Onko lastenhoidosta tehty liian vaikeaa?

JA vielä se, että nykyään kielletään isompien sisarusten lapsenlikkana olo, sitten ihmetellään kun ne ei mitään osaa kun oma lapsi tulee. Esimerkkinä nämä ohjelmat joissa ulkomaille au-pairiksi lähtee täysi-ikäisiä naisia joilla ei ole mitään kokemusta lastenhoidosta tai kodinhoidosta, sitten tulee heti äitiä ikävä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hesarissa oli juttua miten isovanhemmat uupuu ja päiväkodeissa valitetaan vanhemmista jotka tarvitsevat lomaa omista lapsistaan. Tietysti on hyvä, että nykyään ollaan lapsikeskeisiä mutta onko jo menty liian pitkälle, kun lasten hoidosta on tullut sellainen työ jota ei jaksa enää kukaan.

Silloin kun minä sain esikoiseni, niin jäi mieleen miten hesarissa joku lastenlääkri neuvoi, ettei otkevän vauvan luo niin kiire ole, etteilö äiti voisi juoda kahviaan kuumana loppuun. Nykyään kai kiidetää hysteerisenä hössöttämään joka inahdusta, ettei vaan lapsi traumatisoidu saati joku ulkopuolinen ehdi - hui kamala - mulkaista kohti.

Useamman lapsen äitinä olen huomannut sen, että tasa-painoisimmat ja iloisimmat lapset kehkeytyy niistä, jotka saavat jo synnytyslaitoksella olla äidin rinnalla ja siitä eteenpäin kotona, joiden jokaiseen risaukseen vastataan heti ja myönteisesti. Niin syntyy lahjakkaita ihastuttavia unelmalapsia. Lapset, joiden kohdalla näin ei ole päästy toimimaan, eivät ole niin positiivisia ja tasapainoisia.

Höpö höpö! Rajansa silläkin, ensimmäiset kuukaudet menee aika tavalla symbioosissa, mutta pidemmän päälle se on haitallista jos lapsi ei pääse normaalisti eriytymään omaksi itsekseen.

Ensimmäisistä kuukausista eli vauvoisthan tuossa juuri puhuttiinkin! Vauvojen itkuun on syytä vastata heti. Mistä oikein luulit puhuttavan? Siitäkö, että taaperoille pitäisi antaa kaikki, kun  uhmassaan alkavat kokeilemaan saako?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joo, hirveeksi suorittamiseksi mennyt viime vuosina, ensin itkettiin mediassa että vanhemmuus on hukassa kun kakarat on pomoja ja ollaan kurlingkivanhempia, se jatkuva vaahtoominen että pitää olla lapsentahtista, pitää olla perhepeti, kestovaipat, itsetehdyt luomusoseet, kaikenmaailman harrastukset jokaiselle päivälle, pitää olla hippiäiti, mutta kuitenkin lapsen tulevaa uraa ajatteleva tiikeriäiti. Maalaisjärki on unohtunut jonnekin.

Minä olen nykyäitien mielestä aivan järkyttävän laiska äiti, mutta ylläripylläri, mun esikoinen joka on jo aikuinen on aina pärjännyt ihan helkkarin hyvin, ja pärjää edelleen, ihan sai kaupan soseita, ei imetetty ku pari kuukautta ja oli muumivaipat, siihen aikaan ei vielä hössötetty, sanottiin että rakastava äiti on tarpeeksi hyvä omalle lapselleen. Lapsi on saanut harrastaa mitä haluaa, kuten minäkin aikoinaan, kouluun on menty ihan itsekseen kävellen tai pyörällä, lapsi on oppinut itsenäiseksi ja pärjääväksi. 

Ja tuo leikittäminen mua ihmetyttää, ei siinä ole mitään järkeä että äiti on lapsen leikkikaveri, lapsi leikkii joko itsekseen tai sisaruksen tai kaverin kanssa, ja äiti tekee kotityöt tai rentoutuu siinä samalla kun pitää lasta silmällä ettei mitään ihan hullua tee. Ei aikuista ihmistä ole tarkoitettu leikkimään, me aikuiset ollaan oltu lapsia ja leikitty leikkimme, se kuuluu siihen kehitysvaiheeseen, ja jos aikuinen menee sekaantumaan leikkeihin siinä ottaa lapselta pois sen vapauden käyttää mielikuvitustaan. Mun lapset esimerkiksi on erittäin verbaalisia ja nokkelia, eivät jää toiseksi missään tilanteessa, ovat saaneet vahdata piirrettyjä ja jopa pelata pelejä. On aina päiväkodissa ja koulussa kehuttu suurta sanavarastoa. Meillä jutellaan lasten kanssa kaikesta, eli ollaan läsnä, ilman että leikitetään ja laitetaan pelaamaan jotain lautapelejä mistä ne ei tykkää vaan sen takia että ne on kehittäviä.

Onko sun mielestä siis lasten kanssa leikkiminen ja lautapelien pelaaminen huonoja juttuja? Ja videoiden katselu ja tietokone/konsolipelien pelaaminen taas nimenomaan hyviä tapoja kasvattaa lapsia ja viettää aikaa?

Jatkuva  vanhempien leikkiminen on huono juttu, lautapelejä saa lapset pelattua keskenäänkin jos haluavat, ilman että siitä vanhemmat tekee jonkun "kehittävän" jutun, lapset tekee sitä mikä on kivaa ja kulloinkin kiinnostaa. Se idea on, että vanhempikaan ei tee vastentahtoisesti suorittamalla asioita lapsen kanssa, vaan sitä tehdään mitä milloinkin on kiva tehdä ja mitä kerkii, ilman että siitä pitää stressata. Jos sulla on nyt joku kotityö kesken, tai sä oot töistä väsynyt ja haluat olla koneella tai lukea kirjaa, niin kyllä sen voi lapselle sanoa, että keksi nyt itse tekemistä, äiti ei nyt ehdi/jaksa, lapset ymmärtää sen kyllä ja keksii itse mitä tekee. Ja sama toisinpäin, jos lapsi haluaa katsoa piirrettyä, ei huvita tehdä muuta, niin saa katsoa, päiväkoti tai koulu käy jo työstä, lapsenkin pitää saada nollata, ilman että raahataan johonkin harrastukseen.

Minä en näe mitään pahaa siinä että saa katsoa piirrettyjä, nekin on usein opettavaisia, ja meillä ainakin lapset leikkii piirretyistä ja peleistä keksittyjä leikkejä. 

Ei kai lasten kanssa leikkiminen ja videot ole toisensa poissulkevia vaihtoehtoja? Hmmm, vaikka leikkiminen ois vanhemmalle tylsää, ei sitä mun mielestä pitäis ihan kokonaan kannattaisi silti jättää pois. Mun on kyllä oikeasti vähän vaikea ymmärtää että joku vanhempi ei koskaan haluaisi lapsensa kanssa leikkiä. :/ Tarkennan nyt vielä että tää ei nyt tarkoita sitä ettei vanhemmalla saisi ikinä olla omaa aikaa ja että lapsen kanssa pitäisi leikkiä ihan koko ajan.

Mutta miksi sen lapsen kanssa pitäisi leikkiä? Mulla on kolme lasta, nyt jo täysi-ikäisyyden kynnyksellä esikoinen ja nuorinkin yläkoulussa. Kyllä yhden käden sormilla on laskettavissa ne kerrat kun olen lasten kanssa leikkinyt. Ja tarkoitan nyt leikillä esim. jotain roolileikkiä, leikkimistä barbeilla tai autoilla jne. Mun kokemuksen mukaan siitä lapsen leikistä katoaa se aitous ja spontaanius kun aikuinen on siinä mukana. Ja pidän mielikuvituksen kehittymisen kannalta tärkeänä että lapsi oppii leikkimään myös yksin. Siis ihan itsekseen, ei edes kaverin kanssa. Meillä on lapset leikkineet tosi pitkään, ihan alakoulun loppuun saakka, eli ei mun leikkimättömyys ainakaan heidän leikkimisintoonsa ole vaikuttanut.

Tottakai ollaan pelattu niitä lautapeleja, pihapelejä ja tehty palapelejä. Mutta leikitty ei ole eikä tuosta mitään haittaa näyttäis olevan.

Mä leikin lasten kanssa siksi että se on hauskaa! :) Se on yksi mukava tapa viettää aikaa, olla lapsen kanssa, kuunnella häntä, ihmetellä sitä luovuutta ja mielikuvitusta, höpsötellä yhdessä. Kun lähden leikkiin mukaan, osoitan että arvostan heidän juttujaan, kuuntelen heitä - ja toisinaan kuulen / huomaan myös sellaisia asioita joita en välttämättä muuten tulisi huomanneeksi; vaikka asioita jotka lasta ehkä ahdistavat tai ovat muuten mielen päällä. Leikkiminen ehkäpä auttaa mua tuntemaan lapseni paremmin. Spontaaniuden katoamista en ole huomannut; mulla ei ole ollut tarvetta ottaa ohjia käsiini leikeissä vaan menen siinä virran mukana ja lapset pääasiassa keksii mitä tehdään.

