Onko lastenhoidosta tehty liian vaikeaa?

Vierailija kirjoitti:

Tuosta lasten leikittämisestä, kasvatuksen ammattilaisille opetetaan, että lasten pitää antaa leikkiä omillaan ilman aikuisia. Siinä kehittyy varsinkn mielikuvitus, joka lapsilla on aikuisia rikkaampi.

Lasten kanssa on kyllä hyvä touhuta ja tehdä asioita yhdessä, mutta leikkikööt keskenään ;-)

No ihan varmasti on tärkeää että lapset oppivat leikkimään myös keskenään, ratkaisemaan ongelmia jne., varsinkin kun viettävät paljon aikaa samassa isossa porukassa. Tuskinpa se kuitenkaan sitä tarkoittaa että aikuiset eivät ylipäätään koskaan ikinä saisi lasten kanssa leikkiä. 

Suomen Kuvalehden juttu leikkimisestä, lastenpsykiatrian professorin haastattelu

Vierailija kirjoitti:

Joo, hirveeksi suorittamiseksi mennyt viime vuosina, ensin itkettiin mediassa että vanhemmuus on hukassa kun kakarat on pomoja ja ollaan kurlingkivanhempia, se jatkuva vaahtoominen että pitää olla lapsentahtista, pitää olla perhepeti, kestovaipat, itsetehdyt luomusoseet, kaikenmaailman harrastukset jokaiselle päivälle, pitää olla hippiäiti, mutta kuitenkin lapsen tulevaa uraa ajatteleva tiikeriäiti. Maalaisjärki on unohtunut jonnekin.

Minä olen nykyäitien mielestä aivan järkyttävän laiska äiti, mutta ylläripylläri, mun esikoinen joka on jo aikuinen on aina pärjännyt ihan helkkarin hyvin, ja pärjää edelleen, ihan sai kaupan soseita, ei imetetty ku pari kuukautta ja oli muumivaipat, siihen aikaan ei vielä hössötetty, sanottiin että rakastava äiti on tarpeeksi hyvä omalle lapselleen. Lapsi on saanut harrastaa mitä haluaa, kuten minäkin aikoinaan, kouluun on menty ihan itsekseen kävellen tai pyörällä, lapsi on oppinut itsenäiseksi ja pärjääväksi. 

Ja tuo leikittäminen mua ihmetyttää, ei siinä ole mitään järkeä että äiti on lapsen leikkikaveri, lapsi leikkii joko itsekseen tai sisaruksen tai kaverin kanssa, ja äiti tekee kotityöt tai rentoutuu siinä samalla kun pitää lasta silmällä ettei mitään ihan hullua tee. Ei aikuista ihmistä ole tarkoitettu leikkimään, me aikuiset ollaan oltu lapsia ja leikitty leikkimme, se kuuluu siihen kehitysvaiheeseen, ja jos aikuinen menee sekaantumaan leikkeihin siinä ottaa lapselta pois sen vapauden käyttää mielikuvitustaan. Mun lapset esimerkiksi on erittäin verbaalisia ja nokkelia, eivät jää toiseksi missään tilanteessa, ovat saaneet vahdata piirrettyjä ja jopa pelata pelejä. On aina päiväkodissa ja koulussa kehuttu suurta sanavarastoa. Meillä jutellaan lasten kanssa kaikesta, eli ollaan läsnä, ilman että leikitetään ja laitetaan pelaamaan jotain lautapelejä mistä ne ei tykkää vaan sen takia että ne on kehittäviä.

Olisitpa mun miniä! Omat lapset syntyneet 70-luvulla ja allekirjoitan kertomasi täysin.

Nyt kelpaaan kyllä hoitamaan lapsenlapsia, mutta koko ajan jännittää, että mitä mä mokaan.

Omat olen hoitanut juuri tavallasi ja lisäksi ollut myös hoitolapsia, jotka vielä nelikymppisinä muistavat minua hyvällä.

t.mummeli

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Me oltiin mummulassa koko serkkukatras. Mummu teki ruuat ja saunassa vahti tarkkana, kun vesi piti sekoittaa sopivaksi muuropadan kuumasta vedestä. Muuten leikittiin serkukset keskenämme ja oli lapsuuden parasta aikaa.

Olitteko mummolla hoidossa vanhempien työpäivän  ajan vai esim. kesällä?

Semmoisia tapauksia tiedän 80-luvulta paljonkin joissa lapset on laitettu kesäksi mummolaan hoitoon. Vanhemmat ovat voineet siinä sivussa pitää omaakin lomaa. :) Mummoille tuo on tietty ollut työlästä jos on ollut isokin katras, mukana ehkä pikkulapsiakin. 

Jos mummo on vielä työelämässä, voi hänelle olla raskasta paimentaa lapsenlapsia kaikki lomat. Mummohan ei silloin saa käytännössä yhtään kesälomaa itse, ei pääse matkoille, saa nukkua myöhään tai uppoutua kirjaan kuuntelematta koko ajan toisella korvalla sitä missä lapset milloinkin ovat.

En ole lukenut koko ketjua, mutta samaa mieltä olen aloittajan kanssa. Nykypäivänä vanhemmuus on aikamoinen ponnistus, koska tietoa ja tutkimustuloksia varhaislapsuuden merkityksestä on saatavilla niin paljon. Itse olen klassisen tunnollinen, hyvin koulutettu suorittajaäiti, jonka suoritus alkoi raskausaikana. Tyyliin punnitsin kaiken mitä söin ja luin THL:n suositus-/"kielto"listaa kuin piru raamattua. Eikä sekään riittänyt. Luin uusimmat tutkimukset ja kehittelin täydellisen vauvan reseptiä. En meikannut ja karsin kemikaalit minimiin. Välttelin jopa kännykän käyttöä mahan lähellä (koska olin lukenut altistuskokeista ja päättänyt ottaa varman päälle). Stressasin paljon ja stressasin stressaamistakin.

Synnytykseen valmistauduin kuin huippu-urheilija. Sen piti tapahtua luomuna tottakai. Opiskelin, luin, meditoin, treenasin. 

