Härskejä odotuksia ja vaatimuksia - mitä naapurisi, kaverisi, sukulaisesi jne. on kehdannut pyytää?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meidän perhe on jokaisen lokkeilijan unelma: olen itse lääkäri ja mieheni on graafinen suunnittelija ja valokuvaaja. Lisäksi lapsistamme jokainen soittaa jotain soitinta. Kutsuja siis satelee kaikilta puolitutuilta erilaisiin juttuihin. Nykyisin sanomme lähes poikkeuksestta kiitos ei. Törkein pyyntö oli eräisiin häihin, joihin mieheni olisi pitänyt tehdä kutsukortit ja valokuvata. Lisäksi lapsemme olisi haluttu musisoimaan sinne koko illaksi. Luonnollisesti meidän olisi vielä pitänyt ostaa lapsille häiden teemavärin mukaiset asut tuota esiintymistä varten. Arvaatte varmaan, ettemme suostuneet.  

Tuttua, perusteluina; "koska sä oot niin hyvä tässä".  Jne.

t: toinen graafinen suunnittelija.

Kyllä ja toinen hyvä perustelu on "saattehan te harjoitusta tästä ja hyvää mainosta". Erityisesti lastemme kohdalla käytetään tuota perustelua.

Edesmennyt äitini teki vapaaehtoistyötä mielenterveyskuntoutujanuorten parissa. Äidin yllättävän kuoleman jälkeen pari heistä oli auttamassa äidin talon tyhjentämisessä. Tarjoilut pelasivat ja tyhjin käsin ei tarvinnut lähteä.

Jouluaaton aattona 18:58 sain viestiä toiselta, että heillä on hätä. Eivät voikaan viettää joulua suunnitellusti, ja tarvitsisivat rahaa jouluruokiin ym. Takaisinmaksusta eivät osaa sanoa mitään. Ajattelin heti, ettei mitään ongelmaa, löytyy vaikka antaa sen verran, että kaksi nuorta miestä saa jouluruokia.

Kysyin summaa, ja mieli muuttui. 300 euroa. Kolmesataa euroa. Totesin heti, ettei meillä ole tuollaisia rahoja antaa, ja seuraava kysymys oli paljonko meillä sitten olisi. Meni vähän maku, ja siellä päässä hieman taidettiin suuttua. Myöhemmin tarjosin, että maksan ennakkopalkkiota seuraavasta jeesikerrasta 50 euroa, ei kelvannut.

Tämä avunpyytäjä yritti pitää yhteyttä, en ollut riittävän kiinnostunut vastatakseni. Koin aika vahvana älykkyyteni aliarviointina ja hyväksikäytön yrityksenä tuon. Jos olisivat tarvinneet sen 300 euroa akuutisti ja perustellusti, olisi löytynyt varmasti ratkaisu, mutta että jouluruokiin?

Myöhemmin sain viestin, jossa hän ilmoitti mitä eroa on kaiken elämässään helpolla saaneen rikkaan perheen lapsen ja huonoista oloista lähtevän, kaikesta taistelemaan joutuneen välillä. Olisin arvannut käytöstapoja ja kohtuullisuudentajua, mutta jätin arvaamatta.

Vähän ohis, koska ei ollut kyse tutusta ihmisestä, mutta onpahan tullut pummeistakin röyhkeitä.

Joku mies tuli kaupungilla kärttämään rahaa. Vastasin, että ei ole käteistä (piti paikkansa.) Pummi katsoi minua närkästyneenä ja vastasi "No hyvänen aika, tuossahan on pankkiautomaatti. Käyt sitten siitä nostamassa mulle setelin."

En edes osannut vastata mitään, pudistelin vain päätäni ja kävelin pois.

Vierailija kirjoitti:

Vähän ohis, koska ei ollut kyse tutusta ihmisestä, mutta onpahan tullut pummeistakin röyhkeitä.

Joku mies tuli kaupungilla kärttämään rahaa. Vastasin, että ei ole käteistä (piti paikkansa.) Pummi katsoi minua närkästyneenä ja vastasi "No hyvänen aika, tuossahan on pankkiautomaatti. Käyt sitten siitä nostamassa mulle setelin."

En edes osannut vastata mitään, pudistelin vain päätäni ja kävelin pois.

Itse kohtaan myös silloin tällöin tuntemattomia ihmisiä kaduilla jotka tulee rahaa ruinaamaan. Enkä nyt puhu ihan kliseisistä veneen alus pummeista ja "katujen miehistä".

