Millainen olet sinä nainen, josta miehet eivät kiinnostu?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Uskallan väittää, että täällä esittäytyneistä sinkuista ylivoimaisesti suurin osa löytäisi kyllä miehen, ja jopa ihan kivankin miehen, jos vain tekisivät itse aloitteen.

Mutta kun he eivät joko uskalla, tai sitten eivät periaatteesta halua niin tehdä, niin siinähän sitä sitte ollaan.

Moni on ilmeisesti mieluummin sitte yksin kuin tekee itse aloitteen.

Tässähän tämä.

Olen ravannut treffeillä nyt puolen vuoden aikana, mutta minkäs teet, kun miehiä ei kiinnosta.

Ai kauhia kun kirjoitatte itsestänne rumasti 😱 Ajatteletteko todella niin, voi että. Vaikutatte hyviltä aidoilta tyypeiltä. Kaikkea hyvää ❤️

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näin keski-käisenä miehenä haluaisin kertoa oman kokemukseni. Olen aina ihmetellyt sitä, miten jotkut onnistuvat tapaamaan jonkun ravintolassa ja juttu lähtee siitä. Itselläni ei ole kuin muutama onnistunut "iskuyritys" ravintoloista. Olen mielestäni ihan ok-näköinen ja osaan keskustella. Kävin aikoinaan todella paljon baareissa ja bilettämässä. Ei oikein ikinä tullut sellainen fiilis, että ilta olisi mennyt putkeen. Aina ei tullut edes juotua liikaa, joten känniäkään ei voi pelkästään syyttää. Luulen, että kyse on siitä, että epävarma ihminen lähettää sellaisia signaaleja ympäristöön, että harvempi kiinnostuu. Epätoivo tavallaan huokuu ihmisestä. Onhan se tosiasia, että kohtaaminen tapahtuu yleensä rennosti, ilman paineita ja sitä, että on haku päällä. Tämä aiheuttaa ikävän oravanpyörän, ei oikein osaa rentoutua, kun kuitenkin haluaisi kovasti tavata jonkun. Kerta toisensa jälkeen ihmettelee, että taas lähdettiin "tyhjin käsin" kotiin.

En ole enää pitkiin aikoihin käynyt baareissa, koska siellä tulee epävarma ja ulkopuolinen fiilis. Olen löytänyt kaikki kumppanini viime vuosina netistä.

Millaisia naisia sinä lähestyit? Olen itse epävarma nainen, ja ikäväkseni valtaosa minua lähestyneistä miehistä oli joko liian humalassa tai vaihtoehtoisesti seksin takia. Olen varmaan pari kertaa elämässäni jutellut hetken aikaa mukavalta ja fiksulta vaikuttaneen miehen kanssa baarissa.

Harmi, jos olet kokenut niin. Miehet ovat usein tosi epävarmoja, eivätkä ujoimmat uskalla tehdä aloitetta selvinpäin. Kokemukseni tosiaan ulottuvat 90-luvun alkuun ja puoliväliin enimmäkseen, mutta väittäisin, että seksinvonkaajien lisäksi fiksuja miehiä on ravintoloissakin vaikka kuinka paljon. Itselläni oli halu tavata seurustelukumppani, en ole oikein koskaan kyennyt yhdenyön juttuihin, vaikka niitäkin joukkoon muutama mahtuu. Olen kokeillut jututtaa monenlaisia naisia. Usein ne, jotka olivat sosiaalisimpia, halusivat vaan jutella mukavia. Kyllä ujompienkin kanssa tuli aloitettua keskustelu, mutta jostain syystä homma aina kaatui siihen, että porukka lähti muualle. Naisethan usein liikkuvat isommalla porukalla, mikä ei välttämättä ole tutustumisen kannalta paras mahdollinen asetelma. Onhan se tavallaan aika traagista, että maailman luonnollisin tarve, halu kohdata toinen ihminen, on niin hankalaa. Lähes kaikki haluaisivat kohdata sen, jonka kanssa voisi jakaa sisintään, mutta erilaiset pelot tekevät tästä tosi kimuranttia. Ei ihme, että monet luovuttavat. Onneksi on muitakin tapoja:)

Kyllä minua katsellaan ja kuunnellaan ja pidetään mukavana seurana ja ihanana naisena, mutta en kelpaa edes seksisuhteeseen. Tällainen nainen olen.

