Härskejä odotuksia ja vaatimuksia - mitä naapurisi, kaverisi, sukulaisesi jne. on kehdannut pyytää?

Ainoa oikeasti härski juttu oli, kun eräs (entinen) ystäväni pyysi lainan takausta. Ei pelkkä takauspyyntö, mutta olin ollu jo lirissä ko. ihmisen aiempien velkojen takia. Onneks meillä oli jo silloin itellä velkaa, eikä vakuuksia, ni oli helppo sanoa ei.

Vierailija kirjoitti:

Ottaisin sukulaisen lapsen meille epäviralliseksi ottolapseksi, koska siinähän se menisi joukon jatkona. En suostunut kyseiseen pyyntöön.

😂😂😂

Yksi sukulainen jonka kanssa ei olla läheisiä, soitti ja pyysi tuomaan vessapaperia. Hän siis istui pöntöllä paskalla ja oli huomannut, että paperi on lopussa. Kännykkä oli kuitenkin mukana... En ensin uskonut että se on tosissaan, mutta sitten uskoin kun sanoi, että ei millään viitsisi nousta pyyhkimättä ja syyllistävällä äänensävyllä sen vielä kertoi. Okei, asuin siinä alle kilsan päässä ja vessapaperia löytyi, mutta pyyntö oli niin absurdi, että kehotin pyyhkimään siihen pahviseen hylsyyn. Ja sukulainen on siis nuori ja fyysisesti hyväkuntoinen perheellinen ihminen.

En vieläkään osaa suhtautua ko.ihmiseen kunnolla tuon jälkeen, vaikka muitakin kummallisia avunpyyntöjä on tullut. Joskus kuulin kun hänen poikansa ilmoitti, että hän ei aio isona ostaa autoa vaan pyytää aina kyydin kaverilta. Jotenkin en yllättynyt yhtään. :D

Minulta ei suoraan ole pyydetty, mutta eräs sukulainen pyytää ja vaatii ihan pokkana julkisesti ihmisiltä mitä ihmeellisimpiä apuja. Hän on aika persaukinen, ja olettaa olevansa jokin hyväntekeväisyyskohde. Aina pitäisi jonkun hyväsydämisen antaa rahaa tai ostaa bensoja tai kuskata ilmaiseksi, kun hänellä nyt ei vaan ole taaskaan rahaa ja se on sossun syytä, itse ei ole valmis tekemään mitään elintasonsa parantamiseksi. Paras oli kun pyysi että joku ottaisi auton vakuutuksen omiin nimiinsä kun omat luottotiedot menneet, ja kun kukaan ei tietenkään suostunut, niin kyllä huudettiin miten tässäkin nyt aidot ystävät tunnistaa ja että hänellä ei sellaisia ole :D kaikki neuvot mitä hänen tulisi tehdä ei kelpaa, kaikkeen löytyy ihan naurettavat tekosyyt.

Tyyppi on jo kolmekymppinen, eikä omista kuin vaatteet päällään.

Eräs kaverini on luonteeltaan sellainen, että hän yrittää hyötyä muista mahdollisimman paljon. On jopa itse myöntänyt, että kaveeraa tiettyjen ihmisten kanssa, koska heillä on mökki/vene/rahaa tms. Hänellä ei tietenkään itsellään ole yleensä pennin hyrrää tilillään ja jos on, niin nekin hän pistää turhaan hömpötykseen (meikkeihin, merkkituotteisiin, mittatilaustöihin yms.). Hänen entinen poikaystävänsä suostuu jostain syystä maksamaan myös hänen menojaan :D Samanlaista nössöilyä hän odottaa ilmeisesti muiltakin ihmisiltä. Hän tuppautuu joka paikkaan. Saattaa yhtäkkiä vaan ilmoittaa että nyt oisin tulossa kylään. Jos olen autolla liikenteessä, niin joudun toimimaan taksina. Mitään vaivanpalkkaa tai vastapalveluksia en tietenkään saa. Viimeisimpänä episodina olisi pitänyt noutaa autolla toiselta puolelta paikkakuntaa joku hänen unohtunut huulikiiltonsa. Tässä kohtaa totesin, että ei muuten onnistu.

