Lue keskustelun säännöt.
Härskejä odotuksia ja vaatimuksia - mitä naapurisi, kaverisi, sukulaisesi jne. on kehdannut pyytää?
Kommentit (11849)
Meillä naapuriperhe on nakittanut meitä, varsinkin miestäni, vaikka mihin. Pyynnöt eivät sinänsä ole olleet yhtään härskejä, lähinnä lastenhoitoapua ja kuskauksia milloin minnekin, lentokentälle, pikkujouluihin jne. Tapa millä he toimivat vain on minusta härskiä hyväksikäyttöä, kesti hetken ennenkuin sen tajusimme. He määrittelevät itse "korvauksen" kaikista palveluksista. Mieheni esim. on kuskannut heitä vaikka minne, mutta kun olisin yhden kerran tarvinnut vastaavanlaista apua, he eivät voineet auttaa, koska heillä on aina ruoka siihen aikaan, kun olisin apua tarvinnut. Pyysimme myös kerran, että katsoisivat pari tuntia lapsiamme, että pääsisimme pankkineuvotteluun, mutta se ei käynyt, kun he olivat suunnitelleet imuroivansa. He eivät siis mitään vastapalveluksia järjestä, koska kokevat, etteivät ole meille mitään velkaa. Aina kun mies jotenkin heitä auttaa, itse olen jo sanoutunut irti tuosta touhusta, he tuovat siitä jonkin korvauksen. Jotain pahaa halpasuklaata levyn tai miehelle yhden tai kaksi olutta. Siis jotain ihan mitättömän hintaista. Mutta korostavat kovaan ääneen, että tässä on korvaus siitä palveluksesta. Sen jälkeen voi itse kieltäytyä kaikesta avuntarpeesta, kun ei ole toiselle mitään velkaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
He määrittelevät itse "korvauksen" kaikista palveluksista. Jotain pahaa halpasuklaata levyn tai miehelle yhden tai kaksi olutta. Siis jotain ihan mitättömän hintaista..
No miksi sitten sun mies suostuu kuskaamaan niitä halvan suklaalevyn takia?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
He määrittelevät itse "korvauksen" kaikista palveluksista. Jotain pahaa halpasuklaata levyn tai miehelle yhden tai kaksi olutta. Siis jotain ihan mitättömän hintaista..
No miksi sitten sun mies suostuu kuskaamaan niitä halvan suklaalevyn takia?
Mies voisi hiukan kasvattaa lihasta ja todeta, ettei vatsa kestä enää kuin kalleimpia sveitsiläisiä laatusuklaita. Joten niitä kiitos, ei olutta ollenkaan ja viinitkin sieltä ylimmältä hyllyltä. :D
Vierailija kirjoitti:
Hyväksikäyttäjiä riittää ja osa ei jotenkin näe itsekkyyttään, alitajuisesti käyttää lisää ja lisää hyväkseen kun huomaa toisen kilttiyden. Sitten jossain kohtaa alkaa usein myös huono käytös kilttiä "palvelijaa" kohtaan, piikitellään ja puretaan pahaa oloaan ja samalla vaaditaan palveluksia.
Itse olen kyllä myös kiltti, mutta viimeistään siinä vaiheessa kun huomaan sen olevan täysin yksipuolista ja ilkeilyn itseäni kohtaan astuvan kuvioihin mukaan, niin saa ko. ihmissuhde jäädä. Usein vasta siinä kohtaa toinen osapuoli alkaa miettiä mikä meni vikaan kun kaveri jätti. Jos asian on asetelman ottaa suoraan jo aiemmassa vaiheessa puheessa, vastapuoli yleensä suuttuu ja kieltää asioiden olevan kuten ne on.
Juuri noin. Lisäksi siinä kohtaa kun hyväksikäyttäjä lopulta tajuaa että hyväksikäytettävä on kasvattanut ballsit niin hyväksikäyttäjä suuttuu hyväksikäytettävälle kun ei voi olla enää niinkuin ennen. Minulla tämä meni niin pitkälle että minun piti estää hyväksikäyttäjä kaikkialla somessa kun syyllistävää! ja vihaista viestiä pukkasi joka tuutista. No ei kuppaa enää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joitain vuosia sitten meillä oli sukua vanhempieni luona kylässä. Paikalla oli myös serkkuni lapsineen. Lapset olivat noin 5-7 v. Äitini kaivoi heille varastosta minun ja veljeni vanhoja leluja.
Serkkuni tyttö ihasteli joitain minun vanhoja tavaroitani, ja esim. kokeili juhlavaa ja kaunista hiuspantaa joka minulla oli lapsena ollut (olin saanut sen noin kuusivuotiaana parhaalta kaveriltani lahjaksi). Tätä vierestä seurannut tätini kysyi (osoittaen kysymyksen tytölle) että ”eikös X voisikin antaa sen sinulle”?Minä siinä sitten kakistelin ja yritin löytää diplomaattisen tavan sanoa pikkutytölle, että valitettavasti hän ei voi saada minun vanhaa ja rakasta suosikkihiuspantaani. Täti alkoi vähän inttää, ja lisäsi, että ”mutta kun sinulla on tuossa niitä muutenkin niin monta”. Silloin sisuunnuin ja vastasin napakasti, että minulla ei ole aikomuksenani antaa lapsuuden aikaisia tavaroitani pois, ja että sillä on syynsä että olen ne säilyttänyt. Lisäsin tytölle lempeämmin, että voin katsoa josko vaikka synttärilahjaksi löytyisi jotain uutta ja hienoa.
Koin törkeäksi, että tätini asetti minut sukulaisten ja vielä nuorten lasten edessä tilanteeseen, jossa hän yritti taivutella minua luopumaan jostain omastani. Olisin voinut näyttäytyä lasten silmissä ahneena ja ikävänä ihmisenä kun kieltäydyin luopumasta omastani.
Olin säästänyt ja huolella säilyttänyt lapsuudenaikaisia tavaroitani, koska niihin liittyi paljon muistoja, ja jotta voisin ne ehkä joskus antaa omille lapsilleni. Millaista se sitten olisi, jos en voisi niin tehdä, koska ne on vuosia sitten annettu serkun lapsille?Olisit vastannut, että "tätihän voisi antaa minulle autonsa, kun heillä on taloudessa niin monta polkupyörää".
Tädeillä, äideillä yms. tuntuu joskus olevan hyvinkin ihmeellinen ajatusmaailma, että teini-ikäisen tai jo aikuisen lapsensa / siskon- tai veljen lapsen tavarat on jotenkin vapaata riistaa ja niitä voi jaella ympäriinsä kysymättä tavaroiden omistajalta sen enempiä.
Itse olen menettänyt, muutamia vauvaleluja lukuun ottamatta, lähes kaikki vanhat tavarani, koska äitini katsoi oikeudekseen jaella kaikki vanhat lautapelit, lelut yms. persaukisille sukulaisille tai työkavereidensa lapsille. Siellä oli useampiakin sellaisia tavaroita, jotka nyt olisin halunnut antaa omalle lapselleni, mutta kun ei, niin ei.
