Lue keskustelun säännöt.
Isä hylkäsi lapset uuden onnen takia. Miten selviämme tästä? :(
23.05.2016 |
Miten selviän ja miten etenkin lapset voi selvitä tilanteesta jossa isä valitsi uuden onnen eli "äitipuolen" lapsineen? Vanhan avioliiton lapset eivät enää mahdu kuvioon. Onko muille käynyt vastaavaa? Mistä saisimme vertaistukea? Yritän olla vahva mutta on niin vaikeaa kun heti herätessä totuus iskee kuin metrinen halko :( :(
Kommentit (213)
Mä olen kasvanut tuollaisessa. Isä löysi uuden naisen jolla kaksi lasta ja kohta oli jo jakamassa mun vanhoja leluja ym. omaisuutta näille lapsille. En tietenkään katsonut hyvällä kun olisin halunnut omille lapsilleni säilyttää. Olin mielestäni ihan ystävällinen ja asiallinen uutta perhettä kohtaan kunnes naisystävä ilmoitti yhtäkkiä ettei halua olla meidän (entisten lasten) kanssa missään tekemisissä. Isä valitsi hänet ja hylkäsi meidät.
Tuo suhde ei kestänyt mutta anteeksi en kyennyt antamaan. Isä jäi etäiseksi eikä tarvitse kaiketi sanoa että hänen haudallaan kasvaisi kasa rikkaruohoja vuodesta toiseen ellei hautausmaan työntekijät pitäisi siitä huolta.
Ap, sinä siis selviät siitä. Lapset eivät tule olemaan läheisiä isälleen ja sinun tulee hyväksyä tilanne. Ajattele se niin että lapset pitävät sinua läheisimpänä ja olet heidän tuki ja turvansa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Naisessa on yleensä todella pahoja vikoja, jos vaihtoon menee, varsinkin jos lapsia on.
Siinä on jo monta vuotta katseltu ja valittu oma mielenterveys.
Marttyyriäiti ei kestä, kun kaikki ei enää menekään hänen pillinsä mukaan.
Juu juu, niin niin.
Vierailija kirjoitti:
En siedä yleistystä ollenkaan ja kyseessä on nyt taas yhden osapuolen kertomus. Itse olen lapsen roolissa kokenut vanhempieni riitaisan eron, kun nuorin sisarus edelleen oli lapsi ja asui vanhempieni luona myöhemmin äidin. Isäni oli se joka toi ruuan pöytään ja piti katon pään päällä. Äidistänikään en voi sanoa paljoa pahaa, parempaa en voisi lapsena toivoa.
Mutta eron sattuessa, isäni oli 3-4 kuukautta aiemmin kokenut ns. läheltä piti tilanteen joka pisti hänet miettimään asioita. Molemmat vanhemmat olivat pysyneet onnettomassa suhteessa lapsien vuoksi, mutta nyt isä ilmoitti että hän lähtee. Muutamaa kuukautta myöhemmin hän oli yhdessä pitkäaikaisen ystävättären kanssa.
Moni nainen tässä tilanteessa vihaisi isääni, vaikka oli hoitanut roolinsa isänä hyvin vuosia. Myös tämän jälkeen teki parhaansa pitkääkseen lapsistaan huolen. Äitini kertoi pitkään vähän eri tarinaa, mutta usein se näyttää olevan jätetyn ihmisen katkeruutta. Parhaansa hän teki että saisi luonaan asuneen siskonsa isääni vastaan. Tätä ei saa yksikään vanhempi tehdä.
Lasten pitää antaa itse luoda omat mielipiteensä. Meni vuosia korjata asiat, vanhimpana lapsena sain olla välikätenä ja yrittää nähdä kaikkien näkökulman. Äitini kävi terapiassa jossa oppi käsittelemään tilanteen ja katkeruuden tunteet. Tämän jälkeen kaikki alkoivat voimaan paremmin.
Vanhempien yhdessä olo ei ole lapsien hyvinvoinnin ehto. Asioista pitää kumminkin pystyä keskustelemaan kuin aikuiset. Katkeruutta ei saa tartuttaa lapsiin.
Suosittelen eronneille ihmisille suunnattua terapiaa. Omalla äidilleni se teki ihmeitä, asiat eivät korjaannu hetkessä, mutta miten nopeammin asioita pääsee hoitamaan ja käsittelemään sitä nopeammin voi nousta takaisin omille jaloilleen. Asian voi nähdä erittäin vaikeana ja jopa ylitse pääsemättömänä tai sitten uutena alkuna. Näin oma äitini teki enkä ole nähnyt häntä yhtä vahvana tai onnellisena koko elämäni aikana.
Oli exäsi sitten täysi itsekäs kusipää tai ei, tärkeintä on nyt sinun päästä eteenpäin ja pystyä elämään elämääsi. Et voi häntä tai hänen päätöksiään muuttaa, mutta voit hakea apua, pitää itsestäsi huolen ja sitä kautta lapsistasi.
Ps. Anteeksi pitkästä viestistä.
Oli hoitanut roolinsa isänä hyvin... Eikö kukaan muu ihmettele miten isyys on rooli ja äitiys jokin elämäntehtävä. Ja äitisikö olisi pitänyt pystyä myös hoitamaan roolinsa täydellisesti? Ei saa olla ihminen?
Vai katkeruutta tartuttaa lapsiin, kuulepa ne lapset kyllä katkeroituvat ihan itsekseen kun isä hylkää uuden perheen vuoksi. Huomaa kyllä ketkä puhuvat kokemuksesta ja ketkä eivät. Edelleen, lapset eivät ole tyhmiä. Lasten tulee saada käydä läpi katkeruuden ja vihantunteet heidän hyljänneen vanhemman osalta. Ei siinä auta mussuttaa "kyllä isä rakastaa teitä" kun ei edes postikorttia voi lapsellensa laittaa syntymäpäivinä tai jouluina.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
OT:
Tapahtui kasarilla. Äiti ja isä eros, kun oltiin veljen kanssa 8 ja 10 vuotiaat. Syynä isän alkoholismi. Isä kuitenkin piti tiukasti kiinni tapaamisoikeudestaan ja kävi joka toinen lauantai, kuusi tuntia. Aina selvinpäin ja skarppina.
Meni vuosi pari, kun äiti löysi uuden miehen ja alkoi tämän kanssa perustamaan perhettä. Muistan vikan kerran, kun isä kävi. Äiti ja uusi mies lähtivät päivää viettämään ja vielä ovella mies huikkasi isälle, että jääkaapissa on juotavaa. Saa ottaa. Edellisilläkin kerroilla oli tarjolla ollut, mutta silloin isä ei juonut. Otti sitten "evääksi" pullon.
Tuolla kertaa hän otti paukun varttia ennen kuin äiti miehineen tuli kotiin. Se pullo oli melkein täysi, kun äidin mies taas pakkasi isän matkaan eväät.
Näin ne savusti alkoholistin isän lasten elämästä. Ei ollut enää mitään asiaa tapaamisiin, kun kännissä pitää olla aina.
Isovanhemmat yrittävät puhua äitiä ympäri, että poikansa menee pahempaa kuntoon, kun ei ole enää mitään mikä pitää pinnalla. Mä sanoin äidille, että tapaan isää kyllä. Käyn sitten mummolassa moikkaamassa. Sittenhän multa kiellettiin siellä käynti. Mummon itkuinen katse, kun ei voinutkaan enää avata ovea ja päästää sisään. "äitisi on kieltänyt".
Niinhän siinä kävi, että isästä tuli aivan rapajuoppo. Sillanalusdeegu, jota välillä näin kaupungilla. Hän ei aina edes tunnistanut mua, tai halunnut tunnistaa. Sydän oli särkynyt jo.
