Mustasukkaisen kumppanin sairaimmat aivotukset? Kertokaa!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta on sairasta ja käsittämätöntä, että miehet tosissaan uskovat tyttöystäviensä/vaimojensa naivan  koiraansa, kissaansa, hamsteriaan, naapurin Perttiä 90v, parasta ystäväänsä tai  lähikaupan kassaa   ties missä hississä tai kaupan takahuoneessa!

Olen ollut monessa suhteessani sairaalloisen, omastakin mielestäni suorastaan psykoottisen mustasukkainen ja siksi koetankin nyt pysytellä kaukana vastakkaisesta sukupuolesta tietäessäni, että suhde laukaisee minussa aivan hallitsemattomia asioita. Työstän päätäni terapiassa, mutten tiedä, onko siitä mitäön apua.

Hamsterin ja naapurin rullatuolivanhuksenkin kokeminen uhkana on mustasukkaiselle ihan täyttä kivuliasta todellisuutta. Sitä on vaikea selittää, koska todennäköisesti myöhemmin tilanteen ulkopuolella se kuulostaa aivan älyttömältä mustasukkaisen omiinkin korviin. Sairaalloisen mustasukkaisen ihmisen elämä on sekasortoa, kun hänen mielessään koko maailma koettaa nöyryyttää häntä jotenkin ja välillä kaikki tietävät muka jotain, mitä häneltä salaillaan.

Neuvon vain suosiolla ottamaan etäisyyttä, kun kumppani alkaa harhaiseksi. Käytös ja "mustasukkapsykoosi" menee sitä pahemmaksi, mitä kovemmin mustasukkaisuutta koetetaan todistaa aiheettomaksi. Muistan pääni olleen ihan todella sekaisin noina aikoina. Olen onnellinen, että kumppanini ovat tajunneet lopulta lähteä ja toivon, että he ovat päässeet jaloilleen ja kykenevät normaaleihin ihmissuhteisiin.

Hei, olet jo puoliksi tervehtymässä, kun pystyt myöntämään ongelmasi ja tarkastelemaan sitä noin. Voin lohduttaa sinua, että minulla on 25 ihmissuhdevuoden aikana ollut mustasukkaisuutta vain yhden vuoden aikana ja se oli ihan kamalaa ja siinä todella menee ihan sekaisin.

Sen jälkeen aloin miettiä ja kysyisinkin, onko suhteissa ollut jotain perustavasti pielessä eli sinä et ole saanut sellaista vastarakkautta, jota olisit toivonut? Olet jollain tasolla tiennyt, ettet ole vastapuolen elämän rakkaus? Silloinhan tilanne muuttuu stressaavaksi ja kilpailutilanteeksi koko muuta maailmaa vastaan. Lisäksi jos itse tuntee löytäneensä toisesta jotain erityistä ja tahtoisi pitää hänet ja saada vastarakkautta ja hyvän suhteen. 

Jälkikäteen minusta tuntuu, että kaikkein mustasukkaisin olen ollut suhteissa, jossa minusta todella on välitetty ja olen ollut kumppanille toiveiden täyttymys. Olen kuitenkin "tiennyt" asian olevan muka aivan päinvastoin. Vika on varmasti ollut ihan omassa itsetunnossani ja luottamuksessani muihin ihmisiin sekä vääristyneessä kuvassani ihmissuhteista. Kilpailutilanne koko maailmaa vastaan hamstereita myöten kuvaa tuntemusta hyvin.

Vähiten mustasukkaisuutta koin suhteessa, jossa kumppani todella kohteli minua huonosti ja osoitti avoimesti, että minuakin parempia löytyisi. Kai oli helpompaa pelätä todellisia asioita kuin olemattomia.

Näin tämä on.

Kaikki henkinen väkivalta pahenee nimenomaan silloin, kun sitä myötäillään. Ja itsekeskeimen ihminen alkaa käyttäytyä sitä itsekeskeisemmin, mitä enemmän häntä huomioidaan. On ihan todettu lähisuhdeväkivaltatyöntekijöiden kirjoittamassa kirjassakin. Siksi pitäisi heti laittaa rajat sille, miten itseä saa kohdella js pitää välttää sairaan ihmisen yliymmärtämistä. Se joka kommentoi ylempänä, että mustasukkaisuus johtuu siitä, ettei ole varma toisen tunteista, ei ole vielä tervehtinyt, sillä hän sysää edelleen vastuun omasta käytöksestään toiselle.

Oikaisen vähän kirjoittamaani. En ole koskaan kokenut sairaalloista mustasukkaisuutta vaan yritin arvailla sairaalloisesti mustasukkaisen päänliikkeitä oman yksittäiskertaisen mustasukkaisuuskokemukseni pohjalta (aiheesta syntynyt ja meni ohi yhtä nopeasti kuin ilmestyikin aiheen poistuttua). Mutuilu meni metsään. 

Olen myös ollut sairaalloisen mustasukkaisuuden kohteena toisessa suhteessa, mutta en yhtään ymmärrä miksi vastapuoli käyttäytyi kuten käyttäytyi. 

Minä taas ymmärrän. Olen joskus kauan aikaa sitten ollut itse sairaalloisen mustasukkainen ja koska tajusin, että se ei ole tervettä niin jouduin opettelemalla opettelemaan siitä pois. Ja nykyään olen melkeen täysi vastakohta eli en tippaakaan mustasukkainen. Mutta minun mielestäni se johtuu siitä, ettei se mustasukkainen ihminen rakasta vastapuolta oikeasti vaan rakastaa vain rakastettuna olemista ja sen menettämisen pelko aiheuttaa mustasukkaisuuden. Myöskään mustasukkainen itse ei ole kovin luotettava parisuhteessa. Mustasukkaisella on myös huono itsetunto.

Sairaudesta ei voi parantua ellei myönnä sitä ja ellei itse halua parantua.

Tuohon on helppo uskoa, koska ainankin minua se sairaan mustasukkainen kohteli niin julmasti ja huonosti, ettei varmasti olisi, jos olisi oikeasti rakastanut. Todennäköisesti hän halusi vain omistaa ja saada. 

Täällä tuo aiemmin mustasukkapsykoosista kirjoittanut. Pakko myöntää, että suhteissa olen tainnut rakastaa nimenomaan sitä toisen rakkautta, en sitä ihmistä ihmisenä. Olen myös koettanut muuttaa kumppania, yrittänyt ohjailla hänen mieltymyksiään. Arvostellut, oikeastaan sisimmässäni jopa ihan halveksinut kumppaniani.

En ole kai tahtonut olla ihmisen kanssa siksi, että hän olisi ollut jotenkin erityinen ja upea, vaan siksi, että hän vastasi palvonnan tarpeeseeni. Enkä ole ollut suhteissa luotettava, mikä on tietysti lisännyt uskoa siihen, että tietysti toinenkin kieroilee ja pettää samalla tavalla. Ja että tietysti toinenkin salaa halveksii minua kuten minäkin häntä!

