Härskejä odotuksia ja vaatimuksia - mitä naapurisi, kaverisi, sukulaisesi jne. on kehdannut pyytää?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kummitätini asuu toisella puolella maailmaa ja eräs hänen paikallinen tuttunsa, nuori mies, tuli tutustumaan Suomeen. Kummitätini halusi järjestää meille "treffit" tai vähintäänkin tapaamisen. Ajatuksena olisi, että kierrättäisin miestä Helsingissä tärkeimmissä nähtävyyksissä. No mikäs siinä, ajattelin.

Ensinnäkin silloisena sinkkuna petyin hieman, kun vastassa olikin selkärangaton nyhverö, joka saapui likaisissa lenkkareissa ja olkalaukun kanssa. Lue: ei mikään tyylikäs man purse. No, tehdään kierros ja ehkä nuorukainen on tyytyväinen.

Jossain vaiheessa alkoi sataa, joten mies ehdotti, että käymme kahvilla. Menimme kahvilaan, jossa tilasin itselleni kahvin. Mies kuitenkin tilasi heti perään oman kahvinsa ja siirtyi syrjään tiskiltä olettaen, että maksan. En olettanut vanhanaikaisesti, että hän maksaisi minulle. Ajattelin kuitenkin että maksaisi omansa kuitenkin. Maksoin molempien kahvit. 

Kiusallisen Helsinki-kierroksen jälkeen sanoin lähteväni kotiin. Hän kertoi kävelevänsä keskustasta Itä-Helsinkiin, koska ei sanojensa mukaan raaski ostaa kertalippua metroa varten. Viimeisillä minuuteilla hän kertoi, ettei pysty ostamaan netistä junalippua Tampereelle, jonne oli seuraavaksi matkalla. Toisteli tätä asiaansa useaan eri otteeseen eri muodoissa, kunnes varmaan kyllästyi ja kysyi, jos voisin sen hänelle ostaa (netistä sai kuuleemma halvemmalla). Lupasin ostaa kotiin päästyäni netistä ja hän puolestaan lupasi maksaa takaisin. Ostin hänelle lipun eikä hän enää vastannut viesteihini eikä arvatenkaan maksanut mitään lippua ikinä takaisin.

Muistan kun teit tästä oikein erikseen keskustelun. Jäi ärsyttämään ihan vietävästi, kun en muistanut tulla huomauttamaan arvon neidille, että kyseisen herran kotimaassa kahviloissa maksetaan vasta sieltä lähtiessä, eikä tilauksen yhteydessä. Ei sitten käynyt sellainen pieni kulttuuriero mielessä?

Sellainen käytös, että ostattaa toisella junalippunsa ilman että maksaa takaisin ei kuitenkaan ole mikään "pieni kulttuuriero", vaan törkeää lokkeilua ja vedättämistä. Turha yrittää maalata tuon tarinan mieshenkilöstä mitään väärinymmärrettyä kulttuurierojen uhria, koska hän ihan omalla käytöksellään todisti olevansa hyväksikäyttäjä. 

T. eri kuin kommentoimasi.

Plus että kahvilassa siinä vaiheessa kun huomasi toisen ryhtyvän maksamaan, huomasi varmasti viimeistään miten täällä toimitaan ja olisi voinut tehdä korjausliikkeen. T. eri kuin edellinen

Näin lääkärinä en oikein tykkää jos seurueessa olevat alkavat valittamaan vaivoistaan ja illanistujaiset menevät sitten toisten vaivoja kuunnellen. Sitten kinutaan diagnooseja vaivoihin tai reseptejä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tyttäreni kummisedän naapuri oli valitellut, että heidän haaveensa olisi mennä katsomaan joulupukkia napapiirille, mutta hotellit on niin kalliita Rovaniemellä, että eivät raski.

Me kun satumme asumaan Rovaniemellä niin tämä kummisetä soitti meille, että ottaisitteko tämän täysin vieraan lapsiperheen viikonlopuksi, ihan vaan öiksi, ovat päivät siellä joulupukkia katsomassa ja syövätkin ulkona!

Juu, ei otettu...

Oma lapsuudenkotini sijaitsee pk-seudulla, kaukana sukulaisista. Muistan, kun jo lapsuudessa milloin kukakin oli tulossa meille "ihan vaan yöksi" kun oli joku meno sillä suunnalla. Uskomatonta on se, että meno jatkuu vieläkin nuoremman sukupolven (serkkuni, nykyisin perheineen) toimesta. Kun ei viitsitä hotellista maksaa... Muuten ei näistä mitään kuulukaan. Vieraita ei tosiaan näkynyt kuin vilaukselta. Olisi vanhempien pitänyt laittaa stoppi jo aikoinaan.