Ihan siis normaalin näköisissä vaatteissa ja perusihmisiltä vaikuttavat randomit saattaa pysäyttää ja pyytää vaikka 2€. Kerrankin tiedustelin vanhahkolta täti-ihmiseltä että mihin tarvitsee ja mitään järkevää vastausta en saanut (olin r-kioskin nurkalla ja siinä oli isot mainokset eurojackpotista kun oli potti tyyliin 75miljoonaa).

Päättelin että yritti pihinä vain maksattaa pelirivinsä minulla.

Vierailija kirjoitti:

Mä olen lukion opettaja, mutta hoidan nyt kotona alle kouluikäisiä lapsiani. Minusta tuntuu, että kaikki tutut lapsiperheet ovat pyytäneet tai väkisin tunkeneet lapsensa meille hoitoon. Naapurit ovat kaikkein pahimpia; pitäisi vahtia heidän lapsiaan, kun he lähtevät jumppaan, kauppaan tai lenkille. Jos menet pihaan omien lasten kanssa, avautuu vain naapurin ovi ja lapset heitetään sinne minun vahdittavakseni. Nuorimmat ovat 2-vuotiaita. Vanhemmat eivät siis ulos vaivaudu, eikä heitä näy.

Kaikkein paras oli, että minun olisi pitänyt  kuljettaa ekaluokkalainen kouluun koko syyslukukauden ajan. Mulla oli 2 kk ikäinen vauva ja lisäksi vielä taapero. Eli ei muuta kuin omat lapset rattaisiin ja taluttamaan naapurin lasta kouluun, JOKA AAMU. Kieltäydyin kohteliaasti, koska mielestäni lapsen vanhemmat ja kaksi täysi-ikäistä kotona asuvaa sisarusta ovat siihen velvoitetumpia kuin naapuri.  Mutta naapuri tietysti ajatteli, että minulla on äitiyslomallani vain aikaa. Lisäksi sukulaiset ja osa naapureista höpöttää kaiken aikaa, että minun pitäisi ryhtyä perhepäivähoitajaksi. Osalle olen kolmesti ihan suoraan kieltäytynyt, mutta silti yritys jatkuu. Yrittäkööt vaan!

Oudointa minusta silti on näiden ihmisten käytös sen jälkeen kun kohteliaasti ja ystävällisesti kieltäydyn palveluksista. Naapuri lakkaa tervehtimästä, kun ei saa haluamaansa hyötyä. Itse olen sen luonteinen, että en kysele naapureilta palveluksia. Mutta meidän oven takana kävi jossain vaiheessa ihan mahdoton kuhina. Tarvittiin kukkien kastelijaa kolmeksi viikoksi, ja lainaksi milloin mitäkin ja monta kertaa viikossa. Tuli sellainen olo, niinkuin meidän koti olisi ollut joku supermarketti, josta voi ilmaiseksi käydä hakemassa kaikki puuttuvat elintarvikkeet. Kerran yksi naapuri yritti tunkea meille lastensa kanssa väkisin syömään. En laskenut sisälle. Nyt tilanne on onneksi rauhoittunut kun kaksi pahinta hyväksikäyttäjäperhettä muuttivat pois. Ihana rauha.

Miten asiaan vaikuttaa ammattisi ?

Muutama kavereistani asuu vielä vanhemmillaan. Pidin halloween -juhlat lokakuussa, joissa yksi näistä oli vierailemassa. Joskus puolenyön aikaan kun muut alkoivat jo lähteä kotiin päin, tämä kysyi voiko jäädä yöksi. Vastasin kieltävästi, sillä olin väsynyt ja halusin olla rauhassa avomieheni kanssa. Tämä alkoi sitten inttämään että miksei muka käy ja ei hän jaksa kävellä kotiin kun äiti ei kuulemma jaksa kuitenkaan hakea tähän aikaan. Lisättäköön vielä, että meiltä matkaa hänen kotiinsa oli ehkä kilometri, ellei vähemmänkin. Tässä vaiheessa avomiehenikin jo hieman hermostuneesti ilmaisi, että meille ei nyt sovi. "kaveri" soitti äidilleen joka kuitenkin lupasi hakea. Kehtasi vielä valittaa kuinka äiti on nyt ärsyyntynyt, kun "meille ei sopinutkaan"! Kuulin, kun hän puhelimessa kertoi äidilleen että "ei käynytkään kun meille tuli muuta menoa" (mitä vitun menoa, kun halusin nukkumaan?). Mainittakoon vielä, että hän ei ollut tästä asiasta edes kysynyt aiemmin meidän mielipidettä. Vituttaa tämä asia edelleen.  Törkeää olettaa, että voi jäädä toisen kotiin loisimaan kysymättä edes etukäteen lupaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaveri pyysi kämppääni muutamaksi tunniksi lainaksi tullakseen viettämään laatuaikaa sivuhoitonsa kanssa. Tultuani takaisin huomasin ilokseni, että kaikki, siis kaikki vuodevaatteet olivat läpikotaisin spermatahroissa, päiväpeitto, makuupeitto, lakanat. Ei sitten tullut mieleen käyttää kortsua? Olisi tehnyt mieli viedä koko läjä kaverin kihlatun pestäväksi.