Mä olin hankala teini. Äidin uutta miestä piti alkaa sanomaan isäksi viikkorahojen menetysten uhalla. Karkailin, koulu oli hankalaa jouduin tarkkikselle, veljeni myös. Saatiin pari nuorempaa sisarusta. Hyviä tyyppejä yhä, sisarusparvi on voimissaan.
Äitiin ja isäpuoleen ovat viilentyneet, lapseni viettävät aikaa mummolassa ja viihtyvät. Heillä on hyvät, lämpimät välit.
Isä on sairas. Hän on sairastunut haimasyöpään. Kävin katsomassa sairaalassa ja isä oli silminnähden häpeissään. Pyysikin, että jos en tulisi enää. Veli kävi siellä myös. Kävi lapsineen. Mun lapset eivät ole isääni tavanneet koskaan, mä en jotenkin osaa kertoa tätä tarinaa ilman suurta katkeruutta ja syyllisyyttä äitiäni kohtaan. Isä on kuolemassa ja tämä olkoon mun tragediani. Lasten isovanhempi välit säilykööt hyvänä.
Mitä tulee noihin isän puolen sukulaisiin.. niin katkasivat välit muhun ja veljeeni silloin aikoinaan täysin. Meille ei kerrottu aikuisenakaan, että isovanhemmat ovat kuolleet. Nähtiin hautausmaalla haudat. Nyt onneksi setä soitti, että isä on joutunut sairaalaan.
Kerran kohtasin niinkin oudon tapauksen, kun kummitätini eksän. Joka oli tuolloin tuon isänipuolen aikuisia, serkkujeni kiva isä, kun meillä alkoi tapahtua. Hän oli hyvin katkera ex-vaimonsa sukua kohtaan, kun välit katkaistiin häneen niin tylysti. Siinä hiljaisena kahvia nielin, teki mieli huutaa. Hän tajusi hetken päästä ja sanoi: "mä juuri ymmärsin, että tehän olitte lapsia. Äitisi ei helpoksi asioita tehnyt, mutta me muut oltiin aikuisia. meidän olisi pitänyt yrittää enemmän!"
Wau, mikä uskomattoman katkera ja itsekeskeinen selostus..! Yhtään kokemiasi vääryyksiä tai äitisi tekemiä virheitä vähättelemättä (tiesitkö, että äitienkään ei tarvi olla täydellisiä ja hekin saavat näyttää tunteensa ja suojella itseään, heidän ei ole pakko uhrata itseään juoppoa kannatellakseen?); kävikö kertaakaan mielessäsi ajatella, mitä kaikkea äitisi on saanut kestää? Ei riittänyt, että oli selvittävä juopon kanssa, vaan sen päälle piti selvitä erosta, syyllistävistä sukulaisista ja omista lapsista, jotka eivät voisi vähempää kunnioittaa äitiään?
Ja että äitisi ei tehnyt asioita helpoksi, kun taas isä, joka ryyppäsi, rikkoi perheen ja tapasi lapsiaan kokonaiset 12 tuntia kuukaudessa, on tarinassasi lähestulkoon pyhimys ja vähintäänkin uhri. Tunnet katkeruutta ja vihaa äitiäsi kohtaan, koska isäsi ei voinut olla varttia juomatta..? Voi oksennus, alkoholistin lapsena en voi käsittää, miten pihalla joku voi olla.
Kuvittelepa hetki, että asiat olisivat menneet, kuten sinä tahdoit. Mitä silloin olisi tapahtunut? Miten sinun elämäsi olisi mennyt? (muista laskea mukaan todennäköisyydet siitä, mitä alkoholistivanhemman seurassa oleskelu lapsissa aiheuttaa!) Entäpä äitisi?
Vierailija kirjoitti:
[quote
Sellainen jäi askarruttamaan, että pitääkö tämä exäsi lapsiinsa yhteyttä?
Pitää kyllä yhteyttä, mutta ei halua viettää paljoa aikaa lasten kanssa ja se sopii minulle. Mies on kulissien kannattelija ja haluaa tietyissä tilanteissa esiintyä hyvänä isänä (juhlat yms.). Lapset eivät kuitenkaan halua viettää hänen kanssaan aikaa, kun ovat jo isompia ja ovat vuosien varrella kokeneet, ettei isä välitä. Muodolliset välit siis.
Ok, kiva kuulla. Jos lapsila on isäänsä tuollaiset muodolliset välit. niin silloin lähivanhempi on tehtävänsä tehnyt. Lapset saavat aivan itse määrittää suhteensa isään, mutta lähivanhemman tehtävä on minusta huolehtia, että erotilanteessa ja heti sen jälkeen jonkilainen yhteys. Siitä se sitten lähtee muotoutumaan niinkuin muotoutuu..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hylätty lapsi kirjoitti:
Mä olen kasvanut tuollaisessa. Isä löysi uuden naisen jolla kaksi lasta ja kohta oli jo jakamassa mun vanhoja leluja ym. omaisuutta näille lapsille. En tietenkään katsonut hyvällä kun olisin halunnut omille lapsilleni säilyttää. Olin mielestäni ihan ystävällinen ja asiallinen uutta perhettä kohtaan kunnes naisystävä ilmoitti yhtäkkiä ettei halua olla meidän (entisten lasten) kanssa missään tekemisissä. Isä valitsi hänet ja hylkäsi meidät.
Tuo suhde ei kestänyt mutta anteeksi en kyennyt antamaan. Isä jäi etäiseksi eikä tarvitse kaiketi sanoa että hänen haudallaan kasvaisi kasa rikkaruohoja vuodesta toiseen ellei hautausmaan työntekijät pitäisi siitä huolta.
Ap, sinä siis selviät siitä. Lapset eivät tule olemaan läheisiä isälleen ja sinun tulee hyväksyä tilanne. Ajattele se niin että lapset pitävät sinua läheisimpänä ja olet heidän tuki ja turvansa.
Et varmaan olisi pistänyt pahitteeksi, jos vanhempasi yhdessä olisivat tavalla tai toisella huolehtineet asiat niin, että yhteys säilyy..
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
OT:
Tapahtui kasarilla. Äiti ja isä eros, kun oltiin veljen kanssa 8 ja 10 vuotiaat. Syynä isän alkoholismi. Isä kuitenkin piti tiukasti kiinni tapaamisoikeudestaan ja kävi joka toinen lauantai, kuusi tuntia. Aina selvinpäin ja skarppina.
Meni vuosi pari, kun äiti löysi uuden miehen ja alkoi tämän kanssa perustamaan perhettä. Muistan vikan kerran, kun isä kävi. Äiti ja uusi mies lähtivät päivää viettämään ja vielä ovella mies huikkasi isälle, että jääkaapissa on juotavaa. Saa ottaa. Edellisilläkin kerroilla oli tarjolla ollut, mutta silloin isä ei juonut. Otti sitten "evääksi" pullon.
Tuolla kertaa hän otti paukun varttia ennen kuin äiti miehineen tuli kotiin. Se pullo oli melkein täysi, kun äidin mies taas pakkasi isän matkaan eväät.
Näin ne savusti alkoholistin isän lasten elämästä. Ei ollut enää mitään asiaa tapaamisiin, kun kännissä pitää olla aina.
Isovanhemmat yrittävät puhua äitiä ympäri, että poikansa menee pahempaa kuntoon, kun ei ole enää mitään mikä pitää pinnalla. Mä sanoin äidille, että tapaan isää kyllä. Käyn sitten mummolassa moikkaamassa. Sittenhän multa kiellettiin siellä käynti. Mummon itkuinen katse, kun ei voinutkaan enää avata ovea ja päästää sisään. "äitisi on kieltänyt".