Pikkuvauva-aikana kannoin vauvaa kantoliinassa jatkuvasti (ihokontaktin merkitys) ja nukuimme perhepedissä, vaikka oma uneni jäi vaillinaiseksi. Kun olin vauvan kanssa, minä todella olin vauvan kanssa. Lauloin, loruilin, esittelin esineitä, pussailin, halin yms. Ei siinä paljon kotitöille ennättänyt. Ja tietenkin imetin, se nyt oli itsestäänselvää!

Noh, sitten tulivat sormiruokailut ja vauvalle kokkailut. Kaiken piti olla luomua ja itse tehtyä, lasirasioihin pakastettua. 

Vauvan kasvaessa piti varmistaa virikkeiden riittävä saanti, mutta olla toisaalta tarkkana ettei virikkeitä tule liikaa (voinko mennä vauvan kanssa kaupungin keskustaan, vaikka olimme eilenkin? Voimmeko aloittaa muskarin, vaikka käymme jo värikylvyssä?). Metatyötä, metatyötä, metatyötä. Pitää leikkiä, lukea, rakentaa torneja, laulella, olla aina iloinen. 

Kaltaisiani äitejä on valtavasti. Itseasiassa suurin osa ystäväpiirini äideistä on. Kirjoitin tämän vähän kieliposkessa, enkä sano, että olen itse oikeasti tehnyt kaiken juuri noin, mutta selvä ihanne se on ollut ja pienetkin poikkeamiset ovat aiheuttaneet hermoilua.  

Meidän 5v. Ei leiki itsekseen. Ei yhtään. Eikä tästä voi syyttää sitä että olisin totuttanut hänet leikkimään vain kanssani, sillä välillä voi olla kuukausi etten osallistu leikkiin, koska en erityisesti pidä siitä. Silloin lapsikaan ei leiki. Ulkoleikkeihin osallistun mielelläni joten huomiota kyllä saa. Välillä lapsi sitten vetää minut huoneeseensa ja iskee barbin käteen ja alkaa luetella mitä minun pitää sillä barbilla tehdä.. Yritän aina jättäytyä taka-alalle siten että lapsi itse olisi se leikin pää, mutta hän haluaa että minä olen suurin osa leluista, ja hän vain katsoo. Tämä on tosi surullista, sillä olen aina ollut se äiti joka perään kuuluttaa leikkiä ja mielikuvitusta jne. oma lapseni sitten käyttäytyy näin, eikä hän vain ole koskaan tottunut siihen etteivät aikuiset leiki. Joskus olen yrittänyt jopa palkita siitö jos hetken aikaa leikkisi, mutta ei sekään toimi, silloin lapsi hokee viiden minuutin välein että onko jo tarpeeksi leikitty. Olen miettinyt päänipuhki että mikä on mennyt pieleen...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Me oltiin mummulassa koko serkkukatras. Mummu teki ruuat ja saunassa vahti tarkkana, kun vesi piti sekoittaa sopivaksi muuropadan kuumasta vedestä. Muuten leikittiin serkukset keskenämme ja oli lapsuuden parasta aikaa.

Olitteko mummolla hoidossa vanhempien työpäivän  ajan vai esim. kesällä?

Semmoisia tapauksia tiedän 80-luvulta paljonkin joissa lapset on laitettu kesäksi mummolaan hoitoon. Vanhemmat ovat voineet siinä sivussa pitää omaakin lomaa. :) Mummoille tuo on tietty ollut työlästä jos on ollut isokin katras, mukana ehkä pikkulapsiakin. 

Jos mummo on vielä työelämässä, voi hänelle olla raskasta paimentaa lapsenlapsia kaikki lomat. Mummohan ei silloin saa käytännössä yhtään kesälomaa itse, ei pääse matkoille, saa nukkua myöhään tai uppoutua kirjaan kuuntelematta koko ajan toisella korvalla sitä missä lapset milloinkin ovat.

Jos vanhemmat lähtevät omalle lomalle, niin siellä ollaan kai yleensä max viikko eikä koko kesää. Mutta suurin tarvehan mummoille on pienillä koululaisilla, joille on leiripaikkoja rajallisesti ja vanhempien lomat peräkkäin pidettynäkään eivät riitä kattamaan lomaa. Kyllä siinä mummon kirjanlukemiset on mielestäni toisella sijalla siihen nähden, että turvataan pienen lapsen turvallisuus. Kouluikäisen voi jo laittaa tekemään oman osansa kotitöistä ja palkinnoksi antaa vähän lisää peliaikaa, niin ehtii mummokin huilia välillä:)

Lasten kehittämistä voi hifistellä maailman tappiin, mutta luulisi mummoikäisten olevan jo niin viisaita, että tietävät lapsen kasvavan itsestään, kunhan vaan joku sen verran katsoo perään, että säilyy hengissä isoksi asti.

Vierailija kirjoitti:

Totta. Siihenkin olen kiinnittänyt huomiota, että lapsia leikitetään paljon nykyään. Ei siis jätetä lasta yksin leikkimään vaan ohjataan sitä toimintaa ja leikkiä. Muistelen omaa lapsuuttani, kun äiti laitteli pyykkejä ja teki vaikka mitä samalla kun me pyörimme pihalla omin päimme.

Mä olen sitä mieltä, että nykyaika on parempi seuraavien asioiden suhteen:

-lasten tunne-elämän parempi ymmärtäminen ja arvostaminen

-liittyen edelliseen, nykyään tajutaan, että vauvaa ei voi pitää liikaa sylissä ja että vauvan ei kuulu antaa itkeä

-turvallisuudesta huolehtiminen (ennen lapsia kuoli tapaturmissa, hukkui jne. reilusti enemmän kuin nykyään)

-on tajuttu että lasten kanssa oleminen on tärkeää, lapsen itsetunnon perusta rakentuu sille, että vanhemmat ovat mielellään hänen kanssaan

Huonompaa on sitten vanhempien välinen kilpailu ja tuomitsevuus, tosin en ole varma etteikö sitä ollut ennenkin.

