Isä hylkäsi lapset uuden onnen takia. Miten selviämme tästä? :(

JATKUU 

järjestämään sovinnollisesti ja on kunnia asia elää rauhassa omien lähimmäisten kanssa. 

Isä hoitaa oman vanhemmuutensa itse, ja jos hän ei sitä tee, niin se on sitten ihan 100% isän oma moka, josta ei ketään muuta voi syyttää.

Sinä et nyt selvästikkään ymmärrä, että minun pointtini on se, että aina ja kaikissa tilanteissa vanhempien on ajettava lastensa etu. KAIKKI muu on toisarvoista. Kuten aiemassa viestissäni kirjoitin toisen vanhemman tyhmyyttä voi ja ehdottomasti kannattaa paikata sillä, että on itse hieman fiksumpi. Tottakai kummankin vanhemman kuuluu hoitaa osansa, mutta jos ei hoida. Siinä tapauksessa toisen vanhemman kannattaa ehdottomasti yrittää paikata sitä toisen vanhemman typeryyttä LAPSEN EDUN NIMISSÄ. M30 ja perheenisä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Naisessa on yleensä todella pahoja vikoja, jos vaihtoon menee, varsinkin jos lapsia on.

Siinä on jo monta vuotta katseltu ja valittu oma mielenterveys.

Marttyyriäiti ei kestä, kun kaikki ei enää menekään hänen pillinsä mukaan.

Naisessahan se vika aina on. Eiku. Minun ihana ex-mieheni oli täydellinen muiden silmissä ja joidenkin silmissä edelleen. Mutta annas olla kun oltiin kahdestaan. Väkivaltaa, seksiin pakottamista, itsemurhalla uhkailua jne. Mutta nekin "ominaisuudet" oli varmasti minun aikaansaamia. Meidän tapauksessa on onni että isä ei pidä lapsiinsa yhteyttä vaan heillä on elämässään kiltti ja tasapainoinen isäpuoli.

Tunnenkohan teidät...Vai onkohan tuollaisia ihania miehiä enemmänkin? :O

M30 ja perheenisä. Lopeta jo tuo oman elämäsi vatvominen ja oman erinomaisuutesi korostaminen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

OT:

Tapahtui kasarilla. Äiti ja isä eros, kun oltiin veljen kanssa 8 ja 10 vuotiaat. Syynä isän alkoholismi. Isä kuitenkin piti tiukasti kiinni tapaamisoikeudestaan ja kävi joka toinen lauantai, kuusi tuntia. Aina selvinpäin ja skarppina.

Meni vuosi pari, kun äiti löysi uuden miehen ja alkoi tämän kanssa perustamaan perhettä. Muistan vikan kerran, kun isä kävi. Äiti ja uusi mies lähtivät päivää viettämään ja vielä ovella mies huikkasi isälle, että jääkaapissa on juotavaa. Saa ottaa. Edellisilläkin kerroilla oli tarjolla ollut, mutta silloin isä ei juonut. Otti sitten "evääksi" pullon.

Tuolla kertaa hän otti paukun varttia ennen kuin äiti miehineen tuli kotiin. Se pullo oli melkein täysi, kun äidin mies taas pakkasi isän matkaan eväät.

Näin ne savusti alkoholistin isän lasten elämästä. Ei ollut enää mitään asiaa tapaamisiin, kun kännissä pitää olla aina. 

Isovanhemmat yrittävät puhua äitiä ympäri, että poikansa menee pahempaa kuntoon, kun ei ole enää mitään mikä pitää pinnalla. Mä sanoin äidille, että tapaan isää kyllä. Käyn sitten mummolassa moikkaamassa. Sittenhän multa kiellettiin siellä käynti. Mummon itkuinen katse, kun ei voinutkaan enää avata ovea ja päästää sisään. "äitisi on kieltänyt".

Niinhän siinä kävi, että isästä tuli aivan rapajuoppo. Sillanalusdeegu, jota välillä näin kaupungilla. Hän ei aina edes tunnistanut mua, tai halunnut tunnistaa. Sydän oli särkynyt jo.

Mä olin hankala teini. Äidin uutta miestä piti alkaa sanomaan isäksi viikkorahojen menetysten uhalla. Karkailin, koulu oli hankalaa jouduin tarkkikselle, veljeni myös. Saatiin pari nuorempaa sisarusta. Hyviä tyyppejä yhä, sisarusparvi on voimissaan.

Äitiin ja isäpuoleen ovat viilentyneet, lapseni viettävät aikaa mummolassa ja viihtyvät. Heillä on hyvät, lämpimät välit.

Isä on sairas. Hän on sairastunut haimasyöpään. Kävin katsomassa sairaalassa ja isä oli silminnähden häpeissään. Pyysikin, että jos en tulisi enää. Veli kävi siellä myös. Kävi lapsineen. Mun lapset eivät ole isääni tavanneet koskaan, mä en jotenkin osaa kertoa tätä tarinaa ilman suurta katkeruutta ja syyllisyyttä äitiäni kohtaan. Isä on kuolemassa ja tämä olkoon mun tragediani. Lasten isovanhempi välit säilykööt hyvänä.

Mitä tulee noihin isän puolen sukulaisiin.. niin katkasivat välit muhun ja veljeeni silloin aikoinaan täysin. Meille ei kerrottu aikuisenakaan, että isovanhemmat ovat kuolleet. Nähtiin hautausmaalla haudat. Nyt onneksi setä soitti, että isä on joutunut sairaalaan. 

Kerran kohtasin niinkin oudon tapauksen, kun kummitätini eksän. Joka oli tuolloin tuon isänipuolen aikuisia, serkkujeni kiva isä, kun meillä alkoi tapahtua. Hän oli hyvin katkera ex-vaimonsa sukua kohtaan, kun välit katkaistiin häneen niin tylysti. Siinä hiljaisena kahvia nielin, teki mieli huutaa. Hän tajusi hetken päästä ja sanoi: "mä juuri ymmärsin, että tehän olitte lapsia. Äitisi ei helpoksi asioita tehnyt, mutta me muut oltiin aikuisia. meidän olisi pitänyt yrittää enemmän!"

Wau, mikä uskomattoman katkera ja itsekeskeinen selostus..! Yhtään kokemiasi vääryyksiä tai äitisi tekemiä virheitä vähättelemättä (tiesitkö, että äitienkään ei tarvi olla täydellisiä ja hekin saavat näyttää tunteensa ja suojella itseään, heidän ei ole pakko uhrata itseään juoppoa kannatellakseen?); kävikö kertaakaan mielessäsi ajatella, mitä kaikkea äitisi on saanut kestää? Ei riittänyt, että oli selvittävä juopon kanssa, vaan sen päälle piti selvitä erosta, syyllistävistä sukulaisista ja omista lapsista, jotka eivät voisi vähempää kunnioittaa äitiään?

Ja että äitisi ei tehnyt asioita helpoksi, kun taas isä, joka ryyppäsi, rikkoi perheen ja tapasi lapsiaan kokonaiset 12 tuntia kuukaudessa, on tarinassasi lähestulkoon pyhimys ja vähintäänkin uhri. Tunnet katkeruutta ja vihaa äitiäsi kohtaan, koska isäsi ei voinut olla varttia juomatta..?  Voi oksennus, alkoholistin lapsena en voi käsittää, miten pihalla joku voi olla.

Kuvittelepa hetki, että asiat olisivat menneet, kuten sinä tahdoit. Mitä silloin olisi tapahtunut? Miten sinun elämäsi olisi mennyt? (muista laskea mukaan todennäköisyydet siitä, mitä alkoholistivanhemman seurassa oleskelu lapsissa aiheuttaa!) Entäpä äitisi?

Oletpa paljon keksinyt tarinaa lisää. Sanoja mun, äitini, isäni suuhun.

Kyllä olen katkera, yhä. Enkä edes piilota sitä. Ei vieläkään pärjää äidin ja hänen miehensä kanssa. Äidin ei olisi tarvinnut leikata isää ja hänen sukua pois meidän elämästä. Etenkään epärehellisellä pelillä. En kunnioita äitiäni tippaakaan. Sen hän aiheutti myöhemmillä teoillaan. Lähinnä halveksun.

Kokemuksesta tiedän, ettei äiti voi leikata isää pois lapsen elämästä, mikäli isä ei itse luovuta. Jos isä tahtoo lapsen elämässä pysyä, äiti ei voi sitä estää. Jos taas isä tahtoo eroon lapsesta, äiti ei voi häntä pakottaa pysymään kuvioissa. Koita nyt vaan hyväksyä, että todellisuudessa isä hylkäsi sinut ja kohteli sinua väärin, ei äiti. Kuolinvuoteelleenkaan isä ei tahtonut sinua, mutta edelleen sinä vaan syyttelet äitiäsi. Kasva aikuiseksi.

Siis viestisi voisi tulkita niin, että äiti saa tehdä niin paljon kiusaa kuin haluaa ja on isän tehtävä taistella. Jos isä sitten luovuttaa, niin hän on paska ihminen kun ei välitä lapsestaan. Minusta tuon kertomuksen perusteella ei isä tehnyt kovinkaan pahoja asioita. Joo hän oli alkoholisti ja minusta alkoholisimi on sairaus. Jos ihminen ei omasta sairaudestaan johtuen pysty lapsistaan taistelemaan samalla kun lähivanhempi lyö kapuloita rattaisiin niin kyllä tämä lähivanhempi on minusta suurempi roisto.

Mitä tulee tuosta kuolinvuoteella olemisesta, niin itse tulkitsin tuon niin, että isä on niin häpeissään asiasta kun tietää kuolevansa (haimasyöpä diagnoosista yleensä 3 kuukautta elinaikaa) eikä voi mitenkään hyvittää menetettyjä vuosia.. Ei tuo minusta välttämättä osoita minkäänlaista pahuutta tuossa isässä... M30 ja perheenisä

Tuossahan se kaksinaamaisuus tulikin erittäin hyvin esille: jos nainen tekee kiusaa ja kohtelee huonosti, on ihan luonnollista, ettei isä jaksa nöyristellä ja taistella lasten puolesta. Mutta annas olla, jos pahantekijä onkin isä! "Ei se nyt niin pahaa voi olla, mies on ehkä välillä tehnyt vähän tyhmästi. Kyllä naisen pitäisi olla fiksumpi ja paikata tilanne omalla käytöksellään, eihän se ole edes mikään uhraus tai homma eikä mikään, kunhan ei vaan päästä omaa egoaan kasvamaan liian suureksi." Ym. ym. samaa sontaa viestikaupalla. Punainen lanka viesteissäsi kuultaa läpi pimeässäkin, ja se on nimenomaan se, että isät tekee aivan mitä lystää, äidit sitten nöyristelee ja paikkailee, tai muuten lapset kärsivät ja se kaadetaan täysin äitien niskoille.

N30 ja perheenäiti

Vierailija kirjoitti:

Joko teit facebook jaon?

En tiedä mitä minun (?) olisi pitänyt jakaa facebookkiin mutta tästä tuli mieleen kertoa että exä on tänään julkaissut facebookkiin kuvia itsestään ja uudesta perheestään kuvatekstillä "parhautta

Älä tuijota exän facessa. Se haluu vaan tyrannoida teitä. Anna olla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On tämä sairasta hommaa. Olen joskus kuullut, että erotilanteessa vanhemmat saattavat kostaa asioita lasten kautta, mutta olen luullut, ettei kukaan ole oikeasti noin hullu. Tänne ketjuun tulevat viestit ja peukutukset kyllä osoittavat, että olen luullut väärin...

Että se olisi jotenkin lähivanhemmalta, joku uhraus, että sopisi etävanhemman kanssa, että missä ja milloin voi lapset tavata. Kyllä se on kuulkaas niin, että katkera ja vihainen lähivanhempi vaikuttaa sillälailla (ainakin pieniin lapsiin) ettei lapset välttämättä halua (voivat sanoa niin) koska vaistoavat, ettei lähivanhempi tästä pidä. Minusta lähivanhemman on hyvitettävä tuo lapsissaan aikaansaama reaktio sillä, että tukee lapsia siinä, että nämä voisivat tavata etävanhempaa. Kyllähän se vanhemmuus tietysti ponnisteluja vaatii, mutta ei tuota nyt aivan kohtuuuttoman suurena ponnistuksena voi pitää.. M30 ja perheenisä

Et varmasti vieläkään tiedä totuutta jokaisen näkökulmasta. Miten toi sun yksipuolinen vain oman elämäsi kokemus nyt liittyy ap:een tilanteeseen? Siinä isää ei kiinnosta lapset. Se on sit ihan eri someraivo aihe kun äidit ns kostaa lasten kautta jotain eroa. Kyllähän se isyys ponnisteluja vaatii ja ei ole kohtuutonta pitää välit lapsiin kun eroaa. Miehet ei vaan viitsi ja syyttävät sitten exää asiasta. Sun mielipiteet eivät ole faktoja vaan sun näkemyksesi ja olet liian nuori ymmärtämään kaikkea. Joten lopeta vouhkaaminen.

Et todellakaan tiedä, oikeassa olet. Neuvoni ja se mitä haluan tässä sanoa on tämä:

1. Lapselle molemmat vanhemmat ovat tärkeitä ja ne tulisi oppia tuntemaan edes jollain tavalla (siis vaikka vanhempi olisi sika, pettäjä, mt-ongelmainen, alkoholisiti, narsisit tms. tietysti asiaa muuttaa jos henkilö on todella lapsille vaarallinen, mutta silloinkin esim. valvotut tapaamiset ovat mahdollisia)

2. On ymmärrettävää, että lähivanhempi saattaa itse kokea etävanhemman vastenmielisenä eikä halua edes muistaa koko ihmistä. Siitä huolimatta on muistettava kohta 1. Lähivanhemmalla on parhaat mahdollisuudet vaikuttaa siihen, että lapsen etu toteutuu.

3. Lähivanhempi ei saisi tarkoituksella (käytännössä lapsi aistii, mutta ei tarkoituksella) mustamaalata etävanhempaa lapsille. Lähivanhemma pitää tehdä lapsille selväksi, että on ok että tapaatte etävanhempaanne.

4. Jos lapsi vieraantuu etävanhemmasta on syytä pohtia onko lähivanhempi osaltaa tähän vaikuttanut. En väitä, että vieraantuminen olisi aina lähivanhemman syytä, kuten olen aikaisemmissa viesteissäni kirjoittanut minusta lähivanhemman on kuitenkin tehtävä parhaansa.

5. Laitan tämän nyt vielä omaksi kohdakseen... Tuo kun sanon että on tehtävä parhaansa tarkoittaa myös sitä, että jos vieraantuminen siitä huolimatta tapahtuu, niin se ei tietenkään ole lähivanhemman vika.

Tuossa siis ajatukseni siitä miten erotilanteessa tulisi toimia. Tottakai jokainen tilanne on erillainen, mutta en ymmärrä miksei ohjeeni sopisi 99 % tilanteista.

