Millainen olet sinä nainen, josta miehet eivät kiinnostu?

Olen ihan normaalipainoinen, tavallisen näköinen, liikuntaa harrastava ja ulkonäöstä huolehtiva 26-vuotias opiskelija. Liikunnan lisäksi ei mitään erityisiä harrastuksia tai intohimon kohteita, olen hyvin tavallinen. Ongelma on luonteessani, olen etenkin tuntemattomia ihmisiä (erityisesti miehiä) kohtaan hyvin välinpitämätön, jopa kylmä ja torjuva. Tai siis saatan vaikuttaa siltä. Pystyn olemaan ilman "suojamuuriani" vain tuttujen seurassa. Olen siis kohtalaisen hankalasti lähestyttävä, koska en oikein osaa tutustua vieraisiin ihmisiin ja olla rennosti oma itseni.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jotenkin surullista, että tässä ketjussa naiset itse ja muut keskustelijat pohtivat kilpaa mikä vialla, kun kumppania ei löydy. Katsokaa ympärillenne: ovatko kaikki parisuhteissa olevat ihmiset kauniimpia, hauskempia, ulospäinsuuntautuneempia jne. Eivät tietenkään.

Tämä oletus, että ihmisessä on jotain vialla, jos ei löydä kumppania, on jotenkin absurdi ja kuvaa aikaamme hyvin. Parisuhde on tila, jota tulee tavoitella ja ihminen, joka ei ole parisuhteessa rikkoo normia, joten hänestä on pakko löytää jotain vikaa, ettei ajatusmaailma romahda. Koska se, että kuka tahansa voi jäädä sinkuksi on liian pelottava ajatus.

Sama tilanne työttömyyden suhteen: töissä kävijöiden on pakko olettaa, että työttömissä on jotain vikaa, koska ajatus siitä, että itse saattaisi olla työtön on niin pelottava että täytyy mielikuvissaan luoda selkeä ero siihen työttömään.

Elämä on usein onnenkauppaa ja kaikkia osa-alueita ei voi hallita. Se tuntuu pelottavalta ja sitä peittääkseen ihmiset kehittelevät kaikenlaisia syitä, miksi kaikki ei aina menekään normien mukaan. Oikeasti syy on vain se, että teetpä mitä tahansa, elämä ei aina mene niinkuin toivot tai mihin pyrit. On aika helpottavaa ja vapauttavaa ymmärtää, että kaikki ei ole omissa hyppysissä ja kaiken kontrolloimisen sijaan kannattaa tehdä niitä asioita, mihn voi vaikuttaa ja mitkä edistävät omaa ja muiden hyvinvointia.

Tottahan tuo on, mutta miten ei voi antaa sen ikisinkkuuden ja kelpaamattomuuden vaikuttaa identiteettiin? En osaa laskea montako kertaa olen saanut lukea, että kelpaamaton nainen on pelkkä jämä. Tähän päälle ns. oikean maailman ihmisten ihmettely, että miten ihmeessä voin olla sinkku. 

Sanoisin että pahempaa on, jos kukaan ei edes ihmettele. Varmasti myös jonkinlaisena outolintuna pitäminen on pidemmän päälle rasittavaa ja jollain tasolla nöyryyttävääkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jotenkin surullista, että tässä ketjussa naiset itse ja muut keskustelijat pohtivat kilpaa mikä vialla, kun kumppania ei löydy. Katsokaa ympärillenne: ovatko kaikki parisuhteissa olevat ihmiset kauniimpia, hauskempia, ulospäinsuuntautuneempia jne. Eivät tietenkään.

Tämä oletus, että ihmisessä on jotain vialla, jos ei löydä kumppania, on jotenkin absurdi ja kuvaa aikaamme hyvin. Parisuhde on tila, jota tulee tavoitella ja ihminen, joka ei ole parisuhteessa rikkoo normia, joten hänestä on pakko löytää jotain vikaa, ettei ajatusmaailma romahda. Koska se, että kuka tahansa voi jäädä sinkuksi on liian pelottava ajatus.

Sama tilanne työttömyyden suhteen: töissä kävijöiden on pakko olettaa, että työttömissä on jotain vikaa, koska ajatus siitä, että itse saattaisi olla työtön on niin pelottava että täytyy mielikuvissaan luoda selkeä ero siihen työttömään.

Elämä on usein onnenkauppaa ja kaikkia osa-alueita ei voi hallita. Se tuntuu pelottavalta ja sitä peittääkseen ihmiset kehittelevät kaikenlaisia syitä, miksi kaikki ei aina menekään normien mukaan. Oikeasti syy on vain se, että teetpä mitä tahansa, elämä ei aina mene niinkuin toivot tai mihin pyrit. On aika helpottavaa ja vapauttavaa ymmärtää, että kaikki ei ole omissa hyppysissä ja kaiken kontrolloimisen sijaan kannattaa tehdä niitä asioita, mihn voi vaikuttaa ja mitkä edistävät omaa ja muiden hyvinvointia.

