Lue keskustelun säännöt.
Onko lastenhoidosta tehty liian vaikeaa?
22.05.2016 |
Hesarissa oli juttua miten isovanhemmat uupuu ja päiväkodeissa valitetaan vanhemmista jotka tarvitsevat lomaa omista lapsistaan. Tietysti on hyvä, että nykyään ollaan lapsikeskeisiä mutta onko jo menty liian pitkälle, kun lasten hoidosta on tullut sellainen työ jota ei jaksa enää kukaan.
Silloin kun minä sain esikoiseni, niin jäi mieleen miten hesarissa joku lastenlääkri neuvoi, ettei otkevän vauvan luo niin kiire ole, etteilö äiti voisi juoda kahviaan kuumana loppuun. Nykyään kai kiidetää hysteerisenä hössöttämään joka inahdusta, ettei vaan lapsi traumatisoidu saati joku ulkopuolinen ehdi - hui kamala - mulkaista kohti.
Kommentit (141)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä tunnen valitettavasti yhden lapsen joka ei osaa enää leikkiä muiden lasten kanssa eikä tahdokaan, kun vanhemmat ja isovanhemmat ovat leikkineet koko 4v ajan lapsen ehdoilla. Aikuiset leikkivät lapsen säännöillä, toiset lapset eivät... joskus nähnyt kun lapsi antaa ohjeita miten isän tulisi leikkiä esim palikoilla ja itse katsoo vieressä vain ja ohjailee.
Onko tällä lapsella ollut mahdollisuus leikkiä muden lasten kanssa? Ts. onko ollut esim. päivähoidossa?
On päiväkodissa, eikä leiki sielläkään muiden lasten kanssa. On yksin tai seuraa työntekijöitä.
Veikkaisin että vika ei ole (yksistään) siinä että aikuiset leikkisivät lapsen kanssa liikaa ja väärällä tavalla. :/
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minä tunnen valitettavasti yhden lapsen joka ei osaa enää leikkiä muiden lasten kanssa eikä tahdokaan, kun vanhemmat ja isovanhemmat ovat leikkineet koko 4v ajan lapsen ehdoilla. Aikuiset leikkivät lapsen säännöillä, toiset lapset eivät... joskus nähnyt kun lapsi antaa ohjeita miten isän tulisi leikkiä esim palikoilla ja itse katsoo vieressä vain ja ohjailee.
Tunnen samanlaisen lapsen. Leikit eivät suju, kun lapsi on tottunut siihen, että vanhemmat mielistelee joka asiassa. Lapsi on temperamentiltaan ujo, mutta äiti on toiminnallaan vain pahentanut tätä. Lapsen kanssa käydään vain hiljaisissa puistoissa, ei kerhoissa tai muissa lainkaan...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä tunnen valitettavasti yhden lapsen joka ei osaa enää leikkiä muiden lasten kanssa eikä tahdokaan, kun vanhemmat ja isovanhemmat ovat leikkineet koko 4v ajan lapsen ehdoilla. Aikuiset leikkivät lapsen säännöillä, toiset lapset eivät... joskus nähnyt kun lapsi antaa ohjeita miten isän tulisi leikkiä esim palikoilla ja itse katsoo vieressä vain ja ohjailee.
Tunnen samanlaisen lapsen. Leikit eivät suju, kun lapsi on tottunut siihen, että vanhemmat mielistelee joka asiassa. Lapsi on temperamentiltaan ujo, mutta äiti on toiminnallaan vain pahentanut tätä. Lapsen kanssa käydään vain hiljaisissa puistoissa, ei kerhoissa tai muissa lainkaan...
Pakko sanoa, että mistä tiedät äidin toiminnan olleen väärin? Ujoa ja herkkää lasta ei auta lähteä karaisemaan ja pakottamaan "sosiaaliseksi". Usein lapsi kasvaa siitä itsekseen yli. Toki mukavuusalueiden rajamailla on hyödyllistä käydä silloin tällöin, mutta jos esimerkiksi hälisevässä kerhossa käynti vetää koko loppuviikon pipariksi, niin siitä on ollut enemmän haittaa kuin hyötyä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä kanssa vierastan tuota lasten kanssa leikkimistä! Siis toki touhuaminen kimpassa on tosi jees ja otetaan lasra mukaan arkihommiin ym, pihaillaan jne. Mutta että aikuinen leikkii jatkuvasti lapsen janssa autoilla, nukeilla ym. Jotenki oma ajatus on se että ne lelut on lapsella viihdykkeenä että jaksaa olla yksinäänkin ja muiden lasten kanssa ilman aikuisia!