Mulla taas päinvastoin. ..pk-seudulla asuvat sukulaiset soittelee, että tuutko silloin ja silloin kissa/koiravahdiksi tai kukkien kastelijaksi. ..eikös ois kiva kaupunkiloma sellainen. Röyhkeimmät jopa ehdottaa että ajoittaisin lomani heidän matkojensa mukaan. Joo ei kiitos. :)

Kun lapseni oli yläkouluikäinen, ei hän saanut tietenkään mistään kesäduunipaikkaa. 15-vuotias. Samana keväänä kunta lanseerasi jonkin "palkkaseteli"homman, että kun palkkaa tuon ikäisen vähintään kuukaudeksi, niin kunta maksaa työnantajalle olisko ollut 450 euroa. Soitin veljelleni, jolla on yritys. Hän sanoi että joo käy. Puhui ensin vaimonsa kanssa.

Vein lapsen sinne töihin. Aiemminkin oli ollut, ihan raskaissa töissä siis puusavottaa ja kaikenmaailman raksasiivousta. Meni muistaakseni 3, korkeintaan 4 päivää, niin tuli veljen vaimo soitti että lapsen voi hakea nyt pois ja hän kyllä tekee työtodistuksen ja hoitaa asiat kuntaan päin. Sanoin, että eikö hän nyt voisi olla siellä maalla hieman pidempään ja hän tosiaan tekisi töitä, auttaisi teitä. Ei. Hain sitten seuraavan viikon alussa vaikka oli puhe kuukaudesta. Oli maksanut lapselle jonkun 80 euroa ja itse kuittasi siis tuon kunnan setelin 450 euroa. 

Enpä tiennyt että heidän taloutensa oli siitä kiinni, varakas yrittäjäperhe.

Kysyin tuosta asiasta, mutta kuulemma kaikki oli kuitattu ihan oikein.

En minä kyllä heidän talouttaan tarkoittanut tukea kunnan avulla. Pidin kuitenkin suuni kiinni. Se sattui, että samana syksynä lapsen harrastuksessa tehtiin sellaisia kaikkien mielestä outoja siirtoja tyyliin: jos et mene tälle paikalle, niin et mene sitten ollenkaan. Sama lapsi.

Käyttäjä5454 kirjoitti:

Monilla ihmisillä tuntuu olevan ajatus, että voi pyytää ihan mitä vaan mieleen sattuu tulemaan, kunhan lauseeseen liittää yhden tai useamman seuraavista: voisitko, toisitko, hakisitko, veisitkö, olisitko niin kiva, pystysitkö oikeesti, tekisitkö palveluksen, oisit niin ihana, olis tosi hieno juttu, mä oikeesti muistan sit sua jos... ja kiitos. (Esim hakisitko mulle tuon tuolta, kysyjällä yhtä pitkä matka hakea kun minulla, ja kysyjä aikuinen ihminen, jolla ei mitään syytä/estettä tehdä asia itse, toki kyseessä voi olla "ystävä" joka soittaa yöllä klo3 hakemaan kotiin baarista, itsellä aikainen herätys... tulisitko hakemaan, mä varmasti muistan sit sua joskus...) Kun sit sanoo, että ei onnistu, niin voi luoja sitä loukkaantumisen ja ihmetyksen määrää, että "nätisti pyysin, mutta jos noin vaikeeta on niin eipä tarvii... tai onko sulla itellä jotain ongelmia kun oot noin ilkee" No, minäkö sinne baariin pakotin, tai miks sitä pyytämäänsä asiaa ei voi itse tehdä, jos se on niin pikkujuttu.. mun mielestä se ei velvoita auttamaan/palvelemaan ihan rajattomasti vaan siksi että joku älyää pyytää...

Tästä tuli mieleen. Lupasin jokin aika sitten lainata kaverille mekon pikkujouluihin. Asutaan ehkä kilometrin päässä toisistamme. Sovittiin että hän tulee hakemaan sen luotani seuraavana päivänä. Seuraavana päivänä tuli viesti, että hän on juuri menossa kotiin, voinko tuoda sen mekon sinne. Ilmoitin että en ehdi. Seuraavana päivänä tuli taas viesti, hän on 10 minuutin päästä kotona, ehdinkö tuomaan. Ilmoitin että en nytkään oikeasti ehdi, mutta hän voi tulla hakemaan sen minun luotani. Sehän ei kuitenkaan käynyt, hän ei jaksanut, ja alkoi marttyyrointi siitä miten hänellä ei nyt ole mekkoa juhliin.

