Onko lastenhoidosta tehty liian vaikeaa?

Kohtuus kaikessa olisi tarpeen.

Lapsi mallintaa leikissä todellista elämää. Leikki on mahdollisuus harjoitella erilaisia tilanteita ja asioita, lapsen hallittavissa olevalla tavalla. Leikki on mahdollisuus harjoitella tosielämän taitoja.

Lapsi ottaa aina mallia jostain: vanhemmistaan, sisaruksistaan, kavereista... Minusta hyödyllisintä on antaa lapselle ideoita ja vaikutteita leikkiin, joita lapsi voi sitten jalostaa ja viedä itsenäisesti pidemmälle (sitä kuuluisaa mielikuvitusta, sekin perustuu usein johonkin olemassa olevaan). Ei ohjata liikaa, mutta ei myöskään liian vähän.

Harva lapsi kykenee täysin päästään kehittelemään vaihtelevia ideoita leikkeihinsä. Eiköhän ne ole pitkälti niitä samoja juttuja, joita on jo leikitty jonkun kanssa (lapsen tai aikuisen) tai nähty lastenohjelmissa jne.

Vierailija kirjoitti:

Meidän 5v. Ei leiki itsekseen. Ei yhtään. Eikä tästä voi syyttää sitä että olisin totuttanut hänet leikkimään vain kanssani, sillä välillä voi olla kuukausi etten osallistu leikkiin, koska en erityisesti pidä siitä. Silloin lapsikaan ei leiki. Ulkoleikkeihin osallistun mielelläni joten huomiota kyllä saa. Välillä lapsi sitten vetää minut huoneeseensa ja iskee barbin käteen ja alkaa luetella mitä minun pitää sillä barbilla tehdä.. Yritän aina jättäytyä taka-alalle siten että lapsi itse olisi se leikin pää, mutta hän haluaa että minä olen suurin osa leluista, ja hän vain katsoo. Tämä on tosi surullista, sillä olen aina ollut se äiti joka perään kuuluttaa leikkiä ja mielikuvitusta jne. oma lapseni sitten käyttäytyy näin, eikä hän vain ole koskaan tottunut siihen etteivät aikuiset leiki. Joskus olen yrittänyt jopa palkita siitö jos hetken aikaa leikkisi, mutta ei sekään toimi, silloin lapsi hokee viiden minuutin välein että onko jo tarpeeksi leikitty. Olen miettinyt päänipuhki että mikä on mennyt pieleen...

Voisko lapsi nauttia enemmän, että saisi olla mukana teidän arkiaskareissa? Vaikka keittiöhommia, leipomista. Pihalla voi istuttaa ja kastella kukkia.

Voisko olla joku vaihe, että on enemmän seurankipeä? Tai vain haluaa seurata sinun toimintaa ja "heittäytymistä" silloin kun äiti tulee mukaan leikkimään? Onko lapsi huomannut, että sinä et nauti leikkimisestä? Voisiko yrittää peilata sinun fiiliksiäsi ("kun ei äiti niin ei hänkään..")?

Tähän perään haluan vielä sanoa, että älä pode huonoa omatuntoa tai huonoja fiiliksiä. Jokaisella on oikeus olla vanhempi tavallaan. Feikkaamaan ei pidäkään alkaa, lapsi vaistoaa sen kyllä.

Olisi kiva olla huoleton vanhempi mutta lapsi tyyliin aivastaa bussissa tai kaupassa niin heti mulkaissaan että "jaa tänne tuuaan joku kakkahousu huutamaan ja haisemaan". Ja sitten mennään kirjoittamaan kotia kuinka oksettaa ja kuvottaa vauvat, pysyisivät kotonansa.

Joskus kun hikipäässä huutavaa vauvaa yritti saada hiljaiseksi ja joku sanoi jonkun rohkaisevan sanan niin olisi tehnyt mieli alkaa itkemään kun tuli niin helpottunut olo.

