Lue keskustelun säännöt.
Onko lastenhoidosta tehty liian vaikeaa?
22.05.2016 |
Hesarissa oli juttua miten isovanhemmat uupuu ja päiväkodeissa valitetaan vanhemmista jotka tarvitsevat lomaa omista lapsistaan. Tietysti on hyvä, että nykyään ollaan lapsikeskeisiä mutta onko jo menty liian pitkälle, kun lasten hoidosta on tullut sellainen työ jota ei jaksa enää kukaan.
Silloin kun minä sain esikoiseni, niin jäi mieleen miten hesarissa joku lastenlääkri neuvoi, ettei otkevän vauvan luo niin kiire ole, etteilö äiti voisi juoda kahviaan kuumana loppuun. Nykyään kai kiidetää hysteerisenä hössöttämään joka inahdusta, ettei vaan lapsi traumatisoidu saati joku ulkopuolinen ehdi - hui kamala - mulkaista kohti.
Kommentit (141)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joo, hirveeksi suorittamiseksi mennyt viime vuosina, ensin itkettiin mediassa että vanhemmuus on hukassa kun kakarat on pomoja ja ollaan kurlingkivanhempia, se jatkuva vaahtoominen että pitää olla lapsentahtista, pitää olla perhepeti, kestovaipat, itsetehdyt luomusoseet, kaikenmaailman harrastukset jokaiselle päivälle, pitää olla hippiäiti, mutta kuitenkin lapsen tulevaa uraa ajatteleva tiikeriäiti. Maalaisjärki on unohtunut jonnekin.
Minä olen nykyäitien mielestä aivan järkyttävän laiska äiti, mutta ylläripylläri, mun esikoinen joka on jo aikuinen on aina pärjännyt ihan helkkarin hyvin, ja pärjää edelleen, ihan sai kaupan soseita, ei imetetty ku pari kuukautta ja oli muumivaipat, siihen aikaan ei vielä hössötetty, sanottiin että rakastava äiti on tarpeeksi hyvä omalle lapselleen. Lapsi on saanut harrastaa mitä haluaa, kuten minäkin aikoinaan, kouluun on menty ihan itsekseen kävellen tai pyörällä, lapsi on oppinut itsenäiseksi ja pärjääväksi.
Ja tuo leikittäminen mua ihmetyttää, ei siinä ole mitään järkeä että äiti on lapsen leikkikaveri, lapsi leikkii joko itsekseen tai sisaruksen tai kaverin kanssa, ja äiti tekee kotityöt tai rentoutuu siinä samalla kun pitää lasta silmällä ettei mitään ihan hullua tee. Ei aikuista ihmistä ole tarkoitettu leikkimään, me aikuiset ollaan oltu lapsia ja leikitty leikkimme, se kuuluu siihen kehitysvaiheeseen, ja jos aikuinen menee sekaantumaan leikkeihin siinä ottaa lapselta pois sen vapauden käyttää mielikuvitustaan. Mun lapset esimerkiksi on erittäin verbaalisia ja nokkelia, eivät jää toiseksi missään tilanteessa, ovat saaneet vahdata piirrettyjä ja jopa pelata pelejä. On aina päiväkodissa ja koulussa kehuttu suurta sanavarastoa. Meillä jutellaan lasten kanssa kaikesta, eli ollaan läsnä, ilman että leikitetään ja laitetaan pelaamaan jotain lautapelejä mistä ne ei tykkää vaan sen takia että ne on kehittäviä.
Onko sun mielestä siis lasten kanssa leikkiminen ja lautapelien pelaaminen huonoja juttuja? Ja videoiden katselu ja tietokone/konsolipelien pelaaminen taas nimenomaan hyviä tapoja kasvattaa lapsia ja viettää aikaa?
Tätä mä just tarkotan! Kumpikaan ei ole turvallisuusriski lapselle, mut hirvee haloo, ettei vaan vahingossakaan tulis tehtyä helpoimman kautta. Ja sitten ollaan uupuneita lapsivapaan tarpeessa...
Niin siis mitä sinä tarkoitat? Pitäiskö sun mielestä kaikki aina tehdä helpoimman kautta? Vai että lasten kanssa ei pitäis ollenkaan leikkiä? Jos on niin uupunut ettei koskaan ikinä jaksa leikkiä lapsen kanssa, vois ulkopuolinen hoitoapu olla tarpeen.