Ja tätä on tapahtuu usein kaikissa ihmissuhteissa. Ei pelkästään se, että alun perin oli puhe että hän tulee hakemaan sen luotani ja yhtäkkiä minun olisikin pitänyt kanniskella sitä muualle, mutta se, että jostai syystä ajatellaan että minä voin kyllä kulkea täsmälleen saman matkan mitä toinen ei millään viitsi tai jaksa tulla itse toiseen suuntaan. Huoh. Ja ei, en ikinä suostu näihin.

Vierailija kirjoitti:

Käyttäjä5454 kirjoitti:

Monilla ihmisillä tuntuu olevan ajatus, että voi pyytää ihan mitä vaan mieleen sattuu tulemaan, kunhan lauseeseen liittää yhden tai useamman seuraavista: voisitko, toisitko, hakisitko, veisitkö, olisitko niin kiva, pystysitkö oikeesti, tekisitkö palveluksen, oisit niin ihana, olis tosi hieno juttu, mä oikeesti muistan sit sua jos... ja kiitos. (Esim hakisitko mulle tuon tuolta, kysyjällä yhtä pitkä matka hakea kun minulla, ja kysyjä aikuinen ihminen, jolla ei mitään syytä/estettä tehdä asia itse, toki kyseessä voi olla "ystävä" joka soittaa yöllä klo3 hakemaan kotiin baarista, itsellä aikainen herätys... tulisitko hakemaan, mä varmasti muistan sit sua joskus...) Kun sit sanoo, että ei onnistu, niin voi luoja sitä loukkaantumisen ja ihmetyksen määrää, että "nätisti pyysin, mutta jos noin vaikeeta on niin eipä tarvii... tai onko sulla itellä jotain ongelmia kun oot noin ilkee" No, minäkö sinne baariin pakotin, tai miks sitä pyytämäänsä asiaa ei voi itse tehdä, jos se on niin pikkujuttu.. mun mielestä se ei velvoita auttamaan/palvelemaan ihan rajattomasti vaan siksi että joku älyää pyytää...

Tästä tuli mieleen. Lupasin jokin aika sitten lainata kaverille mekon pikkujouluihin. Asutaan ehkä kilometrin päässä toisistamme. Sovittiin että hän tulee hakemaan sen luotani seuraavana päivänä. Seuraavana päivänä tuli viesti, että hän on juuri menossa kotiin, voinko tuoda sen mekon sinne. Ilmoitin että en ehdi. Seuraavana päivänä tuli taas viesti, hän on 10 minuutin päästä kotona, ehdinkö tuomaan. Ilmoitin että en nytkään oikeasti ehdi, mutta hän voi tulla hakemaan sen minun luotani. Sehän ei kuitenkaan käynyt, hän ei jaksanut, ja alkoi marttyyrointi siitä miten hänellä ei nyt ole mekkoa juhliin.

Ja tätä on tapahtuu usein kaikissa ihmissuhteissa. Ei pelkästään se, että alun perin oli puhe että hän tulee hakemaan sen luotani ja yhtäkkiä minun olisikin pitänyt kanniskella sitä muualle, mutta se, että jostai syystä ajatellaan että minä voin kyllä kulkea täsmälleen saman matkan mitä toinen ei millään viitsi tai jaksa tulla itse toiseen suuntaan. Huoh. Ja ei, en ikinä suostu näihin.

Jos ei jaksa hakea mekkoa pikkujouluihin, niin ei takuulla jaksaisi myöskään palauttaa sitä sinulle takaisin. Saatikka sitten pestä käytön jälkeen!

Pitäisi vain ottaa sama linja kuin mitä noissa nettikirppareissa harrastetaan, jos joku kaveri haluaa lainata sinulta jotain eli sanoa: "Nopea nouto ohittaa alustavan varauksen. Jos et ehdi hakea sitä, lainaan sen toiselle kaverillleni."

.

Vierailija kirjoitti:

Kaasoni ei raaskinut ottaa itselleen ja kumppanilleen hotellihuonetta hääpaikkakunnalta, vaan olisi halunnut yöpyä minun ja mieheni luona hääyönämme, vieläpä koiransa kanssa. Ei todellakaan suostuttu.