Sama täällä 🙄 ihan alkoi veetuttamaan kun muistin kuinka paljon minun (maksamiani) tavaroitakin äiti on jaellu typerille serkuilleni. Kerran jo raivostuin että alan jakelemaan facebookin roskalavalla äitini tavaroita ja hakijoita on kohta ovella
Ei saisi missään nimessä antaa kysymättä eteenpäin, mutta miksi ylipäänsä olette jättäneet tavarat sinne vanhemmillenne?
Tätä samaa ihmettelen. Ei vanhempien koti ole mikään museo, vaan kyllä sieltä pitää ottaa omat tavaransa mukaansa tai ovat vapaata riistaa. Miettikää itse, kuinka paljon haluatte varata säilytystilaa kotoanne toisten roinille, joille teillä itsellä ei ole edes minkäänlaista tunnesidettä?
Olenko ainoa jonka mielestä on ihan normaalia että muistotavaroita jää joksikin aikaa vanhempien (yleensä isoon) kotiin joka tyhjenee lasten lähtiessä omilleen, yleensä vielä pieniin yksiöihin tai opiskelijasoluihin? Sitten opiskelujen jälkeen kun muutetaan isompiin tiloihin haetaan ne tavarat omiin nurkkiin, tai aiemminkin jos vanhemmat muuttavat pienempään asuntoon tai muusta syystä tarvitsevat lisää tilaa. Hassua jos omien lasten lapsuuden muistot ovat "toisten roinia joihin ei ole mitään tunnesidettä". Itse en voisi kuvitellakaan että heittäisin omien vanhempieni muistotavaroita pois kysymättä ensin haluavatko ne hakea itselleen.
Ilman muuta pitää kysyä.
Mutta joillakin nuorilla tuntuu olevan kuvitelma että kun he muuttavat pois, vanhemmat jäävät/ haluavat jäädä lopuksi elämää muistelemaan entistä elämää lasten kanssa eivätkä jatka omaa
Olen kuullut suuttumisista kun on remontoitu lapsen makuuhuone vierashuoneeksi tms.
Lapsia odotetaan kylään ja ollaan iloisia kun nähdään mutta elämä jatkuu ja on syytä hakea pois ne tavarat jotka haluaa säilyttää heti kun voi ( on tilaa jne).Mielestäni on outoa, miksi kukaan tekee lapsia jos ei ole valmis ottamaan näitä huomioon lopun elämäänsä. Äidin ja isän tittelit kyllä halutaan, mutta tosiaan kun lapset muuttavat omilleen, alkaa uusi elämä. No alkakoon sitten kokonaisuudessaan, turha myöskään pyytää mitään vedoten perheenjäsenyyteen, jos ei itse enää toimita isän tai äidin velvollisuuksia.
Ja turha ihmetellä, jos jälkeläinen ei enää luota, kun tällaisia päätöksiä tehdään kysymättä ja varoittamatta.
Synnyttäjiksi ja siittäjiksi kutsutaan vanhempia, jotka ajavat poikasensa matkoihinsa eivätkä toimi enää kasvattajan roolissa, kuten isä ja äiti tekevät. Usein nämä vielä eroavat ja etsivät uuden puolison, kuin uutta perhettä rakentaen, oli lisääntymisiässä tai ei. Aivan kuin eläimet. Eivät kuulu isän ja äidin arvonimet tällaisille henkilöille, eikä lasten tule heitä sellaisina kohdella, hyvässäkään.
Eroamiset yms. ovat täysin vanhempien oma asia. Mitään museoa ei lasten huoneista ole tarkoituskaan tehdä, ellei tilaa ole valtavasti ja vanhemmat sitä halua. Tietenkin on kohteliasta kysyä, mitä tavaroille tehdään. Jos kotoa lähtenyt lapsi ei hae niitä, niin se on lupa antaa niitä eteenpäin tai myydä. Vanhemmat voivat haluta muuttaa myös pienempään asuntoon? Ei kai kukaan voi vaatia, että kaikki jää ennalleen, kun lapset muuttavat kotoa. Se on sitten lasten oma asia, pitävätkö he näitä tekijöitään äitinä ja isänä.
Järkyttävimpiä vanhempia minusta ovat ne, jotka kehtaavat myydä kotitalon lasten muutettua pois ja muuttavat pienempään. Sinne menee lapsuusmuistot ja omat huoneet ja koti. Lisäksi hävittävät tässä vaiheessa lasten sängyt ja koulupöydät ja muut lasten huoneesta. Kuinka surullista, että aikuinen lapsi ei voi enää tulla oikeaan lapsuuskotiinsa, omaan huoneeseen omien tavaroiden keskelle. Aukaista komeroa ja löytää sieltä lapsuusajan hiuspannan, minkä pani sinne komeroon 17 vuotta sitten. Koko perusturva järkkyy, jos koulupöydän alalaatikosta ei löydy enää purkkapaperitolloja, jotka tehtiin 8 vuotiaana ja hiusrenksua, jonka kaveri antoi 7 vuotiaana ikuisen ystävyyden merkiksi
Siis mitä ihmettä? Esimerkkitapauksena perhe jonka tunnen, 4 tyttöä, 2 poikaa, ja 5 lastenhuonetta. Lisäksi olohuone ,keittiö , kodinhoitohuone ja vaatehuone ja tilaa päältä 200 neliötä. Sinun mielestä kun lapset kasvoivat tuossa perheessä aikuiseksi, 5 huonetta olisi pitänyt pitää siltä varalta että aikuiset lapset käy juhannuksena ja jouluisin? Eihän tuossa ole mitään järkeä ja harva tuohon pystyy.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Puolet keksittyjä juttuja.
Juu, naapuri pyysi lahjoittamaan loistoautoni ja antamaan kakkosta 😄😄😅😅😅
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joitain vuosia sitten meillä oli sukua vanhempieni luona kylässä. Paikalla oli myös serkkuni lapsineen. Lapset olivat noin 5-7 v. Äitini kaivoi heille varastosta minun ja veljeni vanhoja leluja.
Serkkuni tyttö ihasteli joitain minun vanhoja tavaroitani, ja esim. kokeili juhlavaa ja kaunista hiuspantaa joka minulla oli lapsena ollut (olin saanut sen noin kuusivuotiaana parhaalta kaveriltani lahjaksi). Tätä vierestä seurannut tätini kysyi (osoittaen kysymyksen tytölle) että ”eikös X voisikin antaa sen sinulle”?Minä siinä sitten kakistelin ja yritin löytää diplomaattisen tavan sanoa pikkutytölle, että valitettavasti hän ei voi saada minun vanhaa ja rakasta suosikkihiuspantaani. Täti alkoi vähän inttää, ja lisäsi, että ”mutta kun sinulla on tuossa niitä muutenkin niin monta”. Silloin sisuunnuin ja vastasin napakasti, että minulla ei ole aikomuksenani antaa lapsuuden aikaisia tavaroitani pois, ja että sillä on syynsä että olen ne säilyttänyt. Lisäsin tytölle lempeämmin, että voin katsoa josko vaikka synttärilahjaksi löytyisi jotain uutta ja hienoa.