Jos todellakin on jostain niin uupunut, niin kyllä, pitäisi mennä sen aikaa helpoimman kautta kun väsymys helpottaa, ja todellakin hommata apua, eikä väkisin suorittaa sitä leikittämistä ja muuta. Lapset leikkivät luonnostaan, ei siinä aikuista tarvita yhtään. Minä olen siis tuo eka, en tuo joka sanoi ettei kumpikaan ole turvallisuusriski lapselle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Joo, hirveeksi suorittamiseksi mennyt viime vuosina, ensin itkettiin mediassa että vanhemmuus on hukassa kun kakarat on pomoja ja ollaan kurlingkivanhempia, se jatkuva vaahtoominen että pitää olla lapsentahtista, pitää olla perhepeti, kestovaipat, itsetehdyt luomusoseet, kaikenmaailman harrastukset jokaiselle päivälle, pitää olla hippiäiti, mutta kuitenkin lapsen tulevaa uraa ajatteleva tiikeriäiti. Maalaisjärki on unohtunut jonnekin.
Minä olen nykyäitien mielestä aivan järkyttävän laiska äiti, mutta ylläripylläri, mun esikoinen joka on jo aikuinen on aina pärjännyt ihan helkkarin hyvin, ja pärjää edelleen, ihan sai kaupan soseita, ei imetetty ku pari kuukautta ja oli muumivaipat, siihen aikaan ei vielä hössötetty, sanottiin että rakastava äiti on tarpeeksi hyvä omalle lapselleen. Lapsi on saanut harrastaa mitä haluaa, kuten minäkin aikoinaan, kouluun on menty ihan itsekseen kävellen tai pyörällä, lapsi on oppinut itsenäiseksi ja pärjääväksi.
Ja tuo leikittäminen mua ihmetyttää, ei siinä ole mitään järkeä että äiti on lapsen leikkikaveri, lapsi leikkii joko itsekseen tai sisaruksen tai kaverin kanssa, ja äiti tekee kotityöt tai rentoutuu siinä samalla kun pitää lasta silmällä ettei mitään ihan hullua tee. Ei aikuista ihmistä ole tarkoitettu leikkimään, me aikuiset ollaan oltu lapsia ja leikitty leikkimme, se kuuluu siihen kehitysvaiheeseen, ja jos aikuinen menee sekaantumaan leikkeihin siinä ottaa lapselta pois sen vapauden käyttää mielikuvitustaan. Mun lapset esimerkiksi on erittäin verbaalisia ja nokkelia, eivät jää toiseksi missään tilanteessa, ovat saaneet vahdata piirrettyjä ja jopa pelata pelejä. On aina päiväkodissa ja koulussa kehuttu suurta sanavarastoa. Meillä jutellaan lasten kanssa kaikesta, eli ollaan läsnä, ilman että leikitetään ja laitetaan pelaamaan jotain lautapelejä mistä ne ei tykkää vaan sen takia että ne on kehittäviä.
Muuten samaa mieltä, mutta kyllä se leikkiminen tekisi ihan aikuisillekin hyvää. Heittäytyminen ja se, että uskaltaa hölmöillä ilman kauheaa häpeää. Aikuisissa oli lapsena ihan älyttömän ahdistavaa ja käsittämätöntä sellainen ilottomuus, heittäytymishaluttomuus, kauhea häpeän pelko kaikesta tekemisestä, jäykkyys, vakavuus...pidin sedästäni todella paljon, joka hullutteli ja nauratti meitä lapsia. Sedän seurassa ei itsekään pelännyt niin paljoa, että mokaa jossain, koska hän ei ottanut elämää turhan vakavasti. Haluan olla lapsille samanlainen roolimalli, että elämän ei tarvitse mennä ilottomaksi ja vakavaksi, kun kasvaa aikuiseksi ja silti voi olla vastuullinen, hoitaa työnsä jne. Mutta luovuudesta, leikistä ja heittäytymisestä ei tarvitse luopua.
Mikään ei ole surullisempi näky, kuin aikuinen jurottaja, joka on hävittänyt kaiken persoonansa ja intonsa suorittamisen helvettiin...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Just tota suorittamismeininkiä tarkotan, tuntuu ettei lasten kanssa osata enää vaan olla ollenkaan.
No sinänsä en ihmettele suorittamismeininkiä.
Olen itse melkein puolivuotiaan äiti ja jokaisella kumminkaimalla on aina sanansa sanottavana kaikkeen mitä teen lapsenhoidossa. Välillä nuo jatkuvat kommentit ja arvostelut vetää niin jännittyneen kireäksi, että tuntuu kuin koko vierailut olisi yhtä esiintymisshowta.. Ei uskalla olla luonnollisesti oma itsensä, kun joku on heti rääkäisemässä mitä kaikkea teen väärin.
