Isä hylkäsi lapset uuden onnen takia. Miten selviämme tästä? :(

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pahinpana marttyrina sitten jeesuksen järjestät lapsillesi kriisiterapia istuntoja vähintään kaksi kertaa päivässä, että oikein vellotte asiassa vielä kun lapset on aikuisuuden kynnykselläkin. Ja muista kertoa tämä aina kun se on vaan mahdollista kaikissa mahdollisissa tilanteissa. Käytät sitä myös pirun huonona tekosyynä kaikkiin mahdollisiin ongelmiin, joita kohtaatte.

Kyllä sinä tämän vielä voitoksi saat käännettyä! Empatia ja sympatia tulee säteilemään!

Tiedän tällaisen isän. Mahtaako olla sama, vai onko näitä sekopäitä enemmänkin..?

Lapset ovat ihan sekaisin, oireilevat sekä psyykkisesti että fyysisesti, mutta isä vaan paasaa miten mikään ei voi johtua erosta vaan kaikki on ex-vaimon manipuloinnin syytä. Keskusteluapua ei olisi missään nimessä saanut hakea, eikä muutenkaan puhua erosta. Iskä vaan yhtäkkiä muutti uuden tyttöystävän luokse, mutta sellaista sattuu ja elämä jatkuu, ei siitä tarvi sen enempää puhua ja asioissa velloa. Paitsi kun isälle selvisi, että hänen on ihan oikeasti maksettava lapsista elatusmaksuja, eikä se summa voikaan olla mikään hänen itsensä sopivaksi katsoma määrä (50€/lapsi), vaan asia voidaan viedä oikeuteen jos asioihin ei muuten saada tolkkua. Sitten riittikin puhetta ja ex-vaimon haukkumista kaikille mahdollisille tahoille, luonnollisestikin myös isän puolen sukulaiset ja tuttavat puhuttiin kaikki äitiä ja lapsia vastaan. On ne exät ja niiden kakarat niin kamalia ja hulluja... Ja jotkut vielä uskovat ja ymmärtävät tällaisia isiä!

Valitettavasti näitä sekopäitä on enemmänkin. Exäni on juuri kuvailemasi kaltainen ylimielinen omaan napaan tuijottaja.

Nykyään on tapana uskoa, että lapset ovat tyytyväisiä vanhempiensa eroon. Toki on hyväksyttäviä, ns objektiivisia syitä erolle (väkivalta, päihteet), mutta yleensä erot ovat vaan näitä pinnallisia "kasvoimme erilleen"-juttuja, joissa kyllä olisi voitu ajatella lapsiakin, ja hiukan tsempata. Tsemppaamisestakaan ei ole hyötyä, jos toinen vaan haluaa erota uuden rakkauden takia.

Miettikää ihmiset kenen kanssa teette lapsia!

Lapset kärsivät erosta lähes aina! Pahimmassa tapauksessa kantavat traumaa aikuisiälläkin!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä huomaa, miten nyxät on täällä vauhdissa. Ne, jotka ottivat hyvin tervetuleensa vastaan sen asian, ettei heidän nykyinen miehensä ole yhteydessä lapsiinsa.

Tätä ihanne tilanetta ei voi kuin toivoa. Isä on niin hyvä jätkä, että jaksaa teeskenneellä pitävänsä lapsestaan, jota ei voi sietää johtuen, että lapsi on täysin kopio äidistään. Mutta te jaksatte aina hymyillä ja rakastaa kun olette niin paljon parempia ihmisiä vaikka lapsi olisi kuinka negatiivinen, eikä mikään ole koskaan hyvin ja kaikesta tehdään aina niin suurta draamaa.

Kirjoittaako tässä isä, nyxä vai joku heidän läheisensä? Todella vaikeaa tulkita kenen aivoituksia tällaiset on? Äärimmäisen puistattavaa tekstiä.