Koin törkeäksi, että tätini asetti minut sukulaisten ja vielä nuorten lasten edessä tilanteeseen, jossa hän yritti taivutella minua luopumaan jostain omastani. Olisin voinut näyttäytyä lasten silmissä ahneena ja ikävänä ihmisenä kun kieltäydyin luopumasta omastani.
Olin säästänyt ja huolella säilyttänyt lapsuudenaikaisia tavaroitani, koska niihin liittyi paljon muistoja, ja jotta voisin ne ehkä joskus antaa omille lapsilleni. Millaista se sitten olisi, jos en voisi niin tehdä, koska ne on vuosia sitten annettu serkun lapsille?Olisit vastannut, että "tätihän voisi antaa minulle autonsa, kun heillä on taloudessa niin monta polkupyörää".
Tädeillä, äideillä yms. tuntuu joskus olevan hyvinkin ihmeellinen ajatusmaailma, että teini-ikäisen tai jo aikuisen lapsensa / siskon- tai veljen lapsen tavarat on jotenkin vapaata riistaa ja niitä voi jaella ympäriinsä kysymättä tavaroiden omistajalta sen enempiä.
Itse olen menettänyt, muutamia vauvaleluja lukuun ottamatta, lähes kaikki vanhat tavarani, koska äitini katsoi oikeudekseen jaella kaikki vanhat lautapelit, lelut yms. persaukisille sukulaisille tai työkavereidensa lapsille. Siellä oli useampiakin sellaisia tavaroita, jotka nyt olisin halunnut antaa omalle lapselleni, mutta kun ei, niin ei.
Sama täällä 🙄 ihan alkoi veetuttamaan kun muistin kuinka paljon minun (maksamiani) tavaroitakin äiti on jaellu typerille serkuilleni. Kerran jo raivostuin että alan jakelemaan facebookin roskalavalla äitini tavaroita ja hakijoita on kohta ovella
Ei saisi missään nimessä antaa kysymättä eteenpäin, mutta miksi ylipäänsä olette jättäneet tavarat sinne vanhemmillenne?
Tätä samaa ihmettelen. Ei vanhempien koti ole mikään museo, vaan kyllä sieltä pitää ottaa omat tavaransa mukaansa tai ovat vapaata riistaa. Miettikää itse, kuinka paljon haluatte varata säilytystilaa kotoanne toisten roinille, joille teillä itsellä ei ole edes minkäänlaista tunnesidettä?
Olenko ainoa jonka mielestä on ihan normaalia että muistotavaroita jää joksikin aikaa vanhempien (yleensä isoon) kotiin joka tyhjenee lasten lähtiessä omilleen, yleensä vielä pieniin yksiöihin tai opiskelijasoluihin? Sitten opiskelujen jälkeen kun muutetaan isompiin tiloihin haetaan ne tavarat omiin nurkkiin, tai aiemminkin jos vanhemmat muuttavat pienempään asuntoon tai muusta syystä tarvitsevat lisää tilaa. Hassua jos omien lasten lapsuuden muistot ovat "toisten roinia joihin ei ole mitään tunnesidettä". Itse en voisi kuvitellakaan että heittäisin omien vanhempieni muistotavaroita pois kysymättä ensin haluavatko ne hakea itselleen.
Ilman muuta pitää kysyä.
Mutta joillakin nuorilla tuntuu olevan kuvitelma että kun he muuttavat pois, vanhemmat jäävät/ haluavat jäädä lopuksi elämää muistelemaan entistä elämää lasten kanssa eivätkä jatka omaa
Olen kuullut suuttumisista kun on remontoitu lapsen makuuhuone vierashuoneeksi tms.
Lapsia odotetaan kylään ja ollaan iloisia kun nähdään mutta elämä jatkuu ja on syytä hakea pois ne tavarat jotka haluaa säilyttää heti kun voi ( on tilaa jne).Mielestäni on outoa, miksi kukaan tekee lapsia jos ei ole valmis ottamaan näitä huomioon lopun elämäänsä. Äidin ja isän tittelit kyllä halutaan, mutta tosiaan kun lapset muuttavat omilleen, alkaa uusi elämä. No alkakoon sitten kokonaisuudessaan, turha myöskään pyytää mitään vedoten perheenjäsenyyteen, jos ei itse enää toimita isän tai äidin velvollisuuksia.
Ja turha ihmetellä, jos jälkeläinen ei enää luota, kun tällaisia päätöksiä tehdään kysymättä ja varoittamatta.
Synnyttäjiksi ja siittäjiksi kutsutaan vanhempia, jotka ajavat poikasensa matkoihinsa eivätkä toimi enää kasvattajan roolissa, kuten isä ja äiti tekevät. Usein nämä vielä eroavat ja etsivät uuden puolison, kuin uutta perhettä rakentaen, oli lisääntymisiässä tai ei. Aivan kuin eläimet. Eivät kuulu isän ja äidin arvonimet tällaisille henkilöille, eikä lasten tule heitä sellaisina kohdella, hyvässäkään.
Eroamiset yms. ovat täysin vanhempien oma asia. Mitään museoa ei lasten huoneista ole tarkoituskaan tehdä, ellei tilaa ole valtavasti ja vanhemmat sitä halua. Tietenkin on kohteliasta kysyä, mitä tavaroille tehdään. Jos kotoa lähtenyt lapsi ei hae niitä, niin se on lupa antaa niitä eteenpäin tai myydä. Vanhemmat voivat haluta muuttaa myös pienempään asuntoon? Ei kai kukaan voi vaatia, että kaikki jää ennalleen, kun lapset muuttavat kotoa. Se on sitten lasten oma asia, pitävätkö he näitä tekijöitään äitinä ja isänä.
Järkyttävimpiä vanhempia minusta ovat ne, jotka kehtaavat myydä kotitalon lasten muutettua pois ja muuttavat pienempään. Sinne menee lapsuusmuistot ja omat huoneet ja koti. Lisäksi hävittävät tässä vaiheessa lasten sängyt ja koulupöydät ja muut lasten huoneesta. Kuinka surullista, että aikuinen lapsi ei voi enää tulla oikeaan lapsuuskotiinsa, omaan huoneeseen omien tavaroiden keskelle. Aukaista komeroa ja löytää sieltä lapsuusajan hiuspannan, minkä pani sinne komeroon 17 vuotta sitten. Koko perusturva järkkyy, jos koulupöydän alalaatikosta ei löydy enää purkkapaperitolloja, jotka tehtiin 8 vuotiaana ja hiusrenksua, jonka kaveri antoi 7 vuotiaana ikuisen ystävyyden merkiksi
Kasva aivokääpiö aikuiseksi!