Nämä muistelut, joissa serkkujen/sisarusten kanssa on ollut hauska leikkiä ilman aikuista, koskevat väkisinkin ikävuosia 4+ (sitä ennen harvoilla on ainakaan paljon tietoisia muistoja). Itse olen leikkinyt paljon vauvojen ja taaperoiden kanssa, ja jättänyt kotityöt vähemmälle. Vähitellen lapset ovat suuntautuneet enemmän kavereihin ja serkkuihin jne. Mutta pienet tarvitsevat vanhempien läsnäoloa ja vuorovaikutusta ihan tutkitustikin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä tunnen valitettavasti yhden lapsen joka ei osaa enää leikkiä muiden lasten kanssa eikä tahdokaan, kun vanhemmat ja isovanhemmat ovat leikkineet koko 4v ajan lapsen ehdoilla. Aikuiset leikkivät lapsen säännöillä, toiset lapset eivät... joskus nähnyt kun lapsi antaa ohjeita miten isän tulisi leikkiä esim palikoilla ja itse katsoo vieressä vain ja ohjailee.

Tunnen samanlaisen lapsen. Leikit eivät suju, kun lapsi on tottunut siihen, että vanhemmat mielistelee joka asiassa. Lapsi on temperamentiltaan ujo, mutta äiti on toiminnallaan vain pahentanut tätä. Lapsen kanssa käydään vain hiljaisissa puistoissa, ei kerhoissa tai muissa lainkaan...

Pakko sanoa, että mistä tiedät äidin toiminnan olleen väärin? Ujoa ja herkkää lasta ei auta lähteä karaisemaan ja pakottamaan "sosiaaliseksi". Usein lapsi kasvaa siitä itsekseen yli. Toki mukavuusalueiden rajamailla on hyödyllistä käydä silloin tällöin, mutta jos esimerkiksi hälisevässä kerhossa käynti vetää koko loppuviikon pipariksi, niin siitä on ollut enemmän haittaa kuin hyötyä.

En sano, että äiti toimii väärin, mutta onhan tuo aika lyhytnäköistä. Entäs sitten, kun tällainen lapsi menee päiväkotiin ja on 9 tuntia päivässä ilman äitiä? Kaikilla ei ole mahdollisuutta lyhentää työaikaansa. Aika kova muutos, jos äidin helmoista suoraan suureen päiväkotiryhmään.

Vierailija kirjoitti:

Anopin mielestä vauva vierastaa, koska on pääsääntöisesti kotona kaksin kanssani. Mielestäni on luonnollista 9kk ikäisen vierastaa, mutta kai viiden lapsen äiti paremmin tietää. Oman äitini mielestä sylittelen liikaa ja vastaan itkuun liian nopeasti, siis kuulemma opetin vauvasta äitiriippuvaista sylivauvaa. Anopin mielestä imettääkään ei enää pitäisi ettei vauva opi siihen (?). Äitini mielestä vauvan (kesäkuussa 1v) tulisi kesän aikana jo oppia päiväkuivaksi. Koita tässä sitten, kun joka suunnasta tulee ohjeita ja arvosteluja aivan pyytämättä.

Neuvolastakin saatiin kuvalliset ohjeet, miten vauva opetetaan kääntymään, ryömimään, istumaan, konttaamaan jne. Neuvolalääkäri antoi lähetteen fysioterapiaan, kun täyttä huutoa parkuvalta 8kk vauvalta ei löytänyt suojaheijasteita. Fysioterapeutti ei löytänyt ongelmaa vaan totesi vauvojen olevan siitä hassuja, että kehittyvät omaan tahtiinsa. Samalla lehdet ja netti on tulvillaan tutkimuksia, mitä kaikkea vauvan (esim muskari) ja lasten kanssa pitäisi tehdä antaakseen parhaat eväät elämään.

Onneksi kaveripiirissä ei ole vielä lisääntyneitä ihmisiä, niin säästynpä ainakin toistaiseksi varusteluvertailulta, taitovertailulta ja hiustenkasvukateudelta ja mitä niitä nyt on.

Onko se vanhemmuus ollut tämän sorttista muka silloinkin kun itse olin vielä lapsi (90-luvulla)?

EI todellakaan ollut, sen on tuonut tämä netti, kaikki mennyt ihan hysteeriseksi. Äitisi ja anoppisi eivät enää muista minkälaista oli silloin kun lapset oli noin pieniä, aika kultaa muistot. Ei mitenkään yksivuotiaan fysiologia tue sitä että pitäis olla päiväkuiva kun kerran vaipat on keksitty. Kysyitkö äidiltäsi että oletko sinä muka ollut heti vuoden vanhana päiväkuiva? Mun lapset on aina olleet ensin yökuivia (kun eivät yöllä juo mitään). Ja mitä ihmettä, että lapsi oppii tissille? Eikös se ole vähän myöhäistä, ja sitä jopa suositellaan :) Minä en ole pystynyt lapsiani imettämään kuin pari kuukautta, varmaan sun äitis ja anoppis olis siitäkin löytäneet moitittavaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joo, hirveeksi suorittamiseksi mennyt viime vuosina, ensin itkettiin mediassa että vanhemmuus on hukassa kun kakarat on pomoja ja ollaan kurlingkivanhempia, se jatkuva vaahtoominen että pitää olla lapsentahtista, pitää olla perhepeti, kestovaipat, itsetehdyt luomusoseet, kaikenmaailman harrastukset jokaiselle päivälle, pitää olla hippiäiti, mutta kuitenkin lapsen tulevaa uraa ajatteleva tiikeriäiti. Maalaisjärki on unohtunut jonnekin.

Minä olen nykyäitien mielestä aivan järkyttävän laiska äiti, mutta ylläripylläri, mun esikoinen joka on jo aikuinen on aina pärjännyt ihan helkkarin hyvin, ja pärjää edelleen, ihan sai kaupan soseita, ei imetetty ku pari kuukautta ja oli muumivaipat, siihen aikaan ei vielä hössötetty, sanottiin että rakastava äiti on tarpeeksi hyvä omalle lapselleen. Lapsi on saanut harrastaa mitä haluaa, kuten minäkin aikoinaan, kouluun on menty ihan itsekseen kävellen tai pyörällä, lapsi on oppinut itsenäiseksi ja pärjääväksi. 