Kyllä musta tuntuu että lapsille on tärkeää että mäkin välillä leikin heidän kanssaan, lähden heidänkin juttuihinsa mukaan. Leikin välillä myös naapurin lasten kanssa kun he meillä pyörivät ja tuntuvat kyllä tykkäävän, paljon. Ja disclaimer: En siis ryntää lastenhuoneeseen ja pakota lapsia leikkimään mun määräämiä juttuja tuntikausia joka ikinen kerta kun tulevat meille vaan osallistun sillöin tällöin. Leikkivät siis pääsääntöisesti keskenään. 

Barbeilla mäkään en välttämättä jaksais leikkiä, en leikkinyt niillä lapsenakaan. Meillä on enemmän kaikenlaisia fyysisiä juttuja ja kaikenlaista rakentelemista, keskusteluja, ajatusleikkejä jne.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hesarissa oli juttua miten isovanhemmat uupuu ja päiväkodeissa valitetaan vanhemmista jotka tarvitsevat lomaa omista lapsistaan. Tietysti on hyvä, että nykyään ollaan lapsikeskeisiä mutta onko jo menty liian pitkälle, kun lasten hoidosta on tullut sellainen työ jota ei jaksa enää kukaan.

Silloin kun minä sain esikoiseni, niin jäi mieleen miten hesarissa joku lastenlääkri neuvoi, ettei otkevän vauvan luo niin kiire ole, etteilö äiti voisi juoda kahviaan kuumana loppuun. Nykyään kai kiidetää hysteerisenä hössöttämään joka inahdusta, ettei vaan lapsi traumatisoidu saati joku ulkopuolinen ehdi - hui kamala - mulkaista kohti.

Useamman lapsen äitinä olen huomannut sen, että tasa-painoisimmat ja iloisimmat lapset kehkeytyy niistä, . Niin syntyy lahjakkaita ihastuttavia unelmalapsia. Lapset, joiden kohdalla näin ei ole päästy toimimaan, eivät ole niin positiivisia ja tasapainoisia.

Höpö höpö! Rajansa silläkin, ensimmäiset kuukaudet menee aika tavalla symbioosissa, mutta pidemmän päälle se on haitallista jos lapsi ei pääse normaalisti eriytymään omaksi itsekseen.

Ensimmäisistä kuukausista eli vauvoisthan tuossa juuri puhuttiinkin! Vauvojen itkuun on syytä vastata heti. Mistä oikein luulit puhuttavan? Siitäkö, että taaperoille pitäisi antaa kaikki, kun  uhmassaan alkavat kokeilemaan saako?

"jotka saavat jo synnytyslaitoksella olla äidin rinnalla ja siitä eteenpäin kotona, joiden jokaiseen risaukseen vastataan heti ja myönteisesti" Eipä tuossa sanota että se joskus loppuisi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joo, hirveeksi suorittamiseksi mennyt viime vuosina, ensin itkettiin mediassa että vanhemmuus on hukassa kun kakarat on pomoja ja ollaan kurlingkivanhempia, se jatkuva vaahtoominen että pitää olla lapsentahtista, pitää olla perhepeti, kestovaipat, itsetehdyt luomusoseet, kaikenmaailman harrastukset jokaiselle päivälle, pitää olla hippiäiti, mutta kuitenkin lapsen tulevaa uraa ajatteleva tiikeriäiti. Maalaisjärki on unohtunut jonnekin.

Minä olen nykyäitien mielestä aivan järkyttävän laiska äiti, mutta ylläripylläri, mun esikoinen joka on jo aikuinen on aina pärjännyt ihan helkkarin hyvin, ja pärjää edelleen, ihan sai kaupan soseita, ei imetetty ku pari kuukautta ja oli muumivaipat, siihen aikaan ei vielä hössötetty, sanottiin että rakastava äiti on tarpeeksi hyvä omalle lapselleen. Lapsi on saanut harrastaa mitä haluaa, kuten minäkin aikoinaan, kouluun on menty ihan itsekseen kävellen tai pyörällä, lapsi on oppinut itsenäiseksi ja pärjääväksi. 

Ja tuo leikittäminen mua ihmetyttää, ei siinä ole mitään järkeä että äiti on lapsen leikkikaveri, lapsi leikkii joko itsekseen tai sisaruksen tai kaverin kanssa, ja äiti tekee kotityöt tai rentoutuu siinä samalla kun pitää lasta silmällä ettei mitään ihan hullua tee. Ei aikuista ihmistä ole tarkoitettu leikkimään, me aikuiset ollaan oltu lapsia ja leikitty leikkimme, se kuuluu siihen kehitysvaiheeseen, ja jos aikuinen menee sekaantumaan leikkeihin siinä ottaa lapselta pois sen vapauden käyttää mielikuvitustaan. Mun lapset esimerkiksi on erittäin verbaalisia ja nokkelia, eivät jää toiseksi missään tilanteessa, ovat saaneet vahdata piirrettyjä ja jopa pelata pelejä. On aina päiväkodissa ja koulussa kehuttu suurta sanavarastoa. Meillä jutellaan lasten kanssa kaikesta, eli ollaan läsnä, ilman että leikitetään ja laitetaan pelaamaan jotain lautapelejä mistä ne ei tykkää vaan sen takia että ne on kehittäviä.

Onko sun mielestä siis lasten kanssa leikkiminen ja lautapelien pelaaminen huonoja juttuja? Ja videoiden katselu ja tietokone/konsolipelien pelaaminen taas nimenomaan hyviä tapoja kasvattaa lapsia ja viettää aikaa?

Jatkuva  vanhempien leikkiminen on huono juttu, lautapelejä saa lapset pelattua keskenäänkin jos haluavat, ilman että siitä vanhemmat tekee jonkun "kehittävän" jutun, lapset tekee sitä mikä on kivaa ja kulloinkin kiinnostaa. Se idea on, että vanhempikaan ei tee vastentahtoisesti suorittamalla asioita lapsen kanssa, vaan sitä tehdään mitä milloinkin on kiva tehdä ja mitä kerkii, ilman että siitä pitää stressata. Jos sulla on nyt joku kotityö kesken, tai sä oot töistä väsynyt ja haluat olla koneella tai lukea kirjaa, niin kyllä sen voi lapselle sanoa, että keksi nyt itse tekemistä, äiti ei nyt ehdi/jaksa, lapset ymmärtää sen kyllä ja keksii itse mitä tekee. Ja sama toisinpäin, jos lapsi haluaa katsoa piirrettyä, ei huvita tehdä muuta, niin saa katsoa, päiväkoti tai koulu käy jo työstä, lapsenkin pitää saada nollata, ilman että raahataan johonkin harrastukseen.

Minä en näe mitään pahaa siinä että saa katsoa piirrettyjä, nekin on usein opettavaisia, ja meillä ainakin lapset leikkii piirretyistä ja peleistä keksittyjä leikkejä. 

Ei kai lasten kanssa leikkiminen ja videot ole toisensa poissulkevia vaihtoehtoja? Hmmm, vaikka leikkiminen ois vanhemmalle tylsää, ei sitä mun mielestä pitäis ihan kokonaan kannattaisi silti jättää pois. Mun on kyllä oikeasti vähän vaikea ymmärtää että joku vanhempi ei koskaan haluaisi lapsensa kanssa leikkiä. :/ Tarkennan nyt vielä että tää ei nyt tarkoita sitä ettei vanhemmalla saisi ikinä olla omaa aikaa ja että lapsen kanssa pitäisi leikkiä ihan koko ajan.

Mutta miksi sen lapsen kanssa pitäisi leikkiä? Mulla on kolme lasta, nyt jo täysi-ikäisyyden kynnyksellä esikoinen ja nuorinkin yläkoulussa. Kyllä yhden käden sormilla on laskettavissa ne kerrat kun olen lasten kanssa leikkinyt. Ja tarkoitan nyt leikillä esim. jotain roolileikkiä, leikkimistä barbeilla tai autoilla jne. Mun kokemuksen mukaan siitä lapsen leikistä katoaa se aitous ja spontaanius kun aikuinen on siinä mukana. Ja pidän mielikuvituksen kehittymisen kannalta tärkeänä että lapsi oppii leikkimään myös yksin. Siis ihan itsekseen, ei edes kaverin kanssa. Meillä on lapset leikkineet tosi pitkään, ihan alakoulun loppuun saakka, eli ei mun leikkimättömyys ainakaan heidän leikkimisintoonsa ole vaikuttanut.