Mun mies on aikalailla tällainen.

Onko neuvoa, mitä asialle voi tehdä?

Oletko itse ollut hyvä näyttelemään rakkautta? Meillä on paljon hyviä hetkiä, joiden vuoksi olen yhä hänen kanssaan. Aistin kuitenkin siellä taustalla olevan halveksunnan, valtavan huomiontarpeen, jota en pysty täyttämään ja tiedän hänen olevan myös taitava valehtelemaan tarvittsessa ja hänellä on jollain tapaa hyvin yksityinen oma elämä, vaikka olemme naimisissa. Mieheni on arvostellut rumasti minua ja yrittää kovasti muuttaa toisenlaiseksi. Hän on vahvasti omistushaluinen.

Kuulisin mielelläni lisää sinulta tekstiä, ihan kuin puhuisin valaistuneen mieheni kanssa.

En kokenut näytteleväni rakkautta, ei se sitä ollut. Olin todella rakastunut, mutta ennemminkin siihen ihastukseen toisen silmissä ja siihen, kuinka hän osoitti rakkauttaan. Kun hän teki jotakin muuta kuin ihasteli minua, tunsin hänen pettäneen minut ja koin että hän ei arvosta minua lainkaan, kun hän kerran pystyi pitämään muitakin ihmisiä mukavina. Itsetuntoni oli täysin kumppanin varassa. Jos huomasin kumppanin tuijottavan tyhjyyteen, kuten me kaikki joskus ajatuksiin vaipuessani teemme, hänen huomionsa ei ollut minussa ja sen oli siis oltava jossakussa kiinnostavammassa. Ei rakkaus ollut näyttelemistä, mutta todellinen rakkauden kohde oli kumppanin ihailu eikä kumppani itse.

Hyvät hetket ovatkin varmasti ihania. Lisäksi ne tuntuvat moninkertaisesti paremmilta, koska huonot hetket ovat yleensä todella kamalia ja alentavia. Kun sain kumppanin kaiken huomion, hän ei ollut vahingossa maininnut rippi-ikäisen serkkunsa soittavan hyvin pianoa ("Sellainenko minun pitäisi olla? Pane sitten serkkuasi, kun minä en kerran ole mitään!) ja vaikutin olevan kumppanin elämän ainoa valo, meillä oli ihanaa ja hänen silmistään näin, että myös hänen oli hyvä olla. Ajan kuluessa kumppani tietysti muuttui varautuneeksi myös niinä hyvinä hetkinä, koska hän oppi, että hetkenä minä hyvänsä keksin jotakin, mikä laukaisee mustasukkaisuusraivon. Etsin pakkomielteisesti merkkejä siitä, että hän ajattelee jotakuta toista.

En tiedä, onko miehelläsi mitään näistä piirteistä. Mutta jos siltä vaikuttaa, niin en todella osaa neuvoa muuten kuin sanomalla, että älä lähde siihen leikkiin mukaan. Kieltäydy todistelemasta rakkauttasi, älä alistu jatkuvaan raportointiin tai muuhun henkiseen väkivaltaan. Älä anna kumppanin sitoa itseäsi häneen niin, ettet voisi lähteä, kun siltä tuntuu. Kerro tuntemuksistasi ja elämästänne rehellisesti jollekulle ystävälle. Ystävän reaktio antaa kummasti perspektiiviä siihen, onko suhteessa kaikki kunnossa. Jos sinua alistetaan jotenkin, lähde miettimättä, äläkä anna kumppanin puhua sinua ympäri, sillä sen hän varmasti osaa.

Kiitos kommentista. Osaat analysoida hyvin ja pystyt myöntämään asioita ihmeen hyvin.

Jäin miettimään vielä sitä, onko tuollaista rehellisyyttä mahdollista saavuttaa suhteessa? Meillä on ollut todella huonoja sikoja ja kerran jopa lähdin. Sen jälkeen mies onnistui kuitenkin muuttumaan taas normaaliksi ja jopa myönsi tekojaan, mitä ei ollut tehnyt ennen. Sen jälkeen on ollut silloin tällöin jotain pientä, mutta puutun niihin hyvin nopeasti nykyään, esim jos hän puhuu vähättelevään sävyyn. Siitä tulee kuitenkin usein riitaa. Välillä hän päivien päästä on valmis puhumaan asioista syyttelemättä minua, ja tuntuu tiedodtavan, mikä on mennyt pieleen. Näen siis potentiaalia muutokseen, joten ajattelen, että toivoa olisi. Toisaalta mietin, että onko hinta edistyksestä liian korkea minun itsetuntoni ja ainoan elämäni kannalta. Toistaiseksi olen kuitenkin yhä suhteessa ja nyt on sellainen hetki, että menee hyvin. Pari viikkoa sitten oli ongelmia. Miten näet, että mies voisi saavuttaa tuollaisen tietoisuuden ja kehityksen suhteen aikana, jonka näytät saavuttaneen sen jälkeen? Terapiaan hän ei mene siinä mielessä, että kokisi itsensä vialliseksi, hän on sen sijaan ehdottanut, että minun kannattaisi mennä. Yhdessä en uskalla mennä, koska pelkään hänen saavan minut jotenkin näyttämään siltä, jolla on ne ongelmat, hän osaa hyvin kääntää asiat nurinkurin.

Sinuna miettisin sitä pointtia, rakastaako mies sinua vai sinulta saamaansa rakkautta? Kannattaako sinun panostaa ihan hirveästi, jos mies ei kykene rakkauteen?

Minä olin suhteessa viisi vuotta ja kaikkeni yritin, mutta en tietenkään pystynyt yksin korjaamaan suhdetta.

Tässä oli ihan oikea kysymys, jota en itse osannut muotoilla. Rakkauteen rakastunut kun voi aivan hyvin vaihtaa kumppaninsa aivan yllättäen johonkuhun toiseen, jolta saa varauksetonta ihailua. Terveisin Mustasukkapsykoosi

Rakkauteen rakastuneen vastapuolella on muutakin hävittävää kuin pettävä tai salamajättävä kumppani. Hän jää koko suhteen ajan vaille vastarakkautta, suhde on väistämättä rampa ja epätyydyttävä. 

Sitä on välillä vaikea terveessäkään suhteessa erottaa, mikä osuus on puhdasta rakkautta ja mikä osuus sitä saamansa rakkauden rakastamista. 

En saanu tervehtiä poika kavereita ja kuolaan vaa jokaista vastaantulevaa ku yks hokee olevansa oksettavan ruma. Ja salilla isken miehiä ja kauppareissun jälkee kysyi oliko hyvännäköisiä poikii kylillä ja en kai vaan tervehtinyt niitä. Sitte soitti tuhat kertaa ku jätin sen että enkai vaa oo pettänyt Samin kanssa.