180 cm ex-koripalloilija, pärstä ok mutta pituus kai karkottaa - joku mies sanoi kerran, että olen kauniin mutta tosi pelottavan näköinen :) Joskus joku muukin sanonut hyvännäköiseksikin, nuorena luultiin jopa malliksikin kun olin tosi laiha ja baareissa vedin nuorena aikuisena puoleeni yhden illan juttuja kuin sieni. Hyvä makuualusta siis, mutta ei koskaan kukaan halunnut mitään vakavampaa. Nyt vuosia jo 40 ja kilojakin lievän ylipainon verran, huolehdin kuitenkin itsestäni ihan ok. En jaksa enää edes katsoa miehiä muuta kuin sen verran, että saan töissä kollegojen ja kaupoilla asiakaspalvelijoiden kanssa käytännön asiani hoidettua. Lemmikkieläimet ovat paras asuinkumppani minulle varmaan koko loppuelämän ja fyysiset tarpeet osaan hoitaa itsekin.

Vierailija kirjoitti:

Ai kauhia kun kirjoitatte itsestänne rumasti 😱 Ajatteletteko todella niin, voi että. Vaikutatte hyviltä aidoilta tyypeiltä. Kaikkea hyvää ❤️

Kiitos :) Kierrehän se tässä - kun vuodet kuluu samoissa ajatuksissa ja kokemukset vain vahvistuvat, muokkaa se lisää omaa käytöstä ja etäännyttää entisestään aluksi kiinnostuneetkin. Ei enää usko olevansa kenenkään arvoinen. Jos ei rakasta itseään, on vaikea antaa muidenkaan rakastaa kun ei näe itseään kenellekään tärkeänä.

Koulukiusattu, epävarma, introvertti ja synkkyyteen taipuvainen vaikka ulospäin näytänkin reippaalta.

Miten voi oikeasti olla mahdollista että jotkut ei löydä yhtään kumppania? Jos kerran ootte ok näköisiä ja teette jopa aloitteita? Tätä palstaa kun lukee, huomaa kyllä monenkin ketjun kohdalla elävänsä ihan eri maailmassa. Itselläni on kyllä koko elämäni ollut miehiä, eihän niiltä voi yksinkertaisesti välttyä. Nuorempana kun kävi baareissa, niin niitä numeroita ropisi illassa useita. Siis silloinkin kun oli poikaystävän kanssa liikkeellä jopa. Yleensä kun yksi suhde loppuu niin pian toinen alkaa, vaikka ajatteleekin ehkä että olis välillä kivaa olla sinkkunakin... Ja sitten ne koko nuoruuden ympärillä pyörineet muut tyypit ja vakipanot ja kaverit ja ja ja... Nyt naimisissa ku ikääkin jo ja vaihdoin puhelinnumeron ja laitoin salaiseksi muutama vuosi sitten ettei exät ja wannabeet soittele.

Viehättävä, kaunis ja älykäs nainen olet ja pidän sinusta henkisesti. Halua keholle ei ole. Kuulostipa minäkuvaa kohottavalta-

26v. nainen, ihan tämmöinen perusnätti 168cm. Sairaanhoitaja olen ammatiltani. Luonteeltani olen aluksi aika ujo ja etenkin isoissa porukoissa en osaa tutustua uusiin ihmisiin oikein mitenkään. Kahden kesken on sitten helpompaa. Sitten kun tutustun ihmisten kanssa, niin olen iloinen ja nauravainen ja juttuakin riittää. Tähän ikään mennessä en ole vielä koskaan seurustellut, ei ole ollut edes minkäänlaista säätöä kenenkään kanssa. Baarista on kyllä löytynyt monet kerrat seuraa yhdeksi yöksi, mutta ei niistä ole koskaan mitään sen isompaa seurannut. Tinderkään ei tunnu toimivan omalla kohdalla. Nykyään isoin ongelma (kuten monella muullakin tuntuu olevan) on se, etten kerta kaikkiaan tapaa omanikäisiä miehiä missään (paitsi niissä baareissa). Olen töissä erittäin naisvaltaisella alalla ja harrastuksenikin on naispainotteinen. Lisäksi oma kaveripiirini muodostuu naisista, joilla harvalla on myöskään miestä tai edes miespuoleisia kavereita. Niinpä ei ole mahdollisuutta edes heidän kauttaan tavata kiinnostavia miehiä. Välillä tuntuu, että oman elämän ainoa mieskontakti on isä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei semmosta naista juuri ole joka ei kiinnostaisi miehiä. Ehkä Honey Boo-Boon äiti ja Tuksu on ne poikkeukset säännöstä.

