Härskejä odotuksia ja vaatimuksia - mitä naapurisi, kaverisi, sukulaisesi jne. on kehdannut pyytää?

Siskoni on lääkäri ja kyllä se uskaltaa minulle jotain lääkkeitä kirjoitella. Sillä on kännykässään joku apsi, näille sähköisille resepteille. Tuleekohan siitä automaattista kirjanpitoa mitä lääkkeitä ja kenelle on kirjoitellut?

En ole onneksi juuri mitään lääkkeitä tarvinnut, vaikka olen kohta eläkeikäinen (mies).

Kaikki reseptit ovat nykyään sähköisiä ja tiedot menevät kansalliseen reseptikeskukseen, huolimatta mitä appsia tai ohjelmaa käyttää. Kela lähettää huomautuksia ja  Valvira kyttää jos kirjoittaa käypä hoidon ohi-lääkkeitä.

Tässä on tullut monenlaisia härskejä pyyntöjä ja oletuksia. Pahoittelut vain kaikille uhreille. Mutta pakko ottaa se näkökulma esiin, että monet ihmiset jumittuvat eräänlaiseen uhrina olemisen tunteeseensa.

Pari tapausta tulee mieleen, jossa joku on pyytänyt tutultani jotain -ja tiedän, että varovaisin ja vilpittömin aikein, eikä todellakaan mitään kohtuutonta. Tuttu kieltäytyi, mikä tietysti täysin ok ja tämä kysyjä hyväksyi vastauksen täysin. Jopa häpeili, että oli mennyt kysymään.

SILTI tuo tuttu jaksaa muistella, että kuinka sitten loukkaannuttiin "silmittömästi" kun hän ei johonkin kyyditsemispyyntöön suostunut. Vaikka kukaan ei loukkaantunut. Tai unohdetaan se, että itseasiassa tuolta toiselta on itsekin saanut vastaavaa palvelusta, jäänyt vain unholaan. 

Vierailija kirjoitti:

Anoppi hamstraa tavaraa ja kiikuttaa kaikenlaista roinaa myös meille. Vaikka on kielletty. Kun on niin hyvää ja kivaa tavaraa. Osa on viety suoraan kaatopaikalle omalla kustannuksella ja osan olen myynyt kirppiksellä. Kun anoppi kuuli tämän, hänestä hänen kuuluu saada kaikki rahat, jotka tavaroiden myynnistä tulee.
En nyt oikein tiedä, mikä tässä edes olisi ns oikea käytäntö. Tavarat on väkisin meille kielloistamme huolimatta tuotu, jätetään vaikka portaille jos emme ole kotona. Sitten minä putsaan ne, hinnoittelen, vuokraan kirppispöydän ja maksan viikkovuokran, ajan kirppikselle ja takaisin kun käyn siivoamassa ja täydentämässä pöytää päivittäin. Ja sitten pitäisi luovuttaa kaikki tuotto anopille.

Miksi et tiedä? Eikö tuo nyt ole päivänselvää. Haikailkoon anoppi vaan tuotosta ja oppikoon olemaan tuomatta tavaraa teidän riesaksenne.

Vierailija kirjoitti:

Yks mies kysyi, että harrastaisinko seksiä edes säälistä. Oli tätä ennen jankuttanut pari kk et "eks voitais jotain ees tehä, et voi tietää tykkäätkö ennen ku kokeilet" vaikka sanoin ei joka kerta. Ja ei saanut sääliseksiä. Ällöttävä.

Mikå sinua oikein vaivaa jos olet tuollaista sietänyt pari kuukautta

Yksi ystäväni pyysi kerran, että lähtisin hänen kanssaan minun autollani Jyväskylään viikonlopuksi. Kumpikin maksoi omat kulunsa ja hän lupasi maksaa puolet bensarahoista. Matka Helsingistä edestakaisin. Kun päästiin takaisin, hän veti laukustaan kirjavat trikoohousut ja sanoi, että hän antaa ne housut bensarahasta korvauksena. Minä olin aika ällistynyt. Otin kuitenkin housut, jotka olivat hirveän väriset ja kaksi numeroa liian isot. Bensat maksoin yksin ja yritin pitää niitä housuja kotona pari kertaa kunnes tein niistä lattiarättejä.