No olisit kyllä sen hotellihuoneen voinut ostaa heille kiitokseksi ja lahjaksi. Kaason homma kun on aika usein koiranvirka, ei kiitosta eikä minkäänlaista palkkaa. Ja kaiken saa kestää.

Vierailija kirjoitti:

Tämän jälkeen en ole hänen kanssaan matkustanut. Kavereita ollaan kuitenkin. Käyn itsekseni esim kulttuuritapahtumissa Virossa sekä täällä pääkaupunkiseudulla ja jos saa tietää niin sanoo että miksen kysynyt häntä mukaan. Sanon että seuraavalla kerralla (ja menen yksin, ilmoittamatta). Mulla ei ole varaa maksaa toista ihmistä mukaan. Varsinkaan sellaista, jolla itsellään on rahaa.

Tietenkin mun olis pitänyt sanoa että hei maksahan oma lippusi, mutta tiedän että sellaiselle jolla on itsellään reippaasti rahaa, joku laivalipun hinta nyt on hyttysensurinaa.

Kyllä tämä oli ihan oma mokasi. Mikset kysynyt häntä mukaan sanomalla "Hei huvittaisko sua lähteä risteilylle mun seuraksi? Lippu maksaa x e/henkilö, laita mulle vaikka tilisiirtona niin voin ostaa!" Mikset saanut suutasi auki juomien kohdalla? "Mä maksoin ne meidän liput, niin ehkä sä voisit nyt tarjota?" Kaverisi varmaan oletti että sulla on lahjakortti tmv kun et kerta sanonut rahoista mitään.

Fiksut ihmiset tarjoutuvat maksamaan itse ja sitten jos toinen sanoo että haluaa tarjota niin homma toinen. Ihan kuin armosta tarjoutuisi lähtemään mukaan kun pitää itsestäänselvyytenä että kutsuja maksaa, outo ajatustapa. Eikä tuo rääkyminen siellä rannassakaan hyvää käytöstä ollut. Enpä haluaisi moisen lokkimuorin kanssa olla ystävä minäkään.

Toki, maksaisin itse myös matkani. Harmistumisen sijaan asiaan olisi kuitenkin tullut reagoida heti, jo ennen matkaa. Ei ole mitään järkeä antaa ihmisten kävellä ylitse, ja jälkeenpäin harmitella että menetti rahaa ja kaverin kulttuuririentoihin. Asiat selviää sillä että avaa suunsa!

Fiksut ihmiset tarjoutuvat maksamaan itse ja sitten jos toinen sanoo että haluaa tarjota niin homma toinen. Ihan kuin armosta tarjoutuisi lähtemään mukaan kun pitää itsestäänselvyytenä että kutsuja maksaa, outo ajatustapa. Eikä tuo rääkyminen siellä rannassakaan hyvää käytöstä ollut. Enpä haluaisi moisen lokkimuorin kanssa olla ystävä minäkään.[/quote]

Toki, maksaisin itse myös matkani. Harmistumisen sijaan asiaan olisi kuitenkin tullut reagoida heti, jo ennen matkaa. Ei ole mitään järkeä antaa ihmisten kävellä ylitse, ja jälkeenpäin harmitella että menetti rahaa ja kaverin kulttuuririentoihin. Asiat selviää sillä että avaa suunsa![/quote]

Onko nykyään niin vai koskeeko vain joitakin ns. 'piirejä' että kun joku pyytää lähtemään mukaansa leffaan, risteilylle, kahville niin oletetaan että pyytäjä kustantaa kaiken jos ei erikseen kerro ettei aio tarjota toiselle? Olen jo iäkkäämpi mutta ei minun nuoremmatkaan tutut käyttäydy noin. Seuraahan siinä kaivataan ja jos siitä täytyy maksaa niin onpas kummaksi homma mennyt. Eri asia sitten että joskus haluaakin tarjota mutta ei kukaan oleta niin tehtävän.

Vierailija kirjoitti:

Fiksut ihmiset tarjoutuvat maksamaan itse ja sitten jos toinen sanoo että haluaa tarjota niin homma toinen. Ihan kuin armosta tarjoutuisi lähtemään mukaan kun pitää itsestäänselvyytenä että kutsuja maksaa, outo ajatustapa. Eikä tuo rääkyminen siellä rannassakaan hyvää käytöstä ollut. Enpä haluaisi moisen lokkimuorin kanssa olla ystävä minäkään.

