Lue keskustelun säännöt.
Tajusin sen vasta 4-kymppisenä, vanhempani eivät välittäneetkään minusta aidosti
26.04.2016 |
Eivätkä varsinkaan siten kun (äitini) vaati minua suhtautumaan muihin ihmisiin, joista piti välittää niin kovasti, tai tuli huutoa. Opin sillä vain, ettei kukaan välitä minusta, koska kukaan ei koskaan arvostanut uhrautumisiani. Isäni tas sai näihin päiviin saakka ylläpidettyä illuusiota siitä, että olen hänelle rakas ja tärkeä tytär, jota hän aina vannotti luottamaan itseensä ja uskotteli, että minä voin luottaa häneen.
Nyt luottamukseni on kuitenkn rikottu. Viimeisen kerran. Aiemmin hän on syyttänyt uutta vaimoaan siitä, ettei ole voinut aina pitää lupauksiaan. Nytkin hän yritti taas, mutta se ei enää mene läpi. Se oli hän itse, joka rikkoi lupaamansa asian eräässä hyvin isossa ja minulle merkittävässä keississä. Hyvähän hänen sillä olikin kalastella lojaaliuttani, sehän oli merkittävä juttu. Olin siis valmis isoihinkin myönnytyksiin koko elämäni ajan.
Nyt se on loppu. En enää usko, että kumpikaan vanhempi koskaan välitti minusta aidosti, vaikka kumpikin on onnistunut huijaamaan minua tänne saakka uskomaan niin (kun he sanovat).
Äitini pahin teko näissä isäni minua kohtaan tekemissä pettymyksissä on se, että hän ikään kuin lyö lyötyä, ei ole yhtään pahoillaan minun puolestani, vaan moittii että "veljeilinkin" isäni kanssa. Eli että luotin häneen.
Tämä kaikki on ollut niin kamalaa, että se on vaikuttanut erittäin rampauttavasti omaan kykyyni olla vanhempana. Samoin mahdollisuuksiini etsiä ja löytää puoliso, jonka uskon ja tunnen rakastavan minua. Eihän minua voi kukaan aidosti rakastaa. Koska se on ollut minun lapsuuden perheessä minun syyni, kun äiti ei ole voinut minua aidosti rakastaa! Tämmöinen on ollut äitini asenne minuun kaikki nämä vuodet! Nyt ajattelen samoin...se on lasteni syy, jos en minä voi heitä rakastaa... Enkä varmaan ole edes ainoa lapsiaan tällä tavalla (piilo) vihaava äiti... Täälläkin saa aina välillä lukea näitä kamalia lapsia omistavien äitien kertomuksia. Että ihan lapsissa vika, kun äiti ei voi heitä rakastaa. Jep jep. Ja uskokaa vain paskiaiset omia valheitanne. Lapsenne ovat teihin nähden täysin syyttömiä.
Ehkä se tästä, suhteeni lapsiani kohtaan, muuttuu kun mun ei enää tarvitse ylläpitää vihan kätkeviä kulisseja vanhempiini nähden ja uskoa, että mä ITSE olen aiheuttanut sen, ettei he voi minua rakastaa...
t. Äitivihaaja
Kommentit (397)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta nyt tuntuu, ettei ap myöskään ole ikinä aidosti välittänyt vanhemmistaan. Millaiset ovat ap tunteesi vanhempiasi kohtaan? Oletko itse aidosti rakastava lapsi?
Jahas, että lapsiko ei automaattisesti rakasta vanhempiaan syntyessään? Vaikka vauva ei ensimmäisenä artikuloi ulos pumpsahtaessaan, että äiti rakastan sinua ja isää, kyllä lapsi rakastaa. Lapsi rakastaa ehdoitta silloinkin, kun vanhemmat huolehtivat ehdoilla lapsesta, rakastamatta. Rakkaus vanhempia kohtaan hiipuu, kun jatkuvasti olet kaltoinkohdeltuna ja lopulta ymmärrät sen. Siltikin näitä narsisteja yrittää rakastaa, päätään seinään hakkaamalla, ja ehkä vain siksi että ihminen luonnostaan rakastaaa, sekä haluiasi olla rakastettu.
