Lue keskustelun säännöt.
Vihaan miestäni
12.05.2016 |
Olen kolmekymppinen nainen, jolla on mies ja lapsia. Parisuhde oli onnellinen ensimmäisen lapsen syntymään asti. Sen jälkeen kaikki muuttui, tai ehkä kuitenkin vain se oma suhtautuminen, en tiedä.
Asia on niin, että olen hyvin väsynyt perheestä ja kodista huolehtimiseen, ja olen siitä todella katkeroitunut miehelleni. Mies piti esikoisen synnyttyä vain kaksi viikkoa isyyslomaa, jonka aikana kävi muutamana päivänä kuitenkin töissä. Ne olivatkin vuoden ainoat lomat. Ei mitään vuosilomia tms. Työpäiviin meni matkoineen 10,5 tuntia. Sen lisäksi hän oli harrastuksissaan 2-3 iltana viikossa. Tuntui että olen niin yksin. Tappeluiden ja itkujen jälkeen tilanne rauhoittui, harrastukset vähenivät ja lopulta jäivät kokonaan (en kylläkään pyytänyt niistä kokonaan luopumaan). Töihin menee matkoineen enää 10 tuntia. Lomiakin on noin kolme viikkoa vuodesta: kaksi kesällä ja yksi jouluna. Toinen lapsi syntyi, mutta en pääse yli siitä esikoisen vauva-ajasta.
Nyt olen kuitenkin vieläkin väsynyt, enkä osaa olla vihaamatta miestäni, vaikka hän ei ole enää niin paljon poissa. Haluaisin jo itse palata töihin, mutta hän ei voi jäädä hoitovapaalle. En tiedä miksi se suututtaa niin paljon. Hänellä on kyllä parempi palkka, mutta tuntuu että vähemmälläkin pärjättäisiin.
Kommentit (84)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä ymmärrän aloittajaa hyvin. Meille on tulossa esikoinen, ja olen varmistanut mieheltä jo hyvissä ajoin ennen raskautta, että jaetaanhan lapsen hoito tasan. Jos mies kieltäytyisi lapsen syntymän jälkeen hoitamasta osuuttaan, olisin hyvin vihainen ja katkera. Eivät lapset enää nykypäivänä voi olla vain äidin vastuulla.
Jättäisin sut saman tien.
Ei hätää, en ikinä suostuisi hankkimaan lapsia sellaisen miehen kanssa, joka ei pidä minua tasavertaisena kanssaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Musta se ongelma on sussa. Töihin vaan ja vauva hoitoon. Meillä mies paremmin tienaavana teki töitä ja minä olin kotona. Mieheni ei pitänyt edes isyyslomia koska varaa siihen ei ollut.
Noin tuo vihantunne kolminoituu, kun tulee lapsia taloon. Lapset sitoo ja siitä ne riidat sitten alkaa.
Nyt vaan hakemaan hoitopaikkaa ja lapsi syksyllä hoitoon.
Meillä kyllä olisi varaa siihen, että minä käyn töissä ja mies on kotona. :)
Vierailija kirjoitti:
Eli ongelma ratkaistaan sillä , että miehesi jää pois työelämästä ja jää kotiin pitämään sinua kädestä kukkaessu päällä ja imuri yhdessä, ja pölyhuiska toisessa kädessä.
Ihanko tuli yllätyksenä että lapset tuovat mukanaan vastuita ja tekemistä?
Tämän takia jokaisen naisen lisääntymiskyky tulisi oikeasti tarkistaa ja asettaa luvanvaraiseksi valtion toimesta.
Viedään miehiltä lisääntymiskyky niin ongelma ratkeaisi. Ja ihanko tuli sille miehelle yllätyksenä että lapset tuo mukanaan vastuita ja tekemisiä? Haloo?!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No herran tähden sinnittelet pari kuukautta ja panet sitten lapset hoitoon.