Tuo minun henkilökohtainen kokemukseni liittyy tähän asiaan sten, että jos äitini ei olisi ponnistellut meidän lasten ja isänvälisen suhteen eteen, niin kyllä olisi jäänyt isä meille aika vieraaksi.. Tiedän, ettei satojen kilometrien päässä asuva rapajuoppo olisi meihin yhteyttä pitänyt ilman äitimme aktiivistuutta. 

Tietenkin miehen (tai naisen) pitäisi osaltaan huolehtia yhteydenpidosta lapsiin. Mutta muista mikä on lasten etu. Tiedän, että petettyä ja jätettyä kiusaa tämä minun ajatukseni, että hänenkin tulisi olla asiassa aktiivinen. Silloin kun kyse on lapsen edusta ei ole mielestäni järkeä käydä juupas jaapas eipäs väittelyä siitä kumman velvollisuus mikäkin asia olisi vaan on huolehdittava ainoastaan siitä, että itse tekee parhaansa. Minusta on todella väärin, että vaikka exä ei olisi ottanut lapsiinsa yhteyttä kuukauteen niin sitten lähivanhempi ottaa sen asenteen, että "omapahan on asiansa". Se ei ole eksän oma asia kyseessä on lasten etu ja molempien vanhempien on huolehdittava lasten edusta. Jos toinen on vähän tyhmä niin asian voi onneksi korjata sillä, että on itse vähän fiksumpi...

Mielipiteeni ei ole faktoja, mutta mielestäni aika hyvin perusteltuja. Nuoresta 30 vuoden iästäni huolimatta nämä asiat ovat minulle tutumpia kuin monelle 100 vuotiaalle, enkä nyt vain tarkoita tuota omaa kokemustani... Sinä voisit itse lopettaa tuollaisten viestien lähettelyt, jossa ei tuoda oikeastaan mitää sisältöä tähän kesksuteluun. Tyyliin "et sinä tiedä mistään mitään, eikä mielipiteesi ole faktoja" M30 ja perheenisä

Niin että se on lähivanhemman tehtävä siis sen KAIKEN muun lisäksi paapoa lähtenyttä ihmistä kuin pientä vauvaa. Tehdä kuperkeikkoja ja ihmetekoja saadakseen lapsensa hylänneen näkemään lapsiaan. Ymmärtänet että lasten kasvattamisessa on jo oma hommansa. Ei oikeasti voida olettaa että kaikki jaksavat ajella satoja kilometrejä hylänneen perässä saati että heillä olisi aina siihen varaa. Jos se kunnon vanhempi haluaa sen kadonneen sijaan keskittyä lapsiinsa niin onpa outoa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joko teit facebook jaon?

En tiedä mitä minun (?) olisi pitänyt jakaa facebookkiin mutta tästä tuli mieleen kertoa että exä on tänään julkaissut facebookkiin kuvia itsestään ja uudesta perheestään kuvatekstillä "parhautta <3" Pitääkö hänen vielä kääntää puukkoa haavassa? :( ap.

Huh! Käsittämätöntä millaisia ihmisiä täällä liikkuu :(. Mutta itsesi tähden, älä seuraa mitään missä esiintyy eksäsi. Älä edes kahvipöytäkeskustelua. Sinun ei tarvitse tietää. Sattuu vain enemmän etkä tee tiedoilla mitään.

Vierailija kirjoitti:

M30 ja perheenisä. Lopeta jo tuo oman elämäsi vatvominen ja oman erinomaisuutesi korostaminen.

Sinä voisit lopettaa nuo tyhjät viestit, jotka eivät tuo mitään lisäarvoatälle keskustelulle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joko teit facebook jaon?

En tiedä mitä minun (?) olisi pitänyt jakaa facebookkiin mutta tästä tuli mieleen kertoa että exä on tänään julkaissut facebookkiin kuvia itsestään ja uudesta perheestään kuvatekstillä "parhautta <3" Pitääkö hänen vielä kääntää puukkoa haavassa? :( ap.

Ymmärsinkö oikein, että ex-miehesi uudessa perheessä lapset eivät ole hänen omiaan? No jos vieraat lapset ovat hänestä "parhautta" ja omat taas lapsipuolen asemassa, niin aika metsässä ollaan! Sääli jos sinulla on päällä vielä tunteita tuota miestä kohtaan, koska hän on ilkeä ja todennäköisesti tarkoituksella.  Enkä oikein usko tuossa suhteessa mihinkään aitoon rakkauteen, vaan hän haluaa sen kautta nyt näyttää ja todistella jotain ulospäin. Koita vaan päästää siitä irti. Toivon sulle kaikkea hyvää jatkoon! Moni muukin on ollut tuossa samassa tilanteessa ja kipuilujen jälkeen pystynyt jatkamaan elämäänsä. Ole terveesti itsekäs ja keskity omaan onneesi tässä elämässä. Jos sinusta tuntuu nyt kamalalta, voit olla varma siitä, ettei ex-miehesi auvoinen onnikaan jatku loputtomasti. Onni ei ole pysyvää. Kenelläkään. Se on fakta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

OT:

Tapahtui kasarilla. Äiti ja isä eros, kun oltiin veljen kanssa 8 ja 10 vuotiaat. Syynä isän alkoholismi. Isä kuitenkin piti tiukasti kiinni tapaamisoikeudestaan ja kävi joka toinen lauantai, kuusi tuntia. Aina selvinpäin ja skarppina.

Meni vuosi pari, kun äiti löysi uuden miehen ja alkoi tämän kanssa perustamaan perhettä. Muistan vikan kerran, kun isä kävi. Äiti ja uusi mies lähtivät päivää viettämään ja vielä ovella mies huikkasi isälle, että jääkaapissa on juotavaa. Saa ottaa. Edellisilläkin kerroilla oli tarjolla ollut, mutta silloin isä ei juonut. Otti sitten "evääksi" pullon.

Tuolla kertaa hän otti paukun varttia ennen kuin äiti miehineen tuli kotiin. Se pullo oli melkein täysi, kun äidin mies taas pakkasi isän matkaan eväät.

Näin ne savusti alkoholistin isän lasten elämästä. Ei ollut enää mitään asiaa tapaamisiin, kun kännissä pitää olla aina. 

Isovanhemmat yrittävät puhua äitiä ympäri, että poikansa menee pahempaa kuntoon, kun ei ole enää mitään mikä pitää pinnalla. Mä sanoin äidille, että tapaan isää kyllä. Käyn sitten mummolassa moikkaamassa. Sittenhän multa kiellettiin siellä käynti. Mummon itkuinen katse, kun ei voinutkaan enää avata ovea ja päästää sisään. "äitisi on kieltänyt".

Niinhän siinä kävi, että isästä tuli aivan rapajuoppo. Sillanalusdeegu, jota välillä näin kaupungilla. Hän ei aina edes tunnistanut mua, tai halunnut tunnistaa. Sydän oli särkynyt jo.

Mä olin hankala teini. Äidin uutta miestä piti alkaa sanomaan isäksi viikkorahojen menetysten uhalla. Karkailin, koulu oli hankalaa jouduin tarkkikselle, veljeni myös. Saatiin pari nuorempaa sisarusta. Hyviä tyyppejä yhä, sisarusparvi on voimissaan.

Äitiin ja isäpuoleen ovat viilentyneet, lapseni viettävät aikaa mummolassa ja viihtyvät. Heillä on hyvät, lämpimät välit.

Isä on sairas. Hän on sairastunut haimasyöpään. Kävin katsomassa sairaalassa ja isä oli silminnähden häpeissään. Pyysikin, että jos en tulisi enää. Veli kävi siellä myös. Kävi lapsineen. Mun lapset eivät ole isääni tavanneet koskaan, mä en jotenkin osaa kertoa tätä tarinaa ilman suurta katkeruutta ja syyllisyyttä äitiäni kohtaan. Isä on kuolemassa ja tämä olkoon mun tragediani. Lasten isovanhempi välit säilykööt hyvänä.

Mitä tulee noihin isän puolen sukulaisiin.. niin katkasivat välit muhun ja veljeeni silloin aikoinaan täysin. Meille ei kerrottu aikuisenakaan, että isovanhemmat ovat kuolleet. Nähtiin hautausmaalla haudat. Nyt onneksi setä soitti, että isä on joutunut sairaalaan. 

Kerran kohtasin niinkin oudon tapauksen, kun kummitätini eksän. Joka oli tuolloin tuon isänipuolen aikuisia, serkkujeni kiva isä, kun meillä alkoi tapahtua. Hän oli hyvin katkera ex-vaimonsa sukua kohtaan, kun välit katkaistiin häneen niin tylysti. Siinä hiljaisena kahvia nielin, teki mieli huutaa. Hän tajusi hetken päästä ja sanoi: "mä juuri ymmärsin, että tehän olitte lapsia. Äitisi ei helpoksi asioita tehnyt, mutta me muut oltiin aikuisia. meidän olisi pitänyt yrittää enemmän!"

Wau, mikä uskomattoman katkera ja itsekeskeinen selostus..! Yhtään kokemiasi vääryyksiä tai äitisi tekemiä virheitä vähättelemättä (tiesitkö, että äitienkään ei tarvi olla täydellisiä ja hekin saavat näyttää tunteensa ja suojella itseään, heidän ei ole pakko uhrata itseään juoppoa kannatellakseen?); kävikö kertaakaan mielessäsi ajatella, mitä kaikkea äitisi on saanut kestää? Ei riittänyt, että oli selvittävä juopon kanssa, vaan sen päälle piti selvitä erosta, syyllistävistä sukulaisista ja omista lapsista, jotka eivät voisi vähempää kunnioittaa äitiään?

Ja että äitisi ei tehnyt asioita helpoksi, kun taas isä, joka ryyppäsi, rikkoi perheen ja tapasi lapsiaan kokonaiset 12 tuntia kuukaudessa, on tarinassasi lähestulkoon pyhimys ja vähintäänkin uhri. Tunnet katkeruutta ja vihaa äitiäsi kohtaan, koska isäsi ei voinut olla varttia juomatta..?  Voi oksennus, alkoholistin lapsena en voi käsittää, miten pihalla joku voi olla.

Kuvittelepa hetki, että asiat olisivat menneet, kuten sinä tahdoit. Mitä silloin olisi tapahtunut? Miten sinun elämäsi olisi mennyt? (muista laskea mukaan todennäköisyydet siitä, mitä alkoholistivanhemman seurassa oleskelu lapsissa aiheuttaa!) Entäpä äitisi?

Oletpa paljon keksinyt tarinaa lisää. Sanoja mun, äitini, isäni suuhun.

Kyllä olen katkera, yhä. Enkä edes piilota sitä. Ei vieläkään pärjää äidin ja hänen miehensä kanssa. Äidin ei olisi tarvinnut leikata isää ja hänen sukua pois meidän elämästä. Etenkään epärehellisellä pelillä. En kunnioita äitiäni tippaakaan. Sen hän aiheutti myöhemmillä teoillaan. Lähinnä halveksun.

Kokemuksesta tiedän, ettei äiti voi leikata isää pois lapsen elämästä, mikäli isä ei itse luovuta. Jos isä tahtoo lapsen elämässä pysyä, äiti ei voi sitä estää. Jos taas isä tahtoo eroon lapsesta, äiti ei voi häntä pakottaa pysymään kuvioissa. Koita nyt vaan hyväksyä, että todellisuudessa isä hylkäsi sinut ja kohteli sinua väärin, ei äiti. Kuolinvuoteelleenkaan isä ei tahtonut sinua, mutta edelleen sinä vaan syyttelet äitiäsi. Kasva aikuiseksi.

Siis viestisi voisi tulkita niin, että äiti saa tehdä niin paljon kiusaa kuin haluaa ja on isän tehtävä taistella. Jos isä sitten luovuttaa, niin hän on paska ihminen kun ei välitä lapsestaan. Minusta tuon kertomuksen perusteella ei isä tehnyt kovinkaan pahoja asioita. Joo hän oli alkoholisti ja minusta alkoholisimi on sairaus. Jos ihminen ei omasta sairaudestaan johtuen pysty lapsistaan taistelemaan samalla kun lähivanhempi lyö kapuloita rattaisiin niin kyllä tämä lähivanhempi on minusta suurempi roisto.

Mitä tulee tuosta kuolinvuoteella olemisesta, niin itse tulkitsin tuon niin, että isä on niin häpeissään asiasta kun tietää kuolevansa (haimasyöpä diagnoosista yleensä 3 kuukautta elinaikaa) eikä voi mitenkään hyvittää menetettyjä vuosia.. Ei tuo minusta välttämättä osoita minkäänlaista pahuutta tuossa isässä... M30 ja perheenisä

Tuossahan se kaksinaamaisuus tulikin erittäin hyvin esille: jos nainen tekee kiusaa ja kohtelee huonosti, on ihan luonnollista, ettei isä jaksa nöyristellä ja taistella lasten puolesta. Mutta annas olla, jos pahantekijä onkin isä! "Ei se nyt niin pahaa voi olla, mies on ehkä välillä tehnyt vähän tyhmästi. Kyllä naisen pitäisi olla fiksumpi ja paikata tilanne omalla käytöksellään, eihän se ole edes mikään uhraus tai homma eikä mikään, kunhan ei vaan päästä omaa egoaan kasvamaan liian suureksi." Ym. ym. samaa sontaa viestikaupalla. Punainen lanka viesteissäsi kuultaa läpi pimeässäkin, ja se on nimenomaan se, että isät tekee aivan mitä lystää, äidit sitten nöyristelee ja paikkailee, tai muuten lapset kärsivät ja se kaadetaan täysin äitien niskoille.

N30 ja perheenäiti

Voi itku.. Sinä et selvästikkään ymmärrä sitä, että lasten kasvattamien on niin tärkeä asia, ettei siinä saisi olla ykkösprioriteetteina tuollaiset juupas eipäs sinäpä ei ole minun velvollisuus se on sen velvollisuus, ja koska hän ei noin niin en minäkään sitten näin....

Ja jos nyt lähdetään siitä kuviosta, että mies pettää (tekee rumasti ensisijaisesti naista kohtaan) ja sitten äiti alkaa lyömään kapuloita rattaisiin suhteessa isän ja tämän lapsien väliseen suhteeseen, niin onhan se aivan eri asia. Siis ongelmiahan tulee juuri siitä, että näköjään kovinkaan moni ei ymmärrä erottaa omia tunteitaan suhteessa exään ja sitä miten vastuullisen vanhemman tulisi toimia lapsiaan kohtaan.

Olen parhaani mukaan yrittänyt tiivistää ajatukseni ja jos et kertakaikkiaan sanomaani ymmärrä, niin anna olla.. M30 ja perheenisä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On tämä sairasta hommaa. Olen joskus kuullut, että erotilanteessa vanhemmat saattavat kostaa asioita lasten kautta, mutta olen luullut, ettei kukaan ole oikeasti noin hullu. Tänne ketjuun tulevat viestit ja peukutukset kyllä osoittavat, että olen luullut väärin...