Ahdistaa seurustelut tommosen vaanimisen jälkeen. Aina kaikki oli uhkaa bussikuskista lähtien.

Vierailla vesillä kirjoitti:

Moi,

olen mies vierailla vesillä... :)

eksyin tänne teidän naisten keskelle etsiessäni juttuja parisuhteen läheisyyden / kosketuksen puutteesta.

Olen 36 vuotias mies ja minulla on saman ikäinen vaimo, yhteistä elämää meillä on takana noin 18 vuotta.

Meillä on kolme ihanaa lasta ja oma koti. Lasten syntymien aikaan meillä oli vaikeampia aikoja kuten monilla muillakin varmasti on, noista kuitenkin selvittiin ja suhde voi käytännössä todella hyvin, MUTTA

Itse olen ihminen joka kaipaa puolison läheisyyttä ja kosketusta, kun taas vaimoni on sellainen että hän ahdistuu / ärsyyntyy helposti mikäli halaan tai kosketan häntä. Ja ei, en kosketa häntä vain silloin tai siksi että haluaisin seksiä. Vaimoni ei ole koskenut minuun millään tavalla pitkään aikaan (en edes muista milloin viimeksi), ei edes kättä olkapäälle tai mitään muuta vastaavaa. Jos yritän halata vaimoani, hän ei edes halaa takaisin, vaan kädet roikkuvat alhaalla ja kuuluu tuhinaa ja sanoo no niin joko riittää. Vaimoni ei ole sanonut minulle yli kymmeneen vuoteen että rakastaa tai välittää minusta, kun sitä joskus kysyin häneltä hän vaan totesi ettei hän ole sellainen joka sanoo, hän näyttää sen tekemällä ei sanomalla. Meillä on kuitenkin hauskaa yhdessä, samat elämän arvot, teemme yhdessä asioita, pihan laittoa ja kaikkea muuta. Viihdymme hyvin toistemme seurassa ja perheenä yhdessä. Mutta se tunne kun toinen ei halua koskettaa tai olla lähellä, ja mikäli yritän koskettaa tulen torjutuksi, on sellainen joka syö itsetuntoa todella paljon. Olemme asiasta puhuneet ja hän sanoo vain että ei ole sellainen ihminen joka haluaa koskettaa, että häntä ahdistaa koskettaa toista. Tuo kosketuksen puute on saanut itsessäni aikaan noita mustasukkaisuuden tunteita ja olen huomannut että ne vaan voimistuvat ja voimistuvat ajan kuluessa. Olen ollut pienenä koulukiusattu (todella pahasti) ja itsetuntoni ei muutenkaan sen seurauksena ole mikään paras mahdollinen. Nyt huomaan että aina kun vaimoni lähtee tai on lähdössä johonkin tulee sisälleni aivan järkyttävä puristava tunne ja en saa ajatusta pois mielestäni, että mitä jos hän löytääkin jonkun paremman kuin minä, mitä jos hän tapaakin jonkun jota hän haluaa koskettaa ja antaa huomiota. Siitäkin olen hänelle sanonut kun olemme minun itsetunnostani puhuneet ettei tuo tilanne ainakaan auta siihen, hän vain toteaa että ei se ole hänen tehtävänsä minun itsetuntoani kohottaa. En tosiaankaan rajoita vaimoni menoja tai tekemisiä, enkä sitä hänelle näytä miltä minusta tuntuu kun hän lähtee johonkin. Se tässä rassaa eniten kun tiedän 100% varmuudella ettei vaimoni tekisi mitään tai ettei hänellä ketään muuta ole. Hän on luotettavin ihminen mitä tiedän, mutta kun en tiedä mitä tekisin että saan nuo tyhmät ajatukset pois päästäni. Enkä tiedä mitä sanoisin tai tekisin että hän ymmärtäisi minua ja minun tarpeitani. Voiko olla mahdollista että ihminen ei oikeasti voi oppia koskettamaan toista? Omasta mielestäni puolisoaan pitää osata / oppia koskettamaan ja ottamaan huomioon. Rakastan vaimoani koko sydämestäni enkä voisi kuvitellakaan elämääni ilman häntä ja perhettäni. Mutta pelkään että minusta tulee tätä menoa tuollainen mitä olette kertoneet kumppaneistanne ja sillä tavalla tuhoan suhteemme. 

Tää on just niinku minun ja vaimon suhde! Se kosketuksen kaipuu aiheutti joskus mustasukkaisuuden tunteita, nyt menee jostain syystä paremmin, mutta jos asiasta yrittää keskustella, niin ei sieltä empatiaakaan tule.

Olen ehdottomasti kosketusihminen enkä nuorena tajunnut, että yksi parisuhteen edellytyksistä on se, että molemmat joko ovat kosketusihmisiä tai ei-kosketusta-ihmisiä. Ihan tuskaa molemmille, jos ollaan eri aaltipituudella tuon asian suhteen.

Tuttavapariskunnan vaimo vihaa kaikkea kosketusta ja joskus käy ihan mielessä, miten perheen lapsetkaan ovat voineet saada alkuaan. Mies taas on rennompi ja tykkäisi selvästi koskea vaimoaan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

- Kirjesalaisuuden toistuva rikkominen tai ainakin sen yrittäminen (olen oppinut varjelemaan puhelintani)

- Kalsareideni tarkastus ja nuuhkiminen

- Salakatselun yritys (asetteli piilokameraa työhuoneeseeni, jossa kuulemma katselen pornoa)

- On aivan vakuuttunut, että himoitsen ellen jopa ole jo pannut hänen siskoaan (tämä on itse asiassa saanut minut ajattelemaan ja himoitsemaan kyseistä siskoa :D )

- Pitää aivan normaalina, että raportoin kaikki menoni ja tulemiseni minuutilleen

OT: Kumppanisi ei  tosiaankaan ole sairaalloisen mustasukkainen.

Minullakin oli exä joka mielellään jakoi tarinaa minun sairaalloisesta mustasukkaisuudestani. Hänen pettämisensä ja toistuva asioiden salailu ja valehtelu johtivat kissa-hiiri -leikkiin, jossa hän oli mustasukkaista puolisoa vaaniva uhri ja minä hullu akka, joka kyttäsi ja vahtasi. Kun muutin pois ja lopetin sen sairaan suhteen, ei tämä ex olisi halunnut erota tästä sairaalloisen mustasukkaisesta ämmästä kuitenkaan. Kumma juttu, että halusi terapiaan ja halusi kovasti palata yhteen, vaikka itse jo olin täysin henkisesti erkaantunut siitä sairaasta suhteesta.

Kaikki tarinat täällä ketjussa eivät kerro mustasukkaisesta puolisosta, vaan täällä myös oikeutetaan omat inhottavat teot mustamaalaamalla anonyymisti eksää. No, jos siitä itselle tulee hyvä mieli, niin mikäs siinä. Näköjään lehdet käyttävät tätä lähteenään ja kertovat näitä tarinoita faktoina.

