Isä hylkäsi lapset uuden onnen takia. Miten selviämme tästä? :(

Vierailija kirjoitti:

Kyllä se vielä helpottaa vaikka nyt ei siltä tunnu. Kannattaa pyytää läheisiltä apua jos vaan mahdollista.

Mun ex-mies ei ole kanssa ollut lapsensa kanssa tekemisissä ja valitettavasti kääntänyt asian niin että minä haluaisin näin muka olevan yms.

Kyllä ne lapset itse sen kuvion sitten hoksaa vaikka sitä ei ihan suoraan sanasta sanaan kerrokkaan kun ovat tarpeeksi vanhoja. Surullistahan se on mutta itsekin vaan yrittänyt keskittyä niihin muihin hyviin asioihin elämässä.

Näin.

Mun ex jätti hakematta tyttöjään viikonloppuinaan tai tapaamisiltoinaan, teki ohareita toisensa jälkeen. Minä koitin järjestellä kaikin mahdollisin tavoin isälle mahdollisuuksia tavata lapsiaan edes hetken; ehdotin että hakis hoidosta ja tois kotiin, kävis hakemassa pyöräilemään, puistoon potimaan palloa tms. ihan _mitä tahansa_ mutta koskaan se ei mitään tehnyt.

 Lapset syyttivät mua että MINÄ estän heitä näkemästä isäänsä, "koska miks muuten me ei sitä nähtäis!!!" 

Miljoona kertaa kävi mielessä että sanon kummallekin millainen paska ja munaton mätisäkki heidän isästään on tullut, mutta en. Koitin joka ainoa kerta rauhallisesti olla ja selittää asiaa parhain päin lapsille, keksin syitä miksi ei iskä voinut hakea jne. Tein mitä tahansa että heillä olisi ollut vähän helpompi olla isän ikävänsä kanssa. Lapset oli silloin 10 ja 6.

Nyt lapset on 16 ja 12 ja niin valitettavaa kuin se onkin, kumpikaan ei halua enää mennä isälleen. Eivät edes käymään pariksi tunniksi. "ei sitä kiinnosta" on syy, mikseivät halua mennä. Pari vuotta sitten oli vielä aika, kun koitin saada exän ymmärtämään että hän siinä häviää ja paljon, jos ei ota takaisin isän rooliaan vielä kun olisi voinut, mutta eihän se luonnollisestikaan mua kuunnellut. 

Ja kyseessä ei ole mikään alkoholiongelmainen tms. vaan ulkoisesti aika tavallinen suomalainen mies.

Mut vian ei tartte olla iso kun se on päässä.

Meillä kans tällainen tilanne. Kaikkeni olen yrittänyt ja hypin täällä melkein seinille epätoivosta kun isä ei ole kiinnostunut pienestä lapsestaan, joka tätä kuitenkin niin kovin rakastaa.

Lähestymispakko isille. Toivon tällaista lakialoitetta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On tämä sairasta hommaa. Olen joskus kuullut, että erotilanteessa vanhemmat saattavat kostaa asioita lasten kautta, mutta olen luullut, ettei kukaan ole oikeasti noin hullu. Tänne ketjuun tulevat viestit ja peukutukset kyllä osoittavat, että olen luullut väärin...

Että se olisi jotenkin lähivanhemmalta, joku uhraus, että sopisi etävanhemman kanssa, että missä ja milloin voi lapset tavata. Kyllä se on kuulkaas niin, että katkera ja vihainen lähivanhempi vaikuttaa sillälailla (ainakin pieniin lapsiin) ettei lapset välttämättä halua (voivat sanoa niin) koska vaistoavat, ettei lähivanhempi tästä pidä. Minusta lähivanhemman on hyvitettävä tuo lapsissaan aikaansaama reaktio sillä, että tukee lapsia siinä, että nämä voisivat tavata etävanhempaa. Kyllähän se vanhemmuus tietysti ponnisteluja vaatii, mutta ei tuota nyt aivan kohtuuuttoman suurena ponnistuksena voi pitää.. M30 ja perheenisä

Et varmasti vieläkään tiedä totuutta jokaisen näkökulmasta. Miten toi sun yksipuolinen vain oman elämäsi kokemus nyt liittyy ap:een tilanteeseen? Siinä isää ei kiinnosta lapset. Se on sit ihan eri someraivo aihe kun äidit ns kostaa lasten kautta jotain eroa. Kyllähän se isyys ponnisteluja vaatii ja ei ole kohtuutonta pitää välit lapsiin kun eroaa. Miehet ei vaan viitsi ja syyttävät sitten exää asiasta. Sun mielipiteet eivät ole faktoja vaan sun näkemyksesi ja olet liian nuori ymmärtämään kaikkea. Joten lopeta vouhkaaminen.