Yäk. Mää olisin polttanut ko. vuodeevaatteet.

Oisin vienyt pesulaan ja laittanut laskun kaverille: kun lainasit kämppääni tuli tällaisia kuluja, maksat varmaan tilille FI... tällä viikolla. 

Vierailija kirjoitti:

Meidän perhe on jokaisen lokkeilijan unelma: olen itse lääkäri ja mieheni on graafinen suunnittelija ja valokuvaaja. Lisäksi lapsistamme jokainen soittaa jotain soitinta. Kutsuja siis satelee kaikilta puolitutuilta erilaisiin juttuihin. Nykyisin sanomme lähes poikkeuksestta kiitos ei. Törkein pyyntö oli eräisiin häihin, joihin mieheni olisi pitänyt tehdä kutsukortit ja valokuvata. Lisäksi lapsemme olisi haluttu musisoimaan sinne koko illaksi. Luonnollisesti meidän olisi vielä pitänyt ostaa lapsille häiden teemavärin mukaiset asut tuota esiintymistä varten. Arvaatte varmaan, ettemme suostuneet.  

Lääkärinä voit neuvoa mistä voi varata ajan sopivalle vastaanotolle.  Miehesi voi kertoa hinta-arvioin kutsukortista ja valokuvauspaketista.  Lapsia voi pyytää esiintymään sopia "keikkapalkkiosta".  Lasten iästä riippuen neuvottelevat itse ja toki heillä on oikeus kieltäytyä.

Tai sitten menette ihan vieraana vaan, jos kutsu käy ja siltä tuntuu.

Itse oman ärsytykseni aiheutin, mutta siis tosiaan naapurin lokkeilu alkoi siitä kun erään yrittäin lumisen yön jälkeen kun aamulla harjasin lumet autostani harjasin sitten samalla naapurin myös rivarin viereiseltä parkkipaikalta. Naapuri tuli paikalle kun työ oli melkein valmis ja kiitteli maasta taivaaseen koska oli kuulemma karmiva kiire ja että nyt hänen päivänsä pelastin. Tuli itsellekkin oikein hyvä mieli.

Seuraavana aamuna kun olin menossa autolleni samaan hommaan naapurin ovi aukesi ja sieltä huhuiltiin että ehtisinkö pyyhkäistä heidän autonsa samalla. Noh itsellä oli hieman kiire mutta eihän tuppisuu suomalainen osaa ei sanoa, joten nopeasti pyyhkäisin myös heidän autonsa. Tätä jatkui koko talvi, rouva avasi ovensa, huikkasi "Pyyhkisitkö sen meen samalla?" ja laittoi oven takaisin kiinni. Viimein eräänä aamuna ovi ei auennut, pyyhin vain oman auton ja lähdin töihin helpottuneena. Noh, seuraavana aamuna ovi aukesi ja naapuri kireän oloisena huikkasi "Niin viittisitkö tänään pyyhkiä sen meen auton taas? Myöhästyin eilen sitten töistä kun ei ollut pyyhittynä." Tässä vaiheessa löysin selkärankani ja totesin että nyt on vähän kiire, pakko mennä. Naapurin ilme oli kuin suuresti olisi loukattu ja totesi kiukkuisesti "Siis ootko tosissas? Kiitos ihan hitosti, tulee varmaan potkut kun olen kahtena päivänä perättäin myöhässä."

Tämän jälkeen ei enään tervehtinyt pihassa, jos samaan aikaan satuttiin katsoi poispäin.

