Härskejä odotuksia ja vaatimuksia - mitä naapurisi, kaverisi, sukulaisesi jne. on kehdannut pyytää?

Olen lastenhoitaja ammatiltani ja kummasti aina löytyy omien lasteni kavereiden vanhemmissa niitä, jotka jatkuvasti kyselevät omiaan meille leikkimään tuntikausiksi.

Toisinpäin onkin sitten huomattavasti hankalanpaa, jos omani menisivät vastavierailulle välillä.

Siskoni syntyi yllätys-iltatähtenä kun olin 10v ja  siskosta sitten kasvoi suoraan sanoen lellipentu. Minä jouduin teininä jakamaan mainoksia ja hikoilemaan hautausmaan puskissa että saisin rahaa  ostaa haluamani nahkatakin, siskolle olisi taas ostettu koko vaatekauppa. Jne jne.

Sitten  vanhemmat jäivät peräkanaa eläkkeelle ja  isä kuoli. Äitini kitkuttaa pienellä rahalla.  Ja nyt siskoni sitten kuvittelee että minä olen tästä lähtien se, joka kustantaa  hänen menonsa.  Soittaa vain kitistääkseen, että enkö ymmärrä kun hänen pitää nyt saada uusi tatuointi tai päästä kaverin kanssa Lontooseen! Että anna rahaa! Ei ymmärrä, että minä en ole vanhempani. Minulla on perhe  ja omat menot, enkä näe mitään syytä kustantaa aikuisen ihmisen meikkiostokset tai pitsantilaamiset. 

Vierailija kirjoitti:

Siskoni syntyi yllätys-iltatähtenä kun olin 10v ja  siskosta sitten kasvoi suoraan sanoen lellipentu. Minä jouduin teininä jakamaan mainoksia ja hikoilemaan hautausmaan puskissa että saisin rahaa  ostaa haluamani nahkatakin, siskolle olisi taas ostettu koko vaatekauppa. Jne jne.

Sitten  vanhemmat jäivät peräkanaa eläkkeelle ja  isä kuoli. Äitini kitkuttaa pienellä rahalla.  Ja nyt siskoni sitten kuvittelee että minä olen tästä lähtien se, joka kustantaa  hänen menonsa.  Soittaa vain kitistääkseen, että enkö ymmärrä kun hänen pitää nyt saada uusi tatuointi tai päästä kaverin kanssa Lontooseen! Että anna rahaa! Ei ymmärrä, että minä en ole vanhempani. Minulla on perhe  ja omat menot, enkä näe mitään syytä kustantaa aikuisen ihmisen meikkiostokset tai pitsantilaamiset. 

Minusta tuntuisi niiiin hyvälle päästä sinun asemassasi sanomaan siskolle ei.

Olen ammatiltani arkkitehti.

Rikas serkkuni pyysi, että näin sukulaisena piirtäisin hänelle omakotitalon ilmaiseksi.

Köyhänä arkkitehtina vastasin, että sinä rikkaana serkkuna voisit maksaa tuplahinnan suunnittelusta.

Ei tullut suunnittelusopimusta. Serkku tlilasi talosuunnitelmat tutulta rakennusinsinööriltä asemieshintaan.

Vierailija kirjoitti:

Olen ammatiltani arkkitehti.

Rikas serkkuni pyysi, että näin sukulaisena piirtäisin hänelle omakotitalon ilmaiseksi.

Köyhänä arkkitehtina vastasin, että sinä rikkaana serkkuna voisit maksaa tuplahinnan suunnittelusta.

Ei tullut suunnittelusopimusta. Serkku tlilasi talosuunnitelmat tutulta rakennusinsinööriltä asemieshintaan.