Niinhän siinä kävi, että isästä tuli aivan rapajuoppo. Sillanalusdeegu, jota välillä näin kaupungilla. Hän ei aina edes tunnistanut mua, tai halunnut tunnistaa. Sydän oli särkynyt jo.
Mä olin hankala teini. Äidin uutta miestä piti alkaa sanomaan isäksi viikkorahojen menetysten uhalla. Karkailin, koulu oli hankalaa jouduin tarkkikselle, veljeni myös. Saatiin pari nuorempaa sisarusta. Hyviä tyyppejä yhä, sisarusparvi on voimissaan.
Äitiin ja isäpuoleen ovat viilentyneet, lapseni viettävät aikaa mummolassa ja viihtyvät. Heillä on hyvät, lämpimät välit.
Isä on sairas. Hän on sairastunut haimasyöpään. Kävin katsomassa sairaalassa ja isä oli silminnähden häpeissään. Pyysikin, että jos en tulisi enää. Veli kävi siellä myös. Kävi lapsineen. Mun lapset eivät ole isääni tavanneet koskaan, mä en jotenkin osaa kertoa tätä tarinaa ilman suurta katkeruutta ja syyllisyyttä äitiäni kohtaan. Isä on kuolemassa ja tämä olkoon mun tragediani. Lasten isovanhempi välit säilykööt hyvänä.
Mitä tulee noihin isän puolen sukulaisiin.. niin katkasivat välit muhun ja veljeeni silloin aikoinaan täysin. Meille ei kerrottu aikuisenakaan, että isovanhemmat ovat kuolleet. Nähtiin hautausmaalla haudat. Nyt onneksi setä soitti, että isä on joutunut sairaalaan.
Kerran kohtasin niinkin oudon tapauksen, kun kummitätini eksän. Joka oli tuolloin tuon isänipuolen aikuisia, serkkujeni kiva isä, kun meillä alkoi tapahtua. Hän oli hyvin katkera ex-vaimonsa sukua kohtaan, kun välit katkaistiin häneen niin tylysti. Siinä hiljaisena kahvia nielin, teki mieli huutaa. Hän tajusi hetken päästä ja sanoi: "mä juuri ymmärsin, että tehän olitte lapsia. Äitisi ei helpoksi asioita tehnyt, mutta me muut oltiin aikuisia. meidän olisi pitänyt yrittää enemmän!"Wau, mikä uskomattoman katkera ja itsekeskeinen selostus..! Yhtään kokemiasi vääryyksiä tai äitisi tekemiä virheitä vähättelemättä (tiesitkö, että äitienkään ei tarvi olla täydellisiä ja hekin saavat näyttää tunteensa ja suojella itseään, heidän ei ole pakko uhrata itseään juoppoa kannatellakseen?); kävikö kertaakaan mielessäsi ajatella, mitä kaikkea äitisi on saanut kestää? Ei riittänyt, että oli selvittävä juopon kanssa, vaan sen päälle piti selvitä erosta, syyllistävistä sukulaisista ja omista lapsista, jotka eivät voisi vähempää kunnioittaa äitiään?
Ja että äitisi ei tehnyt asioita helpoksi, kun taas isä, joka ryyppäsi, rikkoi perheen ja tapasi lapsiaan kokonaiset 12 tuntia kuukaudessa, on tarinassasi lähestulkoon pyhimys ja vähintäänkin uhri. Tunnet katkeruutta ja vihaa äitiäsi kohtaan, koska isäsi ei voinut olla varttia juomatta..? Voi oksennus, alkoholistin lapsena en voi käsittää, miten pihalla joku voi olla.
Kuvittelepa hetki, että asiat olisivat menneet, kuten sinä tahdoit. Mitä silloin olisi tapahtunut? Miten sinun elämäsi olisi mennyt? (muista laskea mukaan todennäköisyydet siitä, mitä alkoholistivanhemman seurassa oleskelu lapsissa aiheuttaa!) Entäpä äitisi?
En ole tuon viestin kirjoittaja, mutta tässä keskustelun aiheessahan koko pontti on mielestäni siinä, että vaikka kuinka lähivanhempi olisi tullut loukautuksi ja vaikka hän kuinka vihaisi etä vanhempaa niin siitä huolimatta hänen on ajettava lastensa parasta. On siis PYSTYTTÄVÄ asettamaan omat tunteet hetkeksi sivuun ja otettava järkikäteen. Eli huolehdittava tavalla tai toisella (omalta osaltaan tehtävä parhaansa), ettei lapset vieraannu etävanhemmasta.
Täällä joku kirjoittikin, että ap:n tulisi suhtautua exäänsä niinkuin hän olisi sairas. Varsinkin alkoholistien kanssa tämä pitää aivan hyvin paikkansa. On täysin yhdentekevää pistääkö mt-ongelmat vai alkoholi exän pään ja elämän sekaisin, niin ettei hän kyken olemaan perheessä. Siitä huolimatta kuinka alkkis tahansa olisi, niin minusta lasten on hyvä tuntea isänsä.
Ja tuo viestin kirjoittajan tarina oli minusta todella surullinen. Tietysti asia on hänen tulkintansa tapahtumista, mutta jos asiat on todella menneet niin, että viinanhimoista ihmistä on tahallaan kiustattu ja näin savustettu kokonaan lastensa elämästä ulos, niin onhan tuokin todella sikamainen temppu.
Sitten veilä kaikille teille, jotka olette sitä mieltä, ettei sikaan tarvitse pitää yhteyttä: Oletteko tulleet ajatelleeksi, että jos lapset myöhemmin kokevat, että te olette estäneet suhteen etävanhempaan ja lapsi (sittemmin ehkä aikuinen lapsi) sitten katsoo, että te olette toimineet SIKAMAISESTI lastanne kohtaan niin eikö olekkin aivan oiken, että lapsenne katkaisee teihin välit? Tehän olette itse opettaneet, ettei sikamaisen (vaikka se olisi yksi ainut kerta) tempun tehneeseen ihmiseen kannata pitää yhteyttä vaikka tämä olisi oma vanhempi. M30 ja perheenisä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Naisessa on yleensä todella pahoja vikoja, jos vaihtoon menee, varsinkin jos lapsia on.
Siinä on jo monta vuotta katseltu ja valittu oma mielenterveys.
Marttyyriäiti ei kestä, kun kaikki ei enää menekään hänen pillinsä mukaan.
Naisessahan se vika aina on. Eiku. Minun ihana ex-mieheni oli täydellinen muiden silmissä ja joidenkin silmissä edelleen. Mutta annas olla kun oltiin kahdestaan. Väkivaltaa, seksiin pakottamista, itsemurhalla uhkailua jne. Mutta nekin "ominaisuudet" oli varmasti minun aikaansaamia. Meidän tapauksessa on onni että isä ei pidä lapsiinsa yhteyttä vaan heillä on elämässään kiltti ja tasapainoinen isäpuoli.
On tämä sairasta hommaa. Olen joskus kuullut, että erotilanteessa vanhemmat saattavat kostaa asioita lasten kautta, mutta olen luullut, ettei kukaan ole oikeasti noin hullu. Tänne ketjuun tulevat viestit ja peukutukset kyllä osoittavat, että olen luullut väärin...