Vierailija kirjoitti:

Itse oman ärsytykseni aiheutin, mutta siis tosiaan naapurin lokkeilu alkoi siitä kun erään yrittäin lumisen yön jälkeen kun aamulla harjasin lumet autostani harjasin sitten samalla naapurin myös rivarin viereiseltä parkkipaikalta. Naapuri tuli paikalle kun työ oli melkein valmis ja kiitteli maasta taivaaseen koska oli kuulemma karmiva kiire ja että nyt hänen päivänsä pelastin. Tuli itsellekkin oikein hyvä mieli.

Seuraavana aamuna kun olin menossa autolleni samaan hommaan naapurin ovi aukesi ja sieltä huhuiltiin että ehtisinkö pyyhkäistä heidän autonsa samalla. Noh itsellä oli hieman kiire mutta eihän tuppisuu suomalainen osaa ei sanoa, joten nopeasti pyyhkäisin myös heidän autonsa. Tätä jatkui koko talvi, rouva avasi ovensa, huikkasi "Pyyhkisitkö sen meen samalla?" ja laittoi oven takaisin kiinni. Viimein eräänä aamuna ovi ei auennut, pyyhin vain oman auton ja lähdin töihin helpottuneena. Noh, seuraavana aamuna ovi aukesi ja naapuri kireän oloisena huikkasi "Niin viittisitkö tänään pyyhkiä sen meen auton taas? Myöhästyin eilen sitten töistä kun ei ollut pyyhittynä." Tässä vaiheessa löysin selkärankani ja totesin että nyt on vähän kiire, pakko mennä. Naapurin ilme oli kuin suuresti olisi loukattu ja totesi kiukkuisesti "Siis ootko tosissas? Kiitos ihan hitosti, tulee varmaan potkut kun olen kahtena päivänä perättäin myöhässä."

Tämän jälkeen ei enään tervehtinyt pihassa, jos samaan aikaan satuttiin katsoi poispäin.

P***le miten röyhkeitä jotkut naapurit osaa olla ja vielä syyllistävät sinua. Hyvä, että pidät puolesi!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä olen lukion opettaja, mutta hoidan nyt kotona alle kouluikäisiä lapsiani. Minusta tuntuu, että kaikki tutut lapsiperheet ovat pyytäneet tai väkisin tunkeneet lapsensa meille hoitoon. Naapurit ovat kaikkein pahimpia; pitäisi vahtia heidän lapsiaan, kun he lähtevät jumppaan, kauppaan tai lenkille. Jos menet pihaan omien lasten kanssa, avautuu vain naapurin ovi ja lapset heitetään sinne minun vahdittavakseni. Nuorimmat ovat 2-vuotiaita. Vanhemmat eivät siis ulos vaivaudu, eikä heitä näy.

Kaikkein paras oli, että minun olisi pitänyt  kuljettaa ekaluokkalainen kouluun koko syyslukukauden ajan. Mulla oli 2 kk ikäinen vauva ja lisäksi vielä taapero. Eli ei muuta kuin omat lapset rattaisiin ja taluttamaan naapurin lasta kouluun, JOKA AAMU. Kieltäydyin kohteliaasti, koska mielestäni lapsen vanhemmat ja kaksi täysi-ikäistä kotona asuvaa sisarusta ovat siihen velvoitetumpia kuin naapuri.  Mutta naapuri tietysti ajatteli, että minulla on äitiyslomallani vain aikaa. Lisäksi sukulaiset ja osa naapureista höpöttää kaiken aikaa, että minun pitäisi ryhtyä perhepäivähoitajaksi. Osalle olen kolmesti ihan suoraan kieltäytynyt, mutta silti yritys jatkuu. Yrittäkööt vaan!

Oudointa minusta silti on näiden ihmisten käytös sen jälkeen kun kohteliaasti ja ystävällisesti kieltäydyn palveluksista. Naapuri lakkaa tervehtimästä, kun ei saa haluamaansa hyötyä. Itse olen sen luonteinen, että en kysele naapureilta palveluksia. Mutta meidän oven takana kävi jossain vaiheessa ihan mahdoton kuhina. Tarvittiin kukkien kastelijaa kolmeksi viikoksi, ja lainaksi milloin mitäkin ja monta kertaa viikossa. Tuli sellainen olo, niinkuin meidän koti olisi ollut joku supermarketti, josta voi ilmaiseksi käydä hakemassa kaikki puuttuvat elintarvikkeet. Kerran yksi naapuri yritti tunkea meille lastensa kanssa väkisin syömään. En laskenut sisälle. Nyt tilanne on onneksi rauhoittunut kun kaksi pahinta hyväksikäyttäjäperhettä muuttivat pois. Ihana rauha.