Mun esimies suunnittelee omille lapsilleen ja eipä sitä ole tarvinnut tehdä kullekin kuin kerran. Eri suunnitteluala, mutta samoissa projekteissa arkkitehtien kanssa pyöritään. Muut sukulaiset hän ohjaa suoraan kilpailijoille kiireisiin vedoten. On helpompaa sanoa ettei ehdi kuin että ei tee ilmaiseksi. Meidän alalla on ihan yleistä muutenkin antaa kilpailijoiden tiedot, jos oma kalenteri on täynnä, sillä eipä noita luppohetkiä ole ikinä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Äitini tietokone alkoi olla vanha ja oikukas, selvästi tulossa tiensä päähän. Joten äitini soitti minulle, ja vaati saada itselleen läppäriä, jonka oli ostanut minulle valmistujaislahjaksi paria vuotta aiemmin. Hän mielestään kone oli silti hänen, koska oli sen maksanut, vaikka se tulikin lahjaksi minulle. Tästä tilanteesta on nyt pitemmän aikaa, ja sen jälkeen äitini on vonkunut takaisin kaikenlaista ikivanhaa krääsää, jota on hylännyt / lahjoittanut minulle vuosia sitten, ja jonka olen jo ajat sitten kantanut roskikseen. En ole suostunut näihin vaatimuksiin, enkä ole mielellään tekemisissä äitini kanssa.

Tällaiset ihmiset on raivostuttavia. Minulle yks tuttu antoi repun, jota en edes pyytänyt. Piilotin sen sitten kaapin perälle. Puoli vuotta myöhemmin pyysi reppunsa takaisin. Enää en ota mitään vastaan, kun ei kaikkea voi säilyttää. Ja aivan uskomattoman röyhkeää, että annettu lahja olis antajan omaisuutta. Röyhkeydellä ei ole rajaa.  

Olisit laskuttanut säilytyksestä 1€/päivä.

Tää ketju avaa silmiä suuntaan ja toiseen. En oo hirveesti aiemmin miettiny onko mua kupattu tai oonko itse tullu huomaamattani kupanneeksi jotakuta - tahallaan en kyllä sitä tekis, mutta ajattelemattomuuttani saattaisinkin. Mua on kasvatettu sellasessa talkookulttuurissa, jossa suku auttaa ilmaseksi, oli sitten kyseessä tavan talkoot tai erityisosaamista vaativat hommat.

Kiitos teille lokkien paljastajille - voi hyvinki estää minunkaltaisten ihmisten muuttumisen lokeiksi tai kupattaviksi. Onneksi ei oo vielä tullu vastaan sellasia tilanteita, joissa tarvisin apua johonkin erityisosaamista vaativaan hommaan, niin en oo vahingossa tullut lokkeilleeksi ainakaan sillä tavoin.

Ammattilaiselle kuuluu asiaankuuluva korvaus, ja kavereiden/tuttujen/sukulaisten kohtuuttomilta tuntuviin pyyntöihin saa aina vastata ei.

Mä olin lomalla ja mökkireissulta tulossa, niin mun isä soitti. No pysäytin auton ja soittelin takaisin, ajattelin että jotain tärkeää. Kyseli, että mitä teen huomenna ja mä vastasin, että varmaan lomahommia. Pyysi käymään ja mä menin, niin olivat ostaneet sellaisen itsekoottavan aika ison vajan. Ajattelin, että auttelen siinä vähän vanhuksia, mutta siitähän tuli varsinainen työleiri. Viikko puskettiin, ensin perustukset, sitten hirsikehikko, peltikatto, ikkunat, ovet, jne. Paras oli kun viikonloppuna mun vanhemmat lähti reissuun ja yksi tyyppi tuli sinne mulle kaveriksi. Ovet oli lukossa, ettei syömäänkään päässyt. Siinä meni paras lomaviikko jotain saatanan mökkiä kasatessa. Päivänselvää oli, että eivät edes kysyneet, ovatko jotain velkaa.

Siskoni mietti hyvää mustikkapaikkaa ja kyseli jos joku tietäisi sellaista kohtuu matkan päässä. Totesin, etten osaa auttaa kun meidän mökin ympärilla OLI niin paljon ettei muualta tarvinnut etsiä, kun sain sieltä tarpeeksi pakastimeen. 