Miksi suostutte ottamaan paineet siitä mitä muut ajattelevat? Toki jokainen ajattelee lapsensa parasta, mutta kun ulkopuoliset ihmiset arvostelevat ja antavat keskenään ristiriitaisia ohjeita niin miten olisi ihan oman järjen käyttö? Totta kai helpommin sanottu kuin tehty jättää muiden kommentit omaan arvoonsa, mutta tosiasia on, että joku keksii nipotettavaa jostain.

No mun mielestä tuossa voisi olla jokin tuloraja. Eli nythän on niin että jos isällä ei ole tuloja niin Kela maksaa koska elatus pitäisi tulla kummaltakin vanhemmalta. Hassua minusta on se että jos tämä lähivanhempi olkoon vaikka äiti tässä tapauksessa, eli jos hän on hyvätuloinen niin saakuitenkin niin elarit Kelalta eli jos on vaikka 3 lasta niin tilille tupahtaa Kelalta elareiden muodossa 450€ nettona.

Jos taas tämä sama äiti hyvillä tuloilla on avoliitossa tai liitossa miehen kanssa joka on tuloton eli tavallaan ei voi osallistua lasten elatukseen niin tällöin ei sitten olekaan ongelma se näköjään että elatus tulee vain toiselta vanhemmalta? Isä saa kyllä esim. lapsikorotuksen lapsista työttömyyskorvauksen päälle mutta nämä korotukset ovat paljon vähemmän kun esim. minimielarit mitä Kela maksaa eli käytännössä äidin osuus elatuksesta on paljon suurempi tällöin kun jos olisi yksinhuoltaja.

Vierailija kirjoitti:

Miksi suostutte ottamaan paineet siitä mitä muut ajattelevat? Toki jokainen ajattelee lapsensa parasta, mutta kun ulkopuoliset ihmiset arvostelevat ja antavat keskenään ristiriitaisia ohjeita niin miten olisi ihan oman järjen käyttö? Totta kai helpommin sanottu kuin tehty jättää muiden kommentit omaan arvoonsa, mutta tosiasia on, että joku keksii nipotettavaa jostain.

Koska ihminen on sosiaalinen eläin, niin ympäristön paineista nyt ei vaan voi olla kokonaan välittämättä.

Vierailija kirjoitti:

Kohtuus kaikessa olisi tarpeen.

Lapsi mallintaa leikissä todellista elämää. Leikki on mahdollisuus harjoitella erilaisia tilanteita ja asioita, lapsen hallittavissa olevalla tavalla. Leikki on mahdollisuus harjoitella tosielämän taitoja.

Lapsi ottaa aina mallia jostain: vanhemmistaan, sisaruksistaan, kavereista... Minusta hyödyllisintä on antaa lapselle ideoita ja vaikutteita leikkiin, joita lapsi voi sitten jalostaa ja viedä itsenäisesti pidemmälle (sitä kuuluisaa mielikuvitusta, sekin perustuu usein johonkin olemassa olevaan). Ei ohjata liikaa, mutta ei myöskään liian vähän.

Harva lapsi kykenee täysin päästään kehittelemään vaihtelevia ideoita leikkeihinsä. Eiköhän ne ole pitkälti niitä samoja juttuja, joita on jo leikitty jonkun kanssa (lapsen tai aikuisen) tai nähty lastenohjelmissa jne.

No tältä kanaltahan olisi tosi tärkeää, että lapset saivat kulkea mukana erilaisissa arjen askareissa. Jos ei lapsi pääse mukaan kauppaan yms. niin sitten vanhemman pitää erikseen opettaa lasta leikkimään. Harmi kun nykyään niin monet asiat hoidetaan netissä (ostokset, pankkiasiat, läkärien varaaminen jne.) mitä on ehkä vaikeampi siirtää leikkeihin.

Myös lastenhoitajilta vaaditaan hurjasti - ja ymmärränhän minä sen että hyvöt suositukset ja 62 sisarusta ovat aina bonusta ja oman lapsen turva ja onni ovat elämää suurempia asioita niin joku järki silti. Eiköhän se Pirkko 15v osaa siin hiekkalaatikolla muksujen kanssa istuskella kauppareissun ajan vaikkei se olisikaan sosiaalityön maisteri. 