Että se olisi jotenkin lähivanhemmalta, joku uhraus, että sopisi etävanhemman kanssa, että missä ja milloin voi lapset tavata. Kyllä se on kuulkaas niin, että katkera ja vihainen lähivanhempi vaikuttaa sillälailla (ainakin pieniin lapsiin) ettei lapset välttämättä halua (voivat sanoa niin) koska vaistoavat, ettei lähivanhempi tästä pidä. Minusta lähivanhemman on hyvitettävä tuo lapsissaan aikaansaama reaktio sillä, että tukee lapsia siinä, että nämä voisivat tavata etävanhempaa. Kyllähän se vanhemmuus tietysti ponnisteluja vaatii, mutta ei tuota nyt aivan kohtuuuttoman suurena ponnistuksena voi pitää.. M30 ja perheenisä

Et varmasti vieläkään tiedä totuutta jokaisen näkökulmasta. Miten toi sun yksipuolinen vain oman elämäsi kokemus nyt liittyy ap:een tilanteeseen? Siinä isää ei kiinnosta lapset. Se on sit ihan eri someraivo aihe kun äidit ns kostaa lasten kautta jotain eroa. Kyllähän se isyys ponnisteluja vaatii ja ei ole kohtuutonta pitää välit lapsiin kun eroaa. Miehet ei vaan viitsi ja syyttävät sitten exää asiasta. Sun mielipiteet eivät ole faktoja vaan sun näkemyksesi ja olet liian nuori ymmärtämään kaikkea. Joten lopeta vouhkaaminen.

Et todellakaan tiedä, oikeassa olet. Neuvoni ja se mitä haluan tässä sanoa on tämä:

1. Lapselle molemmat vanhemmat ovat tärkeitä ja ne tulisi oppia tuntemaan edes jollain tavalla (siis vaikka vanhempi olisi sika, pettäjä, mt-ongelmainen, alkoholisiti, narsisit tms. tietysti asiaa muuttaa jos henkilö on todella lapsille vaarallinen, mutta silloinkin esim. valvotut tapaamiset ovat mahdollisia)

2. On ymmärrettävää, että lähivanhempi saattaa itse kokea etävanhemman vastenmielisenä eikä halua edes muistaa koko ihmistä. Siitä huolimatta on muistettava kohta 1. Lähivanhemmalla on parhaat mahdollisuudet vaikuttaa siihen, että lapsen etu toteutuu.

3. Lähivanhempi ei saisi tarkoituksella (käytännössä lapsi aistii, mutta ei tarkoituksella) mustamaalata etävanhempaa lapsille. Lähivanhemma pitää tehdä lapsille selväksi, että on ok että tapaatte etävanhempaanne.

4. Jos lapsi vieraantuu etävanhemmasta on syytä pohtia onko lähivanhempi osaltaa tähän vaikuttanut. En väitä, että vieraantuminen olisi aina lähivanhemman syytä, kuten olen aikaisemmissa viesteissäni kirjoittanut minusta lähivanhemman on kuitenkin tehtävä parhaansa.

5. Laitan tämän nyt vielä omaksi kohdakseen... Tuo kun sanon että on tehtävä parhaansa tarkoittaa myös sitä, että jos vieraantuminen siitä huolimatta tapahtuu, niin se ei tietenkään ole lähivanhemman vika.

Tuossa siis ajatukseni siitä miten erotilanteessa tulisi toimia. Tottakai jokainen tilanne on erillainen, mutta en ymmärrä miksei ohjeeni sopisi 99 % tilanteista.

Tuo minun henkilökohtainen kokemukseni liittyy tähän asiaan sten, että jos äitini ei olisi ponnistellut meidän lasten ja isänvälisen suhteen eteen, niin kyllä olisi jäänyt isä meille aika vieraaksi.. Tiedän, ettei satojen kilometrien päässä asuva rapajuoppo olisi meihin yhteyttä pitänyt ilman äitimme aktiivistuutta. 

Tietenkin miehen (tai naisen) pitäisi osaltaan huolehtia yhteydenpidosta lapsiin. Mutta muista mikä on lasten etu. Tiedän, että petettyä ja jätettyä kiusaa tämä minun ajatukseni, että hänenkin tulisi olla asiassa aktiivinen. Silloin kun kyse on lapsen edusta ei ole mielestäni järkeä käydä juupas jaapas eipäs väittelyä siitä kumman velvollisuus mikäkin asia olisi vaan on huolehdittava ainoastaan siitä, että itse tekee parhaansa. Minusta on todella väärin, että vaikka exä ei olisi ottanut lapsiinsa yhteyttä kuukauteen niin sitten lähivanhempi ottaa sen asenteen, että "omapahan on asiansa". Se ei ole eksän oma asia kyseessä on lasten etu ja molempien vanhempien on huolehdittava lasten edusta. Jos toinen on vähän tyhmä niin asian voi onneksi korjata sillä, että on itse vähän fiksumpi...

Mielipiteeni ei ole faktoja, mutta mielestäni aika hyvin perusteltuja. Nuoresta 30 vuoden iästäni huolimatta nämä asiat ovat minulle tutumpia kuin monelle 100 vuotiaalle, enkä nyt vain tarkoita tuota omaa kokemustani... Sinä voisit itse lopettaa tuollaisten viestien lähettelyt, jossa ei tuoda oikeastaan mitää sisältöä tähän kesksuteluun. Tyyliin "et sinä tiedä mistään mitään, eikä mielipiteesi ole faktoja" M30 ja perheenisä

Niin että se on lähivanhemman tehtävä siis sen KAIKEN muun lisäksi paapoa lähtenyttä ihmistä kuin pientä vauvaa. Tehdä kuperkeikkoja ja ihmetekoja saadakseen lapsensa hylänneen näkemään lapsiaan. Ymmärtänet että lasten kasvattamisessa on jo oma hommansa. Ei oikeasti voida olettaa että kaikki jaksavat ajella satoja kilometrejä hylänneen perässä saati että heillä olisi aina siihen varaa. Jos se kunnon vanhempi haluaa sen kadonneen sijaan keskittyä lapsiinsa niin onpa outoa.

Voi hyvänen aika... Siis paapoa? Onko se paapomista, jos laittaa muutaman viestin ja soittaa muutaman puhelun, yrittää puheillaan viestiä sekä lapsille, että etävanhemmalle, että olisi hyvä, että pitäisitte yhteyttä. Ei siihen mitään sen ihmeellisempää minusta tarvita. Eli tuo ei todellakaan ole resurssi kysymys. Kun minä sanon, että on tehtävä paarhaansa, niin en minä nyt aivan sitä tarkoita, että pitäisi exälle ostaa talo naapurista, jotta voisi lapsia nähdä...

Jos tuon yhteydenpidon jättää tekemättä, niin minun mielestäni kyse on vain siitä, että jostain syystä lähivanhempi suhtautuu väliinpitämättömästi lastesa kasvatukseen. (sanotaan nyt tämä itsestään selvyys, että aivan yhtä syylinen on tämä etävanhempi, mutta kuten olen jo miljoona kertaa sanonut, tässä ei syyllisiä tarvitse etsiä, koska LAPSEN ETU)

Tuosta satojen kilometrien päähän ajamisesta, niin ymmärrän hyvin että se alkaa olemaan jo uhraus. Kuten viestissäni kirjoitin olen siitä erittäin kiitollinen siitä äidilleni, hän teki kyllä enemmän kuin voisi "vaatia". Toisaalta olisiko suuri uhraus jos tuollaisen reissun tekisi edes kerran..

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

OT:

Tapahtui kasarilla. Äiti ja isä eros, kun oltiin veljen kanssa 8 ja 10 vuotiaat. Syynä isän alkoholismi. Isä kuitenkin piti tiukasti kiinni tapaamisoikeudestaan ja kävi joka toinen lauantai, kuusi tuntia. Aina selvinpäin ja skarppina.

Meni vuosi pari, kun äiti löysi uuden miehen ja alkoi tämän kanssa perustamaan perhettä. Muistan vikan kerran, kun isä kävi. Äiti ja uusi mies lähtivät päivää viettämään ja vielä ovella mies huikkasi isälle, että jääkaapissa on juotavaa. Saa ottaa. Edellisilläkin kerroilla oli tarjolla ollut, mutta silloin isä ei juonut. Otti sitten "evääksi" pullon.

Tuolla kertaa hän otti paukun varttia ennen kuin äiti miehineen tuli kotiin. Se pullo oli melkein täysi, kun äidin mies taas pakkasi isän matkaan eväät.

Näin ne savusti alkoholistin isän lasten elämästä. Ei ollut enää mitään asiaa tapaamisiin, kun kännissä pitää olla aina. 

Isovanhemmat yrittävät puhua äitiä ympäri, että poikansa menee pahempaa kuntoon, kun ei ole enää mitään mikä pitää pinnalla. Mä sanoin äidille, että tapaan isää kyllä. Käyn sitten mummolassa moikkaamassa. Sittenhän multa kiellettiin siellä käynti. Mummon itkuinen katse, kun ei voinutkaan enää avata ovea ja päästää sisään. "äitisi on kieltänyt".

Niinhän siinä kävi, että isästä tuli aivan rapajuoppo. Sillanalusdeegu, jota välillä näin kaupungilla. Hän ei aina edes tunnistanut mua, tai halunnut tunnistaa. Sydän oli särkynyt jo.

Mä olin hankala teini. Äidin uutta miestä piti alkaa sanomaan isäksi viikkorahojen menetysten uhalla. Karkailin, koulu oli hankalaa jouduin tarkkikselle, veljeni myös. Saatiin pari nuorempaa sisarusta. Hyviä tyyppejä yhä, sisarusparvi on voimissaan.

Äitiin ja isäpuoleen ovat viilentyneet, lapseni viettävät aikaa mummolassa ja viihtyvät. Heillä on hyvät, lämpimät välit.

Isä on sairas. Hän on sairastunut haimasyöpään. Kävin katsomassa sairaalassa ja isä oli silminnähden häpeissään. Pyysikin, että jos en tulisi enää. Veli kävi siellä myös. Kävi lapsineen. Mun lapset eivät ole isääni tavanneet koskaan, mä en jotenkin osaa kertoa tätä tarinaa ilman suurta katkeruutta ja syyllisyyttä äitiäni kohtaan. Isä on kuolemassa ja tämä olkoon mun tragediani. Lasten isovanhempi välit säilykööt hyvänä.

Mitä tulee noihin isän puolen sukulaisiin.. niin katkasivat välit muhun ja veljeeni silloin aikoinaan täysin. Meille ei kerrottu aikuisenakaan, että isovanhemmat ovat kuolleet. Nähtiin hautausmaalla haudat. Nyt onneksi setä soitti, että isä on joutunut sairaalaan. 

Kerran kohtasin niinkin oudon tapauksen, kun kummitätini eksän. Joka oli tuolloin tuon isänipuolen aikuisia, serkkujeni kiva isä, kun meillä alkoi tapahtua. Hän oli hyvin katkera ex-vaimonsa sukua kohtaan, kun välit katkaistiin häneen niin tylysti. Siinä hiljaisena kahvia nielin, teki mieli huutaa. Hän tajusi hetken päästä ja sanoi: "mä juuri ymmärsin, että tehän olitte lapsia. Äitisi ei helpoksi asioita tehnyt, mutta me muut oltiin aikuisia. meidän olisi pitänyt yrittää enemmän!"

Wau, mikä uskomattoman katkera ja itsekeskeinen selostus..! Yhtään kokemiasi vääryyksiä tai äitisi tekemiä virheitä vähättelemättä (tiesitkö, että äitienkään ei tarvi olla täydellisiä ja hekin saavat näyttää tunteensa ja suojella itseään, heidän ei ole pakko uhrata itseään juoppoa kannatellakseen?); kävikö kertaakaan mielessäsi ajatella, mitä kaikkea äitisi on saanut kestää? Ei riittänyt, että oli selvittävä juopon kanssa, vaan sen päälle piti selvitä erosta, syyllistävistä sukulaisista ja omista lapsista, jotka eivät voisi vähempää kunnioittaa äitiään?

Ja että äitisi ei tehnyt asioita helpoksi, kun taas isä, joka ryyppäsi, rikkoi perheen ja tapasi lapsiaan kokonaiset 12 tuntia kuukaudessa, on tarinassasi lähestulkoon pyhimys ja vähintäänkin uhri. Tunnet katkeruutta ja vihaa äitiäsi kohtaan, koska isäsi ei voinut olla varttia juomatta..?  Voi oksennus, alkoholistin lapsena en voi käsittää, miten pihalla joku voi olla.

Kuvittelepa hetki, että asiat olisivat menneet, kuten sinä tahdoit. Mitä silloin olisi tapahtunut? Miten sinun elämäsi olisi mennyt? (muista laskea mukaan todennäköisyydet siitä, mitä alkoholistivanhemman seurassa oleskelu lapsissa aiheuttaa!) Entäpä äitisi?

Oletpa paljon keksinyt tarinaa lisää. Sanoja mun, äitini, isäni suuhun.

Kyllä olen katkera, yhä. Enkä edes piilota sitä. Ei vieläkään pärjää äidin ja hänen miehensä kanssa. Äidin ei olisi tarvinnut leikata isää ja hänen sukua pois meidän elämästä. Etenkään epärehellisellä pelillä. En kunnioita äitiäni tippaakaan. Sen hän aiheutti myöhemmillä teoillaan. Lähinnä halveksun.

Kokemuksesta tiedän, ettei äiti voi leikata isää pois lapsen elämästä, mikäli isä ei itse luovuta. Jos isä tahtoo lapsen elämässä pysyä, äiti ei voi sitä estää. Jos taas isä tahtoo eroon lapsesta, äiti ei voi häntä pakottaa pysymään kuvioissa. Koita nyt vaan hyväksyä, että todellisuudessa isä hylkäsi sinut ja kohteli sinua väärin, ei äiti. Kuolinvuoteelleenkaan isä ei tahtonut sinua, mutta edelleen sinä vaan syyttelet äitiäsi. Kasva aikuiseksi.

Siis viestisi voisi tulkita niin, että äiti saa tehdä niin paljon kiusaa kuin haluaa ja on isän tehtävä taistella. Jos isä sitten luovuttaa, niin hän on paska ihminen kun ei välitä lapsestaan. Minusta tuon kertomuksen perusteella ei isä tehnyt kovinkaan pahoja asioita. Joo hän oli alkoholisti ja minusta alkoholisimi on sairaus. Jos ihminen ei omasta sairaudestaan johtuen pysty lapsistaan taistelemaan samalla kun lähivanhempi lyö kapuloita rattaisiin niin kyllä tämä lähivanhempi on minusta suurempi roisto.