Ei se auta siihen katkeruuteen. Tuntuu että mies on k..pää kun ei voi kantaa omaa vastuutaan lastenhoidosta ja laittaa sen oman työnsä kaiken edelle. Miksi hänen uransa on tärkeämpi kuin minun? Minusta lapsen olisi hyvä olla ainakin puolitoistavuotiaaksi asti kotona, mielellään kaksivuotiaaksi. ap
Voiko itsekkäämpää minä minä minä ihmistä olla kuin SINÄ ap ? :(
Vaikka miehesi tekisi mitä, SINÄ vaan olisit katkera ja vihaat. Et pääse yli ensimmäisen lapsen vauva-ajasta ja vihaat miestäsi.
Hae kuule SINÄ apua. Olet kaikkea muuta kuin normaali :(
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä ymmärrän aloittajaa hyvin. Meille on tulossa esikoinen, ja olen varmistanut mieheltä jo hyvissä ajoin ennen raskautta, että jaetaanhan lapsen hoito tasan. Jos mies kieltäytyisi lapsen syntymän jälkeen hoitamasta osuuttaan, olisin hyvin vihainen ja katkera. Eivät lapset enää nykypäivänä voi olla vain äidin vastuulla.
Jättäisin sut saman tien.
Ei hätää, en ikinä suostuisi hankkimaan lapsia sellaisen miehen kanssa, joka ei pidä minua tasavertaisena kanssaan.
Kanssani. Tai tasavertaisenani. Olit varmasti suuri menetys.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nuo lasten viennin ja haut, osapäiväisyydet ja sairaan lapsen hoidot kannattaa sopia etukäteen ihan aikuismaisesti keskustelemalla, ei syytellä ja riidellä tai vaan olettaa jotakin. Meillä on jaettu tietyt viikonpäivät jos lapsi on sairaana ma-ti jään minä kotiin, jos ke-pe niin mieheni jää. Se on sitten ihan arpapeliä kummalle nakki napsahtaa. Jos teillä on mahdollisuus aloittaa työt eri kellonaikoihin niin lasten tarha-aika lyhenee, myöhemmin aloittava toki vie ja aiemmin kotiin palaava hakee. Tai sit sovitte jotain ihan muuta mikä teidän perheelle sopii. Mutta älä nyt jumitu siihen että päivähoito olisi joku maailmanloppu teidän lapsille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No voi lol tätä koko ketjua :D
Onko susta "lol" pohtia, miksi isä ei voi jäädä hoitovapaalle?
Onko susta vaikeaa kasvaa aikuiseksi?
Sun kommentistasi huomaa ettet ole itsekään kasvanut aikuiseksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No herran tähden sinnittelet pari kuukautta ja panet sitten lapset hoitoon.
Ei se auta siihen katkeruuteen. Tuntuu että mies on k..pää kun ei voi kantaa omaa vastuutaan lastenhoidosta ja laittaa sen oman työnsä kaiken edelle. Miksi hänen uransa on tärkeämpi kuin minun? Minusta lapsen olisi hyvä olla ainakin puolitoistavuotiaaksi asti kotona, mielellään kaksivuotiaaksi. ap
Voiko itsekkäämpää minä minä minä ihmistä olla kuin SINÄ ap ? :(
Vaikka miehesi tekisi mitä, SINÄ vaan olisit katkera ja vihaat. Et pääse yli ensimmäisen lapsen vauva-ajasta ja vihaat miestäsi.
Hae kuule SINÄ apua. Olet kaikkea muuta kuin normaali :(
Se tekee minusta minä minä -ihmisen, että suutun siitä, ettei se toinen tasa-arvoinen ja yhtä kykenevä vanhempi ole valmis vaihtamaan osia edes kahdeksi kuukaudeksi? ap
Joskus tuntuu että tämän palstan idea menee hukkaan, kun osalle on tärkeä vaan vittuilla ja provota - toisella ihmisellä on todellinen ongelma, niin tänne tullaan vittuilemaan jotakin ihan päätöntä tyyliin "miksi teit lapsia, jos nyt tuntuu tuolta" tms vailla järjen hiventä.