Tottahan tuo on, mutta miten ei voi antaa sen ikisinkkuuden ja kelpaamattomuuden vaikuttaa identiteettiin? En osaa laskea montako kertaa olen saanut lukea, että kelpaamaton nainen on pelkkä jämä. Tähän päälle ns. oikean maailman ihmisten ihmettely, että miten ihmeessä voin olla sinkku. 

Sanoisin että pahempaa on, jos kukaan ei edes ihmettele. Varmasti myös jonkinlaisena outolintuna pitäminen on pidemmän päälle rasittavaa ja jollain tasolla nöyryyttävääkin.

Olen kyllä itse siis kokenut molemmat. Koen nykyisen hämmästelun ja painostuksen moninkertaisesti alentavampana. Silloin kun kukaan ei kysellyt sai olla rauhassa, eikä tarvinnut miettiä juurikaan koko asiaa. Mutta ai että, yritäpä nykyisin tavata/tutustua kehenkään ilman, että alkaa voivottelu ja hämmennys.

Hei!

Eksyin tälle palstalle muualla olevan linkin perusteella. Ja jumituin lukemaan kokemuksianne omasta itsestänne pikkutunneille aamulla.

Olen siis mies. Ja homo. Ollut ikäni. Suhteita, joko yhdenillan tai muita, on ollut noin sata. Nuoruus kului omaa identiteettiä ja hyväksyntää hakiessa. Siksi kai noita juttuja em. verran onkin. En ole ylpeä, mutta ajattelen, että se on ollut elettyä elämää omaa paikkaa haeskellessani. Olen lähtöisin väkivaltaisesta avioeroperheestä, ja heti kun omat siivet kantoivat, muutin toiselle puolelle Suomea. Itsenäistyminen oli taistelu sinänsä.

Ja kyllä, on minulla jo ikääkin - 50. Että sillä tavalla fabu, mutta en ole vielä kiikkustuoliin menossa.

Elämä -  ja omat, jo tässä vaiheessa repaleiset siivet, ovat kantaneet vaihtelevasti. Pitkää ihmissuhdehistoriaa minulla on kuitenkin takana melkein 20 vuotta.

Kirjoitin siksi, että tunnistan piirteitä itsestäni täällä näitä avautumisia lukiessani.

Ja, että elämä voi olla armollinen, jos antaa itselle mahdollisuuden, kiinnittämättä liikaa huomiota omiin, omasta mielestä vajavaisiin piirteisiin. Kaikilla meistä niitä on. Päinvastoin ne plussat esille!

Huono itsetunto tulee näissä avautumisissa esille ensimmäisenä! Kenellä se hyvä olisi alun alkaenkaan ollut? Suomi nyt vaan on ollut kasvatuskulttuuriltaan ollut aika imhottava. Luterilaisuus lyö leimaansa vieläkin.

Olen kokenut saman vähättelyn. Että en kelpaa ulkonäöllisesti - tai muuten. Vai oliko tämä omaa kuvitteluani? Ainakin suhteessa minua on yritetty polkea alas. En ole siihen suostunut.

Nyt jo elämää nähneenä en tosiaankaan jaksa enää mitään suhdemyllyä. Ja kiinnostuskin koko touhuun  on lähinnä tasolla  0. Luen itseni aseksuaaliseksi tänäpäivänä.

Homothan sitä vasta ulkonäkökeskeisiä ovatkin, jos ketkä.

Pointtini on se, että näyttää aikalailla samoja olevan naisten ongelmat. Siitä kympin tytöstä ajaudutaan umpeenkuivuneeksi vanhaksi piiaksi, koska ura/työ on asetettu edelle. Tai ainakin osa tekee näin. Kun uraputki on saavutettu, huomataan, että juna menikin jo. Mutta onhan se faktaa, tai mitä yleisesti sanotaan, että jäljellä ovat kaikki jämät, joissa on jotain vikaa? Sama koskee miehiä. 4-kympin korvilla tullaan vaan uusintakierrokselle, koska edellinen ei onnistunut/meni karille. Panokset ovat vaan kovemmat.

Voi olla, että tykkäätte, että tämä vuodatus on väärässä ketjussa, mut olkoot. Homomiehenä suurin osa lähimmistä ystävistäni on ollut aina naisia, joten olen sillä tavalla päässyt kurkistamaan mielenmaisemiin.

Ja mikä mielestäni on ehdottomasti hienoa, ettei tässä ketjussa suoraan haukuttu ja mollattu ketään.

Observer kirjoitti:

Hei!

Eksyin tälle palstalle muualla olevan linkin perusteella. Ja jumituin lukemaan kokemuksianne omasta itsestänne pikkutunneille aamulla.........

 Ja mikä mielestäni on ehdottomasti hienoa, ettei tässä ketjussa suoraan haukuttu ja mollattu ketään.

Ja siis ikäni/suhteeni seurustelukumppaniin on ollut +3 v, -10 v, -+0 v, -13 v

Ja,  tosin olen myös 2-kertainen leski sillätavalla, että kumppani kuolla kupsahti. Mutta selvinnyt näistä myös, vaikka ei helppoa ole ollutkaan.

Tsemppii vaan tytöt - ja ulos kuorestanne!

Olen erityiskoulun käynyt nainen.

Häpeän tuota lopun elämääni enkä siksi halua miestä.