Mitä tulee tuosta kuolinvuoteella olemisesta, niin itse tulkitsin tuon niin, että isä on niin häpeissään asiasta kun tietää kuolevansa (haimasyöpä diagnoosista yleensä 3 kuukautta elinaikaa) eikä voi mitenkään hyvittää menetettyjä vuosia.. Ei tuo minusta välttämättä osoita minkäänlaista pahuutta tuossa isässä... M30 ja perheenisä

Tuossahan se kaksinaamaisuus tulikin erittäin hyvin esille: jos nainen tekee kiusaa ja kohtelee huonosti, on ihan luonnollista, ettei isä jaksa nöyristellä ja taistella lasten puolesta. Mutta annas olla, jos pahantekijä onkin isä! "Ei se nyt niin pahaa voi olla, mies on ehkä välillä tehnyt vähän tyhmästi. Kyllä naisen pitäisi olla fiksumpi ja paikata tilanne omalla käytöksellään, eihän se ole edes mikään uhraus tai homma eikä mikään, kunhan ei vaan päästä omaa egoaan kasvamaan liian suureksi." Ym. ym. samaa sontaa viestikaupalla. Punainen lanka viesteissäsi kuultaa läpi pimeässäkin, ja se on nimenomaan se, että isät tekee aivan mitä lystää, äidit sitten nöyristelee ja paikkailee, tai muuten lapset kärsivät ja se kaadetaan täysin äitien niskoille.

N30 ja perheenäiti

Voi itku.. Sinä et selvästikkään ymmärrä sitä, että lasten kasvattamien on niin tärkeä asia, ettei siinä saisi olla ykkösprioriteetteina tuollaiset juupas eipäs sinäpä ei ole minun velvollisuus se on sen velvollisuus, ja koska hän ei noin niin en minäkään sitten näin....

Ja jos nyt lähdetään siitä kuviosta, että mies pettää (tekee rumasti ensisijaisesti naista kohtaan) ja sitten äiti alkaa lyömään kapuloita rattaisiin suhteessa isän ja tämän lapsien väliseen suhteeseen, niin onhan se aivan eri asia. Siis ongelmiahan tulee juuri siitä, että näköjään kovinkaan moni ei ymmärrä erottaa omia tunteitaan suhteessa exään ja sitä miten vastuullisen vanhemman tulisi toimia lapsiaan kohtaan.

Olen parhaani mukaan yrittänyt tiivistää ajatukseni ja jos et kertakaikkiaan sanomaani ymmärrä, niin anna olla.. M30 ja perheenisä.

Eihän siinä ole mitään juupas-eipäs riitaa, jos yksi lähtee perheestä ja toiset eivät hänen peräänsä jää nyyhkimään vaan jatkavat elämäänsä. Lähtijä tietää kyllä, mitä on jättämässä jälkeensä.

Ongelma ei ole tunteiden erottelussa, vaan siinä, että sinunkaltaisesi ihmiset ovat ilmeisesti kyvyttömiä ymmärtämään, että kohdellessaan puolisoaan väärin, kohtelee samalla myös lapsiaan väärin. Puolisoa ei voi jättää ilman, että hajottaa samalla lasten perheen ja elämän. Puolisoa ei voi pahoinpidellä, ilman että se vaikuttaa suoraan myös lasten elämään ja turvallisuuteen. Juoppo ei haittaa juomisellaan vain puolisoa, eikä pettäjä riko lupauksiaan vain puolisoaan kohtaan. Normaaleille ihmisille perhe on yksikkö, ja kun hyökkää yhtä vastaan, hyökkää kaikkia vastaan. Vaikka se hyökkääjä olisi sitten oma isä.

Lisäksi et pysty myöskään käsittämään, mitä eroa on kapuloiden lyömisellä rattaisiin, ja sillä, että antaa toisen mennä menojaan ilman, että alentuu nöyristelemään ja anelemaan ja ajamaan läpi Suomen että joku rapajuoppo ehkä mahdollisesti viitsisi moikata lapsiaan.

Miehetkin ovat aikuisia, he tekevät päätökset itse ja kantavat sitten niiden päätösten seuraukset itse. Äiti on äiti niille lapsille, ei sille ex-miehelle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On tämä sairasta hommaa. Olen joskus kuullut, että erotilanteessa vanhemmat saattavat kostaa asioita lasten kautta, mutta olen luullut, ettei kukaan ole oikeasti noin hullu. Tänne ketjuun tulevat viestit ja peukutukset kyllä osoittavat, että olen luullut väärin...

Että se olisi jotenkin lähivanhemmalta, joku uhraus, että sopisi etävanhemman kanssa, että missä ja milloin voi lapset tavata. Kyllä se on kuulkaas niin, että katkera ja vihainen lähivanhempi vaikuttaa sillälailla (ainakin pieniin lapsiin) ettei lapset välttämättä halua (voivat sanoa niin) koska vaistoavat, ettei lähivanhempi tästä pidä. Minusta lähivanhemman on hyvitettävä tuo lapsissaan aikaansaama reaktio sillä, että tukee lapsia siinä, että nämä voisivat tavata etävanhempaa. Kyllähän se vanhemmuus tietysti ponnisteluja vaatii, mutta ei tuota nyt aivan kohtuuuttoman suurena ponnistuksena voi pitää.. M30 ja perheenisä

Et varmasti vieläkään tiedä totuutta jokaisen näkökulmasta. Miten toi sun yksipuolinen vain oman elämäsi kokemus nyt liittyy ap:een tilanteeseen? Siinä isää ei kiinnosta lapset. Se on sit ihan eri someraivo aihe kun äidit ns kostaa lasten kautta jotain eroa. Kyllähän se isyys ponnisteluja vaatii ja ei ole kohtuutonta pitää välit lapsiin kun eroaa. Miehet ei vaan viitsi ja syyttävät sitten exää asiasta. Sun mielipiteet eivät ole faktoja vaan sun näkemyksesi ja olet liian nuori ymmärtämään kaikkea. Joten lopeta vouhkaaminen.

Et todellakaan tiedä, oikeassa olet. Neuvoni ja se mitä haluan tässä sanoa on tämä:

1. Lapselle molemmat vanhemmat ovat tärkeitä ja ne tulisi oppia tuntemaan edes jollain tavalla (siis vaikka vanhempi olisi sika, pettäjä, mt-ongelmainen, alkoholisiti, narsisit tms. tietysti asiaa muuttaa jos henkilö on todella lapsille vaarallinen, mutta silloinkin esim. valvotut tapaamiset ovat mahdollisia)

2. On ymmärrettävää, että lähivanhempi saattaa itse kokea etävanhemman vastenmielisenä eikä halua edes muistaa koko ihmistä. Siitä huolimatta on muistettava kohta 1. Lähivanhemmalla on parhaat mahdollisuudet vaikuttaa siihen, että lapsen etu toteutuu.

3. Lähivanhempi ei saisi tarkoituksella (käytännössä lapsi aistii, mutta ei tarkoituksella) mustamaalata etävanhempaa lapsille. Lähivanhemma pitää tehdä lapsille selväksi, että on ok että tapaatte etävanhempaanne.

4. Jos lapsi vieraantuu etävanhemmasta on syytä pohtia onko lähivanhempi osaltaa tähän vaikuttanut. En väitä, että vieraantuminen olisi aina lähivanhemman syytä, kuten olen aikaisemmissa viesteissäni kirjoittanut minusta lähivanhemman on kuitenkin tehtävä parhaansa.

5. Laitan tämän nyt vielä omaksi kohdakseen... Tuo kun sanon että on tehtävä parhaansa tarkoittaa myös sitä, että jos vieraantuminen siitä huolimatta tapahtuu, niin se ei tietenkään ole lähivanhemman vika.

Tuossa siis ajatukseni siitä miten erotilanteessa tulisi toimia. Tottakai jokainen tilanne on erillainen, mutta en ymmärrä miksei ohjeeni sopisi 99 % tilanteista.

Tuo minun henkilökohtainen kokemukseni liittyy tähän asiaan sten, että jos äitini ei olisi ponnistellut meidän lasten ja isänvälisen suhteen eteen, niin kyllä olisi jäänyt isä meille aika vieraaksi.. Tiedän, ettei satojen kilometrien päässä asuva rapajuoppo olisi meihin yhteyttä pitänyt ilman äitimme aktiivistuutta. 

Tietenkin miehen (tai naisen) pitäisi osaltaan huolehtia yhteydenpidosta lapsiin. Mutta muista mikä on lasten etu. Tiedän, että petettyä ja jätettyä kiusaa tämä minun ajatukseni, että hänenkin tulisi olla asiassa aktiivinen. Silloin kun kyse on lapsen edusta ei ole mielestäni järkeä käydä juupas jaapas eipäs väittelyä siitä kumman velvollisuus mikäkin asia olisi vaan on huolehdittava ainoastaan siitä, että itse tekee parhaansa. Minusta on todella väärin, että vaikka exä ei olisi ottanut lapsiinsa yhteyttä kuukauteen niin sitten lähivanhempi ottaa sen asenteen, että "omapahan on asiansa". Se ei ole eksän oma asia kyseessä on lasten etu ja molempien vanhempien on huolehdittava lasten edusta. Jos toinen on vähän tyhmä niin asian voi onneksi korjata sillä, että on itse vähän fiksumpi...

Mielipiteeni ei ole faktoja, mutta mielestäni aika hyvin perusteltuja. Nuoresta 30 vuoden iästäni huolimatta nämä asiat ovat minulle tutumpia kuin monelle 100 vuotiaalle, enkä nyt vain tarkoita tuota omaa kokemustani... Sinä voisit itse lopettaa tuollaisten viestien lähettelyt, jossa ei tuoda oikeastaan mitää sisältöä tähän kesksuteluun. Tyyliin "et sinä tiedä mistään mitään, eikä mielipiteesi ole faktoja" M30 ja perheenisä

Niin että se on lähivanhemman tehtävä siis sen KAIKEN muun lisäksi paapoa lähtenyttä ihmistä kuin pientä vauvaa. Tehdä kuperkeikkoja ja ihmetekoja saadakseen lapsensa hylänneen näkemään lapsiaan. Ymmärtänet että lasten kasvattamisessa on jo oma hommansa. Ei oikeasti voida olettaa että kaikki jaksavat ajella satoja kilometrejä hylänneen perässä saati että heillä olisi aina siihen varaa. Jos se kunnon vanhempi haluaa sen kadonneen sijaan keskittyä lapsiinsa niin onpa outoa.

Voi hyvänen aika... Siis paapoa? Onko se paapomista, jos laittaa muutaman viestin ja soittaa muutaman puhelun, yrittää puheillaan viestiä sekä lapsille, että etävanhemmalle, että olisi hyvä, että pitäisitte yhteyttä. Ei siihen mitään sen ihmeellisempää minusta tarvita. Eli tuo ei todellakaan ole resurssi kysymys. Kun minä sanon, että on tehtävä paarhaansa, niin en minä nyt aivan sitä tarkoita, että pitäisi exälle ostaa talo naapurista, jotta voisi lapsia nähdä...

Jos tuon yhteydenpidon jättää tekemättä, niin minun mielestäni kyse on vain siitä, että jostain syystä lähivanhempi suhtautuu väliinpitämättömästi lastesa kasvatukseen. (sanotaan nyt tämä itsestään selvyys, että aivan yhtä syylinen on tämä etävanhempi, mutta kuten olen jo miljoona kertaa sanonut, tässä ei syyllisiä tarvitse etsiä, koska LAPSEN ETU)

Tuosta satojen kilometrien päähän ajamisesta, niin ymmärrän hyvin että se alkaa olemaan jo uhraus. Kuten viestissäni kirjoitin olen siitä erittäin kiitollinen siitä äidilleni, hän teki kyllä enemmän kuin voisi "vaatia". Toisaalta olisiko suuri uhraus jos tuollaisen reissun tekisi edes kerran..

Eli kun et enää saa kannatusta, alat pyörtämään puheitasi...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

OT:

Tapahtui kasarilla. Äiti ja isä eros, kun oltiin veljen kanssa 8 ja 10 vuotiaat. Syynä isän alkoholismi. Isä kuitenkin piti tiukasti kiinni tapaamisoikeudestaan ja kävi joka toinen lauantai, kuusi tuntia. Aina selvinpäin ja skarppina.

Meni vuosi pari, kun äiti löysi uuden miehen ja alkoi tämän kanssa perustamaan perhettä. Muistan vikan kerran, kun isä kävi. Äiti ja uusi mies lähtivät päivää viettämään ja vielä ovella mies huikkasi isälle, että jääkaapissa on juotavaa. Saa ottaa. Edellisilläkin kerroilla oli tarjolla ollut, mutta silloin isä ei juonut. Otti sitten "evääksi" pullon.

Tuolla kertaa hän otti paukun varttia ennen kuin äiti miehineen tuli kotiin. Se pullo oli melkein täysi, kun äidin mies taas pakkasi isän matkaan eväät.

Näin ne savusti alkoholistin isän lasten elämästä. Ei ollut enää mitään asiaa tapaamisiin, kun kännissä pitää olla aina. 

Isovanhemmat yrittävät puhua äitiä ympäri, että poikansa menee pahempaa kuntoon, kun ei ole enää mitään mikä pitää pinnalla. Mä sanoin äidille, että tapaan isää kyllä. Käyn sitten mummolassa moikkaamassa. Sittenhän multa kiellettiin siellä käynti. Mummon itkuinen katse, kun ei voinutkaan enää avata ovea ja päästää sisään. "äitisi on kieltänyt".

Niinhän siinä kävi, että isästä tuli aivan rapajuoppo. Sillanalusdeegu, jota välillä näin kaupungilla. Hän ei aina edes tunnistanut mua, tai halunnut tunnistaa. Sydän oli särkynyt jo.

Mä olin hankala teini. Äidin uutta miestä piti alkaa sanomaan isäksi viikkorahojen menetysten uhalla. Karkailin, koulu oli hankalaa jouduin tarkkikselle, veljeni myös. Saatiin pari nuorempaa sisarusta. Hyviä tyyppejä yhä, sisarusparvi on voimissaan.

Äitiin ja isäpuoleen ovat viilentyneet, lapseni viettävät aikaa mummolassa ja viihtyvät. Heillä on hyvät, lämpimät välit.

Isä on sairas. Hän on sairastunut haimasyöpään. Kävin katsomassa sairaalassa ja isä oli silminnähden häpeissään. Pyysikin, että jos en tulisi enää. Veli kävi siellä myös. Kävi lapsineen. Mun lapset eivät ole isääni tavanneet koskaan, mä en jotenkin osaa kertoa tätä tarinaa ilman suurta katkeruutta ja syyllisyyttä äitiäni kohtaan. Isä on kuolemassa ja tämä olkoon mun tragediani. Lasten isovanhempi välit säilykööt hyvänä.

Mitä tulee noihin isän puolen sukulaisiin.. niin katkasivat välit muhun ja veljeeni silloin aikoinaan täysin. Meille ei kerrottu aikuisenakaan, että isovanhemmat ovat kuolleet. Nähtiin hautausmaalla haudat. Nyt onneksi setä soitti, että isä on joutunut sairaalaan. 

Kerran kohtasin niinkin oudon tapauksen, kun kummitätini eksän. Joka oli tuolloin tuon isänipuolen aikuisia, serkkujeni kiva isä, kun meillä alkoi tapahtua. Hän oli hyvin katkera ex-vaimonsa sukua kohtaan, kun välit katkaistiin häneen niin tylysti. Siinä hiljaisena kahvia nielin, teki mieli huutaa. Hän tajusi hetken päästä ja sanoi: "mä juuri ymmärsin, että tehän olitte lapsia. Äitisi ei helpoksi asioita tehnyt, mutta me muut oltiin aikuisia. meidän olisi pitänyt yrittää enemmän!"