Juuri näin. Täytyy olla pikkuisen yksinkertainen edes kysyessään, että onkohan kaikki vika minussa. Terapeuttini mukaan eivät vanhempani ole oikeastaan antaneet minulle mitään, mistä pitäisi olla kiitollinen. Hoiva ja muu sen luulisi ihan kuuluvan asiaan. Mutta myötätunto, välittäminen, auttaminen... En ole edes ymmärtänyt, että niitä nyt voisi saada.
ap
Kyllähän lapsuus ja vanhemmat vaikuttaa elämään ja ajatusmalleihin, tunteisiin ja niiden säätelyyn. Tietenkin. On kamalaa jos nämä vaikutukset ovat huonoja. Jotkut onnistuvat terapian tai hyvien ihmissuhteiden avulla muuttamaan niitä, mutta jos siihen ei pysty niin sitten on opittava elämään niiden hankalien taipumusten kanssa.
Itse olen koulukiusattu ja minulla on ollut vaikeuksia kaverisuhteissa, kun on huono itsetunto ja pelkään hirveästi torjuntaa ja hylkäämistä. Mutta olen päässyt aika pitkälti parempaan paikkaan tuon asian suhteen, kun olen sitkeästi vastustanut epäterveitä ajatusmalleja, ja hakeutunut ihmisten seuraan peloistani huolimatta. Se mikä on myös auttanut on että yritän keskittyä enemmän siihen, mitä voin antaa muille, kuin siihen mitä voisin saada muilta. Koska en koe ikinä saavani tarpeeksi hyväksyntää, positiivista palautetta jne. Mutta se johtuu ikävistä kokemuksista nuoruudessa, ei ystävistäni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Äitihullussa eli narsistiäidissä on pahinta tuo täydellinen sokeus omille pahoille teille. Lapsia käy todella sääliksi
Voin kertoa sinulle, että hyvin harva äiti sanoo vihaavaansa lastaan. Vielä harvempi pitää sitä hyväksyttävänä. Hyvin harva äiti on kykenemätön vastaamaan lastensa tarpeisiin. Jopa niin että saa raivarin, jos joutuu lapsensa ruokkimaan. Tai ei kykene siivoamaan. Tai halveksii miestään. Tai pitää isäänsä vain välineenä. Tai takertuu vihaamaan äitiään
Ja kaikki tämä niin ettei näe itsessään mitään vikaa
Kyllä niitä tunteita kuitenkin on joskus varmaan melkein kaikilla äideillä, vaikkei sitä ääneen sanoisikaan. Aihe on ollut tabu.
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äitihullussa eli narsistiäidissä on pahinta tuo täydellinen sokeus omille pahoille teille. Lapsia käy todella sääliksi
Voin kertoa sinulle, että hyvin harva äiti sanoo vihaavaansa lastaan. Vielä harvempi pitää sitä hyväksyttävänä. Hyvin harva äiti on kykenemätön vastaamaan lastensa tarpeisiin. Jopa niin että saa raivarin, jos joutuu lapsensa ruokkimaan. Tai ei kykene siivoamaan. Tai halveksii miestään. Tai pitää isäänsä vain välineenä. Tai takertuu vihaamaan äitiään
Ja kaikki tämä niin ettei näe itsessään mitään vikaaSe johtuu masennuksesta, joka on sairaus ja on pitkälti vanhempieni aiheuttama, ei minun pahuudestani. Aivan turhaahan mun on sulle vastailla, koska projisoit minuun oman pimeän puolesi, mutta ei ole parempakaan tekemistä. Mies hoitaa kyllä lapset ja minäkin olen jo toipunut paljon pahimmista hetkistäni. Oletko miehestäni kade?
apMasennus? Juu ei. Masennus ei tee ihmisestä hirviötä.
Ei löydy yhtään kykyä katsoa peiliin ja ottaa vastuuta teoistaan? Voi surutta käyttää muita välineenä?
Mikä sellainen mahtaa olla?
Kyllä masennus voi tehdä ihmisestä hirviön, jos se heikentää ihmisen mekanismeja, joilla vaikeat tunteet vahvoilla ollessa on pystynyt torjumaan. Siksi asioita kannattaa nimenomaan käsitellä, eikä vain haudata taakseen, koska silloin ei ole enää hirviö vaikka voimavarat katoaisivatkin. Ehkä tästä syystä osa vanhuksista on niin häijyjä ja sietämättömiä, koska ne defenssit ei enää toimi. En jaksa ymmärtää sellaisia ihmisiä. Defenssit pitää jaksaa pitää kunnossa jos aikoo olla ihmisten lähellä tai mennä terapiaan tai oksentakoot vihansa muille, mutta ei mulle.
ap
Tylsää trollausta. Lapsellusta tekstiä suoltaa.