Sinustako edellisen kirjoittajan kuvailema on tavallista käytöstä? Mitäs hyötyä "anonyymista mustamaalauksesta" edes on, kun kukaan ei tiedä kenestä on kyse? Kun puhut omien inhottavien tekojen oikeuttamisesta, puhut vain omasta kokemuksestasi ja omista traumoistasi.

Vierailija kirjoitti:

Olen ehdottomasti kosketusihminen enkä nuorena tajunnut, että yksi parisuhteen edellytyksistä on se, että molemmat joko ovat kosketusihmisiä tai ei-kosketusta-ihmisiä. Ihan tuskaa molemmille, jos ollaan eri aaltipituudella tuon asian suhteen.

Tuttavapariskunnan vaimo vihaa kaikkea kosketusta ja joskus käy ihan mielessä, miten perheen lapsetkaan ovat voineet saada alkuaan. Mies taas on rennompi ja tykkäisi selvästi koskea vaimoaan. 

Mä olen sillä lailla "outo", että en pidä koskettelusta, halailusta, enkä muustakaan ihollaolemisesta muiden kuin mieheni kanssa. Eli minusta saa siis sellaisen kuvan tutustuttaessa, että en ole kosketustyyppiä, mutta sitten kun aletaankin olemaan yhdessä, niin pidän kyljessä nyhjäämisestä, silittelystä, rapsuttelusta, sylissä olemisesta jne. Onneksi ymmärsin itsekin tämän, ja viimeisimmän(toivottavasti myös viimeisen) mieheni kohdalla sanoin heti reilusti alkuun että olen nyhjääjä(en tietenkään koko ajan, enkä häiritse jatkuvalla halailulla miestä), ja että vaikka vaikutan siltä että en muka ole, niin olen silti, ja se on yksi edellytys sille että voin olla vakavasti jonkun kanssa, että tämä asia on samanlaista molemmilla. 

Koska en pidä muiden koskettelusta, niin tarvitsen aimo annoksen oman kumppanini kosketusta, ja annan sitä yhtälailla myös takaisin. Ei voi mitään, minulla vain rakkaus lisääntyy kun mies työntää päänsä syliini rapsuteltavaksi.

Tahdon tällä sanoa että ymmärrän hyvin heitä joilla on epäsuhta läheisyydenkaipuussa, ja itse kyllä ajautuisin ajan myötä toiseen syliin, mikäli en tätä hellyyttä kotoa saisi.

Vaadin exääni poistamaan facebookista kaikkien exien kavaruudet. Teinkö väärin. Itse en ollut facessa ollenkaan.

Katumustako kirjoitti:

Vaadin exääni poistamaan facebookista kaikkien exien kavaruudet. Teinkö väärin. Itse en ollut facessa ollenkaan.

Teit väärin.

Vasta ketjun lukeminen on vähän avannut silmiä ettei taida enää olla ihan normaalia tämä meidän suhde.... Ei todellakaan mitään niin pahaa kuin ketjussa esitetty mutta alkaa tuntua vähän sellaiselta kontrolloimisen esiasteelta. Tämä pahentunut tähän pisteeseen pitkän ajan kuluessa ja jos nyt muistelee ja vertaa vaikka vuodentakaiseen niin todella paljon pahemmalta tilanne näyttää.

- Juurikin tällainen huumori että "heh keitäs tänä viikonloppuna oot pannu ku et puhelimeenkaan heti vastannut ;))".

- Joka kerta kun puhelin piippaa tai kirjoitan jollekin niin "kukas mies siellä?!". Jos en vastaa hänelle niin alkaa mököttää ja tivata että "ai niin salaista ettei voi edes vastata". Jos vastaan että isälle kirjoitan niin suuttuu että enkö vitsiä ymmärrä, ettei hän nyt tosissaan tällaista kyselisi.

- Jos mainitsen nimeltä kenet tahansa miespuolisen, oli sitten työkaveri tai lapsuudenystävä, hän keskeyttää kysyäkseen olenko pannut häntä. Joudun selittää ja todistella jokaisen kohdalla että en todellakaan häntä ole pannut, jotta mies rauhottuu.

- Joka kerta kun menen ulos viettämään iltaa saan kestää monien päivien mökötykset. Uhriutuu että eikö hänen seuransa kelpaa, että mieluumminko römyän baareissa (??) kuin vietän häneen kanssaan iltaa, että onko se alkoholi elämässä tärkeintä. Tilanne mennyt jo siihen pisteeseen etten enää jaksa, en käy enää ulkona jos hän ei tule mukaan. Firman pikkujouluja, ystävien syntymäpäiviä ja muita mennyt sivu suun tämän takia.

- Jos herra itse menee vaikka risteilylle ystäviensä kanssa (hänelle toki täysin ok, en uskalla edes ajatella sitä tappelua joka seuraisi jos kehtaisin ehdottaa itse meneväni) saatan mennä ystävän kanssa ulos vaihtamaan kuulumiset, kun en muutenkaan pääse. Siitä seuraa viikon mökötys "koska hän on niin huolissaan mitä voi tapahtua" ja "miksi se baareissa juokseminen on elämässä tärkeintä?".

- Jatkuva huumoriin peitetty slut-sheimaus; päivittäin saan kuulla hymyissä suin heitettyä kommenttia että miten olenkaan niin tuhma nainen että tykkään saada niin useita kulleja sisääni. Ihan jatkuvaa vittuilua entisistä seksikumppaneistani, joita btw murto-osa hänen kumppaniensa määrästä, ja sellaista läpällä halvaksi tekemistä niiden johdosta. Jos joskus en jaksakaan hymyillä takaisin vaan sanon että tuntuu pahalta jatkuvasti kuunnella tällasita, hän raivostuu että eikö mulla ole mitään huumorintajua, ja mököttää vähintään pari päivää.

- Olen aiheuttanut kirjaimellisesti viikon riitoja sillä että olenkin mennyt käymään vaikka after workilla ilmoittamatta tai veljen kanssa ex tempore -lounaalla kun olin aiemmin sanonut syöväni yksin.

- "Hauskoja" vitsikkäitä heittoja kuinka pitää anoa häneltä, omistajaltani, ensin lupaa lomailla, kun satun mainitsemaan että lomalistat ilmestyivät ja laitoin samat viikot toiveeksi kuin viimeksi. Suuttuu jos sanon nauraen ettei hän omista minua.

- Vatsaläskien puristelua, kuittailua kuinka olen lihonut, että pitää olla varovainen, kun hän on kuitenkin euroopan komein mies, etten vain menetä häntä

- Olen alkanut varoa kääntämästä katsetta vähääkään jos näen silmäkulmassa että joku kävelee ohi. Ohikulkijahan saattaa olla mies ja jos vilkaisenkin, niinkun ihan viattomasti niinkun nyt ohikulkijaa vilkaistaan, ollaan heti vihaisena huutamassa että todella törkeetä tuijottaa muita miehiä hänen seurassaan, että yritänkö nolata hänet. Loppupäivän mökötys.