Et todellakaan tiedä, oikeassa olet. Neuvoni ja se mitä haluan tässä sanoa on tämä:

1. Lapselle molemmat vanhemmat ovat tärkeitä ja ne tulisi oppia tuntemaan edes jollain tavalla (siis vaikka vanhempi olisi sika, pettäjä, mt-ongelmainen, alkoholisiti, narsisit tms. tietysti asiaa muuttaa jos henkilö on todella lapsille vaarallinen, mutta silloinkin esim. valvotut tapaamiset ovat mahdollisia)

2. On ymmärrettävää, että lähivanhempi saattaa itse kokea etävanhemman vastenmielisenä eikä halua edes muistaa koko ihmistä. Siitä huolimatta on muistettava kohta 1. Lähivanhemmalla on parhaat mahdollisuudet vaikuttaa siihen, että lapsen etu toteutuu.

3. Lähivanhempi ei saisi tarkoituksella (käytännössä lapsi aistii, mutta ei tarkoituksella) mustamaalata etävanhempaa lapsille. Lähivanhemma pitää tehdä lapsille selväksi, että on ok että tapaatte etävanhempaanne.

4. Jos lapsi vieraantuu etävanhemmasta on syytä pohtia onko lähivanhempi osaltaa tähän vaikuttanut. En väitä, että vieraantuminen olisi aina lähivanhemman syytä, kuten olen aikaisemmissa viesteissäni kirjoittanut minusta lähivanhemman on kuitenkin tehtävä parhaansa.

5. Laitan tämän nyt vielä omaksi kohdakseen... Tuo kun sanon että on tehtävä parhaansa tarkoittaa myös sitä, että jos vieraantuminen siitä huolimatta tapahtuu, niin se ei tietenkään ole lähivanhemman vika.

Tuossa siis ajatukseni siitä miten erotilanteessa tulisi toimia. Tottakai jokainen tilanne on erillainen, mutta en ymmärrä miksei ohjeeni sopisi 99 % tilanteista.

Tuo minun henkilökohtainen kokemukseni liittyy tähän asiaan sten, että jos äitini ei olisi ponnistellut meidän lasten ja isänvälisen suhteen eteen, niin kyllä olisi jäänyt isä meille aika vieraaksi.. Tiedän, ettei satojen kilometrien päässä asuva rapajuoppo olisi meihin yhteyttä pitänyt ilman äitimme aktiivistuutta. 

Tietenkin miehen (tai naisen) pitäisi osaltaan huolehtia yhteydenpidosta lapsiin. Mutta muista mikä on lasten etu. Tiedän, että petettyä ja jätettyä kiusaa tämä minun ajatukseni, että hänenkin tulisi olla asiassa aktiivinen. Silloin kun kyse on lapsen edusta ei ole mielestäni järkeä käydä juupas jaapas eipäs väittelyä siitä kumman velvollisuus mikäkin asia olisi vaan on huolehdittava ainoastaan siitä, että itse tekee parhaansa. Minusta on todella väärin, että vaikka exä ei olisi ottanut lapsiinsa yhteyttä kuukauteen niin sitten lähivanhempi ottaa sen asenteen, että "omapahan on asiansa". Se ei ole eksän oma asia kyseessä on lasten etu ja molempien vanhempien on huolehdittava lasten edusta. Jos toinen on vähän tyhmä niin asian voi onneksi korjata sillä, että on itse vähän fiksumpi...