Tottakai ollaan pelattu niitä lautapeleja, pihapelejä ja tehty palapelejä. Mutta leikitty ei ole eikä tuosta mitään haittaa näyttäis olevan.

Mä leikin lasten kanssa siksi että se on hauskaa! :) Se on yksi mukava tapa viettää aikaa, olla lapsen kanssa, kuunnella häntä, ihmetellä sitä luovuutta ja mielikuvitusta, höpsötellä yhdessä. Kun lähden leikkiin mukaan, osoitan että arvostan heidän juttujaan, kuuntelen heitä - ja toisinaan kuulen / huomaan myös sellaisia asioita joita en välttämättä muuten tulisi huomanneeksi; vaikka asioita jotka lasta ehkä ahdistavat tai ovat muuten mielen päällä. Leikkiminen ehkäpä auttaa mua tuntemaan lapseni paremmin. Spontaaniuden katoamista en ole huomannut; mulla ei ole ollut tarvetta ottaa ohjia käsiini leikeissä vaan menen siinä virran mukana ja lapset pääasiassa keksii mitä tehdään.

Kyllä musta tuntuu että lapsille on tärkeää että mäkin välillä leikin heidän kanssaan, lähden heidänkin juttuihinsa mukaan. Leikin välillä myös naapurin lasten kanssa kun he meillä pyörivät ja tuntuvat kyllä tykkäävän, paljon. Ja disclaimer: En siis ryntää lastenhuoneeseen ja pakota lapsia leikkimään mun määräämiä juttuja tuntikausia joka ikinen kerta kun tulevat meille vaan osallistun sillöin tällöin. Leikkivät siis pääsääntöisesti keskenään. 

Barbeilla mäkään en välttämättä jaksais leikkiä, en leikkinyt niillä lapsenakaan. Meillä on enemmän kaikenlaisia fyysisiä juttuja ja kaikenlaista rakentelemista, keskusteluja, ajatusleikkejä jne.

Niin, eli sinäkään et ole näitä suorittaja-leikittäjiä joista oli puhe, vaan normaali vanhempi joka joskus leikkii, eikä ole mukana kaikessa barbi/autoleikissä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä kanssa vierastan tuota lasten kanssa leikkimistä! Siis toki touhuaminen kimpassa on tosi jees ja otetaan lasra mukaan arkihommiin ym, pihaillaan jne. Mutta että aikuinen leikkii jatkuvasti lapsen janssa autoilla, nukeilla ym. Jotenki oma ajatus on se että ne lelut on lapsella viihdykkeenä että jaksaa olla yksinäänkin ja muiden lasten kanssa ilman aikuisia!

On uuvuttavaa joutua roolileikkeihin esim kummilapsen kanssa. Ei kiinnosta enää. Olen leikkini leikkinyt lapsena. Tämä ei tarkoita sitä ettenkö muuten haluaisi olla lapsen kanssa, voin potkia palloakin ja käydä jätskillä tms. En vain ole hänen leikkikaverinsa vaan kummi.

Juuri tämä! Tässä on heilahtanut heiluri toiseen ääripäähän, ennenvanhaan vanhemmat teki aina töitä eikä tehneet lasten kanssa mitään kivaa, nyt ei muuta tehdäkään 24/7.

Ehkä just siksi on menty vähän liioitellusti toiseen ääripäähän :). Kun on huomattu ja tiedostetaan, mitä se teki meille se cvanhempien kiire ja poissaolevuus, oman elämän suorittaminen johon lapsi ei kuulunut. paljon kustannuksiahan siitä on yhteiskunnallekin tullut mielialalääkkeiden ja muiden vaivojen myötä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joo, hirveeksi suorittamiseksi mennyt viime vuosina, ensin itkettiin mediassa että vanhemmuus on hukassa kun kakarat on pomoja ja ollaan kurlingkivanhempia, se jatkuva vaahtoominen että pitää olla lapsentahtista, pitää olla perhepeti, kestovaipat, itsetehdyt luomusoseet, kaikenmaailman harrastukset jokaiselle päivälle, pitää olla hippiäiti, mutta kuitenkin lapsen tulevaa uraa ajatteleva tiikeriäiti. Maalaisjärki on unohtunut jonnekin.

Minä olen nykyäitien mielestä aivan järkyttävän laiska äiti, mutta ylläripylläri, mun esikoinen joka on jo aikuinen on aina pärjännyt ihan helkkarin hyvin, ja pärjää edelleen, ihan sai kaupan soseita, ei imetetty ku pari kuukautta ja oli muumivaipat, siihen aikaan ei vielä hössötetty, sanottiin että rakastava äiti on tarpeeksi hyvä omalle lapselleen. Lapsi on saanut harrastaa mitä haluaa, kuten minäkin aikoinaan, kouluun on menty ihan itsekseen kävellen tai pyörällä, lapsi on oppinut itsenäiseksi ja pärjääväksi. 

Ja tuo leikittäminen mua ihmetyttää, ei siinä ole mitään järkeä että äiti on lapsen leikkikaveri, lapsi leikkii joko itsekseen tai sisaruksen tai kaverin kanssa, ja äiti tekee kotityöt tai rentoutuu siinä samalla kun pitää lasta silmällä ettei mitään ihan hullua tee. Ei aikuista ihmistä ole tarkoitettu leikkimään, me aikuiset ollaan oltu lapsia ja leikitty leikkimme, se kuuluu siihen kehitysvaiheeseen, ja jos aikuinen menee sekaantumaan leikkeihin siinä ottaa lapselta pois sen vapauden käyttää mielikuvitustaan. Mun lapset esimerkiksi on erittäin verbaalisia ja nokkelia, eivät jää toiseksi missään tilanteessa, ovat saaneet vahdata piirrettyjä ja jopa pelata pelejä. On aina päiväkodissa ja koulussa kehuttu suurta sanavarastoa. Meillä jutellaan lasten kanssa kaikesta, eli ollaan läsnä, ilman että leikitetään ja laitetaan pelaamaan jotain lautapelejä mistä ne ei tykkää vaan sen takia että ne on kehittäviä.

Onko sun mielestä siis lasten kanssa leikkiminen ja lautapelien pelaaminen huonoja juttuja? Ja videoiden katselu ja tietokone/konsolipelien pelaaminen taas nimenomaan hyviä tapoja kasvattaa lapsia ja viettää aikaa?

Tätä mä just tarkotan! Kumpikaan ei ole turvallisuusriski lapselle, mut hirvee haloo, ettei vaan vahingossakaan tulis tehtyä helpoimman kautta. Ja sitten ollaan uupuneita lapsivapaan tarpeessa...

Niin siis mitä sinä tarkoitat? Pitäiskö sun mielestä kaikki aina tehdä helpoimman kautta? Vai että lasten kanssa ei pitäis ollenkaan leikkiä? Jos on niin uupunut ettei koskaan ikinä jaksa leikkiä lapsen kanssa, vois ulkopuolinen hoitoapu olla tarpeen. 

No just tätä mustavalkosuutta tarkotan. Tottakai pitää olla läsnä omille lapsilleen, mutta paras tehdä se itselle mahdollisimman luontaisella tavalla. Ei kukaan jaksa olla läsnä koko ajan, olisi hyvä voida ottaa sitä omaa aikaa myös lasten läsnä/hereillä ollessa. Öapset eivät mene rikki konsoleista tai ikäkaudelle sopivista tv ohjelmista, vaikka niitä käyttäisi "lapsenvahteina".

Se että lapset jätetään hengenvaaraan yksin hukkumaan ojaan tai toikkaroimaan tielle on sitten okkea ongelma.

No mut mehän ollaan ihan samoilla linjoilla. Ainoa vaan on tuo leikin tarpeellisuus / haitallisuus; mä en pidä ollenkaan huonona jos vanhempi leikkii lapsensa kanssa. Kannustaisin niitäkin vanhempia jotka ei leikkimisestä tykkää, edes joskus hiukan leikkimään. Se voi olla lapselle tosi tärkeää. :) Mut ei kaikkien tarvii leikkiä just tasan samaa määrää. 

