Lue keskustelun säännöt.
Vihaan miestäni
12.05.2016 |
Olen kolmekymppinen nainen, jolla on mies ja lapsia. Parisuhde oli onnellinen ensimmäisen lapsen syntymään asti. Sen jälkeen kaikki muuttui, tai ehkä kuitenkin vain se oma suhtautuminen, en tiedä.
Asia on niin, että olen hyvin väsynyt perheestä ja kodista huolehtimiseen, ja olen siitä todella katkeroitunut miehelleni. Mies piti esikoisen synnyttyä vain kaksi viikkoa isyyslomaa, jonka aikana kävi muutamana päivänä kuitenkin töissä. Ne olivatkin vuoden ainoat lomat. Ei mitään vuosilomia tms. Työpäiviin meni matkoineen 10,5 tuntia. Sen lisäksi hän oli harrastuksissaan 2-3 iltana viikossa. Tuntui että olen niin yksin. Tappeluiden ja itkujen jälkeen tilanne rauhoittui, harrastukset vähenivät ja lopulta jäivät kokonaan (en kylläkään pyytänyt niistä kokonaan luopumaan). Töihin menee matkoineen enää 10 tuntia. Lomiakin on noin kolme viikkoa vuodesta: kaksi kesällä ja yksi jouluna. Toinen lapsi syntyi, mutta en pääse yli siitä esikoisen vauva-ajasta.
Nyt olen kuitenkin vieläkin väsynyt, enkä osaa olla vihaamatta miestäni, vaikka hän ei ole enää niin paljon poissa. Haluaisin jo itse palata töihin, mutta hän ei voi jäädä hoitovapaalle. En tiedä miksi se suututtaa niin paljon. Hänellä on kyllä parempi palkka, mutta tuntuu että vähemmälläkin pärjättäisiin.
Kommentit (84)
Laita lapsesi hoitoon jos tilanne tuntuu noin hankalalta.Meidän tyttö meni 9kk:n ikäisenä hoitoon ja itse lähdin opiskelemaan. Tuntui jo tuossa vaiheessa, että seinät kaatuvat päälle ja mieskin teki pitkää päivää, jotta selvittiin rahallisesti. Myös itse kävin viikonloppusin töissä ja mies lapsen kanssa kotona. Ehkä olimme onnekkaita, koska kaikesta huolimatta tytöstämme on kasvanut mitä ihanin 6-vuotias lapsi, itsenäinen, vahva, sosiaalinen ja rakastava sekä iloinen. Itselläni on nyt myös hyvä ura ja parisuhteen aallokoista päästy seesteisimmille vesille. Kannattaa panostaa enemmän yhdessäolon laatuun, määrä kun lapsi ei tule niinkään muistamaan vaan ne erityiset hetket äidin ja isän kanssa jäävät muistoihin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
huhhuh näitä vastauksia. tietysti miehen pitäisi kantaa vastuu lapsista. kyllä mä vaan yrittäisin vielä keskustella aiheesta hänen kanssaan. onko hänkin sitä mieltä, että lapset ovat liian pieniä hoitoon? ehkä näistä kannattaisi tosiaan keskustella ENNEN lasten tekemistä, mutta silti... totta kai miehellä on aivan sama vastuu kuin sulla. nyt laita omakin elämäsi prioriteettilistalle, muuten vain katkeroidut ja lapsetkin joutuvat siitä kärsimään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mielestäni siinä mennään jo metsään, jos parisuhteessa toista pakotetaan ja vaaditaan tekemään jotain, ei ap:n mies varmaan pakottanut ap:ta hankkimaan lapsia? Ap voit keskustella miehesi kanssa, mutta et sinä häntä voi pakottaa olemaan lasten kanssa kotona. Voit yrittää perustella, että suhde lapsiin syvenisi ja oppisi tuntemaan lapsia paremmin, saisi hengähtää työkiireiltä jne, mutta jos miehen kanta on se, että hän ei tätä halua, niin ei muuta kuin lapset hoitoon. Kyllä lapset sen hoitoon menon kestää, mutta sitten sovitte vain ne käytännön jutut, kuten viemiset ja hakemiset ja sairauspoissaolot etukäteen ja vaikka kirjallisesti niin mieskään ei voi lusmuta :D
Nythän mies on pakottanut ap:n hoitamaan lapset yksin, vaikka molemmat ovat halunneet lapsia tasa-arvoisessa parisuhteessa. Sekö sitten on reilua? Ja nytkään mies ei halua laittaa lapsia hoitoon, muttei suostu myöskään kantamaan vastuuta lapsista. Miten se on kohtuullista?
No eihän se nyt olekaan kohtuullista, luin tuon yhden ap:n selventävän kommentin vasta omani kirjoittamisen jälkeen. Ap voi siis mielestäni hyvin mennä puhumaan miehensä kanssa ja sanoa, että kuuleppas rakas, minä menen takaisin töihin päivämäärällä x, jäätkö hoitamaan lapsia vai laitetaanko hoitoon? Ei kannata lähteä asiasta riitelemään eikä katkeroitumaan, kun eihän se mies voi ap:ta pakottaa olemaan kotona, eikä miehen tai anopin sana ole laki siitä, milloin penskat voi laittaa hoitoon. Hyvin ne mukulat siellä pärjää, jos ei tosiaan isä halua jäädä kotiin.
Kymmenkuinen on kyllä aika pieni jäämään hoitoon. Jos kumpikaan ei halua lapsia hoitoon, pitäisi lapsia sitten hoitaa vuorotellen. Siinä mielessä voi kyllä olettaa myös isän jäävän välillä kotiin.
Onhan se pieni joo, mutta pärjää kyllä. Pikkusiskoni meni hoitoon 9 kk ikäisenä ja ihan tervepäinen ihminen tuosta on tullut ja aika monissa maissa lapset taitaa mennä tosi pieninä hoitoon. Pointti on kuitenkin siinä, että mies ei voi pakottaa ap:ta olemaan kotona eikä ap voi pakottaa miestä olemaan kotona. Tällöin ainut ratkaisu on hoitopaikka lapsille.
ei siinä mitään maitojauheet suuhun ja potku perseeseen.
Itsekin olin todella vihainen miehelleni kupuksen syntymän jälkeen. Esikoinen oli kaatanut valtavan laatikon duploja olohuoneen lattialle kun saavuin synnäriltä. Mies kaksi viikkoa isyyslomalla ei koko kahden viikon aikana saanut edes duploja lattialta kerättyä.. tämä jäänyt katkerana mieleen:(. Vieläkin vihastuttaa, itse olin aika huonossa kunnossa synnytyksen jälkeen:(.
Jälkeen päin olen oivaltanut että mies oli aika hukassa elämänsä kanssa tuolloin ja "tokmintakyvyttömäksi lamaantunut". Ei vieläkään ole mikään supermies tsi leegojen kerääjä mutta tukee perhettä sitten muilla tavoin. Mitä et voi muuttaa kannattaa hyväksyä ettei katkeroidu. Meillä menee nykyään ok.