Kerran kun olin lapsi, naapurin yksin asuva rouva, joka oli tutustunut äitiini, tuli meille kylään puhelinlaskunsa kanssa ja tyrkytti sitä äitini maksettavaksi, koska hänellä itsellään ei kuulemma ollut varaa maksaa sitä ja häneen mielestään työtön yh-mutsini oli niin varakas, että hän voi ihan hyvin maksaa tuntemattomien ihmisten puhelinlaskuja.

Viime viikolla serkkuni kysyi mutsiltani, että voisiko mutsini hakea serkkuni äidin eli äitini siskon 130 km päästä, kun hänellä olisi yliopistosairaalassa käynti huomenna maanantaina, kun serkkuni äiti on liian hieno kulkemaan linja-autossa, että hänet täytyy hakea henkilöautolla.

Mulla oli tuttava joka uutta ammattia opiskellessaan asui aina jonkun tutun asunnossa maksutta eri puolilla Suomea. Mietin vaan, että onpa laaja tuttavapiiri. Vähän samaa mietin lapsensa mennessä opiskelemaan ja asuessa lähes maksutta jonkun miehensä kaukaisen sukulaisen asunnossa.

Eräänä päivänä tämä tuttuni oli menossa Lappiin lomailemaan ja sattui tietämään, että mieheni veli asuu siellä. Hänelle siis ihan tuntematon henkilö, mikä ei estänyt häntä ehdottamasta, että asuisi perheensä kanssa mieheni veljellä ja jos veli vielä voisi hakea heidät kentältä (noin 300 km päästä) ja lainata heille autoaan heidän lomansa ajaksi. Sanattomaksi vetää tuollainen röyhkeys. Sanoin tutulleni, että hänen pitää itse kysyä asiaa mieheni veljeltä. Oli sitten soittanut tälle ja raivostunut kieltävästä vastauksesta.

Luonnollisestikaan en pidä yhteyttä tähän tuttuuni enää. Mistä ihmiset oppivat tälläisen uskomattoman röyhkeyden? Muut tuttuni hädin tuskin haluavat pyytää apua hädän hetkellä, vaan haluavat selvitä elämässään itsekunnioituksensa säilyttäen ja itsenäisesti.

Vierailija kirjoitti:

Yksi ystäväni pyysi kerran, että lähtisin hänen kanssaan minun autollani Jyväskylään viikonlopuksi. Kumpikin maksoi omat kulunsa ja hän lupasi maksaa puolet bensarahoista. Matka Helsingistä edestakaisin. Kun päästiin takaisin, hän veti laukustaan kirjavat trikoohousut ja sanoi, että hän antaa ne housut bensarahasta korvauksena. Minä olin aika ällistynyt. Otin kuitenkin housut, jotka olivat hirveän väriset ja kaksi numeroa liian isot. Bensat maksoin yksin ja yritin pitää niitä housuja kotona pari kertaa kunnes tein niistä lattiarättejä.

Ootsä tyhmä?

Vierailija kirjoitti:

Yksi ystäväni pyysi kerran, että lähtisin hänen kanssaan minun autollani Jyväskylään viikonlopuksi. Kumpikin maksoi omat kulunsa ja hän lupasi maksaa puolet bensarahoista. Matka Helsingistä edestakaisin. Kun päästiin takaisin, hän veti laukustaan kirjavat trikoohousut ja sanoi, että hän antaa ne housut bensarahasta korvauksena. Minä olin aika ällistynyt. Otin kuitenkin housut, jotka olivat hirveän väriset ja kaksi numeroa liian isot. Bensat maksoin yksin ja yritin pitää niitä housuja kotona pari kertaa kunnes tein niistä lattiarättejä.

Kuljettelin erästä henkilöä ja kun maksun aika tuli sain vain jotain kolikoita "koska sait niitä tyynyliinoja aiemmin". Hän oli saanut lahjaksi jotain petivaatteita ja olin kohteliaisuuttani ottanut vastaan, kun hän niitä tyrkytti. Jos olisin tämän "ovelan" tempun tietänyt etukäteen, niin olisi ajot jääneet ajamatta. Sattuneesta syystä näemme enää harvoin.