No ei mun vanhemmat, appivanhemmat tai minä ja mies olla yhtään tuollaisia, kun nimenomaan rentoa ja huumori lentää. Mies varsinkin pössöilee lasten kanssa, poikien kanssa kilpaa näyttelevät toisilleen paljasta persettä ja sitten nauraa räkättävät, joskus mies leikkii poikien kanssa legoilla, mutta eipä siinä hommassa juuri isää tarvita, isä vaan suurimmaksi osaksi katsoo että jaa tämmösiä pojat rakentaa ja itse yrittää jotain surkeaa saada kokoon. Miksi ne vaihtoehdot on kokopäiväinen leikittäjä tai jäykkä jurottaja? Eikö voi vaan elää normaalisti? Lapset on normaaleja perheenjäseniä siinä kuin muutkin, omia persooniaan.[/quote]

Niinpä! Miksi mennään aina ääripäihin näissä?? En minäkään jurota, vaan olen normaali aikuinen. Korkeintaan jurottavat nuo vanhemmat jotka ovat väsyneitä leikkimisestä ja olettavat että minä VIERAANA otan leikitys ja viihdytysvastuun heidän lapsistaan.

Ja pikkasen kun yrität ojentaa tilannetta tyyliin "minäpä istahdan hetkeksi juttelemaan äidin kanssa", niin 5v aloittaa parkumisen "etkö sinä halua leikkiä minun kanssani" 😭. Yritän näihin todeta jotain "käy hakemassa värityskirja ja tehdään sitä vaikka tässä yhdessä samalla kun kysyn mitä äidille kuuluu". Tässä vaiheessa äiti vastaa pojalleen että "Pirjo tulee varmasti tosi mielellään kohta sun kanssa leikkimään". 😵

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joo, hirveeksi suorittamiseksi mennyt viime vuosina, ensin itkettiin mediassa että vanhemmuus on hukassa kun kakarat on pomoja ja ollaan kurlingkivanhempia, se jatkuva vaahtoominen että pitää olla lapsentahtista, pitää olla perhepeti, kestovaipat, itsetehdyt luomusoseet, kaikenmaailman harrastukset jokaiselle päivälle, pitää olla hippiäiti, mutta kuitenkin lapsen tulevaa uraa ajatteleva tiikeriäiti. Maalaisjärki on unohtunut jonnekin.

Minä olen nykyäitien mielestä aivan järkyttävän laiska äiti, mutta ylläripylläri, mun esikoinen joka on jo aikuinen on aina pärjännyt ihan helkkarin hyvin, ja pärjää edelleen, ihan sai kaupan soseita, ei imetetty ku pari kuukautta ja oli muumivaipat, siihen aikaan ei vielä hössötetty, sanottiin että rakastava äiti on tarpeeksi hyvä omalle lapselleen. Lapsi on saanut harrastaa mitä haluaa, kuten minäkin aikoinaan, kouluun on menty ihan itsekseen kävellen tai pyörällä, lapsi on oppinut itsenäiseksi ja pärjääväksi. 

Ja tuo leikittäminen mua ihmetyttää, ei siinä ole mitään järkeä että äiti on lapsen leikkikaveri, lapsi leikkii joko itsekseen tai sisaruksen tai kaverin kanssa, ja äiti tekee kotityöt tai rentoutuu siinä samalla kun pitää lasta silmällä ettei mitään ihan hullua tee. Ei aikuista ihmistä ole tarkoitettu leikkimään, me aikuiset ollaan oltu lapsia ja leikitty leikkimme, se kuuluu siihen kehitysvaiheeseen, ja jos aikuinen menee sekaantumaan leikkeihin siinä ottaa lapselta pois sen vapauden käyttää mielikuvitustaan. Mun lapset esimerkiksi on erittäin verbaalisia ja nokkelia, eivät jää toiseksi missään tilanteessa, ovat saaneet vahdata piirrettyjä ja jopa pelata pelejä. On aina päiväkodissa ja koulussa kehuttu suurta sanavarastoa. Meillä jutellaan lasten kanssa kaikesta, eli ollaan läsnä, ilman että leikitetään ja laitetaan pelaamaan jotain lautapelejä mistä ne ei tykkää vaan sen takia että ne on kehittäviä.

Muuten samaa mieltä, mutta kyllä se leikkiminen tekisi ihan aikuisillekin hyvää. Heittäytyminen ja se, että uskaltaa hölmöillä ilman kauheaa häpeää. Aikuisissa oli lapsena ihan älyttömän ahdistavaa ja käsittämätöntä sellainen ilottomuus, heittäytymishaluttomuus, kauhea häpeän pelko kaikesta tekemisestä, jäykkyys, vakavuus...pidin sedästäni todella paljon, joka hullutteli ja nauratti meitä lapsia. Sedän seurassa ei itsekään pelännyt niin paljoa, että mokaa jossain, koska hän ei ottanut elämää turhan vakavasti. Haluan olla lapsille samanlainen roolimalli, että elämän ei tarvitse mennä ilottomaksi ja vakavaksi, kun kasvaa aikuiseksi ja silti voi olla vastuullinen, hoitaa työnsä jne. Mutta luovuudesta, leikistä ja heittäytymisestä ei tarvitse luopua.

Mikään ei ole surullisempi näky, kuin aikuinen jurottaja, joka on hävittänyt kaiken persoonansa ja intonsa suorittamisen helvettiin...

Just näin :) täysin samaa mieltä. Leikin lasten kanssa silloin tällöin kun pyytävät. Olen hyvin lapsenmielinen, mielikuvituksellinen ja heittäydyn aidosti leikkiin. Ja aina on tosi hauskaa.

Niin, no sinä teet sitä vapaaehtoisesti joskus, ei niin kuinka nykyajan äidit kokee että pitää olla leikittäjänä päivät pääksytysten tai on huono äiti ja kasvattaja. Sitten itkevät täällä kun eivät jaksa leikkiä lähes koko hereilläoloaikaansa, kun kotityöt ja kaikki pitää tehdä.

Näinhän se on. Kaikki sympatiat äideille jotka kokevat riittämättömyyttä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joo, hirveeksi suorittamiseksi mennyt viime vuosina, ensin itkettiin mediassa että vanhemmuus on hukassa kun kakarat on pomoja ja ollaan kurlingkivanhempia, se jatkuva vaahtoominen että pitää olla lapsentahtista, pitää olla perhepeti, kestovaipat, itsetehdyt luomusoseet, kaikenmaailman harrastukset jokaiselle päivälle, pitää olla hippiäiti, mutta kuitenkin lapsen tulevaa uraa ajatteleva tiikeriäiti. Maalaisjärki on unohtunut jonnekin.

Minä olen nykyäitien mielestä aivan järkyttävän laiska äiti, mutta ylläripylläri, mun esikoinen joka on jo aikuinen on aina pärjännyt ihan helkkarin hyvin, ja pärjää edelleen, ihan sai kaupan soseita, ei imetetty ku pari kuukautta ja oli muumivaipat, siihen aikaan ei vielä hössötetty, sanottiin että rakastava äiti on tarpeeksi hyvä omalle lapselleen. Lapsi on saanut harrastaa mitä haluaa, kuten minäkin aikoinaan, kouluun on menty ihan itsekseen kävellen tai pyörällä, lapsi on oppinut itsenäiseksi ja pärjääväksi. 

Ja tuo leikittäminen mua ihmetyttää, ei siinä ole mitään järkeä että äiti on lapsen leikkikaveri, lapsi leikkii joko itsekseen tai sisaruksen tai kaverin kanssa, ja äiti tekee kotityöt tai rentoutuu siinä samalla kun pitää lasta silmällä ettei mitään ihan hullua tee. Ei aikuista ihmistä ole tarkoitettu leikkimään, me aikuiset ollaan oltu lapsia ja leikitty leikkimme, se kuuluu siihen kehitysvaiheeseen, ja jos aikuinen menee sekaantumaan leikkeihin siinä ottaa lapselta pois sen vapauden käyttää mielikuvitustaan. Mun lapset esimerkiksi on erittäin verbaalisia ja nokkelia, eivät jää toiseksi missään tilanteessa, ovat saaneet vahdata piirrettyjä ja jopa pelata pelejä. On aina päiväkodissa ja koulussa kehuttu suurta sanavarastoa. Meillä jutellaan lasten kanssa kaikesta, eli ollaan läsnä, ilman että leikitetään ja laitetaan pelaamaan jotain lautapelejä mistä ne ei tykkää vaan sen takia että ne on kehittäviä.

Onko sun mielestä siis lasten kanssa leikkiminen ja lautapelien pelaaminen huonoja juttuja? Ja videoiden katselu ja tietokone/konsolipelien pelaaminen taas nimenomaan hyviä tapoja kasvattaa lapsia ja viettää aikaa?

