Lue keskustelun säännöt.
Isä hylkäsi lapset uuden onnen takia. Miten selviämme tästä? :(
23.05.2016 |
Miten selviän ja miten etenkin lapset voi selvitä tilanteesta jossa isä valitsi uuden onnen eli "äitipuolen" lapsineen? Vanhan avioliiton lapset eivät enää mahdu kuvioon. Onko muille käynyt vastaavaa? Mistä saisimme vertaistukea? Yritän olla vahva mutta on niin vaikeaa kun heti herätessä totuus iskee kuin metrinen halko :( :(
Kommentit (213)
Vanhempani erosivat, kun olin 11 ja veljeni 12- ja 4-vuotiaita. Isä lähti oikopäätä toisen naisen "matkaan", emmekä me lapset enää kiinnostaneet. Kun eroasiat oli hoidossa ja isän tavarat pakattu, lähti faija lopullisesti taakseen katsomatta ja se oli viimeinen kerta, kun hänet näin. Alussa olin hämilläni, kun iskästä ei kuulunut mitään, en uskonut, että hän ei halunnut enää tavata meitä. Kun lopulta tajusin, ettei isä ollut enää tulossa takaisin, olin surullinen, turhautunut ja raivoissani. Pidin itseäni paskana lapsena; mitä muutakaan voisin olla, kun isäkään ei halua tavata. Turha sanoakaan, että hylätyksi tuleminen on myrkkyä nuoren tytön ja pojan itsetunnolle.
Parina eron jälkeisenä vuotena isä lähetteli meille synttäri- ja joulukortteja -pikkuveljeni sai lahjaksi repun, kun meni ekalle luokalle- mutta sitten nekin jäivät. Kai se ukko unohti syntymämme tarkat päivämäärät, tai luultavammin siltä vain lähtivät viimeisetkin kiinnostuksen rippeet meitä kohtaan. Hän ei tiedä, että minä ja hänen vanhin poikansa olemme menneet naimisiin, ei tiedä olevansa neljän taaperon isoisä, eikä tiedä myöskään sitä, kuinka pikkuveljemme valmistui huippuarvosanoin lukiosta ja on nyt fuksina lääkiksessä, eikä sillä miehellä ole aavistustakaan millaisista epävarmuuksista ja paskasta itsetunnosta minä ja vanhempi veljeni kärsimme koko teini-iän ajan, koska uskoimme, että olimme niin huonoja lapsia, että isänkin oli lähdettävä.
Isot propsit äidille ja myöhemmin elämäämme ilmestyneelle isäpuolelle kaikesta tuesta, isälle toivotan kaikkea hyvää valitsemallaan tiellä, takaisin vaan ei enää kannata tulla: tällä kertaa me olemme niitä, joita ei kiinnosta.
N28
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
OT:
Tapahtui kasarilla. Äiti ja isä eros, kun oltiin veljen kanssa 8 ja 10 vuotiaat. Syynä isän alkoholismi. Isä kuitenkin piti tiukasti kiinni tapaamisoikeudestaan ja kävi joka toinen lauantai, kuusi tuntia. Aina selvinpäin ja skarppina.
Meni vuosi pari, kun äiti löysi uuden miehen ja alkoi tämän kanssa perustamaan perhettä. Muistan vikan kerran, kun isä kävi. Äiti ja uusi mies lähtivät päivää viettämään ja vielä ovella mies huikkasi isälle, että jääkaapissa on juotavaa. Saa ottaa. Edellisilläkin kerroilla oli tarjolla ollut, mutta silloin isä ei juonut. Otti sitten "evääksi" pullon.
Tuolla kertaa hän otti paukun varttia ennen kuin äiti miehineen tuli kotiin. Se pullo oli melkein täysi, kun äidin mies taas pakkasi isän matkaan eväät.
Näin ne savusti alkoholistin isän lasten elämästä. Ei ollut enää mitään asiaa tapaamisiin, kun kännissä pitää olla aina.
Isovanhemmat yrittävät puhua äitiä ympäri, että poikansa menee pahempaa kuntoon, kun ei ole enää mitään mikä pitää pinnalla. Mä sanoin äidille, että tapaan isää kyllä. Käyn sitten mummolassa moikkaamassa. Sittenhän multa kiellettiin siellä käynti. Mummon itkuinen katse, kun ei voinutkaan enää avata ovea ja päästää sisään. "äitisi on kieltänyt".
Niinhän siinä kävi, että isästä tuli aivan rapajuoppo. Sillanalusdeegu, jota välillä näin kaupungilla. Hän ei aina edes tunnistanut mua, tai halunnut tunnistaa. Sydän oli särkynyt jo.
Mä olin hankala teini. Äidin uutta miestä piti alkaa sanomaan isäksi viikkorahojen menetysten uhalla. Karkailin, koulu oli hankalaa jouduin tarkkikselle, veljeni myös. Saatiin pari nuorempaa sisarusta. Hyviä tyyppejä yhä, sisarusparvi on voimissaan.
Äitiin ja isäpuoleen ovat viilentyneet, lapseni viettävät aikaa mummolassa ja viihtyvät. Heillä on hyvät, lämpimät välit.
Isä on sairas. Hän on sairastunut haimasyöpään. Kävin katsomassa sairaalassa ja isä oli silminnähden häpeissään. Pyysikin, että jos en tulisi enää. Veli kävi siellä myös. Kävi lapsineen. Mun lapset eivät ole isääni tavanneet koskaan, mä en jotenkin osaa kertoa tätä tarinaa ilman suurta katkeruutta ja syyllisyyttä äitiäni kohtaan. Isä on kuolemassa ja tämä olkoon mun tragediani. Lasten isovanhempi välit säilykööt hyvänä.
Mitä tulee noihin isän puolen sukulaisiin.. niin katkasivat välit muhun ja veljeeni silloin aikoinaan täysin. Meille ei kerrottu aikuisenakaan, että isovanhemmat ovat kuolleet. Nähtiin hautausmaalla haudat. Nyt onneksi setä soitti, että isä on joutunut sairaalaan.
Kerran kohtasin niinkin oudon tapauksen, kun kummitätini eksän. Joka oli tuolloin tuon isänipuolen aikuisia, serkkujeni kiva isä, kun meillä alkoi tapahtua. Hän oli hyvin katkera ex-vaimonsa sukua kohtaan, kun välit katkaistiin häneen niin tylysti. Siinä hiljaisena kahvia nielin, teki mieli huutaa. Hän tajusi hetken päästä ja sanoi: "mä juuri ymmärsin, että tehän olitte lapsia. Äitisi ei helpoksi asioita tehnyt, mutta me muut oltiin aikuisia. meidän olisi pitänyt yrittää enemmän!"Wau, mikä uskomattoman katkera ja itsekeskeinen selostus..! Yhtään kokemiasi vääryyksiä tai äitisi tekemiä virheitä vähättelemättä (tiesitkö, että äitienkään ei tarvi olla täydellisiä ja hekin saavat näyttää tunteensa ja suojella itseään, heidän ei ole pakko uhrata itseään juoppoa kannatellakseen?); kävikö kertaakaan mielessäsi ajatella, mitä kaikkea äitisi on saanut kestää? Ei riittänyt, että oli selvittävä juopon kanssa, vaan sen päälle piti selvitä erosta, syyllistävistä sukulaisista ja omista lapsista, jotka eivät voisi vähempää kunnioittaa äitiään?
Ja että äitisi ei tehnyt asioita helpoksi, kun taas isä, joka ryyppäsi, rikkoi perheen ja tapasi lapsiaan kokonaiset 12 tuntia kuukaudessa, on tarinassasi lähestulkoon pyhimys ja vähintäänkin uhri. Tunnet katkeruutta ja vihaa äitiäsi kohtaan, koska isäsi ei voinut olla varttia juomatta..? Voi oksennus, alkoholistin lapsena en voi käsittää, miten pihalla joku voi olla.
