Härskejä odotuksia ja vaatimuksia - mitä naapurisi, kaverisi, sukulaisesi jne. on kehdannut pyytää?

uuup

Vierailija kirjoitti:

Idiootti kirjoitti:

Minulta meni kauan, ennen kuin tulin järkiini.

Olin päälle parikymppinen, kun lähdin ulkomaille (Keski-Eurooppaan) työharjoitteluun useaksi kuukaudeksi. Heti ensimmäisellä viikolla tapasin itseäni 10 vuotta vanhemman miehen, johon ihastuin. Riiasimme koko harjoitteluni ajan ja palattuani Suomeen hän lupasi tulla käymään muutaman kuukauden päästä.

Hän tulikin. Kului kolmisen kuukautta ja turistin maassaoloaika meni umpeen. Hän jäi luokseni: häneltä oli mennyt työpaikka ja asunto alta tänä aikana. Liekö koskaan mitään vakituista ollutkaan, nykyään en ole niinkään varma.

Miehen rahat loppuivat, minä elätin. Jäin työttömäksi. Minä elätin, miehellähän ei ollut tuloja. Kielen vuoksi ei saanut töitä.

Kului vuosi jos toinenkin. Sain töitä, muutimme Suomen sisällä. Ja elätin miestä. Mies meni suomen kielen kurssille ja lopetti sen melkein heti. Oli tylsää. Päivisin hän hoiti kotia (siivosi, surffasi netissä) ja iltaisin kaljoitteli lähibaarissa minulta saamillaan taskurahoilla.

Mies sai hanttihommia, joten kustansi omat kaljoittelunsa. Joskus. Tuli 5 vuotta umpeen Suomessa ja piti uusia oleskelulupa. Suostuin painostukseen ja menimme naimisiin. Otin 5000€ lainaa kustannuksien kattamiseksi. Kohta hän sai lisää hanttihommia, tarvitsi auton. Otin 15000€ lainaa autoa varten. Ja elätin Miestä.

Mies jäi kiinni naisjutuista (tekstailua, viestittelyjä ja fantasiatarinoita muka viettämästään elämästä; väitti mm. olevansa sinkku). Minä annoin anteeksi. Ja elätin.

Mies lainasi siskoltani 2500€. Minä maksoin. Lainasi vanhemmiltani 1000€, mistä kuulin vasta jälkeen päin. En ottanut tästä enää vastuuta.

Mitta alkoi tulla täyteen. Muutin pois, erottiin. En enää elättänyt, täysipäiväisesti. Mies menetti asuntonsa maksamattomien vuokrien takia. Mies möi 13000€ auton 800€:lla. Sain niistä 200€. Muutti luokseni yksiöni lattialle neljäksi kuukaudeksi. Hommasin miehelle asunnon, ja toisenkin. Lainasin rahaa: aluksi n. 100€ kuukaudessa, sittemmin vähemmän. "Lainasin".

Tapasin Kullan (jonka Mies haukkui minulle naljaillen ja väheksyen useaan otteeseen), joka on vakavarainen ja jonka kanssa perustin perheen. Jatkoin rahan lainaamista Miehelle, kunnes päätin että ne rahat on parempi satsata omaan lapseen. Ikinä en ole euroakaan näistä "lainatuista" tuhansista, sadoista tai edes kympeistä saanut takaisin.

Mies muutti takaisin kotimaahansa, uuden höynäytettävän luokse. Edelleen pyytää rahaa. En anna.

Miksi annoin tämän tapahtua, kysytte. En tiedä. Ehkä koin syyllisyyttä. Alemmuutta. Tai olin vain tyhmä ja typerä. Aluksi en välittänyt: olen nykyaikainen nainen, eikä MINUA miehet elätä; teen asiat nurin kurin. Sittemmin, koska minulla meni hyvin ja hänellä huonosti. Ei joku "satunnainen" 50€/kk ollut mulle summa eikä mikään. Tavallaan se oli hyväntekeväisyyttä. Vaikkakin olis ollut parempiakin kohteita... ja BTW: kaikki velat maksoin yksinäni ja niihin meni 14 vuotta. Eipä ole asuntosäästöjä päässyt kertymään.

Idiootti jatkaa...

Mies ei myöskään koskaan viitsinyt opetella tämän maan kieltä. Melkein 20 vuotta Suomessa, niin tosin osasi sanoa "kitos", kun seteliä kouraan tarjottiin.