Onko niin huono olla, että pitää tehdä se, voisiko suunnata energiansa johonkin järkevämpään? Mene vaikka ulos ottamaan aurinkoa :)
Ja Ap:lle: väsymys, hormonit ja sosiaalisen kanssakäymisen puute, oman ajan puute ainakin itselläni tekee tuota. Näkyy usein katkeruutena miestä kohtaan. Olen kuullut myös muilla olevan ja menneen ohi itsekseen. Tai paljonhan tuota erotaankin pikkulapsiaikana/sen jälkeen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä se vihantunne tulee juuri siitä pikkulapsiajasta ja sidoksissa olemisesta. Muistan varsin hyvin sen riitaisan ajan, kun lapsemme oli pieniä. Voi luoja että se aika on ohi. Minäkään en antanut mieheni harrastaa.
Nyt meidän lapset on teinejä ja katkeruus on jäänyt ja riidatkin.
Voi armias tätä vapauden tunnetta ja mieskin saa harrastaa mielin määrin.
Ei musta miehiä voi pakottaa hoitovapaalle. Yritä nyt päästää irti ennen kuin tulee aviero. Miehesi luopui jo harrastuksistaan. Älkää vaan tehkö lisää lapsia.
Joo ei toista voi pakottaa hoitovapaalle, oli mies tai nainen. Se ei todellakaan ole kaikille kevyttä ja helppoa kuten ap tiedät.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No herran tähden sinnittelet pari kuukautta ja panet sitten lapset hoitoon.
Ei se auta siihen katkeruuteen. Tuntuu että mies on k..pää kun ei voi kantaa omaa vastuutaan lastenhoidosta ja laittaa sen oman työnsä kaiken edelle. Miksi hänen uransa on tärkeämpi kuin minun? Minusta lapsen olisi hyvä olla ainakin puolitoistavuotiaaksi asti kotona, mielellään kaksivuotiaaksi. ap
Olen samaa mieltä kanssasi, mutta minä puhuin asiasta ennen esikoisen alullepanoa miehen kanssa ihan kysymällä, että "kauanko ajattelit olla lapsen kanssa kotona?" Mies vastasi, että vuoden. Ja niin on ollutkin molempien kanssa, minä vähän kauemmin, omasta halustani. Miksi oletit, että mies jää kotiin (minunkin mielestäni sen pitäisi olla itsestäänselvyys, että haluaa jäädä, jos haluaa lapsenkin, mutta jos olet yhtään tilastoja vilkaissut niin naiset käyttävät 95% hoitovapaista. Eli käytännössä asia ei ole itsestäänselvyys, kaukana siitä).
Vierailija kirjoitti:
Kyllä se vihantunne tulee juuri siitä pikkulapsiajasta ja sidoksissa olemisesta. Muistan varsin hyvin sen riitaisan ajan, kun lapsemme oli pieniä. Voi luoja että se aika on ohi. Minäkään en antanut mieheni harrastaa.
Nyt meidän lapset on teinejä ja katkeruus on jäänyt ja riidatkin.
Voi armias tätä vapauden tunnetta ja mieskin saa harrastaa mielin määrin.Ei musta miehiä voi pakottaa hoitovapaalle. Yritä nyt päästää irti ennen kuin tulee aviero. Miehesi luopui jo harrastuksistaan. Älkää vaan tehkö lisää lapsia.
Tosi monessa kommentissa kyllä niin hyysätään miehiä. Siis miksi ihmeessä ei voi olettaa, että isä joka niitä lapsia on halunnut hankkia haluaisi myös hoitaa niitä? Jos ero palkoissa ei ole suuri, ja pienemmälläkin palkalla pärjää, ei pitäisi olla mikään automaattinen oletus, että se on äiti, joka jää hoitamaan lapsia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä ymmärrän aloittajaa hyvin. Meille on tulossa esikoinen, ja olen varmistanut mieheltä jo hyvissä ajoin ennen raskautta, että jaetaanhan lapsen hoito tasan. Jos mies kieltäytyisi lapsen syntymän jälkeen hoitamasta osuuttaan, olisin hyvin vihainen ja katkera. Eivät lapset enää nykypäivänä voi olla vain äidin vastuulla.