Vierailija kirjoitti:

Nykyään on tapana uskoa, että lapset ovat tyytyväisiä vanhempiensa eroon. Toki on hyväksyttäviä, ns objektiivisia syitä erolle (väkivalta, päihteet), mutta yleensä erot ovat vaan näitä pinnallisia "kasvoimme erilleen"-juttuja, joissa kyllä olisi voitu ajatella lapsiakin, ja hiukan tsempata. Tsemppaamisestakaan ei ole hyötyä, jos toinen vaan haluaa erota uuden rakkauden takia.

Miettikää ihmiset kenen kanssa teette lapsia!

Lapset kärsivät erosta lähes aina! Pahimmassa tapauksessa kantavat traumaa aikuisiälläkin!

Luuletko että olisin tehnyt kolme, siis KOLME lasta miehelle jonka olisin tiennyt lähtevän toisen matkaan?? Exäni huolehti lapsistamme hyvin siihen asti kunnes meni ihastumaan toiseen naiseen. Nuorimmaisen yöheräilytkin hoiti tunnollisesti ja isompien lasten kanssa leikki ja puuhasteli kaikkea. Miten olisin voinut aavistaa että hän kääntää takkinsa totaalisesti? tuohtunut ap.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nykyään on tapana uskoa, että lapset ovat tyytyväisiä vanhempiensa eroon. Toki on hyväksyttäviä, ns objektiivisia syitä erolle (väkivalta, päihteet), mutta yleensä erot ovat vaan näitä pinnallisia "kasvoimme erilleen"-juttuja, joissa kyllä olisi voitu ajatella lapsiakin, ja hiukan tsempata. Tsemppaamisestakaan ei ole hyötyä, jos toinen vaan haluaa erota uuden rakkauden takia.

Miettikää ihmiset kenen kanssa teette lapsia!

Lapset kärsivät erosta lähes aina! Pahimmassa tapauksessa kantavat traumaa aikuisiälläkin!

Luuletko että olisin tehnyt kolme, siis KOLME lasta miehelle jonka olisin tiennyt lähtevän toisen matkaan?? Exäni huolehti lapsistamme hyvin siihen asti kunnes meni ihastumaan toiseen naiseen. Nuorimmaisen yöheräilytkin hoiti tunnollisesti ja isompien lasten kanssa leikki ja puuhasteli kaikkea. Miten olisin voinut aavistaa että hän kääntää takkinsa totaalisesti? tuohtunut ap.

Niin. Minkäänlainen jälkiviisastelu ei nyt auta. Todella tyhmiä kommentteja että miksi hankit lapsia tai miksi sen miehen kanssa. En minäkään olisi hankkinut sen exäni kanssa mutta lapsia olisin hankkinut silti. Rakastan heitä ja sen vuoksi lasten isän toimiminen (hylkäys) sattuu enemmän. Minä toivuin mutta toipuuko lapset ikinä kokonaan.

Tsemppiä ap.

T. 44

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onhan tuota tapahtunut, ei kovin harvinaista edes. 

Yritä pitää välit hyvinä mieheen siltä osin kuin se vain on sinusta kiinni. On lasten ehdoton etu, että isä tapaa säännöllisesti lapsiaan. 

Pahinta, mitä voit tehdä on alkaa meuhkaamaan ja lyömään kiilaa lasten ja miehen väliin. Älä näytä katkeruuttasi lapislle, vaikka tunne olisi kuinka oikeutettua tahansa. 

Jaa. Ihan kasvatuksellisista syistä - miten perustelet sen lapsille, että jos mies kohtelee lastensa äitiä surkeasti lähtemällä jonkun toisen matkaan - niin sitten pitäisi vain leikkiä joo-joo tyyppiä: "kävele vain päältä", "on ihan oikein että teit tämän tempauksen meille", "olen pelkkä kynnysmatto"...  Siis millaisen käsityksen lapset saavat aikuisten touhusta, jos jätetyn äidin osa on vain loputtomasti peesailla toisen osapuolen edesottamuksia? Niellä kaikki paska mikä sinkoaa tuulettimeen?

Ap.lle. Unohda se sika. Anna sen pettyä uudessa suhteessa. Äläkä ikinä enää huoli takaisin. Jos on ryssinyt välit lapsiinsa - se on sen oma ongelma - ei sinun.