Kulta ei koskaan hyväksynyt tätä hyväksikäyttöäni, mutta antoi fiksusti minun tajuta se itse. En varmaan suhteemme alussa olisi hyväksynyt kritiikkiä tilanteesta, sehän olisi pakottanut minut katsomaan itseäni ja riisumaan itsepetoksen lasit päästäni ja pannut toteamaan, että olen todellinen hölmö. Ja se on pahinta kaikesta: tunnustaa tehneensä kamalan/kamalia virheitä, joilla on kauaskantoisia seurauksia.

Sulla kesti 20vuotta että tajusit olevasi hyväksikäytetty  s  u v a k k i

Ei hyvä sylvi. Ja jos tollasille yrittää keskusteluissa puhua järkeä...

Miksi joka ketjussa pitää jonku vajakin tulla aukomaan rasistista päätänsä?

Omalla äidilläni on joitakin mielenkiintoista tapoja omaisuuteen liittyen.

Esimerkiksi joitakin vuosia sitten en pystynyt muuton yhteydessä ottamaan kaikkia tavaroitani seuraavaan väliaikaiseen ja valmiiksi kalustettuun asuntoon. Äitini sitten lupasi että voin tavarani siksi aikaa tuoda hänen luokseen (varastoon), ettei tarvitse varastoa erikseen vuokrata. Kun myöhemmin joidenkin kuukausien päästä olin menossa hakemaan tavaroitani, niin jännästi niistä aika iso osa oli löytänyt tiensä äidin olohuoneeseen ja makuuhuoneeseen. Millään ei olisi kuulemma raskinut niitä mulle antaa "kun tämäkin matto on niin hieno". No kai minä tiedän sen olevan hieno, kun itse olen sen itselleni ostanut. Yritti monista tavaroista väittää että eihän ne mun edes ole, itse hän on ne joskus ostanut ja nehän oli vaan mulla lainassa. Vähän oli tunne että ei voi olla totta, olisi pitänyt sittenkin vuokrata se erillinen varasto.

Toinen tapaus oli esimerkki viherkasvit. Äiti oli heittämässä roskiin rumannäköiseksi menneitä kasveja. Koitin sanoa että niistä saa hyvät vielä kun vain ruukuttaa uudestaan, leikkaa, lannoitttaa yms ja minä voin auttaa. "Ei, ei hän halua niitä enää, roskiin roskiin kaikki vaan". No vein mukanani osan kasveista ja tein hoitotoimenpiteitä. Kas kun parin kuukauden päästä äiti näki uuden elämän saaneet kasvit ja tottakai vaati niitä takaisin koska nehän ovat hänen. No en antanut sillä roskiinhan hän ne viskasi eikä uskonut mua että noista vielä olisi johonkin.

Kolmas esimerkki on ihan vain vaikka maljakkojen antaminen. Tarvitsin siis lainaksi maljakoita juhliin, en ollut löytänyt sopivia ja kysyin äidiltä lainaan. "Ota nuo. Pidä ne, en minä niitä halua enkä tarvitse. Pidä itselläsi niin ei tarvi käydä ostamassa uusia kun en minä niitä mihinkään käytä." Kuinka ollakaan niin vuoden päästä tulikin jo viestin että tuonko ne hänen maljakot hänelle. Toki vein, enhän niitä alunperinkään tarvinnut kuin lainaksi. Vähän taas kuitenkin ihmettelin että mikä hinku hänelle on lahjoittaa ja antaa pois tavaroita, joita kuitenkin vaatii myöhemmin takaisin.

Up

Lisää!

We want more!

Entinen naapurini kutsui silloin tällöin kylään ja kahville, ja sitten kun menin, niin lähti aina itse johonkin ja jätti minut hoitamaan lapsiaan. Ei edes kysynyt minulta, että sopiiko, vaan ilmoitti että nyt hänen täytyy käydä paikassa x ja x. 

Sukulainen tilasi syntymäpäivilleen kaksi voileipäkakkua ja täytekakun. En ole ammattilainen, mutta maksaahan noissa jo aineet ja tekemiseen menee monta tuntia. Sukulainen oli sitä mieltä, että korvaukseksi riittää kutsu paikalle syömään näitä leipomuksia. :D En suostunut.

Aviomieheni oli Moskovassa rakennustöissä ja löysi kolmessa viikossa "elämänsä rakkauden". Koska olin töissä kirjakaupassa, mies pyysi minua ostamaan suomen kielen oppikirjan rakastajattarelleen. En ostanut.

up

Lisää!

Vierailija kirjoitti:

Aviomieheni oli Moskovassa rakennustöissä ja löysi kolmessa viikossa "elämänsä rakkauden". Koska olin töissä kirjakaupassa, mies pyysi minua ostamaan suomen kielen oppikirjan rakastajattarelleen. En ostanut.

