Mustasukkaisen kumppanin sairaimmat aivotukset? Kertokaa!

Ystäväni miesystävä ei antanut ystäväni lähteä kanssani ravintolaan, jossa olisi ollut sinä iltana keikalla Jari Sillanpää, koska miehen mielestä tämä oli absoluuttisen varma merkki siitä, että ystävälläni on suhde Sillanpään kanssa. Hän ei siis ainakan ääneen epäillyt (eikä olisi ollut syytäkään epäillä!), että ystäväni olisi ollut katselemassa saati pokaamassa muita miehiä, vaan syynä oli se Siltsu.

Ystäväni on nainen ja Sillanpää oli tässä vaiheessa tullut jo kaapista.

Vierailija kirjoitti:

Ystäväni miesystävä ei antanut ystäväni lähteä kanssani ravintolaan, jossa olisi ollut sinä iltana keikalla Jari Sillanpää, koska miehen mielestä tämä oli absoluuttisen varma merkki siitä, että ystävälläni on suhde Sillanpään kanssa. Hän ei siis ainakan ääneen epäillyt (eikä olisi ollut syytäkään epäillä!), että ystäväni olisi ollut katselemassa saati pokaamassa muita miehiä, vaan syynä oli se Siltsu.

Ystäväni on nainen ja Sillanpää oli tässä vaiheessa tullut jo kaapista.

Tarkennettakoon, että entinen miesystävä, luojan kiitos!

Puhelimessa piti olla sijaintipaikannin päällä, että pystyi pitkin päivää viestein kyttäämään liikkumisiani. Välillä käytiin ihan todella "keskustelua" siitä, miksi paikantimen mukaan olin ollut 200-300m etäämmällä kuin missä olin sanonut olevani. Puhelimeni, sähköpostini yms. tutkittiin tietysti ihan säännöllisesti ja kaikkiin piti miehellä olla myös salasanat tiedossa. Lisäksi tietyt miehet piti kokonaan poistaa mm. Facebook -kavereistani enkä saanut käydä lounaalla miespuolisten työkavereiden kanssa. Työmatkalle lähtö oli yhtä helvettiä. Se narinan ja syyllistämisen määrä oli jotain ihan kamalaa, eikä hotellihuoneesta saanut poistua, vaan siellä piti olla minuutilleen vastaamassa miehen videopuheluun, joka kesti tietysti koko illan. Näitä hullutuksia riittäisi varmaan loputtomiin.

Eron hetkellä sain päälleni ihan uskomattomat haukut. Olin mm. surkein nainen, mitä hänellä on kuulemma koskaan ollut ja olemme aivan eri tasoilla. Nyt jo naurattaa se ääliömäisyys ja olen niin tyytyväinen, että pääsin eroon koko tyypistä. Onneksi emme sentään vuosikausia ehtineet olla yhdessä, mutta ihan liian kauan kuitenkin. Niin ahdistavaa se oli. Säälin sitä naisparkaa, joka sen hullun ottaa vaivoikseen.

Vierailija kirjoitti:

Ja tämäkö on mielestänne hyväksyttävää, kirjoitti:

että miehen lähtiessä työreissulle, on vaimon mielestä ihan ok lähteä miespuolisen ystävänsä kanssa baariin ja tämän jälkeen kutsua hänet kotiinsa yöksi?

Ja naisen mielestä miehen tulisi vielä tämä hyväksyä? Ilman, että mielessä käväisikään mahdollisuus pettämiseen. Meillä ei kyllä onnistuisi.

Siihen en ota kantaa, oliko naisen mies oikeasti työreissulla vai ei tai oliko antanut lupaa johonkin. (ja puskassa kykkiminen on kyllä osoitus melkoisesta tyhmyydestä).

Mutta ajatelkaapa arvon naispuoliset palstalaiset asiaa toisin päin. Itse lähtisitte työreissulle sadan km päähän ja miehenne kutsuisi ystävättärensä yökylään (ihan vaan pelaamaan lautapelejä tai kylmää yötä pakoon). Voisi olla monikin piru irti. Itse ainakin.