Siis ketä tuollaiset ihmiset on??? Minkälaisessa seurassa oleskelet? Ei tuollainen ole normaalia! Ei mun lastenhoitoa ole juuri kukaan koskaan kommentoinut, vaikka täytin 20 samana päivänä kun esikoinen syntyi, joskus apua pyydin äidiltä kun sitä tarvin, muuten tein ihan oman pään mukaan, ei ollut nettiäkään mistä olisi voinut ohjeita katsoa.
Vierailija kirjoitti:
Tänään oli puostossa monilapsinen perhe, jossa isommat nostelivat pieniä syrjään vaaranpaikoista ihan oma-alotteisesti. Tuli mieleen, että mistä kaukaa maalta mahtavat olla, muttakäin miettimään myös, että kun ei nykyään lapsena opi katsomaan pienempiensä perään niin sillähän se tuntuu työläältä vanhempana.
Tiedäpä tuota. En ole kokenut lapsia työlääksi, vaikkei ole ollut pikkusisaruksia ja elämä on välillä heitellyt. Moni muu asia on voinut tuntua työläältä. Asennekysymys ja ehkä ikäkysymys. Nuorena voi tuntua raskaalta "uhrata" nuoruus lapsille, kun kaverit saavat pysyä huolettomina nuorina ja kokea ja kehittää itseään vapaina.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Totta. Siihenkin olen kiinnittänyt huomiota, että lapsia leikitetään paljon nykyään. Ei siis jätetä lasta yksin leikkimään vaan ohjataan sitä toimintaa ja leikkiä. Muistelen omaa lapsuuttani, kun äiti laitteli pyykkejä ja teki vaikka mitä samalla kun me pyörimme pihalla omin päimme.
Ei lapsen nykyään saa antaa olla pihalla omin päin, kun se voi esim. hukkua ojaan tai jäädä auton alle.
Kyllä lapsia pitäisi jo senkin takia välillä vahtia ja ohjata, ettei kehittyisi kieroja tapoha olla lapsiporukassa. Eihän siellä kukaan opi välttämättä ottamaan toisiaan huomioon, jos ei ole aikuisia oikomassa ja opettamassa. Sama jatkuu sitten aikuisena ja työpaikoilla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No omien lapsien kanssa voi leikkiä mutta ei taatusti vieraiden lasten kanssa. Se homma kuuluu ihan sitten lapsen omille vanhemmille.
Mä oikeesti kieltäydyn hommasta ja kyllä välttelen esim. yhden kaverin luona kyläilyä koska se hoki koko ajan etten leiki lapsen kanssa.
Miksi leikkisin, kun lapsi mulle ihan vieraskin.
Samaa teki kummilapseni äiti ja itse se ei lapsen kanssa leikkinyt.
Nykyään osaan jo varoa.😉
-4quote=Vierailija]
Vierailija kirjoitti:
Oma kokemukseni taas on, että osa jo 40-luvulla syntyneistä äideistä ol ihan häiriintyneitä. He ovat kasvattaneet meidät nykyajan vanhemmat. Emme osaa enää olla lasten kanssa, koska omat vanhempamme olivat täysiä paskoja, eikä millään haluttais satuttaa omia kakaroitamme, mutta terve malli olla lasten kanssa puuttuu. Sit tulee joku terveen äidin aikuinen lapsi nyt tähän hämmästelemään, että ei voi olla totta. No, minusta on.
Ei kyllä ole enää tuo ikäluokka "nykyajan" äitejä, eli kaksi-kolmekymppisiä, niiden vanhemmat on syntyneet 50-luvun jälkeen, mun äiti on syntynyt 1954, minä 1974 (eli olen jo liian vanha lapsia tekemään, en ole enää "nykyäiti") mun tytär on syntynyt 1994, eli hän on nyt siinä iässä että alkaa tehdä lapsia lähiaikoina, hän on nyt niitä joista tässä puhutaan. Ne joiden äiti on syntynyt 40-luvulla ovat jo isoäitiluokkaa ihan selkeästi.
Mun äiti on syntynyt -49, itse olen syntynyt -82 ja mun lapset on alle neljävuotiaita. T.eri vastaaja
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Oma kokemukseni taas on, että osa jo 40-luvulla syntyneistä äideistä ol ihan häiriintyneitä. He ovat kasvattaneet meidät nykyajan vanhemmat. Emme osaa enää olla lasten kanssa, koska omat vanhempamme olivat täysiä paskoja, eikä millään haluttais satuttaa omia kakaroitamme, mutta terve malli olla lasten kanssa puuttuu. Sit tulee joku terveen äidin aikuinen lapsi nyt tähän hämmästelemään, että ei voi olla totta. No, minusta on.
