestä oli kyse ja lykkäsin hänelle kouraan hirveän kimalle muovipatsaan ja pidin huolta että muistin kysyä missä se on kun kävimme vastavierailulla. 

Ihanko oikeasti sinä kehittelet jonkun juonen antamalla arvottoman koriste-esineen kun vaan voisit ääneen todeta, että en sinulle omaisuuttani anna, voit lopettaa tuon lätinän ja kerjäämisen.

Romuna Kahlio kirjoitti:

Olen ammatiltani kylmälaiteasentaja. Asennan pääasiassa ilmalämpöpumppuja. Vaimoni veli sanoi minulle muutama vuosi sitten, että on ostanut ilmalämpöpumpun kesämökilleen ja minä asentaisin sen. Samalla voisimme viettää viikonlopun hänen kesämökillään ja juoda muutaman oluen. Parturi leikkaa sukulaisten hiukset, pakettiauton omistaja saa soittoja vuosien takaisilta tutuilta, minä asensin ilmalämpöpumpun veljeni vaimolle. Nyt tilanne käy hankalaksi sillä hän on soitellut ja aina sivussa maininnut ajatelleensa toista ilmalämpöpumppua. Kuinka kehtaan kieltäytyä tahdikkaasti?

Tiedän että se tuntuu tönköltä ja vaikealta, mutta kohtelias kieltäytyminen nyt säästää sinut paljolta vaivalta tulevaisuudessa. Esimerkki pienemmässä mittakaavassa; leikkaan miejeni hiukset (en kuitenkaan ole koulutettu parturi-kampaaja). Mieheni veli joskus mainitsi, että leikkaan mieheni hiukset niin hyvin että voisinko joskus leikata häneltäkin. Ajattelin mikä ettei ja näin tapahtuikin. Hän oli niin tyytyväinen, että pyysi toistakin kertaa hoitelemana tukkansa. Mietin silloin että nyt jos lähden tälle tielle, niin hän on "asiakkaana" joka kuukausi. Kerroin kohteliaasti, että leikkaan mieheni hiukset hyvän tahdon eleenä, se ei ole minulle mikään mielekäs harrastus tai toimenpide, josta niinkään nautin. Tämän vastauksen jälkeen lankoni sanoi maksavansa mieluummin minulle kuin ammattilaiselle. Kieltäydyin uudelleen ja sanoin, että jatkossa voit mennä parturiin. Oli vaikeaa kieltäytyä (vielä kahdesti) mutta olen tyytyväinen että tein sen. Olisin saattanut itseni ikävään tilanteeseen ja tiedän, että se olisi saattanut vaikuttaa myös suhtautumisessani häneen tulevaisuudessa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun seurustelin silloisen poikaystävän - nykyisen aviomieheni - kanssa jotkut sukulaiset vannottivat pitämään tästä kaverista kiinni. Olihan hän erään alan ammattimies, ja heillä oli ilmeisesti mielessä saada halpaa tai jopa ilmaista työvoimaa sukuun. Sanoin silloin, että en puutu hänen työhönsä millään tavalla enkä järjestele hänelle ylimääräisiä töitä vapaa-ajalle. Hän teki pitkää päivää osin yrittäjänä, osin työntekijänä.

Eräs sisaruksistani oli kuitenkin ottanut yhteyttä mieheeni ja pyytänyt tekemään hänen poikansa perheen kotona "pienen homman". Mieheni oli luvannut ja pian tulikin kutsu käymään tämän pojan luona. Kutsun syy selvisi minulle, kun huomasin mieheni kokoilevan työkalujaan mukaansa ennen lähtöämme.

Siitäpä syntyi ihka ensimmäinen riitamme. Sanoin, ettei tälle tielle kannattanut lähteä. Toimeksiannoista ei tulisi loppua, eikä hän mitään maksua saisi. Mies vakuutti, että kyseessä oli pieni homma, joten ei hän siitä mitään veloittaisi. Olisi kiva nähdä lisää minun sukulaisiani. Tiesin kuitenkin, että minä tai mieheni emme pariskuntaa kiinnostaneet. He saisivat vain jonkin homman teetettyä halvalla.

Minua harmitti sekin, että isäntäväelle kävi vain tietty arki-ilta, ja siksi lähtiessämme työpäivän jälkeen oli jo myöhä. Perillä isäntä kertoi millaisesta työstä oli kyse ja sanoi, että kohtuullinen maksu varmaan riittää. Mieheni totesi vain, että näin on. Hänellähän ei ollut tarkoitus veloittaa mitään.

Pieni homma osoittautui kahden ja puolen tunnin työksi. Sitten kahvipöydässä isäntä kiitteli kovasti ja sanoi: Hyvä, että saatiin tämä kuntoon. On niin hankala paikka tuo vintti, kun näissä vanhoissa taloissa on aina asbestia. Paljonkos tämä nyt tuli tekemään?

Jähmetyin niille sijoilleni, eikä yhtään järkevää ajatusta ollut mielessä. Mieheni sanoi kylmästi summan, joka oli täysi ammattimiehen palkka tuolta ajalta. Isäntä maksoi hiukan nikotellen.

Lähdimme siitä kotimatkalle, jonka aikana valistin miestäni, että näin toimii minun sukuni. Hänen kannattaisi vastaisuudessa kysyä minulta, jos aikoo vielä näihin pikku hommiin suostua. Voisin hiukan taustoittaa. Tosin tässä tapauksessa olin yhtä tietämätön kuin mieheni.

Vielä näin pitkän ajan kuluttuakin minua karmaisee tämän ajatteleminenkin. Miten ihmisillä on tällaiseen pokkaa? Emme ole olleet heihin missään yhteydessä. Se tästä kuitenkin seurasi, että suku ei sen jälkeen miestäni töihin juuri kysellyt. Laatua kuulemma tekee ja asiansa osaa, mutta on kyllä kallis.

Miehelle pisteet, sulle alapeukku. Mieshän hoiti homman just oikein, mitä sä siihen enää sotkeutumaan.

Sinä alapeukuttaja, taisit missata koko tarinan pointin.

- Eri -

Niin. Tarinan pointti oli, että miehen olisi pitänyt toimia just niinku nainen sanoo eli vastoin omaa luontoaan. Ilmeisesti edes kirjoittaja itse ei tätä tajunnut?

Epämiellyttäviksi osoittautuneet sukulaiset jotka eivät aikoinaan pyytäneet meitä juhliinsa ihmettelevät nyt (kun jouduimme tapaamaan muista syistä) kun ei olla nähty pitkiin aikoihin. Mitä niille olisi korrektia sanoa jos ei edes enää haluta nähdäkään koko pleijereitä?

"Kun tyttärenne Pirkko nyt muuttaa pois kotoaan, niin me voisimme käyttää hänen huonettaan yöpymiseen kun liikumme Helsingissä." Tällaista ehdotti vaimoni äidin eli anopin sisko meille.

Ei muuten ole yöpynyt yhtäkään yötä.

Törkeet hyväksikäyttäjäsukulaiset on kaikkein pahimpia ja röyhkeimpiä ehdotuksineen. Naurussa pitelemistä kun kuuntelee niitä.