Tuo on juuri sitä kieroutunutta ajatusta. Kun kaksi aikuista on parisuhteessa, niin ei toiselta kysellä lupia menemisiinsä. Mielipiteitä voidaan vaihtaa, mutta aikuista ihmistä et voi ruveta kieltämään kuin lasta.

Ja se on muuten luottamus, joka on suhteen tärkein asia. Miehelläni on naispuolinen kaveri, jonka kanssa käy silloin tällöin kahvilla yms.  Minulle tuo on ok, koska miehen kanssa olemme yhtä mieltä siitä, että jos toinen päättää pettää, niin totuus tulee kyllä vielä joskus ilmi ilman kyttäilyjäkin.

juuri tässä kyseissä tapauksessa lupaa oli kysytty. (En tietenkään muuten tuota olisi laittanut)

Kun ei ole koskaan itse tällaisessa mustasukkaisessa suhteessa ollut, niin on hyvin hankala ymmärtää miksi joku suostuisi tuollaiseen kohteluun.

Ehkä vuosien pieni "työ", jossa nakerretaan uhrin itsetuntoa.

Minulla on hyvä itsetunto ja olen itsevarma, joten jos mieheni sanoisi että ottaa puhelimeni viikonlopuksi koska salarakas kuitenkin soittaa, niin nauraisin k*set housuissa varmaan kolme tuntia putkeen. Siinä jos nyrkki heilahtaisi, niin lähtisin heti pois kotoa lapsen kans.

Vanhemmat ovat vastuussa siitä, että rakastavat lapsiaan ja rakentavat heistä itsevarmoja ihmisiä, jotka eivät jäisi suhteisiin joissa pahoinpidellään henkisesti tai fyysisesti.

Nämä kertomukset ovat järkyttäviä, nuo puolisot ovat todellakin sairaita.

Jäin miettimään ilmiön yleisyyttä lievemmässä muodossa.

Oma mieheni on todella tervejärkinen ja älykäs ja hillitsee itsensä täydellisesti. Ei siis koskaan huuda tms.

Toisaalta hän on tietyllä lailla omistushaluinen ja mustasukkainen, mistä tuli yhteenaikaan ongelmia. Ja hän myös arvosteli minua ja piti itseään parempana. Heittää joskus kommentteja, joista ei tiefä,,ovatko ne vitsejä vai onko niissä hitunen totuutta mukana. Esim kun olin vienyt rosjat roskakatokseen, roskalaatikon lähellä maassa oli tyhjäkondomipakerti ja hän kyseli ikäänkuin vitsillä (vai osin tosissaan?), että tippuiko se minulta.

Olemme naimisissa ja nykyään menee paremmin, joitain vuosia sitten oli ongelmia ja silloin mietin eroakin. Nukyään menee siis oikein hyvin. Olemme muuttamassa ja ostin uuden asunnon kokonaan itse. Nyt mies sanoi, että haluaisi ostaa siitä puolet. Tavallaan erittäin normaalia ja järkevää ja niinhän pariskunnat tekevät. Mua epäilyttää kuitenkin ja melkein lievästi pelottaa ajatus, että olisimme sillä lailla "tasa-arvoisessa asemassa" miehen kanssa taloudellisesti ja olisi kiinteää yhteisomistusta.. Olen miettinyt, että onko se merkki siitä, että alitajuisesti uskon niiden vanhojen ongelmien voivat uusiutua jollain lailla, jos mies saa ns vahvempaa jalansijaa suhteessamme. Mitenköhän todennäköisesti jo selätetyt omistushaluisuus-ongelmat uusiutuvat, jos ne on jo käsitelty? Kuten sanoin, mies on tosi tervejärkinen ja jalat maassa eikä sellainen hullu kuin täällä on kuvailtu. Ehkä vanhat kokemukset vain vaikuttavat siten, että joskus harvoin tietyssä mielentilassa ollessani saatan mikroskooppisesti hieman säikähtää esim. jotain ilmettä, joka muistuttaa niistä vanhoista ongelmista. Onko kokemuksia siitä, miten hyvin lievissä tapauksissa on päästy onnelliseen loppuun?