Vierailija kirjoitti:

Yksi ystäväni pyysi kerran, että lähtisin hänen kanssaan minun autollani Jyväskylään viikonlopuksi. Kumpikin maksoi omat kulunsa ja hän lupasi maksaa puolet bensarahoista. Matka Helsingistä edestakaisin. Kun päästiin takaisin, hän veti laukustaan kirjavat trikoohousut ja sanoi, että hän antaa ne housut bensarahasta korvauksena. Minä olin aika ällistynyt. Otin kuitenkin housut, jotka olivat hirveän väriset ja kaksi numeroa liian isot. Bensat maksoin yksin ja yritin pitää niitä housuja kotona pari kertaa kunnes tein niistä lattiarättejä.

Hieno ihminen = D

Vaikka olen lukenut vasta 6 ensimmäistä sivua, ihmettelen todella paljon, että miksi niissä on niin paljon alapeukutuksia?

Vierailija kirjoitti:

Yksi ystäväni pyysi kerran, että lähtisin hänen kanssaan minun autollani Jyväskylään viikonlopuksi. Kumpikin maksoi omat kulunsa ja hän lupasi maksaa puolet bensarahoista. Matka Helsingistä edestakaisin. Kun päästiin takaisin, hän veti laukustaan kirjavat trikoohousut ja sanoi, että hän antaa ne housut bensarahasta korvauksena. Minä olin aika ällistynyt. Otin kuitenkin housut, jotka olivat hirveän väriset ja kaksi numeroa liian isot. Bensat maksoin yksin ja yritin pitää niitä housuja kotona pari kertaa kunnes tein niistä lattiarättejä.

"Ei kiitos,liian isot enkä pidä väristäkään. Sovittiin,että bensat puoliksi. Maksa rahana." Ei vaikeaa.

Sain toisen keskenmenon puolen vuoden sisään, rv 12 kesäkuun lopussa 2012. Sain lääkäristä lääkkeet, joilla kohdussa oleva materiaali, vauvan alku, tulisi itse ulos. Kaksi viikkoa myöhemmin alkoi kova kuume ja valtava verenvuoto. Olo oli aivan kauhea. Menin takaisin lääkäriin, joka totesi kohtutulehduksen ja sanoi että minun pitäisi tulla pikimmiten kaavintaan jotta kohtuun jäänyt matsku saataisiin pois. Oli huolissaan kovasta vuodosta. Oli perjantaipäivä ja heinäkuu. Vapaita aikoja oli sairaalassa vasta ensi viikolle kaksi, joko tiistaina tai keskiviikkona. Tiesin, että keskiviikkona olisi isoäitini 80- vuotisjuhlat. Soitin ensin ajan vahvistamista äidilleni, että voisiko olla meidän 2,5-vuotiaan esikoisemme kanssa ensi viikon tiistaina kun menisin kaavintaan. Kaavinta vaatii siis nukutuksen ja päivän sairaalassa. Äitini alkoi huutamaan, että no voi just, kun on ne juhlat ja hänen pitäisi kiillottaa hopeat ja että enkö voisi siirtää vielä seuraavalle viikolle. Löin luurin korvaan että no voivoi mulla on kuollut vauva mahassa. Soitin miehelleni, että hänen pitäisi olla tiistaina kotona lapsen kanssa. Mieheni alkoi valittamaan, että perkele kun ei saa ikinä tehdä töitä kun juuri tiistaina olisi hieno ja tärkeä työjuttu. Löin luurin korvaan hänellekin, että kiitos tuesta. Menin takaisin varaamaan aikaa ja päätin ottaa sen isoäidin juhlapäivän kun tiesin että lapseni voi olla mieheni ja sukulaisten kanssa siellä juhlissa. Sain siitä kamalat syyttelyt että mites mä kehtaan varata kaavinnan isoäidin juhlan ajaksi, kyllä tämä loukkaa mummoa. Syyksi sanoin että mä pyysin apua lapsen kanssa ja sä päätit kiillottaa hopeat.

Sitten kun mieheni haki minut kaavinnan jälkeen illalla sairaalasta, hän oli tulossa mummoni juhlista. Äitini oli kuulemma kiertänyt kaikki vieraat läpi ja kertonut mun olevan keskenmenon takia kaavinnassa (asia mitä en halunnut kerrottavan muille kuin mummilleni) ja esitti surevaa isoäitiä ja sai jaksuhaleja. Kukaan ei kyllä mulle laittanu surunvalitteluja.

Äitini kanssa ei olla kauheen lempeissä väleissä. Mies katuu edelleen tätä kommenttiaan.