On uuvuttavaa joutua roolileikkeihin esim kummilapsen kanssa. Ei kiinnosta enää. Olen leikkini leikkinyt lapsena. Tämä ei tarkoita sitä ettenkö muuten haluaisi olla lapsen kanssa, voin potkia palloakin ja käydä jätskillä tms. En vain ole hänen leikkikaverinsa vaan kummi.
Juuri tämä! Tässä on heilahtanut heiluri toiseen ääripäähän, ennenvanhaan vanhemmat teki aina töitä eikä tehneet lasten kanssa mitään kivaa, nyt ei muuta tehdäkään 24/7.
Ehkä just siksi on menty vähän liioitellusti toiseen ääripäähän :). Kun on huomattu ja tiedostetaan, mitä se teki meille se cvanhempien kiire ja poissaolevuus, oman elämän suorittaminen johon lapsi ei kuulunut. paljon kustannuksiahan siitä on yhteiskunnallekin tullut mielialalääkkeiden ja muiden vaivojen myötä.
Tarkoitin kyllä sitä aikaa kun tehtiin maatilan töitä ym. kotitöitä kun ei ollut koneita, isommat vahtivat pienenpiä ja vanhat muorit, ei äidit ja isät ehtineet leikkiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joo, hirveeksi suorittamiseksi mennyt viime vuosina, ensin itkettiin mediassa että vanhemmuus on hukassa kun kakarat on pomoja ja ollaan kurlingkivanhempia, se jatkuva vaahtoominen että pitää olla lapsentahtista, pitää olla perhepeti, kestovaipat, itsetehdyt luomusoseet, kaikenmaailman harrastukset jokaiselle päivälle, pitää olla hippiäiti, mutta kuitenkin lapsen tulevaa uraa ajatteleva tiikeriäiti. Maalaisjärki on unohtunut jonnekin.
Minä olen nykyäitien mielestä aivan järkyttävän laiska äiti, mutta ylläripylläri, mun esikoinen joka on jo aikuinen on aina pärjännyt ihan helkkarin hyvin, ja pärjää edelleen, ihan sai kaupan soseita, ei imetetty ku pari kuukautta ja oli muumivaipat, siihen aikaan ei vielä hössötetty, sanottiin että rakastava äiti on tarpeeksi hyvä omalle lapselleen. Lapsi on saanut harrastaa mitä haluaa, kuten minäkin aikoinaan, kouluun on menty ihan itsekseen kävellen tai pyörällä, lapsi on oppinut itsenäiseksi ja pärjääväksi.
Ja tuo leikittäminen mua ihmetyttää, ei siinä ole mitään järkeä että äiti on lapsen leikkikaveri, lapsi leikkii joko itsekseen tai sisaruksen tai kaverin kanssa, ja äiti tekee kotityöt tai rentoutuu siinä samalla kun pitää lasta silmällä ettei mitään ihan hullua tee. Ei aikuista ihmistä ole tarkoitettu leikkimään, me aikuiset ollaan oltu lapsia ja leikitty leikkimme, se kuuluu siihen kehitysvaiheeseen, ja jos aikuinen menee sekaantumaan leikkeihin siinä ottaa lapselta pois sen vapauden käyttää mielikuvitustaan. Mun lapset esimerkiksi on erittäin verbaalisia ja nokkelia, eivät jää toiseksi missään tilanteessa, ovat saaneet vahdata piirrettyjä ja jopa pelata pelejä. On aina päiväkodissa ja koulussa kehuttu suurta sanavarastoa. Meillä jutellaan lasten kanssa kaikesta, eli ollaan läsnä, ilman että leikitetään ja laitetaan pelaamaan jotain lautapelejä mistä ne ei tykkää vaan sen takia että ne on kehittäviä.
Onko sun mielestä siis lasten kanssa leikkiminen ja lautapelien pelaaminen huonoja juttuja? Ja videoiden katselu ja tietokone/konsolipelien pelaaminen taas nimenomaan hyviä tapoja kasvattaa lapsia ja viettää aikaa?