Vierailija kirjoitti:

Kun ei ole koskaan itse tällaisessa mustasukkaisessa suhteessa ollut, niin on hyvin hankala ymmärtää miksi joku suostuisi tuollaiseen kohteluun.

Ehkä vuosien pieni "työ", jossa nakerretaan uhrin itsetuntoa.

Minulla on hyvä itsetunto ja olen itsevarma, joten jos mieheni sanoisi että ottaa puhelimeni viikonlopuksi koska salarakas kuitenkin soittaa, niin nauraisin k*set housuissa varmaan kolme tuntia putkeen. Siinä jos nyrkki heilahtaisi, niin lähtisin heti pois kotoa lapsen kans.

Vanhemmat ovat vastuussa siitä, että rakastavat lapsiaan ja rakentavat heistä itsevarmoja ihmisiä, jotka eivät jäisi suhteisiin joissa pahoinpidellään henkisesti tai fyysisesti.

Omalla kohdalla kaikki alkoi niin vaivihkaa, ettei tilanteen hullutta yksinkertaisesti heti tajunnut. Näin jälkikäteen ajateltuna koko juttu tuntuu ihan absurdilta, ihan kuin se olisi tapahtunut jollekin toiselle. En tajua itsekään, miten olen voinut suostua kaikkiin miehen älyttömiin oikkuihin. Olis pitänyt nostaa kytkintä heti, kun ensimmäiset merkit ilmaantuivat, koska siitä asiat vain asteittain pahenivat.

Eksäni, jolla oli ennen minua hyvin mustasukkainen tyttöystävä sanojensa mukaan, piti minuakin hyvin mustasukkaisena. En ollut muuta kuin terveellä tasolla (eli tunsin pienen pistoksen jos joku nainen vaikutti kiinnostuneelta eksästäni mut siihen se jäi eli ei mitään riitaa koskaan syntynyt ainakaan minun aloitteestani). Soittelin baari-iltoina vain silloin, jos häntä ei näkynyt kotona kuten oli pitänyt. Petti kotiinpalamislupaukset kerta toisensa jälkeen  (ja aina annoin anteeksi) Kun välillä soitin kyse ei ollut mustasukkaisuudesta vaan huolesta (sairasti aineenvaihduntatautia ja liika-alkoholi ei ollut hyväksi ja hänen kaverinsa olivat sellaisia että aina juotiin sammumiseen asti eli kukaan ei olisi ollut tarpeeksi selvinpäin auttamaan jos tilanne sitä vaati). Kuulin että hän haukkui minua kavereilleen ja väitti minua mustasukkaiseksi akaksi. Viimeinen baarireissu päättyi niin, että hän petti ja sen jälkeen jätti minut (ei kertonut pettämisestä erohetkellä, siitä kuulin ystävältä joka tiesi kuukausia myöhemmin.. HÄn ei kertonut koska eksä oli vakuutellut kertovansa itse...). Hän seurustelee yhä saman naisen kanssa, ja olen kuullut että tämä nainen on oikeasti mustasukkainen (yhteinen ystäväni tapasi naisen kerran ja he väittelivät jostain kuulemma koko sen ajan, jonka jälkeen eksä ei ole tätä ystävää tavannut, todennäköisimmin nainen on kieltänyt koska ei tule itse toimeen ja ystävä ja ex olivat ennen hyviä kavereita). Sinänsä käy sääliksi eksää. Itsekin seurustelen nykyään uuden kanssa ja vaikka olenkin tullut petetyksi en usko hänen pettävän tai pelkää että hän tekisi. Myös hän ei sairasta mitään aineenvaihduntatautia joten minun ei tarvitse olla huolissani kun hän on ystäviensä kanssa iltaa viettämässä, myös hänen alkoholin käyttönsä on hillitympää.

Vierailija kirjoitti:

Ex kyttäsi otinko e-pillerin joka päivä. Jos otin niin petin. Tässä on varmaan joku logiikka.