40-luvun äiteihin iski hirveäa tasa-arvo- ja vapaudenkaipuu, itsensäkehittämisen tarve. Ei siinä voinut jäädä lapsia hyssyttelemaaä. Ne oli parasta viedä hoitoon niin pian, kuin mahdollista. Tärkeintä oli oma työ ja sen tuomat mahtavat ajanvietteet monenlaisine virkistysreissuineen ja -juhlineen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joo, hirveeksi suorittamiseksi mennyt viime vuosina, ensin itkettiin mediassa että vanhemmuus on hukassa kun kakarat on pomoja ja ollaan kurlingkivanhempia, se jatkuva vaahtoominen että pitää olla lapsentahtista, pitää olla perhepeti, kestovaipat, itsetehdyt luomusoseet, kaikenmaailman harrastukset jokaiselle päivälle, pitää olla hippiäiti, mutta kuitenkin lapsen tulevaa uraa ajatteleva tiikeriäiti. Maalaisjärki on unohtunut jonnekin.
Minä olen nykyäitien mielestä aivan järkyttävän laiska äiti, mutta ylläripylläri, mun esikoinen joka on jo aikuinen on aina pärjännyt ihan helkkarin hyvin, ja pärjää edelleen, ihan sai kaupan soseita, ei imetetty ku pari kuukautta ja oli muumivaipat, siihen aikaan ei vielä hössötetty, sanottiin että rakastava äiti on tarpeeksi hyvä omalle lapselleen. Lapsi on saanut harrastaa mitä haluaa, kuten minäkin aikoinaan, kouluun on menty ihan itsekseen kävellen tai pyörällä, lapsi on oppinut itsenäiseksi ja pärjääväksi.
Ja tuo leikittäminen mua ihmetyttää, ei siinä ole mitään järkeä että äiti on lapsen leikkikaveri, lapsi leikkii joko itsekseen tai sisaruksen tai kaverin kanssa, ja äiti tekee kotityöt tai rentoutuu siinä samalla kun pitää lasta silmällä ettei mitään ihan hullua tee. Ei aikuista ihmistä ole tarkoitettu leikkimään, me aikuiset ollaan oltu lapsia ja leikitty leikkimme, se kuuluu siihen kehitysvaiheeseen, ja jos aikuinen menee sekaantumaan leikkeihin siinä ottaa lapselta pois sen vapauden käyttää mielikuvitustaan. Mun lapset esimerkiksi on erittäin verbaalisia ja nokkelia, eivät jää toiseksi missään tilanteessa, ovat saaneet vahdata piirrettyjä ja jopa pelata pelejä. On aina päiväkodissa ja koulussa kehuttu suurta sanavarastoa. Meillä jutellaan lasten kanssa kaikesta, eli ollaan läsnä, ilman että leikitetään ja laitetaan pelaamaan jotain lautapelejä mistä ne ei tykkää vaan sen takia että ne on kehittäviä.
Muuten samaa mieltä, mutta kyllä se leikkiminen tekisi ihan aikuisillekin hyvää. Heittäytyminen ja se, että uskaltaa hölmöillä ilman kauheaa häpeää. Aikuisissa oli lapsena ihan älyttömän ahdistavaa ja käsittämätöntä sellainen ilottomuus, heittäytymishaluttomuus, kauhea häpeän pelko kaikesta tekemisestä, jäykkyys, vakavuus...pidin sedästäni todella paljon, joka hullutteli ja nauratti meitä lapsia. Sedän seurassa ei itsekään pelännyt niin paljoa, että mokaa jossain, koska hän ei ottanut elämää turhan vakavasti. Haluan olla lapsille samanlainen roolimalli, että elämän ei tarvitse mennä ilottomaksi ja vakavaksi, kun kasvaa aikuiseksi ja silti voi olla vastuullinen, hoitaa työnsä jne. Mutta luovuudesta, leikistä ja heittäytymisestä ei tarvitse luopua.
Mikään ei ole surullisempi näky, kuin aikuinen jurottaja, joka on hävittänyt kaiken persoonansa ja intonsa suorittamisen helvettiin...
