Lue keskustelun säännöt.
Kouluikäinen lapsi puhuu omituisia
06.02.2025 |
Olen kiinnittänyt huomiota ystäväni lapseen, joka käy usein leikkimässä meidän lapsen kanssa.
Lapsi on 1-luokalla ja jatkuvasti selittää ihan täyttä mielikuvituksen tuotetta "totena". Saattaa kertoa esimerkiksi tosi yksityiskohtaisia tarinoita jotka ovat täysin "lööperiä" esimerkiksi kuinka on mennyt keskellä yötä ikkunasta ulos ja metsään, ja metsässä on ollut kani jolla on ollut mukana ase, kani on pitänyt kypärää päässä ja ollut menossa sotaan ja sitten pommit on räjähtänyt taivaalla, ja nämä tarinat saattaa kestää jopa useita kymmeniä minuutteja kun hän selittää niitä taukoamatta.
Koska seuraan lastemme leikkejä usein niin olen sitten kommentoinut lähinnä huvittuneesti näihin kaikkea tyyliin "olipas hauska tarina, olet hyvä keksimään kaikenlaisia tarinoita" tai "jopas oli vauhdikas kertomus, onko tuo jostain tv-ohjelmasta tai kirjasta?" Niin tällaisiin kommentteihin lapsi suurinpiirtein suuttuu, että ei ne ole mitään tarinoita vaan asioita joita hänelle on tapahtunut.
Tämä siis toistuu jatkuvasti lapsen käytöksessä, ihan kun eläisi jossain mielikuvitusmaailmassa, hän kertoo myös juttuja esimerkiksi että heille on ostettu uusi auto tai että hänellä on isosisko, vaikka kumpikaan ei olisi totta. Lapsi ei tunnu edes itse ymmärtävänsä mitä oikein puhuu.
Lapsen äidille olen ystävällisesti yrittänyt asiasta mainita mutta hän kuittaa tämän vain sillä että lapsella on pelkästään hyvä mielikuvitus.
Mutta ihmettelen itse, miksi lapsi käyttäytyy noin? Oma lapsenikin välillä leikkii tosi mielikuvituksellisia leikkejä, mutta hän sentään pysyy myös todellisuudessa, ymmärtää mikä on leikkiä ja mikä totta. Ja pahimpana tässä on ehkä se, että oma lapsenikin uskoo osan mitä tämä kaveri puhelee, ei hän osaa ajatellakaan että kaikki jutut mistä kaveri puhuu olisi valetta tai keksittyä
Onko tuo sitten jotain autistisen lapsen käytöstä tai jotain muuta vastaavaa, vai voiko tuon ikäinen olla vaan noin "todellisuudesta irtaantunut"? Mielestäni ei ole kovin normaalia.
Kommentit (55)
Pelaaminen voi tehdä tuota. Eräät ekaluokkalaiset kaverukset elivät koulussakin ihan omassa maailmassaan. Diudiu pampam.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No lopeta yhteys siihen lapseen. Oma lapsesi voi olla jonkun toisen kanssa. Ja se yksi löytää muuta seuraa kun on vielä pieni, vanhempien tehtävä hakea kaverit. Osa lapsista voi elää "toisella dimensiolla" vielä ajatuksissaan kun on pieniä, mitä lie kanavoi, tv vaikuttanut, lastenohjelma tai unimaailma tulee ajatuksiin, mielikuvitus, yleensä ekalla on jo palattu maan pinnalle hieman. Onko joku lääkitys joka voisi lisätä lapsen sekavuutta tai kännykkä. Onko traumoja tms. Minkälaisia vanhemmat ovat ja kotona.
Itse ajattelin myös tuota mahdollisuutta että pelaisi jotain pelejä. Lapsi kuitenkin sanoo että hänellä ei ole puhelinta eikä pelikonsolia eikä "äiti anna pelata kun autopeliä sen kännykällä" .eli tuntuisi johtuvan kyllä jostakin muusta. Tosin eipähän tuostakaan tiedä onko totta. Mutta kun on oman lapseni kanssa pelaillut (lapsella on ps3 ja jotakin autopelejä ja lasten pelejä siihen) niin lapseni on sanonut, että eikö äiti ole aika epäreilua kun kaverilla ei oo ollenkaan pleikkaa tai mitään muutakaan peliä 🤔
Onko siis lapsesi mielestä epäreilua, jos ekaluokkalaisella ei ole pleikkaa tai muutakaan peliä?