Tähän ketjuun on tullut useampi viesti, jossa on vähän yllä kuvatun viestin mukainen ajattelutapa. Tuollainen ajattelutapa saa minut suoraan sanottuna voimaan pahoin. Siis tottakai lähivanhempi (äiti tai isä) voi näyttää tunteensa ja kertoa lapsille, ettei isä ja äiti enään välitä toisistaan, mutta samalla on mainittava, että äiti ja isä rakastavat siitä huolimatta teitä lapsia. Tuo "Minullehan ei v*ttuilla tai kostan kaikilla mahdollisilla tavoilla (myös lasten kautta)" ajattelu on todella sairasta. Siis jos vanhempien välit ovat kuinka riitaiset hyvänsä, niin kyllä vanhemman tehtävä on siitä huolimatta ajaa lapsen parasta ja kenellekkään ei pitäisi olla yllätys se, että lapsen parasta on se että hänellä on välit kumpaankin vanhempaansa. Tässä EI todellakaan ole kyse siitä, että pitäisi hyväksyä exän toilailut tai mitenkään peesailla häntä tai antaa hänestä jotenkin ihannoivaa kuvaa. Kyse on siitä, että vanhemman pitää tarjota mahdollisuus muodostaa oma kuva omasta etävanhemmastaa olkoon se sitten ihannoiva tai vihaava.

Edellisessä viestissäni, jossa kerroin meidän perheen tarinan, niin minullahan oli ihannoiva kuva isästäni (hyvät muistot varhaislapsuudesta, en siis lapsena [onneksi] tiennyt mitä isä oli äidille tehnyt) joka sitten muuttui vähän kerrassaan kun kävimme isääni tapailemassa. Jos näitä tapaamisia ei olisi tapahtunut isä olisi varmasti minusta vieläkin hieno mies ja olisi äidilleni katkera, koska hän ei huolehtinut, että olisin saanut tutustua isääni. En varmasti olisi uskonut, että hän on tehnyt niin sikamaisia temppuja. Äitini ei kertonut mitään isän sikailuista meille lapsille ennen kuin olimme noin 15-vuotiaita ja aloimme asioista kyselemään. Tuolloinkin äiti kertoi asioita vain lievimmästä päästä lähinnä sitä, että hän käytti liikaa alkoholia. Noin vuosi ennen isän kuolemaa isäni kertoi minulle itse kuinka hieno vanhempi äitini on ja kuinka hän on itse tyrinyt asiat ja tehnyt rumia temppuja. 

Toisaalta vaikka asia olisi mennyt niin, etten olisi isääni pitänyt mitään yhteyttä ja äitini olisi saanut minut vakuuttumaan omilla puheillaan siitä, että hänen ratkaisunsa oli oikea, niin uskon että minäkuvani olisi siitä huolimatta jotenkin vajaa. Kun sain oppia tuntemaan isäni, niin huomasin, että hänessä on niiden sikailuiden lisäksi myös jotain hyvääkin. On itsetunnolleni hyvä asia tietää, että en ole puoliksi äitini ja puoliksi sika, vaan olen varmasti saanut isäni puoleltakin jotain hyvää.

Onneksi edes AP tuntuu olevan kanssani samaa mieltä, ettei elämässä saa katkeroitua ja isä on lasten isä vaikka kuinka olisi aikanaan sikaillut.

M30 ja perheenisä

Vaikka yrittää kirjoittaa aiheesta ymmärtäväisesti ja jopa toiveikkaasti niin alapeukkua täällä tulee.Mutta,kaikenlaisia pölvästejä on joilta puuttuu luetun ymmärtäminen!