Eräs mies oli aikoinaan reissuhommissa. Miehen vaimon tapana oli sujauttaa kortsupaketti miehen reppuun reissuun lähtöaamuna. Kun mies palasi vaimo tarkisti, että avaamaton kortsupaketti oli mukana. Kerran sitten mies totes vaimolleen, etteikö hän tajunnut, että voi reissussa pettää, vaikkei käyttäiskään vaimon antamia kumeja. Vaimo otti ja lähti. Oli vain miettinyt, ettäkun miten kauanne mies kehtaa olla tunnustamatta petosta, jota ei edes ollut tehnyt. Kai se, että mies mainitsi mahdollisuudesta pettää riitti vaimolle syytökseen.

Vaati että laitan välit poikki miespuoliseen ystävääni, joka on avoimesti homo, jos tämä kuitenkin kiinnostuu minusta (tein monta kertaa selväksi että näin ei ikinä tapahtuisi ja että on hyvin loukkaavaa olettaa minun lähtevän kenen hyvänsä kelkkaan joka minusta olisi kiinnostunut).

En saanut juoda alkoholia = kännissä pettää aina.

En saanut käydä opiskelemassa tai töissä.

Sielä on vietaita miehiä, joiden kanssa voin aloittaa suhteen.

Sanoin meneväni cittariin. Meninkin prismaan = prismassa odottaisi tietysti salarakkaani ja cittari oli vain hämäystä.

Olin juhlimassa naispuolisen ystäväni kanssa = meille kehkeytyisi lesbosuhde.

Tarkisti tekstarit ja mesessä sain kirjoitella vain niin että hän näki koko ajan mitä olen tekemässä.

Ja oli siis ihan suomalainen.

Tätä kestin kaksi vuotta. Olin nuori ja naiivi.

Uskoin että rakkaus muuttaisi kaiken, jos jaksaisin vain rakastaa tarpeeksi.

Nyttemmin ajateltuna oli ihan hullua tuo aika.

Huhuhu! Miten sairaita ihmisiä tähän maailmana mahtuu. Ymmärrän ettei oo helppo päästä irti tommosesta suhteesta. Etenkin jos on ihan yksin asian kanssa. Mietin tässä vaan miten kumppanien kaverit suostuu lähtemään kyttäämään baareihin ja kauppoihin. Uhkaileeko se niitäkin vai onko ne vaan muuten tyhmiä.

Tämä on tosi hyvä ketju. Itse olen hävennyt olleeni pari vuotta tuollaisessa suhteessa, koska en tajunnut tilannetta ja kaikki eteni juuri sellaisella salakavalalla tavalla mitä täällä on kuvattu. Luulin olevani ainoa. On terapeuttista lukea tätä ja saada vertaistukea.

Vierailija kirjoitti:

Teille kaikille, jotka pohtivat etteivät uskalla suhteeseen kun on kaikenlaisia hulluja. Tämä mustasukkaisuus on yksi asia, josta on mahdollista "parantua". Kunhan ihminen vaan itse tajuaa asenteensa, sen pystyy muuttamaan.

Kaikki eivät muutu. Ne, jotka eivät tajua muutoksen tarvetta, koska itsehän he ovat täydellisiä, törmäävät vaan hulluihin pettureihin... Mutta muutos on mahdollinen, jos oppii virheistään.

Tämä siis oma tarina, itsestäni: olin mustasukkainen mutta kun kaivelin poikaystävän roskista (emme asuneet yhdessä) totesin, että ehkä tämä oli tässä.

En varsinaisesti raivonnut asian suhteen, mutta käänsin kaiken itseeni. Tunsin tuskaista oloa, kun hän oli vaihtanut lakanat - tai hän saattoi jopa pyytää minua vaihtamaan lakanat ennen kuin tulisi töistä. Pahinta kuitenkin oli, kun tutkin taskuja ja vaatteita enkä löytänyt mitään, en kuitin kuittia enkä hiuksia. Hänhän petti ihan varmasti, koska oli siivonnut jälkensä niin huolella!

Sillä hetkellä, kun levittelin sitä roskiksen sisältöä jätekatoksessa tein päätöksen että ihan sama mitä, kunhan ei tätä pskaa. Jos emme kykene luottamukseen ja kommunikaatioon, niin emme ole oikeita ihmisiä toisillemme.