Pari päivää myöhemmin sisko tui melkein kurkkuun kiinni kun oli käynyt mökillämme minulle kertomatta eikä tietenkään löytänyt sieltä enää mustikoita, kun olin ne jo itse poiminut. Olisi pitänyt jättää mustikat maahan siskon poimittavaksi ja etsiä itse kauempaa. Sisko vaati lopulta, että minun pitää antaa hänelle osa poimimistani marjoista.

Ja se mökki on minun ja mieheni ostama mökki, ei mikään suvun perintömökki, johon kuka tahansa voi mennä miten haluaa. 

Vierailija kirjoitti:

Siskoni mietti hyvää mustikkapaikkaa ja kyseli jos joku tietäisi sellaista kohtuu matkan päässä. Totesin, etten osaa auttaa kun meidän mökin ympärilla OLI niin paljon ettei muualta tarvinnut etsiä, kun sain sieltä tarpeeksi pakastimeen. 

Pari päivää myöhemmin sisko tui melkein kurkkuun kiinni kun oli käynyt mökillämme minulle kertomatta eikä tietenkään löytänyt sieltä enää mustikoita, kun olin ne jo itse poiminut. Olisi pitänyt jättää mustikat maahan siskon poimittavaksi ja etsiä itse kauempaa. Sisko vaati lopulta, että minun pitää antaa hänelle osa poimimistani marjoista.

Ja se mökki on minun ja mieheni ostama mökki, ei mikään suvun perintömökki, johon kuka tahansa voi mennä miten haluaa. 

:D mustikat nyt muutenkin ovat maailman helpoimpia löytää. Olisi edes ollut sienistä kyse :D

Se on härskiä että kun on jonkun lapsi, aikuinen nyt niin oletetaan että on jossain kiitollisuudenvelassa vanhemmilleen niin että pitää olla koko ajan auttamassa ja tukemassa jotenkin ja vaikka lapsella on omat opiskelut, työt, perhe, lapset ja kaikki mitä niihin liittyy niin joka viikonloppu tai viikolla iltaisin pitäisi olla jotenkin jeesimässä eli kaikki vapaa-aika menee niihin. Ja kyseessä ihmiset jotka pystyvät itse omatoimisesti vaikka mihin. Ja tottakai auttaa mielellään omiaan mutta ei lapsi ole mitään velkaa vanhemmilleen, emme me ole pyytäneet tänne syntyä.

Nyt koronakeväänä yhtäkkiä tunsi sen miltä tuntuu kun on koko viikonloppu aikaa levähtää eikä vain sunnuntai niin kuin normaalisti ja kuinka arki-iltoina on aikaa hengähtää kun ei tarvitse olla auttelemassa.

Vierailija kirjoitti:

Mä olin lomalla ja mökkireissulta tulossa, niin mun isä soitti. No pysäytin auton ja soittelin takaisin, ajattelin että jotain tärkeää. Kyseli, että mitä teen huomenna ja mä vastasin, että varmaan lomahommia. Pyysi käymään ja mä menin, niin olivat ostaneet sellaisen itsekoottavan aika ison vajan. Ajattelin, että auttelen siinä vähän vanhuksia, mutta siitähän tuli varsinainen työleiri. Viikko puskettiin, ensin perustukset, sitten hirsikehikko, peltikatto, ikkunat, ovet, jne. Paras oli kun viikonloppuna mun vanhemmat lähti reissuun ja yksi tyyppi tuli sinne mulle kaveriksi. Ovet oli lukossa, ettei syömäänkään päässyt. Siinä meni paras lomaviikko jotain saatanan mökkiä kasatessa. Päivänselvää oli, että eivät edes kysyneet, ovatko jotain velkaa.

Olisit lähtenyt parin päivän jälkeen johonkin sovittuun menoon tai reissuun viitaten. Ei tuollaiseen tarvitse suostua. 