Lapsen, varsinkin pienemmän, voi olla vaikea tajuta, että lähivanhemman uuden siipan vuoksi jättänyt etävanhempi rakastaa lasta silti. Jos siis se asetelma, että hyppää suoraan uuteen liittoon, muuttaa vanhasta kodista uuteen, uuden ihmisen kanssa. Hylkäämiseltähän se näyttää, ja aika vaikea saada näyttämään miltään muulta. Vaatii aika paljon taikatemppuja ja venymistä siltä jätetyltä lähivanhemmalta, ja ymmärrän hyvin, että motivaatio voi olla lähellä nollaa, jos etä ei yhtään itse tsemppaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nykyään on tapana uskoa, että lapset ovat tyytyväisiä vanhempiensa eroon. Toki on hyväksyttäviä, ns objektiivisia syitä erolle (väkivalta, päihteet), mutta yleensä erot ovat vaan näitä pinnallisia "kasvoimme erilleen"-juttuja, joissa kyllä olisi voitu ajatella lapsiakin, ja hiukan tsempata. Tsemppaamisestakaan ei ole hyötyä, jos toinen vaan haluaa erota uuden rakkauden takia.

Miettikää ihmiset kenen kanssa teette lapsia!

Lapset kärsivät erosta lähes aina! Pahimmassa tapauksessa kantavat traumaa aikuisiälläkin!

Luuletko että olisin tehnyt kolme, siis KOLME lasta miehelle jonka olisin tiennyt lähtevän toisen matkaan?? Exäni huolehti lapsistamme hyvin siihen asti kunnes meni ihastumaan toiseen naiseen. Nuorimmaisen yöheräilytkin hoiti tunnollisesti ja isompien lasten kanssa leikki ja puuhasteli kaikkea. Miten olisin voinut aavistaa että hän kääntää takkinsa totaalisesti? tuohtunut ap.

Niin. Minkäänlainen jälkiviisastelu ei nyt auta. Todella tyhmiä kommentteja että miksi hankit lapsia tai miksi sen miehen kanssa. En minäkään olisi hankkinut sen exäni kanssa mutta lapsia olisin hankkinut silti. Rakastan heitä ja sen vuoksi lasten isän toimiminen (hylkäys) sattuu enemmän. Minä toivuin mutta toipuuko lapset ikinä kokonaan.

Tsemppiä ap.

T. 44

No joo, ei auta jälkiviisastelu. Pitää vaan itse yrittää toipua. Isän ja lasten suhde on heidän välinen asiansa, siihen ei kannata oman hyvinvointinsa kustannuksella laittaa liikaa energiaa. Kunhan nyt vaan ei suoranaisesti estä tapaamisia, niin kaikki ok.

Vierailija kirjoitti:

Vaikka yrittää kirjoittaa aiheesta ymmärtäväisesti ja jopa toiveikkaasti niin alapeukkua täällä tulee.Mutta,kaikenlaisia pölvästejä on joilta puuttuu luetun ymmärtäminen![/quote)

Näin se tuntuu valitettavasti olevan..

Varmaan lapsesta voi kasvaa ihan kelpo aikuinen ilman toista vanhempaakin, mutta asiat voisi tehdä aina paremmin. Kuten edellä kerroin olen äidilleni erittäin kiitollinen, että hän oli aikanaan kärsivällinen, koska nyt se olisi liian myöhäistä... Olisi minulla asiat (ainakin ulkoisesti) ihan hyvin ilman, että olisin saanut oppia tuntemaan isääni, mutta uskon, että tämän asian hoitaminen fiksusti on vaikuttanut huomattavasti siihen, että olen tasapainoinen ja minulla on mielenrauha... M30 ja perheenisä

OT:

Tapahtui kasarilla. Äiti ja isä eros, kun oltiin veljen kanssa 8 ja 10 vuotiaat. Syynä isän alkoholismi. Isä kuitenkin piti tiukasti kiinni tapaamisoikeudestaan ja kävi joka toinen lauantai, kuusi tuntia. Aina selvinpäin ja skarppina.

Meni vuosi pari, kun äiti löysi uuden miehen ja alkoi tämän kanssa perustamaan perhettä. Muistan vikan kerran, kun isä kävi. Äiti ja uusi mies lähtivät päivää viettämään ja vielä ovella mies huikkasi isälle, että jääkaapissa on juotavaa. Saa ottaa. Edellisilläkin kerroilla oli tarjolla ollut, mutta silloin isä ei juonut. Otti sitten "evääksi" pullon.