Ja tuo leikittäminen mua ihmetyttää, ei siinä ole mitään järkeä että äiti on lapsen leikkikaveri, lapsi leikkii joko itsekseen tai sisaruksen tai kaverin kanssa, ja äiti tekee kotityöt tai rentoutuu siinä samalla kun pitää lasta silmällä ettei mitään ihan hullua tee. Ei aikuista ihmistä ole tarkoitettu leikkimään, me aikuiset ollaan oltu lapsia ja leikitty leikkimme, se kuuluu siihen kehitysvaiheeseen, ja jos aikuinen menee sekaantumaan leikkeihin siinä ottaa lapselta pois sen vapauden käyttää mielikuvitustaan. Mun lapset esimerkiksi on erittäin verbaalisia ja nokkelia, eivät jää toiseksi missään tilanteessa, ovat saaneet vahdata piirrettyjä ja jopa pelata pelejä. On aina päiväkodissa ja koulussa kehuttu suurta sanavarastoa. Meillä jutellaan lasten kanssa kaikesta, eli ollaan läsnä, ilman että leikitetään ja laitetaan pelaamaan jotain lautapelejä mistä ne ei tykkää vaan sen takia että ne on kehittäviä.

Olisitpa mun miniä! Omat lapset syntyneet 70-luvulla ja allekirjoitan kertomasi täysin.

Nyt kelpaaan kyllä hoitamaan lapsenlapsia, mutta koko ajan jännittää, että mitä mä mokaan.

Omat olen hoitanut juuri tavallasi ja lisäksi ollut myös hoitolapsia, jotka vielä nelikymppisinä muistavat minua hyvällä.

t.mummeli

Minä 70-luvulla syntynyt miniä taas olen aina leikkinyt lasteni kanssa paljon, mutta en todellakaan odota sitä isovanhemmilta, vaan hoitavat lapsia omalla tavallaan (emme myöskään pyydä hoitoapua usein vaan ehkä kerran kahdessa kuukaudessa).

Lapsistani ainakin tähän mennessä on kasvanut sosiaalisesti taitavia, iloisia lapsia jotka leikkivät mielellään kaverien kanssa (esikoisella 7v kaverit ovat nyt täysin syrjäyttäneet minut leikkikaverina).

Vierailija kirjoitti:

Meidän 5v. Ei leiki itsekseen. Ei yhtään. Eikä tästä voi syyttää sitä että olisin totuttanut hänet leikkimään vain kanssani, sillä välillä voi olla kuukausi etten osallistu leikkiin, koska en erityisesti pidä siitä. Silloin lapsikaan ei leiki. Ulkoleikkeihin osallistun mielelläni joten huomiota kyllä saa. Välillä lapsi sitten vetää minut huoneeseensa ja iskee barbin käteen ja alkaa luetella mitä minun pitää sillä barbilla tehdä.. Yritän aina jättäytyä taka-alalle siten että lapsi itse olisi se leikin pää, mutta hän haluaa että minä olen suurin osa leluista, ja hän vain katsoo. Tämä on tosi surullista, sillä olen aina ollut se äiti joka perään kuuluttaa leikkiä ja mielikuvitusta jne. oma lapseni sitten käyttäytyy näin, eikä hän vain ole koskaan tottunut siihen etteivät aikuiset leiki. Joskus olen yrittänyt jopa palkita siitö jos hetken aikaa leikkisi, mutta ei sekään toimi, silloin lapsi hokee viiden minuutin välein että onko jo tarpeeksi leikitty. Olen miettinyt päänipuhki että mikä on mennyt pieleen...

Tuo on kyllä outoa. Oletko kysynyt neuvolasta mitä ovat mieltä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joo, hirveeksi suorittamiseksi mennyt viime vuosina, ensin itkettiin mediassa että vanhemmuus on hukassa kun kakarat on pomoja ja ollaan kurlingkivanhempia, se jatkuva vaahtoominen että pitää olla lapsentahtista, pitää olla perhepeti, kestovaipat, itsetehdyt luomusoseet, kaikenmaailman harrastukset jokaiselle päivälle, pitää olla hippiäiti, mutta kuitenkin lapsen tulevaa uraa ajatteleva tiikeriäiti. Maalaisjärki on unohtunut jonnekin.

Minä olen nykyäitien mielestä aivan järkyttävän laiska äiti, mutta ylläripylläri, mun esikoinen joka on jo aikuinen on aina pärjännyt ihan helkkarin hyvin, ja pärjää edelleen, ihan sai kaupan soseita, ei imetetty ku pari kuukautta ja oli muumivaipat, siihen aikaan ei vielä hössötetty, sanottiin että rakastava äiti on tarpeeksi hyvä omalle lapselleen. Lapsi on saanut harrastaa mitä haluaa, kuten minäkin aikoinaan, kouluun on menty ihan itsekseen kävellen tai pyörällä, lapsi on oppinut itsenäiseksi ja pärjääväksi. 

Ja tuo leikittäminen mua ihmetyttää, ei siinä ole mitään järkeä että äiti on lapsen leikkikaveri, lapsi leikkii joko itsekseen tai sisaruksen tai kaverin kanssa, ja äiti tekee kotityöt tai rentoutuu siinä samalla kun pitää lasta silmällä ettei mitään ihan hullua tee. Ei aikuista ihmistä ole tarkoitettu leikkimään, me aikuiset ollaan oltu lapsia ja leikitty leikkimme, se kuuluu siihen kehitysvaiheeseen, ja jos aikuinen menee sekaantumaan leikkeihin siinä ottaa lapselta pois sen vapauden käyttää mielikuvitustaan. Mun lapset esimerkiksi on erittäin verbaalisia ja nokkelia, eivät jää toiseksi missään tilanteessa, ovat saaneet vahdata piirrettyjä ja jopa pelata pelejä. On aina päiväkodissa ja koulussa kehuttu suurta sanavarastoa. Meillä jutellaan lasten kanssa kaikesta, eli ollaan läsnä, ilman että leikitetään ja laitetaan pelaamaan jotain lautapelejä mistä ne ei tykkää vaan sen takia että ne on kehittäviä.