Toki, maksaisin itse myös matkani. Harmistumisen sijaan asiaan olisi kuitenkin tullut reagoida heti, jo ennen matkaa. Ei ole mitään järkeä antaa ihmisten kävellä ylitse, ja jälkeenpäin harmitella että menetti rahaa ja kaverin kulttuuririentoihin. Asiat selviää sillä että avaa suunsa!

Onko nykyään niin vai koskeeko vain joitakin ns. 'piirejä' että kun joku pyytää lähtemään mukaansa leffaan, risteilylle, kahville niin oletetaan että pyytäjä kustantaa kaiken jos ei erikseen kerro ettei aio tarjota toiselle? Olen jo iäkkäämpi mutta ei minun nuoremmatkaan tutut käyttäydy noin. Seuraahan siinä kaivataan ja jos siitä täytyy maksaa niin onpas kummaksi homma mennyt. Eri asia sitten että joskus haluaakin tarjota mutta ei kukaan oleta niin tehtävän.

Niin. En tiedä mikä nykyisin sitten on tapana, mnutta ällistyin tuossa pari vuotta sitten, kun toimin henkilökohtaisena avustajana kuulovammaiselle keski-ikäiselle naiselle, joka oli myös henkisesti tasapainoton (pari psykoosia, lääkitykset).

Hän ilmaisi olevansa kiinnostunut lähtemään elokuviin, siis päivänäytökseen Isoon Omenaan. Sanoin, että voinhan minä tietysti hänen mukaansa tulla elokuviin. Käsitin asian niin, että hän maksaa.

Selvitin näytösajan ja tilasin taksin, koska hänellä oli taksiseteleitä parikymmentä kuukautta kohti. Ajettiin sinne ja menimme lyhyeen lippujonoon. Vähän ennen kuin vuoroni tuli, sanoin hänelle että maksathan sinä minunkin lippuni. Ei todellakaan!

No - lopputulos oli se, että minä talutin hänet (oli sekaisin muutenkin) saliin, kerroin henkilökunnalle että tulen noutamaan kun leffa loppuu. Itse menin Ompun kirjastoon lukemaan lehtiä.

Leffalipun hinta oli muistaakseni 7 euroa ja olin jo paikalla, koska hänet piti ohjata taksilla sinne. Leffa ei kiinnostanut minua niin paljon, että olisin maksanut lippuni. Tämä henkilö halusi minusta muutenkin ystävää itselleen.

Vierailija kirjoitti:

Näin lääkärinä en oikein tykkää jos seurueessa olevat alkavat valittamaan vaivoistaan ja illanistujaiset menevät sitten toisten vaivoja kuunnellen. Sitten kinutaan diagnooseja vaivoihin tai reseptejä.

Eihän sulla oo edes oikeus kirjoittaa reseptejä randomeille. Mihin kirjaat tuon diagnoosin ja määräämäsi reseptin? Lain mukaan neljän päivän sisällä kirjattava.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Fiksut ihmiset tarjoutuvat maksamaan itse ja sitten jos toinen sanoo että haluaa tarjota niin homma toinen. Ihan kuin armosta tarjoutuisi lähtemään mukaan kun pitää itsestäänselvyytenä että kutsuja maksaa, outo ajatustapa. Eikä tuo rääkyminen siellä rannassakaan hyvää käytöstä ollut. Enpä haluaisi moisen lokkimuorin kanssa olla ystävä minäkään.

Toki, maksaisin itse myös matkani. Harmistumisen sijaan asiaan olisi kuitenkin tullut reagoida heti, jo ennen matkaa. Ei ole mitään järkeä antaa ihmisten kävellä ylitse, ja jälkeenpäin harmitella että menetti rahaa ja kaverin kulttuuririentoihin. Asiat selviää sillä että avaa suunsa!

Onko nykyään niin vai koskeeko vain joitakin ns. 'piirejä' että kun joku pyytää lähtemään mukaansa leffaan, risteilylle, kahville niin oletetaan että pyytäjä kustantaa kaiken jos ei erikseen kerro ettei aio tarjota toiselle? Olen jo iäkkäämpi mutta ei minun nuoremmatkaan tutut käyttäydy noin. Seuraahan siinä kaivataan ja jos siitä täytyy maksaa niin onpas kummaksi homma mennyt. Eri asia sitten että joskus haluaakin tarjota mutta ei kukaan oleta niin tehtävän.