Kamalaa!

Olen todella pahoillani.

Tämä on mun pisin ketjuni. Aika huikean uskomattomia tarinoita! Kiitos kaikille, jotka olette kirjoitelleet - kirjoittakaa lisää:)

Ap

Tämä on ollut hyvin silmiä avaava ketju, luin sen kokonaan. Joillain vastaajilla on todella hävyttömiä ihmisiä piireissään. Ilokseni huomaan omien läheisteni olevan hyvinkin kohtuullisia avunpyynnöissään. 

Lähinnä tulee mieleen veljeni perhe, jossa pyydettiin äitiäni säännöllisesti kolmen  lapsen hoitajaksi, että vaimo pääsee viikottain jumppaan. Äiti hoiti, mutta valitti minulle sen raskautta. Ei veljelle kuitenkaan sanonut mitään. Toisaalta ajattelin, että veljeni tietenkin kysyy apua sieltä, mistä helpoiten lastenhoitajan saa, eikä häntä voi siitä syyttää. Ei kai nähnyt, että rasittaa koko ajan sitä samaa vanhaa naista. Toisaalta mietin että äidin pitäisi aikuisena ihmisenä itse määritellä rajansa ja opetella sanomaan ei. Siitä sanoinkin äidille, mutta ei se oppinut. Aika paransi tämän, veli muutti niin, että äitiä ei enää voinut pyytää lastenvahdiksi. Nyt lapsetkin ovat jo isoja.

Mitään tämän törkeämpää ei tule mieleen. Siitä voin kyllä kiittää hyvää tuuriani.

Mietin myös tätä ketjua lukiessa, että helpolla olen päässyt. Mulla on parin sukulaisen kanssa käynyt niin, että ovat olettaneet kun ovat tulleet katsomaan vastasyntynyttä, että saavat hoitaa häntä. Että siis minä ja mies painuisimme kauppaan tms., ja sukulainen jäisi sitten hoitamaan vauvaa, ilmeisesti ihan vaan siksi että on niin eriä olla sen vauvan kanssa kaksi.

Minulle on todella outoa käytöstä tuollainen, en ikinä olettaisi ylipäätään että saan hoitaa kenenkään vauvaikäistä lasta, ellei minua varta vasten pyydettäisi siihen. Ehkä yli yksi veen kohdalla olen saattanut mm. kummipojan kohdalla sanoa, että minä kyllä hoidan mielelläni jos tarvetta tulee. 

No tähän liittyen tuli mieleeni myös, että anoppi oletti saavansa leipoa mm. 1v kakun, hoitaa 1v kuvat valokuvaajalla, siis oletti, ei kysynyt. Oli järkyttynyt kun sanoin että itse hoidan tarjoilut ja poikansa kanssa hoidamme valokuvaukset. Ilmeisesti hän oli omassa mielessään ajatellut, että nämä ovat mummon "reviiriä".

Noista onneksi jo aikaa, ja nykyään toisen lapsen kohdalla ei ole ollut samanlaisia ongelmia enää. Esikoisen kohdalla oli kyllä monenlaisia olettamuksia ja pyyntöjä, mitkä tulivat yllätyksenä ja kummastuttivat.

Opiskeluaikana kaveri yritti painostaa minua ja kolmea muuta kaveria mukaansa keikalle ja shoppailumatkalle Helsinkiin omien synttäreidensä kunniaksi. Elimme kaikki muut opintotuella, paitsi tämä pyytäjä asui vanhempiensa nurkissa ja teki osa-aikatyötä, jonka tulot olivat hänen "huvirahaansa", kun montaa työtä paiskivat vanhemmat maksoivat kalliin maun omaavan kaverin asumisen, ruoan, auton, bensat, lemmikit ruokineen, tarvikkeineen ja eläinlääkärimaksuineen, jatkuvan vaateshoppailun ja huoneen uudelleensisustamisen, uusimman elektroniikan jne.  Kukaan meistä muista ei ollut edes kiinnostunut tästä keikasta, joka oli tämän synttärisankarin suosikki. Liput olisivat olleet yli 100€ + matkat + yöpyminen + se shoppailu jne. Olimme kaikki köyhiä ja asuimme vieläpä Keski- ja Pohjois-Suomessa, joten matkakulutkin olisivat äkkiä tulleet isoiksi. Kaveri loukkaantui hirveästi kun kaikki kieltäytyivät ja syytti meitä "köyhäilijöiksi" ja huonoiksi ystäviksi. Ei ole enää erinäisistä muistakin syistä kaveripiirissä.