Kuvittelepa hetki, että asiat olisivat menneet, kuten sinä tahdoit. Mitä silloin olisi tapahtunut? Miten sinun elämäsi olisi mennyt? (muista laskea mukaan todennäköisyydet siitä, mitä alkoholistivanhemman seurassa oleskelu lapsissa aiheuttaa!) Entäpä äitisi?
Oletpa paljon keksinyt tarinaa lisää. Sanoja mun, äitini, isäni suuhun.
Kyllä olen katkera, yhä. Enkä edes piilota sitä. Ei vieläkään pärjää äidin ja hänen miehensä kanssa. Äidin ei olisi tarvinnut leikata isää ja hänen sukua pois meidän elämästä. Etenkään epärehellisellä pelillä. En kunnioita äitiäni tippaakaan. Sen hän aiheutti myöhemmillä teoillaan. Lähinnä halveksun.
Kokemuksesta tiedän, ettei äiti voi leikata isää pois lapsen elämästä, mikäli isä ei itse luovuta. Jos isä tahtoo lapsen elämässä pysyä, äiti ei voi sitä estää. Jos taas isä tahtoo eroon lapsesta, äiti ei voi häntä pakottaa pysymään kuvioissa. Koita nyt vaan hyväksyä, että todellisuudessa isä hylkäsi sinut ja kohteli sinua väärin, ei äiti. Kuolinvuoteelleenkaan isä ei tahtonut sinua, mutta edelleen sinä vaan syyttelet äitiäsi. Kasva aikuiseksi.
Siis viestisi voisi tulkita niin, että äiti saa tehdä niin paljon kiusaa kuin haluaa ja on isän tehtävä taistella. Jos isä sitten luovuttaa, niin hän on paska ihminen kun ei välitä lapsestaan. Minusta tuon kertomuksen perusteella ei isä tehnyt kovinkaan pahoja asioita. Joo hän oli alkoholisti ja minusta alkoholisimi on sairaus. Jos ihminen ei omasta sairaudestaan johtuen pysty lapsistaan taistelemaan samalla kun lähivanhempi lyö kapuloita rattaisiin niin kyllä tämä lähivanhempi on minusta suurempi roisto.
Mitä tulee tuosta kuolinvuoteella olemisesta, niin itse tulkitsin tuon niin, että isä on niin häpeissään asiasta kun tietää kuolevansa (haimasyöpä diagnoosista yleensä 3 kuukautta elinaikaa) eikä voi mitenkään hyvittää menetettyjä vuosia.. Ei tuo minusta välttämättä osoita minkäänlaista pahuutta tuossa isässä... M30 ja perheenisä
Tuossahan se kaksinaamaisuus tulikin erittäin hyvin esille: jos nainen tekee kiusaa ja kohtelee huonosti, on ihan luonnollista, ettei isä jaksa nöyristellä ja taistella lasten puolesta. Mutta annas olla, jos pahantekijä onkin isä! "Ei se nyt niin pahaa voi olla, mies on ehkä välillä tehnyt vähän tyhmästi. Kyllä naisen pitäisi olla fiksumpi ja paikata tilanne omalla käytöksellään, eihän se ole edes mikään uhraus tai homma eikä mikään, kunhan ei vaan päästä omaa egoaan kasvamaan liian suureksi." Ym. ym. samaa sontaa viestikaupalla. Punainen lanka viesteissäsi kuultaa läpi pimeässäkin, ja se on nimenomaan se, että isät tekee aivan mitä lystää, äidit sitten nöyristelee ja paikkailee, tai muuten lapset kärsivät ja se kaadetaan täysin äitien niskoille.
N30 ja perheenäiti
Voi itku.. Sinä et selvästikkään ymmärrä sitä, että lasten kasvattamien on niin tärkeä asia, ettei siinä saisi olla ykkösprioriteetteina tuollaiset juupas eipäs sinäpä ei ole minun velvollisuus se on sen velvollisuus, ja koska hän ei noin niin en minäkään sitten näin....
Ja jos nyt lähdetään siitä kuviosta, että mies pettää (tekee rumasti ensisijaisesti naista kohtaan) ja sitten äiti alkaa lyömään kapuloita rattaisiin suhteessa isän ja tämän lapsien väliseen suhteeseen, niin onhan se aivan eri asia. Siis ongelmiahan tulee juuri siitä, että näköjään kovinkaan moni ei ymmärrä erottaa omia tunteitaan suhteessa exään ja sitä miten vastuullisen vanhemman tulisi toimia lapsiaan kohtaan.
Olen parhaani mukaan yrittänyt tiivistää ajatukseni ja jos et kertakaikkiaan sanomaani ymmärrä, niin anna olla.. M30 ja perheenisä.
Ne miehet jotka lähtevät lastensa elämästä jonkun toisen naisen matkaan, eivät kyllä kummemmin mieti sitä, miten ero vaikuttaa lasten elämään. Sillä siinä vaiheessa on olennaista vain se oma onni jossain muualla. Et voi väittää, että siinä tilanteessa lasten asiat olisivat näillä miehillä jotenkin "ykkösprioriteetti". Jotenkin siis naurettavaa ottaa sellainen positio, että olisi kaiken arvostelun ym. ylä- ja ulkopuolella, jos itse lyö ensin hanskat tiskiin.
Kun minä en hae tässä syllisiä. Haluaisin ainoastaan, että pelastettaisiin se mitä pelastettavissa on..
Ja sinusta ilmeisesti ainut/paras keino pelastaa, mitä pelastettavissa on, on vastahakoisessa isässä roikkuminen?
Minusta on paljon tehokkaampaa keskittyä sen hylätyn äidin mielenterveyden tukemiseen niin, että hän jaksaa olla hyvä ja luotettava vanhempi lapsille ja tukea heitä erossa. Usein tämä onnistuu parhaiten toteamalla, että ex on itserakas kusipää, ja jatkamalla elämäänsä eteenpäin.
Niin missä menee "parhaansa tekemisen" ja "roikkumisen" raja... En suosittele roikkumaan, suosittelen tekemään parhaansa..
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joko teit facebook jaon?
En tiedä mitä minun (?) olisi pitänyt jakaa facebookkiin mutta tästä tuli mieleen kertoa että exä on tänään julkaissut facebookkiin kuvia itsestään ja uudesta perheestään kuvatekstillä "parhautta <3" Pitääkö hänen vielä kääntää puukkoa haavassa? :( ap.
Ymmärsinkö oikein, että ex-miehesi uudessa perheessä lapset eivät ole hänen omiaan? No jos vieraat lapset ovat hänestä "parhautta" ja omat taas lapsipuolen asemassa, niin aika metsässä ollaan! Sääli jos sinulla on päällä vielä tunteita tuota miestä kohtaan, koska hän on ilkeä ja todennäköisesti tarkoituksella. Enkä oikein usko tuossa suhteessa mihinkään aitoon rakkauteen, vaan hän haluaa sen kautta nyt näyttää ja todistella jotain ulospäin. Koita vaan päästää siitä irti. Toivon sulle kaikkea hyvää jatkoon! Moni muukin on ollut tuossa samassa tilanteessa ja kipuilujen jälkeen pystynyt jatkamaan elämäänsä. Ole terveesti itsekäs ja keskity omaan onneesi tässä elämässä. Jos sinusta tuntuu nyt kamalalta, voit olla varma siitä, ettei ex-miehesi auvoinen onnikaan jatku loputtomasti. Onni ei ole pysyvää. Kenelläkään. Se on fakta.
Ymmärsit oikein. Lapset eivät ole hänen omiaan. Meidän kolme yhteistä ovat täällä minun kanssani sillä välin kun isukki hehkuttaa "parhautta". Onko liian ilkeää toivoa että heille tulisi ero pian ja mies jäisi rannalle ruikuttamaan? Estin hänet facebookissa ja whatsapissa. Olkoon sekin viestinä ettei tarvi minun nähden hehkuttaa. ap.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joko teit facebook jaon?