Myös kaikki tapaamiset menevät siten, että ensin lyödään lukkoon jokin aika ja paikka. Tämän jälkeen alkaa tulla tasaiseen viestejä, että ei sittenkään siellä ja ei sittenkään tällöin ja käviskö sittenkin.... Löydän itseni siis tilanteesta, jossa alkuperäinen suunnitelma on veivattu täysin uusiksi. Yleensä vielä siten, että minulla menee paljon aikaa ja rahaa, mutta hänelle kaikki on kätevää ja ilmaista. Tavallisesti hän on vielä myöhässä joka paikasta. Ei varmaan tarvitse mainita, että tapaamiset ja luottamus tähän ihmiseen ovat vähentyneet radikaalisti.

Naapuri pyysi hoitamaan kahta alle kouluikäistä lastaan lauantaiaamupäivän, koska oli menossa käymään messuilla, missä lapset olisivat pitkästyneet. Hän sanoi, että antaa lapsille päiväruoan sitten kun tulee hakemaan lapsensa hoidosta pois.

No lapset tulivat meille klo 9 aikaan ja päivällä tämä äiti soitti, että messuilla meneekin odotettua kauemmin. Annoin tietenkin lapsille ruoan ja välipalankin, sillä lopulta tämä äiti haki lapset vasta siinä klo 17 aikaan. Jälkikäteen mietin, että olikohan naapurilla alun perinkin tarkoitus viettää koko päivä messuilla, mutta kysyi vain parin tunnin hoitoapua, jotta suostuisin hoitamaan lapset. Nimittäin jos hän olisi kysynyt hoitoapua koko lauantaipäiväksi en välttämättä olisi suostunut ottamaan.

Mummoni tuli niin vanhaksi, että edessäpäin alkoi häämöttämään muutto palvelutaloon, jolloin hän ilmotti, että muuttaa minun luokseni asumaan, tietenkin. Minä, isoveljeni ja pikkuveljeni olemme ainoat lapsenlapset ja minun ollessa nainen, oli mummon mielestä toki selvää että minä naisena lopettaisin oman elämäni ja jäisin kotiin hoitamaan mummoa. Muuten hyvä, mutta asuin omistusyksiössä hissittömässä talossa keskustassa, opiskelin teknillisessa yliopistossa ja olin juuri muutaman kuukauden päästä lähdössä vaihtoon toiselle puolen maailmaa.

Mummo kertoi sitten asiallisesti, että ihan mukavaa että olin saanut vähän aikaa "leikkiä elämälläni" mutta että kyllä nyt oli aika jo luopua lapsellisista haaveistani ja asettua mummolle omaishoitajaksi. Kerroin olevani imarreltu, mutta minulla ei ole aikomusta laittaa kaikkea sitä minkä olin kovalla työllä saavuttanut syrjään ja uhrata omaa tulevaisuuttani täysin mummon hoitamiselle. Sain kuulla että koska olin nainen, se olisi minun velvollisuuteni ja että tämä järjestely oli pedattu jo lapsuudestani lähtien.

Podin oikeasti aivan mielettömän pahaa oloa tämän asian kantilta, etenkin kun olin (tai olimme) veljieni kanssa todella läheisiä mummon kanssa, kävimme usein vierailulla ja järjestimme ohjelmaa hänelle, vaikka välimatkaakin oli päälle 100 km.

Noh, tilanne kärjistyi siihen, että veljeni ja sairas äitimmekin tulivat väliin ja yritimme yhdessä tarjota mummolla lähempää kämppää+henkilökohtaista avustajaa jonka me kustantaisimme, mutta ei. Lopputulema on se että mummo jätti minut perinnöttä ja minä jatkoin elämääni kuten ennenkin ilman mummoa elämässäni, hänen tahdostaan. :/

Koen itseni aika ulkopuoliseksi mieheni suvussa, minuun ei paljoa pidetä yhteyttä enkä oikein tiedä mistään mitään. Tietynlaista syrjimistäkin on.  Olisin toivonut, että pääsisin paremmin sisälle sukuun. Aina ei voi voittaa ja olen tavallaan tyytynytkin siihen.