Vierailija kirjoitti:

Katumustako kirjoitti:

Vaadin exääni poistamaan facebookista kaikkien exien kavaruudet. Teinkö väärin. Itse en ollut facessa ollenkaan.

Teit väärin.

Ex on ex syystä. Ja pian sinäkin olet antanut syyn

Vierailija kirjoitti:

Vasta ketjun lukeminen on vähän avannut silmiä ettei taida enää olla ihan normaalia tämä meidän suhde.... Ei todellakaan mitään niin pahaa kuin ketjussa esitetty mutta alkaa tuntua vähän sellaiselta kontrolloimisen esiasteelta. Tämä pahentunut tähän pisteeseen pitkän ajan kuluessa ja jos nyt muistelee ja vertaa vaikka vuodentakaiseen niin todella paljon pahemmalta tilanne näyttää.

- Juurikin tällainen huumori että "heh keitäs tänä viikonloppuna oot pannu ku et puhelimeenkaan heti vastannut ;))".

- Joka kerta kun puhelin piippaa tai kirjoitan jollekin niin "kukas mies siellä?!". Jos en vastaa hänelle niin alkaa mököttää ja tivata että "ai niin salaista ettei voi edes vastata". Jos vastaan että isälle kirjoitan niin suuttuu että enkö vitsiä ymmärrä, ettei hän nyt tosissaan tällaista kyselisi.

- Jos mainitsen nimeltä kenet tahansa miespuolisen, oli sitten työkaveri tai lapsuudenystävä, hän keskeyttää kysyäkseen olenko pannut häntä. Joudun selittää ja todistella jokaisen kohdalla että en todellakaan häntä ole pannut, jotta mies rauhottuu.

- Joka kerta kun menen ulos viettämään iltaa saan kestää monien päivien mökötykset. Uhriutuu että eikö hänen seuransa kelpaa, että mieluumminko römyän baareissa (??) kuin vietän häneen kanssaan iltaa, että onko se alkoholi elämässä tärkeintä. Tilanne mennyt jo siihen pisteeseen etten enää jaksa, en käy enää ulkona jos hän ei tule mukaan. Firman pikkujouluja, ystävien syntymäpäiviä ja muita mennyt sivu suun tämän takia.

- Jos herra itse menee vaikka risteilylle ystäviensä kanssa (hänelle toki täysin ok, en uskalla edes ajatella sitä tappelua joka seuraisi jos kehtaisin ehdottaa itse meneväni) saatan mennä ystävän kanssa ulos vaihtamaan kuulumiset, kun en muutenkaan pääse. Siitä seuraa viikon mökötys "koska hän on niin huolissaan mitä voi tapahtua" ja "miksi se baareissa juokseminen on elämässä tärkeintä?".

- Jatkuva huumoriin peitetty slut-sheimaus; päivittäin saan kuulla hymyissä suin heitettyä kommenttia että miten olenkaan niin tuhma nainen että tykkään saada niin useita kulleja sisääni. Ihan jatkuvaa vittuilua entisistä seksikumppaneistani, joita btw murto-osa hänen kumppaniensa määrästä, ja sellaista läpällä halvaksi tekemistä niiden johdosta. Jos joskus en jaksakaan hymyillä takaisin vaan sanon että tuntuu pahalta jatkuvasti kuunnella tällasita, hän raivostuu että eikö mulla ole mitään huumorintajua, ja mököttää vähintään pari päivää.

- Olen aiheuttanut kirjaimellisesti viikon riitoja sillä että olenkin mennyt käymään vaikka after workilla ilmoittamatta tai veljen kanssa ex tempore -lounaalla kun olin aiemmin sanonut syöväni yksin.

- "Hauskoja" vitsikkäitä heittoja kuinka pitää anoa häneltä, omistajaltani, ensin lupaa lomailla, kun satun mainitsemaan että lomalistat ilmestyivät ja laitoin samat viikot toiveeksi kuin viimeksi. Suuttuu jos sanon nauraen ettei hän omista minua.

- Vatsaläskien puristelua, kuittailua kuinka olen lihonut, että pitää olla varovainen, kun hän on kuitenkin euroopan komein mies, etten vain menetä häntä

- Olen alkanut varoa kääntämästä katsetta vähääkään jos näen silmäkulmassa että joku kävelee ohi. Ohikulkijahan saattaa olla mies ja jos vilkaisenkin, niinkun ihan viattomasti niinkun nyt ohikulkijaa vilkaistaan, ollaan heti vihaisena huutamassa että todella törkeetä tuijottaa muita miehiä hänen seurassaan, että yritänkö nolata hänet. Loppupäivän mökötys.

Jatkan tätä vielä.

Muistan suhteen alkuvaiheessa ihmetelleeni vähän joitain piirteitä. Muistan miettineeni että ei kai rakkaalle ihmiselle ihan noin helposti kuuluisi suuttua tai alkaa mököttää kuin hän minulle. Koko ajan sai olla varuillaan, sillä pienestäkin asiasta saattoi tulla oikeasti päivien riita ja hirveä syyllistäminen miten minä taas pilasin kaiken. Mutta siihen jotenkin tottui ja alkoi oikeasti pitää itseään syyllisenä. Nykyään ihan automaattisesti varoo kaikkea. Siitä huolimatta riitojen määrä ei toki ole vähentynyt, vaan hän on laskenut niiden rimaa. Olen alkanut salailla asioita, esim jos käynkin vaikka veljen kanssa lounaalla tai en pessytkään pyykkiä kuten sanoin tai poikkesinkin kotimatkalla vaatekaupoilla, jätän kertomatta ettei tarvitsisi sietää kyselyä ja pahimmassa tapauksessa mökötystä, mykkäkoulua tai riitaa. Ei helvetti.

Piti käydä vessassa laittamatta ovea lukkoon

Piti nukkua miehen kainalossa, suuttuu jos nukun eri huoneessa joskus

En saanut käydä illalla yksin lenkillä, mies kysyy mihin menen

Piti vastata heti kun mies soittaa

Töistä piti tulla heti kotiin

Kysyä lupa saanko lähteä ystävälle tms.

Ei saanut puhua vieraille miehille

Mies kysyi aina jos minulla oli fb:ssa joku miespuolinen kaveri, että kuka tuo on

Mies halusi että tulen vessaan hänen mukaansa

Mies halusi että peittelen illalla hänet

Miehelle tuli ikävä jos olin muualla kuin kotona, esim. sukulaisen luona käymässä kahvilla

Piti soittaa miehelle aamulla kun on töissä ja kun lähtee sieltä heti

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vasta ketjun lukeminen on vähän avannut silmiä ettei taida enää olla ihan normaalia tämä meidän suhde.... Ei todellakaan mitään niin pahaa kuin ketjussa esitetty mutta alkaa tuntua vähän sellaiselta kontrolloimisen esiasteelta. Tämä pahentunut tähän pisteeseen pitkän ajan kuluessa ja jos nyt muistelee ja vertaa vaikka vuodentakaiseen niin todella paljon pahemmalta tilanne näyttää.