Miten asiaan vaikuttaa ammattisi ?

Kun opettaja on ammatti-ihminen hoitamaan lapsia.

Vierailija kirjoitti:

Itse oman ärsytykseni aiheutin, mutta siis tosiaan naapurin lokkeilu alkoi siitä kun erään yrittäin lumisen yön jälkeen kun aamulla harjasin lumet autostani harjasin sitten samalla naapurin myös rivarin viereiseltä parkkipaikalta. Naapuri tuli paikalle kun työ oli melkein valmis ja kiitteli maasta taivaaseen koska oli kuulemma karmiva kiire ja että nyt hänen päivänsä pelastin. Tuli itsellekkin oikein hyvä mieli.

Seuraavana aamuna kun olin menossa autolleni samaan hommaan naapurin ovi aukesi ja sieltä huhuiltiin että ehtisinkö pyyhkäistä heidän autonsa samalla. Noh itsellä oli hieman kiire mutta eihän tuppisuu suomalainen osaa ei sanoa, joten nopeasti pyyhkäisin myös heidän autonsa. Tätä jatkui koko talvi, rouva avasi ovensa, huikkasi "Pyyhkisitkö sen meen samalla?" ja laittoi oven takaisin kiinni. Viimein eräänä aamuna ovi ei auennut, pyyhin vain oman auton ja lähdin töihin helpottuneena. Noh, seuraavana aamuna ovi aukesi ja naapuri kireän oloisena huikkasi "Niin viittisitkö tänään pyyhkiä sen meen auton taas? Myöhästyin eilen sitten töistä kun ei ollut pyyhittynä." Tässä vaiheessa löysin selkärankani ja totesin että nyt on vähän kiire, pakko mennä. Naapurin ilme oli kuin suuresti olisi loukattu ja totesi kiukkuisesti "Siis ootko tosissas? Kiitos ihan hitosti, tulee varmaan potkut kun olen kahtena päivänä perättäin myöhässä."

Tämän jälkeen ei enään tervehtinyt pihassa, jos samaan aikaan satuttiin katsoi poispäin.

Just tuollaisen takia en enää halua auttaa ketään, kun lopulta kaikki kääntyy ihan oudoksi. Siis jos esimerkiksi olen joskus tarjonnut jollekin autokyydin, pidän tarkasti huolen, etten tarjoa toista kyytikertaa ihan vähään aikaan, vaikka pyytelisi. Olen saanut itseki pskaa niskaan niin ihme jutuista. 

Yks "hauska" oli, kun eräs sukulainen kielsi meitä menemästä erään sukulaislapsen juhliin (ei siis ollut tuon lapsen äiti, vaan mielisairas sukulainen muuten vaan), ja hän ei tiennyt, että emme olleet menossakaan, koska meillä oli etelänmatka varattuna sille ajalle. Juhlissa hän oli sitten suureen ääneen taivastellut, että emme edes juhliin tulleet, ja kun kuuli meidän olleen reissussa, oli kauhistellut, miten itsekkäitä olemme, kun emme edes lapsen juhliin menneet. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eikä! Minullakin oli vaivana tuollainen illanistuja ja loisija!!! Hyvänpäiväntuttava jonka kutsuin kahville, oli muuten iiiiiso virhe. Istui pöytään kahville ja söi...

Vähän samantyyppinen tarina... Tapasin viikko sittem perjantaina nettideitin. Oltiin nähty kerran aiemmin pikaisesti, ja nyt suunnattiin "yksille". No, ilta kului ihan hauskoissa merkeissä, olutlaseja tyhjennettiin muttei oltu mitenkään umpijurrissa. Ilta eteni sitten siihen, että päädyimme lähtemään minun luokse koska hänen "kissat ja koira eivät ole tottuneet vieraisiin". Juotiin pari lasia viiniä, heilutettiin peittoa ja nukahdin lauantain ensimmäisinä tunteina. 

Farssi alkoi sitten aamulla. Itse kömmin ylös kahdeksan jälkeen kun en muutenkaan nuku yleensä pitkään. Nainen vain tuhisi peiton alla vielä puoli kahdeltatoista, mutta mitäpä minä toista herättämään. Jossain vaiheessa hän kömpi suihkuun, ja suihkun jälkeen kahvinkeitto ja aamupalan etsiminen toimikin jo omatoimisesti. Saatuaan kahvia, tämä edellisinä iltana hauska ja puhelias koulutettu esimiesasemassa oleva (?) naisihminen rojahti täysin puhekyvyttömänä zombina sohvalle, känny latukseen ja surffailu käyntiin. 