En tiedä mitä minun (?) olisi pitänyt jakaa facebookkiin mutta tästä tuli mieleen kertoa että exä on tänään julkaissut facebookkiin kuvia itsestään ja uudesta perheestään kuvatekstillä "parhautta <3" Pitääkö hänen vielä kääntää puukkoa haavassa? :( ap.
Ymmärsinkö oikein, että ex-miehesi uudessa perheessä lapset eivät ole hänen omiaan? No jos vieraat lapset ovat hänestä "parhautta" ja omat taas lapsipuolen asemassa, niin aika metsässä ollaan! Sääli jos sinulla on päällä vielä tunteita tuota miestä kohtaan, koska hän on ilkeä ja todennäköisesti tarkoituksella. Enkä oikein usko tuossa suhteessa mihinkään aitoon rakkauteen, vaan hän haluaa sen kautta nyt näyttää ja todistella jotain ulospäin. Koita vaan päästää siitä irti. Toivon sulle kaikkea hyvää jatkoon! Moni muukin on ollut tuossa samassa tilanteessa ja kipuilujen jälkeen pystynyt jatkamaan elämäänsä. Ole terveesti itsekäs ja keskity omaan onneesi tässä elämässä. Jos sinusta tuntuu nyt kamalalta, voit olla varma siitä, ettei ex-miehesi auvoinen onnikaan jatku loputtomasti. Onni ei ole pysyvää. Kenelläkään. Se on fakta.
Ymmärsit oikein. Lapset eivät ole hänen omiaan. Meidän kolme yhteistä ovat täällä minun kanssani sillä välin kun isukki hehkuttaa "parhautta". Onko liian ilkeää toivoa että heille tulisi ero pian ja mies jäisi rannalle ruikuttamaan? Estin hänet facebookissa ja whatsapissa. Olkoon sekin viestinä ettei tarvi minun nähden hehkuttaa. ap.
Sinun asemassasi toivottaisin hänelle onnea uuteen liittoon, mutta samalla sanoisin, että ethän unohda sinun omia lapsiasi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joko teit facebook jaon?
En tiedä mitä minun (?) olisi pitänyt jakaa facebookkiin mutta tästä tuli mieleen kertoa että exä on tänään julkaissut facebookkiin kuvia itsestään ja uudesta perheestään kuvatekstillä "parhautta <3" Pitääkö hänen vielä kääntää puukkoa haavassa? :( ap.
Ymmärsinkö oikein, että ex-miehesi uudessa perheessä lapset eivät ole hänen omiaan? No jos vieraat lapset ovat hänestä "parhautta" ja omat taas lapsipuolen asemassa, niin aika metsässä ollaan! Sääli jos sinulla on päällä vielä tunteita tuota miestä kohtaan, koska hän on ilkeä ja todennäköisesti tarkoituksella. Enkä oikein usko tuossa suhteessa mihinkään aitoon rakkauteen, vaan hän haluaa sen kautta nyt näyttää ja todistella jotain ulospäin. Koita vaan päästää siitä irti. Toivon sulle kaikkea hyvää jatkoon! Moni muukin on ollut tuossa samassa tilanteessa ja kipuilujen jälkeen pystynyt jatkamaan elämäänsä. Ole terveesti itsekäs ja keskity omaan onneesi tässä elämässä. Jos sinusta tuntuu nyt kamalalta, voit olla varma siitä, ettei ex-miehesi auvoinen onnikaan jatku loputtomasti. Onni ei ole pysyvää. Kenelläkään. Se on fakta.
Ymmärsit oikein. Lapset eivät ole hänen omiaan. Meidän kolme yhteistä ovat täällä minun kanssani sillä välin kun isukki hehkuttaa "parhautta". Onko liian ilkeää toivoa että heille tulisi ero pian ja mies jäisi rannalle ruikuttamaan? Estin hänet facebookissa ja whatsapissa. Olkoon sekin viestinä ettei tarvi minun nähden hehkuttaa. ap.
Tiedätkö, onko tämän "uuden onnen" entinen parisuhde kariutunut äskettäin? Ovatko siis toisilleen laastarisuhteita? Jos näin, niin todennäköisesti suhde kariutuukin pikaisesti. En kyllä usko, että se muutenkaan on pysyvää laatua, kun miehesi teidän suhdetta käsittelemättä hyppäsi heti uuteen. Jossain vaiheessa se erokriisi iskee häneenkin...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Eiköhän tuo hylkääminen ole mahdollista sen vuoksi, ettei isällä ole tunnesidettä omiin lapsiinsa? Nämä ovat "vain lapsia", eivät "minun".
Näin arkiajattelulla päättelen.
Kyllä se näin ikävä on usein.
Monelle miehelle perhe on vaimojalapset
Jos jättää vaimon niin lapset menevät itsestään selvästi mukana.
Niistäkin miehistä, jotka yhteyttä lapsiinsa pitävät, osa tekee sen siksi ettei vaimo vain saisi mitään enempää.
Mies pitää niin kuin omista oikeuksistaan kiinni eikä tee sitä lasten hyvinvoinnin takia.
Ja osa on tietenkin oikeasti aikuisia vastuullisia miehiä jotka huolehtivat uusissakin olosuhteissa omista lapsistaan.
Olen kuitenkin sitä mieltä että aikuisen ihmisen on itse huolehdittava yhteydet lapsiinsa, ei se ole lähivanhemman tehtävä.
Ei tietenkään saa vaikeuttaakaan millään tavalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On tämä sairasta hommaa. Olen joskus kuullut, että erotilanteessa vanhemmat saattavat kostaa asioita lasten kautta, mutta olen luullut, ettei kukaan ole oikeasti noin hullu. Tänne ketjuun tulevat viestit ja peukutukset kyllä osoittavat, että olen luullut väärin...
Että se olisi jotenkin lähivanhemmalta, joku uhraus, että sopisi etävanhemman kanssa, että missä ja milloin voi lapset tavata. Kyllä se on kuulkaas niin, että katkera ja vihainen lähivanhempi vaikuttaa sillälailla (ainakin pieniin lapsiin) ettei lapset välttämättä halua (voivat sanoa niin) koska vaistoavat, ettei lähivanhempi tästä pidä. Minusta lähivanhemman on hyvitettävä tuo lapsissaan aikaansaama reaktio sillä, että tukee lapsia siinä, että nämä voisivat tavata etävanhempaa. Kyllähän se vanhemmuus tietysti ponnisteluja vaatii, mutta ei tuota nyt aivan kohtuuuttoman suurena ponnistuksena voi pitää.. M30 ja perheenisä
Et varmasti vieläkään tiedä totuutta jokaisen näkökulmasta. Miten toi sun yksipuolinen vain oman elämäsi kokemus nyt liittyy ap:een tilanteeseen? Siinä isää ei kiinnosta lapset. Se on sit ihan eri someraivo aihe kun äidit ns kostaa lasten kautta jotain eroa. Kyllähän se isyys ponnisteluja vaatii ja ei ole kohtuutonta pitää välit lapsiin kun eroaa. Miehet ei vaan viitsi ja syyttävät sitten exää asiasta. Sun mielipiteet eivät ole faktoja vaan sun näkemyksesi ja olet liian nuori ymmärtämään kaikkea. Joten lopeta vouhkaaminen.
Et todellakaan tiedä, oikeassa olet. Neuvoni ja se mitä haluan tässä sanoa on tämä:
1. Lapselle molemmat vanhemmat ovat tärkeitä ja ne tulisi oppia tuntemaan edes jollain tavalla (siis vaikka vanhempi olisi sika, pettäjä, mt-ongelmainen, alkoholisiti, narsisit tms. tietysti asiaa muuttaa jos henkilö on todella lapsille vaarallinen, mutta silloinkin esim. valvotut tapaamiset ovat mahdollisia)
2. On ymmärrettävää, että lähivanhempi saattaa itse kokea etävanhemman vastenmielisenä eikä halua edes muistaa koko ihmistä. Siitä huolimatta on muistettava kohta 1. Lähivanhemmalla on parhaat mahdollisuudet vaikuttaa siihen, että lapsen etu toteutuu.