Mielipiteeni ei ole faktoja, mutta mielestäni aika hyvin perusteltuja. Nuoresta 30 vuoden iästäni huolimatta nämä asiat ovat minulle tutumpia kuin monelle 100 vuotiaalle, enkä nyt vain tarkoita tuota omaa kokemustani... Sinä voisit itse lopettaa tuollaisten viestien lähettelyt, jossa ei tuoda oikeastaan mitää sisältöä tähän kesksuteluun. Tyyliin "et sinä tiedä mistään mitään, eikä mielipiteesi ole faktoja" M30 ja perheenisä

Niin että se on lähivanhemman tehtävä siis sen KAIKEN muun lisäksi paapoa lähtenyttä ihmistä kuin pientä vauvaa. Tehdä kuperkeikkoja ja ihmetekoja saadakseen lapsensa hylänneen näkemään lapsiaan. Ymmärtänet että lasten kasvattamisessa on jo oma hommansa. Ei oikeasti voida olettaa että kaikki jaksavat ajella satoja kilometrejä hylänneen perässä saati että heillä olisi aina siihen varaa. Jos se kunnon vanhempi haluaa sen kadonneen sijaan keskittyä lapsiinsa niin onpa outoa.

Voi hyvänen aika... Siis paapoa? Onko se paapomista, jos laittaa muutaman viestin ja soittaa muutaman puhelun, yrittää puheillaan viestiä sekä lapsille, että etävanhemmalle, että olisi hyvä, että pitäisitte yhteyttä. Ei siihen mitään sen ihmeellisempää minusta tarvita. Eli tuo ei todellakaan ole resurssi kysymys. Kun minä sanon, että on tehtävä paarhaansa, niin en minä nyt aivan sitä tarkoita, että pitäisi exälle ostaa talo naapurista, jotta voisi lapsia nähdä...

Jos tuon yhteydenpidon jättää tekemättä, niin minun mielestäni kyse on vain siitä, että jostain syystä lähivanhempi suhtautuu väliinpitämättömästi lastesa kasvatukseen. (sanotaan nyt tämä itsestään selvyys, että aivan yhtä syylinen on tämä etävanhempi, mutta kuten olen jo miljoona kertaa sanonut, tässä ei syyllisiä tarvitse etsiä, koska LAPSEN ETU)

Tuosta satojen kilometrien päähän ajamisesta, niin ymmärrän hyvin että se alkaa olemaan jo uhraus. Kuten viestissäni kirjoitin olen siitä erittäin kiitollinen siitä äidilleni, hän teki kyllä enemmän kuin voisi "vaatia". Toisaalta olisiko suuri uhraus jos tuollaisen reissun tekisi edes kerran..

Siis ihan oikeesti.

Tuntemani tapaukset.

Äiti yrittää kyllä lähettää viestiä ja soittaa ja sopia jne.

Isä lupaa tulla ja hakea, ei tule, ei lähetä synttärikorttia puhumattakaan lahjasta, varaa on.

Kuinka monta pettymystä äidin kuuluu järjestää lapsilleen? Tai isähän ne pettymykset toki järjestää, mutta kyllä siinä herää jo lastensuojeluvaisto kun isää ei kiinnosta.

Ei ole alkoholisti tms , on vaan niin uuden naisen lumoissa.

Eihän äideillä ( tai ylipäätään lähivanhemmalla) yleensä ole syytä estää normaalin etävanhemman ja lasten tapaamisia, siinähän menee nimittäin ne vapaat viikonloput ja lomatkin jos ei salli tapaamisia sen lisäksi että vie lapsilta etävanhemman.

En osaa sanoa kuinka monta pettymystä tulisi järjestää. Vaikka sanoin, että olen sovitteleva ihminen, niin kyllä minäkin ärähtäisin, jos terve aikuinen mies, toistuvasti rikkoo lupauksesna esim. siitä milloin tulee lapsensa hakemaan. Tekisin exälle selväksi, että tuollainen lupausten pettäminen ei ole reilua sinua eikä lapsia kohtaan. Tuo on varmasti todella ikävä tilanne, eikä sitä oikein voi ratkaista niinkää, että estää kokonaan lapsia tapaamsta isää... Voisiko ratkaisuna olla esim. se, että jos isä vielä kerran pettää lupauksensa tulla lapsiaan hakemaan, niin jatkossa tapaamiset hoidetaan niin, että viet lapset isän vanhemmille ja saa mennä sieltä hakemaan, jos kiinnostaa.... Helpottaisiko, jos asia sovittaisiin, niin että exä haikisi lapset tarhasta/koulusta, ehkä hän ei kehtaisi tehdä ohaireita, jos tarhaan/ ip-kehoon on ilmoitettu, että isä hakee...