Minua lähinnä nauratti tässä vaiheessa, keskusteluyritykset kuitattiin parilla sanalla tai muminalla. Iltapäivä oli pitkällä kun daamille tuli nälkä. Ehdotin että lähdetään johonkin syömään, mutta ei, pitsaa voi tilata kotiinkin. Tilasin pitsat omaan piikkiin että sain itsekin syötyä. Tämän jälkeen sohvalla makaaminen jatkui, uutena mukaan tuli valitus ettei tv:stä tule mitään. Viiden aikaan illalla sitten sanoin suoraan, että hänen olisi aika lähteä kotia (missä ne kissat ja koira olivat olleet yksin jo reilut 30h?). Mutta ei hänellä kuulema ole "kiire mihinkään". Kun toinenkaan suora kehotus lähteä kotia ei tehonnut, vaihdoin taktiikkaa. Aloin vongata pillua :D Suorasukaiset ehdotukset panemisesta ja pienet kourimiset tehosivat, ja nainen sai itsensä yllättävän nopeasti lähtökuntoon. Ei mikään herrasmieshetki, mutta se helpotuksen tunne kun ulko-ovi sulkeutui naisen takana :D.

Ja nyt, tänään tuli viestiä "nähdäänkö illalla? Voisin tulla taas sun luokse". Ja mitään yhteyttä ei ole tässä välissä pidetty :D. 

Täälläkin trauma vieraista, joista ei pääse millään eroon! Sohvalla makoilua jne, mitään hienovaraisia ja ei-niin-hienovaraisia vihjeitä ei ymmärretä... Eipä ole tarvinnut tiettyjä henkilöitä kutsua enää kylään.

Pari vuotta sitten olin kävelemässä kauppaan mukanani vaan muutama kolikko juotavaan. Tällä sadan metrin matkalla tuli hiukan vanhempi mieshenkilö kysymään että olisiko lainata pari euroa bussilippuun, kun se lähtee kohta eikä hänellä ole kolikoita. Nopeasti kaivoin rahat taskustani ajatellen että on kiire jonnekkin tärkeään. 

En kuitenkaan kehdannut kääntyä takaisin kotiin vaikka rahaa ei enää ollut, ajattelin että toiselle tulisi vaivaantunut olo kun annoin kaikki roponi. (haha olin ostamassa energiajuomaa joten ajattelin, että parempi käyttää pennit hyödyllisempään)

Mies jäi kumminkin roikkumaan viereeni ja alkoi tivaamaan mihin olen matkalla, ja että ostaisinko hänellekkin kaupasta jotain. Muutaman nätin "en osta" jälkeen tokaisin tomerasti ja kovaa, että nyt olisi syytä mennä muualle. Painelin kauppaan miettimään mitä pitäisi ostaa kun menen myöhemmin uudestaan, ja kävellessäni ulos samainen mies oli PELIKONEILLA antamieni rahojen kanssa.

Ohi kävellessäni tokaisin vain, että "kauasko meinaat tolla päästä?"

Samainen mies oli kaupan edessä kerjäämässä myöhemmin päivällä ku menin kaverini kanssa ohi. Katsoin senverti *ittuuntuneen näköisenä miestä silmiin että ymmärsi olla hiljaa ja lopettaa muilta kyselyn.

Vierailija kirjoitti:

Pari vuotta sitten olin kävelemässä kauppaan mukanani vaan muutama kolikko juotavaan. Tällä sadan metrin matkalla tuli hiukan vanhempi mieshenkilö kysymään että olisiko lainata pari euroa bussilippuun, kun se lähtee kohta eikä hänellä ole kolikoita. Nopeasti kaivoin rahat taskustani ajatellen että on kiire jonnekkin tärkeään. 

En kuitenkaan kehdannut kääntyä takaisin kotiin vaikka rahaa ei enää ollut, ajattelin että toiselle tulisi vaivaantunut olo kun annoin kaikki roponi. (haha olin ostamassa energiajuomaa joten ajattelin, että parempi käyttää pennit hyödyllisempään)

Mies jäi kumminkin roikkumaan viereeni ja alkoi tivaamaan mihin olen matkalla, ja että ostaisinko hänellekkin kaupasta jotain. Muutaman nätin "en osta" jälkeen tokaisin tomerasti ja kovaa, että nyt olisi syytä mennä muualle. Painelin kauppaan miettimään mitä pitäisi ostaa kun menen myöhemmin uudestaan, ja kävellessäni ulos samainen mies oli PELIKONEILLA antamieni rahojen kanssa.