Jatkuva vanhempien leikkiminen on huono juttu, lautapelejä saa lapset pelattua keskenäänkin jos haluavat, ilman että siitä vanhemmat tekee jonkun "kehittävän" jutun, lapset tekee sitä mikä on kivaa ja kulloinkin kiinnostaa. Se idea on, että vanhempikaan ei tee vastentahtoisesti suorittamalla asioita lapsen kanssa, vaan sitä tehdään mitä milloinkin on kiva tehdä ja mitä kerkii, ilman että siitä pitää stressata. Jos sulla on nyt joku kotityö kesken, tai sä oot töistä väsynyt ja haluat olla koneella tai lukea kirjaa, niin kyllä sen voi lapselle sanoa, että keksi nyt itse tekemistä, äiti ei nyt ehdi/jaksa, lapset ymmärtää sen kyllä ja keksii itse mitä tekee. Ja sama toisinpäin, jos lapsi haluaa katsoa piirrettyä, ei huvita tehdä muuta, niin saa katsoa, päiväkoti tai koulu käy jo työstä, lapsenkin pitää saada nollata, ilman että raahataan johonkin harrastukseen.
Minä en näe mitään pahaa siinä että saa katsoa piirrettyjä, nekin on usein opettavaisia, ja meillä ainakin lapset leikkii piirretyistä ja peleistä keksittyjä leikkejä.
Ei kai lasten kanssa leikkiminen ja videot ole toisensa poissulkevia vaihtoehtoja? Hmmm, vaikka leikkiminen ois vanhemmalle tylsää, ei sitä mun mielestä pitäis ihan kokonaan kannattaisi silti jättää pois. Mun on kyllä oikeasti vähän vaikea ymmärtää että joku vanhempi ei koskaan haluaisi lapsensa kanssa leikkiä. :/ Tarkennan nyt vielä että tää ei nyt tarkoita sitä ettei vanhemmalla saisi ikinä olla omaa aikaa ja että lapsen kanssa pitäisi leikkiä ihan koko ajan.
Mutta miksi sen lapsen kanssa pitäisi leikkiä? Mulla on kolme lasta, nyt jo täysi-ikäisyyden kynnyksellä esikoinen ja nuorinkin yläkoulussa. Kyllä yhden käden sormilla on laskettavissa ne kerrat kun olen lasten kanssa leikkinyt. Ja tarkoitan nyt leikillä esim. jotain roolileikkiä, leikkimistä barbeilla tai autoilla jne. Mun kokemuksen mukaan siitä lapsen leikistä katoaa se aitous ja spontaanius kun aikuinen on siinä mukana. Ja pidän mielikuvituksen kehittymisen kannalta tärkeänä että lapsi oppii leikkimään myös yksin. Siis ihan itsekseen, ei edes kaverin kanssa. Meillä on lapset leikkineet tosi pitkään, ihan alakoulun loppuun saakka, eli ei mun leikkimättömyys ainakaan heidän leikkimisintoonsa ole vaikuttanut.
Tottakai ollaan pelattu niitä lautapeleja, pihapelejä ja tehty palapelejä. Mutta leikitty ei ole eikä tuosta mitään haittaa näyttäis olevan.
Mä leikin lasten kanssa siksi että se on hauskaa! :) Se on yksi mukava tapa viettää aikaa, olla lapsen kanssa, kuunnella häntä, ihmetellä sitä luovuutta ja mielikuvitusta, höpsötellä yhdessä. Kun lähden leikkiin mukaan, osoitan että arvostan heidän juttujaan, kuuntelen heitä - ja toisinaan kuulen / huomaan myös sellaisia asioita joita en välttämättä muuten tulisi huomanneeksi; vaikka asioita jotka lasta ehkä ahdistavat tai ovat muuten mielen päällä. Leikkiminen ehkäpä auttaa mua tuntemaan lapseni paremmin. Spontaaniuden katoamista en ole huomannut; mulla ei ole ollut tarvetta ottaa ohjia käsiini leikeissä vaan menen siinä virran mukana ja lapset pääasiassa keksii mitä tehdään.