Tuo lahjojen/korttien unohtaminen on myös aika surullista lasten kannalta... Ne ovat surullisia pettymyksiä, mutta toisaalta sanotaan, ettei lapsia saa liikaa suojella pettymyksiltä.. Minä varmaan huomauttaisin exää siitä kuinka pahalta tämä unohtelu lapsista tuntuu ja antaisin sitten exän rakentaa sellaisen suhteen lapsiinsa kuin haluaa.. Kuten olen aikaisemmissa viesteissä tuonut esille, ei siitä isästä mitään sankari tarvitse ruveta tekemään.. Pääasia, että lapset saavat häneen itse tutustua, ihastukoot tai vihastukoot... M30 ja perheenisä

Mites ponnistelet yksinäsi kun isää ei kertakaikkiaan omat lapset kiinnosta?

Lapset voi itsekin olla yhteydessä etääntyneeseen isäänsä. Minä itse pidän yhteyttä alkoholisoituneeseen isääni vaikka vanhempieni eron jälkeen äitini ei sietänyt häntä lähistölläkään. En vieritä vastuuta omasta hyvinvoinnistani äidilleni koska ei hänen tarvitsekaan sietää exäänsä tämän eron aikaisten tempauksien vuoksi.

Olen sanonut, että minusta äidin on tehtävä parhaansa. Jos isää ei kiinnosta, niin eihän siinä voi sitten mitään.. Olen edellä sanonut, että jos lapset vieraantuvat isästä, niin voi pohtia onko äiti tehnyt jotain sen hyväksi, ettei näin tapahtuisi. Olen myös sanonut, ettei vieraantuminen ole automaattisesti äitin syy. Jos toista ei kiinnosta, niin ymmärrän oikein hyvin, ettei siinä sitten auta oikeastaan mikään. Ainut asia mitä äiti voi tehdä, niin on mielestäni se, että varmistuu siitä, että tämä tahto on todella aito, eli ei heti ensimmäisten ero kuukausien perusteella tee tätä johtopäätöstä, ettei kiinnosta. Toinen, joka tätä asiaa auttaa tavallaan välillisesti on se, että äiti huolehtii (tekee parhaansa), että lasten yhteys isän puolen sukulaisiin ei katkea.

Tuo kommentti että mielipiteesi eivät ole faktoja johtuu siitä että tyrkyttät hyvin voimakkaasti omaa tarinaasi ja mielipidettäsi jotta kaikkien pitäisi tehdä tasan niinkuin sanot. Minä olen osallistunut tähän keskusteluun hyvinkin tuomalla sisältöä muissa kommenteissani jotka ovat olleet ap:eelle ja koskeneet hänen tilannettaan. Huomaan kyllä että kommentit sinulle ovat olleet täysin turhia. Sen huomaa varsinkin kun vertaat itseäsi 100-vuotiaaseen kokemukseen.

Olen avoin ihminen ja minulle ei ole mikään ongelma tunnustaa, jos huomaan olevani jossain asiassa väärässä. Varsinkaan anonyymillä foorumilla.. Siinä olet kyllä aivan oikeassa, että tuollaiset viestit, jossa vain kerrotaan, että miun mielipiteeni ovat vääriä ilman sen kummempia perusteluita (ainakaan perustelut eivät minua vakuuta) niin eivät ne saa minun päätäni kääntymään. 

Tuoo 100-vuotias nyt oli sellainen heitto, siihen hämmentämiseen, jonka sinä aloitit. Ei ollut sinulta kovinkaan fiksua arvioida minun kokemustani pelkästään ikäni perusteella.. Ikä kun onmonesti  vain numero...

Sun kommenttien perusteella sinulla ei ole mitään mielenrauhaa vaan kytevää vihaa. Suosittelen terapiaa. Tässä pitäisi auttaa apeeta jaksamaan eikä hyökätä hänen kimppuunsa että nyt pilaat lapsesi jos et tee näin ja näin. Sinä olet jumittunut loukatun lapsen rooliin et tiedä apeen roolissa olemisesta.