Ohi kävellessäni tokaisin vain, että "kauasko meinaat tolla päästä?"

Samainen mies oli kaupan edessä kerjäämässä myöhemmin päivällä ku menin kaverini kanssa ohi. Katsoin senverti *ittuuntuneen näköisenä miestä silmiin että ymmärsi olla hiljaa ja lopettaa muilta kyselyn.

Eipä ole eka tällainen tapaus...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meidän perhe on jokaisen lokkeilijan unelma: olen itse lääkäri ja mieheni on graafinen suunnittelija ja valokuvaaja. Lisäksi lapsistamme jokainen soittaa jotain soitinta. Kutsuja siis satelee kaikilta puolitutuilta erilaisiin juttuihin. Nykyisin sanomme lähes poikkeuksestta kiitos ei. Törkein pyyntö oli eräisiin häihin, joihin mieheni olisi pitänyt tehdä kutsukortit ja valokuvata. Lisäksi lapsemme olisi haluttu musisoimaan sinne koko illaksi. Luonnollisesti meidän olisi vielä pitänyt ostaa lapsille häiden teemavärin mukaiset asut tuota esiintymistä varten. Arvaatte varmaan, ettemme suostuneet.  

Tuttua, perusteluina; "koska sä oot niin hyvä tässä".  Jne.

t: toinen graafinen suunnittelija.

Kyllä ja toinen hyvä perustelu on "saattehan te harjoitusta tästä ja hyvää mainosta". Erityisesti lastemme kohdalla käytetään tuota perustelua.

Ja kolmas perustelu: koska se käy sulta niin helposti. (Niin, miksikähän käy? Ei kai ne vuosikausien opinnot asiaan vaikuta?)

Vierailija kirjoitti:

Vähän ohis, koska ei ollut kyse tutusta ihmisestä, mutta onpahan tullut pummeistakin röyhkeitä.

Joku mies tuli kaupungilla kärttämään rahaa. Vastasin, että ei ole käteistä (piti paikkansa.) Pummi katsoi minua närkästyneenä ja vastasi "No hyvänen aika, tuossahan on pankkiautomaatti. Käyt sitten siitä nostamassa mulle setelin."

En edes osannut vastata mitään, pudistelin vain päätäni ja kävelin pois.

Yritin visualisoida miten reagoison vastaavassa tilanteessa.

En kerta kaikkiaan näe sieluni silmin muuta kuin sen, että repeäisin epäuskoiseen nauruun ja lähtisin nauraen pois.

Meidän 9-vuotiaalla pojalla on samanikäinen kaveri, joka käytännössä asuu meillä. Tulee aina suoraan koulusta, oma lapseni kattaa välipalat itselleen ja hänelle ja sitten poika luonnollisesti jää meille syömään päivällisenkin. Jos on jotakin menoa, esim. harrastuksia, muiden kavereiden synttäreitä, kysyvät (siis oma poika ja kaverinsa) että voinko viedä tämän kaverinkin kun sen vanhemmat ei ehdi. 

Tässä yksi päivä oli taas kolmannen kaverin synttärit, nyt tosin 40 km:n päässä. Tulin töistä ja äkkiä ruokin omat lapset ja tietysti tuon vieraan. Sitten taas "pääsisikö Jaakko meidän kyydillä synttäreille?". Kysyin että eikö tosiaan ole muuta vaihtoehtoa, koska paluumatkalla oli tarkoitus käydä vielä muilla asioilla. No ei ole. Ja sitten pitäisi käydä hakemassa lahja vielä tuon pojan kotoa. Mentiin sitten pojan kotiin, jossa isänsä toi lahjan autolle ja toivotti pojalle mukavia synttäreitä. 

Tuolla isällä oli auto pihassa, eikä käy töissä, joten erikoista ettei EHDI lähteä lapsensa kanssa mihinkään. Ei kysynyt minulta että onko ok että poika tulee kyydillä, ei kiittänyt, itse asiassa ei sanonut minulle mitään. 