Että se olisi jotenkin lähivanhemmalta, joku uhraus, että sopisi etävanhemman kanssa, että missä ja milloin voi lapset tavata. Kyllä se on kuulkaas niin, että katkera ja vihainen lähivanhempi vaikuttaa sillälailla (ainakin pieniin lapsiin) ettei lapset välttämättä halua (voivat sanoa niin) koska vaistoavat, ettei lähivanhempi tästä pidä. Minusta lähivanhemman on hyvitettävä tuo lapsissaan aikaansaama reaktio sillä, että tukee lapsia siinä, että nämä voisivat tavata etävanhempaa. Kyllähän se vanhemmuus tietysti ponnisteluja vaatii, mutta ei tuota nyt aivan kohtuuuttoman suurena ponnistuksena voi pitää.. M30 ja perheenisä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
On tämä sairasta hommaa. Olen joskus kuullut, että erotilanteessa vanhemmat saattavat kostaa asioita lasten kautta, mutta olen luullut, ettei kukaan ole oikeasti noin hullu. Tänne ketjuun tulevat viestit ja peukutukset kyllä osoittavat, että olen luullut väärin...
Että se olisi jotenkin lähivanhemmalta, joku uhraus, että sopisi etävanhemman kanssa, että missä ja milloin voi lapset tavata. Kyllä se on kuulkaas niin, että katkera ja vihainen lähivanhempi vaikuttaa sillälailla (ainakin pieniin lapsiin) ettei lapset välttämättä halua (voivat sanoa niin) koska vaistoavat, ettei lähivanhempi tästä pidä. Minusta lähivanhemman on hyvitettävä tuo lapsissaan aikaansaama reaktio sillä, että tukee lapsia siinä, että nämä voisivat tavata etävanhempaa. Kyllähän se vanhemmuus tietysti ponnisteluja vaatii, mutta ei tuota nyt aivan kohtuuuttoman suurena ponnistuksena voi pitää.. M30 ja perheenisä
Mites ponnistelet yksinäsi kun isää ei kertakaikkiaan omat lapset kiinnosta?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
OT:
Tapahtui kasarilla. Äiti ja isä eros, kun oltiin veljen kanssa 8 ja 10 vuotiaat. Syynä isän alkoholismi. Isä kuitenkin piti tiukasti kiinni tapaamisoikeudestaan ja kävi joka toinen lauantai, kuusi tuntia. Aina selvinpäin ja skarppina.
Meni vuosi pari, kun äiti löysi uuden miehen ja alkoi tämän kanssa perustamaan perhettä. Muistan vikan kerran, kun isä kävi. Äiti ja uusi mies lähtivät päivää viettämään ja vielä ovella mies huikkasi isälle, että jääkaapissa on juotavaa. Saa ottaa. Edellisilläkin kerroilla oli tarjolla ollut, mutta silloin isä ei juonut. Otti sitten "evääksi" pullon.
Tuolla kertaa hän otti paukun varttia ennen kuin äiti miehineen tuli kotiin. Se pullo oli melkein täysi, kun äidin mies taas pakkasi isän matkaan eväät.
Näin ne savusti alkoholistin isän lasten elämästä. Ei ollut enää mitään asiaa tapaamisiin, kun kännissä pitää olla aina.
Isovanhemmat yrittävät puhua äitiä ympäri, että poikansa menee pahempaa kuntoon, kun ei ole enää mitään mikä pitää pinnalla. Mä sanoin äidille, että tapaan isää kyllä. Käyn sitten mummolassa moikkaamassa. Sittenhän multa kiellettiin siellä käynti. Mummon itkuinen katse, kun ei voinutkaan enää avata ovea ja päästää sisään. "äitisi on kieltänyt".
Niinhän siinä kävi, että isästä tuli aivan rapajuoppo. Sillanalusdeegu, jota välillä näin kaupungilla. Hän ei aina edes tunnistanut mua, tai halunnut tunnistaa. Sydän oli särkynyt jo.
Mä olin hankala teini. Äidin uutta miestä piti alkaa sanomaan isäksi viikkorahojen menetysten uhalla. Karkailin, koulu oli hankalaa jouduin tarkkikselle, veljeni myös. Saatiin pari nuorempaa sisarusta. Hyviä tyyppejä yhä, sisarusparvi on voimissaan.
Äitiin ja isäpuoleen ovat viilentyneet, lapseni viettävät aikaa mummolassa ja viihtyvät. Heillä on hyvät, lämpimät välit.
Isä on sairas. Hän on sairastunut haimasyöpään. Kävin katsomassa sairaalassa ja isä oli silminnähden häpeissään. Pyysikin, että jos en tulisi enää. Veli kävi siellä myös. Kävi lapsineen. Mun lapset eivät ole isääni tavanneet koskaan, mä en jotenkin osaa kertoa tätä tarinaa ilman suurta katkeruutta ja syyllisyyttä äitiäni kohtaan. Isä on kuolemassa ja tämä olkoon mun tragediani. Lasten isovanhempi välit säilykööt hyvänä.
Mitä tulee noihin isän puolen sukulaisiin.. niin katkasivat välit muhun ja veljeeni silloin aikoinaan täysin. Meille ei kerrottu aikuisenakaan, että isovanhemmat ovat kuolleet. Nähtiin hautausmaalla haudat. Nyt onneksi setä soitti, että isä on joutunut sairaalaan.
Kerran kohtasin niinkin oudon tapauksen, kun kummitätini eksän. Joka oli tuolloin tuon isänipuolen aikuisia, serkkujeni kiva isä, kun meillä alkoi tapahtua. Hän oli hyvin katkera ex-vaimonsa sukua kohtaan, kun välit katkaistiin häneen niin tylysti. Siinä hiljaisena kahvia nielin, teki mieli huutaa. Hän tajusi hetken päästä ja sanoi: "mä juuri ymmärsin, että tehän olitte lapsia. Äitisi ei helpoksi asioita tehnyt, mutta me muut oltiin aikuisia. meidän olisi pitänyt yrittää enemmän!"Wau, mikä uskomattoman katkera ja itsekeskeinen selostus..! Yhtään kokemiasi vääryyksiä tai äitisi tekemiä virheitä vähättelemättä (tiesitkö, että äitienkään ei tarvi olla täydellisiä ja hekin saavat näyttää tunteensa ja suojella itseään, heidän ei ole pakko uhrata itseään juoppoa kannatellakseen?); kävikö kertaakaan mielessäsi ajatella, mitä kaikkea äitisi on saanut kestää? Ei riittänyt, että oli selvittävä juopon kanssa, vaan sen päälle piti selvitä erosta, syyllistävistä sukulaisista ja omista lapsista, jotka eivät voisi vähempää kunnioittaa äitiään?
Ja että äitisi ei tehnyt asioita helpoksi, kun taas isä, joka ryyppäsi, rikkoi perheen ja tapasi lapsiaan kokonaiset 12 tuntia kuukaudessa, on tarinassasi lähestulkoon pyhimys ja vähintäänkin uhri. Tunnet katkeruutta ja vihaa äitiäsi kohtaan, koska isäsi ei voinut olla varttia juomatta..? Voi oksennus, alkoholistin lapsena en voi käsittää, miten pihalla joku voi olla.
Kuvittelepa hetki, että asiat olisivat menneet, kuten sinä tahdoit. Mitä silloin olisi tapahtunut? Miten sinun elämäsi olisi mennyt? (muista laskea mukaan todennäköisyydet siitä, mitä alkoholistivanhemman seurassa oleskelu lapsissa aiheuttaa!) Entäpä äitisi?
Oletpa paljon keksinyt tarinaa lisää. Sanoja mun, äitini, isäni suuhun.
Kyllä olen katkera, yhä. Enkä edes piilota sitä. Ei vieläkään pärjää äidin ja hänen miehensä kanssa. Äidin ei olisi tarvinnut leikata isää ja hänen sukua pois meidän elämästä. Etenkään epärehellisellä pelillä. En kunnioita äitiäni tippaakaan. Sen hän aiheutti myöhemmillä teoillaan. Lähinnä halveksun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
On tämä sairasta hommaa. Olen joskus kuullut, että erotilanteessa vanhemmat saattavat kostaa asioita lasten kautta, mutta olen luullut, ettei kukaan ole oikeasti noin hullu. Tänne ketjuun tulevat viestit ja peukutukset kyllä osoittavat, että olen luullut väärin...