Jättäisin sut saman tien.
Eiköhän ko. kirjoittaja olisi jättänyt sinut, jos olisit kieltäytynyt lastenhoitovastuusta. Ja hyvä näin, koska ette olisi sopineet yhteen (tosin, mielestäni kenenkään ei kuuluisi hankkia lapsia, jos ei halua niitä hoitaa kotona edes pientä pätkää).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No herran tähden sinnittelet pari kuukautta ja panet sitten lapset hoitoon.
Ei se auta siihen katkeruuteen. Tuntuu että mies on k..pää kun ei voi kantaa omaa vastuutaan lastenhoidosta ja laittaa sen oman työnsä kaiken edelle. Miksi hänen uransa on tärkeämpi kuin minun? Minusta lapsen olisi hyvä olla ainakin puolitoistavuotiaaksi asti kotona, mielellään kaksivuotiaaksi. ap
Olen samaa mieltä kanssasi, mutta minä puhuin asiasta ennen esikoisen alullepanoa miehen kanssa ihan kysymällä, että "kauanko ajattelit olla lapsen kanssa kotona?" Mies vastasi, että vuoden. Ja niin on ollutkin molempien kanssa, minä vähän kauemmin, omasta halustani. Miksi oletit, että mies jää kotiin (minunkin mielestäni sen pitäisi olla itsestäänselvyys, että haluaa jäädä, jos haluaa lapsenkin, mutta jos olet yhtään tilastoja vilkaissut niin naiset käyttävät 95% hoitovapaista. Eli käytännössä asia ei ole itsestäänselvyys, kaukana siitä).
Oletin niin, koska olemme molemmat tasa-arvon kannattajia, ja suhteessamme ei ennen lapsia ollut mitenkään perinteiset sukupuoliroolit. Kuva miehestäni on jotenkin muuttunut tämän asian myötä, tuntuu että elän jonkun 50-luvun arvoihin jämähtäneen juntin kanssa. Miksi minun pitäisi haluta olla miehen kanssa, joka haluaa poimia isyydestä vain rusinat pullasta?
Miksei miehien voi olettaa kantavan vastuuta lapsistaan? Miksi parisuhteen toisella osapuolella olisi okeus olla vapaamatkustaja?
Sen tiedän kyllä varmasti (tästä sentään olemme keskustelleet), että jos eroaisimme, niin mieheni haluaisi nähdä lapsia useammin kuin joka toinen viikonloppu. Tuntuu siis välillä, että eroaminen pakottaisi hänetkin ottamaan enemmän vastuuta, ja minäkin saisin edes joskus olla "vapaalla". ap
Eihän tässä tapauksessa äitikään halua hoitaa lapsia. Mitä isän hyysäystä tässä on. Ja aina voidaan lässyttää hienoja teorioita nykyajasta ja tasa-arvosta mutta tässä on nyt ihan konkreettinen ongelmatilanne käsillä johon pitäisi keksiä käytännön ratkaisu. Isälle lasten päivähoito ei ole ongelma, mutta äiti on kehittänyt siitä ylitsepääsemättömän(?) esteen omalle onnelleen. Miksi ihmeessä niitä lapsia pitää väkisin kenenkään olla kotona hoitamassa? En mä vastusta sitä jos ap saa miehensä puhuttua vaikka kesäksi kotiin mutta jos ei onnistu niin big deal?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No voi lol tätä koko ketjua :D
Onko susta "lol" pohtia, miksi isä ei voi jäädä hoitovapaalle?
Onko susta vaikeaa kasvaa aikuiseksi?
Sun kommentistasi huomaa ettet ole itsekään kasvanut aikuiseksi.
Voi sua, ota tikkari kun itku loppuu.
Kuule painu sinä takaisin sinne sovinistiseen Persulandiaasi sen oman "perinteisiä arvoja" vaalivan Pekkasi/Pirjosi kanssa.