Vierailija kirjoitti:

Myös lastenhoitajilta vaaditaan hurjasti - ja ymmärränhän minä sen että hyvöt suositukset ja 62 sisarusta ovat aina bonusta ja oman lapsen turva ja onni ovat elämää suurempia asioita niin joku järki silti. Eiköhän se Pirkko 15v osaa siin hiekkalaatikolla muksujen kanssa istuskella kauppareissun ajan vaikkei se olisikaan sosiaalityön maisteri. 

Niin ja sitten toisaalta kyseenalaistetaan, että saako siltä 15 v:ltä vaatia jotain noin hurjan vastuullista, vaikka katso ettei putoa korkealta tai karkaa pihasta pitäisi olla aika yksinkertainen ohje noudattaa.

Myös koulujen vaatimukset vanhemmille on kasvaneet. Huvittaa nämä eilma viestit, joissa valitetaan lapsen käytöksestä, jolle en täältä kotoa mahda mitään. Eikä samoja ongelmia ole kotona, eli selvästi liittyvät siihen luokka tilanteeseen, mitä ope ei vaan osaa hallita.

Vierailija kirjoitti:

Tämäkin on varmaan täällä jo todettu mutta yksi ongelma on myös se, että nykyään kuvitellaan lasten voivan paremmin jos niillä on KOKO AJAN jotain strukturoitua ohjelmaa. Eli harrastuksia. Ei vaan haluta/uskalleta antaa lasten ikävystyä, mikä olisi elintärkeää lasten oman mielikuvituksen ja ajattelumaailman kehittymisen kannalta. 

Ja tässäkin asiassa tietenkin verrataan omaa vanhemmuutta kavereiden, naapureiden, lasten luokkakavereiden ja muiden lähellä olevien perheiden tapaan elää ja olla. 

Tämä. Nykyajassa tuntuu hämmentävältä, että vanhempien oletetaan työelämässä ja kotona toimimisen ohella pyörittävän lasten harrastusrumbaa kaikki vapaa-aikansa ja pyörivän futistreeneissä, pelimatkoilla huoltajina, myyjäisissä ja talkoissa ym. Jos lastesi harrastuskalenteri ei ole täyteen buukattu, olet huono vanhempi ja lapsesi syrjäytyy eikä opi sosiaalisia taitoja. Harrastuksista keskeisimpiä ovat nimenomaan kaikki urheiluharrastukset. Ilman niitä lapset ovat mukamas ihan tärviöllä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joo, hirveeksi suorittamiseksi mennyt viime vuosina, ensin itkettiin mediassa että vanhemmuus on hukassa kun kakarat on pomoja ja ollaan kurlingkivanhempia, se jatkuva vaahtoominen että pitää olla lapsentahtista, pitää olla perhepeti, kestovaipat, itsetehdyt luomusoseet, kaikenmaailman harrastukset jokaiselle päivälle, pitää olla hippiäiti, mutta kuitenkin lapsen tulevaa uraa ajatteleva tiikeriäiti. Maalaisjärki on unohtunut jonnekin.

Minä olen nykyäitien mielestä aivan järkyttävän laiska äiti, mutta ylläripylläri, mun esikoinen joka on jo aikuinen on aina pärjännyt ihan helkkarin hyvin, ja pärjää edelleen, ihan sai kaupan soseita, ei imetetty ku pari kuukautta ja oli muumivaipat, siihen aikaan ei vielä hössötetty, sanottiin että rakastava äiti on tarpeeksi hyvä omalle lapselleen. Lapsi on saanut harrastaa mitä haluaa, kuten minäkin aikoinaan, kouluun on menty ihan itsekseen kävellen tai pyörällä, lapsi on oppinut itsenäiseksi ja pärjääväksi. 