Kun kaksi lastani olivat pieniä ja minä lähdin töihin, palkkasin muutamaksi tunniksi päivällä kotiin lastenhoitajan, naapurini oli tuonut myös kaksi lastaan meille hoidettavaksi. Ei korvannut mitään, kunnes tästä tehtiin loppu. Tätä ehti tapahtua useina päivinä.

Ja onhan näitä tarinoita lisääkin.. meinasin hukkua äitini mökillä muutama vuosi sitten. Olin uimassa esikoisen kanssa, joka ei vielä osannut uida eli polskutteli uimarenkaan sisällä syvälläkin. Olin siinä vedessä hänen kanssaan. Yhtäkkiä siskoni kouluttama iso koira hyppäsi veteen ja tuli täysiä meidän päälle. Mä yritin toisella kädellä työntää koiraa sen rintakehästä poispäin ja toisella kädellä pidin lasta veden pinnan yläpuolella kun hän alkoi painumaan veden alle kun koira puski päälle. Yritin jaloilla potkia itseäni pintaan ja sitten aloin itse painumaan veden alle. Lapseni kirkui ja veti mua päästä ylös. Mä huusin aika kovaa "apua apua" ja kovaa "ei" koiralle ennenkuin aloin painumaan alle. Sitten mun mies juoksi rantaan ja mun äiti kutsui koiran pois. Me päästiin lapseni kanssa rantaan ihan hysteerisenä, itkettiin yhdessä ja mieheni oli aivan järkyttynyt. Mun äiti eikä sisko tullut laiturille kysymään miten me voidaan vaan sisko raivosi kauempana mökillä, että nolottaa miten me huudetaan vedessä, naapurit kuulee. Me lähdettiin aika nopeasti mökiltä pois tuon jälkeen.

En pidä siskoonkaan yhteyttä. Mä en ole ikinä kokenut mitään niin törkeetä ja epäinhimillistä kohtelua kuin mitä oon omalta äidiltäni ja siskoltani.

Ottaa aivoon toisten törkeydet kirjoitti:

Sain toisen keskenmenon puolen vuoden sisään, rv 12 kesäkuun lopussa 2012. Sain lääkäristä lääkkeet, joilla kohdussa oleva materiaali, vauvan alku, tulisi itse ulos. Kaksi viikkoa myöhemmin alkoi kova kuume ja valtava verenvuoto. Olo oli aivan kauhea. Menin takaisin lääkäriin, joka totesi kohtutulehduksen ja sanoi että minun pitäisi tulla pikimmiten kaavintaan jotta kohtuun jäänyt matsku saataisiin pois. Oli huolissaan kovasta vuodosta. Oli perjantaipäivä ja heinäkuu. Vapaita aikoja oli sairaalassa vasta ensi viikolle kaksi, joko tiistaina tai keskiviikkona. Tiesin, että keskiviikkona olisi isoäitini 80- vuotisjuhlat. Soitin ensin ajan vahvistamista äidilleni, että voisiko olla meidän 2,5-vuotiaan esikoisemme kanssa ensi viikon tiistaina kun menisin kaavintaan. Kaavinta vaatii siis nukutuksen ja päivän sairaalassa. Äitini alkoi huutamaan, että no voi just, kun on ne juhlat ja hänen pitäisi kiillottaa hopeat ja että enkö voisi siirtää vielä seuraavalle viikolle. Löin luurin korvaan että no voivoi mulla on kuollut vauva mahassa. Soitin miehelleni, että hänen pitäisi olla tiistaina kotona lapsen kanssa. Mieheni alkoi valittamaan, että perkele kun ei saa ikinä tehdä töitä kun juuri tiistaina olisi hieno ja tärkeä työjuttu. Löin luurin korvaan hänellekin, että kiitos tuesta. Menin takaisin varaamaan aikaa ja päätin ottaa sen isoäidin juhlapäivän kun tiesin että lapseni voi olla mieheni ja sukulaisten kanssa siellä juhlissa. Sain siitä kamalat syyttelyt että mites mä kehtaan varata kaavinnan isoäidin juhlan ajaksi, kyllä tämä loukkaa mummoa. Syyksi sanoin että mä pyysin apua lapsen kanssa ja sä päätit kiillottaa hopeat.