Vierailija kirjoitti:
Tylsää trollausta. Lapsellusta tekstiä suoltaa.
Ei oo pakko lukea.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tää vaikuttaa ihan trollilta, niin sekava tarina ja muutenkin tahallisen provosoiva. Sävy kuulostaa samalta kuin teini-ikäisen veljeni "epäreiluuu"-murkkuilu. Ja siltä että ap:lle merkitsisi vain se, että saisi perinnön/rahaa. Ei niinkään se "aito välittäminen".
Mutta pakko sanoa, että tällaisia ihmisiä on ihan oikeasti. Siis itsekkäitä, ahneita ja vanhemmiltaan rakkauden yms todisteeksi rahaa ja materiaa vaativia lapsia. Pahimmillaan se etenee siihen, että yksi lapsista onnistuu täydellisesti aivopesemään itselleen sellaisen aseman, että lopulta isänsä on kaikki toiveet toteuttava (=maksava) seniili lammas ja äitinsäkin sopivasti muistisairas vihannes, jolla ei ole enää tajua mistään tai sanavaltaa siihen, kun miehensä käyttää palkkansa ja kummankin eläkkeet yhden 40-vuotiaan lapsensa kaiken maailman kulujen maksamiseen (jokapäiväisistä ravintolalounaista vuosittaisiin ulkomaanmatkoihin yms). Siinä sitten muut sisarukset voivat vaan katsoa vierestä sitä meininkiä, kun yksi on vanhemmille se itse The Ylivertaisuus, ja saanut ennakkoperintöä käytännössä jo enemmän kuin kumpikaan heistä voi koskaan tulla saamaan. Siinä on oikeaa itsekkyyttä ja epäreiluutta kerrakseen, sekä rahallisesti että ihan ylipäätänsä yhden sisaruksen systemaattimisen suosimisen vuoksi myös muutoin. Olispa se suosikkilapsi edes mukava ihminen, mutta ei.
Vierailija kirjoitti:
Tää vaikuttaa ihan trollilta, niin sekava tarina ja muutenkin tahallisen provosoiva. Sävy kuulostaa samalta kuin teini-ikäisen veljeni "epäreiluuu"-murkkuilu. Ja siltä että ap:lle merkitsisi vain se, että saisi perinnön/rahaa. Ei niinkään se "aito välittäminen".
Mutta pakko sanoa, että tällaisia ihmisiä on ihan oikeasti. Siis itsekkäitä, ahneita ja vanhemmiltaan rakkauden yms todisteeksi rahaa ja materiaa vaativia lapsia. Pahimmillaan se etenee siihen, että yksi lapsista onnistuu täydellisesti aivopesemään itselleen sellaisen aseman, että lopulta isänsä on kaikki toiveet toteuttava (=maksava) seniili lammas ja äitinsäkin sopivasti muistisairas vihannes, jolla ei ole enää tajua mistään tai sanavaltaa siihen, kun miehensä käyttää palkkansa ja kummankin eläkkeet yhden 40-vuotiaan lapsensa kaiken maailman kulujen maksamiseen (jokapäiväisistä ravintolalounaista vuosittaisiin ulkomaanmatkoihin yms). Siinä sitten muut sisarukset voivat vaan katsoa vierestä sitä meininkiä, kun yksi on vanhemmille se itse The Ylivertaisuus, ja saanut ennakkoperintöä käytännössä jo enemmän kuin kumpikaan heistä voi koskaan tulla saamaan. Siinä on oikeaa itsekkyyttä ja epäreiluutta kerrakseen, sekä rahallisesti että ihan ylipäätänsä yhden sisaruksen systemaattimisen suosimisen vuoksi myös muutoin. Olispa se suosikkilapsi edes mukava ihminen, mutta ei.