- Juurikin tällainen huumori että "heh keitäs tänä viikonloppuna oot pannu ku et puhelimeenkaan heti vastannut ;))".

- Joka kerta kun puhelin piippaa tai kirjoitan jollekin niin "kukas mies siellä?!". Jos en vastaa hänelle niin alkaa mököttää ja tivata että "ai niin salaista ettei voi edes vastata". Jos vastaan että isälle kirjoitan niin suuttuu että enkö vitsiä ymmärrä, ettei hän nyt tosissaan tällaista kyselisi.

- Jos mainitsen nimeltä kenet tahansa miespuolisen, oli sitten työkaveri tai lapsuudenystävä, hän keskeyttää kysyäkseen olenko pannut häntä. Joudun selittää ja todistella jokaisen kohdalla että en todellakaan häntä ole pannut, jotta mies rauhottuu.

- Joka kerta kun menen ulos viettämään iltaa saan kestää monien päivien mökötykset. Uhriutuu että eikö hänen seuransa kelpaa, että mieluumminko römyän baareissa (??) kuin vietän häneen kanssaan iltaa, että onko se alkoholi elämässä tärkeintä. Tilanne mennyt jo siihen pisteeseen etten enää jaksa, en käy enää ulkona jos hän ei tule mukaan. Firman pikkujouluja, ystävien syntymäpäiviä ja muita mennyt sivu suun tämän takia.

- Jos herra itse menee vaikka risteilylle ystäviensä kanssa (hänelle toki täysin ok, en uskalla edes ajatella sitä tappelua joka seuraisi jos kehtaisin ehdottaa itse meneväni) saatan mennä ystävän kanssa ulos vaihtamaan kuulumiset, kun en muutenkaan pääse. Siitä seuraa viikon mökötys "koska hän on niin huolissaan mitä voi tapahtua" ja "miksi se baareissa juokseminen on elämässä tärkeintä?".

- Jatkuva huumoriin peitetty slut-sheimaus; päivittäin saan kuulla hymyissä suin heitettyä kommenttia että miten olenkaan niin tuhma nainen että tykkään saada niin useita kulleja sisääni. Ihan jatkuvaa vittuilua entisistä seksikumppaneistani, joita btw murto-osa hänen kumppaniensa määrästä, ja sellaista läpällä halvaksi tekemistä niiden johdosta. Jos joskus en jaksakaan hymyillä takaisin vaan sanon että tuntuu pahalta jatkuvasti kuunnella tällasita, hän raivostuu että eikö mulla ole mitään huumorintajua, ja mököttää vähintään pari päivää.

- Olen aiheuttanut kirjaimellisesti viikon riitoja sillä että olenkin mennyt käymään vaikka after workilla ilmoittamatta tai veljen kanssa ex tempore -lounaalla kun olin aiemmin sanonut syöväni yksin.

- "Hauskoja" vitsikkäitä heittoja kuinka pitää anoa häneltä, omistajaltani, ensin lupaa lomailla, kun satun mainitsemaan että lomalistat ilmestyivät ja laitoin samat viikot toiveeksi kuin viimeksi. Suuttuu jos sanon nauraen ettei hän omista minua.

- Vatsaläskien puristelua, kuittailua kuinka olen lihonut, että pitää olla varovainen, kun hän on kuitenkin euroopan komein mies, etten vain menetä häntä

- Olen alkanut varoa kääntämästä katsetta vähääkään jos näen silmäkulmassa että joku kävelee ohi. Ohikulkijahan saattaa olla mies ja jos vilkaisenkin, niinkun ihan viattomasti niinkun nyt ohikulkijaa vilkaistaan, ollaan heti vihaisena huutamassa että todella törkeetä tuijottaa muita miehiä hänen seurassaan, että yritänkö nolata hänet. Loppupäivän mökötys.

Jatkan tätä vielä.

Muistan suhteen alkuvaiheessa ihmetelleeni vähän joitain piirteitä. Muistan miettineeni että ei kai rakkaalle ihmiselle ihan noin helposti kuuluisi suuttua tai alkaa mököttää kuin hän minulle. Koko ajan sai olla varuillaan, sillä pienestäkin asiasta saattoi tulla oikeasti päivien riita ja hirveä syyllistäminen miten minä taas pilasin kaiken. Mutta siihen jotenkin tottui ja alkoi oikeasti pitää itseään syyllisenä. Nykyään ihan automaattisesti varoo kaikkea. Siitä huolimatta riitojen määrä ei toki ole vähentynyt, vaan hän on laskenut niiden rimaa. Olen alkanut salailla asioita, esim jos käynkin vaikka veljen kanssa lounaalla tai en pessytkään pyykkiä kuten sanoin tai poikkesinkin kotimatkalla vaatekaupoilla, jätän kertomatta ettei tarvitsisi sietää kyselyä ja pahimmassa tapauksessa mökötystä, mykkäkoulua tai riitaa. Ei helvetti.

Kamalaa. Sammakon keitto on edennyt hyvän matkaa :(.

Nussin kuulemma hänen naapuriaan, ja jos teen vielä niin, am puu minua päähän.

Tämä siis parikymppisenä sen aikaisen poikakaverin kanssa. Kerran repi vaatteet päältäni, heitti ne parvekkeelta alas ja raiskas mut keittiön pöydällä kädellään.

Vierailija kirjoitti:

Vasta ketjun lukeminen on vähän avannut silmiä ettei taida enää olla ihan normaalia tämä meidän suhde.... Ei todellakaan mitään niin pahaa kuin ketjussa esitetty mutta alkaa tuntua vähän sellaiselta kontrolloimisen esiasteelta. Tämä pahentunut tähän pisteeseen pitkän ajan kuluessa ja jos nyt muistelee ja vertaa vaikka vuodentakaiseen niin todella paljon pahemmalta tilanne näyttää.

- Juurikin tällainen huumori että "heh keitäs tänä viikonloppuna oot pannu ku et puhelimeenkaan heti vastannut ;))".

- Joka kerta kun puhelin piippaa tai kirjoitan jollekin niin "kukas mies siellä?!". Jos en vastaa hänelle niin alkaa mököttää ja tivata että "ai niin salaista ettei voi edes vastata". Jos vastaan että isälle kirjoitan niin suuttuu että enkö vitsiä ymmärrä, ettei hän nyt tosissaan tällaista kyselisi.