Että se olisi jotenkin lähivanhemmalta, joku uhraus, että sopisi etävanhemman kanssa, että missä ja milloin voi lapset tavata. Kyllä se on kuulkaas niin, että katkera ja vihainen lähivanhempi vaikuttaa sillälailla (ainakin pieniin lapsiin) ettei lapset välttämättä halua (voivat sanoa niin) koska vaistoavat, ettei lähivanhempi tästä pidä. Minusta lähivanhemman on hyvitettävä tuo lapsissaan aikaansaama reaktio sillä, että tukee lapsia siinä, että nämä voisivat tavata etävanhempaa. Kyllähän se vanhemmuus tietysti ponnisteluja vaatii, mutta ei tuota nyt aivan kohtuuuttoman suurena ponnistuksena voi pitää.. M30 ja perheenisä
Et varmasti vieläkään tiedä totuutta jokaisen näkökulmasta. Miten toi sun yksipuolinen vain oman elämäsi kokemus nyt liittyy ap:een tilanteeseen? Siinä isää ei kiinnosta lapset. Se on sit ihan eri someraivo aihe kun äidit ns kostaa lasten kautta jotain eroa. Kyllähän se isyys ponnisteluja vaatii ja ei ole kohtuutonta pitää välit lapsiin kun eroaa. Miehet ei vaan viitsi ja syyttävät sitten exää asiasta. Sun mielipiteet eivät ole faktoja vaan sun näkemyksesi ja olet liian nuori ymmärtämään kaikkea. Joten lopeta vouhkaaminen.
Vierailija kirjoitti:
On tämä sairasta hommaa. Olen joskus kuullut, että erotilanteessa vanhemmat saattavat kostaa asioita lasten kautta, mutta olen luullut, ettei kukaan ole oikeasti noin hullu. Tänne ketjuun tulevat viestit ja peukutukset kyllä osoittavat, että olen luullut väärin...
Että se olisi jotenkin lähivanhemmalta, joku uhraus, että sopisi etävanhemman kanssa, että missä ja milloin voi lapset tavata. Kyllä se on kuulkaas niin, että katkera ja vihainen lähivanhempi vaikuttaa sillälailla (ainakin pieniin lapsiin) ettei lapset välttämättä halua (voivat sanoa niin) koska vaistoavat, ettei lähivanhempi tästä pidä. Minusta lähivanhemman on hyvitettävä tuo lapsissaan aikaansaama reaktio sillä, että tukee lapsia siinä, että nämä voisivat tavata etävanhempaa. Kyllähän se vanhemmuus tietysti ponnisteluja vaatii, mutta ei tuota nyt aivan kohtuuuttoman suurena ponnistuksena voi pitää.. M30 ja perheenisä
Kyllä, se on todellakin ihan hemmetinmoinen uhraus, jos äidin on pidettävä kynnysmaton roolia yllä ja pidettävä yhteyttä perheen hylänneeseen isään. Aivan täysin kohtuuton vaatimus ja joillekin jopa mahdoton ponnistus, jos taustalla on vaikkapa pettämistä, päihteitä, väkivaltaa yms. Estää ei saa tapaamasta eikä saa mustamaalata (eron syistä rehellisesti kertominen ei muuten ole mustamaalausta), mutta todellakaan ei kukaan järkevä odota, että äidin olisi toimittava, kuten sinun äitisi kertomuksesi mukaan toimi. Se ei ole edes kovin suositeltavaa, vaikka sinä pidätkin äitisi toimintaa ihailtavana. Kuten tuostakin viestistäsi näkee, äitisi toiminta on ehkä antanut sinulle hieman kieroutuneen kuvan siitä, mitä ihmisiltä voi kohtuudella odottaa.
Isä hoitaa oman vanhemmuutensa itse, ja jos hän ei sitä tee, niin se on sitten ihan 100% isän oma moka, josta ei ketään muuta voi syyttää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On tämä sairasta hommaa. Olen joskus kuullut, että erotilanteessa vanhemmat saattavat kostaa asioita lasten kautta, mutta olen luullut, ettei kukaan ole oikeasti noin hullu. Tänne ketjuun tulevat viestit ja peukutukset kyllä osoittavat, että olen luullut väärin...
Että se olisi jotenkin lähivanhemmalta, joku uhraus, että sopisi etävanhemman kanssa, että missä ja milloin voi lapset tavata. Kyllä se on kuulkaas niin, että katkera ja vihainen lähivanhempi vaikuttaa sillälailla (ainakin pieniin lapsiin) ettei lapset välttämättä halua (voivat sanoa niin) koska vaistoavat, ettei lähivanhempi tästä pidä. Minusta lähivanhemman on hyvitettävä tuo lapsissaan aikaansaama reaktio sillä, että tukee lapsia siinä, että nämä voisivat tavata etävanhempaa. Kyllähän se vanhemmuus tietysti ponnisteluja vaatii, mutta ei tuota nyt aivan kohtuuuttoman suurena ponnistuksena voi pitää.. M30 ja perheenisä
Et varmasti vieläkään tiedä totuutta jokaisen näkökulmasta. Miten toi sun yksipuolinen vain oman elämäsi kokemus nyt liittyy ap:een tilanteeseen? Siinä isää ei kiinnosta lapset. Se on sit ihan eri someraivo aihe kun äidit ns kostaa lasten kautta jotain eroa. Kyllähän se isyys ponnisteluja vaatii ja ei ole kohtuutonta pitää välit lapsiin kun eroaa. Miehet ei vaan viitsi ja syyttävät sitten exää asiasta. Sun mielipiteet eivät ole faktoja vaan sun näkemyksesi ja olet liian nuori ymmärtämään kaikkea. Joten lopeta vouhkaaminen.
Et todellakaan tiedä, oikeassa olet. Neuvoni ja se mitä haluan tässä sanoa on tämä:
1. Lapselle molemmat vanhemmat ovat tärkeitä ja ne tulisi oppia tuntemaan edes jollain tavalla (siis vaikka vanhempi olisi sika, pettäjä, mt-ongelmainen, alkoholisiti, narsisit tms. tietysti asiaa muuttaa jos henkilö on todella lapsille vaarallinen, mutta silloinkin esim. valvotut tapaamiset ovat mahdollisia)
2. On ymmärrettävää, että lähivanhempi saattaa itse kokea etävanhemman vastenmielisenä eikä halua edes muistaa koko ihmistä. Siitä huolimatta on muistettava kohta 1. Lähivanhemmalla on parhaat mahdollisuudet vaikuttaa siihen, että lapsen etu toteutuu.
3. Lähivanhempi ei saisi tarkoituksella (käytännössä lapsi aistii, mutta ei tarkoituksella) mustamaalata etävanhempaa lapsille. Lähivanhemma pitää tehdä lapsille selväksi, että on ok että tapaatte etävanhempaanne.
4. Jos lapsi vieraantuu etävanhemmasta on syytä pohtia onko lähivanhempi osaltaa tähän vaikuttanut. En väitä, että vieraantuminen olisi aina lähivanhemman syytä, kuten olen aikaisemmissa viesteissäni kirjoittanut minusta lähivanhemman on kuitenkin tehtävä parhaansa.
5. Laitan tämän nyt vielä omaksi kohdakseen... Tuo kun sanon että on tehtävä parhaansa tarkoittaa myös sitä, että jos vieraantuminen siitä huolimatta tapahtuu, niin se ei tietenkään ole lähivanhemman vika.
Tuossa siis ajatukseni siitä miten erotilanteessa tulisi toimia. Tottakai jokainen tilanne on erillainen, mutta en ymmärrä miksei ohjeeni sopisi 99 % tilanteista.