3. Lähivanhempi ei saisi tarkoituksella (käytännössä lapsi aistii, mutta ei tarkoituksella) mustamaalata etävanhempaa lapsille. Lähivanhemma pitää tehdä lapsille selväksi, että on ok että tapaatte etävanhempaanne.
4. Jos lapsi vieraantuu etävanhemmasta on syytä pohtia onko lähivanhempi osaltaa tähän vaikuttanut. En väitä, että vieraantuminen olisi aina lähivanhemman syytä, kuten olen aikaisemmissa viesteissäni kirjoittanut minusta lähivanhemman on kuitenkin tehtävä parhaansa.
5. Laitan tämän nyt vielä omaksi kohdakseen... Tuo kun sanon että on tehtävä parhaansa tarkoittaa myös sitä, että jos vieraantuminen siitä huolimatta tapahtuu, niin se ei tietenkään ole lähivanhemman vika.
Tuossa siis ajatukseni siitä miten erotilanteessa tulisi toimia. Tottakai jokainen tilanne on erillainen, mutta en ymmärrä miksei ohjeeni sopisi 99 % tilanteista.
Tuo minun henkilökohtainen kokemukseni liittyy tähän asiaan sten, että jos äitini ei olisi ponnistellut meidän lasten ja isänvälisen suhteen eteen, niin kyllä olisi jäänyt isä meille aika vieraaksi.. Tiedän, ettei satojen kilometrien päässä asuva rapajuoppo olisi meihin yhteyttä pitänyt ilman äitimme aktiivistuutta.
Tietenkin miehen (tai naisen) pitäisi osaltaan huolehtia yhteydenpidosta lapsiin. Mutta muista mikä on lasten etu. Tiedän, että petettyä ja jätettyä kiusaa tämä minun ajatukseni, että hänenkin tulisi olla asiassa aktiivinen. Silloin kun kyse on lapsen edusta ei ole mielestäni järkeä käydä juupas jaapas eipäs väittelyä siitä kumman velvollisuus mikäkin asia olisi vaan on huolehdittava ainoastaan siitä, että itse tekee parhaansa. Minusta on todella väärin, että vaikka exä ei olisi ottanut lapsiinsa yhteyttä kuukauteen niin sitten lähivanhempi ottaa sen asenteen, että "omapahan on asiansa". Se ei ole eksän oma asia kyseessä on lasten etu ja molempien vanhempien on huolehdittava lasten edusta. Jos toinen on vähän tyhmä niin asian voi onneksi korjata sillä, että on itse vähän fiksumpi...
Mielipiteeni ei ole faktoja, mutta mielestäni aika hyvin perusteltuja. Nuoresta 30 vuoden iästäni huolimatta nämä asiat ovat minulle tutumpia kuin monelle 100 vuotiaalle, enkä nyt vain tarkoita tuota omaa kokemustani... Sinä voisit itse lopettaa tuollaisten viestien lähettelyt, jossa ei tuoda oikeastaan mitää sisältöä tähän kesksuteluun. Tyyliin "et sinä tiedä mistään mitään, eikä mielipiteesi ole faktoja" M30 ja perheenisä
Lapset voi itsekin olla yhteydessä etääntyneeseen isäänsä. Minä itse pidän yhteyttä alkoholisoituneeseen isääni vaikka vanhempieni eron jälkeen äitini ei sietänyt häntä lähistölläkään. En vieritä vastuuta omasta hyvinvoinnistani äidilleni koska ei hänen tarvitsekaan sietää exäänsä tämän eron aikaisten tempauksien vuoksi.
Tuo kommentti että mielipiteesi eivät ole faktoja johtuu siitä että tyrkyttät hyvin voimakkaasti omaa tarinaasi ja mielipidettäsi jotta kaikkien pitäisi tehdä tasan niinkuin sanot. Minä olen osallistunut tähän keskusteluun hyvinkin tuomalla sisältöä muissa kommenteissani jotka ovat olleet ap:eelle ja koskeneet hänen tilannettaan. Huomaan kyllä että kommentit sinulle ovat olleet täysin turhia. Sen huomaa varsinkin kun vertaat itseäsi 100-vuotiaaseen kokemukseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Laittaisin myös exälle viestiä jossa kertoisin että olen hyväksynyt eron ja parempi näin. Viestin laittaisin oikeastaan ihan siitä syystä, että tietäisin mitä itse kertoisin lapsille isästä. Kysyisin ihan suoraan isältä aikooko hän pitää yhteyttä lapsiinsa ja jos aikoo niin miten jaa milloin? Antaisin exälle pari päivää aikaa ja sitten kertoisin isän vastauksen lapsille.
Miten ihmeessä voisin elää lasten kanssa tuossa tilanteessa, etten tietäisi mitä sanoa kun lapset kysyvät isästään? En haluaisi tuottaa lapsille pettymystä sanomalla vain päivästä toiseen, että kyllä isä varmaan tulee teitä tapaamaan joskus...
Mielestäni tuollaisen viestin laitettuaan äiti on "tehnyt parhaansa". Ehkä jollekin alkoholistille tms. Muulle sairaalle voisi antaa useammankin tilaisuuden, mutta täysjärkiselle aikuiselle pitää kahden päivän miettimis aika riittää...
Vierailija kirjoitti:
JATKUU
järjestämään sovinnollisesti ja on kunnia asia elää rauhassa omien lähimmäisten kanssa.
Isä hoitaa oman vanhemmuutensa itse, ja jos hän ei sitä tee, niin se on sitten ihan 100% isän oma moka, josta ei ketään muuta voi syyttää.
Sinä et nyt selvästikkään ymmärrä, että minun pointtini on se, että aina ja kaikissa tilanteissa vanhempien on ajettava lastensa etu. KAIKKI muu on toisarvoista. Kuten aiemassa viestissäni kirjoitin toisen vanhemman tyhmyyttä voi ja ehdottomasti kannattaa paikata sillä, että on itse hieman fiksumpi. Tottakai kummankin vanhemman kuuluu hoitaa osansa, mutta jos ei hoida. Siinä tapauksessa toisen vanhemman kannattaa ehdottomasti yrittää paikata sitä toisen vanhemman typeryyttä LAPSEN EDUN NIMISSÄ. M30 ja perheenisä
Sun kommenttien perusteella sinulla ei ole mitään mielenrauhaa vaan kytevää vihaa. Suosittelen terapiaa. Tässä pitäisi auttaa apeeta jaksamaan eikä hyökätä hänen kimppuunsa että nyt pilaat lapsesi jos et tee näin ja näin. Sinä olet jumittunut loukatun lapsen rooliin et tiedä apeen roolissa olemisesta.
T.44
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
OT:
Tapahtui kasarilla. Äiti ja isä eros, kun oltiin veljen kanssa 8 ja 10 vuotiaat. Syynä isän alkoholismi. Isä kuitenkin piti tiukasti kiinni tapaamisoikeudestaan ja kävi joka toinen lauantai, kuusi tuntia. Aina selvinpäin ja skarppina.
Meni vuosi pari, kun äiti löysi uuden miehen ja alkoi tämän kanssa perustamaan perhettä. Muistan vikan kerran, kun isä kävi. Äiti ja uusi mies lähtivät päivää viettämään ja vielä ovella mies huikkasi isälle, että jääkaapissa on juotavaa. Saa ottaa. Edellisilläkin kerroilla oli tarjolla ollut, mutta silloin isä ei juonut. Otti sitten "evääksi" pullon.
Tuolla kertaa hän otti paukun varttia ennen kuin äiti miehineen tuli kotiin. Se pullo oli melkein täysi, kun äidin mies taas pakkasi isän matkaan eväät.
Näin ne savusti alkoholistin isän lasten elämästä. Ei ollut enää mitään asiaa tapaamisiin, kun kännissä pitää olla aina.