Onko sun mielestä siis lasten kanssa leikkiminen ja lautapelien pelaaminen huonoja juttuja? Ja videoiden katselu ja tietokone/konsolipelien pelaaminen taas nimenomaan hyviä tapoja kasvattaa lapsia ja viettää aikaa?

Tuo leikkiminen lapsen kanssa yhdessä on kaksi piippuinen juttu, sillä lapsi ja aikuinen on kuitenkin eri tasolla ja hyvin helposti aikuinen ohjaa leikkiä, joka taas on lapsen luovuudesta pois, eikä hän itse ratkaise asioita. Jos seuraat keskenään leikkiviä lapsia, niin kyllä leikki on luovampaa, jossa lapsen mielikuvitus pääsee valloilleen ja lapsi keksii erilaisia ratkaisuja.

Itse en koskaan ole leikkinyt tai ohjannut lasten leikkejä, vaan kannustanut etsimään erilaisia ratkaisuja, vaikka olenko ollut läsnä.

Enpä olisi uskonut; lasten kanssa leikkimisestäkin saadaan tehtyä negatiivinen asia kun oikein yritetään! Tässä keskustelussa on jopa löydetty lapsi jolle on tullut suorastaan sosiaalisia ongelmia siksi että aikuiset ovat leikkineet hänen kanssaan.  Oman ikäisen seuran puutteestakaan tässä casessa ei ole palstailijoiden mukaan ole ollut kyse kun lapsi kerran on ollut päivähoidossa. Lapsen sosiaalinen kömpelyys johtuu palstan mukaan just nimenomaan siitä että aikuiset ovat hänen kanssaan leikkineet. Tää on jo aikamoista tuubaa, oikeasti. 

Mutta joo, jos vanhempi ei pysty leikkimään lapsen kanssa ilman että siinäkin pyrkii liidaamaan eikä anna lapselle tilaa, kannattaa sitten varmaan tosiaan jättää se leikkiminen vähemmälle. Eihän lapsikaan tuollaisesta nauti, ei se ole leikkiä. Edelleen mun on kyllä vaikea käsittää että on ihmisiä jotka eivät voi ikinä, hetkeksikään irrottautua siitä totisesta aikuisen roolistaan ja antaa lapsen ja leikin kuljettaa. Leikkimällä pääsee seuraamaan sitä lasten huikeaa luovuutta vielä lähempää kuin tavallisesti.  

Kohtuus kaikessa, sitä tässä on yritetty sanoa. Lapset leikkii, ja heidän kuuluu leikkiä, aikuisten ei kuulu leikkiä kuin satunnaisesti kun lapsi haluaa, jos aikuinen silloin ehtii.

Kylläpäs tästä nyt tuli aikamoinen leikkipolemiikki. Pointtina oli, että hyvä kun lapsia osataan arvostaa, mutta ettei pidä unohtaa että vanhemmat ja kaikki muutkin hoitajat ovat vain ihmisiä hekin - eivät mitään väsymättömiä lapsien palvelijoita. Jos perustarpeet on huolehdittu, niin sitten saa olla armollinen itselleenkin välillä ja lopputulos on kaikille parempi.

Tämäkin on varmaan täällä jo todettu mutta yksi ongelma on myös se, että nykyään kuvitellaan lasten voivan paremmin jos niillä on KOKO AJAN jotain strukturoitua ohjelmaa. Eli harrastuksia. Ei vaan haluta/uskalleta antaa lasten ikävystyä, mikä olisi elintärkeää lasten oman mielikuvituksen ja ajattelumaailman kehittymisen kannalta. 

Ja tässäkin asiassa tietenkin verrataan omaa vanhemmuutta kavereiden, naapureiden, lasten luokkakavereiden ja muiden lähellä olevien perheiden tapaan elää ja olla. 

Niinpä, ei tarvitse lasta tietentahtoen itkettää, mutta ei ole tarpeellista juosta koko ajan edellä ennakoimassa ja estämässä joka ikistä mielipahaa. Siitä tulee vaan liian raskasta ja stressaavaa ja se stressi on pahaksi koko perheelle.

Lepsen hoidin tavoitteet pitää asettaa löysemmin niin kotona kuin muissa hoitopaikoissa, jos työ alkaa tuntua ylivoimaiselta.

Meillä jaksaa 95 vuotias mummo osallistua lapsenhoitoon, kun hänen tehtävänään on olla leikkivän lapsen kanssa samassa huoneessa ja jutella sen verran, ettei lapsi koe olevansa yksin, kun olen pihatöissä. Mummolla on puhelin kädessä, jolla siittä minulle, jos tarvitsee tulla tekemään yhtään sen enempää. Tästä on minulle suuri apu, lapsi on tyytyväinen ja mummokin saa olla hyödyksi väsyttämättä itseään. Siksi en ymmärrä näitä työikäisiä mummoja jotka eivät jaksa hoitaa, kun heidän vain pitäisi keskustella lastensa kanssa, että millä tavoin voisivat osallistua niin, että kaikkien on hyvä olo eikä kukaan perheessä uuvu yksin.

Ihme leikkimisriitely tästä tuli. Kyse on niin paljon muustakin, kuin leikkimisestä.

Pese hampaat aamuin illoin, vahdi kuin haukka ettei tule karies, ei saa antaa ruoka-aikojen välillä mitään ja muutenkin muista koko ajan tuputtaa purkkaa ja pastillia. Pyykkää lasta jatkuvasti, mutta älä vaan väärin ettei iho kuivu. Tarkista täit, kihomadot ja punkit päivittäin. Varo ettei lapsi sairastu, mutta huolehdi kuitenkin että hän saa sopivasti oikeanlaisia bakteereja. Muuten ei tule vastustuskykyä. Täysimetä niin ja niin monta kuukautta, käytä kestovaippoja ja tee soseet itse itsekasvatetuista luomubataateista -mieti nyt kuitenkin vielä onko se bataatti hyvä ettei totu makeaan. Vie värikylpyyn ja vauvamuskariin, muistakaa tavata muita että lapsi oppii sosiaaliseksi. Käykää neuvolassa, jossa teitä ohjataan ja tarkkaillaan, muista värvätä myös koko suku mukaan jotta kaikki näkisivät että lapsesta ollaan kiinnostuneita. Anna lapsen liikkua suosituksen mukainen tuntimäärä päivässä, vahdi kuitenkin ettei hän vaan satuta itseään mutta älä rajoita kun muuten ei motoriikka kehity. Askarrelkaa myös ja lukea täytyy, että lapsi kehittyy. Pottatreenit pitää muistaa aloittaa ajoissa, muutenhan lapsi voisi oppia itse kuivaksi ja sinulta jäisi kunnia saamatta.  Äläkä unohda käyttää lasta hammaslääkärissä!