"Koska seuraan lastemme leikkejä usein niin olen sitten kommentoinut lähinnä huvittuneesti näihin kaikkea tyyliin "olipas hauska tarina, olet hyvä keksimään kaikenlaisia tarinoita" tai "jopas oli vauhdikas kertomus, onko tuo jostain tv-ohjelmasta tai kirjasta?""
Tuo on henkilstä väkivaltaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapsella turvattomuuden tunnetta, pakenee sitä keksimällä tarinoita.
Ilmeisesti levotonta kotona.
Vierailija kirjoitti:
Onko siis lapsesi mielestä epäreilua, jos ekaluokkalaisella ei ole pleikkaa tai muutakaan peliä?
Tuohon minäkin kiinnitin huomiota.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joskus aikoinaan lukiossa oli samanlainen tyyppi. Hän jauhoi kymmeniä minuutteja jotain ihan käsittämätöntä mikä oli muka tapahtunut hänelle. Lopulta ymmärsin, että hän puhui ilmeisesti jostain pelaamastaan roolipelistä, mutta kun yritin sanoittaa asiaa tavalla joka viittaa roolipeliin, hän suuttui. Oli hän muutenkin kyllä todella outo lintu.
Mielestäni joissakin "mielenhallinta ohjelmissa" esiintyy kani ja sodat. Mk-ultra. Jos niihin uskoo. Onko pelannut peliä, tv, kännykkä tai muu. Jokaisella on tietysti oma sekavuutensa lapsena tietyn ajan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Huoh. Se on ap sille lapselle leikki ja sinä pilaat sen toteamalla, että oletpa hyvä keksimään. Se on lapsi, joka leikkii, ei miniaikuinen.
Minä olin tuollainen pihaleikeissä. Estynyt persoona diagnoosi epäilynä. Pakonomainen haaveilu johtuu monesta eri syystä: minulla yksinäisyydestä. Se, että hän on vihainen johtuu siitä että hänen haaveilunsa keskeytetään. Itse tykkään nyt aikuisena runoilla mielikuvitusta ulospäin. :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hänellä on poikkeuksellisen vilkas mielikuvitus. Tulee varmaankin aikuisena kirjailija.
Itse olin tuollainen satuilija lapsena, nyt ajattelen että varmaan johtui turvattomista kotioloista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Hänellä on poikkeuksellisen vilkas mielikuvitus. Tulee varmaankin aikuisena kirjailija.
Toivottavasti tulee. Minäkin haluaisin lukea sotilaskypärä kanien seikkailuista 😊🐇
Puhuu muunneltua totuutta. Vähän lapinlisää ja värikynää alleviivaamaan pointtia. Kyllä maailmaan puhetta mahtuu
Vierailija kirjoitti:
"Koska seuraan lastemme leikkejä usein niin olen sitten kommentoinut lähinnä huvittuneesti näihin kaikkea tyyliin "olipas hauska tarina, olet hyvä keksimään kaikenlaisia tarinoita" tai "jopas oli vauhdikas kertomus, onko tuo jostain tv-ohjelmasta tai kirjasta?""
Tuo on henkilstä väkivaltaa.
Niin on, mitäpä pahaa siitä on jos antaa lapsen elää omissa maailmoissaan. Totuus kun kumminkin on subjektiivista
Vilkas mielikuvitus, hienoa. Minäkin kirjoittelin alakouluikäisenä hienoja tarinoita, ihan mielikuvituksellisia, mutta eipä semmoinen enää onnistu kun alakoulusta on 40 vuotta. Yo-kirjoituksissakin valitsin äidinkielessä semmoisen aiheen, että sain sen käännettyä fiktioksi. Silloinkin se tarina vielä syntyi joten kuten.
Mun luokkakavereista kauan sitten muutama oli tuollaisia ainakin vielä kolmannella luokalla. Ihan tavallisia lapsia tavallisista perheistä. Hyvä elämä aikuisina myös.
Muistan kyllä kuinka minua lapsena otti päähän heidän uho ja satuilut.
liikaa somea sekä pelejä