Sun sarkasmitutkasi on rikki.
-eri
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
He määrittelevät itse "korvauksen" kaikista palveluksista. Jotain pahaa halpasuklaata levyn tai miehelle yhden tai kaksi olutta. Siis jotain ihan mitättömän hintaista..
No miksi sitten sun mies suostuu kuskaamaan niitä halvan suklaalevyn takia?
Mies voisi hiukan kasvattaa lihasta ja todeta, ettei vatsa kestä enää kuin kalleimpia sveitsiläisiä laatusuklaita. Joten niitä kiitos, ei olutta ollenkaan ja viinitkin sieltä ylimmältä hyllyltä. :D
Ei mitään viinejä.
Kuljetuskustannusneuvottelut voidaan aloittaa päälle sadan euron mallasviskipullosta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joitain vuosia sitten meillä oli sukua vanhempieni luona kylässä. Paikalla oli myös serkkuni lapsineen. Lapset olivat noin 5-7 v. Äitini kaivoi heille varastosta minun ja veljeni vanhoja leluja.
Serkkuni tyttö ihasteli joitain minun vanhoja tavaroitani, ja esim. kokeili juhlavaa ja kaunista hiuspantaa joka minulla oli lapsena ollut (olin saanut sen noin kuusivuotiaana parhaalta kaveriltani lahjaksi). Tätä vierestä seurannut tätini kysyi (osoittaen kysymyksen tytölle) että ”eikös X voisikin antaa sen sinulle”?Minä siinä sitten kakistelin ja yritin löytää diplomaattisen tavan sanoa pikkutytölle, että valitettavasti hän ei voi saada minun vanhaa ja rakasta suosikkihiuspantaani. Täti alkoi vähän inttää, ja lisäsi, että ”mutta kun sinulla on tuossa niitä muutenkin niin monta”. Silloin sisuunnuin ja vastasin napakasti, että minulla ei ole aikomuksenani antaa lapsuuden aikaisia tavaroitani pois, ja että sillä on syynsä että olen ne säilyttänyt. Lisäsin tytölle lempeämmin, että voin katsoa josko vaikka synttärilahjaksi löytyisi jotain uutta ja hienoa.
Koin törkeäksi, että tätini asetti minut sukulaisten ja vielä nuorten lasten edessä tilanteeseen, jossa hän yritti taivutella minua luopumaan jostain omastani. Olisin voinut näyttäytyä lasten silmissä ahneena ja ikävänä ihmisenä kun kieltäydyin luopumasta omastani.
Olin säästänyt ja huolella säilyttänyt lapsuudenaikaisia tavaroitani, koska niihin liittyi paljon muistoja, ja jotta voisin ne ehkä joskus antaa omille lapsilleni. Millaista se sitten olisi, jos en voisi niin tehdä, koska ne on vuosia sitten annettu serkun lapsille?Olisit vastannut, että "tätihän voisi antaa minulle autonsa, kun heillä on taloudessa niin monta polkupyörää".
Tädeillä, äideillä yms. tuntuu joskus olevan hyvinkin ihmeellinen ajatusmaailma, että teini-ikäisen tai jo aikuisen lapsensa / siskon- tai veljen lapsen tavarat on jotenkin vapaata riistaa ja niitä voi jaella ympäriinsä kysymättä tavaroiden omistajalta sen enempiä.
Itse olen menettänyt, muutamia vauvaleluja lukuun ottamatta, lähes kaikki vanhat tavarani, koska äitini katsoi oikeudekseen jaella kaikki vanhat lautapelit, lelut yms. persaukisille sukulaisille tai työkavereidensa lapsille. Siellä oli useampiakin sellaisia tavaroita, jotka nyt olisin halunnut antaa omalle lapselleni, mutta kun ei, niin ei.
Sama täällä 🙄 ihan alkoi veetuttamaan kun muistin kuinka paljon minun (maksamiani) tavaroitakin äiti on jaellu typerille serkuilleni. Kerran jo raivostuin että alan jakelemaan facebookin roskalavalla äitini tavaroita ja hakijoita on kohta ovella
Ei saisi missään nimessä antaa kysymättä eteenpäin, mutta miksi ylipäänsä olette jättäneet tavarat sinne vanhemmillenne?
Tätä samaa ihmettelen. Ei vanhempien koti ole mikään museo, vaan kyllä sieltä pitää ottaa omat tavaransa mukaansa tai ovat vapaata riistaa. Miettikää itse, kuinka paljon haluatte varata säilytystilaa kotoanne toisten roinille, joille teillä itsellä ei ole edes minkäänlaista tunnesidettä?
Olenko ainoa jonka mielestä on ihan normaalia että muistotavaroita jää joksikin aikaa vanhempien (yleensä isoon) kotiin joka tyhjenee lasten lähtiessä omilleen, yleensä vielä pieniin yksiöihin tai opiskelijasoluihin? Sitten opiskelujen jälkeen kun muutetaan isompiin tiloihin haetaan ne tavarat omiin nurkkiin, tai aiemminkin jos vanhemmat muuttavat pienempään asuntoon tai muusta syystä tarvitsevat lisää tilaa. Hassua jos omien lasten lapsuuden muistot ovat "toisten roinia joihin ei ole mitään tunnesidettä". Itse en voisi kuvitellakaan että heittäisin omien vanhempieni muistotavaroita pois kysymättä ensin haluavatko ne hakea itselleen.
Ilman muuta pitää kysyä.
Mutta joillakin nuorilla tuntuu olevan kuvitelma että kun he muuttavat pois, vanhemmat jäävät/ haluavat jäädä lopuksi elämää muistelemaan entistä elämää lasten kanssa eivätkä jatka omaa
Olen kuullut suuttumisista kun on remontoitu lapsen makuuhuone vierashuoneeksi tms.
Lapsia odotetaan kylään ja ollaan iloisia kun nähdään mutta elämä jatkuu ja on syytä hakea pois ne tavarat jotka haluaa säilyttää heti kun voi ( on tilaa jne).Mielestäni on outoa, miksi kukaan tekee lapsia jos ei ole valmis ottamaan näitä huomioon lopun elämäänsä. Äidin ja isän tittelit kyllä halutaan, mutta tosiaan kun lapset muuttavat omilleen, alkaa uusi elämä. No alkakoon sitten kokonaisuudessaan, turha myöskään pyytää mitään vedoten perheenjäsenyyteen, jos ei itse enää toimita isän tai äidin velvollisuuksia.
Ja turha ihmetellä, jos jälkeläinen ei enää luota, kun tällaisia päätöksiä tehdään kysymättä ja varoittamatta.
Synnyttäjiksi ja siittäjiksi kutsutaan vanhempia, jotka ajavat poikasensa matkoihinsa eivätkä toimi enää kasvattajan roolissa, kuten isä ja äiti tekevät. Usein nämä vielä eroavat ja etsivät uuden puolison, kuin uutta perhettä rakentaen, oli lisääntymisiässä tai ei. Aivan kuin eläimet. Eivät kuulu isän ja äidin arvonimet tällaisille henkilöille, eikä lasten tule heitä sellaisina kohdella, hyvässäkään.