Ja tuo leikittäminen mua ihmetyttää, ei siinä ole mitään järkeä että äiti on lapsen leikkikaveri, lapsi leikkii joko itsekseen tai sisaruksen tai kaverin kanssa, ja äiti tekee kotityöt tai rentoutuu siinä samalla kun pitää lasta silmällä ettei mitään ihan hullua tee. Ei aikuista ihmistä ole tarkoitettu leikkimään, me aikuiset ollaan oltu lapsia ja leikitty leikkimme, se kuuluu siihen kehitysvaiheeseen, ja jos aikuinen menee sekaantumaan leikkeihin siinä ottaa lapselta pois sen vapauden käyttää mielikuvitustaan. Mun lapset esimerkiksi on erittäin verbaalisia ja nokkelia, eivät jää toiseksi missään tilanteessa, ovat saaneet vahdata piirrettyjä ja jopa pelata pelejä. On aina päiväkodissa ja koulussa kehuttu suurta sanavarastoa. Meillä jutellaan lasten kanssa kaikesta, eli ollaan läsnä, ilman että leikitetään ja laitetaan pelaamaan jotain lautapelejä mistä ne ei tykkää vaan sen takia että ne on kehittäviä.

Onko sun mielestä siis lasten kanssa leikkiminen ja lautapelien pelaaminen huonoja juttuja? Ja videoiden katselu ja tietokone/konsolipelien pelaaminen taas nimenomaan hyviä tapoja kasvattaa lapsia ja viettää aikaa?

Tuo leikkiminen lapsen kanssa yhdessä on kaksi piippuinen juttu, sillä lapsi ja aikuinen on kuitenkin eri tasolla ja hyvin helposti aikuinen ohjaa leikkiä, joka taas on lapsen luovuudesta pois, eikä hän itse ratkaise asioita. Jos seuraat keskenään leikkiviä lapsia, niin kyllä leikki on luovampaa, jossa lapsen mielikuvitus pääsee valloilleen ja lapsi keksii erilaisia ratkaisuja.

Itse en koskaan ole leikkinyt tai ohjannut lasten leikkejä, vaan kannustanut etsimään erilaisia ratkaisuja, vaikka olenko ollut läsnä.

Enpä olisi uskonut; lasten kanssa leikkimisestäkin saadaan tehtyä negatiivinen asia kun oikein yritetään! Tässä keskustelussa on jopa löydetty lapsi jolle on tullut suorastaan sosiaalisia ongelmia siksi että aikuiset ovat leikkineet hänen kanssaan.  Oman ikäisen seuran puutteestakaan tässä casessa ei ole palstailijoiden mukaan ole ollut kyse kun lapsi kerran on ollut päivähoidossa. Lapsen sosiaalinen kömpelyys johtuu palstan mukaan just nimenomaan siitä että aikuiset ovat hänen kanssaan leikkineet. Tää on jo aikamoista tuubaa, oikeasti. 

Mutta joo, jos vanhempi ei pysty leikkimään lapsen kanssa ilman että siinäkin pyrkii liidaamaan eikä anna lapselle tilaa, kannattaa sitten varmaan tosiaan jättää se leikkiminen vähemmälle. Eihän lapsikaan tuollaisesta nauti, ei se ole leikkiä. Edelleen mun on kyllä vaikea käsittää että on ihmisiä jotka eivät voi ikinä, hetkeksikään irrottautua siitä totisesta aikuisen roolistaan ja antaa lapsen ja leikin kuljettaa. Leikkimällä pääsee seuraamaan sitä lasten huikeaa luovuutta vielä lähempää kuin tavallisesti.  

Kohtuus kaikessa, sitä tässä on yritetty sanoa. Lapset leikkii, ja heidän kuuluu leikkiä, aikuisten ei kuulu leikkiä kuin satunnaisesti kun lapsi haluaa, jos aikuinen silloin ehtii.

Mielestäni vauvojen ja taaperoiden kanssa kyllä kuuluu leikkiä. 3-4-vuotiaasta ylöspäin se ei ole  välttämätöntä, mutta suotavaa, jos lapsi niin haluaa.