Niin. En tiedä mikä nykyisin sitten on tapana, mnutta ällistyin tuossa pari vuotta sitten, kun toimin henkilökohtaisena avustajana kuulovammaiselle keski-ikäiselle naiselle, joka oli myös henkisesti tasapainoton (pari psykoosia, lääkitykset).

Hän ilmaisi olevansa kiinnostunut lähtemään elokuviin, siis päivänäytökseen Isoon Omenaan. Sanoin, että voinhan minä tietysti hänen mukaansa tulla elokuviin. Käsitin asian niin, että hän maksaa.

Selvitin näytösajan ja tilasin taksin, koska hänellä oli taksiseteleitä parikymmentä kuukautta kohti. Ajettiin sinne ja menimme lyhyeen lippujonoon. Vähän ennen kuin vuoroni tuli, sanoin hänelle että maksathan sinä minunkin lippuni. Ei todellakaan!

No - lopputulos oli se, että minä talutin hänet (oli sekaisin muutenkin) saliin, kerroin henkilökunnalle että tulen noutamaan kun leffa loppuu. Itse menin Ompun kirjastoon lukemaan lehtiä.

Leffalipun hinta oli muistaakseni 7 euroa ja olin jo paikalla, koska hänet piti ohjata taksilla sinne. Leffa ei kiinnostanut minua niin paljon, että olisin maksanut lippuni. Tämä henkilö halusi minusta muutenkin ystävää itselleen.

Höh! Tottakai ”työnantajasi” olisi kuulunut maksaa lippu. Hän olisi voinut sitten lähettää laskun sossulleen.

Mä olen tuo entinen henkilökohtainen avustaja edellisessä jutussa.

Minustakin työnantajan olisi pitänyt maksaa lippuni, oli aika kummallista ja noloa että pääsin kirjaston lehtisaliin istumaan siksi aikaa, että hän katsoo elokuvan. Ja kun kyse nyt ei ollut tuon suuremmasta summasta edes. Nolaannuin niin, etten edes kotona kertonut totuutta, koska olin sanonut että pääsenkin leffaan tänään.

Sama nainen muuten tiedusteli minulta, pidänkö häntä rikkaana. Siis aiemmin. Minun oli määrä opettaa hänelle verkkopankin käyttö eikä sitä voi opettaa enää missään harjoitusohjelmassa, joten hänen oikea saldonsa näkyi. Käytin esim omaa tiliäni esimerkkitilinä että kun siirretään rahaa tililtä toiselle. Ja hän näki että palautan rahan (1euro) välittömästi takaisin.

En kiinnittänyt siihen salsoon mitään huomiota, mutta hän kysyi tosiaan että onko hän minun mielestäni rikas.

Rahaa siellä oli joku 6000 euroa. Eikä meinannut mennä verkkopankin käyttö mitenkään jakeluun. En ollutkaan siellä kuin muistaakseni 4 kuukautta. 

Sinne sossuun ei olisi voinut lähettää laskua siitä elokuvalipusta, koska hänellä oli varoja.

Vierailija kirjoitti:

Mä olen tuo entinen henkilökohtainen avustaja edellisessä jutussa.

Minustakin työnantajan olisi pitänyt maksaa lippuni, oli aika kummallista ja noloa että pääsin kirjaston lehtisaliin istumaan siksi aikaa, että hän katsoo elokuvan. Ja kun kyse nyt ei ollut tuon suuremmasta summasta edes. Nolaannuin niin, etten edes kotona kertonut totuutta, koska olin sanonut että pääsenkin leffaan tänään.

Sama nainen muuten tiedusteli minulta, pidänkö häntä rikkaana. Siis aiemmin. Minun oli määrä opettaa hänelle verkkopankin käyttö eikä sitä voi opettaa enää missään harjoitusohjelmassa, joten hänen oikea saldonsa näkyi. Käytin esim omaa tiliäni esimerkkitilinä että kun siirretään rahaa tililtä toiselle. Ja hän näki että palautan rahan (1euro) välittömästi takaisin.

En kiinnittänyt siihen salsoon mitään huomiota, mutta hän kysyi tosiaan että onko hän minun mielestäni rikas.

Rahaa siellä oli joku 6000 euroa. Eikä meinannut mennä verkkopankin käyttö mitenkään jakeluun. En ollutkaan siellä kuin muistaakseni 4 kuukautta. 

Sinne sossuun ei olisi voinut lähettää laskua siitä elokuvalipusta, koska hänellä oli varoja.