No ei mun vanhemmat, appivanhemmat tai minä ja mies olla yhtään tuollaisia, kun nimenomaan rentoa ja huumori lentää. Mies varsinkin pössöilee lasten kanssa, poikien kanssa kilpaa näyttelevät toisilleen paljasta persettä ja sitten nauraa räkättävät, joskus mies leikkii poikien kanssa legoilla, mutta eipä siinä hommassa juuri isää tarvita, isä vaan suurimmaksi osaksi katsoo että jaa tämmösiä pojat rakentaa ja itse yrittää jotain surkeaa saada kokoon. Miksi ne vaihtoehdot on kokopäiväinen leikittäjä tai jäykkä jurottaja? Eikö voi vaan elää normaalisti? Lapset on normaaleja perheenjäseniä siinä kuin muutkin, omia persooniaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joo, hirveeksi suorittamiseksi mennyt viime vuosina, ensin itkettiin mediassa että vanhemmuus on hukassa kun kakarat on pomoja ja ollaan kurlingkivanhempia, se jatkuva vaahtoominen että pitää olla lapsentahtista, pitää olla perhepeti, kestovaipat, itsetehdyt luomusoseet, kaikenmaailman harrastukset jokaiselle päivälle, pitää olla hippiäiti, mutta kuitenkin lapsen tulevaa uraa ajatteleva tiikeriäiti. Maalaisjärki on unohtunut jonnekin.
Minä olen nykyäitien mielestä aivan järkyttävän laiska äiti, mutta ylläripylläri, mun esikoinen joka on jo aikuinen on aina pärjännyt ihan helkkarin hyvin, ja pärjää edelleen, ihan sai kaupan soseita, ei imetetty ku pari kuukautta ja oli muumivaipat, siihen aikaan ei vielä hössötetty, sanottiin että rakastava äiti on tarpeeksi hyvä omalle lapselleen. Lapsi on saanut harrastaa mitä haluaa, kuten minäkin aikoinaan, kouluun on menty ihan itsekseen kävellen tai pyörällä, lapsi on oppinut itsenäiseksi ja pärjääväksi.
Ja tuo leikittäminen mua ihmetyttää, ei siinä ole mitään järkeä että äiti on lapsen leikkikaveri, lapsi leikkii joko itsekseen tai sisaruksen tai kaverin kanssa, ja äiti tekee kotityöt tai rentoutuu siinä samalla kun pitää lasta silmällä ettei mitään ihan hullua tee. Ei aikuista ihmistä ole tarkoitettu leikkimään, me aikuiset ollaan oltu lapsia ja leikitty leikkimme, se kuuluu siihen kehitysvaiheeseen, ja jos aikuinen menee sekaantumaan leikkeihin siinä ottaa lapselta pois sen vapauden käyttää mielikuvitustaan. Mun lapset esimerkiksi on erittäin verbaalisia ja nokkelia, eivät jää toiseksi missään tilanteessa, ovat saaneet vahdata piirrettyjä ja jopa pelata pelejä. On aina päiväkodissa ja koulussa kehuttu suurta sanavarastoa. Meillä jutellaan lasten kanssa kaikesta, eli ollaan läsnä, ilman että leikitetään ja laitetaan pelaamaan jotain lautapelejä mistä ne ei tykkää vaan sen takia että ne on kehittäviä.
Muuten samaa mieltä, mutta kyllä se leikkiminen tekisi ihan aikuisillekin hyvää. Heittäytyminen ja se, että uskaltaa hölmöillä ilman kauheaa häpeää. Aikuisissa oli lapsena ihan älyttömän ahdistavaa ja käsittämätöntä sellainen ilottomuus, heittäytymishaluttomuus, kauhea häpeän pelko kaikesta tekemisestä, jäykkyys, vakavuus...pidin sedästäni todella paljon, joka hullutteli ja nauratti meitä lapsia. Sedän seurassa ei itsekään pelännyt niin paljoa, että mokaa jossain, koska hän ei ottanut elämää turhan vakavasti. Haluan olla lapsille samanlainen roolimalli, että elämän ei tarvitse mennä ilottomaksi ja vakavaksi, kun kasvaa aikuiseksi ja silti voi olla vastuullinen, hoitaa työnsä jne. Mutta luovuudesta, leikistä ja heittäytymisestä ei tarvitse luopua.
Mikään ei ole surullisempi näky, kuin aikuinen jurottaja, joka on hävittänyt kaiken persoonansa ja intonsa suorittamisen helvettiin...
Just näin :) täysin samaa mieltä. Leikin lasten kanssa silloin tällöin kun pyytävät. Olen hyvin lapsenmielinen, mielikuvituksellinen ja heittäydyn aidosti leikkiin. Ja aina on tosi hauskaa.
Vierailija kirjoitti:
Nykyajan vanhemmuus on kyllä sellaista suorittamista että oksat pois. Kaikki pyörii vain lasten ympärillä. En yhtään ihmettele, että vanhemmat uupuvat ja tarvitsevat "lomaa" lapsistaan. Toki, itsehän ovat soppansa keittäneet, jos kaikki vapaa-aika menee ajaessa lapsia harrastuksiin ja lomat siellä missä parhaat virikkeet lapsille.