Isovanhemmat yrittävät puhua äitiä ympäri, että poikansa menee pahempaa kuntoon, kun ei ole enää mitään mikä pitää pinnalla. Mä sanoin äidille, että tapaan isää kyllä. Käyn sitten mummolassa moikkaamassa. Sittenhän multa kiellettiin siellä käynti. Mummon itkuinen katse, kun ei voinutkaan enää avata ovea ja päästää sisään. "äitisi on kieltänyt".
Niinhän siinä kävi, että isästä tuli aivan rapajuoppo. Sillanalusdeegu, jota välillä näin kaupungilla. Hän ei aina edes tunnistanut mua, tai halunnut tunnistaa. Sydän oli särkynyt jo.
Mä olin hankala teini. Äidin uutta miestä piti alkaa sanomaan isäksi viikkorahojen menetysten uhalla. Karkailin, koulu oli hankalaa jouduin tarkkikselle, veljeni myös. Saatiin pari nuorempaa sisarusta. Hyviä tyyppejä yhä, sisarusparvi on voimissaan.
Äitiin ja isäpuoleen ovat viilentyneet, lapseni viettävät aikaa mummolassa ja viihtyvät. Heillä on hyvät, lämpimät välit.
Isä on sairas. Hän on sairastunut haimasyöpään. Kävin katsomassa sairaalassa ja isä oli silminnähden häpeissään. Pyysikin, että jos en tulisi enää. Veli kävi siellä myös. Kävi lapsineen. Mun lapset eivät ole isääni tavanneet koskaan, mä en jotenkin osaa kertoa tätä tarinaa ilman suurta katkeruutta ja syyllisyyttä äitiäni kohtaan. Isä on kuolemassa ja tämä olkoon mun tragediani. Lasten isovanhempi välit säilykööt hyvänä.
Mitä tulee noihin isän puolen sukulaisiin.. niin katkasivat välit muhun ja veljeeni silloin aikoinaan täysin. Meille ei kerrottu aikuisenakaan, että isovanhemmat ovat kuolleet. Nähtiin hautausmaalla haudat. Nyt onneksi setä soitti, että isä on joutunut sairaalaan.
Kerran kohtasin niinkin oudon tapauksen, kun kummitätini eksän. Joka oli tuolloin tuon isänipuolen aikuisia, serkkujeni kiva isä, kun meillä alkoi tapahtua. Hän oli hyvin katkera ex-vaimonsa sukua kohtaan, kun välit katkaistiin häneen niin tylysti. Siinä hiljaisena kahvia nielin, teki mieli huutaa. Hän tajusi hetken päästä ja sanoi: "mä juuri ymmärsin, että tehän olitte lapsia. Äitisi ei helpoksi asioita tehnyt, mutta me muut oltiin aikuisia. meidän olisi pitänyt yrittää enemmän!"Wau, mikä uskomattoman katkera ja itsekeskeinen selostus..! Yhtään kokemiasi vääryyksiä tai äitisi tekemiä virheitä vähättelemättä (tiesitkö, että äitienkään ei tarvi olla täydellisiä ja hekin saavat näyttää tunteensa ja suojella itseään, heidän ei ole pakko uhrata itseään juoppoa kannatellakseen?); kävikö kertaakaan mielessäsi ajatella, mitä kaikkea äitisi on saanut kestää? Ei riittänyt, että oli selvittävä juopon kanssa, vaan sen päälle piti selvitä erosta, syyllistävistä sukulaisista ja omista lapsista, jotka eivät voisi vähempää kunnioittaa äitiään?
Ja että äitisi ei tehnyt asioita helpoksi, kun taas isä, joka ryyppäsi, rikkoi perheen ja tapasi lapsiaan kokonaiset 12 tuntia kuukaudessa, on tarinassasi lähestulkoon pyhimys ja vähintäänkin uhri. Tunnet katkeruutta ja vihaa äitiäsi kohtaan, koska isäsi ei voinut olla varttia juomatta..? Voi oksennus, alkoholistin lapsena en voi käsittää, miten pihalla joku voi olla.
Kuvittelepa hetki, että asiat olisivat menneet, kuten sinä tahdoit. Mitä silloin olisi tapahtunut? Miten sinun elämäsi olisi mennyt? (muista laskea mukaan todennäköisyydet siitä, mitä alkoholistivanhemman seurassa oleskelu lapsissa aiheuttaa!) Entäpä äitisi?
En ole tuon viestin kirjoittaja, mutta tässä keskustelun aiheessahan koko pontti on mielestäni siinä, että vaikka kuinka lähivanhempi olisi tullut loukautuksi ja vaikka hän kuinka vihaisi etä vanhempaa niin siitä huolimatta hänen on ajettava lastensa parasta. On siis PYSTYTTÄVÄ asettamaan omat tunteet hetkeksi sivuun ja otettava järkikäteen. Eli huolehdittava tavalla tai toisella (omalta osaltaan tehtävä parhaansa), ettei lapset vieraannu etävanhemmasta.
Täällä joku kirjoittikin, että ap:n tulisi suhtautua exäänsä niinkuin hän olisi sairas. Varsinkin alkoholistien kanssa tämä pitää aivan hyvin paikkansa. On täysin yhdentekevää pistääkö mt-ongelmat vai alkoholi exän pään ja elämän sekaisin, niin ettei hän kyken olemaan perheessä. Siitä huolimatta kuinka alkkis tahansa olisi, niin minusta lasten on hyvä tuntea isänsä.
Ja tuo viestin kirjoittajan tarina oli minusta todella surullinen. Tietysti asia on hänen tulkintansa tapahtumista, mutta jos asiat on todella menneet niin, että viinanhimoista ihmistä on tahallaan kiustattu ja näin savustettu kokonaan lastensa elämästä ulos, niin onhan tuokin todella sikamainen temppu.
Sitten veilä kaikille teille, jotka olette sitä mieltä, ettei sikaan tarvitse pitää yhteyttä: Oletteko tulleet ajatelleeksi, että jos lapset myöhemmin kokevat, että te olette estäneet suhteen etävanhempaan ja lapsi (sittemmin ehkä aikuinen lapsi) sitten katsoo, että te olette toimineet SIKAMAISESTI lastanne kohtaan niin eikö olekkin aivan oiken, että lapsenne katkaisee teihin välit? Tehän olette itse opettaneet, ettei sikamaisen (vaikka se olisi yksi ainut kerta) tempun tehneeseen ihmiseen kannata pitää yhteyttä vaikka tämä olisi oma vanhempi. M30 ja perheenisä
Teini-ikäinen voi vetäistä sen kortin että ellet tee niin kuin haluan, lähden asumaan etävanhemman luo.
Mutta aikuinen kyllä tajuaa ja tietää jo että isä olisi pitänyt yhteyttä jos olisi halunnut ja ymmärtää mitä on tapahtunut eikä kuvittele että se lähivanhempikaan on tai pitäisi olla täydellinen.
Ei voi sanoa, kuin että sellainen ihminen on tunnevammainen, ja pahasti, kun lapsensa hylkää. Itsekäs paska.
Ainakin voit ap omille lapsillesi kertoa, että olet pahoillasi heidän vuokseen
ja "tässä asiassa vika on ihan isän omissa korvien väleissä, että normaali isä ei niin käyttäydy ja ajattele pelkästään itseään. Normaali isä pitää huolta ja tapaa lapsiaan, vaikka eroaisi äidistä. On kuin isä olisi mennyt jotenkin sekaisin. Se on isältä julmasti ja itsekkäästi tehty, etkä tiedä miten isä pystyy toimimaan näin, koska minua ei mikään pysty pitämään teistä ihanista lapsistani erossa, ei mikään eikä sellaista tule, mutta isä näkyy pystyvän ajattelemaan pelkästään itseään. Nyt me puhalletaan yhteen hiileen, äiti ja lapset, ja isän varaan ei lasketa yhtään mitään, kun siihen ei voi näköjään luottaa. Me voidaan luottaa toisiimme".