Vierailija kirjoitti:

Se on härskiä että kun on jonkun lapsi, aikuinen nyt niin oleteolettavanitaan että on jossain kiitollisuudenvelassa vanhemmilleen niin että pitää olla koko ajan auttamassa ja tukemassa jotenkin ja vaikka lapsella on omat opiskelut, työt, perhe, lapset ja kaikki mitä niihin liittyy niin joka viikonloppu tai viikolla iltaisin pitäisi olla jotenkin jeesimässä eli kaikki vapaa-aika menee niihin. Ja kyseessä ihmiset jotka pystyvät itse omatoimisesti vaikka mihin. Ja tottakai auttaa mielellään omiaan mutta ei lapsi ole mitään velkaa vanhemmilleen, emme me ole pyytäneet tänne syntyä.

Nyt koronakeväänä yhtäkkiä tunsi sen miltä tuntuu kun on koko viikonloppu aikaa levähtää eikä vain sunnuntai niin kuin normaalisti ja kuinka arki-iltoina on aikaa hengähtää kun ei tarvitse olla auttelemassa.

Tää on ihan totta. Mulla on jo aikuisia lapsia, eikä tulisi mieleenkään vaatia heiltä jotain apua ja palveluksia. Mies on sitä mieltä, että lasten pitäisi tulla pihatöitä tekemään tai mökille auttamaan viikonloppuisin, vaikka lapsilla ei ole kesälomaa ollenkaan tänä kesänä.

Mun anoppi on juoksuttanut mun miestä kuin vierasta sikaa. Asuu romahtamaisillaan olevassa tönössä, joten projekteja riittää. Kesäaikana myös anopin mökillä olisi sitä, tätä ja tuota tehtävänä. Minulla meni tähän hermot, kun vaativan ja ilkeän äidin oikkujen noudattaminen oli ykkösasia. Äijä oli tehnyt pitkän päivän töissä, kotona kävi syömässä ja sit taas jotain äidin luo, kotiin tullessa joi pari vit***$kaljaa ja nukkumaan. Meillä oli omakin talo ja pari pientä lasta, kaikki kotityöt jäi mulle. Mies ei edes halunnut mennä äitinsä luo, mutta koki sen velvollisuudekseen. Mä sitten yhtenä päivänä kysäisin, että kumpi hänelle on tärkeämpää, äitinsä loputtomat projektit vai omat lapset. Ilmeisesti kysymys herätti jotain, kun äipän avustaminen on vähentynyt. En sano etteikö yhtään saisi auttaa, tottakai saa. Mutta ei oman elämän kustannuksella.

Apu oli myös täysin yksipuolista, jopa ruuvit ja muut tykötarpeet yritti anoppi maksattaa pojallaan. Kun kuitin kanssa sitten mieheni sanoi, että näistä tuli 19,65, niin anoppi sentilkeen etsi hilut lompakosta. Kyseessä varsin varakas henkilö, jolla on kummasti alkanut löytyä massia palkata ammattilaisia korjaus- ja rakennusprojektin, kun mieheni ei siellä enää ravaa.

Veljeni on todellinen maanvaiva. Nuorena ei paljoa opiskelu kiinnostanut vaan on laiskotellut ja tuhlaillut muiden rahaa koko elämänsä. Kun muutti omilleen niin hyvää hyvyyttäni vippasin rahaa hänen valheidensa perään. Milloin oli lääkkeitä haettavana tai ruokaa ostettavana vieraille. Hän vetosi siihen, että kun olen hyväpalkkaisessa työssä niin kai työttömälle apua tarvitsevalle veljelleen voisi hieman vipata. Kertasummat eivät olleet kuin 30-200 euron luokkaa, mutta näitä oli jatkuvasti ja useita vuosia. Vasta koronakevät pysäytti minutkin miettimään monia asioita ja tajusin ynnäten, että olen sponssannut tätä laiskan veljeni elämäntyyliä n. 40 000 euron edestä. Järkyttävä summa, eikä veljeni ole osoittanut mitään muutosta. Laitoin rahahanat kiinni ja kun muutaman kerran olen vääntänyt rautalangasta, että ei tipu niin ei ole enää kuulunut mitään. Rahat taisi valua kankkulan kaivoon, mutta pieni hinta siitä, jos pääsin hänestä eroon pysyvästi.