Kyllä musta tuntuu että lapsille on tärkeää että mäkin välillä leikin heidän kanssaan, lähden heidänkin juttuihinsa mukaan. Leikin välillä myös naapurin lasten kanssa kun he meillä pyörivät ja tuntuvat kyllä tykkäävän, paljon. Ja disclaimer: En siis ryntää lastenhuoneeseen ja pakota lapsia leikkimään mun määräämiä juttuja tuntikausia joka ikinen kerta kun tulevat meille vaan osallistun sillöin tällöin. Leikkivät siis pääsääntöisesti keskenään.
Barbeilla mäkään en välttämättä jaksais leikkiä, en leikkinyt niillä lapsenakaan. Meillä on enemmän kaikenlaisia fyysisiä juttuja ja kaikenlaista rakentelemista, keskusteluja, ajatusleikkejä jne.
Niin, eli sinäkään et ole näitä suorittaja-leikittäjiä joista oli puhe, vaan normaali vanhempi joka joskus leikkii, eikä ole mukana kaikessa barbi/autoleikissä.
Tässä keskustelussa on ollut vähän semmoinen henki että lasten kanssa leikkiminen ois ylipäätään jotenkin huono juttu ja tuhoisaa lapselle. En ole kyllä koskaan kuullut sellaisista vanhemmista jotka ihan jatkuvasti väkisin ja hampaat irvessä lastensa kanssa leikkisi. Useimmat tekee sitä siksi että se on kivaa / lapsi tykkää jos vanhempikin joskus osallistuu leikkiin.
Kyllä niitä on tälläkin palstalla ollut aloituksia monta kertaa, että mitä tehdä kun en jaksa koko ajan leikkiä ja kotityöt jää tekemättä leikkimisen takia. Ei kukaan ole väittänyt että vanhemman leikkiminen olisi haitallista lapselle yleisesti, vaan se on haitallista jos vanhempi leikittää lasta koko ajan, eli lapsi ei osaa leikkiä itse, yksin tai kaverin kanssa, kun ei anneta mahdollisuutta opetella käyttämään mielikuvitusta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapseni on vasta parivuotias, joten kommenttini on totta kai naurettava kun en mistään mitään tiedä... mutta silti ihmettelen, että eivätkö vanhemmat oikeasti luota omaan tapaansa kasvattaa - eiväthän he muuten kasvattaisi lapsiaan siten kuin kasvattavat?
Niin mekin keskenään oltiin serkkujen kanssa päivittäin, vanhemmat töissä, kesälomalla. Serkku oli jopa allerginen mehiläisen pistokselle ja niiden omakotitalon pihassa nökötti varmaa 40 pesää.. en edes tiennyt mitä olis pitänyt tehdä jos mehiläinen olis pistänyt.. pyöräiltiin muuta kilsa uimaankin.. leikittiin metsässä, tajuttu edes et siel kallioilla olis voinut olla käärmeitä..
Kyl meil lapset on keskenään ulkona ja viel kerrostalon ylimmässä asutaan ja kotiinkin haluavat jäädä välillä...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joo, hirveeksi suorittamiseksi mennyt viime vuosina, ensin itkettiin mediassa että vanhemmuus on hukassa kun kakarat on pomoja ja ollaan kurlingkivanhempia, se jatkuva vaahtoominen että pitää olla lapsentahtista, pitää olla perhepeti, kestovaipat, itsetehdyt luomusoseet, kaikenmaailman harrastukset jokaiselle päivälle, pitää olla hippiäiti, mutta kuitenkin lapsen tulevaa uraa ajatteleva tiikeriäiti. Maalaisjärki on unohtunut jonnekin.
Minä olen nykyäitien mielestä aivan järkyttävän laiska äiti, mutta ylläripylläri, mun esikoinen joka on jo aikuinen on aina pärjännyt ihan helkkarin hyvin, ja pärjää edelleen, ihan sai kaupan soseita, ei imetetty ku pari kuukautta ja oli muumivaipat, siihen aikaan ei vielä hössötetty, sanottiin että rakastava äiti on tarpeeksi hyvä omalle lapselleen. Lapsi on saanut harrastaa mitä haluaa, kuten minäkin aikoinaan, kouluun on menty ihan itsekseen kävellen tai pyörällä, lapsi on oppinut itsenäiseksi ja pärjääväksi.