Yhdelle kaverille tarjosin juomia muutamia kertoja, kun korttinsa ei toiminut/sillä oli rahat loppu. Kerran vein ruokakassin, kun ei ollut rahaa tilillä jälleen kerran. Pari kertaa lainasin rahaa pyynnöstä, nämä sain aina takaisin sentään. Usein kuskasin pieniä matkoja maksutta. Annoin pari vaatetta ja kengät jotka ei istuneetkaan itselle muttei voinut palauttaakaan. Nää kengät oli kalliit ja lähes käyttämättömät, olisi saanut varmaan ainakin 20 e rahaa kun olisin myynyt jossain, mutta kaveri kulki tyyliin reikäisissä tennareissa keskellä pahimpia loskakelejä. Itse pärjäsin miten milloinkin, molemmat saatiin kuitenkin saman verran tukia suunnilleen. Etsin töitä, hän ei. Hän sai usein enemmän rahaa erinäisistä syistä, mutta käytti rahan kaikkeen ei niin pakolliseen. Mutta en avustanut isoilla summilla yhteensä, ehkä satanen rahan muodossa tuli käytettyä pitkällä aikavälillä näihin "palveluksiin". Muutamia tarpeettomia pikkujuttuja myös. Päätin silloin vähän kerrallaan auttaa kaveria kun nää jutut tuli esiin. Itse en tarvinnut rahaa yhtä paljon kuin seuraa työttömän masentavaan arkeen. Ja auttaminen kuului mielestäni jossain määrin ystävyyteen. Tämä suhde ei tosin ollut hänen puoleltaan ystävyyttä, selvisi onneksi suht pian.

Kerrankin, kun mulla oli rahat loppu, tää kaveri halusi ehdottomasti, että juon hänen ja miesystävänsä kanssa. He oli ostaneet yhdessä kaljaa, jotain halpista se oli tietty, mutta meni alas. He voi kuulemma tarjota niitä kun mulla on huono tilanne. Join omaa juomaa enimmäkseen, vodkaa ja mehua tms. kun taas he veti niitä kesän lämmittämiä kaljoja mun sohvalla. Itse join näitä kaljoja kaksi (2). Menimme heidän tuttunsa luokse, ja jossain kohtaa huomasin, että vodkani oli kävellyt pois laukustani ja kaatunut kaverin miehen ja tämän tuttavan suuhun. Onnetonta kun olisin voinut ne jämät itsekin kotiuttaa, mutta ei ollut iso menetys. Annoin olla ja päätin että nää miespuoliset pulsut menee mustalle listalle, kun oli muutenkin rasittavia.

Mutta sitten myöhemmin, tyyliin viikon päästä kun olin edelleen tosi tiukilla rahallisesti, kaveri ilmoitti että nyt on sun vuoro tarjota illan juomat, kun mä sillon viimeksi hei. Viitaten siihen alle kahden euron arvoiseen lähes väkisin "tarjoamiseen".

Siinä kohtaa listasin kaiken avun mitä olin hänelle antanut. Paljon paljon pieniä juttuja joita ei koskaan korvattu. En pyytänyt korvausta, kun aattelin et vielä tää tästä tasaantuu. Mutta tää apu menikin vaan yhteen suuntaan. Ei tarvinnutkaan enää maksaa ja sain lahjaksi pienen pullon vodkaa ja sukat.

Itsekkyys näkyi kaikessa, olin jatkuvasti hänen absurdien murheiden kuuntelija. Itsehän tää tyyppi hylkäsi heti kun olisin tarvinnut heikkona hetkenä henkistä tukea. Ajan myötä tajusin koko ajan selkeämmin, miten suuren palveluksen hän teki häipymällä elämästäni.

Kerrankin hän löysi kaapistaan sellaisen hyvin halvan näköisen, kolhiintuneen pyöreän paperivalaisimen, ja sanoi jotain että ei mulla oo paikkaa tälle ollu vuosiin muttei viitti heittää poiskaan. Sanoin että mulla kyllä puuttuis keittiöstä valaisin, ei oo ollu rahaa ostaa mitään kivaa niin oon lykännyt hankkimista. Niin siihen tää sano et aijaa, antaisin tän sulle, mut joku saattaa viel tarvita tätä jossain. Että jos lainaan (...?) sulle tän lampun, niin voit palauttaa, jos joku tarvii sen. Olin ihan et kiitos, mutta ei kiitos! En ole sinulle ilmeisesti kukaan, toivottavasti joku vielä tarvii tota sun aarretta :D

Ja monia muita outoja olettamuksia esim. mun jääkaapissa olevien ruokien omistussuhteista ja siitä voiko toisen reseptilääkkeitä napsia ilman lupaa. Eniten kuitenkin harmitti kun loppupeleissä huomasi, että se apu oli hänelle niin itsestäänselvää ja oikeutettua, ei jotenkin tajunnut et kaikki ne jutut mihin hänen rahat ei yleensä riittäneet, maksoi mulle saman verran.