Wau, mikä uskomattoman katkera ja itsekeskeinen selostus..! Yhtään kokemiasi vääryyksiä tai äitisi tekemiä virheitä vähättelemättä (tiesitkö, että äitienkään ei tarvi olla täydellisiä ja hekin saavat näyttää tunteensa ja suojella itseään, heidän ei ole pakko uhrata itseään juoppoa kannatellakseen?); kävikö kertaakaan mielessäsi ajatella, mitä kaikkea äitisi on saanut kestää? Ei riittänyt, että oli selvittävä juopon kanssa, vaan sen päälle piti selvitä erosta, syyllistävistä sukulaisista ja omista lapsista, jotka eivät voisi vähempää kunnioittaa äitiään?

Ja että äitisi ei tehnyt asioita helpoksi, kun taas isä, joka ryyppäsi, rikkoi perheen ja tapasi lapsiaan kokonaiset 12 tuntia kuukaudessa, on tarinassasi lähestulkoon pyhimys ja vähintäänkin uhri. Tunnet katkeruutta ja vihaa äitiäsi kohtaan, koska isäsi ei voinut olla varttia juomatta..?  Voi oksennus, alkoholistin lapsena en voi käsittää, miten pihalla joku voi olla.

Kuvittelepa hetki, että asiat olisivat menneet, kuten sinä tahdoit. Mitä silloin olisi tapahtunut? Miten sinun elämäsi olisi mennyt? (muista laskea mukaan todennäköisyydet siitä, mitä alkoholistivanhemman seurassa oleskelu lapsissa aiheuttaa!) Entäpä äitisi?

Oletpa paljon keksinyt tarinaa lisää. Sanoja mun, äitini, isäni suuhun.

Kyllä olen katkera, yhä. Enkä edes piilota sitä. Ei vieläkään pärjää äidin ja hänen miehensä kanssa. Äidin ei olisi tarvinnut leikata isää ja hänen sukua pois meidän elämästä. Etenkään epärehellisellä pelillä. En kunnioita äitiäni tippaakaan. Sen hän aiheutti myöhemmillä teoillaan. Lähinnä halveksun.

Kokemuksesta tiedän, ettei äiti voi leikata isää pois lapsen elämästä, mikäli isä ei itse luovuta. Jos isä tahtoo lapsen elämässä pysyä, äiti ei voi sitä estää. Jos taas isä tahtoo eroon lapsesta, äiti ei voi häntä pakottaa pysymään kuvioissa. Koita nyt vaan hyväksyä, että todellisuudessa isä hylkäsi sinut ja kohteli sinua väärin, ei äiti. Kuolinvuoteelleenkaan isä ei tahtonut sinua, mutta edelleen sinä vaan syyttelet äitiäsi. Kasva aikuiseksi.

Siis viestisi voisi tulkita niin, että äiti saa tehdä niin paljon kiusaa kuin haluaa ja on isän tehtävä taistella. Jos isä sitten luovuttaa, niin hän on paska ihminen kun ei välitä lapsestaan. Minusta tuon kertomuksen perusteella ei isä tehnyt kovinkaan pahoja asioita. Joo hän oli alkoholisti ja minusta alkoholisimi on sairaus. Jos ihminen ei omasta sairaudestaan johtuen pysty lapsistaan taistelemaan samalla kun lähivanhempi lyö kapuloita rattaisiin niin kyllä tämä lähivanhempi on minusta suurempi roisto.

Mitä tulee tuosta kuolinvuoteella olemisesta, niin itse tulkitsin tuon niin, että isä on niin häpeissään asiasta kun tietää kuolevansa (haimasyöpä diagnoosista yleensä 3 kuukautta elinaikaa) eikä voi mitenkään hyvittää menetettyjä vuosia.. Ei tuo minusta välttämättä osoita minkäänlaista pahuutta tuossa isässä... M30 ja perheenisä

Tuossahan se kaksinaamaisuus tulikin erittäin hyvin esille: jos nainen tekee kiusaa ja kohtelee huonosti, on ihan luonnollista, ettei isä jaksa nöyristellä ja taistella lasten puolesta. Mutta annas olla, jos pahantekijä onkin isä! "Ei se nyt niin pahaa voi olla, mies on ehkä välillä tehnyt vähän tyhmästi. Kyllä naisen pitäisi olla fiksumpi ja paikata tilanne omalla käytöksellään, eihän se ole edes mikään uhraus tai homma eikä mikään, kunhan ei vaan päästä omaa egoaan kasvamaan liian suureksi." Ym. ym. samaa sontaa viestikaupalla. Punainen lanka viesteissäsi kuultaa läpi pimeässäkin, ja se on nimenomaan se, että isät tekee aivan mitä lystää, äidit sitten nöyristelee ja paikkailee, tai muuten lapset kärsivät ja se kaadetaan täysin äitien niskoille.

N30 ja perheenäiti

Voi itku.. Sinä et selvästikkään ymmärrä sitä, että lasten kasvattamien on niin tärkeä asia, ettei siinä saisi olla ykkösprioriteetteina tuollaiset juupas eipäs sinäpä ei ole minun velvollisuus se on sen velvollisuus, ja koska hän ei noin niin en minäkään sitten näin....

Ja jos nyt lähdetään siitä kuviosta, että mies pettää (tekee rumasti ensisijaisesti naista kohtaan) ja sitten äiti alkaa lyömään kapuloita rattaisiin suhteessa isän ja tämän lapsien väliseen suhteeseen, niin onhan se aivan eri asia. Siis ongelmiahan tulee juuri siitä, että näköjään kovinkaan moni ei ymmärrä erottaa omia tunteitaan suhteessa exään ja sitä miten vastuullisen vanhemman tulisi toimia lapsiaan kohtaan.

Olen parhaani mukaan yrittänyt tiivistää ajatukseni ja jos et kertakaikkiaan sanomaani ymmärrä, niin anna olla.. M30 ja perheenisä.

Ne miehet jotka lähtevät lastensa elämästä jonkun toisen naisen matkaan, eivät kyllä kummemmin mieti sitä, miten ero vaikuttaa lasten elämään. Sillä siinä vaiheessa on olennaista vain se oma onni jossain muualla. Et voi väittää, että siinä tilanteessa lasten asiat olisivat näillä miehillä jotenkin "ykkösprioriteetti".  Jotenkin siis naurettavaa ottaa sellainen positio, että olisi kaiken arvostelun ym. ylä- ja ulkopuolella, jos itse lyö ensin hanskat tiskiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

OT:

Tapahtui kasarilla. Äiti ja isä eros, kun oltiin veljen kanssa 8 ja 10 vuotiaat. Syynä isän alkoholismi. Isä kuitenkin piti tiukasti kiinni tapaamisoikeudestaan ja kävi joka toinen lauantai, kuusi tuntia. Aina selvinpäin ja skarppina.

Meni vuosi pari, kun äiti löysi uuden miehen ja alkoi tämän kanssa perustamaan perhettä. Muistan vikan kerran, kun isä kävi. Äiti ja uusi mies lähtivät päivää viettämään ja vielä ovella mies huikkasi isälle, että jääkaapissa on juotavaa. Saa ottaa. Edellisilläkin kerroilla oli tarjolla ollut, mutta silloin isä ei juonut. Otti sitten "evääksi" pullon.

Tuolla kertaa hän otti paukun varttia ennen kuin äiti miehineen tuli kotiin. Se pullo oli melkein täysi, kun äidin mies taas pakkasi isän matkaan eväät.

Näin ne savusti alkoholistin isän lasten elämästä. Ei ollut enää mitään asiaa tapaamisiin, kun kännissä pitää olla aina. 

Isovanhemmat yrittävät puhua äitiä ympäri, että poikansa menee pahempaa kuntoon, kun ei ole enää mitään mikä pitää pinnalla. Mä sanoin äidille, että tapaan isää kyllä. Käyn sitten mummolassa moikkaamassa. Sittenhän multa kiellettiin siellä käynti. Mummon itkuinen katse, kun ei voinutkaan enää avata ovea ja päästää sisään. "äitisi on kieltänyt".

Niinhän siinä kävi, että isästä tuli aivan rapajuoppo. Sillanalusdeegu, jota välillä näin kaupungilla. Hän ei aina edes tunnistanut mua, tai halunnut tunnistaa. Sydän oli särkynyt jo.

Mä olin hankala teini. Äidin uutta miestä piti alkaa sanomaan isäksi viikkorahojen menetysten uhalla. Karkailin, koulu oli hankalaa jouduin tarkkikselle, veljeni myös. Saatiin pari nuorempaa sisarusta. Hyviä tyyppejä yhä, sisarusparvi on voimissaan.

Äitiin ja isäpuoleen ovat viilentyneet, lapseni viettävät aikaa mummolassa ja viihtyvät. Heillä on hyvät, lämpimät välit.

Isä on sairas. Hän on sairastunut haimasyöpään. Kävin katsomassa sairaalassa ja isä oli silminnähden häpeissään. Pyysikin, että jos en tulisi enää. Veli kävi siellä myös. Kävi lapsineen. Mun lapset eivät ole isääni tavanneet koskaan, mä en jotenkin osaa kertoa tätä tarinaa ilman suurta katkeruutta ja syyllisyyttä äitiäni kohtaan. Isä on kuolemassa ja tämä olkoon mun tragediani. Lasten isovanhempi välit säilykööt hyvänä.

Mitä tulee noihin isän puolen sukulaisiin.. niin katkasivat välit muhun ja veljeeni silloin aikoinaan täysin. Meille ei kerrottu aikuisenakaan, että isovanhemmat ovat kuolleet. Nähtiin hautausmaalla haudat. Nyt onneksi setä soitti, että isä on joutunut sairaalaan. 

Kerran kohtasin niinkin oudon tapauksen, kun kummitätini eksän. Joka oli tuolloin tuon isänipuolen aikuisia, serkkujeni kiva isä, kun meillä alkoi tapahtua. Hän oli hyvin katkera ex-vaimonsa sukua kohtaan, kun välit katkaistiin häneen niin tylysti. Siinä hiljaisena kahvia nielin, teki mieli huutaa. Hän tajusi hetken päästä ja sanoi: "mä juuri ymmärsin, että tehän olitte lapsia. Äitisi ei helpoksi asioita tehnyt, mutta me muut oltiin aikuisia. meidän olisi pitänyt yrittää enemmän!"

Wau, mikä uskomattoman katkera ja itsekeskeinen selostus..! Yhtään kokemiasi vääryyksiä tai äitisi tekemiä virheitä vähättelemättä (tiesitkö, että äitienkään ei tarvi olla täydellisiä ja hekin saavat näyttää tunteensa ja suojella itseään, heidän ei ole pakko uhrata itseään juoppoa kannatellakseen?); kävikö kertaakaan mielessäsi ajatella, mitä kaikkea äitisi on saanut kestää? Ei riittänyt, että oli selvittävä juopon kanssa, vaan sen päälle piti selvitä erosta, syyllistävistä sukulaisista ja omista lapsista, jotka eivät voisi vähempää kunnioittaa äitiään?

Ja että äitisi ei tehnyt asioita helpoksi, kun taas isä, joka ryyppäsi, rikkoi perheen ja tapasi lapsiaan kokonaiset 12 tuntia kuukaudessa, on tarinassasi lähestulkoon pyhimys ja vähintäänkin uhri. Tunnet katkeruutta ja vihaa äitiäsi kohtaan, koska isäsi ei voinut olla varttia juomatta..?  Voi oksennus, alkoholistin lapsena en voi käsittää, miten pihalla joku voi olla.

Kuvittelepa hetki, että asiat olisivat menneet, kuten sinä tahdoit. Mitä silloin olisi tapahtunut? Miten sinun elämäsi olisi mennyt? (muista laskea mukaan todennäköisyydet siitä, mitä alkoholistivanhemman seurassa oleskelu lapsissa aiheuttaa!) Entäpä äitisi?

Oletpa paljon keksinyt tarinaa lisää. Sanoja mun, äitini, isäni suuhun.

Kyllä olen katkera, yhä. Enkä edes piilota sitä. Ei vieläkään pärjää äidin ja hänen miehensä kanssa. Äidin ei olisi tarvinnut leikata isää ja hänen sukua pois meidän elämästä. Etenkään epärehellisellä pelillä. En kunnioita äitiäni tippaakaan. Sen hän aiheutti myöhemmillä teoillaan. Lähinnä halveksun.

Kokemuksesta tiedän, ettei äiti voi leikata isää pois lapsen elämästä, mikäli isä ei itse luovuta. Jos isä tahtoo lapsen elämässä pysyä, äiti ei voi sitä estää. Jos taas isä tahtoo eroon lapsesta, äiti ei voi häntä pakottaa pysymään kuvioissa. Koita nyt vaan hyväksyä, että todellisuudessa isä hylkäsi sinut ja kohteli sinua väärin, ei äiti. Kuolinvuoteelleenkaan isä ei tahtonut sinua, mutta edelleen sinä vaan syyttelet äitiäsi. Kasva aikuiseksi.

Siis viestisi voisi tulkita niin, että äiti saa tehdä niin paljon kiusaa kuin haluaa ja on isän tehtävä taistella. Jos isä sitten luovuttaa, niin hän on paska ihminen kun ei välitä lapsestaan. Minusta tuon kertomuksen perusteella ei isä tehnyt kovinkaan pahoja asioita. Joo hän oli alkoholisti ja minusta alkoholisimi on sairaus. Jos ihminen ei omasta sairaudestaan johtuen pysty lapsistaan taistelemaan samalla kun lähivanhempi lyö kapuloita rattaisiin niin kyllä tämä lähivanhempi on minusta suurempi roisto.

Mitä tulee tuosta kuolinvuoteella olemisesta, niin itse tulkitsin tuon niin, että isä on niin häpeissään asiasta kun tietää kuolevansa (haimasyöpä diagnoosista yleensä 3 kuukautta elinaikaa) eikä voi mitenkään hyvittää menetettyjä vuosia.. Ei tuo minusta välttämättä osoita minkäänlaista pahuutta tuossa isässä... M30 ja perheenisä

Tuossahan se kaksinaamaisuus tulikin erittäin hyvin esille: jos nainen tekee kiusaa ja kohtelee huonosti, on ihan luonnollista, ettei isä jaksa nöyristellä ja taistella lasten puolesta. Mutta annas olla, jos pahantekijä onkin isä! "Ei se nyt niin pahaa voi olla, mies on ehkä välillä tehnyt vähän tyhmästi. Kyllä naisen pitäisi olla fiksumpi ja paikata tilanne omalla käytöksellään, eihän se ole edes mikään uhraus tai homma eikä mikään, kunhan ei vaan päästä omaa egoaan kasvamaan liian suureksi." Ym. ym. samaa sontaa viestikaupalla. Punainen lanka viesteissäsi kuultaa läpi pimeässäkin, ja se on nimenomaan se, että isät tekee aivan mitä lystää, äidit sitten nöyristelee ja paikkailee, tai muuten lapset kärsivät ja se kaadetaan täysin äitien niskoille.