Ja tuo leikittäminen mua ihmetyttää, ei siinä ole mitään järkeä että äiti on lapsen leikkikaveri, lapsi leikkii joko itsekseen tai sisaruksen tai kaverin kanssa, ja äiti tekee kotityöt tai rentoutuu siinä samalla kun pitää lasta silmällä ettei mitään ihan hullua tee. Ei aikuista ihmistä ole tarkoitettu leikkimään, me aikuiset ollaan oltu lapsia ja leikitty leikkimme, se kuuluu siihen kehitysvaiheeseen, ja jos aikuinen menee sekaantumaan leikkeihin siinä ottaa lapselta pois sen vapauden käyttää mielikuvitustaan. Mun lapset esimerkiksi on erittäin verbaalisia ja nokkelia, eivät jää toiseksi missään tilanteessa, ovat saaneet vahdata piirrettyjä ja jopa pelata pelejä. On aina päiväkodissa ja koulussa kehuttu suurta sanavarastoa. Meillä jutellaan lasten kanssa kaikesta, eli ollaan läsnä, ilman että leikitetään ja laitetaan pelaamaan jotain lautapelejä mistä ne ei tykkää vaan sen takia että ne on kehittäviä.
Onko sun mielestä siis lasten kanssa leikkiminen ja lautapelien pelaaminen huonoja juttuja? Ja videoiden katselu ja tietokone/konsolipelien pelaaminen taas nimenomaan hyviä tapoja kasvattaa lapsia ja viettää aikaa?
Tuo leikkiminen lapsen kanssa yhdessä on kaksi piippuinen juttu, sillä lapsi ja aikuinen on kuitenkin eri tasolla ja hyvin helposti aikuinen ohjaa leikkiä, joka taas on lapsen luovuudesta pois, eikä hän itse ratkaise asioita. Jos seuraat keskenään leikkiviä lapsia, niin kyllä leikki on luovampaa, jossa lapsen mielikuvitus pääsee valloilleen ja lapsi keksii erilaisia ratkaisuja.
Itse en koskaan ole leikkinyt tai ohjannut lasten leikkejä, vaan kannustanut etsimään erilaisia ratkaisuja, vaikka olenko ollut läsnä.
Tiedät minkä tiedät, mutta jos tilastollisesti nykyvanhemmat jo nyt käyttäät lapiin enemmän aikaa kuin koskaan ennen, niin mistä silti tulevat nämä vaatimukset vaivata vähemän mummea, kummeja ja päväkoteja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä kanssa vierastan tuota lasten kanssa leikkimistä! Siis toki touhuaminen kimpassa on tosi jees ja otetaan lasra mukaan arkihommiin ym, pihaillaan jne. Mutta että aikuinen leikkii jatkuvasti lapsen janssa autoilla, nukeilla ym. Jotenki oma ajatus on se että ne lelut on lapsella viihdykkeenä että jaksaa olla yksinäänkin ja muiden lasten kanssa ilman aikuisia!
On uuvuttavaa joutua roolileikkeihin esim kummilapsen kanssa. Ei kiinnosta enää. Olen leikkini leikkinyt lapsena. Tämä ei tarkoita sitä ettenkö muuten haluaisi olla lapsen kanssa, voin potkia palloakin ja käydä jätskillä tms. En vain ole hänen leikkikaverinsa vaan kummi.
Juuri tämä! Tässä on heilahtanut heiluri toiseen ääripäähän, ennenvanhaan vanhemmat teki aina töitä eikä tehneet lasten kanssa mitään kivaa, nyt ei muuta tehdäkään 24/7.
Ehkä just siksi on menty vähän liioitellusti toiseen ääripäähän :). Kun on huomattu ja tiedostetaan, mitä se teki meille se cvanhempien kiire ja poissaolevuus, oman elämän suorittaminen johon lapsi ei kuulunut. paljon kustannuksiahan siitä on yhteiskunnallekin tullut mielialalääkkeiden ja muiden vaivojen myötä.
Tarkoitin kyllä sitä aikaa kun tehtiin maatilan töitä ym. kotitöitä kun ei ollut koneita, isommat vahtivat pienenpiä ja vanhat muorit, ei äidit ja isät ehtineet leikkiä.