Olen ammatiltani opettaja ja se saa suvun lähestymään minua aika ajoin aika vaativanakin. Joudun kirjoittamaan selontekoja, auttamaan hakemuksen täytössä, koulunkäynnissä tai opinnäytetyön teossa, tutkimaan veroasioita, "koska olen niin viisas". Osaan kyllä kirjoittaa ja etsiä tietoa.  Joskus nämä pyynnöt ahdistavat, kun kyse on pyytäjän hyvin henkilökohtaisistakin asioista (tulot & menot). Miksi minun pitää tietää tällaisista asioista? En haluaisi. Hetkeksi minut otetaan suosioon, mutta sitten saan olla omassa rauhassani.

Vierailija kirjoitti:

Mummoni tuli niin vanhaksi, että edessäpäin alkoi häämöttämään muutto palvelutaloon, jolloin hän ilmotti, että muuttaa minun luokseni asumaan, tietenkin. Minä, isoveljeni ja pikkuveljeni olemme ainoat lapsenlapset ja minun ollessa nainen, oli mummon mielestä toki selvää että minä naisena lopettaisin oman elämäni ja jäisin kotiin hoitamaan mummoa. Muuten hyvä, mutta asuin omistusyksiössä hissittömässä talossa keskustassa, opiskelin teknillisessa yliopistossa ja olin juuri muutaman kuukauden päästä lähdössä vaihtoon toiselle puolen maailmaa.

Mummo kertoi sitten asiallisesti, että ihan mukavaa että olin saanut vähän aikaa "leikkiä elämälläni" mutta että kyllä nyt oli aika jo luopua lapsellisista haaveistani ja asettua mummolle omaishoitajaksi. Kerroin olevani imarreltu, mutta minulla ei ole aikomusta laittaa kaikkea sitä minkä olin kovalla työllä saavuttanut syrjään ja uhrata omaa tulevaisuuttani täysin mummon hoitamiselle. Sain kuulla että koska olin nainen, se olisi minun velvollisuuteni ja että tämä järjestely oli pedattu jo lapsuudestani lähtien.

Podin oikeasti aivan mielettömän pahaa oloa tämän asian kantilta, etenkin kun olin (tai olimme) veljieni kanssa todella läheisiä mummon kanssa, kävimme usein vierailulla ja järjestimme ohjelmaa hänelle, vaikka välimatkaakin oli päälle 100 km.

Noh, tilanne kärjistyi siihen, että veljeni ja sairas äitimmekin tulivat väliin ja yritimme yhdessä tarjota mummolla lähempää kämppää+henkilökohtaista avustajaa jonka me kustantaisimme, mutta ei. Lopputulema on se että mummo jätti minut perinnöttä ja minä jatkoin elämääni kuten ennenkin ilman mummoa elämässäni, hänen tahdostaan. :/

Mulle olisi tossa kohtaa se ja sama joku perintö, kunhan vain saisin säilyttää oman vapauteni. 

Vierailija kirjoitti:

Koen itseni aika ulkopuoliseksi mieheni suvussa, minuun ei paljoa pidetä yhteyttä enkä oikein tiedä mistään mitään. Tietynlaista syrjimistäkin on.  Olisin toivonut, että pääsisin paremmin sisälle sukuun. Aina ei voi voittaa ja olen tavallaan tyytynytkin siihen.