Eroamiset yms. ovat täysin vanhempien oma asia. Mitään museoa ei lasten huoneista ole tarkoituskaan tehdä, ellei tilaa ole valtavasti ja vanhemmat sitä halua. Tietenkin on kohteliasta kysyä, mitä tavaroille tehdään. Jos kotoa lähtenyt lapsi ei hae niitä, niin se on lupa antaa niitä eteenpäin tai myydä. Vanhemmat voivat haluta muuttaa myös pienempään asuntoon? Ei kai kukaan voi vaatia, että kaikki jää ennalleen, kun lapset muuttavat kotoa. Se on sitten lasten oma asia, pitävätkö he näitä tekijöitään äitinä ja isänä.
Järkyttävimpiä vanhempia minusta ovat ne, jotka kehtaavat myydä kotitalon lasten muutettua pois ja muuttavat pienempään. Sinne menee lapsuusmuistot ja omat huoneet ja koti. Lisäksi hävittävät tässä vaiheessa lasten sängyt ja koulupöydät ja muut lasten huoneesta. Kuinka surullista, että aikuinen lapsi ei voi enää tulla oikeaan lapsuuskotiinsa, omaan huoneeseen omien tavaroiden keskelle. Aukaista komeroa ja löytää sieltä lapsuusajan hiuspannan, minkä pani sinne komeroon 17 vuotta sitten. Koko perusturva järkkyy, jos koulupöydän alalaatikosta ei löydy enää purkkapaperitolloja, jotka tehtiin 8 vuotiaana ja hiusrenksua, jonka kaveri antoi 7 vuotiaana ikuisen ystävyyden merkiksi
Siis mitä ihmettä? Esimerkkitapauksena perhe jonka tunnen, 4 tyttöä, 2 poikaa, ja 5 lastenhuonetta. Lisäksi olohuone ,keittiö , kodinhoitohuone ja vaatehuone ja tilaa päältä 200 neliötä. Sinun mielestä kun lapset kasvoivat tuossa perheessä aikuiseksi, 5 huonetta olisi pitänyt pitää siltä varalta että aikuiset lapset käy juhannuksena ja jouluisin? Eihän tuossa ole mitään järkeä ja harva tuohon pystyy.
Lukutaitoa nyt, pliis. Tämä palsta on siitä karmea, ettei parhaat tyylilajit valitettavasti aukea kaikille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
He määrittelevät itse "korvauksen" kaikista palveluksista. Jotain pahaa halpasuklaata levyn tai miehelle yhden tai kaksi olutta. Siis jotain ihan mitättömän hintaista..
No miksi sitten sun mies suostuu kuskaamaan niitä halvan suklaalevyn takia?
ä
No ei hän niistä suklaista välitä, mutta ajattelee, että naapureita pitää auttaa. Ja kesti se aikansa tajutakin, että he eivät tosiaan auta. Mainostivat aina kuitenkin joka kerta, että korvaavat sitten vastavuoroisesti meille tämän palveluksen, niin luulimme, että auttavat vastavuoroisesti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mökillä siskoni odotti että minä ja mieheni hoidamme ja viihdytämme heidän lapsia, jotta hekin saavat "nauttia lomasta ja mökkeilystä". Joo varmaan olisi kiva saunoa ja nukkua pitkään miehensä kanssa kahden, mutta niin mekin halutaan, ilman lapsia, siksi meillä ei ole omia lapsia joten ei kyllä lomalla nousta mökillä aamuseiskalta tekemään aamupalaa muidenkaan lapsille.
Toki isommat lapset osasi pelata meidän kanssa mölkkyä tai pelattiin muistipeliä sadesäällä sisällä ja voitiin auttaa ruokapöydässä tekemään leipää yms. mutta taaperon itkut ja lasten saunotukset ja vesileikkien valvomiset rannassa saivat itse hoitaa. Lapsettomat ei ole ilmaisia lastenvahteja.
Mökkilomasta vielä: Yhtenä iltana miehen kanssa mentiin yöllä seksin jälkeen vielä naku-uinnille ja saunaan lämmittelemään, saunassa ei ollut enää tulta mutta kiuas oli sen verran lämmin ja lämmintä vettä padassa, että peseydyttiin siellä kynttilänvalossa. Saunarakennuksen yhteydessä on pieni tupa ja makuuhuone missä me siis majoituimme ja siskon perhe viereisessä isossa mökissä.
Aamulla nukuimme pitkään ja päivällä siskon mies kysyi, että olikohan lapsilla jäänyt saunaan pyyhkeet vaikka hän mielestään keräsi ne kaikki mökkiin kuivumaan. Mieheni kertoi että taitaa olla meidän pyyhkeet kun kävimme vielä yöuinnilla ja saunassa lämmittelemässä. Sisko veti tästä kilarit että ei yöllä saa enää mennä saunomaan kun he ja lapset herää! No eivät olleet heränneet. Tivasi vielä minulta myöhemmin kahden että olimmeko naineet vai miksi valvoimme niin myöhään, miksi emme voineet mennä ajoissa nukkumaan että emme olisi nukkuneetkaan "koko päivää" sitten. Perheenäidille selvästi vieras käsitys, että lomalla on kiva myös lempiä ja nauttia kesäyöstä. 😂 Tai jos hänellä on tylsää perhe-elämää niin muillakaan ei saa olla romantiikkaa ainakaan samalla tontilla!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mökkilomasta vielä: Yhtenä iltana miehen kanssa mentiin yöllä seksin jälkeen vielä naku-uinnille ja saunaan lämmittelemään, saunassa ei ollut enää tulta mutta kiuas oli sen verran lämmin ja lämmintä vettä padassa, että peseydyttiin siellä kynttilänvalossa. Saunarakennuksen yhteydessä on pieni tupa ja makuuhuone missä me siis majoituimme ja siskon perhe viereisessä isossa mökissä.
Aamulla nukuimme pitkään ja päivällä siskon mies kysyi, että olikohan lapsilla jäänyt saunaan pyyhkeet vaikka hän mielestään keräsi ne kaikki mökkiin kuivumaan. Mieheni kertoi että taitaa olla meidän pyyhkeet kun kävimme vielä yöuinnilla ja saunassa lämmittelemässä. Sisko veti tästä kilarit että ei yöllä saa enää mennä saunomaan kun he ja lapset herää! No eivät olleet heränneet. Tivasi vielä minulta myöhemmin kahden että olimmeko naineet vai miksi valvoimme niin myöhään, miksi emme voineet mennä ajoissa nukkumaan että emme olisi nukkuneetkaan "koko päivää" sitten. Perheenäidille selvästi vieras käsitys, että lomalla on kiva myös lempiä ja nauttia kesäyöstä. 😂 Tai jos hänellä on tylsää perhe-elämää niin muillakaan ei saa olla romantiikkaa ainakaan samalla tontilla!