Älä hauku äläkä nimittele lapsille isää, koita olla neutraali mutta kohtuurehellinen hänen käytöksestään, tee selväksi, että lapsissa ei ole millään lailla mitään vikaa, ja olet heidän rinnallaan, tuli mikä tuli. Heillä pitää olla nyt kallio. Isän toiminnan syistä ei kannata valehdellakaan mitään kaunistelua, koska se tuo vain lisää kuvitelmia ja pettymyksiä. Perheterapia voisi olla teille hyvästä purkaa tunteita ammattilaisen kanssa. Ota yhteyttä kuntaasi.
Minun ystävälleni kävi niin, että isä jätti heidät (4 lasta, vanhin silloin 11 v ja ystäväni n. 1,5 v) toisen naisen takia. Sitten joskus 27 vuotta myöhemmin tajusi, että joo, onhan noita lapsia ja yritti lämmitellä välejä. Vanhimman lapsen kanssa sai jonkunlaiset viralliset välit, mutta muut ei antaneetkaan hylkäämistään anteeksi. Ystäväni vastasi puheluun, että kun ei ole aikaisemmin kiinnostanut, ei kiinnosta enää häntäkään tai hänen lapsiaan, ja löi ukolle luurin korvaan.
Itsellä on setä, joka hylkäsi lapset viinan ja toisten naisten takia. Kuolikin lopulta viinaan. Suku hautasi sukuhautaan, mutta silleen oli setä käyttäytynyt, että nimeä ei hautakiveen tullut. Eikä tule. Ja yksi syy oli juuri se, että mummu itki monesti, kun ei nähnyt lapsenlapsiaan.
Sietää hävetä sellaisen ihmisen, joka viattomat lapset noin itsekkäästi hylkää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap kysyi mistä saisi vertaistukea. Ei täältä ainakaan. Täällä kaikki käännetään ap:een viaksi ja häntä syytetään huonoksi äidiksi jollei tee...(lisää tähän neuvosi). Kiva.
Vierailija kirjoitti:
Ap kysyi mistä saisi vertaistukea. Ei täältä ainakaan. Täällä kaikki käännetään ap:een viaksi ja häntä syytetään huonoksi äidiksi jollei tee...(lisää tähän neuvosi). Kiva.
Ei täältä yleensä mitään järkeviä vastauksia voi odottaakkaan. Tässäkin ketjussa muutama ensimmäisten joukossa oleva kommentti on sellaista kuraa, että voi vain toivoa, että ap ei ota niistä itseensä millään lailla. Eikä kukaan muukaan samassa tilanteessa oleva.
Mielestäni silti tästä ketjusta löytyy ap:lle tukea ja tsemppejä. Kiitos heille. Toivon itsekkin ap:lle ja hänen lapsilleen kaikkea hyvää ja sille exälle kaikkea kakkaa... ;)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
On tämä sairasta hommaa. Olen joskus kuullut, että erotilanteessa vanhemmat saattavat kostaa asioita lasten kautta, mutta olen luullut, ettei kukaan ole oikeasti noin hullu. Tänne ketjuun tulevat viestit ja peukutukset kyllä osoittavat, että olen luullut väärin...
Että se olisi jotenkin lähivanhemmalta, joku uhraus, että sopisi etävanhemman kanssa, että missä ja milloin voi lapset tavata. Kyllä se on kuulkaas niin, että katkera ja vihainen lähivanhempi vaikuttaa sillälailla (ainakin pieniin lapsiin) ettei lapset välttämättä halua (voivat sanoa niin) koska vaistoavat, ettei lähivanhempi tästä pidä. Minusta lähivanhemman on hyvitettävä tuo lapsissaan aikaansaama reaktio sillä, että tukee lapsia siinä, että nämä voisivat tavata etävanhempaa. Kyllähän se vanhemmuus tietysti ponnisteluja vaatii, mutta ei tuota nyt aivan kohtuuuttoman suurena ponnistuksena voi pitää.. M30 ja perheenisä
Nimenomaan vanhemmuus vaatii ponnisteluja , myös siltä joka lähtee.
Olen nähnyt kyllä sivusta mitä on se että isä ei kertakaikkiaan halua lapsiaan tavata, ei muista mitään merkkipäiviä yms.
Kerropa nyt mitä siinä tilanteessa äiti voi tehdä?
Minä en ainakaan keksi.
Aikuista ihmistä on vaikea pakottaa.
Enkä hyväksy sitä että tahallaan etäännytetään tai puhutaan pahaa.
Mutta kai sillä ädinkin jaksamisella on rajansa jos toista ei vähempää voisi kiinnostaa.
Isäni on tunnettu taiteilija..jätti äitini ja minut 80-luvulla..äiti sairastui, eikä pystynyt hoitamaan minua, joten kasvoin isän äidin kanssa..jotenkin on isää kohtaan ristiriitaiset tunnelmat..Samalla hän on yksi Suomen suosituimmista artisteista ja nauttii suosiota, ja toisaalta taas isä joka ei ole koskaan ollut läsnä, eikä ottanut osaa minun kasvatukseen..
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On tämä sairasta hommaa. Olen joskus kuullut, että erotilanteessa vanhemmat saattavat kostaa asioita lasten kautta, mutta olen luullut, ettei kukaan ole oikeasti noin hullu. Tänne ketjuun tulevat viestit ja peukutukset kyllä osoittavat, että olen luullut väärin...
Että se olisi jotenkin lähivanhemmalta, joku uhraus, että sopisi etävanhemman kanssa, että missä ja milloin voi lapset tavata. Kyllä se on kuulkaas niin, että katkera ja vihainen lähivanhempi vaikuttaa sillälailla (ainakin pieniin lapsiin) ettei lapset välttämättä halua (voivat sanoa niin) koska vaistoavat, ettei lähivanhempi tästä pidä. Minusta lähivanhemman on hyvitettävä tuo lapsissaan aikaansaama reaktio sillä, että tukee lapsia siinä, että nämä voisivat tavata etävanhempaa. Kyllähän se vanhemmuus tietysti ponnisteluja vaatii, mutta ei tuota nyt aivan kohtuuuttoman suurena ponnistuksena voi pitää.. M30 ja perheenisä
Et varmasti vieläkään tiedä totuutta jokaisen näkökulmasta. Miten toi sun yksipuolinen vain oman elämäsi kokemus nyt liittyy ap:een tilanteeseen? Siinä isää ei kiinnosta lapset. Se on sit ihan eri someraivo aihe kun äidit ns kostaa lasten kautta jotain eroa. Kyllähän se isyys ponnisteluja vaatii ja ei ole kohtuutonta pitää välit lapsiin kun eroaa. Miehet ei vaan viitsi ja syyttävät sitten exää asiasta. Sun mielipiteet eivät ole faktoja vaan sun näkemyksesi ja olet liian nuori ymmärtämään kaikkea. Joten lopeta vouhkaaminen.
Et todellakaan tiedä, oikeassa olet. Neuvoni ja se mitä haluan tässä sanoa on tämä:
1. Lapselle molemmat vanhemmat ovat tärkeitä ja ne tulisi oppia tuntemaan edes jollain tavalla (siis vaikka vanhempi olisi sika, pettäjä, mt-ongelmainen, alkoholisiti, narsisit tms. tietysti asiaa muuttaa jos henkilö on todella lapsille vaarallinen, mutta silloinkin esim. valvotut tapaamiset ovat mahdollisia)
2. On ymmärrettävää, että lähivanhempi saattaa itse kokea etävanhemman vastenmielisenä eikä halua edes muistaa koko ihmistä. Siitä huolimatta on muistettava kohta 1. Lähivanhemmalla on parhaat mahdollisuudet vaikuttaa siihen, että lapsen etu toteutuu.
3. Lähivanhempi ei saisi tarkoituksella (käytännössä lapsi aistii, mutta ei tarkoituksella) mustamaalata etävanhempaa lapsille. Lähivanhemma pitää tehdä lapsille selväksi, että on ok että tapaatte etävanhempaanne.
4. Jos lapsi vieraantuu etävanhemmasta on syytä pohtia onko lähivanhempi osaltaa tähän vaikuttanut. En väitä, että vieraantuminen olisi aina lähivanhemman syytä, kuten olen aikaisemmissa viesteissäni kirjoittanut minusta lähivanhemman on kuitenkin tehtävä parhaansa.