Noin joka toinen viikonloppu tuo poika jäisi meille yöksi. Kuvio on aina sama. Oma poikani kysyy myöhään illalla että "Jaakon äiti soittaa ja kysyy voisiko Jaakko jäädä meille yöksi?". Usein suostun, koska oma poika tykkää että on kaveri, ja onhan meillä tilaa. Mutta silti.... Yksi kerta kun vein poikaa kotiin, kysyin että meneekö äidin vai isän luokse. "No isän, kun äiti on taas sen kaverinsa luona koko viikonlopun". Jep.

Vierailija kirjoitti:

Kaveripariskunta soittaa parhaimmillaan kolme kertaa viikossa lastenhoitoavuksi, jotta pääsevät parempien ystäviensä kanssa konsertteihin, ravintolaan syömään tms. Minua ei pyydetä sellaisiin tietenkään mukaan, olenhan heille pelkkä lastenhoitoapulainen. Eivät tietenkään koskaan kyläile minun luonani.

Aikani olen odotellut, että toiminta muuttuisi, mutta nyt tähän ilmaistyöhön on alkanut sisältyä jopa uusia työtehtäviä. Puhelimen hälyttäessä tiedän, että pikaisten pakollisten kuulumisten vaihdon jälkeen ilmoitetaan seuraava työvuoro. Välillä eivät vaivaudu teeskentelemään edes kuulumisten vaihdon verran, vaan ilmoittavat melko suoraan kellonajan, jolloin pitäisi tulla. Itse en ole koskaan pyytänyt heitä edes muuttoavuksi.

Mieltä ylentävä tilanne, kun ystävänä pitämäsi ihmiset käyttävät sumeilematta hyväksi.

Siis ne soittaa sulle et "Moro, perjantaina klo 7-15. Moikka!" Ja sää pösilö vielä meet niille perjantaina klo 6:55? Minä jättäisin ihan pokkana menemättä.

"Moro, perjantaina klo 7-15." "Jaa mitä on perjantaina 7-15?" "Mulla töitä tietenkin." "Aijaa, voiku kiva. Hyvähän se on töissä käydä niin saa rahaa." "Joo. Noni, nähdään sitten, heippa." "Heippa." Enkä ilmaantuisi paikalle, koska en ole mitään luvannut. Eiköhän lopu ne kyselyt siihen.

Vierailija kirjoitti:

Meidän 9-vuotiaalla pojalla on samanikäinen kaveri, joka käytännössä asuu meillä. Tulee aina suoraan koulusta, oma lapseni kattaa välipalat itselleen ja hänelle ja sitten poika luonnollisesti jää meille syömään päivällisenkin. Jos on jotakin menoa, esim. harrastuksia, muiden kavereiden synttäreitä, kysyvät (siis oma poika ja kaverinsa) että voinko viedä tämän kaverinkin kun sen vanhemmat ei ehdi. 

Tässä yksi päivä oli taas kolmannen kaverin synttärit, nyt tosin 40 km:n päässä. Tulin töistä ja äkkiä ruokin omat lapset ja tietysti tuon vieraan. Sitten taas "pääsisikö Jaakko meidän kyydillä synttäreille?". Kysyin että eikö tosiaan ole muuta vaihtoehtoa, koska paluumatkalla oli tarkoitus käydä vielä muilla asioilla. No ei ole. Ja sitten pitäisi käydä hakemassa lahja vielä tuon pojan kotoa. Mentiin sitten pojan kotiin, jossa isänsä toi lahjan autolle ja toivotti pojalle mukavia synttäreitä. 

Tuolla isällä oli auto pihassa, eikä käy töissä, joten erikoista ettei EHDI lähteä lapsensa kanssa mihinkään. Ei kysynyt minulta että onko ok että poika tulee kyydillä, ei kiittänyt, itse asiassa ei sanonut minulle mitään. 

Noin joka toinen viikonloppu tuo poika jäisi meille yöksi. Kuvio on aina sama. Oma poikani kysyy myöhään illalla että "Jaakon äiti soittaa ja kysyy voisiko Jaakko jäädä meille yöksi?". Usein suostun, koska oma poika tykkää että on kaveri, ja onhan meillä tilaa. Mutta silti.... Yksi kerta kun vein poikaa kotiin, kysyin että meneekö äidin vai isän luokse. "No isän, kun äiti on taas sen kaverinsa luona koko viikonlopun". Jep.

Minä varmaan yrittäisin jutella pojan kanssa, että miten ne asiat siellä kotona oikeastaan ovat. Lapsihan tietty on syytön siihen, jos hänet halutaan kodistaan "pois jaloista".