Tuolla kertaa hän otti paukun varttia ennen kuin äiti miehineen tuli kotiin. Se pullo oli melkein täysi, kun äidin mies taas pakkasi isän matkaan eväät.

Näin ne savusti alkoholistin isän lasten elämästä. Ei ollut enää mitään asiaa tapaamisiin, kun kännissä pitää olla aina. 

Isovanhemmat yrittävät puhua äitiä ympäri, että poikansa menee pahempaa kuntoon, kun ei ole enää mitään mikä pitää pinnalla. Mä sanoin äidille, että tapaan isää kyllä. Käyn sitten mummolassa moikkaamassa. Sittenhän multa kiellettiin siellä käynti. Mummon itkuinen katse, kun ei voinutkaan enää avata ovea ja päästää sisään. "äitisi on kieltänyt".

Niinhän siinä kävi, että isästä tuli aivan rapajuoppo. Sillanalusdeegu, jota välillä näin kaupungilla. Hän ei aina edes tunnistanut mua, tai halunnut tunnistaa. Sydän oli särkynyt jo.

Mä olin hankala teini. Äidin uutta miestä piti alkaa sanomaan isäksi viikkorahojen menetysten uhalla. Karkailin, koulu oli hankalaa jouduin tarkkikselle, veljeni myös. Saatiin pari nuorempaa sisarusta. Hyviä tyyppejä yhä, sisarusparvi on voimissaan.

Äitiin ja isäpuoleen ovat viilentyneet, lapseni viettävät aikaa mummolassa ja viihtyvät. Heillä on hyvät, lämpimät välit.

Isä on sairas. Hän on sairastunut haimasyöpään. Kävin katsomassa sairaalassa ja isä oli silminnähden häpeissään. Pyysikin, että jos en tulisi enää. Veli kävi siellä myös. Kävi lapsineen. Mun lapset eivät ole isääni tavanneet koskaan, mä en jotenkin osaa kertoa tätä tarinaa ilman suurta katkeruutta ja syyllisyyttä äitiäni kohtaan. Isä on kuolemassa ja tämä olkoon mun tragediani. Lasten isovanhempi välit säilykööt hyvänä.

Mitä tulee noihin isän puolen sukulaisiin.. niin katkasivat välit muhun ja veljeeni silloin aikoinaan täysin. Meille ei kerrottu aikuisenakaan, että isovanhemmat ovat kuolleet. Nähtiin hautausmaalla haudat. Nyt onneksi setä soitti, että isä on joutunut sairaalaan. 

Kerran kohtasin niinkin oudon tapauksen, kun kummitätini eksän. Joka oli tuolloin tuon isänipuolen aikuisia, serkkujeni kiva isä, kun meillä alkoi tapahtua. Hän oli hyvin katkera ex-vaimonsa sukua kohtaan, kun välit katkaistiin häneen niin tylysti. Siinä hiljaisena kahvia nielin, teki mieli huutaa. Hän tajusi hetken päästä ja sanoi: "mä juuri ymmärsin, että tehän olitte lapsia. Äitisi ei helpoksi asioita tehnyt, mutta me muut oltiin aikuisia. meidän olisi pitänyt yrittää enemmän!"

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Annat lapset huostaan, ilmoitat asiasta miehelle tekstarilla. Vastuu on molemmilla tai ei kummallakaan.

Elikkäs kun isä hylkää nin sitten pitää äidinkin niin kaikille se on reilua. Eiku mitesse nyt menikään?

Reilua on, että koko paska kaadetaan äidin niskaan ja isä pääsee kuin koira veräjästä? Ei toimisi meillä. Jos isä lähtee, lähtee äitikin. Niin se vaan menee. Maailma on julma ja kova paikka.