Tota... Molemmilla on ollut enemmän miessuhteita kuin mulla tulee IKINÄ olemaan. :*D

Te, jotka ette suostu uskomaan, että aloitteista huolimatta nainen voi jäädä yksin... tässä muutama esimerkki omistani. Kertokaa ihmeessä, mikä meni pieleen?!

Baarissa.

- Moi. Saisiko herrasmiehelle tarjota drinkin?

- Ei saa.

(Ok.)

Kavereiden kautta tavattu mies.

- Niin hei mä meen katsoon sen elokuvan, josta puhuttiin. Haluisitko vaikka tulla mun kanssa?

- Joo.. ööö... tai siis ei.

(En koskaan kuullut hänestä uudestaan.)

Töissä.

- Voitais muuten mennä drinkille joku perjantai?

- No mulla on menoja.

(Aina? Maailman loppuun asti? Ei ikinä ehdottanut, milloin olisi sopinut.)

Kaupunkiin just muuttanut tyyppi.

- Voin kyllä näyttää sulle ravintoloita tai muita paikkoja, jos haluat?

- Kiitti, mutta kyllä mä pärjään itekin.

(En kai mä ajatellutkaan että et PÄRJÄÄ...)

Ja kaiken huippuna.

- Mä luulen, että mulla on tunteita sua kohtaan..

- Kiitän kohteliaisuudesta, mutta sä oot mulle kuin sisko.

(#FRIENDZONED)

Tässä viimeisimmät aloitteeni. Mun mielestä sosiaalisesti ihan normaaleja? Eikö ihmiset tapaa toisiaan just näin? Ja eikö tästä voida päätellä että a) vaikka oon nätti, mussa on jotain epäviehättävää ja b) kaikki naiset eivät todellakaan löydä miestä edes tekemällä aloitteita?

T. Se 32 v. jolla ei ikinä poikaystävää

Vääränlaisille miehille tehnyt aloitteet.

No voisitko kertoa mistä ihmeestä sen "oikeanlaisen" tunnistaa? Nämä olivat ihan tavallisia, tietenkin omaa silmääni miellyttävuä villapaitaan pukeutuneita silmälasimiehiä. Mitä ja missä ne miehet ovat jotka vastaavat aloitteeseeni? Pakkohan sitä on vain kokeilla, eikö?

Sellaista naista ei ole olemassa. 

Vierailija kirjoitti:

Olen jo keski-ikäinen akankuvatus, enää en odota mitään huomionosoituksia, mutta olen nuorempana aina ollut hyvännäköinen nainen. Koskaan Suomalaiset miehet eivät ole osoittaneet kiinnostusta, ainoastaan ulkomaalaiset, joista taas itse en ole kiinnostunut ollenkaan. Luonteeltani olen ollut ujo, epävarma. En ole uskaltanut koskaan lähestyä miehiä. Olen jäänyt yksin tästä syystä. Nyt, kun iän mukana on tullut varmuutta, on liian myöhäistä. Olen 53-vuotias.

Myöhäistä mihin?

Ehkä perheen perustamiseen ja lasten saantiin kyllä, mutta oletko sitä mieltä että et edes haluaisi löytää kumppania miehestä, jonka kanssa viettää aikaa yhdessä ja jakaa iloja ja suruja?

Olen itse osittain samassa tilanteessa, kerran naimisissa kauan sitten ollut ja eronnut. Omasta mielestäni en omasta syystäni, koska vaimo joka oli muutamia vuosia minua nuorempi petti minua ei vain yhden vaan kolmen miehen kanssa. Tämä vain parin vuoden päästä avioliiton solmimisesta ja jonkin ajan päästä hän sitten ilmeisesti syyllisyydentunnoissaan ilmoitti, että avioliitto ahdistaa häntä ja hän haluaa eron. Yritin tietysti vielä puhua hänelle, mutta kun tajusin että mitään ei ole tehtävissä niin hyväksyin tilanteen ja erosimme. Hän alkoi seurustella jo asumuseron aikaan yhden näistä aiemmista miehistä kanssa, sen jälkeen en tiedä hänen tekemisistään, emme ole olleet missään yhteyksissä enkä halunnut edes olla kiinnostunut enää mistään häneen liittyvässä. Lapsia emme onneksi kerinneet alussa hankkia. Minulla on ollut muutamia lyhyitä suhteita sen jälkeen, mutta niistä ei tullut mitään vakavaa. Nyt olen noi 15v ollut käytänössä ilman mitään mitä voisi sanoa seurusteluksi, tuskin edes tapailuksi. Muutamia mielenkiintoisia naisia olen vuosien mittaan kohdannut, mutta koska nämä ovat olleet varattuja en ole lähtenyt rikkomaan suhteita. En halua tehdä niin alhaista tekoa muille miehille, kuin minulle tehtiin.