Jatkuva  vanhempien leikkiminen on huono juttu, lautapelejä saa lapset pelattua keskenäänkin jos haluavat, ilman että siitä vanhemmat tekee jonkun "kehittävän" jutun, lapset tekee sitä mikä on kivaa ja kulloinkin kiinnostaa. Se idea on, että vanhempikaan ei tee vastentahtoisesti suorittamalla asioita lapsen kanssa, vaan sitä tehdään mitä milloinkin on kiva tehdä ja mitä kerkii, ilman että siitä pitää stressata. Jos sulla on nyt joku kotityö kesken, tai sä oot töistä väsynyt ja haluat olla koneella tai lukea kirjaa, niin kyllä sen voi lapselle sanoa, että keksi nyt itse tekemistä, äiti ei nyt ehdi/jaksa, lapset ymmärtää sen kyllä ja keksii itse mitä tekee. Ja sama toisinpäin, jos lapsi haluaa katsoa piirrettyä, ei huvita tehdä muuta, niin saa katsoa, päiväkoti tai koulu käy jo työstä, lapsenkin pitää saada nollata, ilman että raahataan johonkin harrastukseen.

Minä en näe mitään pahaa siinä että saa katsoa piirrettyjä, nekin on usein opettavaisia, ja meillä ainakin lapset leikkii piirretyistä ja peleistä keksittyjä leikkejä. 

Ei kai lasten kanssa leikkiminen ja videot ole toisensa poissulkevia vaihtoehtoja? Hmmm, vaikka leikkiminen ois vanhemmalle tylsää, ei sitä mun mielestä pitäis ihan kokonaan kannattaisi silti jättää pois. Mun on kyllä oikeasti vähän vaikea ymmärtää että joku vanhempi ei koskaan haluaisi lapsensa kanssa leikkiä. :/ Tarkennan nyt vielä että tää ei nyt tarkoita sitä ettei vanhemmalla saisi ikinä olla omaa aikaa ja että lapsen kanssa pitäisi leikkiä ihan koko ajan.

Mutta miksi sen lapsen kanssa pitäisi leikkiä? Mulla on kolme lasta, nyt jo täysi-ikäisyyden kynnyksellä esikoinen ja nuorinkin yläkoulussa. Kyllä yhden käden sormilla on laskettavissa ne kerrat kun olen lasten kanssa leikkinyt. Ja tarkoitan nyt leikillä esim. jotain roolileikkiä, leikkimistä barbeilla tai autoilla jne. Mun kokemuksen mukaan siitä lapsen leikistä katoaa se aitous ja spontaanius kun aikuinen on siinä mukana. Ja pidän mielikuvituksen kehittymisen kannalta tärkeänä että lapsi oppii leikkimään myös yksin. Siis ihan itsekseen, ei edes kaverin kanssa. Meillä on lapset leikkineet tosi pitkään, ihan alakoulun loppuun saakka, eli ei mun leikkimättömyys ainakaan heidän leikkimisintoonsa ole vaikuttanut.

Tottakai ollaan pelattu niitä lautapeleja, pihapelejä ja tehty palapelejä. Mutta leikitty ei ole eikä tuosta mitään haittaa näyttäis olevan.

Mä leikin lasten kanssa siksi että se on hauskaa! :) Se on yksi mukava tapa viettää aikaa, olla lapsen kanssa, kuunnella häntä, ihmetellä sitä luovuutta ja mielikuvitusta, höpsötellä yhdessä. Kun lähden leikkiin mukaan, osoitan että arvostan heidän juttujaan, kuuntelen heitä - ja toisinaan kuulen / huomaan myös sellaisia asioita joita en välttämättä muuten tulisi huomanneeksi; vaikka asioita jotka lasta ehkä ahdistavat tai ovat muuten mielen päällä. Leikkiminen ehkäpä auttaa mua tuntemaan lapseni paremmin. Spontaaniuden katoamista en ole huomannut; mulla ei ole ollut tarvetta ottaa ohjia käsiini leikeissä vaan menen siinä virran mukana ja lapset pääasiassa keksii mitä tehdään.

Kyllä musta tuntuu että lapsille on tärkeää että mäkin välillä leikin heidän kanssaan, lähden heidänkin juttuihinsa mukaan. Leikin välillä myös naapurin lasten kanssa kun he meillä pyörivät ja tuntuvat kyllä tykkäävän, paljon. Ja disclaimer: En siis ryntää lastenhuoneeseen ja pakota lapsia leikkimään mun määräämiä juttuja tuntikausia joka ikinen kerta kun tulevat meille vaan osallistun sillöin tällöin. Leikkivät siis pääsääntöisesti keskenään. 

Barbeilla mäkään en välttämättä jaksais leikkiä, en leikkinyt niillä lapsenakaan. Meillä on enemmän kaikenlaisia fyysisiä juttuja ja kaikenlaista rakentelemista, keskusteluja, ajatusleikkejä jne.

Niin, eli sinäkään et ole näitä suorittaja-leikittäjiä joista oli puhe, vaan normaali vanhempi joka joskus leikkii, eikä ole mukana kaikessa barbi/autoleikissä.

Tässä keskustelussa on ollut vähän semmoinen henki että lasten kanssa leikkiminen ois ylipäätään jotenkin huono juttu ja tuhoisaa lapselle. En ole kyllä koskaan kuullut sellaisista vanhemmista jotka ihan jatkuvasti väkisin ja hampaat irvessä lastensa kanssa leikkisi. Useimmat tekee sitä siksi että se on kivaa / lapsi tykkää jos vanhempikin joskus osallistuu leikkiin. 

Vierailija kirjoitti:

JA vielä se, että nykyään kielletään isompien sisarusten lapsenlikkana olo, sitten ihmetellään kun ne ei mitään osaa kun oma lapsi tulee. Esimerkkinä nämä ohjelmat joissa ulkomaille au-pairiksi lähtee täysi-ikäisiä naisia joilla ei ole mitään kokemusta lastenhoidosta tai kodinhoidosta, sitten tulee heti äitiä ikävä.

Eikös ne ole kuitenkin vielä kovin nuoria ne lapsenlikat, teinejä miltei? Kyllä ne entisaikojenkin teiniäidit äitiä tarvitsi enemmän, kuin elämän koulineet. Lapsia oppii hoitamaan elämänkokemuksella. Jopa muiden aikuisten ja lemmikkien hoivaaminen valmentaa siihen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hesarissa oli juttua miten isovanhemmat uupuu ja päiväkodeissa valitetaan vanhemmista jotka tarvitsevat lomaa omista lapsistaan. Tietysti on hyvä, että nykyään ollaan lapsikeskeisiä mutta onko jo menty liian pitkälle, kun lasten hoidosta on tullut sellainen työ jota ei jaksa enää kukaan.

Silloin kun minä sain esikoiseni, niin jäi mieleen miten hesarissa joku lastenlääkri neuvoi, ettei otkevän vauvan luo niin kiire ole, etteilö äiti voisi juoda kahviaan kuumana loppuun. Nykyään kai kiidetää hysteerisenä hössöttämään joka inahdusta, ettei vaan lapsi traumatisoidu saati joku ulkopuolinen ehdi - hui kamala - mulkaista kohti.

Useamman lapsen äitinä olen huomannut sen, että tasa-painoisimmat ja iloisimmat lapset kehkeytyy niistä, . Niin syntyy lahjakkaita ihastuttavia unelmalapsia. Lapset, joiden kohdalla näin ei ole päästy toimimaan, eivät ole niin positiivisia ja tasapainoisia.

Höpö höpö! Rajansa silläkin, ensimmäiset kuukaudet menee aika tavalla symbioosissa, mutta pidemmän päälle se on haitallista jos lapsi ei pääse normaalisti eriytymään omaksi itsekseen.

Ensimmäisistä kuukausista eli vauvoisthan tuossa juuri puhuttiinkin! Vauvojen itkuun on syytä vastata heti. Mistä oikein luulit puhuttavan? Siitäkö, että taaperoille pitäisi antaa kaikki, kun  uhmassaan alkavat kokeilemaan saako?

"jotka saavat jo synnytyslaitoksella olla äidin rinnalla ja siitä eteenpäin kotona, joiden jokaiseen risaukseen vastataan heti ja myönteisesti" Eipä tuossa sanota että se joskus loppuisi.

Aloituskommentissa jo puhuttiin vauvoista. Koko idea oli vauvojen hoitaminen tuossa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joo, hirveeksi suorittamiseksi mennyt viime vuosina, ensin itkettiin mediassa että vanhemmuus on hukassa kun kakarat on pomoja ja ollaan kurlingkivanhempia, se jatkuva vaahtoominen että pitää olla lapsentahtista, pitää olla perhepeti, kestovaipat, itsetehdyt luomusoseet, kaikenmaailman harrastukset jokaiselle päivälle, pitää olla hippiäiti, mutta kuitenkin lapsen tulevaa uraa ajatteleva tiikeriäiti. Maalaisjärki on unohtunut jonnekin.