Ei vauvat ja taaperot osaa vielä leikkiä, siis mitään oikeita leikkejä mitä leikitään jonkun toisen kanssa, esim. barbieleikit tai autoleikit. Vauvojen kanssa vaan seurustellaan, eikä sitäkään tarvi tehdä koko päivää, myös vauvat osaavat viihdyttää itseään, vaikka katselemalla omia käsiään.

Vierailija kirjoitti:

Kohtuus kaikessa olisi tarpeen.

Lapsi mallintaa leikissä todellista elämää. Leikki on mahdollisuus harjoitella erilaisia tilanteita ja asioita, lapsen hallittavissa olevalla tavalla. Leikki on mahdollisuus harjoitella tosielämän taitoja.

Lapsi ottaa aina mallia jostain: vanhemmistaan, sisaruksistaan, kavereista... Minusta hyödyllisintä on antaa lapselle ideoita ja vaikutteita leikkiin, joita lapsi voi sitten jalostaa ja viedä itsenäisesti pidemmälle (sitä kuuluisaa mielikuvitusta, sekin perustuu usein johonkin olemassa olevaan). Ei ohjata liikaa, mutta ei myöskään liian vähän.

Harva lapsi kykenee täysin päästään kehittelemään vaihtelevia ideoita leikkeihinsä. Eiköhän ne ole pitkälti niitä samoja juttuja, joita on jo leikitty jonkun kanssa (lapsen tai aikuisen) tai nähty lastenohjelmissa jne.

Kyllä mun lapset ainakin keksivät jatkuvasti päästään vaikka ja mitä. Ja mitähän pahaa siinä on jos tykkää leikkiä jotain tiettyä leikkiä monta kertaa?

Vierailija kirjoitti:

Miksi suostutte ottamaan paineet siitä mitä muut ajattelevat? Toki jokainen ajattelee lapsensa parasta, mutta kun ulkopuoliset ihmiset arvostelevat ja antavat keskenään ristiriitaisia ohjeita niin miten olisi ihan oman järjen käyttö? Totta kai helpommin sanottu kuin tehty jättää muiden kommentit omaan arvoonsa, mutta tosiasia on, että joku keksii nipotettavaa jostain.

Tätä minäkään en ymmärrä, mitä hittoa se muille kuuluu mitä teen lasteni kanssa, mun lapset on onnellisia ja fiksuja, kaikki on hyvin, ei mitään syytä tehdä mitään toisin.

Kommentoin itse aiemmin leikkimisestä. Luulen että ihmiset käsittävät "leikkimisen" kahdella tavalla, osa tarkoittaa leikkimisellä barbie- ja autoleikkejä, osa laskee mukaan myös esim. lautapelien pelailun tai askartelun. Kyllä minustakin on tosi tärkeää, että lapsen kanssa ollaan ja puuhataan, että hänelle luetaan tai että hänen kanssaan vaikka musisoidaan. Mutta sellaiset "nyt tää menis juhliin ja se jäis yksin kotiin ja olis tosi surullinen" -mielikuvitusleikit ovat lasten oma juttu. Eivät aikuiset välttämättä oikein edes osaa taipua sellaiseen luontevasti, eikä minusta tarvitsekaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joo, hirveeksi suorittamiseksi mennyt viime vuosina, ensin itkettiin mediassa että vanhemmuus on hukassa kun kakarat on pomoja ja ollaan kurlingkivanhempia, se jatkuva vaahtoominen että pitää olla lapsentahtista, pitää olla perhepeti, kestovaipat, itsetehdyt luomusoseet, kaikenmaailman harrastukset jokaiselle päivälle, pitää olla hippiäiti, mutta kuitenkin lapsen tulevaa uraa ajatteleva tiikeriäiti. Maalaisjärki on unohtunut jonnekin.