N30 ja perheenäiti

Voi itku.. Sinä et selvästikkään ymmärrä sitä, että lasten kasvattamien on niin tärkeä asia, ettei siinä saisi olla ykkösprioriteetteina tuollaiset juupas eipäs sinäpä ei ole minun velvollisuus se on sen velvollisuus, ja koska hän ei noin niin en minäkään sitten näin....

Ja jos nyt lähdetään siitä kuviosta, että mies pettää (tekee rumasti ensisijaisesti naista kohtaan) ja sitten äiti alkaa lyömään kapuloita rattaisiin suhteessa isän ja tämän lapsien väliseen suhteeseen, niin onhan se aivan eri asia. Siis ongelmiahan tulee juuri siitä, että näköjään kovinkaan moni ei ymmärrä erottaa omia tunteitaan suhteessa exään ja sitä miten vastuullisen vanhemman tulisi toimia lapsiaan kohtaan.

Olen parhaani mukaan yrittänyt tiivistää ajatukseni ja jos et kertakaikkiaan sanomaani ymmärrä, niin anna olla.. M30 ja perheenisä.

Eihän siinä ole mitään juupas-eipäs riitaa, jos yksi lähtee perheestä ja toiset eivät hänen peräänsä jää nyyhkimään vaan jatkavat elämäänsä. Lähtijä tietää kyllä, mitä on jättämässä jälkeensä.

No tuohan on tietysti hyvä uutinen, etteivät lapsetkaan erotilanteessa jää nyyhkimään toisen vanhemman perään. Minä kun olen aina luullut, että vanhemman menettäminen olisi lapsille jotenkin iso ja merkityksellinen asia..

Ongelma ei ole tunteiden erottelussa, vaan siinä, että sinunkaltaisesi ihmiset ovat ilmeisesti kyvyttömiä ymmärtämään, että kohdellessaan puolisoaan väärin, kohtelee samalla myös lapsiaan väärin. Puolisoa ei voi jättää ilman, että hajottaa samalla lasten perheen ja elämän. Puolisoa ei voi pahoinpidellä, ilman että se vaikuttaa suoraan myös lasten elämään ja turvallisuuteen. Juoppo ei haittaa juomisellaan vain puolisoa, eikä pettäjä riko lupauksiaan vain puolisoaan kohtaan. Normaaleille ihmisille perhe on yksikkö, ja kun hyökkää yhtä vastaan, hyökkää kaikkia vastaan. Vaikka se hyökkääjä olisi sitten oma isä.

Kyllä minä ymmärrän tämänkin asian ihan hyvin huomasithan, että kirjoitin viestiin, että loukkaa ensisijaisesti vaimoaan... Eli ajatteletko niin, että koska miehen loukkaus kohdistuu myös lapsiin, niin on ihan ok, että äiti ja lapset asettuvat yhteen rintamaan ja kostavat yhdessä isälle?

Lisäksi et pysty myöskään käsittämään, mitä eroa on kapuloiden lyömisellä rattaisiin, ja sillä, että antaa toisen mennä menojaan ilman, että alentuu nöyristelemään ja anelemaan ja ajamaan läpi Suomen että joku rapajuoppo ehkä mahdollisesti viitsisi moikata lapsiaan.

No tältä osin keskustelu polkee paikallaan.. Ymmärränhän minä tuonkin.

Kapuloiden lyönti rattaisiin=todella törkeää ja sikamaista paitsi exää kohtaa, niin ennen kaikkea omia lapsia kohtaan

Sitten tämä yhteydenpito kun toinen ei ole niin aktiivinen=Mielestäni fiksu vanhempi paikkaa toisen vanhemman tyhmyyttä olemalla itse fiksumpi jaa miksi, no kun se LAPSEN ETU.

Miehetkin ovat aikuisia, he tekevät päätökset itse ja kantavat sitten niiden päätösten seuraukset itse. Äiti on äiti niille lapsille, ei sille ex-miehelle.

Siis enhän minä suosittele sitä äitiä ottamaan isään yheyttä siksi, että isällä olisi hauskaa. Jos lapsi menettää isänsä totaalisesi niin sillä on varmasti kielteisiä vaikutuksia lapseen, kuinka vakavia se riippuu tilanteesta... Asiassa ei olisi mitään ongelmaa jos tämä mies kantaisi nämä seuraukset itse, mutta kun ei kanna. Lapsi raukka joutuu elämän asian kanssa koko loppuelämänsä... Jos on sellainen tilanne, että äiti vosi hoitaa lapsen suhteen isäänsä kuntoon puhelinsoitolla, niin eikö olisi kohtuullista, että äiti LAPSEN EDUN nimissä tarttuisi luuriin (siitä huolimatta, että oma ego vähän kärsisi)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On tämä sairasta hommaa. Olen joskus kuullut, että erotilanteessa vanhemmat saattavat kostaa asioita lasten kautta, mutta olen luullut, ettei kukaan ole oikeasti noin hullu. Tänne ketjuun tulevat viestit ja peukutukset kyllä osoittavat, että olen luullut väärin...

Että se olisi jotenkin lähivanhemmalta, joku uhraus, että sopisi etävanhemman kanssa, että missä ja milloin voi lapset tavata. Kyllä se on kuulkaas niin, että katkera ja vihainen lähivanhempi vaikuttaa sillälailla (ainakin pieniin lapsiin) ettei lapset välttämättä halua (voivat sanoa niin) koska vaistoavat, ettei lähivanhempi tästä pidä. Minusta lähivanhemman on hyvitettävä tuo lapsissaan aikaansaama reaktio sillä, että tukee lapsia siinä, että nämä voisivat tavata etävanhempaa. Kyllähän se vanhemmuus tietysti ponnisteluja vaatii, mutta ei tuota nyt aivan kohtuuuttoman suurena ponnistuksena voi pitää.. M30 ja perheenisä

Et varmasti vieläkään tiedä totuutta jokaisen näkökulmasta. Miten toi sun yksipuolinen vain oman elämäsi kokemus nyt liittyy ap:een tilanteeseen? Siinä isää ei kiinnosta lapset. Se on sit ihan eri someraivo aihe kun äidit ns kostaa lasten kautta jotain eroa. Kyllähän se isyys ponnisteluja vaatii ja ei ole kohtuutonta pitää välit lapsiin kun eroaa. Miehet ei vaan viitsi ja syyttävät sitten exää asiasta. Sun mielipiteet eivät ole faktoja vaan sun näkemyksesi ja olet liian nuori ymmärtämään kaikkea. Joten lopeta vouhkaaminen.

Et todellakaan tiedä, oikeassa olet. Neuvoni ja se mitä haluan tässä sanoa on tämä:

1. Lapselle molemmat vanhemmat ovat tärkeitä ja ne tulisi oppia tuntemaan edes jollain tavalla (siis vaikka vanhempi olisi sika, pettäjä, mt-ongelmainen, alkoholisiti, narsisit tms. tietysti asiaa muuttaa jos henkilö on todella lapsille vaarallinen, mutta silloinkin esim. valvotut tapaamiset ovat mahdollisia)

2. On ymmärrettävää, että lähivanhempi saattaa itse kokea etävanhemman vastenmielisenä eikä halua edes muistaa koko ihmistä. Siitä huolimatta on muistettava kohta 1. Lähivanhemmalla on parhaat mahdollisuudet vaikuttaa siihen, että lapsen etu toteutuu.

3. Lähivanhempi ei saisi tarkoituksella (käytännössä lapsi aistii, mutta ei tarkoituksella) mustamaalata etävanhempaa lapsille. Lähivanhemma pitää tehdä lapsille selväksi, että on ok että tapaatte etävanhempaanne.

4. Jos lapsi vieraantuu etävanhemmasta on syytä pohtia onko lähivanhempi osaltaa tähän vaikuttanut. En väitä, että vieraantuminen olisi aina lähivanhemman syytä, kuten olen aikaisemmissa viesteissäni kirjoittanut minusta lähivanhemman on kuitenkin tehtävä parhaansa.

5. Laitan tämän nyt vielä omaksi kohdakseen... Tuo kun sanon että on tehtävä parhaansa tarkoittaa myös sitä, että jos vieraantuminen siitä huolimatta tapahtuu, niin se ei tietenkään ole lähivanhemman vika.

Tuossa siis ajatukseni siitä miten erotilanteessa tulisi toimia. Tottakai jokainen tilanne on erillainen, mutta en ymmärrä miksei ohjeeni sopisi 99 % tilanteista.

Tuo minun henkilökohtainen kokemukseni liittyy tähän asiaan sten, että jos äitini ei olisi ponnistellut meidän lasten ja isänvälisen suhteen eteen, niin kyllä olisi jäänyt isä meille aika vieraaksi.. Tiedän, ettei satojen kilometrien päässä asuva rapajuoppo olisi meihin yhteyttä pitänyt ilman äitimme aktiivistuutta. 

Tietenkin miehen (tai naisen) pitäisi osaltaan huolehtia yhteydenpidosta lapsiin. Mutta muista mikä on lasten etu. Tiedän, että petettyä ja jätettyä kiusaa tämä minun ajatukseni, että hänenkin tulisi olla asiassa aktiivinen. Silloin kun kyse on lapsen edusta ei ole mielestäni järkeä käydä juupas jaapas eipäs väittelyä siitä kumman velvollisuus mikäkin asia olisi vaan on huolehdittava ainoastaan siitä, että itse tekee parhaansa. Minusta on todella väärin, että vaikka exä ei olisi ottanut lapsiinsa yhteyttä kuukauteen niin sitten lähivanhempi ottaa sen asenteen, että "omapahan on asiansa". Se ei ole eksän oma asia kyseessä on lasten etu ja molempien vanhempien on huolehdittava lasten edusta. Jos toinen on vähän tyhmä niin asian voi onneksi korjata sillä, että on itse vähän fiksumpi...

Mielipiteeni ei ole faktoja, mutta mielestäni aika hyvin perusteltuja. Nuoresta 30 vuoden iästäni huolimatta nämä asiat ovat minulle tutumpia kuin monelle 100 vuotiaalle, enkä nyt vain tarkoita tuota omaa kokemustani... Sinä voisit itse lopettaa tuollaisten viestien lähettelyt, jossa ei tuoda oikeastaan mitää sisältöä tähän kesksuteluun. Tyyliin "et sinä tiedä mistään mitään, eikä mielipiteesi ole faktoja" M30 ja perheenisä

Niin että se on lähivanhemman tehtävä siis sen KAIKEN muun lisäksi paapoa lähtenyttä ihmistä kuin pientä vauvaa. Tehdä kuperkeikkoja ja ihmetekoja saadakseen lapsensa hylänneen näkemään lapsiaan. Ymmärtänet että lasten kasvattamisessa on jo oma hommansa. Ei oikeasti voida olettaa että kaikki jaksavat ajella satoja kilometrejä hylänneen perässä saati että heillä olisi aina siihen varaa. Jos se kunnon vanhempi haluaa sen kadonneen sijaan keskittyä lapsiinsa niin onpa outoa.

Voi hyvänen aika... Siis paapoa? Onko se paapomista, jos laittaa muutaman viestin ja soittaa muutaman puhelun, yrittää puheillaan viestiä sekä lapsille, että etävanhemmalle, että olisi hyvä, että pitäisitte yhteyttä. Ei siihen mitään sen ihmeellisempää minusta tarvita. Eli tuo ei todellakaan ole resurssi kysymys. Kun minä sanon, että on tehtävä paarhaansa, niin en minä nyt aivan sitä tarkoita, että pitäisi exälle ostaa talo naapurista, jotta voisi lapsia nähdä...

Jos tuon yhteydenpidon jättää tekemättä, niin minun mielestäni kyse on vain siitä, että jostain syystä lähivanhempi suhtautuu väliinpitämättömästi lastesa kasvatukseen. (sanotaan nyt tämä itsestään selvyys, että aivan yhtä syylinen on tämä etävanhempi, mutta kuten olen jo miljoona kertaa sanonut, tässä ei syyllisiä tarvitse etsiä, koska LAPSEN ETU)

Tuosta satojen kilometrien päähän ajamisesta, niin ymmärrän hyvin että se alkaa olemaan jo uhraus. Kuten viestissäni kirjoitin olen siitä erittäin kiitollinen siitä äidilleni, hän teki kyllä enemmän kuin voisi "vaatia". Toisaalta olisiko suuri uhraus jos tuollaisen reissun tekisi edes kerran..

Eli kun et enää saa kannatusta, alat pyörtämään puheitasi...

En mielestäni pyörrä puheitani. Kun käytän ilmaisua, että äidin on tehtävä parhaansa, niin sitten se tulkitaan paapomiseksi ja siten, että tämä olisi myös exänsä äiti, niin ehkä on himenan syytä tarkentaa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

OT:

Tapahtui kasarilla. Äiti ja isä eros, kun oltiin veljen kanssa 8 ja 10 vuotiaat. Syynä isän alkoholismi. Isä kuitenkin piti tiukasti kiinni tapaamisoikeudestaan ja kävi joka toinen lauantai, kuusi tuntia. Aina selvinpäin ja skarppina.

Meni vuosi pari, kun äiti löysi uuden miehen ja alkoi tämän kanssa perustamaan perhettä. Muistan vikan kerran, kun isä kävi. Äiti ja uusi mies lähtivät päivää viettämään ja vielä ovella mies huikkasi isälle, että jääkaapissa on juotavaa. Saa ottaa. Edellisilläkin kerroilla oli tarjolla ollut, mutta silloin isä ei juonut. Otti sitten "evääksi" pullon.

Tuolla kertaa hän otti paukun varttia ennen kuin äiti miehineen tuli kotiin. Se pullo oli melkein täysi, kun äidin mies taas pakkasi isän matkaan eväät.

Näin ne savusti alkoholistin isän lasten elämästä. Ei ollut enää mitään asiaa tapaamisiin, kun kännissä pitää olla aina. 

Isovanhemmat yrittävät puhua äitiä ympäri, että poikansa menee pahempaa kuntoon, kun ei ole enää mitään mikä pitää pinnalla. Mä sanoin äidille, että tapaan isää kyllä. Käyn sitten mummolassa moikkaamassa. Sittenhän multa kiellettiin siellä käynti. Mummon itkuinen katse, kun ei voinutkaan enää avata ovea ja päästää sisään. "äitisi on kieltänyt".

Niinhän siinä kävi, että isästä tuli aivan rapajuoppo. Sillanalusdeegu, jota välillä näin kaupungilla. Hän ei aina edes tunnistanut mua, tai halunnut tunnistaa. Sydän oli särkynyt jo.

Mä olin hankala teini. Äidin uutta miestä piti alkaa sanomaan isäksi viikkorahojen menetysten uhalla. Karkailin, koulu oli hankalaa jouduin tarkkikselle, veljeni myös. Saatiin pari nuorempaa sisarusta. Hyviä tyyppejä yhä, sisarusparvi on voimissaan.