Minä olen nykyäitien mielestä aivan järkyttävän laiska äiti, mutta ylläripylläri, mun esikoinen joka on jo aikuinen on aina pärjännyt ihan helkkarin hyvin, ja pärjää edelleen, ihan sai kaupan soseita, ei imetetty ku pari kuukautta ja oli muumivaipat, siihen aikaan ei vielä hössötetty, sanottiin että rakastava äiti on tarpeeksi hyvä omalle lapselleen. Lapsi on saanut harrastaa mitä haluaa, kuten minäkin aikoinaan, kouluun on menty ihan itsekseen kävellen tai pyörällä, lapsi on oppinut itsenäiseksi ja pärjääväksi. 

Ja tuo leikittäminen mua ihmetyttää, ei siinä ole mitään järkeä että äiti on lapsen leikkikaveri, lapsi leikkii joko itsekseen tai sisaruksen tai kaverin kanssa, ja äiti tekee kotityöt tai rentoutuu siinä samalla kun pitää lasta silmällä ettei mitään ihan hullua tee. Ei aikuista ihmistä ole tarkoitettu leikkimään, me aikuiset ollaan oltu lapsia ja leikitty leikkimme, se kuuluu siihen kehitysvaiheeseen, ja jos aikuinen menee sekaantumaan leikkeihin siinä ottaa lapselta pois sen vapauden käyttää mielikuvitustaan. Mun lapset esimerkiksi on erittäin verbaalisia ja nokkelia, eivät jää toiseksi missään tilanteessa, ovat saaneet vahdata piirrettyjä ja jopa pelata pelejä. On aina päiväkodissa ja koulussa kehuttu suurta sanavarastoa. Meillä jutellaan lasten kanssa kaikesta, eli ollaan läsnä, ilman että leikitetään ja laitetaan pelaamaan jotain lautapelejä mistä ne ei tykkää vaan sen takia että ne on kehittäviä.

Onko sun mielestä siis lasten kanssa leikkiminen ja lautapelien pelaaminen huonoja juttuja? Ja videoiden katselu ja tietokone/konsolipelien pelaaminen taas nimenomaan hyviä tapoja kasvattaa lapsia ja viettää aikaa?

Tätä mä just tarkotan! Kumpikaan ei ole turvallisuusriski lapselle, mut hirvee haloo, ettei vaan vahingossakaan tulis tehtyä helpoimman kautta. Ja sitten ollaan uupuneita lapsivapaan tarpeessa...

Niin siis mitä sinä tarkoitat? Pitäiskö sun mielestä kaikki aina tehdä helpoimman kautta? Vai että lasten kanssa ei pitäis ollenkaan leikkiä? Jos on niin uupunut ettei koskaan ikinä jaksa leikkiä lapsen kanssa, vois ulkopuolinen hoitoapu olla tarpeen. 

No just tätä mustavalkosuutta tarkotan. Tottakai pitää olla läsnä omille lapsilleen, mutta paras tehdä se itselle mahdollisimman luontaisella tavalla. Ei kukaan jaksa olla läsnä koko ajan, olisi hyvä voida ottaa sitä omaa aikaa myös lasten läsnä/hereillä ollessa. Öapset eivät mene rikki konsoleista tai ikäkaudelle sopivista tv ohjelmista, vaikka niitä käyttäisi "lapsenvahteina".

Se että lapset jätetään hengenvaaraan yksin hukkumaan ojaan tai toikkaroimaan tielle on sitten okkea ongelma.

No mut mehän ollaan ihan samoilla linjoilla. Ainoa vaan on tuo leikin tarpeellisuus / haitallisuus; mä en pidä ollenkaan huonona jos vanhempi leikkii lapsensa kanssa. Kannustaisin niitäkin vanhempia jotka ei leikkimisestä tykkää, edes joskus hiukan leikkimään. Se voi olla lapselle tosi tärkeää. :) Mut ei kaikkien tarvii leikkiä just tasan samaa määrää. 

Lapsen kanssa juttelu ja muu tekeminen, esim. kävely kauppaan tai koti- ja pihatyöt, ne ajaa kyllä samaa asiaa. Lapsi tarvitsee tulla huomatuksi ja kuulluksi. Tärkeintä on vuorovaikutus.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joo, hirveeksi suorittamiseksi mennyt viime vuosina, ensin itkettiin mediassa että vanhemmuus on hukassa kun kakarat on pomoja ja ollaan kurlingkivanhempia, se jatkuva vaahtoominen että pitää olla lapsentahtista, pitää olla perhepeti, kestovaipat, itsetehdyt luomusoseet, kaikenmaailman harrastukset jokaiselle päivälle, pitää olla hippiäiti, mutta kuitenkin lapsen tulevaa uraa ajatteleva tiikeriäiti. Maalaisjärki on unohtunut jonnekin.

Minä olen nykyäitien mielestä aivan järkyttävän laiska äiti, mutta ylläripylläri, mun esikoinen joka on jo aikuinen on aina pärjännyt ihan helkkarin hyvin, ja pärjää edelleen, ihan sai kaupan soseita, ei imetetty ku pari kuukautta ja oli muumivaipat, siihen aikaan ei vielä hössötetty, sanottiin että rakastava äiti on tarpeeksi hyvä omalle lapselleen. Lapsi on saanut harrastaa mitä haluaa, kuten minäkin aikoinaan, kouluun on menty ihan itsekseen kävellen tai pyörällä, lapsi on oppinut itsenäiseksi ja pärjääväksi. 

Ja tuo leikittäminen mua ihmetyttää, ei siinä ole mitään järkeä että äiti on lapsen leikkikaveri, lapsi leikkii joko itsekseen tai sisaruksen tai kaverin kanssa, ja äiti tekee kotityöt tai rentoutuu siinä samalla kun pitää lasta silmällä ettei mitään ihan hullua tee. Ei aikuista ihmistä ole tarkoitettu leikkimään, me aikuiset ollaan oltu lapsia ja leikitty leikkimme, se kuuluu siihen kehitysvaiheeseen, ja jos aikuinen menee sekaantumaan leikkeihin siinä ottaa lapselta pois sen vapauden käyttää mielikuvitustaan. Mun lapset esimerkiksi on erittäin verbaalisia ja nokkelia, eivät jää toiseksi missään tilanteessa, ovat saaneet vahdata piirrettyjä ja jopa pelata pelejä. On aina päiväkodissa ja koulussa kehuttu suurta sanavarastoa. Meillä jutellaan lasten kanssa kaikesta, eli ollaan läsnä, ilman että leikitetään ja laitetaan pelaamaan jotain lautapelejä mistä ne ei tykkää vaan sen takia että ne on kehittäviä.

Onko sun mielestä siis lasten kanssa leikkiminen ja lautapelien pelaaminen huonoja juttuja? Ja videoiden katselu ja tietokone/konsolipelien pelaaminen taas nimenomaan hyviä tapoja kasvattaa lapsia ja viettää aikaa?

Tätä mä just tarkotan! Kumpikaan ei ole turvallisuusriski lapselle, mut hirvee haloo, ettei vaan vahingossakaan tulis tehtyä helpoimman kautta. Ja sitten ollaan uupuneita lapsivapaan tarpeessa...

Niin siis mitä sinä tarkoitat? Pitäiskö sun mielestä kaikki aina tehdä helpoimman kautta? Vai että lasten kanssa ei pitäis ollenkaan leikkiä? Jos on niin uupunut ettei koskaan ikinä jaksa leikkiä lapsen kanssa, vois ulkopuolinen hoitoapu olla tarpeen. 

No just tätä mustavalkosuutta tarkotan. Tottakai pitää olla läsnä omille lapsilleen, mutta paras tehdä se itselle mahdollisimman luontaisella tavalla. Ei kukaan jaksa olla läsnä koko ajan, olisi hyvä voida ottaa sitä omaa aikaa myös lasten läsnä/hereillä ollessa. Öapset eivät mene rikki konsoleista tai ikäkaudelle sopivista tv ohjelmista, vaikka niitä käyttäisi "lapsenvahteina".

Se että lapset jätetään hengenvaaraan yksin hukkumaan ojaan tai toikkaroimaan tielle on sitten okkea ongelma.

No mut mehän ollaan ihan samoilla linjoilla. Ainoa vaan on tuo leikin tarpeellisuus / haitallisuus; mä en pidä ollenkaan huonona jos vanhempi leikkii lapsensa kanssa. Kannustaisin niitäkin vanhempia jotka ei leikkimisestä tykkää, edes joskus hiukan leikkimään. Se voi olla lapselle tosi tärkeää. :) Mut ei kaikkien tarvii leikkiä just tasan samaa määrää. 

Lapsen kanssa juttelu ja muu tekeminen, esim. kävely kauppaan tai koti- ja pihatyöt, ne ajaa kyllä samaa asiaa. Lapsi tarvitsee tulla huomatuksi ja kuulluksi. Tärkeintä on vuorovaikutus.