Elän yksin, tulen hyvin toimeen ja elämä on muilta osin hyvässä järjestyksessä niin taloudellisesti kuin fyysisestikin, mutta kyllä minä aina välillä toivon edelleen että kohdalleni osuisi joku nainen, jonka kanssa voisin kenties yhteiseloon vielä puolin ja toisin olisi halua. Jos näin ei käy, niin elämä jatkuu kuten nykyisinkin, mutta uskoisin, että olisin monen naisen toivoma elämänkumppani kunhan vain ennakkoluulot eivät aiheuttaisi ensitorjuntaa (setämies hyi) ja ymmärtäisivät, että olen ikäisekseni varsin hyvässä kunnossa.

Omista lapsista en enää oikeastaan unelmoi, sen aika on mennyt ohi, mutta en todellakaan koe, että minulla ei olisi enää mitään annettavaa naiselle johon rakastuisin, koen päin vastoin lähes kaikkea sitä mitä hyvältä elämänkumppanilta voi odottaa -- ne puuttuvat asiat ovat suuri omaisuus ja korkea yhteiskunnallinen asema tason luokkaa, muut asiat ovat järjestyksessä. Olen aikuinen toimeentuleva mies, ilman elatusvevollisuus tms. painolastia, asunto- tai mitään muutakaan velkaa, ne on jo aikaa sitten maksettu pois. Naiset joiden kanssa olen seurustellut nuorempana ja hieman vanhempanakin, ovat vaikuttaneet olevan kovin tyytyväisiä myös sängyssä säilytimme keskusteluyhteyden ja olimme usein kavereita aika pitkään sen jälkeen.  Syyt miksi en ole pariutunut aiemmin, johtuvat paljolti siitä että epäonnistuneen avioliiton jälkeen en edes yrittänyt vakinaisia suhteita kymmeneen vuoteen, olin niin pettynyt naisiin vaikka olisihan minun pitänyt ymmärtää ja olla yleistämättä sen perusteella mitä vaimoni minulle teki. Sitten laman jälkeen olin jonkin aikaa pois suomesta ja tänne palattuani reilun 40v iässä toisiin tutustuminen ei enää ollutkaan niin helppoa. Yritin kyllä, mutta usein miten tulin torjutuksi. Ne naiset jotka osoittivat kiinnostusta olivat valitettavasti sitten kuitenkin varattuja ja kerroin sen sitten aika suoraan, että en aio lähteä sotkemaan toisten suhteita ja rikkomaan perheitä.

M56

Vierailija kirjoitti:

Miten voi oikeasti olla mahdollista että jotkut ei löydä yhtään kumppania? Jos kerran ootte ok näköisiä ja teette jopa aloitteita? Tätä palstaa kun lukee, huomaa kyllä monenkin ketjun kohdalla elävänsä ihan eri maailmassa. Itselläni on kyllä koko elämäni ollut miehiä, eihän niiltä voi yksinkertaisesti välttyä. Nuorempana kun kävi baareissa, niin niitä numeroita ropisi illassa useita. Siis silloinkin kun oli poikaystävän kanssa liikkeellä jopa. Yleensä kun yksi suhde loppuu niin pian toinen alkaa, vaikka ajatteleekin ehkä että olis välillä kivaa olla sinkkunakin... Ja sitten ne koko nuoruuden ympärillä pyörineet muut tyypit ja vakipanot ja kaverit ja ja ja... Nyt naimisissa ku ikääkin jo ja vaihdoin puhelinnumeron ja laitoin salaiseksi muutama vuosi sitten ettei exät ja wannabeet soittele.