Äitiin ja isäpuoleen ovat viilentyneet, lapseni viettävät aikaa mummolassa ja viihtyvät. Heillä on hyvät, lämpimät välit.

Isä on sairas. Hän on sairastunut haimasyöpään. Kävin katsomassa sairaalassa ja isä oli silminnähden häpeissään. Pyysikin, että jos en tulisi enää. Veli kävi siellä myös. Kävi lapsineen. Mun lapset eivät ole isääni tavanneet koskaan, mä en jotenkin osaa kertoa tätä tarinaa ilman suurta katkeruutta ja syyllisyyttä äitiäni kohtaan. Isä on kuolemassa ja tämä olkoon mun tragediani. Lasten isovanhempi välit säilykööt hyvänä.

Mitä tulee noihin isän puolen sukulaisiin.. niin katkasivat välit muhun ja veljeeni silloin aikoinaan täysin. Meille ei kerrottu aikuisenakaan, että isovanhemmat ovat kuolleet. Nähtiin hautausmaalla haudat. Nyt onneksi setä soitti, että isä on joutunut sairaalaan. 

Kerran kohtasin niinkin oudon tapauksen, kun kummitätini eksän. Joka oli tuolloin tuon isänipuolen aikuisia, serkkujeni kiva isä, kun meillä alkoi tapahtua. Hän oli hyvin katkera ex-vaimonsa sukua kohtaan, kun välit katkaistiin häneen niin tylysti. Siinä hiljaisena kahvia nielin, teki mieli huutaa. Hän tajusi hetken päästä ja sanoi: "mä juuri ymmärsin, että tehän olitte lapsia. Äitisi ei helpoksi asioita tehnyt, mutta me muut oltiin aikuisia. meidän olisi pitänyt yrittää enemmän!"

Wau, mikä uskomattoman katkera ja itsekeskeinen selostus..! Yhtään kokemiasi vääryyksiä tai äitisi tekemiä virheitä vähättelemättä (tiesitkö, että äitienkään ei tarvi olla täydellisiä ja hekin saavat näyttää tunteensa ja suojella itseään, heidän ei ole pakko uhrata itseään juoppoa kannatellakseen?); kävikö kertaakaan mielessäsi ajatella, mitä kaikkea äitisi on saanut kestää? Ei riittänyt, että oli selvittävä juopon kanssa, vaan sen päälle piti selvitä erosta, syyllistävistä sukulaisista ja omista lapsista, jotka eivät voisi vähempää kunnioittaa äitiään?

Ja että äitisi ei tehnyt asioita helpoksi, kun taas isä, joka ryyppäsi, rikkoi perheen ja tapasi lapsiaan kokonaiset 12 tuntia kuukaudessa, on tarinassasi lähestulkoon pyhimys ja vähintäänkin uhri. Tunnet katkeruutta ja vihaa äitiäsi kohtaan, koska isäsi ei voinut olla varttia juomatta..?  Voi oksennus, alkoholistin lapsena en voi käsittää, miten pihalla joku voi olla.

Kuvittelepa hetki, että asiat olisivat menneet, kuten sinä tahdoit. Mitä silloin olisi tapahtunut? Miten sinun elämäsi olisi mennyt? (muista laskea mukaan todennäköisyydet siitä, mitä alkoholistivanhemman seurassa oleskelu lapsissa aiheuttaa!) Entäpä äitisi?

Oletpa paljon keksinyt tarinaa lisää. Sanoja mun, äitini, isäni suuhun.

Kyllä olen katkera, yhä. Enkä edes piilota sitä. Ei vieläkään pärjää äidin ja hänen miehensä kanssa. Äidin ei olisi tarvinnut leikata isää ja hänen sukua pois meidän elämästä. Etenkään epärehellisellä pelillä. En kunnioita äitiäni tippaakaan. Sen hän aiheutti myöhemmillä teoillaan. Lähinnä halveksun.

Kokemuksesta tiedän, ettei äiti voi leikata isää pois lapsen elämästä, mikäli isä ei itse luovuta. Jos isä tahtoo lapsen elämässä pysyä, äiti ei voi sitä estää. Jos taas isä tahtoo eroon lapsesta, äiti ei voi häntä pakottaa pysymään kuvioissa. Koita nyt vaan hyväksyä, että todellisuudessa isä hylkäsi sinut ja kohteli sinua väärin, ei äiti. Kuolinvuoteelleenkaan isä ei tahtonut sinua, mutta edelleen sinä vaan syyttelet äitiäsi. Kasva aikuiseksi.

Siis viestisi voisi tulkita niin, että äiti saa tehdä niin paljon kiusaa kuin haluaa ja on isän tehtävä taistella. Jos isä sitten luovuttaa, niin hän on paska ihminen kun ei välitä lapsestaan. Minusta tuon kertomuksen perusteella ei isä tehnyt kovinkaan pahoja asioita. Joo hän oli alkoholisti ja minusta alkoholisimi on sairaus. Jos ihminen ei omasta sairaudestaan johtuen pysty lapsistaan taistelemaan samalla kun lähivanhempi lyö kapuloita rattaisiin niin kyllä tämä lähivanhempi on minusta suurempi roisto.

Mitä tulee tuosta kuolinvuoteella olemisesta, niin itse tulkitsin tuon niin, että isä on niin häpeissään asiasta kun tietää kuolevansa (haimasyöpä diagnoosista yleensä 3 kuukautta elinaikaa) eikä voi mitenkään hyvittää menetettyjä vuosia.. Ei tuo minusta välttämättä osoita minkäänlaista pahuutta tuossa isässä... M30 ja perheenisä

Tuossahan se kaksinaamaisuus tulikin erittäin hyvin esille: jos nainen tekee kiusaa ja kohtelee huonosti, on ihan luonnollista, ettei isä jaksa nöyristellä ja taistella lasten puolesta. Mutta annas olla, jos pahantekijä onkin isä! "Ei se nyt niin pahaa voi olla, mies on ehkä välillä tehnyt vähän tyhmästi. Kyllä naisen pitäisi olla fiksumpi ja paikata tilanne omalla käytöksellään, eihän se ole edes mikään uhraus tai homma eikä mikään, kunhan ei vaan päästä omaa egoaan kasvamaan liian suureksi." Ym. ym. samaa sontaa viestikaupalla. Punainen lanka viesteissäsi kuultaa läpi pimeässäkin, ja se on nimenomaan se, että isät tekee aivan mitä lystää, äidit sitten nöyristelee ja paikkailee, tai muuten lapset kärsivät ja se kaadetaan täysin äitien niskoille.

N30 ja perheenäiti

Voi itku.. Sinä et selvästikkään ymmärrä sitä, että lasten kasvattamien on niin tärkeä asia, ettei siinä saisi olla ykkösprioriteetteina tuollaiset juupas eipäs sinäpä ei ole minun velvollisuus se on sen velvollisuus, ja koska hän ei noin niin en minäkään sitten näin....

Ja jos nyt lähdetään siitä kuviosta, että mies pettää (tekee rumasti ensisijaisesti naista kohtaan) ja sitten äiti alkaa lyömään kapuloita rattaisiin suhteessa isän ja tämän lapsien väliseen suhteeseen, niin onhan se aivan eri asia. Siis ongelmiahan tulee juuri siitä, että näköjään kovinkaan moni ei ymmärrä erottaa omia tunteitaan suhteessa exään ja sitä miten vastuullisen vanhemman tulisi toimia lapsiaan kohtaan.

Olen parhaani mukaan yrittänyt tiivistää ajatukseni ja jos et kertakaikkiaan sanomaani ymmärrä, niin anna olla.. M30 ja perheenisä.

Ne miehet jotka lähtevät lastensa elämästä jonkun toisen naisen matkaan, eivät kyllä kummemmin mieti sitä, miten ero vaikuttaa lasten elämään. Sillä siinä vaiheessa on olennaista vain se oma onni jossain muualla. Et voi väittää, että siinä tilanteessa lasten asiat olisivat näillä miehillä jotenkin "ykkösprioriteetti".  Jotenkin siis naurettavaa ottaa sellainen positio, että olisi kaiken arvostelun ym. ylä- ja ulkopuolella, jos itse lyö ensin hanskat tiskiin.

Kun minä en hae tässä syllisiä. Haluaisin ainoastaan, että pelastettaisiin se mitä pelastettavissa on..

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

OT:

Tapahtui kasarilla. Äiti ja isä eros, kun oltiin veljen kanssa 8 ja 10 vuotiaat. Syynä isän alkoholismi. Isä kuitenkin piti tiukasti kiinni tapaamisoikeudestaan ja kävi joka toinen lauantai, kuusi tuntia. Aina selvinpäin ja skarppina.

Meni vuosi pari, kun äiti löysi uuden miehen ja alkoi tämän kanssa perustamaan perhettä. Muistan vikan kerran, kun isä kävi. Äiti ja uusi mies lähtivät päivää viettämään ja vielä ovella mies huikkasi isälle, että jääkaapissa on juotavaa. Saa ottaa. Edellisilläkin kerroilla oli tarjolla ollut, mutta silloin isä ei juonut. Otti sitten "evääksi" pullon.

Tuolla kertaa hän otti paukun varttia ennen kuin äiti miehineen tuli kotiin. Se pullo oli melkein täysi, kun äidin mies taas pakkasi isän matkaan eväät.

Näin ne savusti alkoholistin isän lasten elämästä. Ei ollut enää mitään asiaa tapaamisiin, kun kännissä pitää olla aina. 

Isovanhemmat yrittävät puhua äitiä ympäri, että poikansa menee pahempaa kuntoon, kun ei ole enää mitään mikä pitää pinnalla. Mä sanoin äidille, että tapaan isää kyllä. Käyn sitten mummolassa moikkaamassa. Sittenhän multa kiellettiin siellä käynti. Mummon itkuinen katse, kun ei voinutkaan enää avata ovea ja päästää sisään. "äitisi on kieltänyt".

Niinhän siinä kävi, että isästä tuli aivan rapajuoppo. Sillanalusdeegu, jota välillä näin kaupungilla. Hän ei aina edes tunnistanut mua, tai halunnut tunnistaa. Sydän oli särkynyt jo.

Mä olin hankala teini. Äidin uutta miestä piti alkaa sanomaan isäksi viikkorahojen menetysten uhalla. Karkailin, koulu oli hankalaa jouduin tarkkikselle, veljeni myös. Saatiin pari nuorempaa sisarusta. Hyviä tyyppejä yhä, sisarusparvi on voimissaan.

Äitiin ja isäpuoleen ovat viilentyneet, lapseni viettävät aikaa mummolassa ja viihtyvät. Heillä on hyvät, lämpimät välit.

Isä on sairas. Hän on sairastunut haimasyöpään. Kävin katsomassa sairaalassa ja isä oli silminnähden häpeissään. Pyysikin, että jos en tulisi enää. Veli kävi siellä myös. Kävi lapsineen. Mun lapset eivät ole isääni tavanneet koskaan, mä en jotenkin osaa kertoa tätä tarinaa ilman suurta katkeruutta ja syyllisyyttä äitiäni kohtaan. Isä on kuolemassa ja tämä olkoon mun tragediani. Lasten isovanhempi välit säilykööt hyvänä.

Mitä tulee noihin isän puolen sukulaisiin.. niin katkasivat välit muhun ja veljeeni silloin aikoinaan täysin. Meille ei kerrottu aikuisenakaan, että isovanhemmat ovat kuolleet. Nähtiin hautausmaalla haudat. Nyt onneksi setä soitti, että isä on joutunut sairaalaan. 

Kerran kohtasin niinkin oudon tapauksen, kun kummitätini eksän. Joka oli tuolloin tuon isänipuolen aikuisia, serkkujeni kiva isä, kun meillä alkoi tapahtua. Hän oli hyvin katkera ex-vaimonsa sukua kohtaan, kun välit katkaistiin häneen niin tylysti. Siinä hiljaisena kahvia nielin, teki mieli huutaa. Hän tajusi hetken päästä ja sanoi: "mä juuri ymmärsin, että tehän olitte lapsia. Äitisi ei helpoksi asioita tehnyt, mutta me muut oltiin aikuisia. meidän olisi pitänyt yrittää enemmän!"

Wau, mikä uskomattoman katkera ja itsekeskeinen selostus..! Yhtään kokemiasi vääryyksiä tai äitisi tekemiä virheitä vähättelemättä (tiesitkö, että äitienkään ei tarvi olla täydellisiä ja hekin saavat näyttää tunteensa ja suojella itseään, heidän ei ole pakko uhrata itseään juoppoa kannatellakseen?); kävikö kertaakaan mielessäsi ajatella, mitä kaikkea äitisi on saanut kestää? Ei riittänyt, että oli selvittävä juopon kanssa, vaan sen päälle piti selvitä erosta, syyllistävistä sukulaisista ja omista lapsista, jotka eivät voisi vähempää kunnioittaa äitiään?

Ja että äitisi ei tehnyt asioita helpoksi, kun taas isä, joka ryyppäsi, rikkoi perheen ja tapasi lapsiaan kokonaiset 12 tuntia kuukaudessa, on tarinassasi lähestulkoon pyhimys ja vähintäänkin uhri. Tunnet katkeruutta ja vihaa äitiäsi kohtaan, koska isäsi ei voinut olla varttia juomatta..?  Voi oksennus, alkoholistin lapsena en voi käsittää, miten pihalla joku voi olla.

Kuvittelepa hetki, että asiat olisivat menneet, kuten sinä tahdoit. Mitä silloin olisi tapahtunut? Miten sinun elämäsi olisi mennyt? (muista laskea mukaan todennäköisyydet siitä, mitä alkoholistivanhemman seurassa oleskelu lapsissa aiheuttaa!) Entäpä äitisi?

Oletpa paljon keksinyt tarinaa lisää. Sanoja mun, äitini, isäni suuhun.

Kyllä olen katkera, yhä. Enkä edes piilota sitä. Ei vieläkään pärjää äidin ja hänen miehensä kanssa. Äidin ei olisi tarvinnut leikata isää ja hänen sukua pois meidän elämästä. Etenkään epärehellisellä pelillä. En kunnioita äitiäni tippaakaan. Sen hän aiheutti myöhemmillä teoillaan. Lähinnä halveksun.

Kokemuksesta tiedän, ettei äiti voi leikata isää pois lapsen elämästä, mikäli isä ei itse luovuta. Jos isä tahtoo lapsen elämässä pysyä, äiti ei voi sitä estää. Jos taas isä tahtoo eroon lapsesta, äiti ei voi häntä pakottaa pysymään kuvioissa. Koita nyt vaan hyväksyä, että todellisuudessa isä hylkäsi sinut ja kohteli sinua väärin, ei äiti. Kuolinvuoteelleenkaan isä ei tahtonut sinua, mutta edelleen sinä vaan syyttelet äitiäsi. Kasva aikuiseksi.