Työnantaja saa olla vaikka miljonääri. Henkkarin kulut maksetaan vammaispalvelulain mukaan. Ei se avustettavan sossu edes kysy tuloja tai omaisuutta.

Olen itse ollut henkkarina ja nyt olen vaikeavammaisena työnantajana. Siksi tiedän nämä asiat. Tunnen myös ökyrikkaan vammaisen, joka matkustelee avustajansa kanssa ympäri maailmaa. Lentoliput avustajalle maksaa kunta. Ne laskut kulkee vaan tän sossun kautta.

Kyseessä on siis vammaispalvelutoimistossa työskentelevä sosiaalityöntekijä, ei tavallinen sossu.

Joo. No en tiedä, mutta tämä vammainen pyysi arkistoimaan papereitaan (keskittymiskyvytön) ja haukkui edellistä avustajaansa koko ajan. Papereissa, jotka arkistoin kunnalta tulleiksi, oli kielteinen päätös maksaa edellisen avustajan elokuvalippu sen perusteella, että avustettavalla itsellään on varoja. En nyt katsonut sen tarkemmin, oliko haettu vammaispalvelusta vai toimeentulotuesta. Mutta oli ollut ikänsä kuulovammainen, joten kyllä ainakin piti tietää hakupaikka.

Tämä avustettava oli jotenkin fiksoitunut rahaan. Joskus kävin kaupassa hänelle yksin ja palattuani hän tarkisti ostokset, kuitin ja vaihtorahat. Oi vähän naurettavaa, jos ostin hänelle  esim. kaksi omenaa, kaksi rahkaa ja maitopurkin. Ostokset olivat tosiaan tuota luokkaa ja annettu rahakin oli ehkä 10 euroa.

Ilmeisesti edellinen avustaja oli sotkenut jotenkin raha-asioita, mutta minua se lähinnä loukkasi. Olen rehellinen ihminen.

Siivotessa muuten - ohiksena - hän tuli esim kylpyhuoneen ovelle seuraamaan siivoamistani. Sitten tajusin vetää oven kiinni ja lukkoon ettei kyttää siellä. Sanoin, että pyyhkeen voisit nyt vaihtaa, että noin kerran viikossa olisi hyvä rytmi. Sama pyyhe oli ollut jo kuukauden. No - minähän sen juuri eilen vaihdoin, oli vastaus.

Olen suurehkon yrityksen talousjohtaja, mieheni on pankinjohtaja. Parikymppinen tyttäremme kinuaa omaa asuntoa, autoa, merkkivaatteita ja hienoja aterioita. Tavallinen kotiruoka on hänelle köyhäilyä, käsintehtyjä pienleipomotuotteita pitää jotenkin sopimattomana "tuhlaamisena". Hänellä on hyvin vääristynyt käsitys tavallisesta arjesta ja rahan käyttämisestä. Ihailee erinäisten blogikirjoittajien elämää, mutta ei oikeen käsitä sen olevan vain pintaa ns. fantasiaa myös niille kirjoittajille...

Nuorempana oli vaatimassa valmennuskursseja yms. kirjoituksiin. Tämä olisi voinutkin olla järkevä investointi, jos tyttö olisi itsekin valmis näkemään vaivaa. 

Hän ei oikeen osaa nähdä vikaa itsessään, vaatimuksissaan tai asenteissaan. Nyt esim. taas asunto rankuminen on pinnalla. Asumme pk-seudulla. Kotona voisi asua, mutta haluaa asua Kalliossa. Auton haluaa myös, koska se auttaa saamaan työtä. Työn tulee sijaita myös keskustassa. 

Vierailija kirjoitti:

Olen suurehkon yrityksen talousjohtaja, mieheni on pankinjohtaja. Parikymppinen tyttäremme kinuaa omaa asuntoa, autoa, merkkivaatteita ja hienoja aterioita. Tavallinen kotiruoka on hänelle köyhäilyä, käsintehtyjä pienleipomotuotteita pitää jotenkin sopimattomana "tuhlaamisena". Hänellä on hyvin vääristynyt käsitys tavallisesta arjesta ja rahan käyttämisestä. Ihailee erinäisten blogikirjoittajien elämää, mutta ei oikeen käsitä sen olevan vain pintaa ns. fantasiaa myös niille kirjoittajille...

Nuorempana oli vaatimassa valmennuskursseja yms. kirjoituksiin. Tämä olisi voinutkin olla järkevä investointi, jos tyttö olisi itsekin valmis näkemään vaivaa. 