Olen ammatiltani opettaja ja se saa suvun lähestymään minua aika ajoin aika vaativanakin. Joudun kirjoittamaan selontekoja, auttamaan hakemuksen täytössä, koulunkäynnissä tai opinnäytetyön teossa, tutkimaan veroasioita, "koska olen niin viisas". Osaan kyllä kirjoittaa ja etsiä tietoa.  Joskus nämä pyynnöt ahdistavat, kun kyse on pyytäjän hyvin henkilökohtaisistakin asioista (tulot & menot). Miksi minun pitää tietää tällaisista asioista? En haluaisi. Hetkeksi minut otetaan suosioon, mutta sitten saan olla omassa rauhassani.

Mä kieltäytyisin tollaisesta hyväksikäytöstä tosi suoraviivaisesti. 

Vierailija kirjoitti:

Mummoni tuli niin vanhaksi, että edessäpäin alkoi häämöttämään muutto palvelutaloon, jolloin hän ilmotti, että muuttaa minun luokseni asumaan, tietenkin. Minä, isoveljeni ja pikkuveljeni olemme ainoat lapsenlapset ja minun ollessa nainen, oli mummon mielestä toki selvää että minä naisena lopettaisin oman elämäni ja jäisin kotiin hoitamaan mummoa. Muuten hyvä, mutta asuin omistusyksiössä hissittömässä talossa keskustassa, opiskelin teknillisessa yliopistossa ja olin juuri muutaman kuukauden päästä lähdössä vaihtoon toiselle puolen maailmaa.

Mummo kertoi sitten asiallisesti, että ihan mukavaa että olin saanut vähän aikaa "leikkiä elämälläni" mutta että kyllä nyt oli aika jo luopua lapsellisista haaveistani ja asettua mummolle omaishoitajaksi. Kerroin olevani imarreltu, mutta minulla ei ole aikomusta laittaa kaikkea sitä minkä olin kovalla työllä saavuttanut syrjään ja uhrata omaa tulevaisuuttani täysin mummon hoitamiselle. Sain kuulla että koska olin nainen, se olisi minun velvollisuuteni ja että tämä järjestely oli pedattu jo lapsuudestani lähtien.

Podin oikeasti aivan mielettömän pahaa oloa tämän asian kantilta, etenkin kun olin (tai olimme) veljieni kanssa todella läheisiä mummon kanssa, kävimme usein vierailulla ja järjestimme ohjelmaa hänelle, vaikka välimatkaakin oli päälle 100 km.

Noh, tilanne kärjistyi siihen, että veljeni ja sairas äitimmekin tulivat väliin ja yritimme yhdessä tarjota mummolla lähempää kämppää+henkilökohtaista avustajaa jonka me kustantaisimme, mutta ei. Lopputulema on se että mummo jätti minut perinnöttä ja minä jatkoin elämääni kuten ennenkin ilman mummoa elämässäni, hänen tahdostaan. :/

Sinun äitinäsi ja veljenäsi olisin antanut omasta perinnöstä myös sinullekin. Uskomatonta käytöstä mummiltasi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mummoni tuli niin vanhaksi, että edessäpäin alkoi häämöttämään muutto palvelutaloon, jolloin hän ilmotti, että muuttaa minun luokseni asumaan, tietenkin. Minä, isoveljeni ja pikkuveljeni olemme ainoat lapsenlapset ja minun ollessa nainen, oli mummon mielestä toki selvää että minä naisena lopettaisin oman elämäni ja jäisin kotiin hoitamaan mummoa. Muuten hyvä, mutta asuin omistusyksiössä hissittömässä talossa keskustassa, opiskelin teknillisessa yliopistossa ja olin juuri muutaman kuukauden päästä lähdössä vaihtoon toiselle puolen maailmaa.

Mummo kertoi sitten asiallisesti, että ihan mukavaa että olin saanut vähän aikaa "leikkiä elämälläni" mutta että kyllä nyt oli aika jo luopua lapsellisista haaveistani ja asettua mummolle omaishoitajaksi. Kerroin olevani imarreltu, mutta minulla ei ole aikomusta laittaa kaikkea sitä minkä olin kovalla työllä saavuttanut syrjään ja uhrata omaa tulevaisuuttani täysin mummon hoitamiselle. Sain kuulla että koska olin nainen, se olisi minun velvollisuuteni ja että tämä järjestely oli pedattu jo lapsuudestani lähtien.