Vaimon työkaveri oli "pyytänyt" vaimoa ruokkimaan heidän "lemmikkikoirat" viikonlopun hautajaisreissun aikaan. No eukko tietysti suostunut osittain senkin takia,että pääsi käymään niillä. Uteliaisuuttaan siis... No mentiin sitten,kun ei julkisilla pääse ja vaimolla ei ajokorttia.. No siellä kauheat koiratarhat,joissa räksytti ainakin 6 nälkästä suomenajokoiraa ja muita rotuja lisäksi. Lähemmäs 10 koiraa ja kaikki sen näkösiä,kun ei olisi ruokaa nähneetkään. Vieressä autiotalo,kesäasuntona. No tietysti kovimman metakan aikaan tulevat paikalle ja alkavat tietysti udella,että mitäs koiria ja kuinkas on huolta pidetty jne jne... Sillon oli vielä kovat helteet ja siellä kirotussa koiratarhassa niiden vihaisten ja nälkäisten koirien kanssa oli taisteltu ja eukko tietysti olin jo haukkunu alkuun työmaan laajuuden nähtyäni. Siinä tuli saneltua sillekin pariskunnalle tiukkaan sävyyn elämän totuuksia... Ettå semmoset lemmikkikoirat heillä...

Vierailija kirjoitti:

Se on härskiä että kun on jonkun lapsi, aikuinen nyt niin oletetaan että on jossain kiitollisuudenvelassa vanhemmilleen niin että pitää olla koko ajan auttamassa ja tukemassa jotenkin ja vaikka lapsella on omat opiskelut, työt, perhe, lapset ja kaikki mitä niihin liittyy niin joka viikonloppu tai viikolla iltaisin pitäisi olla jotenkin jeesimässä eli kaikki vapaa-aika menee niihin. Ja kyseessä ihmiset jotka pystyvät itse omatoimisesti vaikka mihin. Ja tottakai auttaa mielellään omiaan mutta ei lapsi ole mitään velkaa vanhemmilleen, emme me ole pyytäneet tänne syntyä.

Nyt koronakeväänä yhtäkkiä tunsi sen miltä tuntuu kun on koko viikonloppu aikaa levähtää eikä vain sunnuntai niin kuin normaalisti ja kuinka arki-iltoina on aikaa hengähtää kun ei tarvitse olla auttelemassa.

Oot melkoinen tossu ja sulla on kusipää vanhemmat. Ei ole minulla ollut ikinä tuollaisia ongelmia kun on selväpäinen perhe/suku. On täällä melko erikoista porukkaa kun suostuvat aivan kaikkeen.

No mutta tässäpäs onkin terapeuttinen ketju :D tässä oma kokemukseni:

Asutaan kaukana anoppilasta, käydään kylässä muutaman kerran vuodessa siten, että ollaan pitkä viikonloppu tai viikko siellä. Miehen isovanhemmat keksivät aina tuolloin kohtuuttomia määriä hommia, joita miehen pitäisi mennä heille tekemään. He asuvat itselleen aivan liian isossa, vanhassa talossa, jossa riittää aina jotain pientä rempattavaa. Lisäksi heillä on aivan valtava kasvimaa, jota heidän on hankala ylipäätään ylläpitää kasvimaan koon vuoksi. Ja ei, eivät tarvitse niin paljon kasveja, myyvät vain vihanneksia ja marjoja tutuilleen ja tienaavat siinä vähän rahaa eläkepäiville. Ovat myös hirveän pihejä, ei puhettakaan että maksaisivat edes materiaalikuluja miehelle hänen tekemistään remonttihommista. :D

Yleensä paria päivää ennen miehen kotipaikkakunnalle lähtöämme miehellä soi puhelin, ja vaatimus esitetään tyylillä: "Kuultiin että tulet tännepäin sunnuntaina. Meille pitäisi rakentaa uudet portaat terassille, että jos tulisit tänne maanantaina. Ja ikkunat pitäisi myös pestä, kun se alkaa olla meille jo aika hankalaa. Mansikatkin alkaa kypsyä, että voisit niitä myös poimia meille, ja onhan täällä kaikenlaista rikkaruohojen nyppimistäkin ja sellaista."