Sitten kun mieheni haki minut kaavinnan jälkeen illalla sairaalasta, hän oli tulossa mummoni juhlista. Äitini oli kuulemma kiertänyt kaikki vieraat läpi ja kertonut mun olevan keskenmenon takia kaavinnassa (asia mitä en halunnut kerrottavan muille kuin mummilleni) ja esitti surevaa isoäitiä ja sai jaksuhaleja. Kukaan ei kyllä mulle laittanu surunvalitteluja.

Äitini kanssa ei olla kauheen lempeissä väleissä. Mies katuu edelleen tätä kommenttiaan.

Normaalisti en symppaa äiti-ihmisiä kovin helposti, koska äitiystärkeys menee monella pahasti överiksi, mutta tämä on ihan järkyttävää luettavaa. Olen tosi pahoillani että sinulla on noin pässejä ihmisiä lähipiirissä.

Vierailija kirjoitti:

Ottaa aivoon toisten törkeydet kirjoitti:

Sain toisen keskenmenon puolen vuoden sisään, rv 12 kesäkuun lopussa 2012. Sain lääkäristä lääkkeet, joilla kohdussa oleva materiaali, vauvan alku, tulisi itse ulos. Kaksi viikkoa myöhemmin alkoi kova kuume ja valtava verenvuoto. Olo oli aivan kauhea. Menin takaisin lääkäriin, joka totesi kohtutulehduksen ja sanoi että minun pitäisi tulla pikimmiten kaavintaan jotta kohtuun jäänyt matsku saataisiin pois. Oli huolissaan kovasta vuodosta. Oli perjantaipäivä ja heinäkuu. Vapaita aikoja oli sairaalassa vasta ensi viikolle kaksi, joko tiistaina tai keskiviikkona. Tiesin, että keskiviikkona olisi isoäitini 80- vuotisjuhlat. Soitin ensin ajan vahvistamista äidilleni, että voisiko olla meidän 2,5-vuotiaan esikoisemme kanssa ensi viikon tiistaina kun menisin kaavintaan. Kaavinta vaatii siis nukutuksen ja päivän sairaalassa. Äitini alkoi huutamaan, että no voi just, kun on ne juhlat ja hänen pitäisi kiillottaa hopeat ja että enkö voisi siirtää vielä seuraavalle viikolle. Löin luurin korvaan että no voivoi mulla on kuollut vauva mahassa. Soitin miehelleni, että hänen pitäisi olla tiistaina kotona lapsen kanssa. Mieheni alkoi valittamaan, että perkele kun ei saa ikinä tehdä töitä kun juuri tiistaina olisi hieno ja tärkeä työjuttu. Löin luurin korvaan hänellekin, että kiitos tuesta. Menin takaisin varaamaan aikaa ja päätin ottaa sen isoäidin juhlapäivän kun tiesin että lapseni voi olla mieheni ja sukulaisten kanssa siellä juhlissa. Sain siitä kamalat syyttelyt että mites mä kehtaan varata kaavinnan isoäidin juhlan ajaksi, kyllä tämä loukkaa mummoa. Syyksi sanoin että mä pyysin apua lapsen kanssa ja sä päätit kiillottaa hopeat.

Sitten kun mieheni haki minut kaavinnan jälkeen illalla sairaalasta, hän oli tulossa mummoni juhlista. Äitini oli kuulemma kiertänyt kaikki vieraat läpi ja kertonut mun olevan keskenmenon takia kaavinnassa (asia mitä en halunnut kerrottavan muille kuin mummilleni) ja esitti surevaa isoäitiä ja sai jaksuhaleja. Kukaan ei kyllä mulle laittanu surunvalitteluja.

Äitini kanssa ei olla kauheen lempeissä väleissä. Mies katuu edelleen tätä kommenttiaan.

Normaalisti en symppaa äiti-ihmisiä kovin helposti, koska äitiystärkeys menee monella pahasti överiksi, mutta tämä on ihan järkyttävää luettavaa. Olen tosi pahoillani että sinulla on noin pässejä ihmisiä lähipiirissä.

Kiitos. Oikeasti kiitos.

Mielenkiintoista (ja karmivaa) ovat näihinkin poskettomiin lokkeilujuttuihin tulleet alapeukut...

Ihmettelen kirjoitti:

Vaikka olen lukenut vasta 6 ensimmäistä sivua, ihmettelen todella paljon, että miksi niissä on niin paljon alapeukutuksia?

Ja aloitusviestissä yli 200. Ehkä nämä lokit pelkäävät, että heistä kirjoitetaan.