Podin oikeasti aivan mielettömän pahaa oloa tämän asian kantilta, etenkin kun olin (tai olimme) veljieni kanssa todella läheisiä mummon kanssa, kävimme usein vierailulla ja järjestimme ohjelmaa hänelle, vaikka välimatkaakin oli päälle 100 km.

Noh, tilanne kärjistyi siihen, että veljeni ja sairas äitimmekin tulivat väliin ja yritimme yhdessä tarjota mummolla lähempää kämppää+henkilökohtaista avustajaa jonka me kustantaisimme, mutta ei. Lopputulema on se että mummo jätti minut perinnöttä ja minä jatkoin elämääni kuten ennenkin ilman mummoa elämässäni, hänen tahdostaan. :/

Sinun äitinäsi ja veljenäsi olisin antanut omasta perinnöstä myös sinullekin. Uskomatonta käytöstä mummiltasi.

Tulin tästä niin surulliseksi. Voin just kuvitella miten pahalta on tuntunut. Näistä vastaavista on uutisoitu, kuinka usein esim. yksinäinen naispuolinen lapsi tai lapsenlapsi on monen silmissä se "automaattinen vanhuksenhoitaja", koska nainen ja/tai ei lapsia. Sinä annoit esimerkin elävästä elämästä.

Kälyni on äärimmäisen pihi ja yrittää koko ajan saada jotain ilmaiseksi tai jotenkin hyötyä ihmissuhteistaan. Jos häneltä pyytää jotain palvelusta, hän keksii heti tekosyitä tms. ettei tarvisi laittaa rikkaa ristiin. Hirveä pompottelemaan ihmisiä mielensä mukaan. Esimerkiksi omaa äitiään. En edes muista kaikkea mitä hän minulta tai mieheltäni pyytänyt. Tässä jotain esimerkkejä.

* kotiteatteri

Muutimme yhteen ja mieheni kotiteatteri jäi ylimääräiseksi. Mainitsin sivulausessa että laitoimme sen toriin myyntiin. Hän laittoi veljelleen viestin että voi lainata sitä meiltä. Mieheni vastasi että kotiteatteri ei tarvitse hoitajaa vaan ostajan ja laittoi hinnan perään.

* tyynyn

Kyllä, tyynyn. Oli meillä yötä ja petasin hänelle pedin. Kuukauden parin päästä laittoi viestiä että hän voi ottaa tyynyn millä hän nukkui kun oli vierailulla. Emme kuulemma tee sillä mitään kun on vain kaapissa.

* talvitakki

Olin raskaana ja en mahtunut kyseiseen takkiin. Hänellä oli jokin teatteri tai pikkujoulu tms. meno. Laittoi taas viestiä että hän tarvitsee takkia  ja voi ottaa sen pidemmäksi aikaa kun en siihen mahdu. Vastasin että vauva syntyy kuukauden päästä ja ylimääräisiä raskauskiloja ei ole niin paljoa ettenkö takkiin mahtuisi.

*juhlamekko

Juhlamekkoja olen hänelle lainannut useaan otteeseen. Hän on niin pihi ettei osta omaa mekkoa jos tulee häitä tms. juhlia. Ensimmäiseksi soittaa ja kysyy mitä minulla on vaatekaapissa.

Vaatteiden lainaamisen yms. tekee hankalaksi ettemme asu samalla paikkakunnalla vaan kamoja pitää lähetellä postissa ees taas. Ei ole sellaista asiaa olemassa mitä hän ei kehtaisi pyytää. Nykyään kieltäydyin järjestäen kaikista pyynnöistä koska häneltä ei heru mitään vastapalveluksia.