T.44

Käsittämätöntä, että lähdet tekemään minulle diagnoosia muutaman tänne kirjoittamani viestinperusteella... Minulla on mielen rauha eikä sisälläni kyde vihaa. Sinä taidat olla itse aika jumiutunut omiin näkemyksiisi, kun vain lyöt nyrkkiä pöytään ja kun et keksi perusteluita mielipiteillesi, niin alat toista mustamaanlaaman henkilökohtaisella tasolla. Terapia ei olisi sinullekkaan pahitteeksi...JATKUU

JATKUU

Nimenomaan vanhemmuus vaatii ponnisteluja , myös siltä joka lähtee.

Olen nähnyt kyllä sivusta mitä on se että isä ei kertakaikkiaan halua lapsiaan tavata, ei muista mitään merkkipäiviä yms.

Kerropa nyt mitä siinä tilanteessa äiti voi tehdä?

Minä en ainakaan keksi.

Aikuista ihmistä on vaikea pakottaa.

Enkä hyväksy sitä että tahallaan etäännytetään tai puhutaan pahaa.

Mutta kai sillä ädinkin jaksamisella on rajansa jos toista ei vähempää voisi kiinnostaa.

Valitettavaahan se on, ettei äiti voi tehdä mitää jos isää ei oikeasti kiinnosta. Kun sanon että "oikeasti" niin tarkoitan sillä sitä, että se ei välttämättä tarkoita, ettei exää oikeasti kiinnosta, jos hän eron pyörteissä kerran sanoo, ettei halua tavata lapsia tai että exä ei kuukauteen eron jälkeen tapaa lapsiaan. (en halua määritellä mitään tarkkoja aikarajoja sille mikä sitten osoittaisi sen, että exä on mielipiteensä kanssa tosissaan, jokainen arvioikoon oman tilanteensa itse.) M30 ja perheenisä

Ilokseni tänne on tullut tuollaisia viestejä, joissa kerrotaan siitä kuinka lähivanhempi on yrittänyt järjestellä asioita niin, että etävanhempi voisi tavata lapsiaan. Surullista, että tapaamiset ovat kariutuneet siihen, ettei etävanhempaa kiinnosta tapaamiset. Esim. meidän perheen tarinassa ongelmahan oli siinä ettei isällämme ollut kykyä olla hyvä vanhempi ja tavata meitä lapsia (vakava alkoholi ongelma, pitkä välimatka ja taloudelliset ongelmat). Isällämme oli kuitenkin halua pitää yhteyttä meihin lapsiin. Tuossa on todella siis eroa johtuuko yhteydenpidon estyminen tuosta kyvyttömyydestä vai haluttomuudesta... Kyvyttömyyden eteen on varmaan yleensä helpompi tehdä asioita.. Haluttomuuden eteen ei oikeastaan voi kuin yrittää puhua järkeä. Enkä siis tarkoita, että tuota järkeä pitäisi yrittää vuosi tolkulla jankuttaa, mutta minusta olisi fiksua, ettei tuossa asiassa antaisi periksi ennen kuin tilanne eron jälkeen on hieman rauhoittunut... Eli jos isä eron pyörteissä sanoo, ettei halua tavata lapsia, niin minusta olisi fiksua kysyä asiasta vielä muutaman kuukauden päästä uudelleen... M30 ja perheenisä

Vierailija kirjoitti:

Ilokseni tänne on tullut tuollaisia viestejä, joissa kerrotaan siitä kuinka lähivanhempi on yrittänyt järjestellä asioita niin, että etävanhempi voisi tavata lapsiaan. Surullista, että tapaamiset ovat kariutuneet siihen, ettei etävanhempaa kiinnosta tapaamiset. Esim. meidän perheen tarinassa ongelmahan oli siinä ettei isällämme ollut kykyä olla hyvä vanhempi ja tavata meitä lapsia (vakava alkoholi ongelma, pitkä välimatka ja taloudelliset ongelmat). Isällämme oli kuitenkin halua pitää yhteyttä meihin lapsiin. Tuossa on todella siis eroa johtuuko yhteydenpidon estyminen tuosta kyvyttömyydestä vai haluttomuudesta... Kyvyttömyyden eteen on varmaan yleensä helpompi tehdä asioita.. Haluttomuuden eteen ei oikeastaan voi kuin yrittää puhua järkeä. Enkä siis tarkoita, että tuota järkeä pitäisi yrittää vuosi tolkulla jankuttaa, mutta minusta olisi fiksua, ettei tuossa asiassa antaisi periksi ennen kuin tilanne eron jälkeen on hieman rauhoittunut... Eli jos isä eron pyörteissä sanoo, ettei halua tavata lapsia, niin minusta olisi fiksua kysyä asiasta vielä muutaman kuukauden päästä uudelleen... M30 ja perheenisä