Ennen tosiaan ei ollut vanhemmilla aikaa olla lasten kanssa, sillä työkyiset tarvittiin tuottavaan työhön ja kotityöt veivät suurimman osan ajasta, kun kaikki tehtiin itse eikä ollut kotitöitä helpottavia kodinkoneita. Lapsista huolehtivat vajaakuntoiset eli vanhemmat sisaret ja vanhukset.
Koskaan aikaisemmin Suomen historiassa lapset eivät ole saaneet niin paljon aikaa vanhemmilta kuin tänä päivänä ja se alkoi vasta 80-luvulla kun työpäivät lyhenivät ja lomat lisääntyivät ja perhevapaat pitenivät eli reilut 30-vuotta sitten.
Anopin mielestä vauva vierastaa, koska on pääsääntöisesti kotona kaksin kanssani. Mielestäni on luonnollista 9kk ikäisen vierastaa, mutta kai viiden lapsen äiti paremmin tietää. Oman äitini mielestä sylittelen liikaa ja vastaan itkuun liian nopeasti, siis kuulemma opetin vauvasta äitiriippuvaista sylivauvaa. Anopin mielestä imettääkään ei enää pitäisi ettei vauva opi siihen (?). Äitini mielestä vauvan (kesäkuussa 1v) tulisi kesän aikana jo oppia päiväkuivaksi. Koita tässä sitten, kun joka suunnasta tulee ohjeita ja arvosteluja aivan pyytämättä.
Neuvolastakin saatiin kuvalliset ohjeet, miten vauva opetetaan kääntymään, ryömimään, istumaan, konttaamaan jne. Neuvolalääkäri antoi lähetteen fysioterapiaan, kun täyttä huutoa parkuvalta 8kk vauvalta ei löytänyt suojaheijasteita. Fysioterapeutti ei löytänyt ongelmaa vaan totesi vauvojen olevan siitä hassuja, että kehittyvät omaan tahtiinsa. Samalla lehdet ja netti on tulvillaan tutkimuksia, mitä kaikkea vauvan (esim muskari) ja lasten kanssa pitäisi tehdä antaakseen parhaat eväät elämään.
Onneksi kaveripiirissä ei ole vielä lisääntyneitä ihmisiä, niin säästynpä ainakin toistaiseksi varusteluvertailulta, taitovertailulta ja hiustenkasvukateudelta ja mitä niitä nyt on.
Onko se vanhemmuus ollut tämän sorttista muka silloinkin kun itse olin vielä lapsi (90-luvulla)?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tässäkin ketjussa syyllistetään vanhempia, kun heidän vuokseen joutuvat muut ihmiset leikkimään lasten kanssa. Vanhempien homma. Niinpä, kaikki pitäisi tehdä, ettei vaan lapset missään ole näkyvissä, kuuluvissa tai muuten muiden "tiellä". Täysin mahdotonta elää normaalia elämää tällaisten vaatimusten keskellä.
Kyllähän av:llakin on kamalat kriteerit lasten kasvatuksen ja äitinä olemisen suhteen. Eikä se jää edes siihen, vaan av kritisoi äitipuoliakin, eli jopa äitipuolen pitää olla ja tehdä vaikka mitä.
Internet pitäisi kaataa, jotta ihmisten elämä helpottuisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Viesti nro 92! Tuosta vierastuksesta.