Nyttemmin luotan kumppaniini. Ensinnäkään en usko että hän edes kykenisi pettämään, mutta jos hän sen tekisi niin... No, sen näkee sitten. Luotan myös itseeni ja siihen että minulla on oma elämä. Mieheni ei ole elämäni ainoa tarkoitus ja vaikka hänen menettämisensä surettaisi, niin koko maailma ei romahtaisi.

Minusta tuntuu, että jos olet noin vain päättämällä päässyt eroon mustasukkaisuudestasi, se ei ollut kovin voimakasta tai sairaalloista.

Itse olen kamppaillut oman mustasukkaisuuteni kanssa jo yli 20 vuotta - siitä asti kun ensimmäisen kerran aloin seurustella 17-vuotiaana. Takanani on useampi vakava, pitkä suhde eikä minua ole koskaan petetty, olen pikemminkin itse ollut se epäluotettavampi osapuoli. Olen kulkenut suoraan suhteesta toiseen.

Tiedostan itse mustasukkaisuuteni mutta minun on hyvin vaikea kontrolloida sitä. Nykyään syön suurella annoksella mielialalääkettä ja se tuntuu auttavan jonkun verran. Olen myös käynyt juttelemassa monenkin ammattiauttajan kanssa, mutta ei niistä suuremmin ole ollut hyötyä. Järjellä tajuan käytökseni epäreiluuden ja järjettömyyden mutta kun mustasukkaisuus tulee päälle, en voi hallita itseäni. Huudan, riehun, olen väkivaltainen, kuulustelen tuntitolkulla ja jankutan samoista asioista. Emme voi juurikaan katsoa telkkariakaan yhdessä, koska en kestä sitä kun mieheni katsoo telkkarista viehättäviä naisia.

Tämä mustasukkaisuus on todellinen helvetti parisuhteelle, sille viatomalle osapuolelle ja myös sille sairaalle, sillä hän kituu omien kuvitelmiensa kynsissä. Olen ollut välillä niin väsynyt tähän, että en tiedä mitä voisin tehdä.. voi kun olisi joku lääke tai muu keino muuttua normaaliksi, mutta en tiedä onko sellaista. 

Vierailija kirjoitti:

Huhuhu! Miten sairaita ihmisiä tähän maailmana mahtuu. Ymmärrän ettei oo helppo päästä irti tommosesta suhteesta. Etenkin jos on ihan yksin asian kanssa. Mietin tässä vaan miten kumppanien kaverit suostuu lähtemään kyttäämään baareihin ja kauppoihin. Uhkaileeko se niitäkin vai onko ne vaan muuten tyhmiä.

Samaa ihmettelen.

Kun minun mustasukkainen ex sattui kerran kaverinsa läsnäollessa paljastamaan mustasukkaisen luonteensa hrittelemalla minua, niin kaverinsa jyrähti ettei noin puhuta naisille, varsinkaan tyttöystävälle.

Itse asiassa tämä kyseinen exän kaveri itsekin sanoi minulle, ettei kaikkea tarvitse sietää.

Niin, ja tosiaan kun kaveri asettui minun eikä exän puolelle, niin meillä tietty oli salasuhde exän mielestä👍

Ja tämä oli suhteen lopun aikoja, eli pian tuon jälkeen jätin tuon eksän.

Vierailija kirjoitti:

Nämä kertomukset ovat järkyttäviä, nuo puolisot ovat todellakin sairaita.

Jäin miettimään ilmiön yleisyyttä lievemmässä muodossa.

Oma mieheni on todella tervejärkinen ja älykäs ja hillitsee itsensä täydellisesti. Ei siis koskaan huuda tms.

Toisaalta hän on tietyllä lailla omistushaluinen ja mustasukkainen, mistä tuli yhteenaikaan ongelmia. Ja hän myös arvosteli minua ja piti itseään parempana. Heittää joskus kommentteja, joista ei tiefä,,ovatko ne vitsejä vai onko niissä hitunen totuutta mukana. Esim kun olin vienyt rosjat roskakatokseen, roskalaatikon lähellä maassa oli tyhjäkondomipakerti ja hän kyseli ikäänkuin vitsillä (vai osin tosissaan?), että tippuiko se minulta.