Eipä 'diagnoosini' perustunut vain muutamaan kommenttiin. Lasketaan niin huomataan että olet tänne kommentoinut eniten. Ja olen kyllä samaa mieltä vieläkin, olet vihaa täynnä kun vieläkin täällä raivoat vastauksen jokaiseen viestiin. Ja minä olen lasteni kanssa terapiassa, kiitos pakoilevan exäni.

T.44

Eipä 'diagnoosini' perustunut vain muutamaan kommenttiin. Lasketaan niin huomataan että olet tänne kommentoinut eniten.

Älä ota asioita niin kirjaimellisesti. En jaksa ruveta laskemaan kommenttejeni summaa tähän ketjuun. Mutta olen vakaasti sitä mieltä, ettei kommenttieni määrä ja laatu (tässähän keskustellaan aika suppeasta aiheesta) ole niin merkittävä, että ammattilainenkaan pystyisi tekemään niiden perusteella kovinkaan hyviä johtopäätöksiä minun persoonallisuudestani.

Ja olen kyllä samaa mieltä vieläkin, olet vihaa täynnä kun vieläkin täällä raivoat vastauksen jokaiseen viestiin.

Vaikka toin esille sen mieleipiteeni, ettei toisten persoonallisuuden ja älykkyyde arviointi ole kovinkaan hedelmällistä tässä kesksutelussa, niin siitä huolimatta et ota mitenkään kantaa minun mielipiteeni perusteluihin. Sinä vaan jankaat, että oletpas sinä vihainen ja raivoava...

Olen varmasti jossain määrin sokea omia tekstejäni kohtaan, mutta oma näkemykseni on se, ettei niissä ole vihaa ja raivoa. Tuon varmaan aika terävästi oman mielipiteeni esille ja yritän parhaani mukaan sen perustella.

Ja minä olen lasteni kanssa terapiassa, kiitos pakoilevan exäni.

Ikävää, että teillä on tuollainen tilanne. Toivottavasti saatte apua terapiasta ja saatte elämänne järjestykseen. Jos yrityksistäsi huolimatta olet yrittänyt saada eksääsi kiinni, niin varmaan tuo pakoilu sitten osoittaa sen, ettei eksääsi lapset kiinnosta. Mitä tulee tähän kiinnostuksen puutteeseen, niin viittailen siihen mitä olen tänä aamuna asiasta kirjoittanut... Vaikka minua henkilökohtaisesti täällä mollaatkin niin siitä huolmitta toivotan vilpittömästi tsemppiä Teille. M30 ja perheenisä

T.44[/quote]

Lapset voi itsekin olla yhteydessä etääntyneeseen isäänsä. Minä itse pidän yhteyttä alkoholisoituneeseen isääni vaikka vanhempieni eron jälkeen äitini ei sietänyt häntä lähistölläkään. En vieritä vastuuta omasta hyvinvoinnistani äidilleni koska ei hänen tarvitsekaan sietää exäänsä tämän eron aikaisten tempauksien vuoksi.

Tuohon yllä olevaan jäi vastaamatta viestissä 204..

Siis tottakai tässä asiassa tulee ottaa huomioon lasten ikä ja muutenkin kokonaisuus.. Jos lapset ovat 17-vuotiaita, niin eihän siinä varmaan hirveästi mitään roolia tuolla lähivanhemmalla ole tässä tilanteessa. Kuten olen sanonut, niin lähivanhemman tehtävä on mielestäni osaltaa yrittää huolehtia, ettei tuo yhteys erotilanteessa katkeaisi.. Sitten kun lapsilla on eron jälkeen yhteys etävanhempaan, niin eihän sillä "äidillä" siinä kovinkaan paljon ole enään tekemistä, lähinnä käytännön asioista sopiminen, jos lapset eivät niitä itse voi suoraan "isän" kanssa sopia...