Minun lapselleni maailma ei ole noin julma ja kova paikka. Äiti ei ikinä tule hylkäämään, vaikka mitä tapahtuisi. Ihmeen itsekästä ajattelua, että tärkeintä on vaan mikä itselle "reilua", lapsista viis.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten selviän ja miten etenkin lapset voi selvitä tilanteesta jossa isä valitsi uuden onnen eli "äitipuolen" lapsineen? Vanhan avioliiton lapset eivät enää mahdu kuvioon. Onko muille käynyt vastaavaa? Mistä saisimme vertaistukea? Yritän olla vahva mutta on niin vaikeaa kun heti herätessä totuus iskee kuin metrinen halko :( :(

Onhan tuo mieheltä sikamainen temppu. Vaikka kuinka uuden onnen löytäisi, niin eihän sitä nyt omia lapsiaan saisi unohtaa. Tiedän, että tämä minun "vaatimus" voi tuntua kohtuuttomalta, mutta vähän niinkuin sanonta kuuluu "tyhmä aloittaa, mutta tyhmempi jatkaa". Eli yritä vain olla katkeroitumatta ja anna miehelle tilaisuus olla isä lapsillesi sitten kun hänellä vähän pää selviää tästä uudesta rakkaudesta. Jos nyt ihmisellä vähäänkää on aivotoimintaa, niin eiköhän mies hetken kuluttua tajua, että hänellä on omia lapsia, jotka häntä varmasti kaipaavat. Toivon ja uskon siis, että ex-miehelläsi lopulta järki voittaa. Ole sinä kuitenkin joustava, koska olet teistä kahdesta selvästi se fiksumpi..

M30 ja perheenisä

Kiitos kommentistasi :')

Ei auta kuin uskoa että hän vielä tulee järkiinsä. Sen odottaminen vain on todella raastavaa.

Ap.

Kohtele exääsi kuin hän olisi sairas.  Helpottaa sinunkin oloasi.  Olet kuitenkin henkisesti hänen yläpuolellaan.  Voi vain sanoa että aika parantaa.  Pari vuotta eteenpäin niin olet saanut arjen pyörimään ja lapsetkin ovat vähän kasvaneet.  Nyt on pahin aika ja se on vain elettävä.  On kuin mies olisi kuollut.  Sekin olisi tietysti helpompaa, olisi mitä surra.  Muista että miehen lähtö ei ole sinun syysi.  Sinulla on nyt kovaa.  Pitäisikö pyytää kunnasta lasten hoitoapua.

Minun isäni ja äitini ovat eronneet, ja kun isä lähti, niin hän todella lähti. En ole tavannut häntä sen jälkeen. Nyt olen jo aikuinen, ja ainakin minä ja siskoni olemme asiasta hyvin selvinneet, äiti on katkera vieläkin. Ainoa mitä minä voin neuvoa, on että pyydä sukulaisilta apua. Ja älä hauku lasten isää heille, toki ei kehuakkaan kannata.

Usein olen kyllä miettinyt, ett kuinka ihminen voi lapsensa niin totaalisesti hylätä, mutta se oli hänen ratkaisunsa ja minä olen sen asian kanssa pystynyt hyvin elämään.

isätön kirjoitti:

Minun isäni ja äitini ovat eronneet, ja kun isä lähti, niin hän todella lähti. En ole tavannut häntä sen jälkeen. Nyt olen jo aikuinen, ja ainakin minä ja siskoni olemme asiasta hyvin selvinneet, äiti on katkera vieläkin. Ainoa mitä minä voin neuvoa, on että pyydä sukulaisilta apua. Ja älä hauku lasten isää heille, toki ei kehuakkaan kannata.

Usein olen kyllä miettinyt, ett kuinka ihminen voi lapsensa niin totaalisesti hylätä, mutta se oli hänen ratkaisunsa ja minä olen sen asian kanssa pystynyt hyvin elämään.

Hienoa, että olet asian kanssa "sinut". Tiedätkö asian historiaa sen tarkemmin. Rypesiko isäsi ryypäämään vai aloitiko hän vain uuden elämän jonkun toisen kanssa? Entä yrittikö äitsi mitenkään pitää teidän lapsen ja isä suhteita yllä vai löikö kenties kapuloita rattaisiin? Oletko yhteydessä isän puolen sukulaisiisi?