Osin olen samaa mieltä. Lapsen ottaminen mukaan niihin omiin juttuihin on tietty tärkeää myös ja ilman muuta siinäkin tulee vuorovaikutusta. Ja lapsi voi tuntea itsensä kovinkin tärkeäksi ja tarpeelliseksi pihaa haravoidessaan. :) Mä silti pidän itse ainakin meille tärkeänä sitä että joskus tehdään jotain lapsen ehdoilla ja tämä toteutuu luontevasti just leikeissä missä lapsi on se joka hommaa vetää ja ohjaa. :) (Huom! Joskus! Ei aina ja koko ajan!)

Tässä keskustelussa on ollut vähän semmoinen henki että lasten kanssa leikkiminen ois ylipäätään jotenkin huono juttu ja tuhoisaa lapselle. En ole kyllä koskaan kuullut sellaisista vanhemmista jotka ihan jatkuvasti väkisin ja hampaat irvessä lastensa kanssa leikkisi. Useimmat tekee sitä siksi että se on kivaa / lapsi tykkää jos vanhempikin joskus osallistuu leikkiin. [/quote]

Minä taas ymmärsin kokoajan niin että kaikki "normaalit" vanhemmat leikkivät jonkin verran / viettävät aikaa lastensa kanssa ja nimenomaa joillakin se menee yli ja viihdyttävät koko ajan ettei lapsi "joudu" olemaan yksin. tällöin ei mielikuvitus kehity. Ja kaiken huippuna nämä jotka olettavat muidenkin aikuisten olevan heidän lapsiensa leikkikavereita, oli kummeja tai ei.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joo, hirveeksi suorittamiseksi mennyt viime vuosina, ensin itkettiin mediassa että vanhemmuus on hukassa kun kakarat on pomoja ja ollaan kurlingkivanhempia, se jatkuva vaahtoominen että pitää olla lapsentahtista, pitää olla perhepeti, kestovaipat, itsetehdyt luomusoseet, kaikenmaailman harrastukset jokaiselle päivälle, pitää olla hippiäiti, mutta kuitenkin lapsen tulevaa uraa ajatteleva tiikeriäiti. Maalaisjärki on unohtunut jonnekin.

Minä olen nykyäitien mielestä aivan järkyttävän laiska äiti, mutta ylläripylläri, mun esikoinen joka on jo aikuinen on aina pärjännyt ihan helkkarin hyvin, ja pärjää edelleen, ihan sai kaupan soseita, ei imetetty ku pari kuukautta ja oli muumivaipat, siihen aikaan ei vielä hössötetty, sanottiin että rakastava äiti on tarpeeksi hyvä omalle lapselleen. Lapsi on saanut harrastaa mitä haluaa, kuten minäkin aikoinaan, kouluun on menty ihan itsekseen kävellen tai pyörällä, lapsi on oppinut itsenäiseksi ja pärjääväksi. 

Ja tuo leikittäminen mua ihmetyttää, ei siinä ole mitään järkeä että äiti on lapsen leikkikaveri, lapsi leikkii joko itsekseen tai sisaruksen tai kaverin kanssa, ja äiti tekee kotityöt tai rentoutuu siinä samalla kun pitää lasta silmällä ettei mitään ihan hullua tee. Ei aikuista ihmistä ole tarkoitettu leikkimään, me aikuiset ollaan oltu lapsia ja leikitty leikkimme, se kuuluu siihen kehitysvaiheeseen, ja jos aikuinen menee sekaantumaan leikkeihin siinä ottaa lapselta pois sen vapauden käyttää mielikuvitustaan. Mun lapset esimerkiksi on erittäin verbaalisia ja nokkelia, eivät jää toiseksi missään tilanteessa, ovat saaneet vahdata piirrettyjä ja jopa pelata pelejä. On aina päiväkodissa ja koulussa kehuttu suurta sanavarastoa. Meillä jutellaan lasten kanssa kaikesta, eli ollaan läsnä, ilman että leikitetään ja laitetaan pelaamaan jotain lautapelejä mistä ne ei tykkää vaan sen takia että ne on kehittäviä.

Muuten samaa mieltä, mutta kyllä se leikkiminen tekisi ihan aikuisillekin hyvää. Heittäytyminen ja se, että uskaltaa hölmöillä ilman kauheaa häpeää. Aikuisissa oli lapsena ihan älyttömän ahdistavaa ja käsittämätöntä sellainen ilottomuus, heittäytymishaluttomuus, kauhea häpeän pelko kaikesta tekemisestä, jäykkyys, vakavuus...pidin sedästäni todella paljon, joka hullutteli ja nauratti meitä lapsia. Sedän seurassa ei itsekään pelännyt niin paljoa, että mokaa jossain, koska hän ei ottanut elämää turhan vakavasti. Haluan olla lapsille samanlainen roolimalli, että elämän ei tarvitse mennä ilottomaksi ja vakavaksi, kun kasvaa aikuiseksi ja silti voi olla vastuullinen, hoitaa työnsä jne. Mutta luovuudesta, leikistä ja heittäytymisestä ei tarvitse luopua.

Mikään ei ole surullisempi näky, kuin aikuinen jurottaja, joka on hävittänyt kaiken persoonansa ja intonsa suorittamisen helvettiin...

Just näin :) täysin samaa mieltä. Leikin lasten kanssa silloin tällöin kun pyytävät. Olen hyvin lapsenmielinen, mielikuvituksellinen ja heittäydyn aidosti leikkiin. Ja aina on tosi hauskaa.

Niin, no sinä teet sitä vapaaehtoisesti joskus, ei niin kuinka nykyajan äidit kokee että pitää olla leikittäjänä päivät pääksytysten tai on huono äiti ja kasvattaja. Sitten itkevät täällä kun eivät jaksa leikkiä lähes koko hereilläoloaikaansa, kun kotityöt ja kaikki pitää tehdä.

Toi leikkimättömyys ei varmaankaan ole se mistä äidit eniten kokee huonoa omaatuntoa. Mä en ainakaan ole missään törmännyt siihen että kovasti keskusteltais siitä että ois ongelma kun nykyajan vanhemmat ei ihan jatkuvasti leiki lastensa kanssa aamusta iltaan. Ei tuossakaan tarvii mennä ääripäihin. Lasten leikkeihin osallistuminen silloin tällöin on ihan jees. 

Minä tunnen valitettavasti yhden lapsen joka ei osaa enää leikkiä muiden lasten kanssa eikä tahdokaan, kun vanhemmat ja isovanhemmat ovat leikkineet koko 4v ajan lapsen ehdoilla. Aikuiset leikkivät lapsen säännöillä, toiset lapset eivät... joskus nähnyt kun lapsi antaa ohjeita miten isän tulisi leikkiä esim palikoilla ja itse katsoo vieressä vain ja ohjailee.

Vierailija kirjoitti:

Minä tunnen valitettavasti yhden lapsen joka ei osaa enää leikkiä muiden lasten kanssa eikä tahdokaan, kun vanhemmat ja isovanhemmat ovat leikkineet koko 4v ajan lapsen ehdoilla. Aikuiset leikkivät lapsen säännöillä, toiset lapset eivät... joskus nähnyt kun lapsi antaa ohjeita miten isän tulisi leikkiä esim palikoilla ja itse katsoo vieressä vain ja ohjailee.

Onko tällä lapsella ollut mahdollisuus leikkiä muden lasten kanssa? Ts. onko ollut esim. päivähoidossa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä tunnen valitettavasti yhden lapsen joka ei osaa enää leikkiä muiden lasten kanssa eikä tahdokaan, kun vanhemmat ja isovanhemmat ovat leikkineet koko 4v ajan lapsen ehdoilla. Aikuiset leikkivät lapsen säännöillä, toiset lapset eivät... joskus nähnyt kun lapsi antaa ohjeita miten isän tulisi leikkiä esim palikoilla ja itse katsoo vieressä vain ja ohjailee.

Onko tällä lapsella ollut mahdollisuus leikkiä muden lasten kanssa? Ts. onko ollut esim. päivähoidossa?

On päiväkodissa, eikä leiki sielläkään muiden lasten kanssa. On yksin tai seuraa työntekijöitä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joo, hirveeksi suorittamiseksi mennyt viime vuosina, ensin itkettiin mediassa että vanhemmuus on hukassa kun kakarat on pomoja ja ollaan kurlingkivanhempia, se jatkuva vaahtoominen että pitää olla lapsentahtista, pitää olla perhepeti, kestovaipat, itsetehdyt luomusoseet, kaikenmaailman harrastukset jokaiselle päivälle, pitää olla hippiäiti, mutta kuitenkin lapsen tulevaa uraa ajatteleva tiikeriäiti. Maalaisjärki on unohtunut jonnekin.