Minä olen nykyäitien mielestä aivan järkyttävän laiska äiti, mutta ylläripylläri, mun esikoinen joka on jo aikuinen on aina pärjännyt ihan helkkarin hyvin, ja pärjää edelleen, ihan sai kaupan soseita, ei imetetty ku pari kuukautta ja oli muumivaipat, siihen aikaan ei vielä hössötetty, sanottiin että rakastava äiti on tarpeeksi hyvä omalle lapselleen. Lapsi on saanut harrastaa mitä haluaa, kuten minäkin aikoinaan, kouluun on menty ihan itsekseen kävellen tai pyörällä, lapsi on oppinut itsenäiseksi ja pärjääväksi. 

Ja tuo leikittäminen mua ihmetyttää, ei siinä ole mitään järkeä että äiti on lapsen leikkikaveri, lapsi leikkii joko itsekseen tai sisaruksen tai kaverin kanssa, ja äiti tekee kotityöt tai rentoutuu siinä samalla kun pitää lasta silmällä ettei mitään ihan hullua tee. Ei aikuista ihmistä ole tarkoitettu leikkimään, me aikuiset ollaan oltu lapsia ja leikitty leikkimme, se kuuluu siihen kehitysvaiheeseen, ja jos aikuinen menee sekaantumaan leikkeihin siinä ottaa lapselta pois sen vapauden käyttää mielikuvitustaan. Mun lapset esimerkiksi on erittäin verbaalisia ja nokkelia, eivät jää toiseksi missään tilanteessa, ovat saaneet vahdata piirrettyjä ja jopa pelata pelejä. On aina päiväkodissa ja koulussa kehuttu suurta sanavarastoa. Meillä jutellaan lasten kanssa kaikesta, eli ollaan läsnä, ilman että leikitetään ja laitetaan pelaamaan jotain lautapelejä mistä ne ei tykkää vaan sen takia että ne on kehittäviä.

Onko sun mielestä siis lasten kanssa leikkiminen ja lautapelien pelaaminen huonoja juttuja? Ja videoiden katselu ja tietokone/konsolipelien pelaaminen taas nimenomaan hyviä tapoja kasvattaa lapsia ja viettää aikaa?

Tuo leikkiminen lapsen kanssa yhdessä on kaksi piippuinen juttu, sillä lapsi ja aikuinen on kuitenkin eri tasolla ja hyvin helposti aikuinen ohjaa leikkiä, joka taas on lapsen luovuudesta pois, eikä hän itse ratkaise asioita. Jos seuraat keskenään leikkiviä lapsia, niin kyllä leikki on luovampaa, jossa lapsen mielikuvitus pääsee valloilleen ja lapsi keksii erilaisia ratkaisuja.

Itse en koskaan ole leikkinyt tai ohjannut lasten leikkejä, vaan kannustanut etsimään erilaisia ratkaisuja, vaikka olenko ollut läsnä.

Enpä olisi uskonut; lasten kanssa leikkimisestäkin saadaan tehtyä negatiivinen asia kun oikein yritetään! Tässä keskustelussa on jopa löydetty lapsi jolle on tullut suorastaan sosiaalisia ongelmia siksi että aikuiset ovat leikkineet hänen kanssaan.  Oman ikäisen seuran puutteestakaan tässä casessa ei ole palstailijoiden mukaan ole ollut kyse kun lapsi kerran on ollut päivähoidossa. Lapsen sosiaalinen kömpelyys johtuu palstan mukaan just nimenomaan siitä että aikuiset ovat hänen kanssaan leikkineet. Tää on jo aikamoista tuubaa, oikeasti. 

Mutta joo, jos vanhempi ei pysty leikkimään lapsen kanssa ilman että siinäkin pyrkii liidaamaan eikä anna lapselle tilaa, kannattaa sitten varmaan tosiaan jättää se leikkiminen vähemmälle. Eihän lapsikaan tuollaisesta nauti, ei se ole leikkiä. Edelleen mun on kyllä vaikea käsittää että on ihmisiä jotka eivät voi ikinä, hetkeksikään irrottautua siitä totisesta aikuisen roolistaan ja antaa lapsen ja leikin kuljettaa. Leikkimällä pääsee seuraamaan sitä lasten huikeaa luovuutta vielä lähempää kuin tavallisesti.  