Tämä ei kyllä mitenkään liity minuun, koska minä olen tässä tarinassa se, jota on kusetettu. En minä ole sanellut isälleni saati äidilleni koskaan yhtään mitään. Eikä ole mitään tarvettakaan. Haluaisin vain reilua kohtelua ja rakastetuksi tulemista, eikä rakkautta ole se, että syödään sanansa. Sinä kerroit omalla kirjoituksellasi minulle, että sanojensa syöminen on rakastavaa toimintaa.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tää vaikuttaa ihan trollilta, niin sekava tarina ja muutenkin tahallisen provosoiva. Sävy kuulostaa samalta kuin teini-ikäisen veljeni "epäreiluuu"-murkkuilu. Ja siltä että ap:lle merkitsisi vain se, että saisi perinnön/rahaa. Ei niinkään se "aito välittäminen".
Mutta pakko sanoa, että tällaisia ihmisiä on ihan oikeasti. Siis itsekkäitä, ahneita ja vanhemmiltaan rakkauden yms todisteeksi rahaa ja materiaa vaativia lapsia. Pahimmillaan se etenee siihen, että yksi lapsista onnistuu täydellisesti aivopesemään itselleen sellaisen aseman, että lopulta isänsä on kaikki toiveet toteuttava (=maksava) seniili lammas ja äitinsäkin sopivasti muistisairas vihannes, jolla ei ole enää tajua mistään tai sanavaltaa siihen, kun miehensä käyttää palkkansa ja kummankin eläkkeet yhden 40-vuotiaan lapsensa kaiken maailman kulujen maksamiseen (jokapäiväisistä ravintolalounaista vuosittaisiin ulkomaanmatkoihin yms). Siinä sitten muut sisarukset voivat vaan katsoa vierestä sitä meininkiä, kun yksi on vanhemmille se itse The Ylivertaisuus, ja saanut ennakkoperintöä käytännössä jo enemmän kuin kumpikaan heistä voi koskaan tulla saamaan. Siinä on oikeaa itsekkyyttä ja epäreiluutta kerrakseen, sekä rahallisesti että ihan ylipäätänsä yhden sisaruksen systemaattimisen suosimisen vuoksi myös muutoin. Olispa se suosikkilapsi edes mukava ihminen, mutta ei.
Ja miksiköhän se veljesi joutuu sanomaan, että epäreiluu?
ap
Tuo kusetus ja sanojen syöminen on nyt kolahtanut todella kovaa, siis jos tarina on totta. Joko siunun elämäsi on sujunut kuin tanssi eikä kukaan ole horjuttanut aikaisemmin perusluottamustasi tai sitten päimvastoin eli tämä oli nyt se viimeinen pisara.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tää vaikuttaa ihan trollilta, niin sekava tarina ja muutenkin tahallisen provosoiva. Sävy kuulostaa samalta kuin teini-ikäisen veljeni "epäreiluuu"-murkkuilu. Ja siltä että ap:lle merkitsisi vain se, että saisi perinnön/rahaa. Ei niinkään se "aito välittäminen".
Mutta pakko sanoa, että tällaisia ihmisiä on ihan oikeasti. Siis itsekkäitä, ahneita ja vanhemmiltaan rakkauden yms todisteeksi rahaa ja materiaa vaativia lapsia. Pahimmillaan se etenee siihen, että yksi lapsista onnistuu täydellisesti aivopesemään itselleen sellaisen aseman, että lopulta isänsä on kaikki toiveet toteuttava (=maksava) seniili lammas ja äitinsäkin sopivasti muistisairas vihannes, jolla ei ole enää tajua mistään tai sanavaltaa siihen, kun miehensä käyttää palkkansa ja kummankin eläkkeet yhden 40-vuotiaan lapsensa kaiken maailman kulujen maksamiseen (jokapäiväisistä ravintolalounaista vuosittaisiin ulkomaanmatkoihin yms). Siinä sitten muut sisarukset voivat vaan katsoa vierestä sitä meininkiä, kun yksi on vanhemmille se itse The Ylivertaisuus, ja saanut ennakkoperintöä käytännössä jo enemmän kuin kumpikaan heistä voi koskaan tulla saamaan. Siinä on oikeaa itsekkyyttä ja epäreiluutta kerrakseen, sekä rahallisesti että ihan ylipäätänsä yhden sisaruksen systemaattimisen suosimisen vuoksi myös muutoin. Olispa se suosikkilapsi edes mukava ihminen, mutta ei.