Puhuit juuri kiinaa :). En voi kuin haaveilla tuollaisesta elämästä... Että olis oikein vaikeuksia pysyä sinkkuna paria viikkoa kauempaa. Ei vaan ole mun todellisuutta kun olen kaikille miehille kuin ilmaa...

Vierailija kirjoitti:

Miten voi oikeasti olla mahdollista että jotkut ei löydä yhtään kumppania? Jos kerran ootte ok näköisiä ja teette jopa aloitteita? Tätä palstaa kun lukee, huomaa kyllä monenkin ketjun kohdalla elävänsä ihan eri maailmassa. Itselläni on kyllä koko elämäni ollut miehiä, eihän niiltä voi yksinkertaisesti välttyä. Nuorempana kun kävi baareissa, niin niitä numeroita ropisi illassa useita. Siis silloinkin kun oli poikaystävän kanssa liikkeellä jopa. Yleensä kun yksi suhde loppuu niin pian toinen alkaa, vaikka ajatteleekin ehkä että olis välillä kivaa olla sinkkunakin... Ja sitten ne koko nuoruuden ympärillä pyörineet muut tyypit ja vakipanot ja kaverit ja ja ja... Nyt naimisissa ku ikääkin jo ja vaihdoin puhelinnumeron ja laitoin salaiseksi muutama vuosi sitten ettei exät ja wannabeet soittele.

Miks tälle alapeukkuja? Tämä on varmasti lähempänä useiden naisten todellisuutta kun tämä ketju.

Vaikea kuvitella tuollaista naista.

Eilen saimme kuulla, että cp-vammainenkin nainen saa miehiä ja vielä sellaisia, jotka ovat valmiita maksamaan seurastaan.

Saanko minäkin osallistua, vaikka sitten lopulta puolison sainkin? Pitkään olin kuitenkin yksin enkä saanut yhtään ulospyyntöehdotusta, kuin tulevalta aviomieheltäni. 

Olin arka, ujo, vähän syrjäänvetäytyvä. En tykännyt mennä clubeille tms, vaan max omaan pubiin pelaamaan ja nukkumaan. En harrastanut liikuntaa, pidin koirista ja ulkoilutin vanhan naapurin koiraa. Jonkun verran pidin lapsistakin, vaikken omia koskaan uskonut tekevänikään.

Hymyilin paljon ja nauroin helposti (en siis ilkeästi), ulkonäköni on sama nyt kuin silloin, eli rintaa, pyllyä ja reisiä löytyy, vyötärö oli pieni, mutta mitä se littana vatsa nyt siinä katastrofissa auttoi 172cm ja 73kg? Luin paljon ja olin kiinnostunut monista asioista. Kävin museoissa ja kirjastoissa säännöllisesti. 

Olin kiltti, ymmärtäväinen, realistinen, tasoni ei ollut järin korkealla ja olisin onnesta soikeana lähtenyt ok-näköisen duunarimiehen matkaan. Yritin jopa flirttailla, mutta miehet näkivät minut enemmän "as a mate". 

^ miten sinusta sitten tuli eliitti-vaimo?

Luuserimies kirjoitti:

^ miten sinusta sitten tuli eliitti-vaimo?

Ai eliittivaimo?

Pitkä vastaus: Olin respassa Lontoolaisessa business parkissa töissä ja mieheni tuli sinne kokoukseen. Hänet esiteltiin minulle ja hänellä oli jostain syystä puolisen tuntia aikaa odotella, niin käytti sen sitten minun kanssani keskusteluun. Pyysi ulos, en suostunut, koska ajattelin, että hän vitsailee. Tiesin hyvin, että hän on deittaillut malleja yms. 

Mutta ensi kerralla kun saapui taas, pyysi uudestaan ulos ja sanoi ettei hyväksy ei:tä. Minkäs sille sitten mahtoi. Luulin olevani yhdenyönjuttu niinkuin miehen kaikki muutkin naiset, mutta miehellä oli ihan eri suunnitelmat.

Oli kuulemma rakastunut luonteeseeni ja vartaloni oli kuulemma täydellinen, ja kasvot kauniit ja olin easy maintenancen näköinen, ei meikkiä ei puunausta.

TL; DR; en tiedä. Niin vain kävi.

Kuten ketjusta ilmenee, roippeeksi jääneet ämmät on lähes poikkeuksetta läskejä. Laihduttakaa ne ihrat vittuun niin ei tarvitse elää nunnana.