Mulla oli myös kaveri lukioaikana, joka oli ns. syntynyt kultalusikka suussa. Kun me muut ei lähdetty baariin taksilla vaan bussilla, oltiin "köyhäilijöitä" jne.

No, hän muutti sitten omilleen (vanhempien maksamaan omistuskämppään) yliopistoon mentäessä ja joutui ekaa kertaa menemään osa-aikatöihin (ilmeisesti isin kukkaronnyörit eivät enää maksaneet käyttörahaa) ja yhtäkkiä rahan käyttö olikin hirveää ja hän muuttui pihiksi. Esim. illanistujaisissa hän laski/arvioi jokaisen nyyttäriperiaatteella tuomat jutut ja jotenkin AINA hänen jutut olivat muka kalliimpia. Kerran maksoin hänelle 10 snt tästä suuresta vääryydestä. Huom! olimme kaikki siis opiskelijoita/osa-aikatyössä/omillamme. 

Eräs "kaverini" tuli kylään ja kysyi voisiko lainata autoani hetkeksi jotta pääsisi 15km päähän käymään, menisi noin tunti. Sanoin ok ei tossa mitään käy vaan. Autossa oli lainaushetkellä reilut puoli tankkia bensaa. Palautti autoni 6 tunnin kuluttua sanoen "Sori kesti vähän pitkään tällä kertaa...." Ja olin että jaahas vai niin. Lähti samalla menemään.  Seuraavana aamuna menin autolleni, tankki rutikuiva (hörähti kerran ja sammui sille paikalleen) ja matkamittariin ilmestynyt yli 450km ajoa lisää. Sillälailla. Olikin sitten vihoviimeinen kerta kun kenellekään autoani lainasin.

Sama kyseinen "kaveri" levitteli minusta pitkin kyliä täyttä paskaa. Oli myös käsittämättömän katkera tai mustasukkainen minulle, syystä jota en koskaan tiedä. Hän itse on ollut jo kuolleena jonkin aikaa joten vaikea sitä on enää kysyäkään. Nämä paskanjauhamiset ym paljastuivat vasta hänen kuolemansa jälkeen. Mainittakoon esimerkkinä vaikkapa sellaisen että oli sanonut eräälle naiselle joka oli jutellut hänelle olevansa kiinnostunut minusta, minun olevan turvallisesti naimisissa. Tuona ajankohtana en ollut edes koskaan kihloissa ollut.

Mulle tulee mieleen pari vuotta vanhempi serkkuni, joka sai lapset parikymppisenä. Kun lapset olivat pieniä, serkku oli miehensä kanssa kesät töissä ja päiväkoti oli kiinni. Minä olin työtön, joten serkku päätti sitten että kun mulla ei kerran ole mitään tekemistä (paitsi yrittää saada niitä töitä??), niin minähän voin tulla kahdeksi viikoksi hoitamaan lapsia! Hän sanoi maksavansa kahdesta viikosta 50 euroa, joka oli hänen mielestään suuri summa, koska hänen äitinsä vahtisi lapsia toiset kaksi viikkoa eikä hänelle tarvinnut maksaa mitään.

Serkku sai myytyä tämän hukin minulle sillä, ettei lasten kanssa tarvitse tehdä mitään, ne leikkii keskenään ja vähän puuroa lämmität niille. Serkku varmaan hoitaakin lapsiaan näin, mutta minulla ei ole sydäntä maata sohvalla kun lapset haluaa ulos leikkimään ja iloitsevat aikuisesta jota kerrankin kiinnostaa tehdä jotain. Ostin omasta pussistani lapsille myös sämpylöitä, juustoa, maitoa ja jätskiä, koska serkku oli jättänyt heille ruuaksi tosiaan vain sitä puuroa, ja lapset olivat selvästi nälkäisiä! Hoidin lapsia joka päivä yli 8 tuntia ja yhdellä puuroaterialla olisi pitänyt heidän siitä selvitä, aktiivisten kasvavien lasten.

Tämän jälkeen en ole suostunut kun serkku on ehdotellut samantyylisiä hoitokeikkoja. Serkun lapset ovat mukavia ja voin tavata heitä muutenkin, ihan kyläilemällä ja omasta halustani, ilman että ahdistaa ja ottaa päähän ja tulee hyväksikäytetty olo.