Kun palaat töihin, voit olla huoleti koska teet sen joka tapauksessa liian aikaisin/liian myöhään/väärällä tavalla. Toisaalta työttömänä olet loinen. Kun lapsi sairastuu, olet huono äiti kun viet hänet nuhaisena päiväkotiin. Jos et vie, olet huono työntekijä joka ansaitsee potkut. Muista järjestää työt niin, että pääset viemään lasta hammaslääkäriin, neuvolaan, ja pystyt osallistumaan vasukeskusteluun ja äitienpäiväkahveille ja kevätjuhliin ja tuo mummon koira puistoon-päivään -muuten joku voi luulla, ettet ole lapsen asioista kiinnostunut. Kannattaa viimeistään 4-vuotiaana aloittaa lapselle joku harrastus, jonka puitteissa kolme arki-iltaa plus kaikki viikonloput menee jollain hallilla ja yöt leipoessa myyjäisiin. Ai ja muista värvätä kaikki sukulaiset näihinkin mukaan, niin kaikki näkevät että lapsesta ollaan kiinnostuneita. Kaikki ensimmäisessä kappaleessa mainitu muista toki myös, mutta lisää loruttelua ja laulua ja kaikkea mikä kehittää puhetta ja vuorovaikutustaitoja, nyt viimeistään pitää myös hienomotoriikkaa ryhtyä harjoittamaan joten askarrelkaa ja tehkää hamahelmiä! Muista ettei lapselle saa koskaan huutaa, eikä aikuinen koskaan hermostu muutenkaan vaan ihan rakentavasti perustelee lapselle asiat ja niin oikein kasvatettu lapsi ei ole koskaan hankala. Jos on, hänellä on joku puute perusturvassa ja tiedät varmasti kenen syytä se sitten on.

Kun lapsi menee kouluun, muista edellä listattujen lisäksi järjestää niin, että pääset mukaan koulääkärintarkastukseen, kouluterveydenhoitajan tarkastukseen, hammaslääkäriin, vanhempainvarttiin, koko koulun vanhempainiltaan, luokan vanhempainiltaan, luokkatoimikuntaan tottakai ja niihin myyjäisiin voit ihan hyvin leipoa yhdellä kertaa kun harrastusporukankin myyjäisiin. Tosin koulun myyjäisissä menee myös käsityöt, ota joku virkkaustyö duunimatkoille niin siinähän se menee. Lapselle kannattaa aloittaa toinen harrastus, because fuck you that's why. Muista järjestää myös töistä vapaata että pääset kevätjuhlaan, joulujuhlaan, todistustenjakoon ja koko koulun urheilupäivään koska niin lapsestaan kiinnostuneet vanhemmat nyt vaan tekee. Äläkä unohda oikomishoitoa! Pomo nyt valittaa ettei sua näy töissä kuin kolme kertaa kuukaudessa, mutta kyllähän sinä itse ymmärrät miten lapsestaan välittävät vanhemmat toimii -ja olet jo järjestänyt työpaikan jossa on etätyömahdollisuus ja loputtomiin liukuva työaika. Anna lapselle sopivasti vastuuta, tämänkin teet joka tapauksessa väärin joten tee nyt vaikka niin kuin Sinkkonen sanoo -siinä on tolkun mies. Rahan kanssa pitää olla tarkka, koska lapsi menee pilalle jos hän saa sitä liikaa tai liian vähän tai väärällä tavalla. Ja sitten jos hän ostaa sillä mitä itse haluaa, niin se menee muuten pieleen koska se on kumminkin sokeria tai joku seksistinen lelu, näiltä varjele häntä ja ostatte vaikka jonkun kehittävän pienoismallin yhdessä. Vahdi ettei lapsi pelaa tai katso televisiota, lue iltapäivälehtien otsikoita tai näe koulumatkalla humalaisia (jos et ole saanut raadettua lapsen terveen kehityksen turvaamiseksi ehdottoman välttämätöntä omakotitaloa rauhalliselta alueelta). Muistat kuulustella läksyt ja yhdessä luette kokeisiin ja askartelette opettajille kortit sitten kevään korvalla. Muista ostaa lahjat ja järkätä lapselle synttärijuhlat -ei mitään paheksuttavaa hoploppia sitten vaan itse leivot ja harjoittelet taikatemppuja ohjemanumeroksi, äläkä unohda virkata koristenauhaa! Opeta lapset tekemään kotitöitä ja pitämään itsestään huolta, mutta muista että he eivät saa olla mistään vastuussa, he ovat herranjumala vielä lapsia! Muista koululaisten liikkakamat, pehmolelupäivät, vauvavalokuva kouluun-päivät, täytä lomakkeet ja palauta koululle, täytä se sama lomake siitä juotko viinaa ja hakkaatko puolisoasi joka helvetin vuosi x 2, täyttäkää yhdessä lapsen kanssa hänen lomakkeensa ja värittäkää lentsikat, älä unohda esikoisen uimavuoroja perjantaisin ja keskimmäisen uimavuoroja keskiviikkoisin -eväät mukaan tiistaisin ja kirjastokortit maanantaisin! Ja varasukat reppuun!

Illalla lue naistenlehdistä, miten sinun tulee muistaa pitää itsestäsi ja parisuhteesta huolta. Juo vettä, urheile ainakin kolmesti viikossa, ota aikaa itselle ja käy manikyyrissä -äläkä varsinkaan tingi yöunista!