Mielestäni lomaa tarvitsevat eniten ne vanhemmat, jotka pitävät kiinni oamista harrastuksistaan ja nauttivat työpaikalle lähdöstä enemmän, kuin kotiin lasten kanssa jäämisen ajatuksesta(kaan).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sellainen pointti tuli mieleen, että itsestäni tuntuu, että nykyään kaikkea ajatellaan nimenomaan lapsen kehityksen näkökulmasta. Leluja ostettaessa mietitään miten ne vaikuttavat lapsen minäkuvaan ja käsitykseen itsestään sukupuolensa edustajana, harrastuksia valitessa sama juttu... Ikään kuin kaiken lapsen liittyvän pitäisi jollakin merkillisellä tavalla olla mahdollisimman kehittävää ja että mitään virheitä ei saisi sattua (vaikka niistähän juuri usein oppii parhaiten). En tiedä, osaanko pukea sanoiksi sitä mitä ajan takaa, ehkä joku saa tolkkua.
Paremmin jaksaa pelleillä, kun ottaa rennosti ja relaa, että väkisin suorita "laatuaikaa lasten kanssa" oman palautumisen kustannuksella. Sitten ollaan kiukkuisia ja väsyneitä, kun se oma-aika pitää varastaa yöunista lasten nukkumaan mentyä.
Hullutella voi ihan siinä arkiaskareiden lomassa, ei siitä tarvitse tehdä erillistä ohjelmanumeroa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Paljon puhutaan "kiireisistä ja itsekkäistä nykyvanhemmista", mutta tutkimusten mukaan yksikään sukupolvi ei ole viettänyt näin paljon aikaa omien lastensa kanssa kuin tämänhetkinen sukupolvi. Jos tähän yhdistetään kiireinen ja stressaava nykytyöelämä, niin ei ihme että tässä uupuu. Tunnit loppuvat kertakaikkisesti kesken vuorokaudesta.
Oma äitini (s. 50-luvulla) vietti kaikki lomansa serkkujen kanssa mummolassa. Hänellä ei ole lomamuistoja vanhempiensa kanssa - lintsilläkin kävi ilman aikuisia alle kouluikäisenä. Se oli sitä aikaa.
Itse olen syntynyt 80-luvulla ja jälkikäteen ajateltuna olin paljon kesäloma- ja talvilomareileillä. Jopa 2 viikkoa putkeen n. 7-vuotiaasta alkaen. Nythän tästäkin oli juttua: nykylapset käyvät päiväleireillä, koska vanhemmat haluavat viettää illat lastensa kanssa eli yön yli leirien suosio on romahtanut.
Silti mediassa paheksutaan näitä "omia lomia", joka tutkimusten mukaan on hyvin marginaalinen ilmiö. Miettikää kuinka paljon aikaisemmilla sukupolvilla on ollut sitä omaa lomaa? Ei ollut päiväkoteja, mutta oli mummuloita ja viikkoleirejä. Kauhisteltiinko näitä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Just tota suorittamismeininkiä tarkotan, tuntuu ettei lasten kanssa osata enää vaan olla ollenkaan.
No sinänsä en ihmettele suorittamismeininkiä.
Olen itse melkein puolivuotiaan äiti ja jokaisella kumminkaimalla on aina sanansa sanottavana kaikkeen mitä teen lapsenhoidossa. Välillä nuo jatkuvat kommentit ja arvostelut vetää niin jännittyneen kireäksi, että tuntuu kuin koko vierailut olisi yhtä esiintymisshowta.. Ei uskalla olla luonnollisesti oma itsensä, kun joku on heti rääkäisemässä mitä kaikkea teen väärin.
Siis ketä tuollaiset ihmiset on??? Minkälaisessa seurassa oleskelet? Ei tuollainen ole normaalia! Ei mun lastenhoitoa ole juuri kukaan koskaan kommentoinut, vaikka täytin 20 samana päivänä kun esikoinen syntyi, joskus apua pyydin äidiltä kun sitä tarvin, muuten tein ihan oman pään mukaan, ei ollut nettiäkään mistä olisi voinut ohjeita katsoa.
Appiperhehän tätä eniten "harrastaa".
Viimeisimpänä tuli kommenttia, että olen liikaa kiinni lapsessa ja siksi hän nyt vierastaa muita kuin minua ja isäänsä.. Hetken jo mietin, että niin varmaan joo sitten, kunnes havahduin, että ei hemmetti kyllähän minun KUULUU olla kiinni vielä näin pienessä eikä pomputtaa häntä hoidettavana kuten appiperhe toivoisi.