No huh, saitko ekaa kertaa kun jaksat noin vouhottaa 😄🤣
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mökkilomasta vielä: Yhtenä iltana miehen kanssa mentiin yöllä seksin jälkeen vielä naku-uinnille ja saunaan lämmittelemään, saunassa ei ollut enää tulta mutta kiuas oli sen verran lämmin ja lämmintä vettä padassa, että peseydyttiin siellä kynttilänvalossa. Saunarakennuksen yhteydessä on pieni tupa ja makuuhuone missä me siis majoituimme ja siskon perhe viereisessä isossa mökissä.
Aamulla nukuimme pitkään ja päivällä siskon mies kysyi, että olikohan lapsilla jäänyt saunaan pyyhkeet vaikka hän mielestään keräsi ne kaikki mökkiin kuivumaan. Mieheni kertoi että taitaa olla meidän pyyhkeet kun kävimme vielä yöuinnilla ja saunassa lämmittelemässä. Sisko veti tästä kilarit että ei yöllä saa enää mennä saunomaan kun he ja lapset herää! No eivät olleet heränneet. Tivasi vielä minulta myöhemmin kahden että olimmeko naineet vai miksi valvoimme niin myöhään, miksi emme voineet mennä ajoissa nukkumaan että emme olisi nukkuneetkaan "koko päivää" sitten. Perheenäidille selvästi vieras käsitys, että lomalla on kiva myös lempiä ja nauttia kesäyöstä. 😂 Tai jos hänellä on tylsää perhe-elämää niin muillakaan ei saa olla romantiikkaa ainakaan samalla tontilla!
No huh, saitko ekaa kertaa kun jaksat noin vouhottaa 😄🤣
Jaha, taisi sisko tai joku muu tylsän lapsiperhe elämän omaava tuntea jonkinlaisen piston sydämessään.
Olen hieroja ja fysioterapeutti ja varsinkin suvun vanhimpien mielestä tämä tarkoittaa, että osaan myös lääkärin, hoitajan ja psykologin työt. Nuorena vastavalmistuneena jaksoin pohtia pitäisikö Irmelin verenpainelääke vaihtaa tai mikähän Virtasen pappaa nyt vaivaa. Sitten tuli stoppi kun olisi pitänyt hierontapöytäkin olla joka sukujuhlissa mukana ja kahvia juodessa löytyi joltain aina joku polvivaiva, jota ihan vähän vaan voisin tutkia.
Aloin ehdottamaan, että soitan töistä huomenna ja varataan ensin aika lääkärille, meiltä löytyy ihan spesialisteja ja sitten lähetteellä fysioterapiaan. Tämä ei kenellekään ikinä kelvannut.
Vierailija kirjoitti:
One word: _sarkasmi_
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joitain vuosia sitten meillä oli sukua vanhempieni luona kylässä. Paikalla oli myös serkkuni lapsineen. Lapset olivat noin 5-7 v. Äitini kaivoi heille varastosta minun ja veljeni vanhoja leluja.
Serkkuni tyttö ihasteli joitain minun vanhoja tavaroitani, ja esim. kokeili juhlavaa ja kaunista hiuspantaa joka minulla oli lapsena ollut (olin saanut sen noin kuusivuotiaana parhaalta kaveriltani lahjaksi). Tätä vierestä seurannut tätini kysyi (osoittaen kysymyksen tytölle) että ”eikös X voisikin antaa sen sinulle”?Minä siinä sitten kakistelin ja yritin löytää diplomaattisen tavan sanoa pikkutytölle, että valitettavasti hän ei voi saada minun vanhaa ja rakasta suosikkihiuspantaani. Täti alkoi vähän inttää, ja lisäsi, että ”mutta kun sinulla on tuossa niitä muutenkin niin monta”. Silloin sisuunnuin ja vastasin napakasti, että minulla ei ole aikomuksenani antaa lapsuuden aikaisia tavaroitani pois, ja että sillä on syynsä että olen ne säilyttänyt. Lisäsin tytölle lempeämmin, että voin katsoa josko vaikka synttärilahjaksi löytyisi jotain uutta ja hienoa.
Koin törkeäksi, että tätini asetti minut sukulaisten ja vielä nuorten lasten edessä tilanteeseen, jossa hän yritti taivutella minua luopumaan jostain omastani. Olisin voinut näyttäytyä lasten silmissä ahneena ja ikävänä ihmisenä kun kieltäydyin luopumasta omastani.
Olin säästänyt ja huolella säilyttänyt lapsuudenaikaisia tavaroitani, koska niihin liittyi paljon muistoja, ja jotta voisin ne ehkä joskus antaa omille lapsilleni. Millaista se sitten olisi, jos en voisi niin tehdä, koska ne on vuosia sitten annettu serkun lapsille?Olisit vastannut, että "tätihän voisi antaa minulle autonsa, kun heillä on taloudessa niin monta polkupyörää".
Tädeillä, äideillä yms. tuntuu joskus olevan hyvinkin ihmeellinen ajatusmaailma, että teini-ikäisen tai jo aikuisen lapsensa / siskon- tai veljen lapsen tavarat on jotenkin vapaata riistaa ja niitä voi jaella ympäriinsä kysymättä tavaroiden omistajalta sen enempiä.
Itse olen menettänyt, muutamia vauvaleluja lukuun ottamatta, lähes kaikki vanhat tavarani, koska äitini katsoi oikeudekseen jaella kaikki vanhat lautapelit, lelut yms. persaukisille sukulaisille tai työkavereidensa lapsille. Siellä oli useampiakin sellaisia tavaroita, jotka nyt olisin halunnut antaa omalle lapselleni, mutta kun ei, niin ei.
Sama täällä 🙄 ihan alkoi veetuttamaan kun muistin kuinka paljon minun (maksamiani) tavaroitakin äiti on jaellu typerille serkuilleni. Kerran jo raivostuin että alan jakelemaan facebookin roskalavalla äitini tavaroita ja hakijoita on kohta ovella
Ei saisi missään nimessä antaa kysymättä eteenpäin, mutta miksi ylipäänsä olette jättäneet tavarat sinne vanhemmillenne?
Tätä samaa ihmettelen. Ei vanhempien koti ole mikään museo, vaan kyllä sieltä pitää ottaa omat tavaransa mukaansa tai ovat vapaata riistaa. Miettikää itse, kuinka paljon haluatte varata säilytystilaa kotoanne toisten roinille, joille teillä itsellä ei ole edes minkäänlaista tunnesidettä?