Tuo minun henkilökohtainen kokemukseni liittyy tähän asiaan sten, että jos äitini ei olisi ponnistellut meidän lasten ja isänvälisen suhteen eteen, niin kyllä olisi jäänyt isä meille aika vieraaksi.. Tiedän, ettei satojen kilometrien päässä asuva rapajuoppo olisi meihin yhteyttä pitänyt ilman äitimme aktiivistuutta.
Tietenkin miehen (tai naisen) pitäisi osaltaan huolehtia yhteydenpidosta lapsiin. Mutta muista mikä on lasten etu. Tiedän, että petettyä ja jätettyä kiusaa tämä minun ajatukseni, että hänenkin tulisi olla asiassa aktiivinen. Silloin kun kyse on lapsen edusta ei ole mielestäni järkeä käydä juupas jaapas eipäs väittelyä siitä kumman velvollisuus mikäkin asia olisi vaan on huolehdittava ainoastaan siitä, että itse tekee parhaansa. Minusta on todella väärin, että vaikka exä ei olisi ottanut lapsiinsa yhteyttä kuukauteen niin sitten lähivanhempi ottaa sen asenteen, että "omapahan on asiansa". Se ei ole eksän oma asia kyseessä on lasten etu ja molempien vanhempien on huolehdittava lasten edusta. Jos toinen on vähän tyhmä niin asian voi onneksi korjata sillä, että on itse vähän fiksumpi...
Mielipiteeni ei ole faktoja, mutta mielestäni aika hyvin perusteltuja. Nuoresta 30 vuoden iästäni huolimatta nämä asiat ovat minulle tutumpia kuin monelle 100 vuotiaalle, enkä nyt vain tarkoita tuota omaa kokemustani... Sinä voisit itse lopettaa tuollaisten viestien lähettelyt, jossa ei tuoda oikeastaan mitää sisältöä tähän kesksuteluun. Tyyliin "et sinä tiedä mistään mitään, eikä mielipiteesi ole faktoja" M30 ja perheenisä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
OT:
Tapahtui kasarilla. Äiti ja isä eros, kun oltiin veljen kanssa 8 ja 10 vuotiaat. Syynä isän alkoholismi. Isä kuitenkin piti tiukasti kiinni tapaamisoikeudestaan ja kävi joka toinen lauantai, kuusi tuntia. Aina selvinpäin ja skarppina.
Meni vuosi pari, kun äiti löysi uuden miehen ja alkoi tämän kanssa perustamaan perhettä. Muistan vikan kerran, kun isä kävi. Äiti ja uusi mies lähtivät päivää viettämään ja vielä ovella mies huikkasi isälle, että jääkaapissa on juotavaa. Saa ottaa. Edellisilläkin kerroilla oli tarjolla ollut, mutta silloin isä ei juonut. Otti sitten "evääksi" pullon.
Tuolla kertaa hän otti paukun varttia ennen kuin äiti miehineen tuli kotiin. Se pullo oli melkein täysi, kun äidin mies taas pakkasi isän matkaan eväät.
Näin ne savusti alkoholistin isän lasten elämästä. Ei ollut enää mitään asiaa tapaamisiin, kun kännissä pitää olla aina.
Isovanhemmat yrittävät puhua äitiä ympäri, että poikansa menee pahempaa kuntoon, kun ei ole enää mitään mikä pitää pinnalla. Mä sanoin äidille, että tapaan isää kyllä. Käyn sitten mummolassa moikkaamassa. Sittenhän multa kiellettiin siellä käynti. Mummon itkuinen katse, kun ei voinutkaan enää avata ovea ja päästää sisään. "äitisi on kieltänyt".
Niinhän siinä kävi, että isästä tuli aivan rapajuoppo. Sillanalusdeegu, jota välillä näin kaupungilla. Hän ei aina edes tunnistanut mua, tai halunnut tunnistaa. Sydän oli särkynyt jo.
Mä olin hankala teini. Äidin uutta miestä piti alkaa sanomaan isäksi viikkorahojen menetysten uhalla. Karkailin, koulu oli hankalaa jouduin tarkkikselle, veljeni myös. Saatiin pari nuorempaa sisarusta. Hyviä tyyppejä yhä, sisarusparvi on voimissaan.
Äitiin ja isäpuoleen ovat viilentyneet, lapseni viettävät aikaa mummolassa ja viihtyvät. Heillä on hyvät, lämpimät välit.
Isä on sairas. Hän on sairastunut haimasyöpään. Kävin katsomassa sairaalassa ja isä oli silminnähden häpeissään. Pyysikin, että jos en tulisi enää. Veli kävi siellä myös. Kävi lapsineen. Mun lapset eivät ole isääni tavanneet koskaan, mä en jotenkin osaa kertoa tätä tarinaa ilman suurta katkeruutta ja syyllisyyttä äitiäni kohtaan. Isä on kuolemassa ja tämä olkoon mun tragediani. Lasten isovanhempi välit säilykööt hyvänä.
Mitä tulee noihin isän puolen sukulaisiin.. niin katkasivat välit muhun ja veljeeni silloin aikoinaan täysin. Meille ei kerrottu aikuisenakaan, että isovanhemmat ovat kuolleet. Nähtiin hautausmaalla haudat. Nyt onneksi setä soitti, että isä on joutunut sairaalaan.
Kerran kohtasin niinkin oudon tapauksen, kun kummitätini eksän. Joka oli tuolloin tuon isänipuolen aikuisia, serkkujeni kiva isä, kun meillä alkoi tapahtua. Hän oli hyvin katkera ex-vaimonsa sukua kohtaan, kun välit katkaistiin häneen niin tylysti. Siinä hiljaisena kahvia nielin, teki mieli huutaa. Hän tajusi hetken päästä ja sanoi: "mä juuri ymmärsin, että tehän olitte lapsia. Äitisi ei helpoksi asioita tehnyt, mutta me muut oltiin aikuisia. meidän olisi pitänyt yrittää enemmän!"Wau, mikä uskomattoman katkera ja itsekeskeinen selostus..! Yhtään kokemiasi vääryyksiä tai äitisi tekemiä virheitä vähättelemättä (tiesitkö, että äitienkään ei tarvi olla täydellisiä ja hekin saavat näyttää tunteensa ja suojella itseään, heidän ei ole pakko uhrata itseään juoppoa kannatellakseen?); kävikö kertaakaan mielessäsi ajatella, mitä kaikkea äitisi on saanut kestää? Ei riittänyt, että oli selvittävä juopon kanssa, vaan sen päälle piti selvitä erosta, syyllistävistä sukulaisista ja omista lapsista, jotka eivät voisi vähempää kunnioittaa äitiään?
Ja että äitisi ei tehnyt asioita helpoksi, kun taas isä, joka ryyppäsi, rikkoi perheen ja tapasi lapsiaan kokonaiset 12 tuntia kuukaudessa, on tarinassasi lähestulkoon pyhimys ja vähintäänkin uhri. Tunnet katkeruutta ja vihaa äitiäsi kohtaan, koska isäsi ei voinut olla varttia juomatta..? Voi oksennus, alkoholistin lapsena en voi käsittää, miten pihalla joku voi olla.
Kuvittelepa hetki, että asiat olisivat menneet, kuten sinä tahdoit. Mitä silloin olisi tapahtunut? Miten sinun elämäsi olisi mennyt? (muista laskea mukaan todennäköisyydet siitä, mitä alkoholistivanhemman seurassa oleskelu lapsissa aiheuttaa!) Entäpä äitisi?
Oletpa paljon keksinyt tarinaa lisää. Sanoja mun, äitini, isäni suuhun.