5. Laitan tämän nyt vielä omaksi kohdakseen... Tuo kun sanon että on tehtävä parhaansa tarkoittaa myös sitä, että jos vieraantuminen siitä huolimatta tapahtuu, niin se ei tietenkään ole lähivanhemman vika.
Tuossa siis ajatukseni siitä miten erotilanteessa tulisi toimia. Tottakai jokainen tilanne on erillainen, mutta en ymmärrä miksei ohjeeni sopisi 99 % tilanteista.
Tuo minun henkilökohtainen kokemukseni liittyy tähän asiaan sten, että jos äitini ei olisi ponnistellut meidän lasten ja isänvälisen suhteen eteen, niin kyllä olisi jäänyt isä meille aika vieraaksi.. Tiedän, ettei satojen kilometrien päässä asuva rapajuoppo olisi meihin yhteyttä pitänyt ilman äitimme aktiivistuutta.
Tietenkin miehen (tai naisen) pitäisi osaltaan huolehtia yhteydenpidosta lapsiin. Mutta muista mikä on lasten etu. Tiedän, että petettyä ja jätettyä kiusaa tämä minun ajatukseni, että hänenkin tulisi olla asiassa aktiivinen. Silloin kun kyse on lapsen edusta ei ole mielestäni järkeä käydä juupas jaapas eipäs väittelyä siitä kumman velvollisuus mikäkin asia olisi vaan on huolehdittava ainoastaan siitä, että itse tekee parhaansa. Minusta on todella väärin, että vaikka exä ei olisi ottanut lapsiinsa yhteyttä kuukauteen niin sitten lähivanhempi ottaa sen asenteen, että "omapahan on asiansa". Se ei ole eksän oma asia kyseessä on lasten etu ja molempien vanhempien on huolehdittava lasten edusta. Jos toinen on vähän tyhmä niin asian voi onneksi korjata sillä, että on itse vähän fiksumpi...
Mielipiteeni ei ole faktoja, mutta mielestäni aika hyvin perusteltuja. Nuoresta 30 vuoden iästäni huolimatta nämä asiat ovat minulle tutumpia kuin monelle 100 vuotiaalle, enkä nyt vain tarkoita tuota omaa kokemustani... Sinä voisit itse lopettaa tuollaisten viestien lähettelyt, jossa ei tuoda oikeastaan mitää sisältöä tähän kesksuteluun. Tyyliin "et sinä tiedä mistään mitään, eikä mielipiteesi ole faktoja" M30 ja perheenisä
Niin että se on lähivanhemman tehtävä siis sen KAIKEN muun lisäksi paapoa lähtenyttä ihmistä kuin pientä vauvaa. Tehdä kuperkeikkoja ja ihmetekoja saadakseen lapsensa hylänneen näkemään lapsiaan. Ymmärtänet että lasten kasvattamisessa on jo oma hommansa. Ei oikeasti voida olettaa että kaikki jaksavat ajella satoja kilometrejä hylänneen perässä saati että heillä olisi aina siihen varaa. Jos se kunnon vanhempi haluaa sen kadonneen sijaan keskittyä lapsiinsa niin onpa outoa.
Voi hyvänen aika... Siis paapoa? Onko se paapomista, jos laittaa muutaman viestin ja soittaa muutaman puhelun, yrittää puheillaan viestiä sekä lapsille, että etävanhemmalle, että olisi hyvä, että pitäisitte yhteyttä. Ei siihen mitään sen ihmeellisempää minusta tarvita. Eli tuo ei todellakaan ole resurssi kysymys. Kun minä sanon, että on tehtävä paarhaansa, niin en minä nyt aivan sitä tarkoita, että pitäisi exälle ostaa talo naapurista, jotta voisi lapsia nähdä...
Jos tuon yhteydenpidon jättää tekemättä, niin minun mielestäni kyse on vain siitä, että jostain syystä lähivanhempi suhtautuu väliinpitämättömästi lastesa kasvatukseen. (sanotaan nyt tämä itsestään selvyys, että aivan yhtä syylinen on tämä etävanhempi, mutta kuten olen jo miljoona kertaa sanonut, tässä ei syyllisiä tarvitse etsiä, koska LAPSEN ETU)
Tuosta satojen kilometrien päähän ajamisesta, niin ymmärrän hyvin että se alkaa olemaan jo uhraus. Kuten viestissäni kirjoitin olen siitä erittäin kiitollinen siitä äidilleni, hän teki kyllä enemmän kuin voisi "vaatia". Toisaalta olisiko suuri uhraus jos tuollaisen reissun tekisi edes kerran..
Siis ihan oikeesti.
Tuntemani tapaukset.
Äiti yrittää kyllä lähettää viestiä ja soittaa ja sopia jne.
Isä lupaa tulla ja hakea, ei tule, ei lähetä synttärikorttia puhumattakaan lahjasta, varaa on.
Kuinka monta pettymystä äidin kuuluu järjestää lapsilleen? Tai isähän ne pettymykset toki järjestää, mutta kyllä siinä herää jo lastensuojeluvaisto kun isää ei kiinnosta.
Ei ole alkoholisti tms , on vaan niin uuden naisen lumoissa.
Eihän äideillä ( tai ylipäätään lähivanhemmalla) yleensä ole syytä estää normaalin etävanhemman ja lasten tapaamisia, siinähän menee nimittäin ne vapaat viikonloput ja lomatkin jos ei salli tapaamisia sen lisäksi että vie lapsilta etävanhemman.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On tämä sairasta hommaa. Olen joskus kuullut, että erotilanteessa vanhemmat saattavat kostaa asioita lasten kautta, mutta olen luullut, ettei kukaan ole oikeasti noin hullu. Tänne ketjuun tulevat viestit ja peukutukset kyllä osoittavat, että olen luullut väärin...
Että se olisi jotenkin lähivanhemmalta, joku uhraus, että sopisi etävanhemman kanssa, että missä ja milloin voi lapset tavata. Kyllä se on kuulkaas niin, että katkera ja vihainen lähivanhempi vaikuttaa sillälailla (ainakin pieniin lapsiin) ettei lapset välttämättä halua (voivat sanoa niin) koska vaistoavat, ettei lähivanhempi tästä pidä. Minusta lähivanhemman on hyvitettävä tuo lapsissaan aikaansaama reaktio sillä, että tukee lapsia siinä, että nämä voisivat tavata etävanhempaa. Kyllähän se vanhemmuus tietysti ponnisteluja vaatii, mutta ei tuota nyt aivan kohtuuuttoman suurena ponnistuksena voi pitää.. M30 ja perheenisä
Et varmasti vieläkään tiedä totuutta jokaisen näkökulmasta. Miten toi sun yksipuolinen vain oman elämäsi kokemus nyt liittyy ap:een tilanteeseen? Siinä isää ei kiinnosta lapset. Se on sit ihan eri someraivo aihe kun äidit ns kostaa lasten kautta jotain eroa. Kyllähän se isyys ponnisteluja vaatii ja ei ole kohtuutonta pitää välit lapsiin kun eroaa. Miehet ei vaan viitsi ja syyttävät sitten exää asiasta. Sun mielipiteet eivät ole faktoja vaan sun näkemyksesi ja olet liian nuori ymmärtämään kaikkea. Joten lopeta vouhkaaminen.
Et todellakaan tiedä, oikeassa olet. Neuvoni ja se mitä haluan tässä sanoa on tämä:
1. Lapselle molemmat vanhemmat ovat tärkeitä ja ne tulisi oppia tuntemaan edes jollain tavalla (siis vaikka vanhempi olisi sika, pettäjä, mt-ongelmainen, alkoholisiti, narsisit tms. tietysti asiaa muuttaa jos henkilö on todella lapsille vaarallinen, mutta silloinkin esim. valvotut tapaamiset ovat mahdollisia)
2. On ymmärrettävää, että lähivanhempi saattaa itse kokea etävanhemman vastenmielisenä eikä halua edes muistaa koko ihmistä. Siitä huolimatta on muistettava kohta 1. Lähivanhemmalla on parhaat mahdollisuudet vaikuttaa siihen, että lapsen etu toteutuu.