Olenko ainoa jonka mielestä on ihan normaalia että muistotavaroita jää joksikin aikaa vanhempien (yleensä isoon) kotiin joka tyhjenee lasten lähtiessä omilleen, yleensä vielä pieniin yksiöihin tai opiskelijasoluihin? Sitten opiskelujen jälkeen kun muutetaan isompiin tiloihin haetaan ne tavarat omiin nurkkiin, tai aiemminkin jos vanhemmat muuttavat pienempään asuntoon tai muusta syystä tarvitsevat lisää tilaa. Hassua jos omien lasten lapsuuden muistot ovat "toisten roinia joihin ei ole mitään tunnesidettä". Itse en voisi kuvitellakaan että heittäisin omien vanhempieni muistotavaroita pois kysymättä ensin haluavatko ne hakea itselleen.
Ilman muuta pitää kysyä.
Mutta joillakin nuorilla tuntuu olevan kuvitelma että kun he muuttavat pois, vanhemmat jäävät/ haluavat jäädä lopuksi elämää muistelemaan entistä elämää lasten kanssa eivätkä jatka omaa
Olen kuullut suuttumisista kun on remontoitu lapsen makuuhuone vierashuoneeksi tms.
Lapsia odotetaan kylään ja ollaan iloisia kun nähdään mutta elämä jatkuu ja on syytä hakea pois ne tavarat jotka haluaa säilyttää heti kun voi ( on tilaa jne).Mielestäni on outoa, miksi kukaan tekee lapsia jos ei ole valmis ottamaan näitä huomioon lopun elämäänsä. Äidin ja isän tittelit kyllä halutaan, mutta tosiaan kun lapset muuttavat omilleen, alkaa uusi elämä. No alkakoon sitten kokonaisuudessaan, turha myöskään pyytää mitään vedoten perheenjäsenyyteen, jos ei itse enää toimita isän tai äidin velvollisuuksia.
Ja turha ihmetellä, jos jälkeläinen ei enää luota, kun tällaisia päätöksiä tehdään kysymättä ja varoittamatta.
Synnyttäjiksi ja siittäjiksi kutsutaan vanhempia, jotka ajavat poikasensa matkoihinsa eivätkä toimi enää kasvattajan roolissa, kuten isä ja äiti tekevät. Usein nämä vielä eroavat ja etsivät uuden puolison, kuin uutta perhettä rakentaen, oli lisääntymisiässä tai ei. Aivan kuin eläimet. Eivät kuulu isän ja äidin arvonimet tällaisille henkilöille, eikä lasten tule heitä sellaisina kohdella, hyvässäkään.
Eroamiset yms. ovat täysin vanhempien oma asia. Mitään museoa ei lasten huoneista ole tarkoituskaan tehdä, ellei tilaa ole valtavasti ja vanhemmat sitä halua. Tietenkin on kohteliasta kysyä, mitä tavaroille tehdään. Jos kotoa lähtenyt lapsi ei hae niitä, niin se on lupa antaa niitä eteenpäin tai myydä. Vanhemmat voivat haluta muuttaa myös pienempään asuntoon? Ei kai kukaan voi vaatia, että kaikki jää ennalleen, kun lapset muuttavat kotoa. Se on sitten lasten oma asia, pitävätkö he näitä tekijöitään äitinä ja isänä.
Järkyttävimpiä vanhempia minusta ovat ne, jotka kehtaavat myydä kotitalon lasten muutettua pois ja muuttavat pienempään. Sinne menee lapsuusmuistot ja omat huoneet ja koti. Lisäksi hävittävät tässä vaiheessa lasten sängyt ja koulupöydät ja muut lasten huoneesta. Kuinka surullista, että aikuinen lapsi ei voi enää tulla oikeaan lapsuuskotiinsa, omaan huoneeseen omien tavaroiden keskelle. Aukaista komeroa ja löytää sieltä lapsuusajan hiuspannan, minkä pani sinne komeroon 17 vuotta sitten. Koko perusturva järkkyy, jos koulupöydän alalaatikosta ei löydy enää purkkapaperitolloja, jotka tehtiin 8 vuotiaana ja hiusrenksua, jonka kaveri antoi 7 vuotiaana ikuisen ystävyyden merkiksi
Kasva aivokääpiö aikuiseksi!
Itse olet Älykääpiö. Etkö ymmärrä sarkasmia?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joitain vuosia sitten meillä oli sukua vanhempieni luona kylässä. Paikalla oli myös serkkuni lapsineen. Lapset olivat noin 5-7 v. Äitini kaivoi heille varastosta minun ja veljeni vanhoja leluja.
Serkkuni tyttö ihasteli joitain minun vanhoja tavaroitani, ja esim. kokeili juhlavaa ja kaunista hiuspantaa joka minulla oli lapsena ollut (olin saanut sen noin kuusivuotiaana parhaalta kaveriltani lahjaksi). Tätä vierestä seurannut tätini kysyi (osoittaen kysymyksen tytölle) että ”eikös X voisikin antaa sen sinulle”?Minä siinä sitten kakistelin ja yritin löytää diplomaattisen tavan sanoa pikkutytölle, että valitettavasti hän ei voi saada minun vanhaa ja rakasta suosikkihiuspantaani. Täti alkoi vähän inttää, ja lisäsi, että ”mutta kun sinulla on tuossa niitä muutenkin niin monta”. Silloin sisuunnuin ja vastasin napakasti, että minulla ei ole aikomuksenani antaa lapsuuden aikaisia tavaroitani pois, ja että sillä on syynsä että olen ne säilyttänyt. Lisäsin tytölle lempeämmin, että voin katsoa josko vaikka synttärilahjaksi löytyisi jotain uutta ja hienoa.
Koin törkeäksi, että tätini asetti minut sukulaisten ja vielä nuorten lasten edessä tilanteeseen, jossa hän yritti taivutella minua luopumaan jostain omastani. Olisin voinut näyttäytyä lasten silmissä ahneena ja ikävänä ihmisenä kun kieltäydyin luopumasta omastani.
Olin säästänyt ja huolella säilyttänyt lapsuudenaikaisia tavaroitani, koska niihin liittyi paljon muistoja, ja jotta voisin ne ehkä joskus antaa omille lapsilleni. Millaista se sitten olisi, jos en voisi niin tehdä, koska ne on vuosia sitten annettu serkun lapsille?Olisit vastannut, että "tätihän voisi antaa minulle autonsa, kun heillä on taloudessa niin monta polkupyörää".
Tädeillä, äideillä yms. tuntuu joskus olevan hyvinkin ihmeellinen ajatusmaailma, että teini-ikäisen tai jo aikuisen lapsensa / siskon- tai veljen lapsen tavarat on jotenkin vapaata riistaa ja niitä voi jaella ympäriinsä kysymättä tavaroiden omistajalta sen enempiä.
Itse olen menettänyt, muutamia vauvaleluja lukuun ottamatta, lähes kaikki vanhat tavarani, koska äitini katsoi oikeudekseen jaella kaikki vanhat lautapelit, lelut yms. persaukisille sukulaisille tai työkavereidensa lapsille. Siellä oli useampiakin sellaisia tavaroita, jotka nyt olisin halunnut antaa omalle lapselleni, mutta kun ei, niin ei.