Eiköhän tuo hylkääminen ole mahdollista sen vuoksi, ettei isällä ole tunnesidettä omiin lapsiinsa? Nämä ovat "vain lapsia", eivät "minun".

Näin arkiajattelulla päättelen.

Minulla auttaa se, että asiasta on jo monta vuotta. Sekä se, että ymmärrän, että entinen mieheni ja lasteni isä kasvoi alkoholistiperheessä, jossa isä pieksi äitiä. Tavallinen perhe-elämä ei vain sopinut hänellekään. Piti jousta baareissa ja iskeä naisia. Pohjimmiltaan kyse on siitä, ettei kelpaa (eihän kelvannut omille vanhemmillekaan). Toisaalta kiukutteli humalassa siitä, että äidin ja isän olisi pitänyt erota. Kun eivät sitä tehneet, niin poika nyt aikuisena käy sitä läpi ja kiukuttelee. Miehellä on rankka elämä ja peiliin ei katso missään vaiheessa. Tällä hetkellä naimisissa naisen kanssa, jonka mukaan lähti ja riitelevät koko ajan. Eli sama perhemalli, joka kotona oli, tuntuu nyt toistuvan.

Eli olen iloinen, etten joudu elämään tuon kaiken sotkun kanssa, vaan saan keskittyä tukemaan lapsiani ja ehkä onnistun katkaisemaan tuon sukupolvien ketjun. Joskus siis pahin, mitä voi tapahtua, voi olla siunaus.

Ja minulle tietysti tämä oli myös opetus: miehen valinnassa on syytä olla tarkempi:-)

Vierailija kirjoitti:

Eiköhän tuo hylkääminen ole mahdollista sen vuoksi, ettei isällä ole tunnesidettä omiin lapsiinsa? Nämä ovat "vain lapsia", eivät "minun".

Näin arkiajattelulla päättelen.

Meidän tapauksessamme isä on ollut klassisesti "mitä parhain" isä lapselleen, kunnes hullaantui uudesta suhteestaan aivan täysin. En siis alkuunkaan usko, että tunnesidettä ei olisi ollut. Tunneside uuteen onneen taitaa vaan olla vahvempi.

Vierailija kirjoitti:

Minulla auttaa se, että asiasta on jo monta vuotta. Sekä se, että ymmärrän, että entinen mieheni ja lasteni isä kasvoi alkoholistiperheessä, jossa isä pieksi äitiä. Tavallinen perhe-elämä ei vain sopinut hänellekään. Piti jousta baareissa ja iskeä naisia. Pohjimmiltaan kyse on siitä, ettei kelpaa (eihän kelvannut omille vanhemmillekaan). Toisaalta kiukutteli humalassa siitä, että äidin ja isän olisi pitänyt erota. Kun eivät sitä tehneet, niin poika nyt aikuisena käy sitä läpi ja kiukuttelee. Miehellä on rankka elämä ja peiliin ei katso missään vaiheessa. Tällä hetkellä naimisissa naisen kanssa, jonka mukaan lähti ja riitelevät koko ajan. Eli sama perhemalli, joka kotona oli, tuntuu nyt toistuvan.

Eli olen iloinen, etten joudu elämään tuon kaiken sotkun kanssa, vaan saan keskittyä tukemaan lapsiani ja ehkä onnistun katkaisemaan tuon sukupolvien ketjun. Joskus siis pahin, mitä voi tapahtua, voi olla siunaus.

Ja minulle tietysti tämä oli myös opetus: miehen valinnassa on syytä olla tarkempi:-)

Sellainen jäi askarruttamaan, että pitääkö tämä exäsi lapsiinsa yhteyttä?

Naisessa on yleensä todella pahoja vikoja, jos vaihtoon menee, varsinkin jos lapsia on.

Siinä on jo monta vuotta katseltu ja valittu oma mielenterveys.

Marttyyriäiti ei kestä, kun kaikki ei enää menekään hänen pillinsä mukaan.