Tuo, ettei lapsen hyvinvointi olisi äidin vastuulla, niin eiköhän se lapsen hyvinvointi vaan ole sillä huoltajalla... Tässäkin se ikä tietysti huomioiden... M30 ja perheenisä

Sinulle vielä T44 kun kerroit, että sinulla on aiheena oleva ongelma päällä ja käyt terapiassa, niin voisitko kysyä terapiassa mitä mieltä terapianpitäjä on minun täällä esittämistäni ajatuksista? M30 ja perheenisä

Vierailija kirjoitti:

Sinulle vielä T44 kun kerroit, että sinulla on aiheena oleva ongelma päällä ja käyt terapiassa, niin voisitko kysyä terapiassa mitä mieltä terapianpitäjä on minun täällä esittämistäni ajatuksista? M30 ja perheenisä

Minulla on kokemusta terapiasta samaan aihepiiriin liittyen, ja vaikka en silloin sinusta tiennytkään, niin keskustelin myös siitä, mitä lähivanhemmalta voi odottaa ja mikä on hänen roolinsa lasten ja etäisän välissä. Vastaus oli hyvin selkeä: Lähivanhemman tehtävä on pitää itsestään ja lapsista mahdollisimman hyvää huolta. Hänen ei tarvitse käyttää voimiaan etävanhemman virheiden siloitteluun, eikä hänen tarvi keinotekoisesti pitää yhteyttä etävanhempaan. Jos välit ovat tulehtuneet, on hyvä pitää yhteydenpito minimissä ja viestittää vain välttämättömät (tyyliin Mirkku on lääkärissä, tapaaminen pitää siirtää).

Mikäli isä ei tule tapaamisiin sovitusti, ei kannata kertoa lapsille tapaamisista etukäteen, jotta he eivät joudu jatkuvasti pettymään. Lasten on kyllä hyvä kokea pettymyksiäkin, mutta tuollainen jatkuva ja toistuva hylätyksi tuleminen on todella haitallista lapsille. Jos isä sitten joskus ilmestyykin, se on enemmänkin iloinen yllätys ja yökyläkassin saa kyllä pakattua tarvittaessa nopeasti.

Eron syistä pitää kertoa rehellisesti jos lapset kysyvät, kuten myös omista tunteistaan, mutta etävanhemman haukkuminen ja valehtelu on väärin. (vrt. Erosimme, koska isä rakastui toiseen naiseen ja tahtoi muuttaa hänen luokseen. Olen todella surullinen, en olisi tahtonut, että perheemme hajoaa./Erosimme, koska se s****nan k***pää ei selvästikään rakasta ketään meistä. Olen todella vihainen ja haluaisin ampua sen m**kun ja te ette sitten ole enää missään tekemisissä hänen kanssaan, vaikka hän myöhemmin yrittäisikin soittaa!) Tapaamisia ei saa estää, jos niistä ei ole suoranaista haittaa lapsille (väkivaltaa, päihteitä, lapsikaappaus tms.), mutta tapaamisten järjestäminen on etävanhemman tehtävä. Tapaamiset, lomat ja elatusmaksut kannattaa ehdottomasti sopia aina kirjallisina, vaikka välit olisivat hyvätkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sinulle vielä T44 kun kerroit, että sinulla on aiheena oleva ongelma päällä ja käyt terapiassa, niin voisitko kysyä terapiassa mitä mieltä terapianpitäjä on minun täällä esittämistäni ajatuksista? M30 ja perheenisä

Minulla on kokemusta terapiasta samaan aihepiiriin liittyen, ja vaikka en silloin sinusta tiennytkään, niin keskustelin myös siitä, mitä lähivanhemmalta voi odottaa ja mikä on hänen roolinsa lasten ja etäisän välissä. Vastaus oli hyvin selkeä: Lähivanhemman tehtävä on pitää itsestään ja lapsista mahdollisimman hyvää huolta. Hänen ei tarvitse käyttää voimiaan etävanhemman virheiden siloitteluun, eikä hänen tarvi keinotekoisesti pitää yhteyttä etävanhempaan. Jos välit ovat tulehtuneet, on hyvä pitää yhteydenpito minimissä ja viestittää vain välttämättömät (tyyliin Mirkku on lääkärissä, tapaaminen pitää siirtää).