Sama täällä 🙄 ihan alkoi veetuttamaan kun muistin kuinka paljon minun (maksamiani) tavaroitakin äiti on jaellu typerille serkuilleni. Kerran jo raivostuin että alan jakelemaan facebookin roskalavalla äitini tavaroita ja hakijoita on kohta ovella
Ei saisi missään nimessä antaa kysymättä eteenpäin, mutta miksi ylipäänsä olette jättäneet tavarat sinne vanhemmillenne?
Tätä samaa ihmettelen. Ei vanhempien koti ole mikään museo, vaan kyllä sieltä pitää ottaa omat tavaransa mukaansa tai ovat vapaata riistaa. Miettikää itse, kuinka paljon haluatte varata säilytystilaa kotoanne toisten roinille, joille teillä itsellä ei ole edes minkäänlaista tunnesidettä?
Olenko ainoa jonka mielestä on ihan normaalia että muistotavaroita jää joksikin aikaa vanhempien (yleensä isoon) kotiin joka tyhjenee lasten lähtiessä omilleen, yleensä vielä pieniin yksiöihin tai opiskelijasoluihin? Sitten opiskelujen jälkeen kun muutetaan isompiin tiloihin haetaan ne tavarat omiin nurkkiin, tai aiemminkin jos vanhemmat muuttavat pienempään asuntoon tai muusta syystä tarvitsevat lisää tilaa. Hassua jos omien lasten lapsuuden muistot ovat "toisten roinia joihin ei ole mitään tunnesidettä". Itse en voisi kuvitellakaan että heittäisin omien vanhempieni muistotavaroita pois kysymättä ensin haluavatko ne hakea itselleen.
Ilman muuta pitää kysyä.
Mutta joillakin nuorilla tuntuu olevan kuvitelma että kun he muuttavat pois, vanhemmat jäävät/ haluavat jäädä lopuksi elämää muistelemaan entistä elämää lasten kanssa eivätkä jatka omaa
Olen kuullut suuttumisista kun on remontoitu lapsen makuuhuone vierashuoneeksi tms.
Lapsia odotetaan kylään ja ollaan iloisia kun nähdään mutta elämä jatkuu ja on syytä hakea pois ne tavarat jotka haluaa säilyttää heti kun voi ( on tilaa jne).Mielestäni on outoa, miksi kukaan tekee lapsia jos ei ole valmis ottamaan näitä huomioon lopun elämäänsä. Äidin ja isän tittelit kyllä halutaan, mutta tosiaan kun lapset muuttavat omilleen, alkaa uusi elämä. No alkakoon sitten kokonaisuudessaan, turha myöskään pyytää mitään vedoten perheenjäsenyyteen, jos ei itse enää toimita isän tai äidin velvollisuuksia.
Ja turha ihmetellä, jos jälkeläinen ei enää luota, kun tällaisia päätöksiä tehdään kysymättä ja varoittamatta.
Synnyttäjiksi ja siittäjiksi kutsutaan vanhempia, jotka ajavat poikasensa matkoihinsa eivätkä toimi enää kasvattajan roolissa, kuten isä ja äiti tekevät. Usein nämä vielä eroavat ja etsivät uuden puolison, kuin uutta perhettä rakentaen, oli lisääntymisiässä tai ei. Aivan kuin eläimet. Eivät kuulu isän ja äidin arvonimet tällaisille henkilöille, eikä lasten tule heitä sellaisina kohdella, hyvässäkään.
Eroamiset yms. ovat täysin vanhempien oma asia. Mitään museoa ei lasten huoneista ole tarkoituskaan tehdä, ellei tilaa ole valtavasti ja vanhemmat sitä halua. Tietenkin on kohteliasta kysyä, mitä tavaroille tehdään. Jos kotoa lähtenyt lapsi ei hae niitä, niin se on lupa antaa niitä eteenpäin tai myydä. Vanhemmat voivat haluta muuttaa myös pienempään asuntoon? Ei kai kukaan voi vaatia, että kaikki jää ennalleen, kun lapset muuttavat kotoa. Se on sitten lasten oma asia, pitävätkö he näitä tekijöitään äitinä ja isänä.
Järkyttävimpiä vanhempia minusta ovat ne, jotka kehtaavat myydä kotitalon lasten muutettua pois ja muuttavat pienempään. Sinne menee lapsuusmuistot ja omat huoneet ja koti. Lisäksi hävittävät tässä vaiheessa lasten sängyt ja koulupöydät ja muut lasten huoneesta. Kuinka surullista, että aikuinen lapsi ei voi enää tulla oikeaan lapsuuskotiinsa, omaan huoneeseen omien tavaroiden keskelle. Aukaista komeroa ja löytää sieltä lapsuusajan hiuspannan, minkä pani sinne komeroon 17 vuotta sitten. Koko perusturva järkkyy, jos koulupöydän alalaatikosta ei löydy enää purkkapaperitolloja, jotka tehtiin 8 vuotiaana ja hiusrenksua, jonka kaveri antoi 7 vuotiaana ikuisen ystävyyden merkiksi
Kasva aivokääpiö aikuiseksi!
Kyllä täällä on tyhmää porukkaa. Otatko tämän kirjoituksen todesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
p
Vierailija kirjoitti:
Mökkilomasta vielä: Yhtenä iltana miehen kanssa mentiin yöllä seksin jälkeen vielä naku-uinnille ja saunaan lämmittelemään, saunassa ei ollut enää tulta mutta kiuas oli sen verran lämmin ja lämmintä vettä padassa, että peseydyttiin siellä kynttilänvalossa. Saunarakennuksen yhteydessä on pieni tupa ja makuuhuone missä me siis majoituimme ja siskon perhe viereisessä isossa mökissä.
Aamulla nukuimme pitkään ja päivällä siskon mies kysyi, että olikohan lapsilla jäänyt saunaan pyyhkeet vaikka hän mielestään keräsi ne kaikki mökkiin kuivumaan. Mieheni kertoi että taitaa olla meidän pyyhkeet kun kävimme vielä yöuinnilla ja saunassa lämmittelemässä. Sisko veti tästä kilarit että ei yöllä saa enää mennä saunomaan kun he ja lapset herää! No eivät olleet heränneet. Tivasi vielä minulta myöhemmin kahden että olimmeko naineet vai miksi valvoimme niin myöhään, miksi emme voineet mennä ajoissa nukkumaan että emme olisi nukkuneetkaan "koko päivää" sitten. Perheenäidille selvästi vieras käsitys, että lomalla on kiva myös lempiä ja nauttia kesäyöstä. 😂 Tai jos hänellä on tylsää perhe-elämää niin muillakaan ei saa olla romantiikkaa ainakaan samalla tontilla!
No huh, saitko ekaa kertaa kun jaksat noin vouhottaa 😄🤣
Jaha, taisi sisko tai joku muu tylsän lapsiperhe elämän omaava tuntea jonkinlaisen piston sydämessään.
Pisto sydämeen, kun jotkut panee. Ei voi olla totta.
Hyvin sää vedät.