Olemme naimisissa ja nykyään menee paremmin, joitain vuosia sitten oli ongelmia ja silloin mietin eroakin. Nukyään menee siis oikein hyvin. Olemme muuttamassa ja ostin uuden asunnon kokonaan itse. Nyt mies sanoi, että haluaisi ostaa siitä puolet. Tavallaan erittäin normaalia ja järkevää ja niinhän pariskunnat tekevät. Mua epäilyttää kuitenkin ja melkein lievästi pelottaa ajatus, että olisimme sillä lailla "tasa-arvoisessa asemassa" miehen kanssa taloudellisesti ja olisi kiinteää yhteisomistusta.. Olen miettinyt, että onko se merkki siitä, että alitajuisesti uskon niiden vanhojen ongelmien voivat uusiutua jollain lailla, jos mies saa ns vahvempaa jalansijaa suhteessamme. Mitenköhän todennäköisesti jo selätetyt omistushaluisuus-ongelmat uusiutuvat, jos ne on jo käsitelty? Kuten sanoin, mies on tosi tervejärkinen ja jalat maassa eikä sellainen hullu kuin täällä on kuvailtu. Ehkä vanhat kokemukset vain vaikuttavat siten, että joskus harvoin tietyssä mielentilassa ollessani saatan mikroskooppisesti hieman säikähtää esim. jotain ilmettä, joka muistuttaa niistä vanhoista ongelmista. Onko kokemuksia siitä, miten hyvin lievissä tapauksissa on päästy onnelliseen loppuun?

Itse varmaan traumatisoiduin tällaisesta lyhyestä entisestä suhteestani niin, että en juuri tuollaisten tulkintojen vuoksi uskalla enää aloittaa uutta suhdetta. Jokaisen tapailemani miehen kanssa olen tulkinnut jonkin hetken käyttäytymisestä epänormaaliksi mustasukkaisuudeksi tai henkiseksi väkivallaksi, ja lähtenyt "ensimmäisestä merkistä", oli se kuinka lievä tahansa. Muistan nimittäin kuinka vaivihkaa kaikki silloinkin alkoi. Miten te muut olette uskaltautuneet uuteen suhteeseen?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nämä kertomukset ovat järkyttäviä, nuo puolisot ovat todellakin sairaita.

Jäin miettimään ilmiön yleisyyttä lievemmässä muodossa.

Oma mieheni on todella tervejärkinen ja älykäs ja hillitsee itsensä täydellisesti. Ei siis koskaan huuda tms.

Toisaalta hän on tietyllä lailla omistushaluinen ja mustasukkainen, mistä tuli yhteenaikaan ongelmia. Ja hän myös arvosteli minua ja piti itseään parempana. Heittää joskus kommentteja, joista ei tiefä,,ovatko ne vitsejä vai onko niissä hitunen totuutta mukana. Esim kun olin vienyt rosjat roskakatokseen, roskalaatikon lähellä maassa oli tyhjäkondomipakerti ja hän kyseli ikäänkuin vitsillä (vai osin tosissaan?), että tippuiko se minulta.

Olemme naimisissa ja nykyään menee paremmin, joitain vuosia sitten oli ongelmia ja silloin mietin eroakin. Nukyään menee siis oikein hyvin. Olemme muuttamassa ja ostin uuden asunnon kokonaan itse. Nyt mies sanoi, että haluaisi ostaa siitä puolet. Tavallaan erittäin normaalia ja järkevää ja niinhän pariskunnat tekevät. Mua epäilyttää kuitenkin ja melkein lievästi pelottaa ajatus, että olisimme sillä lailla "tasa-arvoisessa asemassa" miehen kanssa taloudellisesti ja olisi kiinteää yhteisomistusta.. Olen miettinyt, että onko se merkki siitä, että alitajuisesti uskon niiden vanhojen ongelmien voivat uusiutua jollain lailla, jos mies saa ns vahvempaa jalansijaa suhteessamme. Mitenköhän todennäköisesti jo selätetyt omistushaluisuus-ongelmat uusiutuvat, jos ne on jo käsitelty? Kuten sanoin, mies on tosi tervejärkinen ja jalat maassa eikä sellainen hullu kuin täällä on kuvailtu. Ehkä vanhat kokemukset vain vaikuttavat siten, että joskus harvoin tietyssä mielentilassa ollessani saatan mikroskooppisesti hieman säikähtää esim. jotain ilmettä, joka muistuttaa niistä vanhoista ongelmista. Onko kokemuksia siitä, miten hyvin lievissä tapauksissa on päästy onnelliseen loppuun?