3. Lähivanhempi ei saisi tarkoituksella (käytännössä lapsi aistii, mutta ei tarkoituksella) mustamaalata etävanhempaa lapsille. Lähivanhemma pitää tehdä lapsille selväksi, että on ok että tapaatte etävanhempaanne.
4. Jos lapsi vieraantuu etävanhemmasta on syytä pohtia onko lähivanhempi osaltaa tähän vaikuttanut. En väitä, että vieraantuminen olisi aina lähivanhemman syytä, kuten olen aikaisemmissa viesteissäni kirjoittanut minusta lähivanhemman on kuitenkin tehtävä parhaansa.
5. Laitan tämän nyt vielä omaksi kohdakseen... Tuo kun sanon että on tehtävä parhaansa tarkoittaa myös sitä, että jos vieraantuminen siitä huolimatta tapahtuu, niin se ei tietenkään ole lähivanhemman vika.
Tuossa siis ajatukseni siitä miten erotilanteessa tulisi toimia. Tottakai jokainen tilanne on erillainen, mutta en ymmärrä miksei ohjeeni sopisi 99 % tilanteista.
Tuo minun henkilökohtainen kokemukseni liittyy tähän asiaan sten, että jos äitini ei olisi ponnistellut meidän lasten ja isänvälisen suhteen eteen, niin kyllä olisi jäänyt isä meille aika vieraaksi.. Tiedän, ettei satojen kilometrien päässä asuva rapajuoppo olisi meihin yhteyttä pitänyt ilman äitimme aktiivistuutta.
Tietenkin miehen (tai naisen) pitäisi osaltaan huolehtia yhteydenpidosta lapsiin. Mutta muista mikä on lasten etu. Tiedän, että petettyä ja jätettyä kiusaa tämä minun ajatukseni, että hänenkin tulisi olla asiassa aktiivinen. Silloin kun kyse on lapsen edusta ei ole mielestäni järkeä käydä juupas jaapas eipäs väittelyä siitä kumman velvollisuus mikäkin asia olisi vaan on huolehdittava ainoastaan siitä, että itse tekee parhaansa. Minusta on todella väärin, että vaikka exä ei olisi ottanut lapsiinsa yhteyttä kuukauteen niin sitten lähivanhempi ottaa sen asenteen, että "omapahan on asiansa". Se ei ole eksän oma asia kyseessä on lasten etu ja molempien vanhempien on huolehdittava lasten edusta. Jos toinen on vähän tyhmä niin asian voi onneksi korjata sillä, että on itse vähän fiksumpi...
Mielipiteeni ei ole faktoja, mutta mielestäni aika hyvin perusteltuja. Nuoresta 30 vuoden iästäni huolimatta nämä asiat ovat minulle tutumpia kuin monelle 100 vuotiaalle, enkä nyt vain tarkoita tuota omaa kokemustani... Sinä voisit itse lopettaa tuollaisten viestien lähettelyt, jossa ei tuoda oikeastaan mitää sisältöä tähän kesksuteluun. Tyyliin "et sinä tiedä mistään mitään, eikä mielipiteesi ole faktoja" M30 ja perheenisä
Niin että se on lähivanhemman tehtävä siis sen KAIKEN muun lisäksi paapoa lähtenyttä ihmistä kuin pientä vauvaa. Tehdä kuperkeikkoja ja ihmetekoja saadakseen lapsensa hylänneen näkemään lapsiaan. Ymmärtänet että lasten kasvattamisessa on jo oma hommansa. Ei oikeasti voida olettaa että kaikki jaksavat ajella satoja kilometrejä hylänneen perässä saati että heillä olisi aina siihen varaa. Jos se kunnon vanhempi haluaa sen kadonneen sijaan keskittyä lapsiinsa niin onpa outoa.
Voi hyvänen aika... Siis paapoa? Onko se paapomista, jos laittaa muutaman viestin ja soittaa muutaman puhelun, yrittää puheillaan viestiä sekä lapsille, että etävanhemmalle, että olisi hyvä, että pitäisitte yhteyttä. Ei siihen mitään sen ihmeellisempää minusta tarvita. Eli tuo ei todellakaan ole resurssi kysymys. Kun minä sanon, että on tehtävä paarhaansa, niin en minä nyt aivan sitä tarkoita, että pitäisi exälle ostaa talo naapurista, jotta voisi lapsia nähdä...
Jos tuon yhteydenpidon jättää tekemättä, niin minun mielestäni kyse on vain siitä, että jostain syystä lähivanhempi suhtautuu väliinpitämättömästi lastesa kasvatukseen. (sanotaan nyt tämä itsestään selvyys, että aivan yhtä syylinen on tämä etävanhempi, mutta kuten olen jo miljoona kertaa sanonut, tässä ei syyllisiä tarvitse etsiä, koska LAPSEN ETU)
Tuosta satojen kilometrien päähän ajamisesta, niin ymmärrän hyvin että se alkaa olemaan jo uhraus. Kuten viestissäni kirjoitin olen siitä erittäin kiitollinen siitä äidilleni, hän teki kyllä enemmän kuin voisi "vaatia". Toisaalta olisiko suuri uhraus jos tuollaisen reissun tekisi edes kerran..
Siis ihan oikeesti.
Tuntemani tapaukset.
Äiti yrittää kyllä lähettää viestiä ja soittaa ja sopia jne.
Isä lupaa tulla ja hakea, ei tule, ei lähetä synttärikorttia puhumattakaan lahjasta, varaa on.
Kuinka monta pettymystä äidin kuuluu järjestää lapsilleen? Tai isähän ne pettymykset toki järjestää, mutta kyllä siinä herää jo lastensuojeluvaisto kun isää ei kiinnosta.
Ei ole alkoholisti tms , on vaan niin uuden naisen lumoissa.
Eihän äideillä ( tai ylipäätään lähivanhemmalla) yleensä ole syytä estää normaalin etävanhemman ja lasten tapaamisia, siinähän menee nimittäin ne vapaat viikonloput ja lomatkin jos ei salli tapaamisia sen lisäksi että vie lapsilta etävanhemman.
Olen täysin samaa mieltä kaikesta. Meillä bonuksena lasten isä väittää, että minä olen manipuloinut lapset häntä vastaan ja sen takia hän ei voi lapsia tavata... Melko harhaista kuvitella että haluaisin tieten tahtoen erottaa lapset omasta isästään ja tosiaan tuo pointti että vapaaehtoisesti luopuisin kaikesta omasta ajasta ihan vain kiusatakseni reppana-exää...Jep jep... ;)
On käynyt joo. Aluksi suretti lasten puolesta, sitten vitutti ja nyt on jo lapsillekin yks hailee kuka se "isä" on. Eli eivät kaipaa hänen seuraansa.
Ollaan asuttu muutama vuosi yhden toisen miehen kanssa ja hän pitää myös mun lapsiani kuin omiaan.
Kyllä se vielä helpottaa vaikka nyt ei siltä tunnu. Kannattaa pyytää läheisiltä apua jos vaan mahdollista.
Mun ex-mies ei ole kanssa ollut lapsensa kanssa tekemisissä ja valitettavasti kääntänyt asian niin että minä haluaisin näin muka olevan yms.
Kyllä ne lapset itse sen kuvion sitten hoksaa vaikka sitä ei ihan suoraan sanasta sanaan kerrokkaan kun ovat tarpeeksi vanhoja. Surullistahan se on mutta itsekin vaan yrittänyt keskittyä niihin muihin hyviin asioihin elämässä.
Onhan siellä syyllisiä ja ymmärrän oikein hyvin, että tekee mieli kostaa. Kannattaa kuitenin miettiä kaksikertaa kannattaako kostaa siten, että omat lapset kärisvät