Mikäli isä ei tule tapaamisiin sovitusti, ei kannata kertoa lapsille tapaamisista etukäteen, jotta he eivät joudu jatkuvasti pettymään. Lasten on kyllä hyvä kokea pettymyksiäkin, mutta tuollainen jatkuva ja toistuva hylätyksi tuleminen on todella haitallista lapsille. Jos isä sitten joskus ilmestyykin, se on enemmänkin iloinen yllätys ja yökyläkassin saa kyllä pakattua tarvittaessa nopeasti.

Eron syistä pitää kertoa rehellisesti jos lapset kysyvät, kuten myös omista tunteistaan, mutta etävanhemman haukkuminen ja valehtelu on väärin. (vrt. Erosimme, koska isä rakastui toiseen naiseen ja tahtoi muuttaa hänen luokseen. Olen todella surullinen, en olisi tahtonut, että perheemme hajoaa./Erosimme, koska se s****nan k***pää ei selvästikään rakasta ketään meistä. Olen todella vihainen ja haluaisin ampua sen m**kun ja te ette sitten ole enää missään tekemisissä hänen kanssaan, vaikka hän myöhemmin yrittäisikin soittaa!) Tapaamisia ei saa estää, jos niistä ei ole suoranaista haittaa lapsille (väkivaltaa, päihteitä, lapsikaappaus tms.), mutta tapaamisten järjestäminen on etävanhemman tehtävä. Tapaamiset, lomat ja elatusmaksut kannattaa ehdottomasti sopia aina kirjallisina, vaikka välit olisivat hyvätkin.

Tuo on aivan järkevän kuuloista... Uskallan kuitenkin olla psykologisi (terapian pitäjä) kanssa tavallaan eri mieltä tästä kohdasta: Hänen ei tarvitse käyttää voimiaan etävanhemman virheiden siloitteluun, eikä hänen tarvi keinotekoisesti pitää yhteyttä etävanhempaan.

Kuten psykologisikin sanoi lähivanhemman tehtävä on pitää lapsistaan huolta. Kukaan tuskin kiistää sitä, ettei olisi lasten kannalta hyvä, että heillä säilyisi yhteys etävanhempaansa (siitä huolimatta, että eron jälkeen lähivanhempi olisi tätä osaltaan viritellyt jotenkin "keinotekoisesti"). Tuo psykologisi sinulle antama neuvo on varmasti annettu juuri sinun tilanteeseesi, jonka psykologi on tuntenut. Ymmärrän oikein hyvin, että jos aletaan olla ihmisen psyykkisten voimavarojen äärirajoilla, niin häneltä on syytä "riisua" velvollisuuksia ja yrittää selittää hänelle, että älä tunne huonoa omaatuntoa siitä ettet hoida tätä ja tätä, koska ei sinun niitä tarvitse hoitaa. Jos taas tilanteessa, jossa henkilö on jos selvitnyt erosta ja häne elää suht tasapainoista elämää, niin jos tällainen henkilö kysyisi psykologilta, että olisiko hyvä jos minä alkaisin viritellä lasten ja "isän" suhdetta?, niin arvaampa ettei vastaus olisi tuo, ettei kannata, koska se ei ole sinun tehtävä.

Esim. jos meidän perheemme tilanteessa äitini olisi käynyt kysymässä psykologilta, että kannattaako hänen viritellä keinotekoisesti tätä meidän lasten ja isämme välistä suhdetta, niin uskon vahvasti, että psykologi olisi vastannut, että joo hyvä että jaksat ja on lapsille rikkaus tuntea myös toinen vanhempi...

Eli olen edelleen sitä mieltä, että lasten kannalta on hyvä, että he oppivat tuntemaan etävanhempansa (vaikka se tapahtuisi "keinotekoisesti"), mutta toisaalta asioita pitää priorisoida. Jos henkilö on psyykkisten voimarajojen äärirajoillaan, niin tietysti psykologin tehtävä on koittaa tukea hänen jaksamistaan ja yksi tapa on selittää, ettei sinun tarvitse tehdä tuota ja tuota, koska ne eivät ole sinun velvollisuuksia, vaikka psykolgi tietäisi, että ne olisivat jossain määrin lapsille hyväksi.. Mutta jos riskinä on "äidin" täydellinen romahtaminen, niin silloin asioita on vain priorisoitava.... M30 ja perheenisä