Itse varmaan traumatisoiduin tällaisesta lyhyestä entisestä suhteestani niin, että en juuri tuollaisten tulkintojen vuoksi uskalla enää aloittaa uutta suhdetta. Jokaisen tapailemani miehen kanssa olen tulkinnut jonkin hetken käyttäytymisestä epänormaaliksi mustasukkaisuudeksi tai henkiseksi väkivallaksi, ja lähtenyt "ensimmäisestä merkistä", oli se kuinka lievä tahansa. Muistan nimittäin kuinka vaivihkaa kaikki silloinkin alkoi. Miten te muut olette uskaltautuneet uuteen suhteeseen?

Alussa esiintyi juurikin tuota varuillaan olemista. Kun mieheni kirosi jotain itsekseen, niin adrenaliinit lähtivät jylläämään kun pelkäsin miehen aloittavan haukkumisen ja huutamisen kuten ex suuttuessaan jostain.

Jonkin aikaa meni ennen kuin tottui siihen, että toinen voi kirota jotain itsekseen, mutta on puolisolleen hyväntuulinen itsensä.

Eli aika on se avainsana.

Tehtaalla muutettiin 2-vuorotyö (aamu ja ilta) 3-vuorotyöksi (aamu, ilta ja yö). Yksi työntekijä kävi ihan tosissaan selittämässä henkilöstöpäällikölle ettei voi tehdä yövuoroja, koska pitää vahtia ettei vaimo pane muita miehiä yönaikaan. Tehtaan insinööriporukan kesken vitsailtiin ja naurettiin asialle monet kerrat ja mietittiin etteikö mies tajua, että vaimo voi panna muita miehiä myös päiväaikaan. Oikeasti vaimo kävi kaikkia sääliksi.

Vierailija kirjoitti:

Näitä lukiessa alkaa miettiä, onko suomalaisilla ja lähi-idänmaalaisilla miehillä mitään eroa loppupeleissä. Järkyttävää naisten alistamista, omistamishalua ja mielipuolisuutta.

Öh...mulla on "lähi-idänmaalainen" mies, eikä ole ikinä tehnyt mitään, mitä tässä ketjussa on lueteltu. Ei ole alistava, mustasukkainen, omistushaluinen eikä mielipuoli. Kunnioittaa minua ja tasavertaisia kumppaneita ollaan, ja "saan" mennä kuten haluan, eikä tarvi raportoida menemisistä. 

Minusta mies yritti lietsoa mustasukkaista. Osoitteli ravintolassa naisia, jotka hänen mielestään flurttailuvat hänelle ja nimesi tuttaviamme ja omia kavereitamme, jotka kuulemma yrittivät aktiivisesti lähentyä häntä. Hän kertoi, miten naiset tulevat kehumaan häntä milloin missäkin; baarissa, töissä jne. Tuntuihan se pahalta, teki epävarmaksi ja joskus drinksupäissäni suutuinkin miehelle. Vasta eron jälkeen ymmärsin, että se kaikki oli suurimmaksi osaksi miehen omassa päässä ja hänen yksi tapansa kiusata minua ja heikentää minun itsetuntoani.

Hyvä ketju. Exällä oli tapana ilmoittaa lähtevänsä minulle tuntemattoman miehen luo saunomaan tai kokkailemaan ruoka, joku lapsuudenkaveri kuulemma tms. Ja kun se vitutti niin olin kuulemma sairaalloisen mustasukkainen. Sain näistä jutuista vähän persepktiiviä mikä on sairasta ja mikä normaalia.