Itse olen ammatiltani kääntäjä, jonka palveluita ja etenkin tietotaitoa käytetään ilmaiseksi ihan jatkuvasti. Mutta autas armias, kun joskus kysyt joltain muulta henkilöltä mitään apua. Esimerkiksi kampaajaystäväni vihjaili hiuksiani leikatessani: "Kampaamossahan tosiaan veloitamme tällaisesta 50€". Meni yli, ja vastasin, että lähetän satojen eurojen laskun kaikista tekemistäni käännöksistä ja kulttuuritietämyksestä sekä neuvonnasta. Argh. 

Hillumme lähes joka viikonloppu baareissa samalla ystäväporukalla tällasia nuoria ja villejä opiskelijoita kun olemme. Yhdellä ystävistä on hiukan erikoinen tapa, sillä hän ei halua kantaa mukanaan käsilaukkua, koska siitä on niin vaivalloista huolehtia. Meillä muilla on käsilaukut, missä kannamme mukana meikit, lompakot, avaimet ym. tarpeelliset tavarat.

Tämä yksi kaveri työntää AINA kaikki omat säilytettävät tavaransa meidän muiden käsilaukkuihin kannettavaksi baarireissun ajaksi. Illan ja yön aikana hän tulee sitten vähän väliä hakemaan laukustani milloin omia rahojaan koska haluaa ostaa oluen tai huulipunan koska haluaa ehostaa itseään kun käy vessassa.

Kerran tein niin, että minimoin baarireissulle mukaan otettavat omat tavarani. Jätin käsilaukun kotiin ja laitoin farkkuni taskuihin vain pankkikortin ja huulipunan. Eikös sitten narikassa tämä ystävä alkanut yskähdellä, että mihin hän nyt saa lompakkonsa ja meikkinsä kun en ottanut käsilaukkua mukaan. Hän sitten työnteli tavaransa mun farkkuni taskuihin säilytykseen tyyliin tohon taskuun sopii toi ja tohon taskuun sopii vielä toi tavara... Hänelle ei mitään väliä sillä, että mulla oli epämiellyttävän muhkurainen olo koko illan kun farkun taskut oli täynnä jonkun toisen roinaa.

Työkaverini kysyi, voisinko korjata pari hänen vaatekappalettaan, kun hän on niin tumpelo ja minä niin hyvä ompelija. Olisin voinut näyttää hänelle, kuinka nappi ommellaan kiinni ja irronnut lanka pujotellaan takaisin paikalleen, mutta ajattelin pääseväni vähemmällä neuvottelemisella ja ohjeistamisella, kun tein itse. Seuraavana päivänä saapui täpötäysi muovikassillinen kaverin miehen rikkinäisiä työpaitoja ja -housuja, joista olivat vetoketjut ja taskupussit riekaleina. Kaiken kruunuksi kaveri sanoi pesevänsä vaatteet vasta sitten, kun ne on korjattu.

Mieheni on rakennusalalla. Häntä ollaan jatkuvasti pyytämässä "pikkuremppoihin". Pikkurempalla tarkoittavat yleensä koko asunnon tapetointia, maalausta, laminaatin asennusta, kylppärin ja keittiön täydellistä uusimista (laatoitus, kaapistot jne). Sisätöiden jälkeen pitää maalata talo ulkoapäin. Lopuksi pitää vielä olla laittamassa piha uusiksi. 

Nämä viikkojen, jopa kuukausien hommat pitäisi tehdä oman päivätyön lisäksi ilta- ja viikonloppuhommina, ilmakseksi tottakai. Sukulaisten ja tuttavien mielestä mieheni velvollisuutena on alalla olevana ja ihmisiä tuntevana, käyttää näitä yhteyksiään hyväksi että sukulaiset ja tuttavat saa ostettua materiaaleja tai vuokrattua koneita normaalia halvemmalla.

Suuttuvat kun kieltäytyy (toki lähisukua eli omia vanhempiaan ja sisaruksiaan auttaa ja minun lähisukua).