- Jos mainitsen nimeltä kenet tahansa miespuolisen, oli sitten työkaveri tai lapsuudenystävä, hän keskeyttää kysyäkseen olenko pannut häntä. Joudun selittää ja todistella jokaisen kohdalla että en todellakaan häntä ole pannut, jotta mies rauhottuu.

- Joka kerta kun menen ulos viettämään iltaa saan kestää monien päivien mökötykset. Uhriutuu että eikö hänen seuransa kelpaa, että mieluumminko römyän baareissa (??) kuin vietän häneen kanssaan iltaa, että onko se alkoholi elämässä tärkeintä. Tilanne mennyt jo siihen pisteeseen etten enää jaksa, en käy enää ulkona jos hän ei tule mukaan. Firman pikkujouluja, ystävien syntymäpäiviä ja muita mennyt sivu suun tämän takia.

- Jos herra itse menee vaikka risteilylle ystäviensä kanssa (hänelle toki täysin ok, en uskalla edes ajatella sitä tappelua joka seuraisi jos kehtaisin ehdottaa itse meneväni) saatan mennä ystävän kanssa ulos vaihtamaan kuulumiset, kun en muutenkaan pääse. Siitä seuraa viikon mökötys "koska hän on niin huolissaan mitä voi tapahtua" ja "miksi se baareissa juokseminen on elämässä tärkeintä?".

- Jatkuva huumoriin peitetty slut-sheimaus; päivittäin saan kuulla hymyissä suin heitettyä kommenttia että miten olenkaan niin tuhma nainen että tykkään saada niin useita kulleja sisääni. Ihan jatkuvaa vittuilua entisistä seksikumppaneistani, joita btw murto-osa hänen kumppaniensa määrästä, ja sellaista läpällä halvaksi tekemistä niiden johdosta. Jos joskus en jaksakaan hymyillä takaisin vaan sanon että tuntuu pahalta jatkuvasti kuunnella tällasita, hän raivostuu että eikö mulla ole mitään huumorintajua, ja mököttää vähintään pari päivää.

- Olen aiheuttanut kirjaimellisesti viikon riitoja sillä että olenkin mennyt käymään vaikka after workilla ilmoittamatta tai veljen kanssa ex tempore -lounaalla kun olin aiemmin sanonut syöväni yksin.

- "Hauskoja" vitsikkäitä heittoja kuinka pitää anoa häneltä, omistajaltani, ensin lupaa lomailla, kun satun mainitsemaan että lomalistat ilmestyivät ja laitoin samat viikot toiveeksi kuin viimeksi. Suuttuu jos sanon nauraen ettei hän omista minua.

- Vatsaläskien puristelua, kuittailua kuinka olen lihonut, että pitää olla varovainen, kun hän on kuitenkin euroopan komein mies, etten vain menetä häntä

- Olen alkanut varoa kääntämästä katsetta vähääkään jos näen silmäkulmassa että joku kävelee ohi. Ohikulkijahan saattaa olla mies ja jos vilkaisenkin, niinkun ihan viattomasti niinkun nyt ohikulkijaa vilkaistaan, ollaan heti vihaisena huutamassa että todella törkeetä tuijottaa muita miehiä hänen seurassaan, että yritänkö nolata hänet. Loppupäivän mökötys.

Ei todellakaan ole normaalia. Älä haaskaa enää viikkoakaan elämästäsi tuollaiseen suhteeseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minua jäi mietityttämään työkaverin käytös. Hän oli tavannut ihanan miehen, asuivat silloin eri paikkakunnilla. Mies oli ollut yövuorossa ja työkaverini yritti soittaa hänelle ruokiksen aikana useita kertoja, laitteili whatsapp-viestejä myös useita. Selitti sitten, että "yleensä soitellaan ja laitetaan viestiä kun se menee kotiin ja nukkumaan" mutta tällä kertaa ei siis saanut heti yhteyttä samoihin kellonaikoihin kuin yleensä.

Vastaavasti mies oli ajanut työkaverin luokse ja pysähtynyt huoltoasemalle syömään - puheluita oli tullut varmaan toistakymmentä ja viestejä myös, kun puhelin oli unohtunut autoon ruokailun ajaksi.

Kaverin selitys oli "olen niin huolissani, että jos jotain on tapahtunut". Eiköhän sitä ennemmin tapahdu jotain liikenteessä jos kuski vastaa niihin puheluihin/viesteihin?

Voihan se olla, että itselläni on yliherkät tuntosarvet ja tuollainen huolissaan oleminen on ihan normaalia.

No yuollainen käytös on ehkä liioittelua, mutta kyllä mulla ja miehellä on tapana viestiä hengissäolosta jotenkin jos emme ole samoilla huudeilla. Meille meinasi tulla ero reilun puolen vuoden seurustelun jälkeen, kun mies lähti kaverinsa kanssa kahdestaan mökille, ja viimeinen viesti jonka häneltä sinä iltana sain oli " Me mennään nyt saunaan ja uimaan, katellaan myöhemmin". Ja oli siis sovittu että laitetaan viestiä silloin kun ollaan käymässä nukkumaan. Soitin hänelle aamulla kun heräsin, mutta puhelin oli kiinni. Selitys viestin laittamattomuudelle hänen puoleltaan oli se että viesti "unohtui", vaikka oli ollut tuon viimeisen viestin jälkeen vielä 5 tuntia ainakin hereillä, ja että ei ollut katsonut puhelimen akun riittävyyttä, vaan se oli yöllä sammunut. Ilmoitin miehelle etten halua seurustella ihmisen kanssa jonka kanssa voi käydä niin että unohtaa ilmoittaa itsestään, ja unohtaa että puhelin on kiinni. Sen jälkeen näitä unohduksia ei ole sattunut, ja nykyään moottoripyörälläkin kauemmas lähtiessään kertoo tarkan ajoreitin, ja ilmoittaa jos poikkeaa siltä, sekä laittaa viestiä aina kun pysähtyy. Tämä jo ihan hänen omankin turvallisuutensa takia, että jos sattuu ajamaan tieltä niin ettei kukaan näe, niin voi joutua virumaan kauankin ilman apua, jollei kukaan tiedä apua soittaa.

Mitenköhän olisit pärjännyt 80-luvulla? Silloin oli moottoripyöriä, mutta ei ollut kännyköitä. Huomaatko itse rationalisoivasi valvonnantarvettasi?

En saanut mennä kaverini järjestämään tapahtumaan myymään lippuja ja popcornia, kun ”siellä on kiimaisia miehiä paikalla” (kyseessä oli kaverini tanssikoulun esityksiä), olin kamala huora kun oli hamekin päällä ja ties mitä.

Suuttui myös silmittömästi, kun sain töitä yhdestä kaupasta ja vakkariasiakkaat oli lähialueella asuvia 50-70 vuotiaita ukkomiehiä.

Puhelimella ei ollut kuin salaisuuksia ja miespuoliset kaverit pelkkiä panoja.