Siis viestisi voisi tulkita niin, että äiti saa tehdä niin paljon kiusaa kuin haluaa ja on isän tehtävä taistella. Jos isä sitten luovuttaa, niin hän on paska ihminen kun ei välitä lapsestaan. Minusta tuon kertomuksen perusteella ei isä tehnyt kovinkaan pahoja asioita. Joo hän oli alkoholisti ja minusta alkoholisimi on sairaus. Jos ihminen ei omasta sairaudestaan johtuen pysty lapsistaan taistelemaan samalla kun lähivanhempi lyö kapuloita rattaisiin niin kyllä tämä lähivanhempi on minusta suurempi roisto.

Mitä tulee tuosta kuolinvuoteella olemisesta, niin itse tulkitsin tuon niin, että isä on niin häpeissään asiasta kun tietää kuolevansa (haimasyöpä diagnoosista yleensä 3 kuukautta elinaikaa) eikä voi mitenkään hyvittää menetettyjä vuosia.. Ei tuo minusta välttämättä osoita minkäänlaista pahuutta tuossa isässä... M30 ja perheenisä

Tuossahan se kaksinaamaisuus tulikin erittäin hyvin esille: jos nainen tekee kiusaa ja kohtelee huonosti, on ihan luonnollista, ettei isä jaksa nöyristellä ja taistella lasten puolesta. Mutta annas olla, jos pahantekijä onkin isä! "Ei se nyt niin pahaa voi olla, mies on ehkä välillä tehnyt vähän tyhmästi. Kyllä naisen pitäisi olla fiksumpi ja paikata tilanne omalla käytöksellään, eihän se ole edes mikään uhraus tai homma eikä mikään, kunhan ei vaan päästä omaa egoaan kasvamaan liian suureksi." Ym. ym. samaa sontaa viestikaupalla. Punainen lanka viesteissäsi kuultaa läpi pimeässäkin, ja se on nimenomaan se, että isät tekee aivan mitä lystää, äidit sitten nöyristelee ja paikkailee, tai muuten lapset kärsivät ja se kaadetaan täysin äitien niskoille.

N30 ja perheenäiti

Voi itku.. Sinä et selvästikkään ymmärrä sitä, että lasten kasvattamien on niin tärkeä asia, ettei siinä saisi olla ykkösprioriteetteina tuollaiset juupas eipäs sinäpä ei ole minun velvollisuus se on sen velvollisuus, ja koska hän ei noin niin en minäkään sitten näin....

Ja jos nyt lähdetään siitä kuviosta, että mies pettää (tekee rumasti ensisijaisesti naista kohtaan) ja sitten äiti alkaa lyömään kapuloita rattaisiin suhteessa isän ja tämän lapsien väliseen suhteeseen, niin onhan se aivan eri asia. Siis ongelmiahan tulee juuri siitä, että näköjään kovinkaan moni ei ymmärrä erottaa omia tunteitaan suhteessa exään ja sitä miten vastuullisen vanhemman tulisi toimia lapsiaan kohtaan.

Olen parhaani mukaan yrittänyt tiivistää ajatukseni ja jos et kertakaikkiaan sanomaani ymmärrä, niin anna olla.. M30 ja perheenisä.

Ne miehet jotka lähtevät lastensa elämästä jonkun toisen naisen matkaan, eivät kyllä kummemmin mieti sitä, miten ero vaikuttaa lasten elämään. Sillä siinä vaiheessa on olennaista vain se oma onni jossain muualla. Et voi väittää, että siinä tilanteessa lasten asiat olisivat näillä miehillä jotenkin "ykkösprioriteetti".  Jotenkin siis naurettavaa ottaa sellainen positio, että olisi kaiken arvostelun ym. ylä- ja ulkopuolella, jos itse lyö ensin hanskat tiskiin.

Kun minä en hae tässä syllisiä. Haluaisin ainoastaan, että pelastettaisiin se mitä pelastettavissa on..

Miksi  lähivanhempi, joka jää lasten kanssa vanhan suhteen ja rikkonaisen perheen raunioille on velvoitettu pelastamaan, hoitamaan lasten traumat parhain päin ja vastamaan vaikeisiin kysymyksiin- kun toinen huitelee jossain uudessa elämässä ja vähät välittää mistään? 

Eikö tuossa yhtälössä muka ole syyllisiä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

OT:

Tapahtui kasarilla. Äiti ja isä eros, kun oltiin veljen kanssa 8 ja 10 vuotiaat. Syynä isän alkoholismi. Isä kuitenkin piti tiukasti kiinni tapaamisoikeudestaan ja kävi joka toinen lauantai, kuusi tuntia. Aina selvinpäin ja skarppina.

Meni vuosi pari, kun äiti löysi uuden miehen ja alkoi tämän kanssa perustamaan perhettä. Muistan vikan kerran, kun isä kävi. Äiti ja uusi mies lähtivät päivää viettämään ja vielä ovella mies huikkasi isälle, että jääkaapissa on juotavaa. Saa ottaa. Edellisilläkin kerroilla oli tarjolla ollut, mutta silloin isä ei juonut. Otti sitten "evääksi" pullon.

Tuolla kertaa hän otti paukun varttia ennen kuin äiti miehineen tuli kotiin. Se pullo oli melkein täysi, kun äidin mies taas pakkasi isän matkaan eväät.

Näin ne savusti alkoholistin isän lasten elämästä. Ei ollut enää mitään asiaa tapaamisiin, kun kännissä pitää olla aina. 

Isovanhemmat yrittävät puhua äitiä ympäri, että poikansa menee pahempaa kuntoon, kun ei ole enää mitään mikä pitää pinnalla. Mä sanoin äidille, että tapaan isää kyllä. Käyn sitten mummolassa moikkaamassa. Sittenhän multa kiellettiin siellä käynti. Mummon itkuinen katse, kun ei voinutkaan enää avata ovea ja päästää sisään. "äitisi on kieltänyt".

Niinhän siinä kävi, että isästä tuli aivan rapajuoppo. Sillanalusdeegu, jota välillä näin kaupungilla. Hän ei aina edes tunnistanut mua, tai halunnut tunnistaa. Sydän oli särkynyt jo.

Mä olin hankala teini. Äidin uutta miestä piti alkaa sanomaan isäksi viikkorahojen menetysten uhalla. Karkailin, koulu oli hankalaa jouduin tarkkikselle, veljeni myös. Saatiin pari nuorempaa sisarusta. Hyviä tyyppejä yhä, sisarusparvi on voimissaan.

Äitiin ja isäpuoleen ovat viilentyneet, lapseni viettävät aikaa mummolassa ja viihtyvät. Heillä on hyvät, lämpimät välit.

Isä on sairas. Hän on sairastunut haimasyöpään. Kävin katsomassa sairaalassa ja isä oli silminnähden häpeissään. Pyysikin, että jos en tulisi enää. Veli kävi siellä myös. Kävi lapsineen. Mun lapset eivät ole isääni tavanneet koskaan, mä en jotenkin osaa kertoa tätä tarinaa ilman suurta katkeruutta ja syyllisyyttä äitiäni kohtaan. Isä on kuolemassa ja tämä olkoon mun tragediani. Lasten isovanhempi välit säilykööt hyvänä.

Mitä tulee noihin isän puolen sukulaisiin.. niin katkasivat välit muhun ja veljeeni silloin aikoinaan täysin. Meille ei kerrottu aikuisenakaan, että isovanhemmat ovat kuolleet. Nähtiin hautausmaalla haudat. Nyt onneksi setä soitti, että isä on joutunut sairaalaan. 

Kerran kohtasin niinkin oudon tapauksen, kun kummitätini eksän. Joka oli tuolloin tuon isänipuolen aikuisia, serkkujeni kiva isä, kun meillä alkoi tapahtua. Hän oli hyvin katkera ex-vaimonsa sukua kohtaan, kun välit katkaistiin häneen niin tylysti. Siinä hiljaisena kahvia nielin, teki mieli huutaa. Hän tajusi hetken päästä ja sanoi: "mä juuri ymmärsin, että tehän olitte lapsia. Äitisi ei helpoksi asioita tehnyt, mutta me muut oltiin aikuisia. meidän olisi pitänyt yrittää enemmän!"

Wau, mikä uskomattoman katkera ja itsekeskeinen selostus..! Yhtään kokemiasi vääryyksiä tai äitisi tekemiä virheitä vähättelemättä (tiesitkö, että äitienkään ei tarvi olla täydellisiä ja hekin saavat näyttää tunteensa ja suojella itseään, heidän ei ole pakko uhrata itseään juoppoa kannatellakseen?); kävikö kertaakaan mielessäsi ajatella, mitä kaikkea äitisi on saanut kestää? Ei riittänyt, että oli selvittävä juopon kanssa, vaan sen päälle piti selvitä erosta, syyllistävistä sukulaisista ja omista lapsista, jotka eivät voisi vähempää kunnioittaa äitiään?

Ja että äitisi ei tehnyt asioita helpoksi, kun taas isä, joka ryyppäsi, rikkoi perheen ja tapasi lapsiaan kokonaiset 12 tuntia kuukaudessa, on tarinassasi lähestulkoon pyhimys ja vähintäänkin uhri. Tunnet katkeruutta ja vihaa äitiäsi kohtaan, koska isäsi ei voinut olla varttia juomatta..?  Voi oksennus, alkoholistin lapsena en voi käsittää, miten pihalla joku voi olla.

Kuvittelepa hetki, että asiat olisivat menneet, kuten sinä tahdoit. Mitä silloin olisi tapahtunut? Miten sinun elämäsi olisi mennyt? (muista laskea mukaan todennäköisyydet siitä, mitä alkoholistivanhemman seurassa oleskelu lapsissa aiheuttaa!) Entäpä äitisi?

Oletpa paljon keksinyt tarinaa lisää. Sanoja mun, äitini, isäni suuhun.

Kyllä olen katkera, yhä. Enkä edes piilota sitä. Ei vieläkään pärjää äidin ja hänen miehensä kanssa. Äidin ei olisi tarvinnut leikata isää ja hänen sukua pois meidän elämästä. Etenkään epärehellisellä pelillä. En kunnioita äitiäni tippaakaan. Sen hän aiheutti myöhemmillä teoillaan. Lähinnä halveksun.

Kokemuksesta tiedän, ettei äiti voi leikata isää pois lapsen elämästä, mikäli isä ei itse luovuta. Jos isä tahtoo lapsen elämässä pysyä, äiti ei voi sitä estää. Jos taas isä tahtoo eroon lapsesta, äiti ei voi häntä pakottaa pysymään kuvioissa. Koita nyt vaan hyväksyä, että todellisuudessa isä hylkäsi sinut ja kohteli sinua väärin, ei äiti. Kuolinvuoteelleenkaan isä ei tahtonut sinua, mutta edelleen sinä vaan syyttelet äitiäsi. Kasva aikuiseksi.

Siis viestisi voisi tulkita niin, että äiti saa tehdä niin paljon kiusaa kuin haluaa ja on isän tehtävä taistella. Jos isä sitten luovuttaa, niin hän on paska ihminen kun ei välitä lapsestaan. Minusta tuon kertomuksen perusteella ei isä tehnyt kovinkaan pahoja asioita. Joo hän oli alkoholisti ja minusta alkoholisimi on sairaus. Jos ihminen ei omasta sairaudestaan johtuen pysty lapsistaan taistelemaan samalla kun lähivanhempi lyö kapuloita rattaisiin niin kyllä tämä lähivanhempi on minusta suurempi roisto.

Mitä tulee tuosta kuolinvuoteella olemisesta, niin itse tulkitsin tuon niin, että isä on niin häpeissään asiasta kun tietää kuolevansa (haimasyöpä diagnoosista yleensä 3 kuukautta elinaikaa) eikä voi mitenkään hyvittää menetettyjä vuosia.. Ei tuo minusta välttämättä osoita minkäänlaista pahuutta tuossa isässä... M30 ja perheenisä

Tuossahan se kaksinaamaisuus tulikin erittäin hyvin esille: jos nainen tekee kiusaa ja kohtelee huonosti, on ihan luonnollista, ettei isä jaksa nöyristellä ja taistella lasten puolesta. Mutta annas olla, jos pahantekijä onkin isä! "Ei se nyt niin pahaa voi olla, mies on ehkä välillä tehnyt vähän tyhmästi. Kyllä naisen pitäisi olla fiksumpi ja paikata tilanne omalla käytöksellään, eihän se ole edes mikään uhraus tai homma eikä mikään, kunhan ei vaan päästä omaa egoaan kasvamaan liian suureksi." Ym. ym. samaa sontaa viestikaupalla. Punainen lanka viesteissäsi kuultaa läpi pimeässäkin, ja se on nimenomaan se, että isät tekee aivan mitä lystää, äidit sitten nöyristelee ja paikkailee, tai muuten lapset kärsivät ja se kaadetaan täysin äitien niskoille.

N30 ja perheenäiti

Voi itku.. Sinä et selvästikkään ymmärrä sitä, että lasten kasvattamien on niin tärkeä asia, ettei siinä saisi olla ykkösprioriteetteina tuollaiset juupas eipäs sinäpä ei ole minun velvollisuus se on sen velvollisuus, ja koska hän ei noin niin en minäkään sitten näin....

Ja jos nyt lähdetään siitä kuviosta, että mies pettää (tekee rumasti ensisijaisesti naista kohtaan) ja sitten äiti alkaa lyömään kapuloita rattaisiin suhteessa isän ja tämän lapsien väliseen suhteeseen, niin onhan se aivan eri asia. Siis ongelmiahan tulee juuri siitä, että näköjään kovinkaan moni ei ymmärrä erottaa omia tunteitaan suhteessa exään ja sitä miten vastuullisen vanhemman tulisi toimia lapsiaan kohtaan.

Olen parhaani mukaan yrittänyt tiivistää ajatukseni ja jos et kertakaikkiaan sanomaani ymmärrä, niin anna olla.. M30 ja perheenisä.

Ne miehet jotka lähtevät lastensa elämästä jonkun toisen naisen matkaan, eivät kyllä kummemmin mieti sitä, miten ero vaikuttaa lasten elämään. Sillä siinä vaiheessa on olennaista vain se oma onni jossain muualla. Et voi väittää, että siinä tilanteessa lasten asiat olisivat näillä miehillä jotenkin "ykkösprioriteetti".  Jotenkin siis naurettavaa ottaa sellainen positio, että olisi kaiken arvostelun ym. ylä- ja ulkopuolella, jos itse lyö ensin hanskat tiskiin.

Kun minä en hae tässä syllisiä. Haluaisin ainoastaan, että pelastettaisiin se mitä pelastettavissa on..

Ja sinusta ilmeisesti ainut/paras keino pelastaa, mitä pelastettavissa on, on vastahakoisessa isässä roikkuminen?

Minusta on paljon tehokkaampaa keskittyä sen hylätyn äidin mielenterveyden tukemiseen niin, että hän jaksaa olla hyvä ja luotettava vanhempi lapsille ja tukea heitä erossa. Usein tämä onnistuu parhaiten toteamalla, että ex on itserakas kusipää, ja jatkamalla elämäänsä eteenpäin.