Kohtuus kaikessa, sitä tässä on yritetty sanoa. Lapset leikkii, ja heidän kuuluu leikkiä, aikuisten ei kuulu leikkiä kuin satunnaisesti kun lapsi haluaa, jos aikuinen silloin ehtii.

Mielestäni vauvojen ja taaperoiden kanssa kyllä kuuluu leikkiä. 3-4-vuotiaasta ylöspäin se ei ole  välttämätöntä, mutta suotavaa, jos lapsi niin haluaa.

Ei vauvat ja taaperot osaa vielä leikkiä, siis mitään oikeita leikkejä mitä leikitään jonkun toisen kanssa, esim. barbieleikit tai autoleikit. Vauvojen kanssa vaan seurustellaan, eikä sitäkään tarvi tehdä koko päivää, myös vauvat osaavat viihdyttää itseään, vaikka katselemalla omia käsiään.

Vauvojen kanssa leikkiminen on vauvalle loruilua, laulamista, lukemista, kutittelua, "kukkuu-leikkiä", jne - kyllä pienenkin kanssa voi leikkiä. Mutta kuten todettu on erittäin tärkeää antaa vauvan olla myös rauhassa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mies varsinkin pössöilee lasten kanssa, poikien kanssa kilpaa näyttelevät toisilleen paljasta persettä ja sitten nauraa räkättävät, joskus mies leikkii poikien kanssa legoilla, mutta eipä siinä hommassa juuri isää tarvita, isä vaan suurimmaksi osaksi katsoo että jaa tämmösiä pojat rakentaa ja itse yrittää jotain surkeaa saada kokoon. Miksi ne vaihtoehdot on kokopäiväinen leikittäjä tai jäykkä jurottaja? Eikö voi vaan elää normaalisti? Lapset on normaaleja perheenjäseniä siinä kuin muutkin, omia persooniaan.

Olenko mä ainoa, jonka mielestä omituista, jos aikuinen mies "näyttää lapsilleen paljasta persettä"?

Onneksi meidän perheessä ei toimita näin.

Ja aivan tyrmistyttävää on, että jonkun mielestä se, että raavas mies näyttelee lapsilleen "paljasta persettä" on "leikkiä" lapsen ja vanhempien välillä.

Leikin tarkoitus on antaa lapselle mahdollisuus käydä läpi vaikeita ja jännittäviä tilanteita ja harjoitella sosiaalisia taitoja.

Vierailija kirjoitti:

En ole lukenut koko ketjua, mutta samaa mieltä olen aloittajan kanssa. Nykypäivänä vanhemmuus on aikamoinen ponnistus, koska tietoa ja tutkimustuloksia varhaislapsuuden merkityksestä on saatavilla niin paljon. Itse olen klassisen tunnollinen, hyvin koulutettu suorittajaäiti, jonka suoritus alkoi raskausaikana. Tyyliin punnitsin kaiken mitä söin ja luin THL:n suositus-/"kielto"listaa kuin piru raamattua. Eikä sekään riittänyt. Luin uusimmat tutkimukset ja kehittelin täydellisen vauvan reseptiä. En meikannut ja karsin kemikaalit minimiin. Välttelin jopa kännykän käyttöä mahan lähellä (koska olin lukenut altistuskokeista ja päättänyt ottaa varman päälle). Stressasin paljon ja stressasin stressaamistakin.

Synnytykseen valmistauduin kuin huippu-urheilija. Sen piti tapahtua luomuna tottakai. Opiskelin, luin, meditoin, treenasin. 

Pikkuvauva-aikana kannoin vauvaa kantoliinassa jatkuvasti (ihokontaktin merkitys) ja nukuimme perhepedissä, vaikka oma uneni jäi vaillinaiseksi. Kun olin vauvan kanssa, minä todella olin vauvan kanssa. Lauloin, loruilin, esittelin esineitä, pussailin, halin yms. Ei siinä paljon kotitöille ennättänyt. Ja tietenkin imetin, se nyt oli itsestäänselvää!