Kyllä olen katkera, yhä. Enkä edes piilota sitä. Ei vieläkään pärjää äidin ja hänen miehensä kanssa. Äidin ei olisi tarvinnut leikata isää ja hänen sukua pois meidän elämästä. Etenkään epärehellisellä pelillä. En kunnioita äitiäni tippaakaan. Sen hän aiheutti myöhemmillä teoillaan. Lähinnä halveksun.
Kokemuksesta tiedän, ettei äiti voi leikata isää pois lapsen elämästä, mikäli isä ei itse luovuta. Jos isä tahtoo lapsen elämässä pysyä, äiti ei voi sitä estää. Jos taas isä tahtoo eroon lapsesta, äiti ei voi häntä pakottaa pysymään kuvioissa. Koita nyt vaan hyväksyä, että todellisuudessa isä hylkäsi sinut ja kohteli sinua väärin, ei äiti. Kuolinvuoteelleenkaan isä ei tahtonut sinua, mutta edelleen sinä vaan syyttelet äitiäsi. Kasva aikuiseksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
OT:
Tapahtui kasarilla. Äiti ja isä eros, kun oltiin veljen kanssa 8 ja 10 vuotiaat. Syynä isän alkoholismi. Isä kuitenkin piti tiukasti kiinni tapaamisoikeudestaan ja kävi joka toinen lauantai, kuusi tuntia. Aina selvinpäin ja skarppina.
Meni vuosi pari, kun äiti löysi uuden miehen ja alkoi tämän kanssa perustamaan perhettä. Muistan vikan kerran, kun isä kävi. Äiti ja uusi mies lähtivät päivää viettämään ja vielä ovella mies huikkasi isälle, että jääkaapissa on juotavaa. Saa ottaa. Edellisilläkin kerroilla oli tarjolla ollut, mutta silloin isä ei juonut. Otti sitten "evääksi" pullon.
Tuolla kertaa hän otti paukun varttia ennen kuin äiti miehineen tuli kotiin. Se pullo oli melkein täysi, kun äidin mies taas pakkasi isän matkaan eväät.
Näin ne savusti alkoholistin isän lasten elämästä. Ei ollut enää mitään asiaa tapaamisiin, kun kännissä pitää olla aina.
Isovanhemmat yrittävät puhua äitiä ympäri, että poikansa menee pahempaa kuntoon, kun ei ole enää mitään mikä pitää pinnalla. Mä sanoin äidille, että tapaan isää kyllä. Käyn sitten mummolassa moikkaamassa. Sittenhän multa kiellettiin siellä käynti. Mummon itkuinen katse, kun ei voinutkaan enää avata ovea ja päästää sisään. "äitisi on kieltänyt".
Niinhän siinä kävi, että isästä tuli aivan rapajuoppo. Sillanalusdeegu, jota välillä näin kaupungilla. Hän ei aina edes tunnistanut mua, tai halunnut tunnistaa. Sydän oli särkynyt jo.
Mä olin hankala teini. Äidin uutta miestä piti alkaa sanomaan isäksi viikkorahojen menetysten uhalla. Karkailin, koulu oli hankalaa jouduin tarkkikselle, veljeni myös. Saatiin pari nuorempaa sisarusta. Hyviä tyyppejä yhä, sisarusparvi on voimissaan.
Äitiin ja isäpuoleen ovat viilentyneet, lapseni viettävät aikaa mummolassa ja viihtyvät. Heillä on hyvät, lämpimät välit.
Isä on sairas. Hän on sairastunut haimasyöpään. Kävin katsomassa sairaalassa ja isä oli silminnähden häpeissään. Pyysikin, että jos en tulisi enää. Veli kävi siellä myös. Kävi lapsineen. Mun lapset eivät ole isääni tavanneet koskaan, mä en jotenkin osaa kertoa tätä tarinaa ilman suurta katkeruutta ja syyllisyyttä äitiäni kohtaan. Isä on kuolemassa ja tämä olkoon mun tragediani. Lasten isovanhempi välit säilykööt hyvänä.
Mitä tulee noihin isän puolen sukulaisiin.. niin katkasivat välit muhun ja veljeeni silloin aikoinaan täysin. Meille ei kerrottu aikuisenakaan, että isovanhemmat ovat kuolleet. Nähtiin hautausmaalla haudat. Nyt onneksi setä soitti, että isä on joutunut sairaalaan.
Kerran kohtasin niinkin oudon tapauksen, kun kummitätini eksän. Joka oli tuolloin tuon isänipuolen aikuisia, serkkujeni kiva isä, kun meillä alkoi tapahtua. Hän oli hyvin katkera ex-vaimonsa sukua kohtaan, kun välit katkaistiin häneen niin tylysti. Siinä hiljaisena kahvia nielin, teki mieli huutaa. Hän tajusi hetken päästä ja sanoi: "mä juuri ymmärsin, että tehän olitte lapsia. Äitisi ei helpoksi asioita tehnyt, mutta me muut oltiin aikuisia. meidän olisi pitänyt yrittää enemmän!"Wau, mikä uskomattoman katkera ja itsekeskeinen selostus..! Yhtään kokemiasi vääryyksiä tai äitisi tekemiä virheitä vähättelemättä (tiesitkö, että äitienkään ei tarvi olla täydellisiä ja hekin saavat näyttää tunteensa ja suojella itseään, heidän ei ole pakko uhrata itseään juoppoa kannatellakseen?); kävikö kertaakaan mielessäsi ajatella, mitä kaikkea äitisi on saanut kestää? Ei riittänyt, että oli selvittävä juopon kanssa, vaan sen päälle piti selvitä erosta, syyllistävistä sukulaisista ja omista lapsista, jotka eivät voisi vähempää kunnioittaa äitiään?
Ja että äitisi ei tehnyt asioita helpoksi, kun taas isä, joka ryyppäsi, rikkoi perheen ja tapasi lapsiaan kokonaiset 12 tuntia kuukaudessa, on tarinassasi lähestulkoon pyhimys ja vähintäänkin uhri. Tunnet katkeruutta ja vihaa äitiäsi kohtaan, koska isäsi ei voinut olla varttia juomatta..? Voi oksennus, alkoholistin lapsena en voi käsittää, miten pihalla joku voi olla.
Kuvittelepa hetki, että asiat olisivat menneet, kuten sinä tahdoit. Mitä silloin olisi tapahtunut? Miten sinun elämäsi olisi mennyt? (muista laskea mukaan todennäköisyydet siitä, mitä alkoholistivanhemman seurassa oleskelu lapsissa aiheuttaa!) Entäpä äitisi?
Oletpa paljon keksinyt tarinaa lisää. Sanoja mun, äitini, isäni suuhun.
Kyllä olen katkera, yhä. Enkä edes piilota sitä. Ei vieläkään pärjää äidin ja hänen miehensä kanssa. Äidin ei olisi tarvinnut leikata isää ja hänen sukua pois meidän elämästä. Etenkään epärehellisellä pelillä. En kunnioita äitiäni tippaakaan. Sen hän aiheutti myöhemmillä teoillaan. Lähinnä halveksun.
Kokemuksesta tiedän, ettei äiti voi leikata isää pois lapsen elämästä, mikäli isä ei itse luovuta. Jos isä tahtoo lapsen elämässä pysyä, äiti ei voi sitä estää. Jos taas isä tahtoo eroon lapsesta, äiti ei voi häntä pakottaa pysymään kuvioissa. Koita nyt vaan hyväksyä, että todellisuudessa isä hylkäsi sinut ja kohteli sinua väärin, ei äiti. Kuolinvuoteelleenkaan isä ei tahtonut sinua, mutta edelleen sinä vaan syyttelet äitiäsi. Kasva aikuiseksi.