Vierailija kirjoitti:

Kerran tein niin, että minimoin baarireissulle mukaan otettavat omat tavarani. Jätin käsilaukun kotiin ja laitoin farkkuni taskuihin vain pankkikortin ja huulipunan. Eikös sitten narikassa tämä ystävä alkanut yskähdellä, että mihin hän nyt saa lompakkonsa ja meikkinsä kun en ottanut käsilaukkua mukaan. Hän sitten työnteli tavaransa mun farkkuni taskuihin säilytykseen tyyliin tohon taskuun sopii toi ja tohon taskuun sopii vielä toi tavara... Hänelle ei mitään väliä sillä, että mulla oli epämiellyttävän muhkurainen olo koko illan kun farkun taskut oli täynnä jonkun toisen roinaa.

Miten te siedätte tätä kaikkea? Stoorit on tyyliä "sitten kaverille tuli ripuli ja hän sanoi, että tuossa sun ulkotakissahan on Dry-Maxxia tuo kuosi niin minäpäs ripuloin tuohon oikeaan taskuun. Oli sitten TOSI KIVA olla seuraavat 5 tuntia Hulluilla Päivillä kaverin ripulipaskat ulkotakin taskussa! Miten hän kehtasi?"

OPPIKAA SANOMAAN EI!!! :D :D :D

Vierailija kirjoitti:

Minun tapauksessani ei yleensä ole pyydetty vaan käsketty, kun on huomattu, että minun on vaikea sanoa ei.

Kaveri pyysi minua käymään tyhjentämässä hänen postilaatikkonsa sillä aikaa, kun hän miehineen oli useamman viikon ulkomailla kesälomalla. Lupauduin, mutta tietämättäni olin lupautunut myös puutarhanhoitohommiin, mikä tarkoitti rutikuivana kesänä ruohokentän, kukkapenkkien, keittiöpuutarhan ja ikkunalaatikkoistutusten kastelemista useamman kerran viikossa, eikä millään letkulla vaan kastelukannulla kantaen tontin ääripäästä. Kaveri soitti reissultaan ensimmäisenä päivänä, antoi ohjeet ja kertoi, missä olivat istutustyökalut; puutarhapöydälle oli jätetty läjä taimia istutettavaksi, ja ne kuolisivat helteeseen, jollei asiaa hoidettaisi heti. Kuivat kukkaset istutuksista oli nypittävä, jottei puutarha näyttäisi epäsiistiltä. Kaiken kukkuraksi oli luvattu myös naapurille (jota en ole koskaan edes nähnyt), että kävisin kastelemassa hänenkin tiluksensa siinä samalla vaivalla.

Itse olin käynyt tasan kerran. Postilaatikkoon olisin teipannut haistattelut postinjakajalle t. kaverisi nimi, sekä käynyt heittämässä suolaa istutuksien juurille. Istutusta odottavat taimet olisin heittänyt pitkin pihaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kerran tein niin, että minimoin baarireissulle mukaan otettavat omat tavarani. Jätin käsilaukun kotiin ja laitoin farkkuni taskuihin vain pankkikortin ja huulipunan. Eikös sitten narikassa tämä ystävä alkanut yskähdellä, että mihin hän nyt saa lompakkonsa ja meikkinsä kun en ottanut käsilaukkua mukaan. Hän sitten työnteli tavaransa mun farkkuni taskuihin säilytykseen tyyliin tohon taskuun sopii toi ja tohon taskuun sopii vielä toi tavara... Hänelle ei mitään väliä sillä, että mulla oli epämiellyttävän muhkurainen olo koko illan kun farkun taskut oli täynnä jonkun toisen roinaa.

Miten te siedätte tätä kaikkea? Stoorit on tyyliä "sitten kaverille tuli ripuli ja hän sanoi, että tuossa sun ulkotakissahan on Dry-Maxxia tuo kuosi niin minäpäs ripuloin tuohon oikeaan taskuun. Oli sitten TOSI KIVA olla seuraavat 5 tuntia Hulluilla Päivillä kaverin ripulipaskat ulkotakin taskussa! Miten hän kehtasi?"

OPPIKAA SANOMAAN EI!!! :D :D :D

😂