 Ai joo, ja mulla on muuten kolme lasta. Se tekee mm. 3 kevätjuhlaa, 3 joulujuhlaa, 4 todistustenjakoa, neljä vanhempainvarttia, yhden vasu-keskustelun, kolme hammaslääkäriä, kolme terveydenhoitajakäyntiä plus muutama lääkäri, neljä vanhempainiltaa, kaksi luokkatoimikuntaa, kahdet koulumyyjäiset, kaksi äitienpäivätapahtumaa, ja sitten sairastumisiin liittyvät lääkärikäynnit lisäksi vuodessa. Sitten on tietysti kaikki ylimääräiset urheiluretkipaskahuussimuseoon-päivät, luokkaretket joille ne lapsistaan kiinnostuneet vanhemmat tottakai lähtee riemusta kiljuen valvojiksi ja sitä sun tätä diipadaapaa, ai discot tottakai, melkein unohdin! Älä unohda myöskään muita velvollisuuksia, sillä pitäähän nyt vanhempia, appivanhempia, sisaruksia ja kumminkaimoja käydä tervehtimässä viikottain. Ja jakaa mummolle dosetti, sultahan se käy niin kätevästi kun teet sitä töissäkin.

Ja sitten ne kesälomat pitää olla, vaikka olisit määräaikainen kesälomittaja. Ja ne pitää saada pidettyä just niin, ettei tarvitse vaivata isovanhempia yhtään ylimääräistä, muttei kuitenkaan niin että työpaikan lapsettomat pahoittavat mielensä, kun lapselliset etuilee aina.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joo, hirveeksi suorittamiseksi mennyt viime vuosina, ensin itkettiin mediassa että vanhemmuus on hukassa kun kakarat on pomoja ja ollaan kurlingkivanhempia, se jatkuva vaahtoominen että pitää olla lapsentahtista, pitää olla perhepeti, kestovaipat, itsetehdyt luomusoseet, kaikenmaailman harrastukset jokaiselle päivälle, pitää olla hippiäiti, mutta kuitenkin lapsen tulevaa uraa ajatteleva tiikeriäiti. Maalaisjärki on unohtunut jonnekin.

Minä olen nykyäitien mielestä aivan järkyttävän laiska äiti, mutta ylläripylläri, mun esikoinen joka on jo aikuinen on aina pärjännyt ihan helkkarin hyvin, ja pärjää edelleen, ihan sai kaupan soseita, ei imetetty ku pari kuukautta ja oli muumivaipat, siihen aikaan ei vielä hössötetty, sanottiin että rakastava äiti on tarpeeksi hyvä omalle lapselleen. Lapsi on saanut harrastaa mitä haluaa, kuten minäkin aikoinaan, kouluun on menty ihan itsekseen kävellen tai pyörällä, lapsi on oppinut itsenäiseksi ja pärjääväksi. 

Ja tuo leikittäminen mua ihmetyttää, ei siinä ole mitään järkeä että äiti on lapsen leikkikaveri, lapsi leikkii joko itsekseen tai sisaruksen tai kaverin kanssa, ja äiti tekee kotityöt tai rentoutuu siinä samalla kun pitää lasta silmällä ettei mitään ihan hullua tee. Ei aikuista ihmistä ole tarkoitettu leikkimään, me aikuiset ollaan oltu lapsia ja leikitty leikkimme, se kuuluu siihen kehitysvaiheeseen, ja jos aikuinen menee sekaantumaan leikkeihin siinä ottaa lapselta pois sen vapauden käyttää mielikuvitustaan. Mun lapset esimerkiksi on erittäin verbaalisia ja nokkelia, eivät jää toiseksi missään tilanteessa, ovat saaneet vahdata piirrettyjä ja jopa pelata pelejä. On aina päiväkodissa ja koulussa kehuttu suurta sanavarastoa. Meillä jutellaan lasten kanssa kaikesta, eli ollaan läsnä, ilman että leikitetään ja laitetaan pelaamaan jotain lautapelejä mistä ne ei tykkää vaan sen takia että ne on kehittäviä.

Onko sun mielestä siis lasten kanssa leikkiminen ja lautapelien pelaaminen huonoja juttuja? Ja videoiden katselu ja tietokone/konsolipelien pelaaminen taas nimenomaan hyviä tapoja kasvattaa lapsia ja viettää aikaa?

Tuo leikkiminen lapsen kanssa yhdessä on kaksi piippuinen juttu, sillä lapsi ja aikuinen on kuitenkin eri tasolla ja hyvin helposti aikuinen ohjaa leikkiä, joka taas on lapsen luovuudesta pois, eikä hän itse ratkaise asioita. Jos seuraat keskenään leikkiviä lapsia, niin kyllä leikki on luovampaa, jossa lapsen mielikuvitus pääsee valloilleen ja lapsi keksii erilaisia ratkaisuja.

Itse en koskaan ole leikkinyt tai ohjannut lasten leikkejä, vaan kannustanut etsimään erilaisia ratkaisuja, vaikka olenko ollut läsnä.

Enpä olisi uskonut; lasten kanssa leikkimisestäkin saadaan tehtyä negatiivinen asia kun oikein yritetään! Tässä keskustelussa on jopa löydetty lapsi jolle on tullut suorastaan sosiaalisia ongelmia siksi että aikuiset ovat leikkineet hänen kanssaan.  Oman ikäisen seuran puutteestakaan tässä casessa ei ole palstailijoiden mukaan ole ollut kyse kun lapsi kerran on ollut päivähoidossa. Lapsen sosiaalinen kömpelyys johtuu palstan mukaan just nimenomaan siitä että aikuiset ovat hänen kanssaan leikkineet. Tää on jo aikamoista tuubaa, oikeasti. 

Mutta joo, jos vanhempi ei pysty leikkimään lapsen kanssa ilman että siinäkin pyrkii liidaamaan eikä anna lapselle tilaa, kannattaa sitten varmaan tosiaan jättää se leikkiminen vähemmälle. Eihän lapsikaan tuollaisesta nauti, ei se ole leikkiä. Edelleen mun on kyllä vaikea käsittää että on ihmisiä jotka eivät voi ikinä, hetkeksikään irrottautua siitä totisesta aikuisen roolistaan ja antaa lapsen ja leikin kuljettaa. Leikkimällä pääsee seuraamaan sitä lasten huikeaa luovuutta vielä lähempää kuin tavallisesti.  