Noh, sitten tulivat sormiruokailut ja vauvalle kokkailut. Kaiken piti olla luomua ja itse tehtyä, lasirasioihin pakastettua. 

Vauvan kasvaessa piti varmistaa virikkeiden riittävä saanti, mutta olla toisaalta tarkkana ettei virikkeitä tule liikaa (voinko mennä vauvan kanssa kaupungin keskustaan, vaikka olimme eilenkin? Voimmeko aloittaa muskarin, vaikka käymme jo värikylvyssä?). Metatyötä, metatyötä, metatyötä. Pitää leikkiä, lukea, rakentaa torneja, laulella, olla aina iloinen. 

Kaltaisiani äitejä on valtavasti. Itseasiassa suurin osa ystäväpiirini äideistä on. Kirjoitin tämän vähän kieliposkessa, enkä sano, että olen itse oikeasti tehnyt kaiken juuri noin, mutta selvä ihanne se on ollut ja pienetkin poikkeamiset ovat aiheuttaneet hermoilua.  

Älä unohda kestoilua! Maailma ei pelastu muuten ja pikkupeppu saa kamalia monikansallisten riistofirmojen kemikaaleja herkkään pintaansa.  Ja mitä muuta tekemistä koulutetulla äidillä voisikaan olla pieninä vapaahetkinään kuin kakkavaippojen huuhtelu, peseminen, kuivaaminen ja taitteleminen ja loputon säilytystilojen raivaaminen näille :-)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kohtuus kaikessa olisi tarpeen.

Lapsi mallintaa leikissä todellista elämää. Leikki on mahdollisuus harjoitella erilaisia tilanteita ja asioita, lapsen hallittavissa olevalla tavalla. Leikki on mahdollisuus harjoitella tosielämän taitoja.

Lapsi ottaa aina mallia jostain: vanhemmistaan, sisaruksistaan, kavereista... Minusta hyödyllisintä on antaa lapselle ideoita ja vaikutteita leikkiin, joita lapsi voi sitten jalostaa ja viedä itsenäisesti pidemmälle (sitä kuuluisaa mielikuvitusta, sekin perustuu usein johonkin olemassa olevaan). Ei ohjata liikaa, mutta ei myöskään liian vähän.

Harva lapsi kykenee täysin päästään kehittelemään vaihtelevia ideoita leikkeihinsä. Eiköhän ne ole pitkälti niitä samoja juttuja, joita on jo leikitty jonkun kanssa (lapsen tai aikuisen) tai nähty lastenohjelmissa jne.

Kyllä mun lapset ainakin keksivät jatkuvasti päästään vaikka ja mitä. Ja mitähän pahaa siinä on jos tykkää leikkiä jotain tiettyä leikkiä monta kertaa?

En tarkoittanutkaan, että saman leikin leikkimisessä olisi mitään pahaa. Ennemmin sitä, että aikuinen voi yrittää keksiä siihen leikkiin välillä jonkun uuden jutun, mikä voi johtaa lapsen viemään leikkiä taas eteenpäin.

Esimerkiksi lasten kauppaleikissä voi aikuinen tuoda mukaan vaikka leikkikukkaron ja monopolirahaa, tai kauppakassin ostosten pakkamista varten (näitäkin voi "pohtia" lasten kanssa yhdessä, keksivätkö itse). Lisäksi voi lasten kanssa pohtia, että mitä aamiaistarvikkeita/lempiruokien aineksia/herkkuja yms. kaupan valikoimissa voisikaan olla.

Lähinnä tarkoitin sitä, että aikuinen voi ruokkia lapsen mielikuvitusta hieman vinkkaamalla siitä, miten leikkiä voikaan varioida (vrt. lapset leikkivät täysin keskenään leikkinsä). Mun lapset ainakin viihtyy pidempään leikeissään kun ne menee eteenpäin siinä vaiheessa, kun toiminta alkaa olla vähän kulunutta.

Mut mitäs jos ne aikuiset kuitenkin vähän vaan relais välillä?