Ja vitsikkäintähän on, että odotusaikanani appivanhemmat painottivat meille, että lapsi on sitten meidän vastuulla eikä voi hoidattaa muilla aina kun olisi jotain omia menoja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joo, hirveeksi suorittamiseksi mennyt viime vuosina, ensin itkettiin mediassa että vanhemmuus on hukassa kun kakarat on pomoja ja ollaan kurlingkivanhempia, se jatkuva vaahtoominen että pitää olla lapsentahtista, pitää olla perhepeti, kestovaipat, itsetehdyt luomusoseet, kaikenmaailman harrastukset jokaiselle päivälle, pitää olla hippiäiti, mutta kuitenkin lapsen tulevaa uraa ajatteleva tiikeriäiti. Maalaisjärki on unohtunut jonnekin.
Minä olen nykyäitien mielestä aivan järkyttävän laiska äiti, mutta ylläripylläri, mun esikoinen joka on jo aikuinen on aina pärjännyt ihan helkkarin hyvin, ja pärjää edelleen, ihan sai kaupan soseita, ei imetetty ku pari kuukautta ja oli muumivaipat, siihen aikaan ei vielä hössötetty, sanottiin että rakastava äiti on tarpeeksi hyvä omalle lapselleen. Lapsi on saanut harrastaa mitä haluaa, kuten minäkin aikoinaan, kouluun on menty ihan itsekseen kävellen tai pyörällä, lapsi on oppinut itsenäiseksi ja pärjääväksi.
Ja tuo leikittäminen mua ihmetyttää, ei siinä ole mitään järkeä että äiti on lapsen leikkikaveri, lapsi leikkii joko itsekseen tai sisaruksen tai kaverin kanssa, ja äiti tekee kotityöt tai rentoutuu siinä samalla kun pitää lasta silmällä ettei mitään ihan hullua tee. Ei aikuista ihmistä ole tarkoitettu leikkimään, me aikuiset ollaan oltu lapsia ja leikitty leikkimme, se kuuluu siihen kehitysvaiheeseen, ja jos aikuinen menee sekaantumaan leikkeihin siinä ottaa lapselta pois sen vapauden käyttää mielikuvitustaan. Mun lapset esimerkiksi on erittäin verbaalisia ja nokkelia, eivät jää toiseksi missään tilanteessa, ovat saaneet vahdata piirrettyjä ja jopa pelata pelejä. On aina päiväkodissa ja koulussa kehuttu suurta sanavarastoa. Meillä jutellaan lasten kanssa kaikesta, eli ollaan läsnä, ilman että leikitetään ja laitetaan pelaamaan jotain lautapelejä mistä ne ei tykkää vaan sen takia että ne on kehittäviä.
Muuten samaa mieltä, mutta kyllä se leikkiminen tekisi ihan aikuisillekin hyvää. Heittäytyminen ja se, että uskaltaa hölmöillä ilman kauheaa häpeää. Aikuisissa oli lapsena ihan älyttömän ahdistavaa ja käsittämätöntä sellainen ilottomuus, heittäytymishaluttomuus, kauhea häpeän pelko kaikesta tekemisestä, jäykkyys, vakavuus...pidin sedästäni todella paljon, joka hullutteli ja nauratti meitä lapsia. Sedän seurassa ei itsekään pelännyt niin paljoa, että mokaa jossain, koska hän ei ottanut elämää turhan vakavasti. Haluan olla lapsille samanlainen roolimalli, että elämän ei tarvitse mennä ilottomaksi ja vakavaksi, kun kasvaa aikuiseksi ja silti voi olla vastuullinen, hoitaa työnsä jne. Mutta luovuudesta, leikistä ja heittäytymisestä ei tarvitse luopua.
Mikään ei ole surullisempi näky, kuin aikuinen jurottaja, joka on hävittänyt kaiken persoonansa ja intonsa suorittamisen helvettiin...
Just näin :) täysin samaa mieltä. Leikin lasten kanssa silloin tällöin kun pyytävät. Olen hyvin lapsenmielinen, mielikuvituksellinen ja heittäydyn aidosti leikkiin. Ja aina on tosi hauskaa.
Niin, no sinä teet sitä vapaaehtoisesti joskus, ei niin kuinka nykyajan äidit kokee että pitää olla leikittäjänä päivät pääksytysten tai on huono äiti ja kasvattaja. Sitten itkevät täällä kun eivät jaksa leikkiä lähes koko hereilläoloaikaansa, kun kotityöt ja kaikki pitää tehdä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Totta. Siihenkin olen kiinnittänyt huomiota, että lapsia leikitetään paljon nykyään. Ei siis jätetä lasta yksin leikkimään vaan ohjataan sitä toimintaa ja leikkiä. Muistelen omaa lapsuuttani, kun äiti laitteli pyykkejä ja teki vaikka mitä samalla kun me pyörimme pihalla omin päimme.