Meillä vanhempi on nyt vähän vajaa 3v ja vierastus loppui vasta vuosi sitten. Sitä ennen huuti kuin päätä olisi viety, ja tuntikausia, jos yritin että olisi esmes mummun kans jäänyt keskenään lääkärikäynnin ajaksi. Tai töissäkäydessäni jos vuoro alkoi aikaisemmin, saattoi huutaa sen 2h ennenkuin soitin isälle että mene kotiin. Että se saattaa kestää.. eikä siinä ole mitään vikaa :) nykyisin on jo todella reipas, haluaa itse mummulaan yksin leikkimään, ei haitannut edes kun jouduin "heittämään" tätilleen nuoremman lääkärikäynnin ajaksi. Sinun vauvasi ikäisenä vierasti jopa isäänsä, mutta se taas oli isän ihan oma vika... Pointti kai tässä oli se, että älä vaivu epätoivoon vaikka tuntuisi ettet pääse ennen kun ipana on 18v niin mihinkään, kyllä se joskus loppuu :)
Nuorempi taas ihan eri maata, vierastaa joskus harvoin väsyneenä. Vaikka ihan samalla tavalla kasvatettu :)
Alkuperäiseen aiheeseen, lastenkasvatuksesta on todellakin tehty liian hankalaa. Varsinkin nämä kasvatuspsykologit jne, joku sinkkonen jota pidetään lähes jumalana. En vain pysty ottamaan tosissani miestä(!), joka valittelee julkisuudessa että kumpa olisi ollut mukavampi lapsilleen ja tehnyt vähemmän töitä, ja samaan lauseeseen syyllistää muita vanhempia siitä.. :D kyllä ne lapset kasvaa ihmisiksi vähemmälläkin suorittamisella ja vouhotuksella, me ei käydä kerhoissa tms, puistoissa ja kavereilla leikkimässä kylläkin :) ja parasta ikinä on laiskat aamut jolloin maataan sohvalla ja syödään jotain "kamalaa sontaa" tyyliin kylmiä valmislihapullia ja katsotaan lastenohjelmia :) mää teen lasten kanssa juttuja jokka tuntuu mukavalta, leikitään jne. Jos se ei ole kivaa, sitä ei tehdä. Koska ei ole pakko ;)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joo, hirveeksi suorittamiseksi mennyt viime vuosina, ensin itkettiin mediassa että vanhemmuus on hukassa kun kakarat on pomoja ja ollaan kurlingkivanhempia, se jatkuva vaahtoominen että pitää olla lapsentahtista, pitää olla perhepeti, kestovaipat, itsetehdyt luomusoseet, kaikenmaailman harrastukset jokaiselle päivälle, pitää olla hippiäiti, mutta kuitenkin lapsen tulevaa uraa ajatteleva tiikeriäiti. Maalaisjärki on unohtunut jonnekin.
Minä olen nykyäitien mielestä aivan järkyttävän laiska äiti, mutta ylläripylläri, mun esikoinen joka on jo aikuinen on aina pärjännyt ihan helkkarin hyvin, ja pärjää edelleen, ihan sai kaupan soseita, ei imetetty ku pari kuukautta ja oli muumivaipat, siihen aikaan ei vielä hössötetty, sanottiin että rakastava äiti on tarpeeksi hyvä omalle lapselleen. Lapsi on saanut harrastaa mitä haluaa, kuten minäkin aikoinaan, kouluun on menty ihan itsekseen kävellen tai pyörällä, lapsi on oppinut itsenäiseksi ja pärjääväksi.
Ja tuo leikittäminen mua ihmetyttää, ei siinä ole mitään järkeä että äiti on lapsen leikkikaveri, lapsi leikkii joko itsekseen tai sisaruksen tai kaverin kanssa, ja äiti tekee kotityöt tai rentoutuu siinä samalla kun pitää lasta silmällä ettei mitään ihan hullua tee. Ei aikuista ihmistä ole tarkoitettu leikkimään, me aikuiset ollaan oltu lapsia ja leikitty leikkimme, se kuuluu siihen kehitysvaiheeseen, ja jos aikuinen menee sekaantumaan leikkeihin siinä ottaa lapselta pois sen vapauden käyttää mielikuvitustaan. Mun lapset esimerkiksi on erittäin verbaalisia ja nokkelia, eivät jää toiseksi missään tilanteessa, ovat saaneet vahdata piirrettyjä ja jopa pelata pelejä. On aina päiväkodissa ja koulussa kehuttu suurta sanavarastoa. Meillä jutellaan lasten kanssa kaikesta, eli ollaan läsnä, ilman että leikitetään ja laitetaan pelaamaan jotain lautapelejä mistä ne ei tykkää vaan sen takia että ne on kehittäviä.
Onko sun mielestä siis lasten kanssa leikkiminen ja lautapelien pelaaminen huonoja juttuja? Ja videoiden katselu ja tietokone/konsolipelien pelaaminen taas nimenomaan hyviä tapoja kasvattaa lapsia ja viettää aikaa?