Sitäpaitsi jos joku on saanut ennakkoon enemmän perintöä vanhemmiltaan, niin ne tasataan perinnönjaossa, ellei lahjakirjoissa ole nimenomaan mainintaa, että tätä lahjaa ei katsota ennakkoperinnöksi. Muuten lahjat katsotaan ennakkoperinnöksi. Meidän suvussa on aina annettu hyvin tasan kaikki asiat. Siitä oli jopa sillälailla etua, että jos joku isän sisaruksista tarvitsi jotain niin samasta arvosta annettiin sitten muillekin jotka tallettelivat saatavansa vain pankkiin :)
ap
Vierailija kirjoitti:
Tuo kusetus ja sanojen syöminen on nyt kolahtanut todella kovaa, siis jos tarina on totta. Joko siunun elämäsi on sujunut kuin tanssi eikä kukaan ole horjuttanut aikaisemmin perusluottamustasi tai sitten päimvastoin eli tämä oli nyt se viimeinen pisara.
Terapeuttini mukaan kunnon perusluottamusta ei ole ollut (minun on sitä vaikea arvioida, kun ei ole mihin verrata) ja isä on ollut minulle se, johon voi luottaa. Niin onhan se oikeasti kova paikka kun elämässä murenee tavallaan se, minkä päälle on rakentanut. Vaikka jos se ei ollut kerran kestävää, niin joutaakin murentua. Aika hukassa vain olen.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Että aivan kuin isälläni olisi mitään vastuuta minun onnellisuudestani, pelkästään omasta elämästäänkö vain? Hyi helvetti, miten halveksittava asenne minua kohtaan. Omaa lasta.
ap
Sitä saa mitä tilaa. Maatkoon yksin ja unohdettuna hoitolaitoksessa vain.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja olisi sanonut sen aikoinaan heti vain, niin olisin alusta alkaen ajatellut vain itseäni, enkä välejäni häneen kertaakaan. Mutta olisi varmaan tuntunut kurjalta, jos ei olisi ollut tytärtä, joka ei hylkää.
ap
Hyvä että käyt terapiassa. Kyllä aikuisen ihmisen tulee kantaa vastuu elämästään, eikä peilata vanhempiinsa.
Ap, sun kannattaa mennä terapiaan, niin rupeat pärjäämään paremmin noiden vaikeiden asioiden kanssa. Halit sulle!
Vierailija kirjoitti:
Hyvä että käyt terapiassa. Kyllä aikuisen ihmisen tulee kantaa vastuu elämästään, eikä peilata vanhempiinsa.
No olen kantanutkin, ei se, että luottaa oman vanhempansa puheisiin ole sen kanssa ristiriidassa. Niiltä osin olen tietenkin nojannut siihen, mitä on minulle sanottu. Esim. että taloudellisia huolia ei tarvitse kärsiä.
ap
Vierailija kirjoitti:
Ap, sun kannattaa mennä terapiaan, niin rupeat pärjäämään paremmin noiden vaikeiden asioiden kanssa. Halit sulle!
Kiitos. Siellä olenkin ja se on jo auttanut paljon. Ei asioiden toteaminen tarkoita ongelmia, vaan se, jos ne ovat käsittelemättömiä ja piilossa.
ap
Vierailija kirjoitti:
Ei herraisä, on muka joku vielä nelikymppisenä noin riippuvainen vanhemmistaan? Ei kai. Eiköhän suurin osa ihmisistä ole elänyt ihan sitä ikiomaa elämäänsä jo monen vuoden ajan. Ja vanhemmat saa elää omaansa.
Ei aloittaja ole koko elämäänsä laskenutkaan vanhempiensa varaan, ei siitä ole nyt kysymys, hän vain halusi jakaa kokemuksensa palstalla ja siitäkös paskamyrsky alkoi, mutta niinhän se aina vähän tuppaa tällä palstalla olemaan. Kyllä tuollaiset asia vaikuttavat läpi elämän, ei niitä voi pyyhkiä muistista pois kuin tyhjentäisi tietokoneen, voi kunpa tuollainen olisikin mahdollista. Vaikka olisi minkä ikäinen, niin lapsuuden traumat voivat painaa päälle ja pahasti, se voi vaatia jopa vuosien terapiaistuntoja että niistä traumoista pääsisi edes osittain eroon tai että niitä oppisi käsittelemään ja niiden kanssa elämään.
Trollihan tämä, näkee jo tekstistä ja kirjoitustavasta että on parikymppinen. Ja ikä ei matsaa muun tarinan kanssa. Hyvää loppupäivää kuitenkin