Minä olen nykyäitien mielestä aivan järkyttävän laiska äiti, mutta ylläripylläri, mun esikoinen joka on jo aikuinen on aina pärjännyt ihan helkkarin hyvin, ja pärjää edelleen, ihan sai kaupan soseita, ei imetetty ku pari kuukautta ja oli muumivaipat, siihen aikaan ei vielä hössötetty, sanottiin että rakastava äiti on tarpeeksi hyvä omalle lapselleen. Lapsi on saanut harrastaa mitä haluaa, kuten minäkin aikoinaan, kouluun on menty ihan itsekseen kävellen tai pyörällä, lapsi on oppinut itsenäiseksi ja pärjääväksi. 

Ja tuo leikittäminen mua ihmetyttää, ei siinä ole mitään järkeä että äiti on lapsen leikkikaveri, lapsi leikkii joko itsekseen tai sisaruksen tai kaverin kanssa, ja äiti tekee kotityöt tai rentoutuu siinä samalla kun pitää lasta silmällä ettei mitään ihan hullua tee. Ei aikuista ihmistä ole tarkoitettu leikkimään, me aikuiset ollaan oltu lapsia ja leikitty leikkimme, se kuuluu siihen kehitysvaiheeseen, ja jos aikuinen menee sekaantumaan leikkeihin siinä ottaa lapselta pois sen vapauden käyttää mielikuvitustaan. Mun lapset esimerkiksi on erittäin verbaalisia ja nokkelia, eivät jää toiseksi missään tilanteessa, ovat saaneet vahdata piirrettyjä ja jopa pelata pelejä. On aina päiväkodissa ja koulussa kehuttu suurta sanavarastoa. Meillä jutellaan lasten kanssa kaikesta, eli ollaan läsnä, ilman että leikitetään ja laitetaan pelaamaan jotain lautapelejä mistä ne ei tykkää vaan sen takia että ne on kehittäviä.

Onko sun mielestä siis lasten kanssa leikkiminen ja lautapelien pelaaminen huonoja juttuja? Ja videoiden katselu ja tietokone/konsolipelien pelaaminen taas nimenomaan hyviä tapoja kasvattaa lapsia ja viettää aikaa?

Jatkuva  vanhempien leikkiminen on huono juttu, lautapelejä saa lapset pelattua keskenäänkin jos haluavat, ilman että siitä vanhemmat tekee jonkun "kehittävän" jutun, lapset tekee sitä mikä on kivaa ja kulloinkin kiinnostaa. Se idea on, että vanhempikaan ei tee vastentahtoisesti suorittamalla asioita lapsen kanssa, vaan sitä tehdään mitä milloinkin on kiva tehdä ja mitä kerkii, ilman että siitä pitää stressata. Jos sulla on nyt joku kotityö kesken, tai sä oot töistä väsynyt ja haluat olla koneella tai lukea kirjaa, niin kyllä sen voi lapselle sanoa, että keksi nyt itse tekemistä, äiti ei nyt ehdi/jaksa, lapset ymmärtää sen kyllä ja keksii itse mitä tekee. Ja sama toisinpäin, jos lapsi haluaa katsoa piirrettyä, ei huvita tehdä muuta, niin saa katsoa, päiväkoti tai koulu käy jo työstä, lapsenkin pitää saada nollata, ilman että raahataan johonkin harrastukseen.

Minä en näe mitään pahaa siinä että saa katsoa piirrettyjä, nekin on usein opettavaisia, ja meillä ainakin lapset leikkii piirretyistä ja peleistä keksittyjä leikkejä. 

Ei kai lasten kanssa leikkiminen ja videot ole toisensa poissulkevia vaihtoehtoja? Hmmm, vaikka leikkiminen ois vanhemmalle tylsää, ei sitä mun mielestä pitäis ihan kokonaan kannattaisi silti jättää pois. Mun on kyllä oikeasti vähän vaikea ymmärtää että joku vanhempi ei koskaan haluaisi lapsensa kanssa leikkiä. :/ Tarkennan nyt vielä että tää ei nyt tarkoita sitä ettei vanhemmalla saisi ikinä olla omaa aikaa ja että lapsen kanssa pitäisi leikkiä ihan koko ajan.

Mutta miksi sen lapsen kanssa pitäisi leikkiä? Mulla on kolme lasta, nyt jo täysi-ikäisyyden kynnyksellä esikoinen ja nuorinkin yläkoulussa. Kyllä yhden käden sormilla on laskettavissa ne kerrat kun olen lasten kanssa leikkinyt. Ja tarkoitan nyt leikillä esim. jotain roolileikkiä, leikkimistä barbeilla tai autoilla jne. Mun kokemuksen mukaan siitä lapsen leikistä katoaa se aitous ja spontaanius kun aikuinen on siinä mukana. Ja pidän mielikuvituksen kehittymisen kannalta tärkeänä että lapsi oppii leikkimään myös yksin. Siis ihan itsekseen, ei edes kaverin kanssa. Meillä on lapset leikkineet tosi pitkään, ihan alakoulun loppuun saakka, eli ei mun leikkimättömyys ainakaan heidän leikkimisintoonsa ole vaikuttanut.

Tottakai ollaan pelattu niitä lautapeleja, pihapelejä ja tehty palapelejä. Mutta leikitty ei ole eikä tuosta mitään haittaa näyttäis olevan.

Mä leikin lasten kanssa siksi että se on hauskaa! :) Se on yksi mukava tapa viettää aikaa, olla lapsen kanssa, kuunnella häntä, ihmetellä sitä luovuutta ja mielikuvitusta, höpsötellä yhdessä. Kun lähden leikkiin mukaan, osoitan että arvostan heidän juttujaan, kuuntelen heitä - ja toisinaan kuulen / huomaan myös sellaisia asioita joita en välttämättä muuten tulisi huomanneeksi; vaikka asioita jotka lasta ehkä ahdistavat tai ovat muuten mielen päällä. Leikkiminen ehkäpä auttaa mua tuntemaan lapseni paremmin. Spontaaniuden katoamista en ole huomannut; mulla ei ole ollut tarvetta ottaa ohjia käsiini leikeissä vaan menen siinä virran mukana ja lapset pääasiassa keksii mitä tehdään.

Kyllä musta tuntuu että lapsille on tärkeää että mäkin välillä leikin heidän kanssaan, lähden heidänkin juttuihinsa mukaan. Leikin välillä myös naapurin lasten kanssa kun he meillä pyörivät ja tuntuvat kyllä tykkäävän, paljon. Ja disclaimer: En siis ryntää lastenhuoneeseen ja pakota lapsia leikkimään mun määräämiä juttuja tuntikausia joka ikinen kerta kun tulevat meille vaan osallistun sillöin tällöin. Leikkivät siis pääsääntöisesti keskenään. 

Barbeilla mäkään en välttämättä jaksais leikkiä, en leikkinyt niillä lapsenakaan. Meillä on enemmän kaikenlaisia fyysisiä juttuja ja kaikenlaista rakentelemista, keskusteluja, ajatusleikkejä jne.

Niin, eli sinäkään et ole näitä suorittaja-leikittäjiä joista oli puhe, vaan normaali vanhempi joka joskus leikkii, eikä ole mukana kaikessa barbi/autoleikissä.

Tässä keskustelussa on ollut vähän semmoinen henki että lasten kanssa leikkiminen ois ylipäätään jotenkin huono juttu ja tuhoisaa lapselle. En ole kyllä koskaan kuullut sellaisista vanhemmista jotka ihan jatkuvasti väkisin ja hampaat irvessä lastensa kanssa leikkisi. Useimmat tekee sitä siksi että se on kivaa / lapsi tykkää jos vanhempikin joskus osallistuu leikkiin. 

No tää leikkiminen on ollut esimerkki uudesta vastuusta vanhemmille, sellanen mitä selkeesti ei odotettu ennen. Eikä leikkimisessä ole mitään pahaa, mutta jotenkin tää lastenhoito on paisunut sellaiseksi elämäntehtäväksi, ettei mihinkään muuhun jää aikaa. Ja toisaalta sellaista omistautumista ei voi vaatia kuin vanhemmilta, joten isovanhemmat ja muut mahdolliset hoitajat tipahtelevat vähitellen pois ja vanhemmat jäävät entistä enemmän yksin lapsikeskeiseen suoritusoravanpyörään. Jotain on mennyt pieleen, jos lastenhoidosta on tullut niin mahdottoman rankkaa, ettei niitä lapsia edes uskalla hankkia, jos yhtään mitään muuta elämältä haluaa.