Tuo leikkiminen lapsen kanssa yhdessä on kaksi piippuinen juttu, sillä lapsi ja aikuinen on kuitenkin eri tasolla ja hyvin helposti aikuinen ohjaa leikkiä, joka taas on lapsen luovuudesta pois, eikä hän itse ratkaise asioita. Jos seuraat keskenään leikkiviä lapsia, niin kyllä leikki on luovampaa, jossa lapsen mielikuvitus pääsee valloilleen ja lapsi keksii erilaisia ratkaisuja.
Itse en koskaan ole leikkinyt tai ohjannut lasten leikkejä, vaan kannustanut etsimään erilaisia ratkaisuja, vaikka olenko ollut läsnä.
Enpä olisi uskonut; lasten kanssa leikkimisestäkin saadaan tehtyä negatiivinen asia kun oikein yritetään! Tässä keskustelussa on jopa löydetty lapsi jolle on tullut suorastaan sosiaalisia ongelmia siksi että aikuiset ovat leikkineet hänen kanssaan. Oman ikäisen seuran puutteestakaan tässä casessa ei ole palstailijoiden mukaan ole ollut kyse kun lapsi kerran on ollut päivähoidossa. Lapsen sosiaalinen kömpelyys johtuu palstan mukaan just nimenomaan siitä että aikuiset ovat hänen kanssaan leikkineet. Tää on jo aikamoista tuubaa, oikeasti.
Mutta joo, jos vanhempi ei pysty leikkimään lapsen kanssa ilman että siinäkin pyrkii liidaamaan eikä anna lapselle tilaa, kannattaa sitten varmaan tosiaan jättää se leikkiminen vähemmälle. Eihän lapsikaan tuollaisesta nauti, ei se ole leikkiä. Edelleen mun on kyllä vaikea käsittää että on ihmisiä jotka eivät voi ikinä, hetkeksikään irrottautua siitä totisesta aikuisen roolistaan ja antaa lapsen ja leikin kuljettaa. Leikkimällä pääsee seuraamaan sitä lasten huikeaa luovuutta vielä lähempää kuin tavallisesti.
Tuosta lasten leikittämisestä, kasvatuksen ammattilaisille opetetaan, että lasten pitää antaa leikkiä omillaan ilman aikuisia. Siinä kehittyy varsinkn mielikuvitus, joka lapsilla on aikuisia rikkaampi.
Lasten kanssa on kyllä hyvä touhuta ja tehdä asioita yhdessä, mutta leikkikööt keskenään ;-)
Enemmän mua häiritsis se itku, kun se että en kerkeä juoda kuumaa kahvia. Neljän äiti
perheneuvolassa paheksuttiin kovasti, kun en leikkinyt kahden lapsen yksinhuoltajana lasten kanssa. Sanoinkin suoraa, etten ole oikein lastentarhaopettaja -tyyppiä ja aikakin kortilla. perheneuvolaan mentiin muista kuin esim. lapsen oireiluun liittyvistä syistä. Hauskuutusta ja pelleilyä harrastin ja esim. apuroolissa esiinnyin useinkin (kaupan asiakas, oppilas, jos lapsi leikki opettajaa jne)
Vierailija kirjoitti:
perheneuvolassa paheksuttiin kovasti, kun en leikkinyt kahden lapsen yksinhuoltajana lasten kanssa. Sanoinkin suoraa, etten ole oikein lastentarhaopettaja -tyyppiä ja aikakin kortilla. perheneuvolaan mentiin muista kuin esim. lapsen oireiluun liittyvistä syistä. Hauskuutusta ja pelleilyä harrastin ja esim. apuroolissa esiinnyin useinkin (kaupan asiakas, oppilas, jos lapsi leikki opettajaa jne)
Eikös tuo apuroolissa oleminen ole jo leikkimistä? :) Minusta ainakin!
Multa on ihan oikeasti mennyt ohi tuo että vanhemmilta nykyään jotenkin erityisesti edellytettäis lasten kanssa leikkimistä. Varmaan kaikesta muusta ole potenut jonkin sortin huonoa omaatuntoa mutta en just tuosta. Mulle kun se leikkiminen on on ollut enemmän huvia kuin velvollisuutta, luonnollista toimintaa. Sen kyllä allekirjoitan että vanhemmuus on nykyään enemmän suorittamista kuin ennen noin yleisesti.