Kohtuus kaikessa, sitä tässä on yritetty sanoa. Lapset leikkii, ja heidän kuuluu leikkiä, aikuisten ei kuulu leikkiä kuin satunnaisesti kun lapsi haluaa, jos aikuinen silloin ehtii.

Mielestäni vauvojen ja taaperoiden kanssa kyllä kuuluu leikkiä. 3-4-vuotiaasta ylöspäin se ei ole  välttämätöntä, mutta suotavaa, jos lapsi niin haluaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joo, hirveeksi suorittamiseksi mennyt viime vuosina, ensin itkettiin mediassa että vanhemmuus on hukassa kun kakarat on pomoja ja ollaan kurlingkivanhempia, se jatkuva vaahtoominen että pitää olla lapsentahtista, pitää olla perhepeti, kestovaipat, itsetehdyt luomusoseet, kaikenmaailman harrastukset jokaiselle päivälle, pitää olla hippiäiti, mutta kuitenkin lapsen tulevaa uraa ajatteleva tiikeriäiti. Maalaisjärki on unohtunut jonnekin.

Minä olen nykyäitien mielestä aivan järkyttävän laiska äiti, mutta ylläripylläri, mun esikoinen joka on jo aikuinen on aina pärjännyt ihan helkkarin hyvin, ja pärjää edelleen, ihan sai kaupan soseita, ei imetetty ku pari kuukautta ja oli muumivaipat, siihen aikaan ei vielä hössötetty, sanottiin että rakastava äiti on tarpeeksi hyvä omalle lapselleen. Lapsi on saanut harrastaa mitä haluaa, kuten minäkin aikoinaan, kouluun on menty ihan itsekseen kävellen tai pyörällä, lapsi on oppinut itsenäiseksi ja pärjääväksi. 

Ja tuo leikittäminen mua ihmetyttää, ei siinä ole mitään järkeä että äiti on lapsen leikkikaveri, lapsi leikkii joko itsekseen tai sisaruksen tai kaverin kanssa, ja äiti tekee kotityöt tai rentoutuu siinä samalla kun pitää lasta silmällä ettei mitään ihan hullua tee. Ei aikuista ihmistä ole tarkoitettu leikkimään, me aikuiset ollaan oltu lapsia ja leikitty leikkimme, se kuuluu siihen kehitysvaiheeseen, ja jos aikuinen menee sekaantumaan leikkeihin siinä ottaa lapselta pois sen vapauden käyttää mielikuvitustaan. Mun lapset esimerkiksi on erittäin verbaalisia ja nokkelia, eivät jää toiseksi missään tilanteessa, ovat saaneet vahdata piirrettyjä ja jopa pelata pelejä. On aina päiväkodissa ja koulussa kehuttu suurta sanavarastoa. Meillä jutellaan lasten kanssa kaikesta, eli ollaan läsnä, ilman että leikitetään ja laitetaan pelaamaan jotain lautapelejä mistä ne ei tykkää vaan sen takia että ne on kehittäviä.

Onko sun mielestä siis lasten kanssa leikkiminen ja lautapelien pelaaminen huonoja juttuja? Ja videoiden katselu ja tietokone/konsolipelien pelaaminen taas nimenomaan hyviä tapoja kasvattaa lapsia ja viettää aikaa?

Tuo leikkiminen lapsen kanssa yhdessä on kaksi piippuinen juttu, sillä lapsi ja aikuinen on kuitenkin eri tasolla ja hyvin helposti aikuinen ohjaa leikkiä, joka taas on lapsen luovuudesta pois, eikä hän itse ratkaise asioita. Jos seuraat keskenään leikkiviä lapsia, niin kyllä leikki on luovampaa, jossa lapsen mielikuvitus pääsee valloilleen ja lapsi keksii erilaisia ratkaisuja.

Itse en koskaan ole leikkinyt tai ohjannut lasten leikkejä, vaan kannustanut etsimään erilaisia ratkaisuja, vaikka olenko ollut läsnä.

Enpä olisi uskonut; lasten kanssa leikkimisestäkin saadaan tehtyä negatiivinen asia kun oikein yritetään! Tässä keskustelussa on jopa löydetty lapsi jolle on tullut suorastaan sosiaalisia ongelmia siksi että aikuiset ovat leikkineet hänen kanssaan.  Oman ikäisen seuran puutteestakaan tässä casessa ei ole palstailijoiden mukaan ole ollut kyse kun lapsi kerran on ollut päivähoidossa. Lapsen sosiaalinen kömpelyys johtuu palstan mukaan just nimenomaan siitä että aikuiset ovat hänen kanssaan leikkineet. Tää on jo aikamoista tuubaa, oikeasti. 

Mutta joo, jos vanhempi ei pysty leikkimään lapsen kanssa ilman että siinäkin pyrkii liidaamaan eikä anna lapselle tilaa, kannattaa sitten varmaan tosiaan jättää se leikkiminen vähemmälle. Eihän lapsikaan tuollaisesta nauti, ei se ole leikkiä. Edelleen mun on kyllä vaikea käsittää että on ihmisiä jotka eivät voi ikinä, hetkeksikään irrottautua siitä totisesta aikuisen roolistaan ja antaa lapsen ja leikin kuljettaa. Leikkimällä pääsee seuraamaan sitä lasten huikeaa luovuutta vielä lähempää kuin tavallisesti.  

Kohtuus kaikessa, sitä tässä on yritetty sanoa. Lapset leikkii, ja heidän kuuluu leikkiä, aikuisten ei kuulu leikkiä kuin satunnaisesti kun lapsi haluaa, jos aikuinen silloin ehtii.

Mielestäni vauvojen ja taaperoiden kanssa kyllä kuuluu leikkiä. 3-4-vuotiaasta ylöspäin se ei ole  välttämätöntä, mutta suotavaa, jos lapsi niin haluaa.

Tottakai kuuluu leikkiä pientenkin kanssa. Mutta kuuluu antaa myös olla ihan itsekseen. On tarpeen lapsen tasapainoiselle kehitykselle. T: mm kehityspsykologiaa opiskellut