Haluan vielä painottaa, että ongelma ei ole se, että autetaan sukulaisia. Ongelmana on hyväksikäyttö. Isovanhemmat ovat tiukan linjan uskovaisia ja paheksuvat ihan avoimesti avoliittoamme. Olivat minusta kiinnostuneita suhteemme alussa tasan siihen asti kunnes tajusivat etten ole uskovainen. Siihen loppui kaikki yhteydenpito, paitsi tietysti ne 1-2 puhelua vuodessa kun käsketään mies töihin. Ja onhan minuakin tietysti yritetty saada töihin siivoamaan, kitkemään rikkaruohoja ja häärimään kasvimaalle, mutta niin ikäville ihmisille en todellakaan lähde talkoisiin, he kun katsovat minua nenänvartta pitkin ja sulkevat ulos kaikista keskusteluista. Sitä päivää odotellessa kun mieskin tajuaa ettei saa mitään kiitosta noiden ihmisten auttamisesta...

10min työstä kirjoitti:

Olin luvannut naapurille kukkien kastelusta viinipullon.

Soitin hänelle tiedustellakseni, että ostanko tämän vai tuon pullon (hintaluokkaa n. 10-14e.)

Hän ihan pokkana sanoi, että kiitos kelpaa yksi tietynmerkkinen pullo, ja mukavaa kun haluat näin muistaa.

Puhelun päätyttyä tajusin, että se tietynmerkkinen pullo maksoi sitten n. 70e. 

En kehdannut olla ostamatta, mutta en kyllä toistamiseen pyydä (sisä)kukkiakaan kastelemaan. 

Tää on kyllä aika kynnysmattoilua. Itse olisin soittanut takaisin, ja päästänyt räkäisen naurun. Jos toinen oikeasti kehtaa pyytää 70 euron pullon tuosta hommasta, miten ei kehtaa kieltäytyä. Se kieltäytyminen olisi paljon vähemmän noloa.

Vierailija kirjoitti:

Vaimon työkaveri oli "pyytänyt" vaimoa ruokkimaan heidän "lemmikkikoirat" viikonlopun hautajaisreissun aikaan. No eukko tietysti suostunut osittain senkin takia,että pääsi käymään niillä. Uteliaisuuttaan siis... No mentiin sitten,kun ei julkisilla pääse ja vaimolla ei ajokorttia.. No siellä kauheat koiratarhat,joissa räksytti ainakin 6 nälkästä suomenajokoiraa ja muita rotuja lisäksi. Lähemmäs 10 koiraa ja kaikki sen näkösiä,kun ei olisi ruokaa nähneetkään. Vieressä autiotalo,kesäasuntona. No tietysti kovimman metakan aikaan tulevat paikalle ja alkavat tietysti udella,että mitäs koiria ja kuinkas on huolta pidetty jne jne... Sillon oli vielä kovat helteet ja siellä kirotussa koiratarhassa niiden vihaisten ja nälkäisten koirien kanssa oli taisteltu ja eukko tietysti olin jo haukkunu alkuun työmaan laajuuden nähtyäni. Siinä tuli saneltua sillekin pariskunnalle tiukkaan sävyyn elämän totuuksia... Ettå semmoset lemmikkikoirat heillä...

Tuollaisesta pitäisi tehdä eläinsuojeluilmoitus. Jos koiria ei ruokita riittävästi eikä päästetä pois häkistä, kyseessä on jo eläinrääkkäys.