Siis viestisi voisi tulkita niin, että äiti saa tehdä niin paljon kiusaa kuin haluaa ja on isän tehtävä taistella. Jos isä sitten luovuttaa, niin hän on paska ihminen kun ei välitä lapsestaan. Minusta tuon kertomuksen perusteella ei isä tehnyt kovinkaan pahoja asioita. Joo hän oli alkoholisti ja minusta alkoholisimi on sairaus. Jos ihminen ei omasta sairaudestaan johtuen pysty lapsistaan taistelemaan samalla kun lähivanhempi lyö kapuloita rattaisiin niin kyllä tämä lähivanhempi on minusta suurempi roisto.
Mitä tulee tuosta kuolinvuoteella olemisesta, niin itse tulkitsin tuon niin, että isä on niin häpeissään asiasta kun tietää kuolevansa (haimasyöpä diagnoosista yleensä 3 kuukautta elinaikaa) eikä voi mitenkään hyvittää menetettyjä vuosia.. Ei tuo minusta välttämättä osoita minkäänlaista pahuutta tuossa isässä... M30 ja perheenisä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On tämä sairasta hommaa. Olen joskus kuullut, että erotilanteessa vanhemmat saattavat kostaa asioita lasten kautta, mutta olen luullut, ettei kukaan ole oikeasti noin hullu. Tänne ketjuun tulevat viestit ja peukutukset kyllä osoittavat, että olen luullut väärin...
Että se olisi jotenkin lähivanhemmalta, joku uhraus, että sopisi etävanhemman kanssa, että missä ja milloin voi lapset tavata. Kyllä se on kuulkaas niin, että katkera ja vihainen lähivanhempi vaikuttaa sillälailla (ainakin pieniin lapsiin) ettei lapset välttämättä halua (voivat sanoa niin) koska vaistoavat, ettei lähivanhempi tästä pidä. Minusta lähivanhemman on hyvitettävä tuo lapsissaan aikaansaama reaktio sillä, että tukee lapsia siinä, että nämä voisivat tavata etävanhempaa. Kyllähän se vanhemmuus tietysti ponnisteluja vaatii, mutta ei tuota nyt aivan kohtuuuttoman suurena ponnistuksena voi pitää.. M30 ja perheenisä
Kyllä, se on todellakin ihan hemmetinmoinen uhraus, jos äidin on pidettävä kynnysmaton roolia yllä ja pidettävä yhteyttä perheen hylänneeseen isään. Aivan täysin kohtuuton vaatimus ja joillekin jopa mahdoton ponnistus, jos taustalla on vaikkapa pettämistä, päihteitä, väkivaltaa yms. Estää ei saa tapaamasta eikä saa mustamaalata (eron syistä rehellisesti kertominen ei muuten ole mustamaalausta), mutta todellakaan ei kukaan järkevä odota, että äidin olisi toimittava, kuten sinun äitisi kertomuksesi mukaan toimi. Se ei ole edes kovin suositeltavaa, vaikka sinä pidätkin äitisi toimintaa ihailtavana. Kuten tuostakin viestistäsi näkee, äitisi toiminta on ehkä antanut sinulle hieman kieroutuneen kuvan siitä, mitä ihmisiltä voi kohtuudella odottaa.
Isä hoitaa oman vanhemmuutensa itse, ja jos hän ei sitä tee, niin se on sitten ihan 100% isän oma moka, josta ei ketään muuta voi syyttää.
"Kyllä, se on todellakin ihan hemmetinmoinen uhraus, jos äidin on pidettävä kynnysmaton roolia yllä ja pidettävä yhteyttä perheen hylänneeseen isään."
Niinno jos ei ego kestä. Varmaan joillekin oma ego ja periaate "minulle ei v*ttuilla" on niin tärkeää, että lasten etu jää toiseksi. Siis missään muussa mielessähän tuo ei ole mikään uhraus, esim facebookin viestiä, jos ei halua puhelimella soittaa. Vai mikä tuossa sitten sinusta on se uhraus, jos ei oma ego?
(eron syistä rehellisesti kertominen ei muuten ole mustamaalausta)
Jos ihminen on niin katkeroitunut ja tunne kuohun vallassa, ettei saa edes viestiä laitettua eksälleen, niin luuletko, että henkilö voi silloin objektiivisesti "rehellisesti" kertoa lapsille eron syistä? En siis sano, ettei eron syitä voisi lapsille avata, mutta kyllä tässä on oltava todella tarkkana, että se todella tulee sanottua, niin ettei toista mustamaalata. Monesti on myös niin, että tarinoilla on kaksi puolta ja tuonkin takia tekisi lapsille varamsti hyvä nähdä millainen se "sika" ihan oikeasti on, jotta voi muodostaa oman mielipiteen. Pettäminen on ruma temppu, mutta ei se sitä tarkoita, että kerran vaimoaan pettänyt mies olisi niin läpimätä, ettei hänellä olisi mitään hyvää annettavaa lapsilleen.
..mutta todellakaan ei kukaan järkevä odota, että äidin olisi toimittava, kuten sinun äitisi kertomuksesi mukaan toimi. Se ei ole edes kovin suositeltavaa, vaikka sinä pidätkin äitisi toimintaa ihailtavana.
Miten niin ei ole järkeä? Miten niin se ei ole suositeltavaa. Kuten edellä kerroin. Minusta on kasvanut kypsä aikuinen, jolla on mielenrauha. (näin toki voisi olla muutenkin, mutta eikö yleensä ihmisiä jää vaivaamaan jos eivät saa tutustua omiin vanhempiinsa).
Kuten tuostakin viestistäsi näkee, äitisi toiminta on ehkä antanut sinulle hieman kieroutuneen kuvan siitä, mitä ihmisiltä voi kohtuudella odottaa.Jos tätä sinun väitettäsi alkaa oikein analyyttisesti pyörittelemään, niin ymmärränkö oikein, että on väärin opettaa lapsille liian hyvät käytös tavat, koska monet muut ovat moukkia? Pyrin parhaani mukaan käyttäytymään kaikkia muita ihmisiä kohtaan reilusti (joo kohta joku sanoo narsistiksi, joo joo on miussakin vikoja, mutta yritän edes) ja tiedän, että kaikki ihmiset eivät ole yhtä rehtejä kuin itse olen. Jos toimisin elämässä röyhkeämmin niin minulla olisi varmaan muutama kymmenen tuhatta euroa enemmän rahaa. Mutta so what? Minulla on mielen rauha. Minulla ei ole siviilielämässäi yhtään vihasuhdetta, olen aina saanut soviteltua kaikki riidat. Joo-o joskus on omasta egosta joutunut tinkimään kun olen antanut jossain asiassa periksi, mutta minun egoni muodostuukin pitkälti siitä, että minut tunnetaan ystävällisenä muut huomioon ottavana ja svoittelevana ihmisenä. Jotkut on kasvatettu olemaan nyrkkiä pöytään lyöviksi öykkäreiksi, joiden egolle ei sovi sellainen, että missään kohtaa annetaan periksi. Minut taas on kasvatettu siihen, että asiat pitää pyrkiä jollain tavoin JATKUU
[quote
Sellainen jäi askarruttamaan, että pitääkö tämä exäsi lapsiinsa yhteyttä?[/quote]
Pitää kyllä yhteyttä, mutta ei halua viettää paljoa aikaa lasten kanssa ja se sopii minulle. Mies on kulissien kannattelija ja haluaa tietyissä tilanteissa esiintyä hyvänä isänä (juhlat yms.). Lapset eivät kuitenkaan halua viettää hänen kanssaan aikaa, kun ovat jo isompia ja ovat vuosien varrella kokeneet, ettei isä välitä. Muodolliset välit siis.