Hän ei oikeen osaa nähdä vikaa itsessään, vaatimuksissaan tai asenteissaan. Nyt esim. taas asunto rankuminen on pinnalla. Asumme pk-seudulla. Kotona voisi asua, mutta haluaa asua Kalliossa. Auton haluaa myös, koska se auttaa saamaan työtä. Työn tulee sijaita myös keskustassa. 

Olitpa näppärä pikku paskapää, kun osasit kopioida idean viestiisi toisesta ketjusta.

Pari omaa ja sisarukseni kavereita on lähes asunut meillä eri aikaisesti ala- ja yläasteilla sekä lukiossa, lähinnä kyllä loma-aikoihin ja erityisesti kesiin vaikka heidän omat vanhempansa olivat usein lomalla myös (mutta kiireisiä omien lomahuvitusten ja parisuhdeajan viettämisen kanssa). Hatun nosto vanhemmille siitä että antoivat aina kun mahdollista tulla ja meillä lapsilla oli hauskaa kun aina löytyi kaveri. Usein oli juuri samantyyppistä että soitetaan illalla lapsen kautta "voisiko jäädä yöksi, voisiko heittää sinne ja sinne, voisiko kyläily venyä kun vanhemmat lähtisi kanarialle kahdestaan...".

Vanhempana nämä kyläilijät ovat monesti kiittäneet siitä että saivat tulla ja jossain pidettiin huolta että pääsee mukaan. Ovat sanoneet ettei omia vanhempia kiinnistanut heidän asiansa mutta saivat aina meillä jutella aikuisen kanssa eikä tarvinnut olla yksin kotona tai tuntea itseään kolmanneksi pyöräksi kun vanhemmat halusivat viettää vain laatuaikaa. Nämä "sijaislapset" pitävät nykyään enemmän yhteyttä minun vanhempiini kuin omiinsa.

Ja tämä tarina ei tarkoita siis sitä että tarvitsisi aina ottaa kun itsestä tuntuu siltä että ei halua, vaan lähinnä tuoda esiin miten vanhemmat voivat (myös tahattomasti) saada lapset vieraantumaan itsestään.

Joku aiemmin ketjussa mainitsi perheensä olevan lokkeilijoiden runsaudensarvi. Meillä on valitettavasti vähän sama tilanne. Minä olen asianajaja, ydinosaamistani ovat lähinnä perhe- ja perintöoikeuden piiriin kuuluvat tapaukset (testamentit, lapsiasiat jne). Mies työskentelee raksafirmassa ja vanhempi poika opiskelee rakennusalaa. Eräässä ystäväpariskuntien illanvietossa tapasimme erään pariskunnan ensimmäistä kertaa, ja nämähän ilahtuivat ikihyviksi kuultuaan ammattimme. Pariskunnan mies tuumaili vain, että tuleevat ottamaan yhteyttä piakkoin. Jo tässä vaiheessa mies sanoi, että varmasti olisi joku kiva pikku projekti tulossa.

Ja kuinkas kävikään. Meni pari viikkoa ja herra soittaa. Heillä oli mökkiprojekti tulossa, olivat ostamassa kesämökkiä, mikä ilmeisesti oli kunnoltaan verrattavissa heinälatoon. Minun olisi pitänyt hoitaa paperit kuntoon, ja miehen ja pojan työpäivien jälkeen talkoilla sitten mennä korjaamaan mökki asumiskuntoon. Ja ihan talkoilla, kiitokset olisi palkaksi saatu. Sanoin nätisti, sen jälkeen napakasti ja lopuksi piti oikeasti sanoa rumasti, että me emme voi auttaa. Firmalla, missä mies työskentelee, on iso urakka kesken ja mies painaa jo valmiiksi pitkää päivää. Poika on työharjoittelussa, tekee yhtä pitkää päivää kuin isänsä, ja teinillä voi olla muutakin tekemistä kuin pitkän päivän jälkeen jatkaa ilmaisissa töissä 50km päässä kotoa mökkityömaalla. Minä periaatteessa voisin tietämykseni puolesta auttaa, mutta kun oletetaan hyvin röyhkeästi, että mehän hoidetaan ja ilmaiseksi, niin tulee raja nopeasti vastaan.

Tämän jälkeen emme heistä ole kuulleet, ystäväpariskuntakin tuumaili, että eivät illanistujaisiin ole enää tulossa "jos ne riistoporvarit tulevat myös." Voi voi.