Vierailija kirjoitti:

Minusta on sairasta ja käsittämätöntä, että miehet tosissaan uskovat tyttöystäviensä/vaimojensa naivan  koiraansa, kissaansa, hamsteriaan, naapurin Perttiä 90v, parasta ystäväänsä tai  lähikaupan kassaa   ties missä hississä tai kaupan takahuoneessa!

Miettinyt monta kertaa voisko pornolla olla jotain tekemistä asian kanssa. Ne tarinat on siellä juuri tämmösiä tosi epätodellisia eli millon bussissa tai kaupan hyllyjen välissä täysin ventovieraan kanssa. Toki tämmöset henkilöt on muutenkin häiriintyneitä tapauksia.

Mies haluaa lukea viestejäni

Kyselee kuka nyt lähetti viestin jos kuulee että minulle tuli viesti

Kyselee ketä miespuoliset fb-kaverit on

Pitää soittaa aina heti kun pääsee töistä ja aamulla kun olen töissä, jos soitan myöhemmin mies suuttuu, tai jos en jaksanut tai unohdin soittaa mies suuttuu ja syyllistää minua kun en soittanut

Mies herättää minut joka aamu klo 5 kun lähtee töihin vaikka minulla olisi vapaapäivä tai iltavuoro. :(

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vasta ketjun lukeminen on vähän avannut silmiä ettei taida enää olla ihan normaalia tämä meidän suhde.... Ei todellakaan mitään niin pahaa kuin ketjussa esitetty mutta alkaa tuntua vähän sellaiselta kontrolloimisen esiasteelta. Tämä pahentunut tähän pisteeseen pitkän ajan kuluessa ja jos nyt muistelee ja vertaa vaikka vuodentakaiseen niin todella paljon pahemmalta tilanne näyttää.

- Juurikin tällainen huumori että "heh keitäs tänä viikonloppuna oot pannu ku et puhelimeenkaan heti vastannut ;))".

- Joka kerta kun puhelin piippaa tai kirjoitan jollekin niin "kukas mies siellä?!". Jos en vastaa hänelle niin alkaa mököttää ja tivata että "ai niin salaista ettei voi edes vastata". Jos vastaan että isälle kirjoitan niin suuttuu että enkö vitsiä ymmärrä, ettei hän nyt tosissaan tällaista kyselisi.

- Jos mainitsen nimeltä kenet tahansa miespuolisen, oli sitten työkaveri tai lapsuudenystävä, hän keskeyttää kysyäkseen olenko pannut häntä. Joudun selittää ja todistella jokaisen kohdalla että en todellakaan häntä ole pannut, jotta mies rauhottuu.

- Joka kerta kun menen ulos viettämään iltaa saan kestää monien päivien mökötykset. Uhriutuu että eikö hänen seuransa kelpaa, että mieluumminko römyän baareissa (??) kuin vietän häneen kanssaan iltaa, että onko se alkoholi elämässä tärkeintä. Tilanne mennyt jo siihen pisteeseen etten enää jaksa, en käy enää ulkona jos hän ei tule mukaan. Firman pikkujouluja, ystävien syntymäpäiviä ja muita mennyt sivu suun tämän takia.

- Jos herra itse menee vaikka risteilylle ystäviensä kanssa (hänelle toki täysin ok, en uskalla edes ajatella sitä tappelua joka seuraisi jos kehtaisin ehdottaa itse meneväni) saatan mennä ystävän kanssa ulos vaihtamaan kuulumiset, kun en muutenkaan pääse. Siitä seuraa viikon mökötys "koska hän on niin huolissaan mitä voi tapahtua" ja "miksi se baareissa juokseminen on elämässä tärkeintä?".

- Jatkuva huumoriin peitetty slut-sheimaus; päivittäin saan kuulla hymyissä suin heitettyä kommenttia että miten olenkaan niin tuhma nainen että tykkään saada niin useita kulleja sisääni. Ihan jatkuvaa vittuilua entisistä seksikumppaneistani, joita btw murto-osa hänen kumppaniensa määrästä, ja sellaista läpällä halvaksi tekemistä niiden johdosta. Jos joskus en jaksakaan hymyillä takaisin vaan sanon että tuntuu pahalta jatkuvasti kuunnella tällasita, hän raivostuu että eikö mulla ole mitään huumorintajua, ja mököttää vähintään pari päivää.

- Olen aiheuttanut kirjaimellisesti viikon riitoja sillä että olenkin mennyt käymään vaikka after workilla ilmoittamatta tai veljen kanssa ex tempore -lounaalla kun olin aiemmin sanonut syöväni yksin.

- "Hauskoja" vitsikkäitä heittoja kuinka pitää anoa häneltä, omistajaltani, ensin lupaa lomailla, kun satun mainitsemaan että lomalistat ilmestyivät ja laitoin samat viikot toiveeksi kuin viimeksi. Suuttuu jos sanon nauraen ettei hän omista minua.

- Vatsaläskien puristelua, kuittailua kuinka olen lihonut, että pitää olla varovainen, kun hän on kuitenkin euroopan komein mies, etten vain menetä häntä

- Olen alkanut varoa kääntämästä katsetta vähääkään jos näen silmäkulmassa että joku kävelee ohi. Ohikulkijahan saattaa olla mies ja jos vilkaisenkin, niinkun ihan viattomasti niinkun nyt ohikulkijaa vilkaistaan, ollaan heti vihaisena huutamassa että todella törkeetä tuijottaa muita miehiä hänen seurassaan, että yritänkö nolata hänet. Loppupäivän mökötys.

Jatkan tätä vielä.

Muistan suhteen alkuvaiheessa ihmetelleeni vähän joitain piirteitä. Muistan miettineeni että ei kai rakkaalle ihmiselle ihan noin helposti kuuluisi suuttua tai alkaa mököttää kuin hän minulle. Koko ajan sai olla varuillaan, sillä pienestäkin asiasta saattoi tulla oikeasti päivien riita ja hirveä syyllistäminen miten minä taas pilasin kaiken. Mutta siihen jotenkin tottui ja alkoi oikeasti pitää itseään syyllisenä. Nykyään ihan automaattisesti varoo kaikkea. Siitä huolimatta riitojen määrä ei toki ole vähentynyt, vaan hän on laskenut niiden rimaa. Olen alkanut salailla asioita, esim jos käynkin vaikka veljen kanssa lounaalla tai en pessytkään pyykkiä kuten sanoin tai poikkesinkin kotimatkalla vaatekaupoilla, jätän kertomatta ettei tarvitsisi sietää kyselyä ja pahimmassa tapauksessa mökötystä, mykkäkoulua tai riitaa. Ei helvetti.

tuo ei ole millään lailla normaalia, ja monesti se alistaminen alkaa noin, siis on jo alkanut. Etkö haluaisi hengittää vapaasti? Mä sanon että eroa. Ahdistava suhde.