Ei lapsen nykyään saa antaa olla pihalla omin päin, kun se voi esim. hukkua ojaan tai jäädä auton alle.
Kyllä lapsia pitäisi jo senkin takia välillä vahtia ja ohjata, ettei kehittyisi kieroja tapoha olla lapsiporukassa. Eihän siellä kukaan opi välttämättä ottamaan toisiaan huomioon, jos ei ole aikuisia oikomassa ja opettamassa. Sama jatkuu sitten aikuisena ja työpaikoilla.
Mutta ei myöskään opita itse ratkomaan ristiriitoja, jos aikuiset kokoajan päsmäröi kintereillä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Just tota suorittamismeininkiä tarkotan, tuntuu ettei lasten kanssa osata enää vaan olla ollenkaan.
No sinänsä en ihmettele suorittamismeininkiä.
Olen itse melkein puolivuotiaan äiti ja jokaisella kumminkaimalla on aina sanansa sanottavana kaikkeen mitä teen lapsenhoidossa. Välillä nuo jatkuvat kommentit ja arvostelut vetää niin jännittyneen kireäksi, että tuntuu kuin koko vierailut olisi yhtä esiintymisshowta.. Ei uskalla olla luonnollisesti oma itsensä, kun joku on heti rääkäisemässä mitä kaikkea teen väärin.
Siis ketä tuollaiset ihmiset on??? Minkälaisessa seurassa oleskelet? Ei tuollainen ole normaalia! Ei mun lastenhoitoa ole juuri kukaan koskaan kommentoinut, vaikka täytin 20 samana päivänä kun esikoinen syntyi, joskus apua pyydin äidiltä kun sitä tarvin, muuten tein ihan oman pään mukaan, ei ollut nettiäkään mistä olisi voinut ohjeita katsoa.
Appiperhehän tätä eniten "harrastaa".
Viimeisimpänä tuli kommenttia, että olen liikaa kiinni lapsessa ja siksi hän nyt vierastaa muita kuin minua ja isäänsä.. Hetken jo mietin, että niin varmaan joo sitten, kunnes havahduin, että ei hemmetti kyllähän minun KUULUU olla kiinni vielä näin pienessä eikä pomputtaa häntä hoidettavana kuten appiperhe toivoisi.
Ja vitsikkäintähän on, että odotusaikanani appivanhemmat painottivat meille, että lapsi on sitten meidän vastuulla eikä voi hoidattaa muilla aina kun olisi jotain omia menoja.
Sano niille että tähän kehitysvaiheeseen kuuluu että lapsi vierastaa, se on meillä geeneissä. Aikojen alussa pikkulapsi oppi kuka on hänen vanhempansa, ja hänen turvallisuudelleen oli eduksi että vierasti muita, jotta ei joutuisi vieraitten matkaan.
Vierailija kirjoitti:
Sellainen pointti tuli mieleen, että itsestäni tuntuu, että nykyään kaikkea ajatellaan nimenomaan lapsen kehityksen näkökulmasta. Leluja ostettaessa mietitään miten ne vaikuttavat lapsen minäkuvaan ja käsitykseen itsestään sukupuolensa edustajana, harrastuksia valitessa sama juttu... Ikään kuin kaiken lapsen liittyvän pitäisi jollakin merkillisellä tavalla olla mahdollisimman kehittävää ja että mitään virheitä ei saisi sattua (vaikka niistähän juuri usein oppii parhaiten). En tiedä, osaanko pukea sanoiksi sitä mitä ajan takaa, ehkä joku saa tolkkua.
Varmaankin puhutaan saman suuntaisesta asiasta kun kerron, että itse sain lapsena vain tylsiä opetuspelejä (matikka, englanti, historia jne.) hauskojen ajanviettopelien sijasta. Ja syynä se, että äidin mielestä ajanviettopelit olivat pelkkää ajanhukkaa ja jos halusi pelata, piti sen olla opettavaista.
Helvetin tylsiä olivat ja tasan mitään en niistä oppinut. Oi onnea kun muutettiin miehen kanssa yhteen ja hän opetti pelaamaan pleikkari- ja xbox-pelejä :D
No sinänsä en ihmettele suorittamismeininkiä.
Olen itse melkein puolivuotiaan äiti ja jokaisella kumminkaimalla on aina sanansa sanottavana kaikkeen mitä teen lapsenhoidossa. Välillä nuo jatkuvat kommentit ja arvostelut vetää niin jännittyneen kireäksi, että tuntuu kuin koko vierailut olisi yhtä esiintymisshowta.. Ei uskalla olla luonnollisesti oma itsensä, kun joku on heti rääkäisemässä mitä kaikkea teen väärin.