Onko lastenhoidosta tehty liian vaikeaa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joo, hirveeksi suorittamiseksi mennyt viime vuosina, ensin itkettiin mediassa että vanhemmuus on hukassa kun kakarat on pomoja ja ollaan kurlingkivanhempia, se jatkuva vaahtoominen että pitää olla lapsentahtista, pitää olla perhepeti, kestovaipat, itsetehdyt luomusoseet, kaikenmaailman harrastukset jokaiselle päivälle, pitää olla hippiäiti, mutta kuitenkin lapsen tulevaa uraa ajatteleva tiikeriäiti. Maalaisjärki on unohtunut jonnekin.

Minä olen nykyäitien mielestä aivan järkyttävän laiska äiti, mutta ylläripylläri, mun esikoinen joka on jo aikuinen on aina pärjännyt ihan helkkarin hyvin, ja pärjää edelleen, ihan sai kaupan soseita, ei imetetty ku pari kuukautta ja oli muumivaipat, siihen aikaan ei vielä hössötetty, sanottiin että rakastava äiti on tarpeeksi hyvä omalle lapselleen. Lapsi on saanut harrastaa mitä haluaa, kuten minäkin aikoinaan, kouluun on menty ihan itsekseen kävellen tai pyörällä, lapsi on oppinut itsenäiseksi ja pärjääväksi. 

Ja tuo leikittäminen mua ihmetyttää, ei siinä ole mitään järkeä että äiti on lapsen leikkikaveri, lapsi leikkii joko itsekseen tai sisaruksen tai kaverin kanssa, ja äiti tekee kotityöt tai rentoutuu siinä samalla kun pitää lasta silmällä ettei mitään ihan hullua tee. Ei aikuista ihmistä ole tarkoitettu leikkimään, me aikuiset ollaan oltu lapsia ja leikitty leikkimme, se kuuluu siihen kehitysvaiheeseen, ja jos aikuinen menee sekaantumaan leikkeihin siinä ottaa lapselta pois sen vapauden käyttää mielikuvitustaan. Mun lapset esimerkiksi on erittäin verbaalisia ja nokkelia, eivät jää toiseksi missään tilanteessa, ovat saaneet vahdata piirrettyjä ja jopa pelata pelejä. On aina päiväkodissa ja koulussa kehuttu suurta sanavarastoa. Meillä jutellaan lasten kanssa kaikesta, eli ollaan läsnä, ilman että leikitetään ja laitetaan pelaamaan jotain lautapelejä mistä ne ei tykkää vaan sen takia että ne on kehittäviä.

Onko sun mielestä siis lasten kanssa leikkiminen ja lautapelien pelaaminen huonoja juttuja? Ja videoiden katselu ja tietokone/konsolipelien pelaaminen taas nimenomaan hyviä tapoja kasvattaa lapsia ja viettää aikaa?

Tuo leikkiminen lapsen kanssa yhdessä on kaksi piippuinen juttu, sillä lapsi ja aikuinen on kuitenkin eri tasolla ja hyvin helposti aikuinen ohjaa leikkiä, joka taas on lapsen luovuudesta pois, eikä hän itse ratkaise asioita. Jos seuraat keskenään leikkiviä lapsia, niin kyllä leikki on luovampaa, jossa lapsen mielikuvitus pääsee valloilleen ja lapsi keksii erilaisia ratkaisuja.

Itse en koskaan ole leikkinyt tai ohjannut lasten leikkejä, vaan kannustanut etsimään erilaisia ratkaisuja, vaikka olenko ollut läsnä.

Enpä olisi uskonut; lasten kanssa leikkimisestäkin saadaan tehtyä negatiivinen asia kun oikein yritetään! Tässä keskustelussa on jopa löydetty lapsi jolle on tullut suorastaan sosiaalisia ongelmia siksi että aikuiset ovat leikkineet hänen kanssaan.  Oman ikäisen seuran puutteestakaan tässä casessa ei ole palstailijoiden mukaan ole ollut kyse kun lapsi kerran on ollut päivähoidossa. Lapsen sosiaalinen kömpelyys johtuu palstan mukaan just nimenomaan siitä että aikuiset ovat hänen kanssaan leikkineet. Tää on jo aikamoista tuubaa, oikeasti. 

Mutta joo, jos vanhempi ei pysty leikkimään lapsen kanssa ilman että siinäkin pyrkii liidaamaan eikä anna lapselle tilaa, kannattaa sitten varmaan tosiaan jättää se leikkiminen vähemmälle. Eihän lapsikaan tuollaisesta nauti, ei se ole leikkiä. Edelleen mun on kyllä vaikea käsittää että on ihmisiä jotka eivät voi ikinä, hetkeksikään irrottautua siitä totisesta aikuisen roolistaan ja antaa lapsen ja leikin kuljettaa. Leikkimällä pääsee seuraamaan sitä lasten huikeaa luovuutta vielä lähempää kuin tavallisesti.  

Vähän myöhässä vastaan, tässä viitattiin minun aiempiin kommentteihin epäsosiaalisesta lapsesta.

Kun menen kylään tähän perheeseen minut viedään suoraan lastenhuoneen lattialle leikkimään. Äiti huokaisee helpotuksesta kun saa siivota esim keittiötä rauhassa. Jos olen kylässä 3h minun oletetaan leikkivän lapsen kanssa 3h, vähennettynä siitä wc-tauot ja kahvin saan juoda kun tarjotaan (siitäkin äiti kysyy lapselta passaako jos nyt juotaisiin).

"Leikkiminen" on sitten tällaista: kosken legoukkoon -> "se on minun!" Otan toisen -> lapsi alkaa itkeä. Koko ajan puhun rauhallisella äänellä hänelle ja selitän että jos haluat että leikin sinun kanssasi niin minunkin on koskettava leluihin ym.

Mitään ei voi pelata etteikö se menisi huutamiseksi ja itkemiseksi. Lapsi saattaa vaikka kaataa legokipon lattialle ja sanoo minulle "siivoa". No joo, en siivoa. Monta kertaa poistun huoneesta ja selitän miksi ja miten leikissä pitäisi olla yhteiset säännöt joista pidetään kiinni. Äiti ei puutu koko aikana tähän ollenkaan. Saattaa todeta että voi sinua kun taas suutut. Huoh. Ei kauheasti tee mieli kyläillä.

Olen siis sitä mieltä edelleen että lapsi ei ole oppinut leikkimään muiden lasten kanssa eikä tätä menoa opikaan. Missään nimessä en ole sitä mieltä että lasten kanssa ei saisi leikkiä. Mutta joku raja siinäkin pitäisi ajallisesti ja muutoinkin olla.